Part 4

KITTELHAUS (koettaa merkeillä selittää naisille, että he tekevät parhaiten, jos poistuvat. Molemmat rouvat ja hän poistuvat salonkiin).

DREISZIGER (suurimmassa määrässä kiihtyneenä. Poliisimestarille, joka on tullut sisään).

Herra poliisimestari, olen vihdoinkin antanut värjärieni nipistää yhden noista laululinnuista. En voinut enään istua kädet ristissä. Heidän hävyttömyytensä on todellakin rajaton. Se on aivan sietämätön. Minulla on vieraita kodissani ja nuo hävyttömät uskaltavat — he häpäisevät minun vaimoani, kun hän näyttäytyy ulkona, minun poikani eivät enään ole varmat hengestään. Minä en voi mennä takaamaan etteivät he vielä tarjoa vierailleni selkäsaunaa. Minä vakuutan teille, että jos järjestetyssä yhteiskunnassa on luvallista kerta toisensa jälkeen julkisesti ja rankaisematta häväistä moitteettomia yhteiskunnan jäseniä, niinkuin minua ja minun perhettäni, niin — niin silloin — silloin täytyy minun valittaa, että minulla sattuu olemaan toiset käsitteet oikeudesta ja hyvistä tavoista.

POLIISIMESTARI (noin 40-vuotias, keskikokoinen, jykevä ja verevä. On puettuna ratsuväen pukuun ja kannuksiin, sapeli vyöllä).

Ei suinkaan — ei — ei suinkaan, herra Dreisziger — Minä olen teidän palvelukseksenne. Rauhoittukaa vain, minä olen aivan kokonaan teidän palvelukseksenne. Se on aivan luonnollista; — Minä olen sitäpaitsi hyvin tyytyväinen, että olette antanut ottaa kiinni yhden niistä pahimmista kirkujista. Olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen, että tästä vihdoinkin tulee loppu. Noitten rauhanhäiritsijäin joukossa on muutamia, joita jo kauvan olen vaaninut.

DREISZIGER

Heissä on joitakuita sellaisia hulttioita ja renttuja, jotka eivät halua tehdä työtä, laiskoja lurjuksia, jotka viettävät sikamaista elämää, maleksien kaiket päivät kapakoissa, kunnes ovat saaneet viimeisenkin roponsa alas kurkustaan. Mutta nyt olen minä lujasti päättänyt tehdä lopun noiden renttujen alituisesta ulvomisesta — ja tehdä sen perinpohjin! Ei ainoastaan minun itseni, vaan koko yhteiskunnallisen rauhan vuoksi.

POLIISIMESTARI

Niinpä niih, niinpä tietenkin, herra Dreisziger! Se täytyy jokaisen myöntää; Ja; niin paljon kuin' minun voimani riittävät —

(Welua ulkoa).

DREISZIGER

Pamppua pitäisi antaa tuolle saatanan roistojoukolle.

POLIISIMESTARI

Aivan oikein, aivan oikein. Varoittavaksi esimerkiksi pitäisi muutamia heistä ruoskia.

KUTSCHE (tulee, tekee kunnian. Kun ovi etehiseen avataan, kuuluu raskaita, meluavia askeleita rappusissa).

Herra poliisimestari, saan nöyrimmästi ilmoltaa: olemme ottaneet kiinni yhden heistä.

DREISZIGER

Tahdotteko nähdä miehen, herra poliisimestari?

POLIISIMESTARI ‘

Tietysti, tietysti, Me tahdomme nähdä tuon miehen heti ja vieläpä hyvin läheltä. Olkaa nyt hyvä ja luottakaa minuun, herra Dreisziger. Minä hankin teille hyvitystä, niin totta kuin nimeni on Heide.

'DREISZlOER

Siihen minä en tyydy, mies on hetimiten asetettava yleisen tuomioistuimen eteen.

JÄGER (tulee sisään neljän värjärin raastamana. Värjärit ovat nähtävästi tulleet suoraan työstään, sillä heidän kasvonsa, kätensä ja pukunsa ovat väriin tahratut. Vangilla on lakki vinossa, esiintyy julkealla iloisuudella ja hiukan päihtyneenä).

Sellaisia alhaisia, viheliäisiä miehiä! ja te olette olevinanne työmiehiä, ja tovereita? — Ennen minä antaisin käsieni mädäntyä, ennenkuin hyökkäisin samanarvoisen toverini niskaan.

KUTSCHE (saatuaan merkin poliisimestarilta).

Päästäkää hänet!

JÄGER (seisoo vapaana ja julkeana. Värjärit asettuvat ovelle vahtiin).

POLIISIMESTARI (huutaa Jägerille).

Lakki päästä, lurjus!

JÄGER (ottaa hitaasti ja hätäilemättä lakin pois päästään, muuttamatta ivallista, hymyhän).

POLIISIMESTARI

Mikä on sinun nimesi?

JÄGER

Milloin olen juonu veljenmaljan sinun kanssas? (Liikettä läsnäolevissa).

DREISZIGER

Sepä oli todellakin paksua!

POLIISIMESTARI (kalpenee vihasta, on vähältä hyökätä ylös, mutta pakoittaa itsensä näennäiseen tyyneyteen).

No niin, siitä kyllä vielä selvitään. — Minä kysyn, mikä on sinun nimesi?

JÄGER (ei vastaa).

POLIISIMESTARI

Vastaa, mies, tai annan minä sinulle viisikolmatta lyöntiä —

JÄGER (hauskalla tuulella ja välittämättä uhkauksista, rupeaa puhuttelemaan kaunista palvelustyttöä, joka on ollut aikeessa tarjota kahvia, mutta on hämmästyneenä seisahtunut katselemaan tätä odottamatonta kohtausta).

Vai niin, sinäkin kuulut siis tähän seurueeseen, kulkuri-Emilie. Laita ittesi ajoissa pois täältä, sillä täällä voi tulla tänä yönä sellainen rajuilma, että joka nurkka voi rysähtää alas. (Tyttö tirkistelee punastuen Jägeriä, huomattuaan että Jäger puhutteli häntä, peittää kasvonsa käsillään ja juoksee pois, jättäen kahvitarjottimen paikoilleen. Taaskin liikettä läsnäolevissa).

POLIISIMESTARI (melkein suunniltaan. Dreiszigerille).

Tähän ikääni en ole koskaan vielä kuullut moista hävyttömyyttä.

JÄGER (sylkäsee)

DREISZIGER

Mies, sinä et nyt ole missään karjapihassa — ymmärrätkö?

POLIISIMESTARI

Nyt on kärsivällisyyteni loppu. Viimeisen kerran, mikä on nimesi?

KITTELHAUS (on avannut salongin oven, katsellut ja kuunnellut, tulee esiin' Häneen on kovin koskenut näkemänsä ja kuulemansa, vapisee mielenliikutuksesta).

Hänen nimensä on Jäger, herra poliisimestari — Eikö totta — Moritz? — Moritz Jäger. (Jägerille). Sanohan Jäger, tunnetko minut vielä?

Kankuri! 5

JÄGER (vakavasti).

Olette pastori Kittelhaus!

KITTELHAUS

Niin, sinun sielunpaimenesi, Jäger! Hän, joka on vastaanottanut sinut kristillisen seurakunnan yhteyteen, kasteen kautta, — ja jonka kädestä ensikerran vastaanotit Herran pyhän ehtoollisen. Minä, joka olen työllä ja vaivalla koettanut sydämellesi painaa jumalan kalliita sanoja. Onko tämä kiitollisuutta, mielestäsi?

JÄGER (synkkänä kuin kuritettu koulupoika).

Annoinhan minä siitä taalerih tietääkseni!

KITTELHAUS

Rahoja, rahoja! — Luuletko ehkä, että minä halpamaisesta voitonpyynnistä — Pidä sinä rahasi! — Mitä hulluutta tämä on? Ole nyt uljas ja esiinny kristillisen ihmisen tavoin! Muista mitä olet luvannut. Pidä jumalan käskyt ja ole hyvä ja hurskas! Rahoja, rahoja — — —

JÄGER

Minä olen kveekari, herra pastori, enkä usko mitään.

KITTELHAUS

Mitä, kveekari? Älä lörpöttele! Koeta tehdä parannus, äläkä jaarittele ajattelemattomuuksia! Kveekarit — tiedätkö edes mitä he ovat? He ovat hurskaita ihmisiä eivätkä pakanoita kuten sinä! — Vai kveekari!

POLIISIMESTARI

Teidän luvallanne, herra pastori. (Astuu pastorin ja Jägerirt välille). Kutsche, sitokaa hänen kätensä.

(Ulkoa kuuluu villi ulvonta).

"Jäger, Jägerin täytyy tulla ulos!"

DREISZIGER (astuu akkunan luo, säikähtyy vähäsen, kuten muutkin).

Mitä nyt taas?

POLIISIMESTARI

Minä ymmärrän kyllä, että heillä on aikomus saada tämä rakkari ulos jälleen. Mutta tällä kertaa emme teekään heille mieliksi. Oletko ymmärtänyt, Kutsche? Hän on vietävä arestiin.

KUTSCHE (nuora kädessä, viivytellen).

Kaikella kunnioituksella, herra poliisimestari, siellä on vallan pirullinen pyykki tuolla alhaalla. Siellä on oikea helvetin liemi, herra poliisimestari. Siellä on Bäcker ja tuo seppä ja — sitten —

KITTELHAUS

Suokaahan anteeksi! Eikö olisi parempi, herra poliisimestari, jos koettaisimme rauhallista tietä, ettemme herättäisi yhä enemmän pahaa verta? Ehkä Jäger lupautuu vapaaehtoisesti seuraamaan, tahi —

POLIISIMESTARI

Mitä te ajattelette?! Entäs minun vastuunalaisuuteni! Sellaiseen minä en voi suostua. Eteenpäin, Kutsche, äläkä laahustele siinä!

JÄGER (ojentaa ivallisesti nauraen kätensä sidottaviksi).

Sido lujasti ny'. Lujemmin, niin lujasti kuin voit. Se on kuitenkin vain hetkellinen huvi.

KUTSCHE (sitoo hänet värjärien avulla).

POLIISIMESTARI

Eteenpäin, mars! (Dreiszigerille). Jos olette levoton, voimme antaa värjärien mennä mukana, he asettavat hänet keskeensä, minä ratsastan edessä ja Kutsche kulkee takana. Joka uskaltaa vastustaa, hänet hakkaan minä maahani.

(Kirkunaa ulkona).

Kukkokiekuu — u! Vou — vou — vou!

POLIISIMESTARI (ravistaa uhkaavasti nyrkkiään akkunaa kohti).

Senkin kanaljat, minä opetan kyllä teidät kiekumaan! Eteenpäin, mars! (Menee edellä, paljastettu sapeli kädessä, toiset seuraavat häntä Jägerin kanssa).

JÄGER (huutaa mennessään).

Komppaniia, eteenpäin mars;'ma—ars! (Nauraa hurjasti).

DREISZIGER (äänettömyyden jälkeen, näennäisella tyyneydellä).

No, nyt kai ei meitä enään häiritä? (Sytyttää sikaarin). Tuo mies! (Naurahtaa hermostuneesti). Se oli sanomattoman hassua!

(Ulkoa kuuluu huutoa).

KITTELHAUS

Kansahan pitää aivan hirveätä melua!

DREISZIGER

He tahtovat, että paistettujen varpusten pitäisi lentää heidän avonaisiin suiliinsa. Saadaanpas nähdä! Vallanpitäjät ehkä tästä huomaavat, että heidän on jotakin tehtävä.

PFEIFER (horjuu sisään kalpeana ja hengästyneenä).

Herra Dreisziger, herra Dreisziger!

DREISZIGER (kiivaasti).

No, Pfeifer, mitä nyt? Mitä on tekeillä?

KITTELHAUS

Tehän voitte peloittaa ihmisen ihan kuoliaaksi. Puhukaa toki!

PFEIFER (änkäten).

Sellainen tavaton — kauhea tapaus — järjestysmiehet — perii hukka!

DREISZIGER

Piruko teitä riivaa? Onko joku taittanut niskansa, vai —?

PFEIFER (parkaisee tuskasta, melkein itkien).

Ne vapauttivat Moritz Jägerin — antoivat selkään poliisimestaria, rusikoittivat poliisia ja ajoivat heidät tiehensä. Sapeli poikki — kypäri murskaksi — ai, ai, ai!

DREISZIGER

Oletteko kadottanut järkenne, Pfeifer?

KITTELHAUS

Sehän olisi suoranainen vallankumous!

PFEIFER (istuu tuolille, vapisee, päivittää ja voivottaa).

Herra Dreisziger, se alkaa tulla vakavaksi! Herra Dreisziger, se tulee vakavaksi!

DREISZIGER

No, niin ollen voi koko pöliisivoima ryhtyä asiaan —

PFEIFER

Herra Dreisziger, siitä tulee tosi!

DREISZIGER

Äh, suu kiinni, Pfeifer!

ROUVA DREISZIGER (tulee salongista pastorin rouvan kanssa).

Oh, tämähän on ihan kauheata, rakas Wilhelm! Meidän hauska iltamme on kokonaan pilattu. Nyt tahtoo pastorin rouva vihdoinkin vihdoinkin päästä kotiin.

KITTELHAUS

Hyvä rouva Dreisziger, se lienee todellakin parasta tänään.

ROUVA DREISZIGER

Mutta Wilhelm, sinun pitäisi kerrankin oikein perinpohjin tehdä ratkaisu heidän kanssaan.

DREISZIGER

Niin sinä sanot. Menepäs ja tee see, niin saat nähdä. — Olenko minä tyranni? Olenko minä kansan nylkijä?

JOHANN (tulee).

Armollinen rouva! Minä olen varovaisuuden vuoksi valjastanut hevoset. Pikku pojat istuvat jo vaunuissa. Jos hullusti käy, niin ajamme tiehemme.

ROUVA DREISZIGER

Mikä kävisi hullusti?

JOHANN

Niin — en minä tiedä. Mutta tuonne alhaalle tulvaa väkeä myötäänsä. He ovat jo ajaneet sekä poliisimestarin että Kutschen tiehensä.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, herra Dreisziger! Siitä tulee tosi.

ROUVA DREISZIGER (kasvavalla tuskalla).

Mutta mitä he sitten oikeastaan aikovat? — Mitä he tahtovat? Eiväthän he vaan aikone hyökätä tänne, Johann?

JOHANN

Armollinen rouva, he ovat vihaiset — kuin koirat.

PFEIFER

Siitä tulee tosi, täysi, katkera tosi!

DREISZIOER

Suu kiinni, aasi!

KITTELHAUS

Minä olen tehnyt päätökseni. — (Johannille). Mitä kansa vaatii?

JOHANN

Isompaa palkkaa tietysti tahtovat, nuo hulttiot!

KITTELHAUS

No niin, hyvä! — Minä menen tuonne alas ja täytän velvollisuuteni, Minä menen ja puhun heille järkeä.

JOHANN

Herra pastori, siitä ei ole apua, he eivät tyydy sanoihin.

KITTELHAUS

Hyvä herra Dreiszigér, yksi ainoa sana vain. Saanko pyytää teitä asettamaan portin sisäpuolelle pari miestä, jotka voivat sulkea portin heti minun jälkeeni.

ROUVA KITTELHAUS

Aiotko todellakin mennä ulos heidän luokseen?

KITTELHAUS

Aion, aion! Minä tiedän mitä teen. Ole aivan huoletta. Herra on minun turvani!

ROUVA KITTELHAUS (pusertaa hänen kättään, väistyy poispäin ja pyyhkii kyyneleitä silmistään. Melu ulkona yhä jatkuu).

KITTELHAUS

Minä olen menevinäni kaikessa rauhassa kotiin. Tahtoisinpa nähdä, eikö minun hengellinen virkani — enkö minä vielä voi herättää respektiä noissa ihmisissä. — Sitä juuri tahdon nähdä. — No, jumalan nimeen siis! (Menee Dreiszigerin, Pfeiferin ja Johannin seuraamana).

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, (heittäytyy itkien hänen kaulaansa) ettei hänelle vain tapahtuisi mitään onnettomuutta!

ROUVA DREISZIGÉR (omissa mietteissään).

Minä en ensinkään ymmärrä, hyvä rouva, minusta tuntuu niin kummalta — en tiedä oikein — mutta minä melkein pelkään. — Mutta onhan sellainen aivan mahdotonta — eihän sellaista voi — minusta tuntuu aivan kuin rikkaus olisi rikos. — Tiedättekö, jos joku olisi sanonut sen minulle ennemmin, niin minä varmaan mieluimmin olisin jäänyt entisiin pikkuiloihini.

ROUVA KITTELHAUS

Rakas rouva Dreisziger, kaikellaisissa olosuhteissa voipi olla omat ikävät puolensa.

ROUVA DREISZIGER

Niin, niin, niin minäkin arvelin. Jos meillä on jotain enemmän kuin muilla ihmisillä, niin herrajumala, emmehän me ole sitä varastaneet. Se on rehellisesti koottua, ropo rovolta. Eihän se voi olla mahdollista, että he hyökkäävät päällemme.. Eihän mieheni voi mitään sille, että liike käy huonosti.

(Kuuluu aivan hirveä melu ja huutaminen. Molemmat naiset kalpenevat ja katsovat kauhistuen toisiinsa).

DREISZLGER (syöksyy sisään).

Rosa, heitä jotain päällesi, ja hyppää vaunuun; minä tulen heti perässä! (Kiiruhtaa kassakaapille, aväa sen ja panee taskuihinsa useita arvoesineitä).

JOHANN (tulee).

Kaikki on valmista! Mutta nyt täytyy kiiruhtaa, ennenkuin he ennättävät takaportille.

ROUVA DREISZIGER (heittäytyy pelästyksissään kuskin kaulaan).

Johann, hyvä, rakas Johann! Pelastakaa meidät! Pelastakaa minun lapseni, hyvä, hyvä'—

DREISZIGER

Mutta rauhoituhan nyt toki! Laske Johann irti!

JOHANN

Rauhoittukaa, herran tähden, hyvä rouva! Mustat ovat hyvin levänneitä, ei kukaan saa meitä kiinni, ja jos joku yrittäisi estää meitä, niin ajamme sen yli. (Menee).

ROUVA KITTELHAUS (tuskassa).

Mutta minun mieheni, minun mieheni? Herra Dreisziger, minun mieheni?

DREISZIGER

Hyvä rouva, hänelle ei ole mitään tapahtunut, olkaa aivan huoletta, hänellä ei ole mitään vaaraa!

ROUVA KITTELHAUS

Hänelle on tapahtunut jotain. Te ette vain sano sitä.

DREISZIGER

Älkää nyt ottako sitä niin vaikeasti! He saavat sitä vielä katua. Minä näin kyllä, kutka ottivat osaa siihen. Niin sanomattoman hävytön julkeus ei jää rankaisematta. Seurakunta rääkkää sielunpaimentaan, hyi saakeli! Hulluja koiria, mielettömiä hirviöitä, joita täytyy kohdella ansion mukaan, (Rouva Dreiszigerille, joka on melkein tajuton pelosta). Etkö kuule, että roskaväki on tullut hulluksi! (Alhaalta kuuluu rikkuvain ikkunain helinää). Roskajoukko on saanut vesikauhun. Nyt ei ole muuta neuvoa kuin joutua kiireesti pois täältä.

Ulkona huudetaan:

Toimitsija Pfeifer ulos! Toimitsija Pfeiferin täytyy tulla ulos!

ROUVA DREISZIGER

Pfeifer, Pfeifer, he tahtovat Pfeiferiä ulos!

PFEIFER (syöksyy sisään).

Herra Dreisziger, takaportilla on jo kansaa. Ovi ei kestä enää kolmea niinuuttia. — Seppä Wittich hakkaa sitä rautasangolla kuin hullu!

Huuto ulkoa yhä selvemmin:

Toimitsija Pfeiferin pitää tulla ulos!

(Rouvat Dreisziger ja Kittelhaus juoksevat kauhistuneina ulos).

PFEIFER (kuuntelee kalpeana ja joutuu mielenvikaisen kauhun valtaan. Hän itkee, rukoilee, ulvoo ja valittaa vuorotellen — tuhlaa Dreiszigerilé lapsellisia hyväilyjä — silittelee hänen poskiaan ja käsiään. Takerluu häneen kuin hukkuva).

Voi rakkahin, parhain, armollisin herra Dreisziger! Älkää jättäkö mua pulaan! Olen aina palvellu teitä uskollisesti — olen kohdellu työväkeä hyvästi. Mutta suurempaa palkkaa kuin, minkä te olitte määränny, en tietysti voinu maksaa; Älkää mua jättäkö — he tappavat mun — jos löytävät, niin murhaavat! Herra jumala — jumala sentään — vaimoni, ja lapseni! —

DREISZIGER (pyrkien irti Pfeiferlstä).

Irtaudu minusta, ihminen! Kyllähän me pääsemme pakoon! Kyllähän me pakoon pääsemme! (Ulos Pfeiferin kanssa).

(Muutaman sekunnin on huone tyhjänä. Salista kuuluu ikkunan särkeminen. Voimakas rymy vapisuttaa koko rakennusta. Sitten valtavat eläköönhuudot, joidenka jälkeen ihan hiljaista. Sitten alkaa kuulua hiljaisia ja varovaisia askeleita sekä ääniä käytävässä).

JÄGER

Vasemmalle — ylös — hiljaa — älä ammu!

WITTICH

Hornaan — ne pyövelit! Me menemme häihin. Mene edellä!

BÄCKER

Ei! Mene sinä!

(Muutamia nuoriä poikia ja tyttöjä ilmestyy arkoina ovelle, tunkien toinen toistaan edelleen. Ujous pian kuitenkin katoaa ja laihtuneet, kituneet, risaiset olennot täyttävät huoneen. Uteliaina katselevat he ympärilleen, uskaltamatta koskea mihinkään: Lopulta istuvat tuoleille, ottavat tauluja seiniltä ja katselevat peileihin).

(Jäger, Bäcker, Baumert ja Wittich, jolla on rautasanko kädessä, hyökkäävät sisään aivan kuin etsien jotain, huutaen käheällä äänellä),

JÄGER

Mihin hän joutui?

BÄCKER

Missä on Ihmiskiduttaja?

WITTICH

Jos me syömme heiniä, niin syö sinä höylänlastuja! Jos saamme hänet kiinni, niin hirtämme hänet!

JÄGER (tulee).

Hän on tiessään!

KAIKKI

Kuka?

JÄGER

Dreisziger.

BÄCKER

Entä Pfeifer? — Etsikää Pfeifer — etsikää Pfeifer!

KAIKKI

Etsikää, etsikää Pfeifer!

JÄGER

Ellemme saa käsiimme Dreisziger-lurjusta, niin köyhäksi ainakin teemme hänet!

WITTICH

Köyhäksi kuin kirkon rotta — köyhäksi! (Kaikki aikovat hyökätä saliin).

BÄCKER (estää heitä).

Kuulkaa miehet! Kun ensin täältä selviydymme, niin sitten vasta oikein alamme. Täältä menemme Bielauhun hävittämään Dittrichin konekutomon. Tehtaista tulee koko kurjuus!

ANSORGE (tulee, katselee epäillen ympärilleen, pudistaa päätään ja lyö otsaansa).

Kuka minä olen? Kankuri Anton Ansorge! Onko Ansorge tullu mielipuoleksi? — Mitä hän täällä tekee? Mikä on Ansorge? (Lyö useita kertoja otsaansa). Minä en o' viisas! En varmaankaan o' viisas! Menkää tiehenne, menkää tiehenne, kapinoitsijat! Jos sinä otat mun taloni, niin otan minä sun! (Syöksyy ulvoen saliin, toiset seuraavat riemuiten ja nauraen).

ESIRIPPU.

VIIDES NÄYTÖS

HENKILÖT:

BÄCKER. MORITZ JÄGER. BAUMERT. HORNIG. WITTICH. HILSE, kankuri. MUORI HILSE, hänen vaimonsa. GOTTLIEB, heidän poikansa. LUISE, hänen vaimonsa. MIELCHEN, heidän tyttärensä. SCHMIDT, välskäri.

Nuoria ja vanhoja mies- ja naiskankureita.

Bielaussa. Vanhan Hilsen mökki. Vasemmalla akkuna, jonka edessä pöytä. Samalla seinällä sänky. Oikealla uuni pankkoineen, kangastuoli ja pesupunkka. Pöydän ympärillä istuvat penkillä, sängyllä ja jakkaralla vanha Hilse, hänen vanha, sokea ja melkein kuuro vaimonsa, hänen poikansa Gottlieb ja tämän vaimo Luise, pitämässä aamurukoustaan. Puolarukki ja kerinpuut pöydän ja sängyn välissä. Nauloilla roikkuu lankavyyhtejä. Kaikenlaista rojua vähän kaikkialla. Perällä ovi, joka johtaa pieneen eteiseen, jossa näkyy repaleisia vaatteita kuivamassa. Valo tulee vasemmalta.

HILSE (roteva, vaikka työn ja kärsimysten köykistämä, toiskätinen sotilas-vanhus, terävänenäinen, harmaaihoinen, ja silmät kuten muillakin kankureilla syvällä päässä. Kaikki paitsi muori Hilse seisovat).

Sinua, hyvä herra jumala, emme voi tarpeeksi kiittää siitä, että sinä myöskin tänä yönä armossas ja hyvyydessäs olet suojellu meitä, niin ettei mitään pahaa o' meille tapahtunu. Herra, sun hyvyytes on loppumaton — ja me olemme köyhiä, kurjia — syntisiä ja viheliäisiä me olemme. Mutta sinä, hyvä isä, käännät kasvos meidän puoleemme, kalliin poikas, meidän herramme ja vapahtajamme, Jesuksen Kristuksen tähden. ja jos me usein kärsimysten ja koettelemusten ahjossa epäuskoisiksi tulsimme, niin älä lue sitä meille virheeksi, vaan anna anteeks meidän syntimme. Anna meille kärsivällisyyttä, taivaallinen isämme, niin, että me näiden kärsimysten jälkeen pääsisimme osallisiksi sinun ikuisesta autuudestas, amen.

MUORI HILSE (on etukumarassa yrittänyt kuulla, itkien).

Niin, niin — kauniisti sinä rukoilet, isä? Sen sinä teet! (Luise menee pesemään vaatteita. Gottlieb kutomaan).

HILSE

Mutta missä tyttö viipyy?

LUISE

Hän on menny Peterswaldauhun — Dreiszigerille —

HILSE (lujaa).

No, äiti, annanko sulle rukin ny?

MUORI HILSE

Anna ny, isä!

HILSE (asettaa rukin hänen eteensä).

Kyllähän minäkin sen tekisin sun edestäs —

MUORI HILSE

Ei, ei — millä saisin aikannikaan kulumaan.

HILSE

Annahan kun pyhkiän vähän sormias, ettei lanka tule rasvaiseksi. —. (Pyyhkii muorin kädet rätillä).

LUISE

Koska meillä on ollu muka rasvaisia ruokia käsillä?

HILSE

Ellei meillä o' rasvaisuutta, niin syömme kuivaa leipäämme —, ellei o' leipää, niin syömme perunoita — ja perunain puutteessa kuivia iiseitä.

LUISE (uhmaten).

Ja ellei meillä o' liseitä, niin teemme kuin Wenglerit tuossa vastapäätä — kaivamme ylös jonkun kuolleen hevosen raadon ja elämme siitä pari viikkoa.

GOTTLIEB

Voi hyvänen aika, millaista kieltä sinä käytät!

HILSE

Älä puhu noin jumalattomia! (Istuu rukkinsa ääreeu).

HORNIG (tulee).

Onnea vain työllenne!

HILSE

Kiitoksia, Hornig! Milloin sinä oikeastaan nukut? Aina olet sinä liikkeellä.

HORNIG

Nykyään minä en voi nukkua —

LUISE

Terve tuloa, Hornig!

HILSE

Mitä uutisia kuuluu?

HORNIG

Kauniita uutisia, mestari. Peterswaldaulaiset ovat kerrankin päästäneet pirun irti, ja ajaneet Dreiszigerin perheineen pois pesästään.

LUISE (innostuu vähitellen).

Hornigin ei pitäisi valhetella heti kun on silmänsä auki saanu!

HORNIG

En tällä kertaa, tyttöseni, en tällä kertaa. Tämä on täyttä totta. Dreisziger on karkoitettu. Eilen illalla tuli hän Reichenbachiin, mutta ei uskaltanu jäädä sinnekään, vaan jatkoi heti matkaansa Schweinitziin.

HILSE

Lopeta ny' jo, Hornig!

HORNIG

Kaikki on totta, vaikka tuohon paikkaan jäisin. Jokainen lapsikin sen jo tietää. Minä en puhuis mitään, ellen omin silmin olis nähny. Ja nähny kuten teidät tässä. Tehtailijan talo hävitettiin kivijalasta aina katon harjaan asti. Kiviseen katuun heitettiin lasit ja porsliinit akkunoista — jokeen upotettiin kankaita ja kaluja niin paljon, että vesi juoksee ny pitkin rantoja ja on muuttunu vallan siniseksi siitä sinivärin paljoudesta, joka siihen ajettiin. Jumalattoman suuret väripilvet peittävät koko ilman. Voi, sitä hävityksen kauhistusta asunnossa, makasiineissa ja värjäyslaitoksella — seinäverhot ja lattiat revittiin -- peilit lyötiin murskaksi — oviverhot, huonekalut — kaikki leikelliin, revittiin, rikottiin murskaksi, jauhettiin pieniksi muruiksi. Se oli kauheampaa kuin sodassa, saatte uskoa.

HILSE (ravistelee epäilevästi päätänsä).

Meikäläiset kankuritko ölsivat niin tehneet?

(Muutaniia naapureita on tullut ovelle).

HORNIG

Keitäs muita ne sitte olsivat olleet. Tunsin jokainoan ja puhuttelin heitä, kun kuljetin maaneuvosta huoneiden läpi. He olivat yhtä lauhkeita kuin ennenkin. He tekivät työtään hitaasti, mutta perinpohjaisesti. Maaneuvoskin puhutteli montaa — ja he olivat nöyriä kuten tavallisesti. Mutta työtään lopettamaan hän ei heitä saanu. He tekivät hävitystyötään huolellisella tarkkuudella, aivan kuin palkan edestä.

HILSE

Menitkö sinä maaneuvoksen kanssa sinne sisään?

HORNIG

Olsinko peljänny tuttavia ihmisiä? Kuljin hänen kanssaan koko joukon läpi. Näin kuinka tuo homma häneenkin koski. Ei kuulunu ainuttakaan sanaa, niin hiljaisesti se kävi. Oli kovin juhlallista kattella miten nuo nälkiintyneet luurangot kostivat hartaudella.

LUISE (purskuu innostuksesta pyykkien silmiään esiliinalla).

Noin täytyi käydä — siitä se paranee.

1:NEN KANKURI (eteisessä).

Meillä on liiaksi kansankiduttajia. — Tuossa, vastapäätä asuu yksi. Hän elää yltäkylläisyydessä ja loistossa ja antaa kankuriensa kärsiä nälkää.

HILSE (vielä epäillen).

Mutta kuinka tulivat he sellaiselle päälle?

HORNIG

Jumala sen tietää. — Mutta Dreisziger'oli sanonu, että syökööt kankurit heiniä, jos kärsivät näikaä! Se kai sen teki.

(Kankurit ovella kertovat noita sanoja yhä kiihtyen).

HILSE

Jos olsit sanonu mulle: vanha Hilse, huomenna kuolet, niin — oisin vastannu: kenties — paljo mahdollista — tai että: huomenna tulee Preussin kuningas luoksesi — mutta että kankurit ryhtyvät tällaisiin — en koskaan, en koskaan elämässä voi sellaista uskoa.

MIELCHEN (7-vuotias kauriis, vaaleatukkainen tyttö tulee juosten kori käsivarrella. Näyttää äidilleen hopeaista lusikkaa).

Äiti, äiti — kas mitä mulla on. Tällä sun pitää ostaa mulle hame! —

LUISE

Mitä sinä puhut? — Mitä sulla on? Olethan juossu ittes ihan hengästyksiin!

HILSE

Missä olet saanu lusikan, tyttö?

LUISE

Hän on kai löytäny sen?

HORNIG