Part 3

-- Sama kuin sinunkin. Se ettei ole markkaa markan päällä. Millä ostamme piirustustarpeet huomiseksi?

Sarrin kasvot synkistyivät.

-- Sanotaanko opettajalle, ettei ollut varaa ostaa, ehdotti hän.

-- Se ei tepsi. Mutta kun voisi ansaita jollakin. Tänäkin hetkenä sadat ihmiset ansaitsevat rahaa.

-- Mennään asemalle kantamaan ihmisten tavaroita.

-- Silloin täytyy ostaa asemasiltalippu, eikä meillä ole siihenkään rahaa.

-- Ossilla oli eilen uusi keppi. Olisi maksanut ennemmin meille velkansa.

-- Isot ihmiset menettelevät usein sillä tavalla. Mitähän jos kysyttäisiin neuvoa joltakin hyvältä ja varakkaalta ystävältä.

-- Ei me löydetä sellaista.

-- Entäs Silja Sylvia Letala?

-- Junaomenaneiti! Mutta hän matkusti kolmannessa luokassa, ei hän ole rikas.

-- Hän voi ainakin neuvoa, kun hän on postineiti ja tekemisissä rahojen kanssa.

-- Vakuutettuja ja kirjattuja lähetyksiä! No mennään vain! Puhutaan ensin muusta, jostain, mistä aikaihmiset puhuvat.

-- He puhuvat virkamiesten palkoista ja teollisuusnäyttelystä tai vuodentulosta. Täytyy olla viisas ja hienotunteinen, se sopii minulle. Aikaihmiset julmistuvat helposti.

-- Puhutaan karjaroduista ja hengenvaarallisista leikkauksista. Kyllä sellaisesta voi puhua, jos viitsii.

-- Ehkä hän sitten itse kysyy, onko meillä rahapulaa, ja kun me sanotaan, että on, niin hän varmaan neuvoo.

-- Minä koetan saada hänet kysymään, lupasi Sarri.

Näin valmentuneina pojat saapuivat neiti Letalan asunnolle, jonka he helposti löysivät osoitteen avulla.

-- Onko neiti Silja Sylvia Letala kotona? kysyi Sarri juhlallisesti palvelustytöltä.

-- On kyllä. Neiti, täällä on kaksi herraa hakemassa, sanoi tyttö avaten lähimmän oven.

-- Pyydä heidät tänne.

Pojat jättivät päällysvaatteensa eteiseen ja astuivat arasti sisään.

-- Mitä ihmettä, minun matkatoverinihan siinä ovat. No tervetuloa, en uskonut, että tulisittekaan. Istukaa nyt ja kertokaa elämästänne! Oletteko olleet terveitä?

-- Kyllä kiitos, paitsi nyt juuri pakottaa päätä, mutta siihen voi olla jokin erikoinen syy, vastasi Seppo.

-- Tässä on mehua, en voi tarjota muuta, sillä olen vuokrannut vain huoneen, syön ulkona.

-- Kadullako? kysyi Sarri hämmästyneenä.

-- Ei, ei, vaan ruokapaikoissa. Mitä teille kuuluu, poikaseni?

-- Hyvää vain, vaikka virkamiesten palkat ovat yhä jerin huonoja. Eikä taida tulla ylennystäkään.

-- Ennemminkin vähennystä, auttoi Seppo vaikeata keskustelua.

-- Mitä sanotte lapset! Keneltä olette kuulleet, että palkat vähennettäsiin. -- Neiti oli pelästyneen näköinen.

-- Minä vain tässä itse ajattelin, mutta vuodentulo on onneksi lupaava, heinäkin kasvaa aika lailla, käänsi Sarri keskustelun toiselle tolalle.

Seppo polki Sarria jalalle ja kuiskasi:

-- Ei nyt muu laiho kasva kuin hiuksesi, ja jatkoi ääneen: -- Aikooko täti viedä jotain näytteille teollisuusnäyttelyyn kesällä?

-- Mitäs minä veisin sinne?

-- Esimerkiksi uusia postimerkkimalleja tai uutta lakkaa tai sinettejä, -- Seppo lateli mitä luuli postineidin eniten käsittelevän.

-- Hyvä lapsi, luuletko, että minä olen päästäni vialla? Kunhan et itsekin olisi sekaisin.

-- Mitkä karjarodut tädin mielestä ovat edullisimmat? Onkohan Suomessa parempi käyttää maatiaisrotua vai äshiiriä?

-- En minä ymmärrä karjanhoidosta mitään.

-- Ajattelin vain, että jos joku maanviljelijä ottaisi tädin rouvakseen, niin minkälaisia lehmiä teillä olisi?

-- Sen miehen, joka voittaa rakkauteni, täytyy olla sankari, ihana, henkevä, rohkea mies.

-- Jahaa, hiljainen ei uskaltaisi.

-- Ole vaiti, Seppo, eihän täti ole niinkään... niinkään... -- Sarri sekaantui ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta.

-- Täällä kirurgissa tehdään paraikaa vaarallisia leikkauksia, vatsoja halkaistaan, jalkoja sahataan poikki polven alapuolelta, nahkaa nyletään yhdestä paikasta ja pannaan toiseen paikkaan, jossa on palohaava, ja hiukset ajetaan pois päästä, jotta paremmin voitaisiin neuloa kiinni ammottavia kirveen haavoja.

-- Sehän on kauheaa, mikä verilöyly nyt on ollut? Kuka sinulle sellaista kertoi?

-- Ainahan isossa kaupungissa tapahtuu kaikenlaista, etenkin kun jaloviina rehoittaa, auttoi Seppo Sarria.

-- Kerrankin Roobertinkadulla puukotettiin neljää miestä. Yksi sai haavan korvasta alkaen rintaan asti, toinen -- -- --

-- Taivaan tähden pojat, kertokaa jo muuta, en minä jaksa kuulla enää tällaista. Kertokaa jotakin koulusta.

Pojat olivatkin jo käyneet ohjelmansa päästä päähän ja huokasivat helpotuksesta.

-- Koulussa on kallista käydä. Huomiseksi täytyisi ostaa piirustustarpeita viidelläkymmenellä markalla, sanoi Seppo.

-- Ja housunkannattimet tuskin kestävät täältä kotiin. Mitä sitten huomenna voimistelutunnilla! lisäsi Sarri.

-- Hyvänen aika, pojat! Kuinka olette unohtaneet ostaa noin tärkeitä tarvikkeita?

-- Eipä me juuri olla unohdettukaan. Voihan olla muitakin syitä.

-- Välitunnilla vielä ehtii ostaa.

-- No silloin teidän täytyy välttämättä hankkia ne, sanoi neiti.

-- Ennen me hankittiin kaikki mitä piti. Mutta nyt on monta seikkaa toisin kuin ennen.

-- Mitä tarkoitatte, pojat? Eikö teillä ole rahaa? -- Neiti alkoi aavistaa vierailun syyt.

-- Mistä täti sen arvasi? sanoi Sarri.

-- Poika parat, antaako isänne teille niin vähän, rahaa?

-- Kyllä isä antaa tarpeeksi, mutta välistä on pakko lainata muille, jotka eivät maksa heti, kertoi Seppo.

-- Ja nyt tulitte, rakkaat lapset, minulta saamaan apua. Orporaukkoja olette isossa kaupungissa. Paljonko tarvitsette?

-- Emme me tulleet lainaamaan, muuten vain neuvoa kysymään. Ehtisiköhän jollain tavalla ansaita sata markkaa nyt iltapäivällä? sanoi Seppo.

-- Sitä en luule, mutta lainaan teille mielelläni rahat. Voitte maksaa sitten kun saatte takaisin velkanne.

-- Luultavasti ei isä tahtoisi että velkaannumme. Hän on varoittanut siitä, sanoi Sarri.

-- Eikö täti tahtoisi ostaa jotain meiltä? Esimerkiksi minun kelloni. Se on epäkunnossa ja muutenkin pöhnä, mutta se olisi mukava muistoesine Uskin suvulta. Se oli isoisän, ehdotti Seppo.

-- Mitä täti välittää Uskin suvusta?

-- Tietysti minä välitän. Anna tänne vain. Minä panen sen tähän laatikkoon, jossa se saa olla kunnes saatte rahaa, jolloin voitte ostaa sen takaisin.

Molempien poikien kasvot säteilivät.

-- Arvasinhan minä, että täti keksisi keinon. Kiitoksia hirveän paljon. Nyt on taas kivaa, kun asiat selvenee. Varmaan me tulemme takaisin, sanoi Sarri.

-- Kiitoksia kamalasti! Onko postissa hyvät palkat? kysyi Seppo.

-- Mitenkä niin?

-- Että kannattaa ostaa ylimääräisiä kelloja.

-- En minä tämän takia joudu pulaan. Hyvästi nyt, poikaseni, ja pitäkää minua vastedeskin ystävänä.

-- Prätskis, prätskis, sanoi Sarri, unohtaen iloissaan juhlallisemman hyvästijätön.

-- Hyvästi, täti, paranteli Seppo, -- me tulemme aina rahapulassa tänne.

Pojat kulkivat onnellisina kotiin päin.

-- Päätä vain pakottaa ja muutenkin väsyttää, valitti Seppo.

-- Ei ole ihme, kun on ollut vimmatusti päänvaivaa. Ensiksikin piti keksiä pelastuskeino ja puuhata koko iltapäivä, käydä vierailulla aikaihmisen luona ja keskustella niinkuin isän ikäinen, sivistynyt mies, tehdä kauppoja ja kiittää kamalasti.

-- Ja vielä naisen luona, vaikka ei tämä ollut niin naisellinen kuin ne välistä ovat.

-- Ei ollut. Huomasitko, ettei hän kutsunut meitä ajattelemattomiksi eikä käskenyt toisella kertaa olemaan varovaisempia kun lainaamme rahoja toisille.

-- Eikä sanonut: älkää nyt vain hävittäkö rahoja. Ovat naisetkin joskus...

-- Ovat.

* * * * *

Kotiin päästyään meni Seppo heti sänkyyn. Häntä puistatti ja värisytti ja päätä pakotti yhä pahemmin. Naimi-täti tuli katsomaan ja huomasi heti, että hänessä oli kuumetta, mistä seurasi aika touhu. Seppo sai aspiriinipulverin, kylmän kääreen otsalle, sukat jalkoihin ja vadelmateetä.

Sarri seisoi sängyn päädyn luona ja kysyi yhtämittaa:

-- Mikä sinua vaivaa? Onko sinussa tulirokko? Taitaakin olla vain keuhkokuume tai vatsakalvon tulehdus.

-- Mene lukemaan saksanläksyä, sanoi Seppo.

-- Naimi-täti, kuiskasi Sarri mennessään, -- etkö luule, että Seppelissä on kurkkumätä? Se on liikkeellä koulussa.

-- Mitä, onneton lapsi? Onko teidän koulussanne kurkkumätää?

-- Eino Räsäsellä oli ainakin paise kaulan ulkopuolella ja siinä oli mätää.

-- Sehän on ihan eri asia.

-- No sitten se voi olla syöpä. Meillä oli täti, joka kuoli syöpään.

-- Mene heti lukemaan, Sakari. Minä menen Sepon luo. Anna meidän olla rauhassa otaksumisiltasi. Yöksi jätän huoneittemme välisen oven auki ja sinä saat nukkua Ossin kanssa.

-- Mutta jos kävisi niin pöhnästi, että Seppeli...?

Sarri oli surkean näköinen.

-- Mene nyt, älä otaksu enää mitään.

* * * * *

Seppo vääntelehti vuoteessaan. Hän ajatteli vain Varpunientä, isää, äitiä, Jereä ja eläimiä ja tunsi olevansa pieni, sairas orpo.

-- Kun on kipeä, niin on vaikea olla ilman äitiä, oli hänen uudistuva ajatuksensa.

-- Naimi-täti, saako Sarri soittaa huomenna Varpuniemeen?

-- Saa kyllä, poikaseni, tai minä soitan heti aamulla, kun Sakari on vielä koulussa. Koeta nukkua.

Vastaus rauhoitti Seppoa, niin että hän nukkui pian, sikeästi.

Levoton vaalea pää ilmestyi ovenrakoon.

-- Joko Seppeli on parantunut?

-- Ei vielä, hän nukkuu.

-- Onkohan hänessä lavantauti?

-- Hyvää yötä, Sakari! Tädin ääni oli käskevä.

-- Vai tuhkarokko?

Täti sulki oven.

V.

KUUMETTA.

-- Hyvää huomenta, poikani! Mitenkä voit tänään? kysyi Naimi-täti aamulla tullessaan Sepon sängyn ääreen.

-- Kiitos, ehkä vähän paremmin. Päätä ei pakota enää niin kamalasti ja elimet ovat rauhoittuneet. Saanko jotain syötävää?

-- Tässä on munaa ja muutakin hyvää. Soitin tänään Varpuniemeen. Kaikki voivat hyvin ja lähettivät terveisiä.

-- Tietääkö ne, että minä olen sairas?

-- Kyllä minä kerroin, että olit hiukan vilustunut.

-- Täti, Varpuniemi on Lohjanjärven ja Puujärven välillä. Aurinko laskee toiseen järveen ja kuu nousee toisesta.

-- Niin, siellä on ihanaa. Pian tulee joululoma, jolloin pääset kotiin.

-- Ei missään ole sellaista vettä kuin Puujärvessä. Se on läpinäkyvää kuin ilma ja lämmintä ja pehmoista. Kalat uivat niin lähellä, että niitä voisi melkein potkia kahlatessa vedessä. Pääsisipä nyt sinne uimaan, kuume menisi heti ruumiista. -- Seppo katseli tuskaisena ympäriinsä.

-- Tuossahan Sakari tulee. Missä olet viipynyt näin kauan?

-- Käväisin vähän Jannen luona. Onko Seppeli terve?

-- Ei hän vielä ole aivan terve. Älä puhu noin kotvalla äänellä, Sakari, sanoi täti mennen keittiöön.

-- Tässä Seppeli, minä toin sinulle lääkettä. Kun kerroin Jannelle, että sinä olit jukin kipeä, niin hän sanoi, että tule meille, niin saat lääkettä, ja minä menin. Juo nyt, niin tulet terveeksi.

-- Mitä se on? Jannella on aina kauheita myrkkyjä ja happoja, en minä uskalla maistaa.

-- Janne sanoi, että tämä on parasta voima- ja hengenpelastuseliksiiriä. Hän lupasi minulle uuden magneettinsa, jos sinä vahingoittuisit.

-- No, anna tänne.

Seppo tyhjensi, pahasti irvistäen, epäilyttävän näköisen nesteen pienestä pullosta.

-- Kyllä se ainakin maistuu inhottavalta. Ehkäpä se parantaa.

-- Janne sanoo parantaneensa sillä montakin ihmistä. Viimeksi hän antoi sitä hiirelle, joka niillä oli häkissä, ja joka oli kipeä.

-- Paraniko se hiiri?

-- Ensin se parani ja sitten se kuoli.

-- Olisit sanonut sen ennenkuin minä nielaisin lääkkeen. Hyi sentään.

Sakari oli jo ruokahuoneessa syömässä. Sieltä palattuaan hän istuutui Sepon vuoteen reunalle.

-- Saksa meni päinmäntyyn, ja maikka sanoi, että pitkä Uski osaa jotakin, mutta lyhyt Uski seinään puski. Sarri kertoi jalomielisesti tämän ilahduttaakseen veljeään.

-- Mikset lukenut illalla?

-- Minulta meni aika sinun kanssasi. Eikö ole mälvää maata tuossa?

-- Jeh, kerro jotakin.

-- Minä luin jännän kertomuksen eräästä Mur Tregenniksestä.

-- Oliko sen nimi Mur?

-- Se on hyvin tavallinen englantilainen miehen nimi, yhtä tavallinen kuin Mary, ne kirjoittavat sen vaan Mr. No se Mur oli tekopyhä ja oli sopivinaan vanhat vihat veljensä ja sisarensa kanssa, mutta panikin jotain merkillistä intialaista myrkkyä uuniin, josta tuli kaasua, niin että se kuoli ja toiset tulivat hulluiksi.

-- Se Murriko kuoli?

-- Ei, kun sisar, ja salapoliisi tutki tuhkaa ja sitten sekin kuoli.

-- Se salapoliisiko?

-- Ei kun se Mur itse. Mutta sitten siellä oli englantilainen leijonanmetsästäjä -- -- --

-- Eihän Englannissa ole leijonia.

-- Se oli ollut Intiassa metsästämässä tiikerejä -- -- --

-- Leijonia kai?

-- Ei kun tiikerejä, ja sillä oli sitä myrkkyä, josta Mur oli kuollut, ja sitä alettiin epäillä.

-- Murriako?

-- Älä sekoita kaikkea! Leijonanmetsästäjää epäiltiin Murrin tappamisesta, koska hän rakasti sitä neitiä.

-- Murriko rakasti?

-- Ei kun tiikerinmetsästäjä.

-- Leijonanmetsästäjä varmaan?

-- No se metsästäjä, se sama, joka ampui tiikerejä -- -- --

-- ja metsästi leijonia.

-- Se oli tuonut sen myrkyn Intiasta, jossa se metsästi tiikerejä ja jolla ne luulivat, että se myrkytti ne kaikki.

-- Tiikeritkö?

-- Ei, vaan Murrin sisarukset.

-- Kuka sitten Murrin tappoi?

-- Ne luulivat ensin, että Mur Ellis.

-- Kuka se on?

-- Se oli lääkäri, joka käytti potilailleen: uudenaikaista nukutusainetta, joka haisi kamalasti.

-- Lääkärikö?

-- Ei kun nukutusaine. Se Mur oli nuorena ollut pakkotyössä.

-- Kumpainenko Mur?

-- Mur Ellis ja sillä oli rouva, jonka nimi on Murs, joka sitten karkasi vankilasta.

-- Se Mursiko?

-- Ei, kun Mur, kuuntele tarkemmin.

-- Kuka Mur?

-- Ole vaiti. Sitten oli kauhean jännää, kun niin monta epäiltiin ja kaksi oli murhattu ja veljet hulluja ja yksi Mur vangittu.

-- Oliko se kolmas Mur?

-- Oli niinkin, ja kerran yöllä salapoliisi yllätti ne, kun hän juuri piilotti myrkkypullon.

-- Salapoliisiko?

-- Mur, Mur. Sinun pääsi on ihan sekaisin. Mutta se on hyvä, ettei ihminen tiedä kuolemanhetkeä eikä muuta kolkkoa.

-- Älä leuhki turhia vaan sano mitenkä se selvisi sitten. Se poliisi.

-- Sitä minä en muista, mutta rikollinen vangittiin ja yksi matkusti takaisin Intiaan sen naisen kanssa, ja salapoliisia huvitti niin, että hän nauroi, vaikka olikin kaameata juuri silloin. Nyt minun täytyy lähteä kouluun. Prätskis. Tuonko minä lisää Jannen hengenpelastus...?

-- Laita itses nopeasti täältä.

Sakari kokosi kirjansa ja meni omatunto hyvänä. Hän tunsi tehneensä palveluksen sairaalle veljelleen.

* * * * *

Seppo makasi silmät ummessa ja koetti nukkua. Mutta päässä surisi ja ajatukset kiersivät Sakarin kertomuksessa. Leijonanmetsästäjä, intialainen myrkky, hullut veljet, kuolleet sisaret jyskyttivät aivoissa, ja lopulta kuului vain mur, mur, mur -- -- --

-- Nukutko Seppo? Tässä on sinulle kylmä kääre otsallesi ja mehua janoa sammuttamaan, kuuli hän Naimi-tädin puhuvan.

-- Kiitos, se oli ihanaa.

-- Antaisinkohan sinulle aspiriinia?

-- Sakari antoi jo lääkettä, jota hän oli saanut leijonanmetsästäjältä, joka sanoi mur, mur.

-- Lapsi parka, kuumeesi on taitanut nousta.

-- Mutta hiiri kuoli siitä ja salapoliisi oli nuoruudessaan ollut pakkotyössä.

Naimi-täti meni puhelimeen ja pyysi tohtori Haltia tulemaan Sepon luo. Sitten hän istuutui taas sairaan sängyn viereen.

-- Saanko vettä, pyysi Seppo. -- Mutta älä vain anna sitä intialaista myrkkyä, josta Murrit kuolivat.

Tohtori Halt saapui, mittasi kuumeen, antoi määräyksensä ja rauhoitti Naimi-tätiä.

-- Ei tämä ole vaarallista. Äkillinen kylmettyminen vain. Antakaa pojan olla rauhassa ja hiljaisuudessa.

Naimi-täti istui koko päivän Sepon luona eikä sallinut kenenkään häiritä häntä. Ossi pisti ovesta suuren omenan, jota Seppo mielellään söi. Yöksi hän sai rauhoittavaa lääkettä ja nukkui verrattain hyvin. Hän heräsi seuraavana päivänä paljon terveempänä.

Oli tavattoman hiljaista, Ossi ja Sakari olivat koulussa, ja aika alkoi käydä Sepon mielestä pitkäksi. "Tiede ja elämä" oli luettu, sitä ei ollutkaan kuin pari vihkoa, ja postimerkit eivät enää huvittaneet.

Nyt kuului ääntä, eteisen kello soi, Lempi avaa oven, joku kysyy jotain hiljaa, Lempin vastaus kaikuu selvästi.

-- Rouva on gyllä godona ja Sebbo on barembi. Olgaa hyvä, asdugaa sisään.

Joku puhuu taas, ja Sepon valtaa omituinen onnellinen tunne. Kuka se mahtaa olla? Ääni kuuluu lähempää. Sehän on, sehän on -- -- --

Seppo hyppää vuoteestaan, unohtaa sairautensa, yöpukunsa, kaikki, sillä seuraavassa silmänräpäyksessä maailman hellimmät käsivarret sulkevat hänet syleilyynsä.

-- Äiti, äiti, itse äiti.

-- Niin, rakkaani, tule nyt, niin vien sinut sänkyyn takaisin. -- Kuulin, että pojuseni on sairas ja lähdin heti tänne, sanoi äiti.

Seppo makaa onnellisena vuoteessaan, ja pitää äitiä kädestä. Tuntuu niin turvalliselta ja rauhalliselta, kun tutut rakkaat kasvot ovat vieressä. Äidistä virtaa parantava voima, ja äidin silmät tuovat lohdutusta huoliin ja vaikeuksiin.

Ensin saa Seppo kuulla uutisia Varpuniemestä, mitä isä tekee, ja että Jeren jalka on kihdistä kankea. Saima neuloo kapioitaan, Lauri on käräjillä. Kaniineja on tullut lisää koko joukko ja varsat ovat kasvaneet.

-- Mitkä niiden nimet ovat? kysyi Seppo.

-- Reksi ja Vaksi, hymyilee äiti.

-- Se on kivaa. Meillä on välistä kamalasti ikävä kotiin, varsinkin torstaisin ja tiistaisin.

-- Mikä silloin niin muistuttaa kotia?

-- Torstaina on päivälliseksi rokkaa ja ohukaisia mansikkahillon kera, juuri kuin kotona, ja tiistaina täti on jossain seurassa ja Ossi eräässä salaisessa kerhossa ja silloin meillä on kruinallista.

-- Eikö teillä ole hauskoja tovereja?

-- Meillä on niitä montakin, ja parhaimmat ovat Janne ja Risto, mutta niitä ei juuri voi tuoda tänne.

-- Kuinka niin?

-- Tämähän ei ole mikään poikapaikka. Katso nyt tätäkin huonetta, keinutuoli, jossa on ruusukas matto, helmiä lampunvarjostimen ympärillä, huonekalut naarmuttomat, tai olivat, kun me tultiin tänne, ja iso peilikaappi -- ajatteles peilikaappi! Kun Risto kerran oli täällä, niin hän kehoitti meitä nyt jo säästämään rahoja, millä maksetaan tuo peili, kun se särkyy. "Se menee jo ensi painissa", sanoi hän.

-- Eikö teillä käy tovereja täällä?

-- Kyllä joskus, mutta niistä on enimmäkseen harmia. Viimekin kerralla Janne poltti magnesiumlankaa ja laittoi paperista tulikäärmeen, ja tänne tuli tuhkaa huonekaluille ja sellainen haju, että Naimi-täti oli tavattoman epämiellyttävä meille koko illan, eikä yhtään sukurakas. Ja kerran tänne tuli kolme luokkatoveria, joilla oli kuraiset saappaat, niin että matot tulivat toisen värisiksi, kuin ennen, ja silloin Lempi vaati palkankorotusta ja toivoi, ettei hän koskaan saisi poikalapsia, ja surkutteli äitiä, jolle niitä tulee parittain.

-- Äiti rakastaa omia poikiaan ja on onnellinen, kun hän on saanut ne.

Samassa lensi ovi auki ja Sakari riippui äidin kaulassa.

-- Äiti, äiti, olipa onnenpotku ja jerinkurin kivaa, että tulit. Maailma on kamala ja elämä kruinankruinaa, ja nyt kaikki paranee ja selviää.

-- Kerropas sitten mitä huolia teillä on?

-- Vaatteissa on montakin vikaa. Naimi-täti parsii sukat ja paikkaa paidat, mutta hän ei tiedä kaikkea. Taskut ovat reikäisiä, siitä on tullut monta vahinkoa ja hihanvuori on halki ja paljon sellaista.

-- Tietäähän sen. Hyvä, että lukukausi lähestyy loppuaan.

-- Naimi-täti huomaa kaikki asiat ja sellaisen kanssa on vaikeaa olla. Hän keksii tahrat ja reijät ja hienon käytöksen ja kyynärpäät ja kaikki mikä tippuu lattialle ja kunnioituksen vanhempia kohtaan. Ja täällä käy vaarallisia naisia.

-- Kutka ovat vaarallisia naisia? kysyi äiti.

-- Sivistyneet ja hienot ja osanottavaiset ja helläsydämiset. Ne huomaavat oitis, että me ollaan huonosti kasvatettuja ja laiminlyötyjä poikaparkoja. Sivistys ei pysty meihin, vaikka me ollaan hurjan kohteliaita, kun hoksataan.

-- Saksa on mennyt pöhnästi ja matikka tekee kiusaa. Seppo osaa paremmin, mutta laulussa ja piirustuksessa minä olen voitonpuolella.

-- Eikö Seppo auta sinua?

-- Minä autan aina kun Sarri viitsii. Sitäpaitsi Sarrin aivot eivät sovi artikkelien sulattamiseen eikä päätöslaskuun.

-- Sitten meillä on ollut rahapula, niin että täytyi myydä eräs perhekalleus ja sukumuisto.

-- Sakari, mitä tarkoitat?

-- Tai oikeastaan se on pantattu eräälle postivirkamiehelle.

-- Selitä sinä, Seppo. Ei Sakarista saa selvää.

Seppo selitti asian juurtajaksain ja pyysi äitiä olemaan Ossia ahdistamatta, minkä äiti lupasikin.

-- Huomenna lähden itse Sarrin kanssa lunastamaan kellon takaisin ja kiittämään neiti Letalaa.

-- Meillä oli niin paljon huolta tästäkin asiasta, että Seppeli, joka on heikkopäinen, sairastui.

-- En minä ole heikkopäinen muuta kuin kuumeessa, mutta nyt minä olen jo terve. Saanko nousta ja pukeutua?

-- Et vielä, poikaseni, mutta ehkä huomenna. Nyt kuulen, että Naimi-täti tulee kotiin. Minä menen häntä tervehtimään ja kiittämään.

-- Naimi-täti on kyllä kiltti, mutta hän pakottaa aina syömään enemmän kuin jaksaa ja hämmästyy liian vähästä, ihan turhanpäiväisistä asioista, sanoi Sarri.

-- Ja sanoo aina, että me emme ole niinkuin muut pojat, juuri silloin kun me ollaan niinkuin muut pojat.

-- Näkisipä Naimi-täti Jannen ja Riston, kun ne ovat vapaina "miestenhuoneessa" kotonaan.

-- Siellä ei matto säilyisi päivääkään, puhumattakaan lamppuhelmistä.

-- Naimi-täti on ollut herttainen teille. Olkaamme hyvin kiitollisia hänelle, sanoi äiti.

-- Minä olen sivistynyt kauheasti täällä, ja Seppo on vieläkin hienompi. Hän osaa houria kuumeessa ja kuoria perunoita niinkuin arkkitehti.

-- Onko arkkitehti hienoin herra, minkä tunnet, Sarri? kysyi äiti.

-- Varmasti. Tädin luona oli kerran arkkitehti, jolla oli rannekello ja kaksi kultahammasta.

-- Niin oli, sanoi Seppo, -- ja hän ei koskaan syönyt, aterioi vain.

VI.

LOMA-AIKA.

-- Kun minä olen kotona, niin minä olen kotona, sanoi Sarri istuessaan matolla takan ääressä Varpuniemen ruokatuvassa, tai lämpötuvassa, joksi pojat nimittivät ruokasalia.

-- Entä sitten? kysyi Seppo.

-- On niin hyvä olla silloin, kun on hyvä olla.

-- Sakarista näkyy, ettei Uskin suvusta nero sammu, kuului ääni keinutuolista.

-- Lauri maffailee aina. Sinä sanoit, että Afrodite kuolee penikkana, kun me annettiin sille hiivaa, että se kasvaisi ja nousisi kuin taikina, ja nyt se on iso koira ja hyvä onkin. Ottaisit sinäkin koiran ennemmin kuin tuon Saimuskin ja ristisit sen Saimaksi, josta vielä kerran saat ristin. Oliko se sanaleikki?

-- Se oli hyvin epäkohtelias sanaleikki. Etkö tiedä, Sakari, että "veli on sisarensa ensimmäinen luonnollinen ritari?"

-- Kuka niin on sanonut?

-- Se on painettu ja siis rahan arvoinen.

-- Kittiä minä painetusta! Kun eivät olisi painaneet englannin kielioppiakaan, niin olisi paljon helpompaa koulussa.

-- Minä tarvitsen englantia, jotta ymmärrän, suuria kemioja ja luonnontieteitä, joita ei ole käännetty suomeksi, sanoi Seppo.

-- Haa, Seppeli osaa jo kaikki suomalaiset tieteelliset kirjat, ilkkui Sakari.

-- Tässä on teille vesipuoloja, kuului äidin ääni ovelta. Se johti sopivalla hetkellä poikien ajatukset muualle.

-- Ei mikään ole niin kivaa kuin takkavalkea Varpuniemen ruokatuvassa ja koko perhe vesipuolojen kimpussa, sanoi Seppo katsellen ympäri isoa pöytää, jonka ääreen isä ja Saimakin jo olivat saapuneet.

-- Näin ihanaa joulua meillä ei ole ollutkaan -- kruinaa vain, kun se on loppumaisillaan, sanoi Sarri. -- Paitsi että lomatehtävä on suorittamatta. Kuka luonnollinen poika osaisi kirjoittaa aineen Sokrateesta? Maikka sanoi, että Sysmässä on viisaampia lampaita, kuin meidän luokallamme poikia. Hän vaatii, että meidän on käytettävä omintakeista arvostelukykyä ja kirjoitettava moraalista, antiikin tavoista ja Sokrateen hengen ylevyydestä. Henki ja sisu nousee tuollaista vastaan.

-- Minä olen kirjoittanut mehevän aineen. Ensin panin mitä kirjasta lukee ja että kansa rakasti Sokratesta, koska hän oli hurjan puhelias. Oppilaat itkivät, kun hän joi myrkkyä ja Sokrates sanoi että: "Tukkikaa suunne, että minä saan kuolla rauhassa. Sitä varten minä tyyräsin Xantipankin pois." Rouvaansa Sokrates ei vaikuttanut millään tavalla. Rouva vaikutti sensijaan. Ja kun Sokrates kuoli hän sanoi että: "pyörii se kuitenkin", sanoi Seppo.

-- Nyt se tyssäs. Galilei on sanonut nuo sanat, oikaisi Lauri.