Part 2

No, älä nyt, Jumalan nimessä, mene enää sinne!

LILLI (ei ole kuulevinaan — ovella)

Soma huone. Hiukan vain toisin järjestettävä. Sängyt toiselle seinälle — noin — ja toisellaiset oviverhot. Valoisampia värejä!

LÖNNBERG

Niin, niin! Lähdetään jo. Minä myöhästyn. Tule, Lilli-kulta!

LILLI

Oletpa sinä hätäinen, Iisakki rakas. En olisi sitä sinusta uskonut. Sinä, joka olet itse levollisuus.

LÖNNBERG

On kiire, on kiire. Annappa minun hattuni, (saa sen) Kas niin! Nyt mennään (ovelle).

LILLI

No, mennään, mennään, (ovelta) Tilda, muista nyt pyyhkiä tomut tarkkaan. — Hyvästi — Sano Mimmille terveisiä, (menevät)

TILDA (ällöttää)

Hyvästi — (pyyhkii tomuja).

LÖNNBERG (hiipii takaisin)

Tilda!

TILDA No?

LÖNNBERG

Ei sanaakaan Mimmi-neidille, että täällä on ollut vieraita. Ymmärräthän!

TILDA

Ei, ei — mutta entä nämä — (viittaa huonekalutkin)

LÖNNBERG

Jätä silleen, kunhan pysyt ääneti. Pysythän?

TILDA

Mitäs minä tässä lörpöttelemään!

LÖNNBERG

Tässä olisi vähän Tildalle (antaa rahaa), kun sai rehkiäkin.

TILDA (niiaten)

Suuri kiitosta, paljon kiitoksia. Suottahan se kamreeri, kiitoksia. Kyllä minä tällaisia herroissa ennenkin — kiitoksia! (Jatkaa pyyhkimistä)

LÖNNBERG

Sano sille, että minä menin kokoukseen, (ovella itsekseen) Mutta jos se tulee kadulla — Tulkoon, hiivatissa! (menee)

TILDA (töllistelee).

Jaa, on tässä setvimistä!

MIMMI (puhuu ruokasalin puolella)

Ei, ei. Tulkaa vain tänne. Minulla kun ei ole paraatirapun avainta. (kuuluu ääniä) Kamreeriko? Kotona se on toki — kotona. — Mutta mitä ihmettä? — Mitäs se Tilda nyt on tehnyt? — Jestas sentään! — Tilda! — Missä se on? — Tilda!

TILDA

Täällä!

MIMMI (ovessa)

Mi-mi-mitä sinä täällä! — No, Herra varjele! Mitä — mitä sinä nyt oikein? — Jumala paratkoon tuota ihmistä! — Missäs kamreeri on?

TILDA

Sanoi menevänsä kokoukseen.

MIMMI

Ja sinä täällä yksin rumsteeraat! — Siunaa tätä siivoa! — Kaikki ylösalaisin.

TILDA

No, kun kamreeri käski.

MIMMI

Kääntämäänkö kaikki nurinpäin? Sohva tuolla — Jestas sentään! — piano poissa paikoiltaan — ja tuolit — pöytä! No, voi valkoisen kirjava! (ruokasalin ovelle) Hilda, Kustaava. Tulkaapas katsomaan. Oletko sinä, Tilda, menettänyt vähäisenkin järkesi?

TILDA

En minä — kun kamreeri —

MIMMI

Kamreeri! Eihän täällä näy koko ihmistä — Hilda ja Kustaava! Tulkaa nyt Jumalan nimessä.

HILDA (ovessa)

No, mikä sillä Mimmillä on hätänä?

KUSTAAVA (ovella)

Niin — mitä —

MIMMI

Katsokaa nyt tätä!

KUSTAAVA

Missäs sohva on?

HILDA

Ja piano tuolla!

KUSTAAVA

Niin, ja pöytä!

HILDA

Tuossahan se ennen —

MIMMI

Niin, tuossahan ne — Täällä on kaikki sekaisin.

KUSTAAVA

Ihan toisia päin — Kuka se —

HILDA

Niin, miten ihmeessä?

MIMMI

Tuo Tilda! Kun minä tulen sisään, niin en ole huonetta samaksi tuntea. Kaikki on mullin mallin.

TILDA

Kamreerihan se määräsi.

KUSTAAVA

Kamreeri!

HILDA

No, mitä vasten se —

MIMMI

Kamreeri — ja kanssa. Sehän on mennyt kokoukseen —

HILDA (nykäisee Kustaavaa)

Kokoukseen!

MIMMI

Niin — Mutta ehti se tuo ihminen. Tuskin tupakkapuotiin pistäydyin ja tuossa kulmassa Riikoskan kanssa puhuin pyykinteosta, kun tämä saa sillä aikaa tämän siivon aikaan. Katsokaa nyt! Kukat! Missäs fikus on?

TILDA

Kyökin nurkassa.

MIMMI

Mieletön! Minun muistikukkani kamreerilta. — Ooh, ja pystyt tuosta uunin ranssilta! Entä taulut seiniltä?

TILDA

Kyökissä.

MIMMI

Kyökissä! Sinun seinälläsi! Kuulkaa nyt, hyvät ihmiset. Oletteko te milloinkaan tällaista nähnyt. — (Katselee.) Ei tässä tiedä, itkeäkö vai nauraa.

TILDA

Kamreerihan se käski viemään pois fikukset ja porsliinit ja kuvapaperit. Vie nuo kyökkiisi, sanoi. Oisinkos minä muuten?

MIMMI

Kamreeri ja taas kamreeri. Mene kyökkiin siitä. — Jestas sentään! (Tilda menee) Mihis minä nyt osaan käskeä vieraat istumaan.

KUSTAAVA

Onpas tämä outoa!

HILDA

On —

MIMMI

Niin on kuin vieraassa huoneessa. Rumsteerata nyt tuolla tavalla. Mutta miten se on jaksanut? En minä usko, että kamreeri —

KUSTAAVA

Mitä joutavia.

HILDA

Ilman puhuu.

MIMMI

Mutta mitä se ihminen oikein on meinannut!

KUSTAAVA (äkkiä)

Entä jos se on —

HILDA

Niin — Herra siunaa — jos se on hullu!

MIMMI

Mutta jos se tosiaankin on —

KUSTAAVA

Nähkääs, on sellaista ennenkin sattunut.

HILDA

On — on useinkin.

MIMMI

Jos se olisikin sitä!

HILDA

Sitä se on.

KUSTAAVA

On se, sitä se on.

MIMMI (nousee)

Olisikohan ihan lääkäri haettava? Kun nyt tällä tavalla. — (Katselee huonetta) Mutta on sillä sentään jotakin järkeä ollut. Ei tämä näinkään olisi hullummin. Katsokaapas, kun tämä hyllykin on oikein sopivalla paikalla.

KUSTAAVA

Niin, ja sohva kanssa.

HILDA

Ja mikäs vika on soittokoneessa?

MIMMI (on löytänyt sikaripaketin kaapilta)

Mutta mitäs tässä on? (avaa) Sikareja! Claro — enhän minä näitä ole ostanut. Mitäs tämä on. Tilda! (ovelta) Tilda! — Tuleppas joutuun tänne.

TILDA (ovesta)

No?

MIMMI

Mistä nämä sikarit ovat?

TILDA

En minä tiedä. Siinä se paketti oli kaapin päällä.

MIMMI

Mitä ihmettä. Odotappas. (Katselee käärepaperia) Kairon tupakkakaupan käärepaperissa!

KUSTAAVA

Kairon!

HILDA

Siellähän se on se Lindenin Lilli.

KUSTAAVA

Tosiaankin, siinä Kluuvin kulmassa.

MIMMI

Vie sinua! — Tilda, kävikö täällä äsken ketään?

TILDA

Vieraita — en minä tiedä.

MIMMI

En minä tiedä! Kuuleppas, sano nyt siekailematta, kävikö täällä joku!

TILDA

Niin, mistä minä sen tiedän. Kamreeri istui sisällä, kun minä pesin astioita kyökissä —

MIMMI

Älä sinä kiertele! Katso minua silmiin! Tuliko tänne äsken joku juoksupoika tai naisihminen? Joku, joka olisi tuonut tämän paketin?

TILDA

Johan minä sanoin —

MIMMI

Sinä itsepäinen juntti! No, mutta sen sinä ainakin tiedät, milloin kamreeri siirrätti nämä huonekalut? Häh?

TILDA

Se huusi minut kyökistä tänne ja sanoi, nostetaan sohva tuohon, pöytä tuohon —

MIMMI

Älä nyt valehtele, Tilda! Minä kysyn sinulta vielä kerran — tämän ainoan kerran — kuka tupakat toi?

TILDA

Mistä minä teidän tupakkanne tiedän, tiedän jo! — Kaikkiin sitä pitääkin joutua syyttömän ihmisen. (Menee paiskaten ovea).

MIMMI

Vai niin — hm — Kairon kaupasta!

KUSTAAVA (äkkiä)

Mutta jos se Lindenin Lilli on käynyt täällä?

HILDA

Jos se onkin ollut se!

MIMMI

Täällä! Älkää joutavia lörpötelkö!

KUSTAAVA

Niin sinä sen sanot, Mimmi. Mutta yhden asian minä sinulle sanon, usko jos uskot. Lindenin Lillin perässä se Lönnberg juoksee —

HILDA

Niin — juoksee —

MIMMI

Eihän kamreeri tunnekaan koko letukkaa.

HILDA

Tunne!

KUSTAAVA (nykäisee toveriaan)

Hm!

HILDA

Niinkuin ei Sihvonen tietäisi. Töissäkin iltana kuskasi Eläintarhaan näitä.

KUSTAAVA

Ja Lindenskä — siinähän ne asuvat meidän naapuritalossa Lindenit — puhuu koko maailmalle, miten meidän Lillistä nyt tehdään kamreerska.

MIMMI

Kamreerska! Ei vähät mitään. Tuosta pyykki-Lindenskän tytöstä (nauraa).

HILDA

Sittenhän kuulet.

KUSTAAVA

Et sinä, Mimmi, pidä silmiäsi auki.

HILDA

Et. Niin vievät sinulta kamreerisi, että livahtaa.

KUSTAAVA

Vievät.

MIMMI (rehevästi)

Ehei. Ei meiltä vain niin Lönnbergiä oteta. Saattepa nähdä. Vai niin, että Lindenin Lilli tässä. Mokomakin. Tuossa juoksenteli vielä joku vuosi sitten kakarana kadulla —

KUSTAAVA

Mutta se on Lillikin siitä vain paisunut ihmiseksi.

HILDA

Niin on ja näpsä onkin näöltään.

KUSTAAVA

Ja panee vielä monen herran pään pyörälle.

HILDA

Panee.

MIMMI

Panee mitä panee, mutta ei se kuitenkaan Lönnbergiä, ei niinkauvan kuin minun sormeni liikkuu.

KUSTAAVA

Pidä sinä vain varasi.

HILDA

Niin —

MIMMI

Pidän kylläkin. Ja mikäs minun on pitäessä. Kenenkäs luulette tässä kaiken olevan? Minun ne ovat mööpelit, minun kaikki. Minulle ne on kamreeri luovuttanut —

HILDA

Jestas, mitä se Mimmi nyt?

KUSTAAVA

Ettäkö ihan?

MIMMI

Että ihan. En minä ole ruvennut niitä lointelemaan, kun kerran niin on sovittu. Mutta niin se vain on.

HILDA (lyö käsiään ja viheltää)

Kuulkaapas!

KUSTAAVA

Ettäkö tuossa kaikki?

MIMMI

Niin, niin. Sopimus tehtiin sellainen. Kyllä Lehtinen, se Kuosmasen kompanjooni, tietää. Kysykää siltä, jollette usko. Että ei täältä vain niin kamreeria kuljeteta. Tulkoon sitten Lindenin Lilli, tulkoon. Tyhjän saa. Oisinkos minä tässä ilmaiseksi rehkinyt, ollut kaikessa vastuussa vain piian paikalla? Ehei! Lönnberg on Mimmi Miettisen Lönnberg, ettäs tiedätte — kaikkine hynttyineen.

HILDA

Onpas se Mimmi asiansa valvonut.

MIMMI

On — on se sellainen Mimmi!

KUSTAAVA

Entä jos se kuitenkin vihityttää itsensä siihen Lilliin?

HILDA

Niin —

MIMMI

Vihityttää?

KUSTAAVA

Niin, mikä sen tietää, jos lakimiehet tähänkin jonkin metkun keksivät.

MIMMI

Yrittäköönpäs. Annas, kun minä tästä nousen töppösilleni, niin — (kyökistä kuuluu astioiden kilinää) Mitä se Tilda siellä särkee? (menee).

KUSTAAVA

Joutui se Mimmikin ahtaalle.

HILDA

Joutui. Mutta onpas osannut.

KUSTAAVA

No, tietenkin. Ainahan se on Mimmi ahne ollut. (Kuuluu kiivaita ääniä) Kuules nyt!

MIMMI (ovesta)

No, voi, hyvät ihmiset! Nyt se särki minun pystyni.

HILDA

No, älkää nyt, veikkoset!

MIMMI

Pieniksi pirstoiksi. Tilda! Tuo se nyt tänne, senkin! (Tilda tulee) Pahuusko sinun panikin viemään sen sinne kyökkiin? (näyttää kappaleita).

KUSTAAVA

Ihan kappaleina. Ja niin nätti kun se oli?

MIMMI

Niin minun käy kylläkseni. Milläs sinä sen nyt maksat?

TILDA

Maksat? Maksakoon se neiti!

KAIKKI

Neiti!

TILDA

Niin juuri, se, joka täällä äsken huushollasi. Minä vain en sitä maksa (menee).

KUSTAAVA

Neiti!

HILDA

Ja huushollasi!

KUSTAAVA

Se oli Lindenin Lilli!

HILDA

Siinäpä se!

MIMMI

Lindenin Lilli! (Nyrkkiä puiden.) Voi, Lönnberg, Lönnberg!

TOINEN NÄYTÖS.

LÖNNBERG (liivisillään)

No, eikö sitä Tildaa jo ala kuulua? Kello on kohta viisi ja minun pitäisi ehtiä ajoissa päivällisille.

MIMMI

Missä kummassa se viipyykään? Olisihan sen jo pitänyt ehtiä takaisin. Vaikka mikäpä sen tietää, onko Sillmanskakaan saanut kauluksia valmiiksi, kun se muutoinkin jätti ne näin sunnuntaiksi. Eivät ne pidä puheitaan silittävät. Jos tilaat täksi lauvantaiksi, saat viikon perästä. Olisikin kamreeri antanut vain minun ne silittää. Mutta kun niiden nyt piti olla niin erittäin hienoja tällä kertaa.

LÖNNBERG

Niin, päällikön päivällisillä. Sinnehän tulee koko virasto.

MIMMI

Onko sillä tirehtöörillä sitten jokin merkkipäivä, vai mitä se nyt taas juhlii? Vastahan siellä oli kemut.

LÖNNBERG

On — on — lienee ollut kaksikymmentä vuotta ylitirehtöörinä. — Mutta kyllä se nyt viipyykin. Onko puku muutoin kunnossa?

MIMMI

On toki. Itse omin käsin prässäsin, (ottaa esille frakkipuvun) Kamreeri katsoo. Klahvit ovat niin sileät. Ja eikös kelpaa housutkin? Poimut niin selvät ja terävät. (Antaa puvun).

LÖNNBERG

Onhan ne. Kyllä Mimmi osaa. Tietää sen. Kiitoksia vain, (menee. Alkaa kuulua kopinaa)

MIMMI

No, sieltä se nyt tuleekin. (Tilda ovesta) Kyllä sinä taasen viivyit. Anna tänne kiireesti paketti, (ottaa paketin)

TILDA

Kun sillä oli sellaista touhua. Vasta otti käsille, kun menin.

MIMMI

Arvasinhan sen. (Avaa paketin.) Minä valitsen kiiltävimmät. Tuossa on mansetit. Eivätpä ne nyt ole oikein viimeisen päälle. Tuossakin on ruostetta. — Odotas, Tilda! — Tuo kaulus lienee kiiltävin. Ja tämä sileä rinnustin. Vie ne nyt kamreerille, (antaa Tildalle) Siellä on kait kamreerilla napit ja rusetti. Silkkinenäliina on pöydällä. (Tildan mennessä) Kylläpä se nyt laittelee itseään. (Tilda palaa) No, mitä töitä sillä Sillmanskalla nyt oli niin kiireellisiä näin pyhäpäivänä?

TILDA

Sanoi silittävänsä Lindenin neidin hameita ja laitoksia.

MIMMI

Lindenin neidin?

TILDA

Niin, sen pyykkärin tytön tuosta Mariankadulta. Onhan sillä Lindenskalla meidänkin pesetetty.

MIMMI

Niin, kyllä minä sen tiedän.

TILDA

Sillä kun pitäisi olla jotkin juhlat. Olivatko ne nyt vallan häät? En minä oikein oivaltanut.

MIMMI

Oohoh!

TILDA

Häät ne olivat sittenkin, häät tosiaan, koska sen pitäisi saada oikein sellainen isonen virkamies. Oliko se ihan oikea kamreeri?

MIMMI

Mitä? Mitä sinä siinä taas lörpöttelet?

TILDA

Lörpöttelet! En minä mitä lörpöttele. Sillmanska sitä sanoi. Oikein sen pitäisi olla suuria herroja, koska elelee hyvillä palkoilla, kuulemma.

MIMMI

No, ja milloinka ne häät ovat?

TILDA

Tänä iltana. Kello neljään olisi pitänyt kaiken olla valmiina — sillähän se Sillmanskakin niin hätäili — kun kuulemma kuudelta vihitään.

MIMMI (kiivaasti)

Äläpäs!

TILDA

Totta se on. Kuudelta se oli. Lindenskä siellä jo istui itsekin odottamassa ja pani sellaista porua.

MIMMI (itsekseen)

Mutta joko ne nyt sen tulessa!

TILDA (äkkiä)

Herra siunaa, mutta olen minäkin nyt aika hölmö. Sehän on tämä meidän kamreeri, kun se neiti silloin itse sanoi —

MIMMI

Suusi kiinni siinä! Ja menekin jo matkaasi.

TILDA

Siunatkoon tuota ihmistä (menee).

LÖNNBERG (tulee vetäen käsiinsä hansikkaita)

Jaahah! Viittä vailla. No, ehtiihän tästä. (Laskee pienen paketin kaapin kulmalle) Kas, kun tuo on kireä, ei tahdo mahtua. Olisiko Mimmi hyvä ja auttaisi?

MIMMI (ynseästi).

Täytynee tässä. Mutta näinköhän se kamreeri onkaan päivällisille lähdössä?

LÖNNBERG (hämillään)

Päivällisille. Kuinkas muuten?

MIMMI

Taidanpa minä ne päivälliset tietääkin.

LÖNNBERG

No, mitä se Mimmi nyt —

MIMMI (tiukemmin)

Mitä jos Lönnberg ei nyt lähtisikään?

LÖNNBERG

Kuinka — kuinka niin?

MIMMI

Jos Lönnberg jääkin nyt vain kotiin!

LÖNNBERG (tekeytyen huolettomaksi)

Mutta mitäs kummia Mimmi nyt oikeastaan? Minähän menen Tähti-hotelliin.

MIMMI

Vai, siellä ne hääpäivälliset aijottiin syödäkin?

LÖNNBERG

Johan Mimmi nyt vallan mahdottomia! Kenen hääpäivälliset?

MIMMI

Lönnberg sanoo vain kenen? Jos minäkin sattuisin vähän tietämään.

LÖNNBERG

Mi-mi-mitä ihmettä?

MIMMI

Niin, sattuu sitä Mimminkin korviin kulkemaan sellaisia ihmeitä. Lönnberg, Lönnberg! Muistaako, Lönnberg, mitä Lönnberg sanoi, kun se tuo tytönhetale viimeksi täällä rumsteerasi? Muistaako?

LÖNNBERG

Mu-muistanhan —

MIMMI

Muistaako — että Mimmi pysyy Mimminä? Muistaako, Lönnberg?

LÖNNBERG

Muistan —

MIMMI

Että se on jäävä sellaiseksi kuin jäi Bergmanin Maijankin juttu, ettei se uusiinnu, että se painetaan siihen, muistaako?

LÖNNBERG

Kyllä — kyllä —

MIMMI

Ja sentähdenpä ei näistä häistä eikä hääpäivällisistä nyt tulekaan mitään. Ymmärtääkö, Lönnberg?

LÖNNBERG

Näistä päällikön päivällisistäkö?

MIMMI

Vieläkö se Lönnberg vain kiertelee? Ei minua petetä nyt, ehei! Vai päällikön päivälliset! Ei niihin Lindenin tyttären hameita tärkätä.

LÖNNBERG

Hiivatti!

MIMMI

Jokos vetäsi se naula? Ja että Lönnberg kehtaa veijata vanhaa Mimmiä. Olen tässä vuosikymmenet puuhannut ja rehkinyt. Ja kenenkä eteen? Kamreerin, aina vain kamreerin, (alkaa tulla liikutetuksi) En ole vaivojani säästänyt, en. Surkeilematta olen juossut ja häärännyt, paistanut ja leiponut ja — (alkaa itkeä) ooh!

LÖNNBERG (hätääntyy)

No — no — mitä Mimmi nyt joutavia. Enhän minä Mimmiä.

MIMMI (itkee rajusti)

Muistaahan kamreeri, kuinka sovittiin, kun minä nämä mööpelitkin sain? Muistaahan? Kun luvattiin vielä, että vihitäänkin, kun virka nousee ja palkat paranevat, vaikkei kiirettä pidettäisikään. Minä hupsu, kun silloin suostuinkaan. Olisi silloin pitänyt hoksaamani ja ottaa, kun oli otettavissa. Ooh!

LÖNNBERG (itsekseen)

Hiivatti. Mikä tässä nyt valaisee? (ääniä vasemmalta)

TILDA (ovessa)

Täällä on Roslunnin rouva.

MIMMI

Ohhoh, (kuivaa kiireesti silmiään) Käske sisään. Käske istumaan ruokasaliin. (Tilda menee).

LÖNNBERG (itsekseen)

Jumalan kiitos!

MIMMI

Mikä sen nyt siihen paiskasi parahiksi? (menee)

LÖNNBERG (kiireesti toisesta ovesta)

Tulipas kuin käsketty!

MIMMI (ruokasalissa)

Kustaava istahtaa hetkiseksi. Minä tulen heti. (Ovessa.) Ei se Kustaavakaan muulloin. — Mihin se kamreeri meni? (naputtaa sänkykamarin ovelle) Onko kamreeri siellä? (Avaa oven.) Ei ketään! (Eteiseen.) Mennyt! — Ja menikö se sittenkin? Mitä Herran nimessä minä nyt teen? — (miettii) — Kustaava, Kustaava! (ruokasalin ovella) Tulehan tänne, Kustaava! (Kustaava ovella) Kuule nyt, se — se meni!

KUSTAAVA

Mitä — mikä meni?

MIMMI

No, kamreeri, (hätääntyneenä) Meni se!

KUSTAAVA

Ja minne se sitten meni?

MIMMI

Herra siunaa, etkö sinä sitä tiedä? Ooh! (itkee) Mitä minä nyt teen? (katsoo vielä kerran ovesta) Mennyt se on. Tyhjä huone.

KUSTAAVA

No, jos meni, niin anna mennä. Kerrankos ne herrat menevät. Ruveta niitä vahtimaan! Suotta sinä, Mimmi, tuolla lailla yhteen kiinnyt, elähtänyt ihminen. Ruveta heti vetistelemään, jos toinen lähtee vaikka vähän kävelylle.

MIMMI

Kävelylle! Jospa se olisikin lähtenyt kävelylle, mutta — kun se — me-meni —

KUSTAAVA (nauraen)

Tuutingillei Ja kas siitä on vaaraa vakaantuneelle herrasmiehelle —

MIMMI (torjuen)

Ei — ei —

KUSTAAVA

Niin no! Itsehän ne mittansa tietävät. Ei ne milloinkaan liikoihin mene niinkuin nuo jätkät. Lasin pari ottavat. Kas, tästä nyt sitten mies keikahtaa. Joutavia! Eikä se tämä kamreeri olekaan mikään viinaan menevä. Ei ainakaan ole mainittu —

MIMMI (melkein huutaen)

Ei — sehän meni omiin häihinsä — ooh!

KUSTAAVA

— Sus siunatkoon!

MIMMI

Niin!

KUSTAAVA

Omiin häihinsä? Puhutko sinä, Mimmi, nyt pehmeitä?

MIMMI

Se vihityttää itsensä siihen Lindenskan tyttöön —

KUSTAAVA

Lilliin?

MIMMI

Niin — siihenhän se!

KUSTAAVA

No, ei tässä maailmassa! Kaikkiakin!

MIMMI

Ja kun minä en uskonut sinua ja Sihvoskaa!

KUSTAAVA

Mutta — ihanko todella?

MIMMI

Mitäs minä muuten tässä itkeä tuhertaisin?

KUSTAAVA

No, yhtä sitä kuulee! Mutta mistäs sinä sen sait tietoosi? Sanoiko se kamreeri itse?

MIMMI

Vai sanoi? Tilda sen kuuli Sillmanskalta, siellä kun tärkättiin sen hameita —

KUSTAAVA

Tildanko?

MIMMI (kyllästyneenä)

Eei! Kun sen Lindenskän tytön!

KUSTAAVA (huojuttelee ja viheltää)

No, totta se sitten on! Ja enkös minä sitä sanonut? Kun se Lönnberg kerta joutui sen tytön koukkuihin, niin siihen tarttui. Sanoinhan minä sen. Se on toista kuin Bergmanin Maija. Sellainen lintu. Ja sillä on sisua niinkuin Lindenskälläkin —

MIMMI

Ja kun minä olen sillä muijalla vielä pyykkinikin pesettänyt ja tuollaisen tekee!

KUSTAAVA

Hm — siitäkö ne sellaiset!

MIMMI

Niin — vähätpä. — Mutta mitä minä nyt tässä oikein teen? (nousee)

KUSTAAVA

Mimmi-raasu! Voi sitä ihmisten pahuutta! Ja että se Lönnbergkin viitsii, vanha mies! Minkä sekin siitä saa? Pahan vaimon, sanon minä. Ei Lilli ole Mimmin veroinen, ei. (Mimmi on peilaillut kaapin edessä ja pyyhkinyt kasvojaan. Huomaa silloin Lönnbergin äsken unohtaman pienen paketin ja katselee sitä).

MIMMI

Jaa'a, kyllä se käy niin sydämelle, että — (avaa paketin) Jestas! Sormus!

KUSTAAVA

Mikä se on?

MIMMI (riemastuen)

No, tässä — tässä se on! Tässä — (katselee sisustaa)

KUSTAAVA

Mikä on?

MIMMI

Vihkimäsormus!

KUSTAAVA

Siinä?

MIMMI

Se se on. Näet, kamreeri on sen unohtanut.

KUSTAAVA

Vihkimäsormuksensa nyt unohtanut!

MIMMI

Niin, kun minä tässä panin kiinni sen hansikkaan nappia, niin eikös se laskenut sitä tuohon kaapille ja — (nauraa) Vihkiköönpäs nyt!

KUSTAAVA

Annas, kun minäkin sitä vilkasen. (Ottaa sormuksen.) Oikein siinä on päivänmäärät ja kaikki. Ja kuinkaan siinä on Lindenskä mahtanut pöyhkeillä! Mutta nyt hämminki syntyy, kun sormusta ei löydykään.

MIMMI

Syntyy! (nauraa) Oikein sydämeni keventyi.

TILDA (ovella)

Rouva käy vain sisään. Siellä on muitakin vieraita. (Poistuu).

HILDA (astuu)

No, päivää. (Toiset tervehtivät).

KUSTAAVA

Tuli se Hildakin oikeaan aikaan. (Mimmi tarjoo Hildalle tuolin).

HILDA

Ja teillä on täällä niin lystiä!

KUSTAAVA

No, eipä tässä itketäkään.

MIMMI (iloisesti)

Onhan sitä lystiäkin välistä. Varsinkin näin hääpäivänä (Kustaava nauraa).

HILDA (epäillen)

Ettäkö Mimmilläkin?

MIMMI

Mikä sitten ettei minullakin?

HILDA (vähän nyreästi)

No, puhukaapas jo poskeisellekin.

MIMMI

Kerrohan nyt sinä ensin, mitä tiedät. Ei vain se sinun miehesi ole tänään sen nuoren parin kuskariksi sattunut?

HILDA (ilostuen)

No, ei paremminkaan käy! Sattuihan se ja siitä minun pitikin tullakseni kertomaan.

KUSTAAVA

Älästä mitään? Kerroppas!

MIMMI

Sitäpä kelpaa kuulla!

HILDA (touhukkaasti)

Se oli nyt sillä tavalla, että meidän äijä oli juuri siitä ilta-ajolle lähdössä tuossa viideltä, kun Lindenskä tuli meille sellaisen touhun kanssa. Sanoi juosseensa kaiken päivää landoota hakien —

KUSTAAVA (viheltää)

Oikein landoota —

MIMMI (hämäten)

Äläpäs nyt! Anna Hildan puhua!

HILDA

Niin — landoota. Minä luulin ensin, että se sitä haki jollekin herrasväelle hautajaisiin. Mutta ei vähät mitään. Lillin hääajoonhan se. — »Olin Sillmanskalla», sanoi, »Lillin hameita odottamassa ja näin viivyin», sanoi. »Mutta saisikos teiltä vielä sellaista? Kun se kamreeri tahtoo, että papin luo on ajettava sellaisessa», sanoi. — »Mikäpäs siinä», sanoi Sihvonen. Kuuluvat papin luota sitten ajavan Alppilaan illallisille. Landoo tilattiin puoleksitoista tunniksi.

KUSTAAVA

Niin sitä pitää. Vai sitten Alppilaan? No, sanoiko tuo, ketä sinne on kutsuttu?

MIMMI (nauraen)

Ainakin nyt Lindenskä. — Mutta et sinäkään ehättänyt ennen puhumaan.

HILDA

Samassa läksin kun äijäkin. Kiireen kaupalla. — (Epävarmasti.) Mutta — tiesikös se Mimmi sitten siitä?

MIMMI

Tiesikös? Tietysti.

KUSTAAVA

Se on vain paha juttu, että vihkimäsormus on vielä Mimmillä.

HILDA

Älä nyt siinä lorua!

KUSTAAVA

Ihan todesta, on se. Näytäppäs, Mimmi, sitä tuolle Hildalle.

MIMMI

Onhan toki. Missäs se muualla? (antaa sormuksen) Niin — niin — katsele vain tarkkaan!

HILDA

Vie sinua! On kun onkin. Päivänmäärät ja kaikki! (toiset nauravat). Miten tämä täällä —

KUSTAAVA (lyöden Hildaa polvelle)

Kamreeri unohti sen!

HILDA

Unohti — Mimmille?

MIMMI

Niin — (nauravat).

HILDA (hämmästyneenä yhä enemmän)

No ei taivaan kannen alla!

MIMMI

Paha enne.

KUSTAAVA

Paha!

HILDA

Jaa, jaa! Ei tullutkaan nyt Lillistä kamreerskaa. Sitä se tietää.

MIMMI

Ei!

KUSTAAVA

Eikä Lindenskasta kamreerin anoppia.

HILDA

No, sille se oli ainakin parahiksi!

KUSTAAVA (Hildaa nyhkästen) Kelpaa meidän nyt tälle jutulle nauraa.

MIMMI

Niin — ja kahvit sen päälle juoda pitää (ovelle) Tilda, onhan sinulla jo kahvi siellä?

TILDA (keittiössä)

On. Minä panin sen jo tuohon tarjottimelle valmiiksi.

MIMMI

No, tuo vain sisälle sitten. (Tilda tulee) Laske tuohon pöydälle. — Onhan se vain nyt kuumaa?

TILDA

On. Juuri hellalta nostin pannun (menee).

HILDA (Mimmin askarrellessa) Tuosta Tildasta muistuu mieleeni se viimekertainen suursiivous —

KUSTAAVA

Jaa, kun se Lilli täällä emännöi —

MIMMI

Rupesi ennen aikojaan, (nauravat. Eteisen ovi kuuluu käyvän) Mutta kukas se siellä?

KUSTAAVA (puoleksi kuiskaten)

Jos se on kamreeri.

HILDA

Niin — tulee sormusta noutamaan (tirskuvat).

MIMMI

No, olkaapa» hyvät ja ottakaa tuosta kahvia. — Pysykää vakavina. (Ovelle.) Kas, kamreeriko se siellä? Pianhan sieltä palattiin. Minulle tänne sattui tulemaan vieraita. Eihän kamreeri pane vain pahakseen? (Kamreeri kurkistaa ovelta ja vetäytyy takaisin.) Kamreeri astuu sisään! Kyllä minä vieraineni tästä siirryn tuonne ruokasalin puolelle.

LÖNNBERG (eteisessä)

Ei, ei. Istukaa vain. Minä pistäydyn tuolla, (ovi sänkykamariin käy).

KUSTAAVA (kuiskaavalla äänellä)

Se hakee sitä sieltä.

HILDA

Ja luulee löytävänsä (tirskuvat).

MIMMI

Hst! (kamreeri kurkistaa sänkykamarin ovesta) Mitä se kamreeri? Mikäs nyt on jäänyt? (Toiset iskevät silmää. Mimmi menee ovelle) Jos se olisi täällä. Mikä se mahtaa olla?

KAMREERI (sänkykamarissa)

Ei se mikään. Pahusko sen —? (astuu sisään ja sanoo sivumennen) Päivää (hakee ympäri huoneen). Kas, kummaa! (Koettelee taskujaan).

MIMMI

Mikä se nyt oikeastaan on hukassa?

LÖNNBERG

Olipahan vain. (Kurkistaa ruokasaliin päin) Olisikohan Tilda —?

MIMMI

Ei Tilda ole täällä käynytkään, (kamreeri peräytyy ovesta). Olisiko se ollut kovin tärkeääkin?

LÖNNBERG (itsekseen)

Olisinhan minä sitä tarvinnut. (Koettelee uudelleen taskujaan.) Hiivatti sentään! (menee jälleen sänkykamarin puolelle).

MIMMI (kuiskaavalla äänellä)

Antaa sen hakea, (äänekkäämmin). Olisihan siellä ollut sitä kaakkuakin. (menee ruokasaliin päin) Tilda! Leikkaappas siitä isommasta kaakusta. Se on siinä yläosassa. (Toiset laskevat kuppejaan.) Taisi jo jäähtyäkin?

KUSTAAVA (Hildan kiitellessä myöskin)

Kiitoksia. Mitä vielä!

MIMMI