Kankurit

Part 2

Chapter 23,201 wordsPublic domain

Huoneessa on uuni, sänky, pankko uuninvieressä ja muutamia pyhimyskuvia. Uunilla on lumppuja kuivamassa ja uunin nurkassa läjä kaikenlaista roskaa. Uunin pankolla on savi- ja keittoastioita, sekä perunan kuoria paperilla kuivamassa J.n.e. Kangastuolien vieressä puolakoreja. Perällä matala ovi, ilman lukkoa. Ovipielessä kimppu pajunoksia ja joukko rikkinäisiä koreja. Kangaspuitten tasaiset iskut ja syöstäväin helskähdykset saattavat aikaan suuren melun. Tähän sekaantuu vielä puolarukkien alituinen surina.

MUORI BAUMERT (valittavalla, väsyneellä äänellä, kun tytöt lakkaavat kutomasta ja kumartuvat kankaansa yli).

Joko ny' taas lanka katkes?

EMMA (solmitessaan).

Sellaista lankaa tämä —

BERTHA

Tässä kuteessa on alituista solmiamista.

EMMA

Missä kummassa hän voi viipyä näin kauvan? On jo ollu poissa yhdeksästä asti.

MUORI BAUMERT

Niin onkin. Missä kummassa viipyneekään?

BERTHA

Älä ny' äiti kulta noin kovin tuskaile!

MUORI BAUMERT

Eihän tässä o' muuta kuin tuskaa. (Emma alkaa kutoa).

BERTHA

Oles hiljaa, Emma!

EMMA

Mitä sitten?

BERTHA

Luulen jonkun tulevan.

EMMA

Ansorge kai tulee kotia. —

FRITZ (4-vuotias, avojalkainen ja risainen poika, tulee sisään itkien).

Äiti! Minulla on nälkä.

EMMA

Ekkös kuullu, mitä sanoin? Kohta hän tulee ja tuo leipää ja kahvia sinulle.

FRITZ

Missä vaari sitte on?

EMMA

Hän on tehtailijalle kankaita viemässä, Fritz pikkuiseni.

FRITZ

Saako hän sieltä leipää?

EMMA

Hän saa rahaa, jolla ostaa leipää.

FRITZ

Saako vaari paljo rahaa?

EMMA (äkäisesti).

Älä ny' lorua, poika! (Alkaa kutoa).

BERTHA

Me' sinä, August, kysymään Ansorgelta, eikö hän jo sytyttäis tulta. (August menee ja ottaa Fritzin mukaansa).

MUORI BAUMERT (melkein valittavalta, lapsellisella tuskalla).

Voi lapset, missä mahtanee hän viipyä? (Itkee). Kun vain ei olis poikennu krouviin.

EMMA

Älä ny' itke, äiti! Eihän isä o' sellainen.

MUORI BAUMERT (yhä enemmän peläten).

Mutta sanokaas, kuinka — kuinka sitte kävis — jos hän ei tulis kotia — jos ryyppäis kaikki rahat, eikä tois mitään kotia. Ei löydy hyppysellistä suolaa, eikä leivän muruakaan kotona — ja vähän puitakin pitäis saada. —

BERTHA

Rauhoitu ny' äiti, onhan ny' kuuvalo — otetaan August mukaan ja mennään metsästä noukkimaan rikkoja ja varpuja.

MUORI BAUMERT

Mutta jos metsänvartija saa kiinni teidät niin pieksee hän teitä.

ANSORGE (vanha kankuri, pitkä, koukkuinen luuranko. Hänen tukkansa ja partansa ovat leikkaamattomat. Pistää päänsä ovesta).

Mitä tahdotte?

BERTHA

Ettekö jo sytytä tulta?

ANSORGE (puhuu kuiskaamalla).

Onhan vielä hämyä.

MUORI BAUMERT

Pimeässäkö annat meidän istua?

ANSORGE

Täytyy tässä itteäänkin ajatella? (Menee).

BERTHA

Siitä näkee miten itara hän ori?

EMMA

Ei näe enää. Täytyy odottaa.

MUORI HEINRICH (tulee. 30-vuotias. Hänellä on nälkiintynyt, kurjuuden ja surun syömä ulkomuoto).

Jumal' antakoon taloon!

MUORI BAUMERT

Mitäpä asioitset?

MUORI HEINRICH (ontuu).

Sain lasinsirun jalkaani.

BERTHA

Tulkaa istumaan tänne! Koetan vetää pois. (Muori Heinrich istuu, Bertha asettuu polvilleen hänen viereensä ja alkaa tarkastella hänen jalkaansa).

MUORI BAUMERT

Mitä teille kuuluu, muori Heinrich?

MUORI HEINRICH (tyrskyy toivottomasti).

Ny' on kohta meidän elämämme lopussa. (Taistelee turhaan kyyneliään vastaan. Itkee hiljaa).

MUORI BAUMERT

Meille molemmille, muori Heinrich, olis parempi, jos hyvä jumala kutsuis meidät pois tästä maailmasta.

MUORI HEINRICH (ei voi enään hillitä itseään, vaan huutaa, hurjasti itkien).

Minun lapsiraukkani kuolevat kaikki nälkään! (nyyhkii ja valittaa). En tiedä enään mitään neuvoa. Koettipa kuinka päin tahansa. Olen raatanu itteni puolikuoliaaksi — mutta siitä ei o' mitään apua. Millä vois täyttää yhdeksän nälkäistä suuta! Millä jo! Illalla oli mulla pieni leivän syrjä, joka tuskin riitti kahdelle pienimmälle. En tienny kelle sen oisin antanu. Kaikki kirkuivat ympärilläni: äiti, minä — minä — minä — — — Tuskin ittekään pysyn enää jaloillani — kuinka käy sitte kun en enään nouse — Perunatkin pilas sade. Ei o' yhtään murenaakaan suuhun pantavaa.

BERTHA (on saanut sirun pois ja pessyt jalan).

Pannaan ny' riepu ympärille! (Emmalle). Etsipä jonkunlaista tilkkua!

MUORI BAUMERT

Ei o' meillä sen paremmin asiat, muori Heinrich!

MUORI HEINRICH

Sulla on kumminkin' tyttäresi, sulla on miehesi, joka voi tehdä työtä — mutta mun mieheni sai taas kaatuma-kohtauksensa ja makaa vuoteessa — makaa ja kärsii kauheita tuskia, joita ei voi kuvatakaan — ja aina sellaisen kohtauksen jälkeen saa hän maata kuitenkin kokonaisen viikon.

MUORI BAUMERT

Minun mieheni alkaa jo loppua hänkin. Hän tuntee sen jo rinnassaan ja selässään. Köyhtyneitä olemme myöskin ihan ihoon asti. Ellemme tänään saa muutamia grossenia, niin en ymmärrä kuinka käy.

EMMA

Voitteko ajatella, muori Heinrich! Niin ilman me olemme, että isän täytyi viedä pikku Ami-raukka tapettavaksi. Täytyi teurastaa koira, saadaksemme jotakin nälänhätäämme.

MUORI HEINRICH

Eikö teillä o' ainuttakaan kourallista jauhoja enää?

MUORI BAUMERT

Ei tomuakaan enää, eikä myöskään ainuttakaan suolaraetta.

MUORI HEINRICH

Sitte en tiedä — (nousee ja seisoo hetkisen mietteissään) en tosiaankaan tiedä, en tiedä mitään neuvoa. (Huutaa tuskassa ja raivossa). Oisin tyytyväinen, jos edes saisin vähän sianruokaa! Tyhjin käsin en voi palata kotia. Se ei käy. — Sitten armahtakoon minua jumala! Mitään muuta pelastusta ei tästä ole! (menee ontuen, astuen vasemmalla jalalla ainoastaan kantapäällä).

MUORI BAUMERT (huutaa varoittaen hänen jälkeensä).

Muori Heinrich, muori Heinrich! Älä ny' vain tee mitään tyhmyyksiä!

BERTHA

Ei hän ittellensä mitään pahaa tee. Ette kai sitä usko.

EMMA

Siten hän aina kåyttäytyy. (Istuu jälleen kangastuoliin. August tulee palava talikynttilä kädessään, näyttäen tietä isälleen, vanhalle Baumertille, joka laahaa lankapakkaa mukanaan).

MUORI BAUMERT

Sus siunatkoon sentään, isä! Missä olet ollu niin kauvan?

BAUMERT

Älä ny' heti purase! Anna mun ensin edes huoahtaa! Katteles tarkemmin, kenen tuon tullessani!

MORITZ JÄOER (on tullut sisåån. Hän on jäykkä, keskikokoinen, punaposkinen reservisotilas, husaarilakki kallellaan, ehjissä vaatteissa, kengissä ja paidassa, mutta ilman kaulusta. Tervehtii sotilaallisesti ja voimakkaalla äänellä).

Hyvää iltaa, täti!

MUORI BAUMERT

No, eipä ny' vielä! Joko sinä tulet takaisin? Etkä o' unohtanu meitä. Istuhan ny' toki! Tule tänne istumaan!

EMMA (puhdistaa hameellaan tuolin Jägerille).

Hyvää iltaa Moritz! Vielä kerran tulit köyhiäkin ihmisiä kattomaan.

JÄGER

Sanos mulle, Emma, onko se totta, että sulla on kakara, josta pian tulee sotilas! Mistä sellaisen olet ittellesi toimittanu?

BERTHA (hommaa isältään saamien ruokien kanssh piisin edessä. August tekee tulta).

Muistat kai sen — sen fingeniläisen kankurin?

MUORI BAUMERT

Hänhän asui kanssamme täällä tuvassa. Oikein naimisiin hänen piti mennä Emman kanssa, mutta hän oli niin kovin rintatautinen. Kyllähän minä aina varoittelin tyttöä, mutta eipä hän tahtonu kuullakaan sillä korvalla. Ny' on mies jo aikoja sitte ollu kuollu ja haudattu — ja Emma saa parhaansa mukaan koettaa elättää poikasta. — Mutta kerrohan ny', Moritz, mitä sulle kuuluu?

BAUMERT

Hänen suhteensa voit olla levollinen — hälle kyllä kasvaa leipää. Hän voi totisesti naureskella meille — hällä on vaatteet kuin kreivillä, komea hopeakello ja kaikki — ja vielä kymmenen taalaa rahaa taskussa.

JÄGER (seisoo hajasaarin ja komeilevana, hymyillen kerskuvaa naisihastelijahymyään).

Ei ole syytä valittaa. Minulle ei o' käyny aivan hullumminkaan sotapalveluksessa.

BAUMERT

Hän on ollu ratsumestarilla palvelijana. Ettekö hoksaa, että hän puhuukin kuten hienot ihmiset.

JÄGER

Olen jo tottunu juttelemaan niin hienostuneesti, etten osaa siitä päästäkään..

MUORI BAUMERT

Niin kai, niin kai! — Semmonen poikanulikka ennen, ja ny' tulee takasin taskut täynnä rahoja! Niin, niin! Niin tässä maailmassa voi käydä.

JÄGER

No, kuinka täti on jaksanu tämän ajan?

MUORI BAUMERT

Kurjasti — koko ajan. Kattos millainen leini mulla on. Kattos mun sormiani! Minä olen kovin vaivainen. Tuskin voin jäsentäkään liikuttaa — ja sellaiset uskomattomat tuskat vaivaavat minua..

BAUMERT

Huono on muori — ei tuo enää kauvan kestäne.

BERTHA

Pukea ja riisua ja syöttää täytyy äitiä.

MUORI BAUMERT (yhä kärsivällä, valittavalla äänellä).

Sekä ylös että alas täytyy heidän autella minua. Minä olen ainoastaan vaivaksi. Olen kyllä Herraa rukoillu, että hän kutsuisi minut pois täältä. — Sus siunatkoon mun kurjuuttani. Ehkä sitä ei kaikki usko — ennen kyllä olen osannu hoitaa kotini, mutta ny' se on loppu, (koettaa turhaan nousta) turhaan yritän edes nousta. — Mulla on hyvä mies ja kiltit lapset — mutta kun täytyy kattella heidän kurjuuttaan — miltä tytötkin näyttävät — ei veren tippaa ole heissä enää jäljellä — niin ovat kuin lakana kalpeat. Kangastuoli kyllä imee elämän istujastaan — mutta eivät sen vertaa ole voineet ansaita, että olsivat saaneet riepuja ylleen, voidakseen edes joskuskaan esiintyä ihmisten joukossa. Eivät pääse raukat paremmin kirkkoon kuin huviinkaan — ja näyttävät riepuihin puetuilta luurangoilta, vaikka ovat vasta 15 ja 20 ikäisiä.

BERTHA

Tääkin ajaa savunsa sisään taas.

MUORI BAUMERT

Kohta kai hajoaa päällemme koko uuni — kun on ensin täyttäny noella sekä kurkkumme että silmämme — lopulta kai tänne tukehdumme ja näännymme — eikä meitä kukaan kaipaa.

JÄGER

Mutta onhan Ansorgen asia parantaa asuntoa.

BERTHA

Siitäkö hän välittäisi. Hän tuskittelee kyllä ilmankin.

MUORI BAUMERT

Haitaksi me vain olemme hänelle.

BAUMERT

Ja jos parannuksia tahtoisimme, niin ajaisi hän meidät pellolle. Hän ei o' saanu vuokraansa puoleen vuoteen — ja hällä on kyllä puutteensa, vaikka ei hän niitä valittele.

JÄGER (ottaa taskustaan, lyhyen piipun, varustettuna kauniilla tupsuilla, ja toisesta taskusta viinapullon).

Ei kai tämä tällainen voi käydä päinsä pitemmältä. Olen ihan kauhistunu tämän paikkakunnan asujainten oloista. Kaupungeissa elävät koiratkin paremmin kuin te täällä.

BAUMERT (innokkaasti).

Eikö totta? Niin se juuri on — ja jos siitä sanallakaan mainittee, niin syytetään heti huonoja aikoja.

ANSORGE (tulee, kantaen toisessa kädessään sopparuukkua, toisessa puolivalmista juurikoria).

Terve tultuas, Moritz!

JÅGER

Kiitoksia vain, setä Ansorge.

ANSORGE (asettaa ruukkunsa uunille).

No, eipä ny' vielä! Sinä olet ihan kreivin näköinen — niin hieno.

BAUMERT

Näytäpäs komeata kelloosi — Hällä on uudet vaatteet ja kymmenen taalaa rahaa taskussa.

ANSORGE (kieputtaa päätään).

Niin, niin! — Niin kai!

EMMA (panee perunankuoret paperipussiin).

Minä vien nämä kuoret — ehkä saan niistä korttelin alusmaitoa (menee).

ANSORGE

Vallan ihmeellinen onni on sua seurannu. (Istuu lattialle rahnikoimaan juurikoriansa).

JÄGER

Nöyrä ja vikkelä on täytyny olla. Toisille harjasin saappaita, toisen hevosta hoitelin, toiselle hain olutta — aina koetin tehdä palvelusta — aina olin saapuvilla — ensimmäinen tallissa — ensimmäinen rivissä — ensimmäinen satulassa — ja rynnäkössä — herra armahda sentään — niinkuin salama — ja tarkkaavainen olin niinkuin metsäkoira. Minä ajattelin, ettei tässä auta, koettaa pitää. Mutta perästä päin tulikin sitte kerran ratsumestari ja sanoi koko joukon edessä, että tuo husaari on sellainen kuin husaarin tulee olla. (Sytyttää piippunsa).

BAUMERT

Toivotaan ny' siite, että tuot tännekin onnen tullessas. — Mutta emmekö antais taskumattis tehdä yhtä kierrosta?

JÄGER

Se oli sana paikalleen, setäseni — ja kun tämä loppuu, niin toista noppuu. (Heittää lantin pöydälle).

ANSORGE (hölmönä hämmästyksestä).

Herra jemmeri tätä elämää — paistit padoissa ja pullot pöydillä. (Ryyppää pullosta). Maljasi Moritz! — Kyllä, kyllä. (Pullo kiertää toiselta toiselle).

BAUMERT

Jospa edes joskus, juhliksi sais paistia — mutta kun ei saa lihaa nähdäkään vuoskausiin. Kyllä kai saadaan odottaa, ennenkuin samanlainen juoksulaiskoira asettuu meille olijaksi, kuin sattui kuukausi sitte — sellaista ei tapahdu usein ihmiselämässä.

ANSORGE

Oletko teurastuttanu Amin?

BAUMERT

Se olls kumminkin kuolin nälkään.

ANSORGE

Niin — niin kai!

MUORI BAUMERT

Sellainen sievä, pieni ressu!

ANSORGE

Kerro ny', Moritz, maailmalta uutisia! Mahtaakohan kankurien elämä tästä miksikään muuttua?

JÄGER

Täytyy kai toivoa parasta.

ANSORGE.

Meidän ei enää kannata elää, mutta vielä vähemmän kannattaa kuolla. Se vasta on kurjuutta se. Vaikka yritetään viimeiseen veripisaraan, niin puute sentään yhä syöpyy — se kalvaa katon yltä ja permannon alta. — Minäkin rahnikoitten koreja kukon laulusta alkaen yösydämeen asti — siksi kunnes väsymyksestä nujerrun ja nukun muutamaksi harvaksi tiimaksi — alkaakseni taas alusta. — Sitte on vielä maksettava kallis maavuokra tästä mökistä — kämmenen ala kuollutta soramäkeä. .

BAUMERT

Jonkun pitäis mennä Berliiniin esittämään kuninkaalle meidän asiamme.

JÄGER

Tuskimpa se auttais. Siitä on kyllä pidetty puhetta sanomalehdissä sekä sinne että tänne, — mutta ne rikkaat kiertelevät ja kaartelevat niin, että saavat kaikki ihmiset puolellensa.

BAUMERT (pudistaa päätään).

Kun ei Berliinissäkään o' sen vertaa oikeuden tuntoa!

ANSORGE

Sanopas, Moritz, onko se mahdollista, ettei ole lakia tällaista vastaan. Vaikka ahertais niin että nahka käsistä liukee, saamatta sentään vuokraa kokoon, niin maanomistaja hajoittaa mökkini — saadakseen haltuunsa kämmenen leveydeltä kuollutta soraa. — Ny' juuri pitäis mun maksaa — eikä rahoista mitään tietoa — mutta jos minut häädetään pirtistäni — (niellen kyyneltään) tässä olen minä syntyny ja tässä istui isäni kangastuolissaan yli neljäkymmentä vuotta. Usein sanoi hän äitivainajalle: kuolemani jälkeen jää kuitenkin mökki jälelle. Se on sentään säilyny puutteen hampailta. Jokainen naula siinä on yön valvonta, jokainen hirsi vuoden pitkä puute. Sen kyllä tästä ymmärtää, että —

JÄGER

He ovat'kyllä miehiä nylkemään ihoon asti.

ANSORGE

Sen uskon. Mutta kantaa saavat minut pirtistäni. En pelkää kuolemaa — kuolihan isänikin — kun hän makasi tuskissaan kuolinvuoteellaan, rauhoittui hän, kun minä, pahainen paitaressu kiipesin hänen viereensä — sinne minä nukuin — ja kun heräsin, oii hän jo kylmä.

MUORI BAUMERT (vaitiolon jälkeen).

Kurkista pataa, Bertha, ja anna Ansorgelle keittonsa.

BERTHA

Kas tässä, Ansorge setä!

ANSORGE

Niin, niin — kyllä, kyllä!

BAUMERT (on mennyt syömään lihaa padasta).

MUORI BAUMERT

No, mutta isä! Etkö ny' voi odottaa? Anna Berthan asettaa pöydälle!

BAUMERT (pureskellen).

Kaksi vuotta takaperin kävin viimeksi ripillä! Heti sen jälkeen myin kirkkotakkini ja ostimme sillä kipinän läskiä. Sen jälkeen en o' lihaa maistanu, ennenkuin ny' vasta.

JÄGER

Mitäpä meikäläiset lihalla, kunhan sitä vain on on tehtailijoilla. Ja heillä on sekä lihaa että muuta lihavuutta ihan upoksiin asti. Se kyllä on nähty Peterswaldaussa. Ruhtinaallisia asuntoja toinen toisensa vieressä — rauta-aitoja — peiiilaseja ja mattoja — vaunuja, kuskeja ja kuvernantteja — hedelmiä, paisteja, piirakoita ja — jumala ties mitä. He ihan piehtaroivat ylellisyydessä, eivätkä tiedä miten parhaiten näyttäisivät rikkauksiaan ja ylimielisyyttään.

ANSORGE

Toista oli ennen maailmassa. Silloin antoi tehetilija kankurinkin elää. Mutta ny' ei herrasväki usko anää jumalaa eikä perkelettä, eikä muista kymmeniä käskyjä eikä kadotuksen uhkaa. Sentähden nylkevät he meiltä viimeisenkin leipämurenan. He ovat syypäät meidän onnettomuuksiimme. Jos tehtailijat olsivat kunnollista väkeä, niin ei meilläkään oisi huonoja aikoja.

JÄGER

Jos tahdotte kuulla, niin luen teille jotain kaunista. (Ottaa muutamia paperiliuskoja taskustaan). Kuules, August! Juokse hakemaan polttimolta kortteli lisää! — Sinähän myötäänsä vain hymyilet, August!

MUORI BAUMERT

En tiedä mikä poikaa riivaa. Hänen mielestään on kaikki hyvin päin. Aina hän vain naureskelee. No menehän jo, August! (August menee). Sinä ukkoseni, tiedät mikä maistuu.

BAUMERT (on välitin elpynyt pureskelemisestaan ja viinasta).

Sinä Moritz, olet meidän miehiämme. Sinä osaat lukea ja kirjoittaa. Sinä tunnet puutteemme ja sulla on sydäntä kurjuutta kohtaan. Sun pitää ottaa haltuus meidän asiamme.

JÄGER

Jos ei muusta o' kysymys, niin mielelläni. Tahtoisinpa kernaästi näyttää noille tehtailijalurjuksille. Minä olen kyllä rauhallinen mies, mutta jos minut suututetaan, niin voisin ottaa Dreiszigerin toiseen kouraani ja Dittrichin toiseen — ja näin kolkutella heidän kallojaan, jotta kaikki taivaan tähdet heidän silmissään säteilisivät. — Jos vain voisimme pitää yhtä, niin panisimme toimeen sellaisen rymyn, että — Me emme tarttisi siihen enemmän kuningasta kuin hallitustakaan, sanoisimme vain: tuota ja tuota me tahdomme, tuota ja tuota me emme tahdo — pian kyllä päästäisivät silloin toisen äänen. Kun he vain huomaisivat, että meissä on terästä, niin ottaisivat kyllä talttuakseen. Rukoiltu on jo kyllä tarpeeksi ja kumarreltu — hyi — jotain parempaa pitää tehdä ny'!

MUORI BAUMERT

Se on aivan oikein. Siinä ei o' mitään pahaa. Olen aina sanonu, että rikkaitakin täytyy löytyä — mutta kun se menee liian pitkälle.

JÄGER

Minun puolestani voi piru viedä koko koklamentin.

BERTHA

Mihin isä on menny? (Baumert on mitään sanomatta mennyt ulos). Hän oli kai niin tottumaton lihaan, että rupesi voimaan pahoin.

BAUMERT (tulee ja itkee kiukusta).

Jos kerran maailmassa saa jotain kunnollista, niin ei sitä saa pitää sisällään. (Istuu uunin viereen ja itkee).

JÄGER (äkkinäiseltä kiihkolla, fanaattisesti).

Ajatelkaa, että lähellä meitä asuu ihmisiä, jotka meidän työmme ryöstämisellä elävät yltäkylläisyydessä ja kehtaavat sanoa, että kankuri tulis hyvin toimeen, jos hän ei olsi niin laiska.

ANSORGE

Ne ei o' ihmisiä. Villipetoja ovat.

JÄGER

Mutta kylläpä saavatkin "Verituomiossa" kuulla ansionsa — ja ovat jo saaneet.

ANSORGE

Niin — se viisu, niin! Dreisziger-viisu.

JÄGER

Niin — niin — tässä se on.

MUORI BAUMERT

Kuka on tehny sen?

JÄGER

Ei kukaan tiedä — Kuulkaas ny! (lukee huonosti, mutta kiihkoisilla tunteilla. Soimaan jäävät epätoivo, tuska, viha, raivo, kostonhimo).

"Kas meillä ilkeä istuin on, ja sillä on sorron kalpa, se vääryydessä on voittamaton, sen uhri on kansa halpa.

Ja henget valjuilta vangeiltaan tuo kiskovi mahti musta! Voi, muurit täällä ne kertovat vaan kidutettujen kauhistusta."

BAUMERT (Laulun sanat ovat tehneet hänet syvästi liikutetuksi. Voi. tuskin olla keskeyttämättä Jägeriä. Nyt ei hän enään voi hillitä itseään, vaan sanoo vaimolleen itkien ja nauraen).

"Ja henget valjuilta vangeiltaan, tuo kiskovi mahti musta", — Tämän kirjoittaja on sanonu puhtaan totuuden. — Eikö totta? Miten se oli sitten? "Muurit täällä ne kertovat vaan" — miten se oli?

"voi, muurit täällä ne kertovat vaan" —

JÄGER

— "kidutettujen kauhistusta."

BAUMERT

Niin, niin, sinä tiedät, kuinka me saamme kitua päivästä päivään sekä maatessa että valveilla.

JÄGER (Jatkaa lukemistaan. Ansorge istuu jännitettynä, työ polvellaan. Muori Baumert ja Bertha pyyhkivät silmiään).

"Suurpyövelimme on kurja tuo, pirun Dreisziger palkattuineen, ei meille ne rauhan rahtua suo, veis perkele moiset luineen!

Niin, verikoirat ja konnat, te —"

BAUMERT (polkee lattiaa, vavisten raivosta).

"Niin, verikoirat ja konnat, te!"

JÄGER (lukee).

"sen hulttiot helvetistä! Haa, kaikki me teidät kiroomme, me sairahat syvyyksistä!"

ANSORGE

Niin, niin, kirouksen juuri he ansaitsevat!

BAUMERT (puristaa nyrkkiään uhkaavasti).

"Te imette kurjan kodin ja lapset!

JÄGER (lukee).

"Ei auta rukous, kyynelkään, Ei vaivoista meidän kuulla, jos tyydy et sinä vähempään, saat kuivalla kulkee suulla."

BAUMERT

Kuinka se oli? "Ei auta rukous, kyynelkään!" Jokainen sana on niin totta kuin raamatussa. "Ei vaivoista meidän kuulla."

ANSORGE

Ei kuulla, ei! Se on kyllä nähty.

JÄGER (lukee).

"Sen osa kurjista kurjin on, kell' ei ole leipää syödä, on elo kulkurin kunnoton, sen sielunsa täytyy myödä.

Sysimustat saatanat, ette te voi mitata mieron merta. Me hyvin tahtonne tunnemme, Se on: imeä köyhän verta!"

BAUMERT (hyökkää ylös ihastuneena ja mielipuolena raivosta).

"Se on: imeä köyhän verta —!" Niin se on! — Juuri niin sé on. — Tässä seison minä Robert Baumert, kankurimestari Kaschbachissa. Kuka uskaltaa astua esiin ja sanoa — Minä olen ollu kunniallinen mies koko elinaikani. Mitä hyötyä on mulla siitä ollu? Miltä minä ny' näytän? Mitä ovat he tehneet minusta? — "Ja henget valjuilta vangeiltaan, tuo kiskovi mahti musta!" (Nostaa käsivartensa). Tunnustelkaa näitä! Onko jälellä muuta kuiri luut ja nahka? — "verikoirat ja konnat te!" (Lyyhistyy tuolilleen itkemään kiukusta ja epätoivosta).

ANSORGE (heittää korin nurkkaan, nousee suoraksi vapisevana ja puhuu raivostuneena).

Mutta tästä pitää tulla toinen peli, heti paikalla. Me emme enempää kärsi. — Me emme kärsi enempää — tulkoon sitte mitä tahansa!

ESIRIPPU.

KOLMAS NÄYTÖS.

BÄCKER. MORITZ JÄGER. BAUMERT. ANSORGE. ROUVA WELZEL, ravintoloitsija. ANNA WELZEL, hänen tytärensä. MATKUSTAVA. WIEGAND, puuseppä. HORNIG, lumppuri. METSÄNVARTIJA. WITTICH, seppä. KUTSCHE, poliisi. Vanhoja ja nuoria kankureita.

Ravintola-huone Peterswaldaussa. Avara sali, jonka kattoparruja kannattaa puupilari. Sen ympärille on pöytä laitettu. Perällä on ovi varastohuoneeseen, jossa on tynnyreitä ja astioita. Vasemmalla tiski, jonka takana hylly pulloja varten. Tiskin edessä pöytä, jolla on kirjava pöytäliina. Kattolamppu. Pöytien ympärillä tuoleja. Oikealla seinällä ovi, jolla on maalattuna "Viinitupa". Seinäkello. Vasemmalla seinällä akkunat. Seinävierut pöytiä ja penkkejä täynnä. Huone on siniseksi maalatta. Seinillä järjestyssääntöjä ja öljypainoksia. Niiden joukossa Friedrich Wilhelm IV kuva.

Rouva Welzel, siististi puettu, 35-vuotias nainen, täyttää seideleitä tiskin takana. Anna Welzel, 17-vuotias, punertavatukkainen, kaunis tyttö, istuu pöydän ääressä tiskin luona ja virkkaa.

Wiegand istuu työpuvussa saman pöydän ääressä, olutseideli edessä. Hän on sukkela puheissaan ja nopsa liikkeissään. Matkustava istuu syöden pilari-pöydän ääressä. Hän on iloisen ja hyvänvoivan näköinen, puettu viimeisen muodin mukaan. Hänen tavaransa, matkalaukkunsa, sateenvarjonsa, päällystakkinsa ja matkavilttinsä ovat viereisellä tuolilla. Esiripun noustessa kuuluu kaukainen hautausvirsi.

ROUVA WELZEL (vie olutlasin matkustavalle ja sanoo, ohi mennen Wiegandille).

Tänään on piru, irti täällä Peterswaldaussa.

WIEGAND

Onhan tänään kankaitten vastaanotto Drelsztperillä.

ROUVA WELZEL

Tavallisesti ei kuitenkaan ole' kiihtymys ollut näin suun

WIEGAND

Siihen on syynä kai ne kaksi sataa kankuria, jotka tänään otetaan.

ROUVA WELZEL (yhä selittäen).

Kyllä kai. — Jos he tahtovat kaksisataa, niin tulee heitä kuusisataa. Sitä väkeä ei puutu.

WIEGAND

Ei puutu, ei. Eikä heitä paljo kuolekaan, vaikka heillä on niin kurja elämä. (Veisu kuuluu selvemmin). Parhaillaan sentään menee yksi — nentwichiläinen.

ROUVA WELZEL

Hän olikin jo aivan kuoleman kuva viime aikoina.

WIEGAND

Ette usko miten pienen kirstun tein hänelle. Niin muodottoman pientä laatikkoa en vielä eläissäni o' kokoon liimannu aikuiselle ihmiselle.

MATKUSTAVA

Sanomalehdet kertovat myötäänsä mitä hirvittävimpiä kertomuksia kankurien puutteista. Luulisi todellakin, että kaikki täällä ovat puolikuoliaina. Mutta siltä ei näyttänyt äskeinen hautaussaatto, jossa kulki torvisoittokunta, koulunopettaja oppilaineen, pappi ja suuri paljous muita ihmisiä. Olipa saatto kuin Kiinan keisarilla. Jos kerran kansa voi kustantaa tuollaista, niin — (Juo. Kysyy äkkiä veikeästi ja kevytmielisesti). Eikö totta, neiti? Enkö ole oikeassa? (Anna hymyilee hämillään ja jatkaa virkkaustaan). Siitä tulee kai mammalle aamutohvelit, luullakseni?

ROUVA WELZEL

Sellaisia joutavuuksia minä en panisi jalkaani.

WIEGAND

Herra ei näy tuntevan täkäläisiä hautajaisia. Rouva kyllä voi todistaa, että nämä on tavallista pienemmät.

MATKUSTAVA

Sitä en voi ymmärtää. Maksavathan sellaiset tavattomia summia. Mistä siis kansa saa rahoja?

WIEGAND