Part 8

"Saattaa olla tärkeätä -- jossakin suhteessa. Ajattelin häntä -- ja hänen painettua käyntikorttiaan. Minusta tuntui omituiselta, että niin aistikkaasti puettu ja muutoin sellainen lääkäri käytti sellaisia käyntikortteja -- jotka eivät olleet edes hyvin painettuja, vaan halpaa tavaraa! Lisäksi ei kortissa ollut osoitetta. Aprikoin -- ehkä se oli pelkkää uteliaisuutta -- mistä miekkonen oli peräisin. No, meillä on hoitolassa aimo kasa tavallisia osoitekalentereja -- ja niiden joukossa on ensiluokkainen, äskettäin ilmestynyt lääkäriluettelo. Etsin siitä tohtori Cyprian Baseverien nimeä. Kuten sanoin, etsin, mutta en löytänyt -- sillä sitä ei siellä ollut! Hän ei ole englantilainen, ei skotlantilainen eikä irlantilainen lääkäri."

"Siis ulkomaalainen", sanoi Hetherwick. "Ehkäpä ranskalainen -- tahi amerikkalainen."

"Kenties egyptiläinen tai persialainen taikka eurasialainen, sikäli kuin minä tiedän", tokaisi Rhona. "Se vain on varma, ettei hänen nimeään ollut siinä luettelossa, vaikka hänen puhetavastaan ja käyttäytymisestään olisi saattanut luulla hänen harjoittaneen lääkärinammattia West Endissä koko elämänsä ajan! Ja siinä koko juttu onkin. Onko sillä mitään merkitystä?"

Hetherwick tarttui punaviini-lasinsa jalkaan ja katseli miettivästi pikarissa helmeilevän nesteen lävitse.

"Tärkeätä on, missä määrin ja millä tavoin lady Riversreade oli kiusaantunut, harmistunut tai hämmentynyt miehen käynnin johdosta. Jos hän todella oli hyvin kiihtynyt --"

"Jos haluatte kuulla minun vilpittömästi lausuvan mielipiteeni silminnäkijänä ja naisena", keskeytti Rhona, "niin sanon, että lady Riversreade oli hyvin kiihtynyt. Hän teki minuun sen vaikutuksen, että hän oli juur'ikään kuullut hyvin huonoja, tyrmistyttäviä, epämieluisia uutisia. Katseltuani ja tarkkailtuani häntä, kun hän merkitsi nimensä kirjeisiin, ei minulla ollut epäilyksen hiventäkään siitä, että mies oli tahallisesti valehdellut minulle ilmoittaessaan haluavansa nähdä hoitolaa ja työskentelyä siellä. Todellisuudessa hän tahtoi päästä lady Riversreaden puheille."

"Kuulkaapa!" huudahti Hetherwick äkkiä. "Olitteko saapuvilla, kun mies meni lady Riversreaden huoneeseen?"

"Saapuvillako? Tietysti olin! Minähän hänet sinne vein."

"Näittekö, kun he kohtasivat toisensa?"

"Varmasti!"

"No sitten tiedätte sen, olivatko he outoja toisilleen. Tunsiko lady Riversreade tohtori Baseverien? Näkyikö hänestä minkäänlaisia tuntemisen merkkejä, kun hänen katseensa osui mieheen?"

"Ei, ei vähääkään! Olen aivan varma siitä, ettei hän ollut tavannut miestä kertaakaan sitä ennen! Huomasin perin hyvin, että tulija oli hänelle ihan outo."

"Entä lady Riversreade miehelle?"

"Sitä en tiedä! Mies on saattanut nähdä hänet tuhansia kertoja. Mutta siitä olen varma, ettei hän ollut nähnyt miestä koskaan."

Hetherwick laski veitsensä ja haarukkansa lautaselleen, tehden päättävän eleen.

"Siitä miekkosesta on minun otettava selko", hän sanoi. "Täytyy!"

"Luuletteko, että hänen käyntinsä saattaa olla jossakin yhteydessä jutun kanssa?" tiedusti Rhona.

"Saattaapa kyllä. Missään tapauksessa en anna ainoankaan mahdollisuuden solua käsistäni. Se, mitä kerroitte miehestä, tuntuu siksi salaperäiseltä, että häntä kannattaa seurata. Se on tehtävä."

"Miten aiotte menetellä?"

"Mainitsittehan, että hän sanoi tulevansa sinne jälleen ensi perjantaina samaan aikaan? No niin, silloin on meidän pidettävä häntä silmällä ja seurattava häntä, kun hän taaskin poistuu."

"Pelkäänpä, ettei minusta ole lainkaan apua siinä puuhassa! Hän tuntisi minut."

"Eikä minustakaan! Olen liian silmäänpistävä!" yhtyi Hetherwick nauraen. "Jos olisin päätäni ja olkapäitäni lyhempi, niin kenties kelpaisin. Mutta minulla on tiedossani sopiva mies, konttoristini Mapperley. Hän on juuri sellainen mies, joka kykenee seuraamaan ja vainuamaan ketä hyvänsä silti itse näyttäytymättä. Mapperleyn nähdessänne varmasti myönnätte, että hän on tavallisin, vähimmän huomiota herättävä olento, mitä ikinä olette tavannut -- häntä ei lainkaan huomaa kaupunkilaisyleisön seassa. Mutta hän on niin sukkelapäinen kuin ihminen suinkin saattaa olla ja verhoaa harvinaisen älykkyytensä ja neuvokkuutensa erittäin ilmeettömien kasvojensa taakse. Annan Mapperleylle täydellisen ja yksityiskohtaisen kuvauksen tohtori Cyprian Baseveriesta; painoin mieleeni teidän kuvauksenne; Mapperley painaa mieleensä minun antamani. Baseverie, kuka hän lieneekin, matkustaa täältä Dorkingiin otaksuttavasti kymmenen ja kymmenen junalla; niin myöskin Mapperley. Ja kun Mapperley on kerran kiinnittänyt katseensa mieheen, ei hän enää päästä häntä näkyvistään."

"Mitä hän sitten tekee?" kysyi Rhona.

"Seuraa häntä Dorkingiin -- pitää häntä silmällä -- seuraa häntä takaisin Lontooseen -- ottaa selville, mihin hän palattuaan menee -- toimittaa hänet verkkoon, sanalla sanoen. Sitten hän selostaa tulokset minulle, ja me tiedämme enemmän kuin nyt ja osaamme suunnitella vastaista toimintaamme."

"Mihinkähän tämä kaikki vie?" ihmetteli Rhona. "Se on niin kovin sekavaa, eikö olekin?"

"Kyllä se on", myönsi Hetherwick. "Mutta jos vain saamme jostakin langasta lujan otteen --"

"Entä jos lanka katkeaa?" huomautti tyttö nauraen.

"Niinpä niin, lanka ei saa katketa", vastasi Hetherwick.

"Nyt on käsissämme jo useita irrallisia pätkiä. Matherfieldkin on saanut käsiinsä pari sellaista."

Seuraavana aamuna meni Hetherwick tapaamaan Matherfieldia ja kertoi tälle, mitä oli kuullut Rhonalta. Matherfield vaipui mietteisiin.

"Niin, herra Hetherwick", hän alkoi puhua oltuaan ääneti jonkun aikaa, "asia on niin kuten jo aikaisemmin sanoin. Jos tämä lady Riversreade on sekaantunut juttuun, niin meidän on tutkittava entisyyttä ja hankittava hänen menneisyydestään mahdollisimman tarkat tiedot. Meidän on käytävä käsiksi siihen työhön, mutta -- ensin odotamme, mitä konttoristinne saa selville tuosta miehestä. Se saattaa olla jotakin -- siihen mennessä on minulla runsaasti työtä omien lankojeni selvittelyssä."

"Onko onnistanut?" tiedusti Hetherwick.

"Eipä juuri. Mutta, kuten sanoin, olemme työssä. Viiden punnan seteli on kova pähkinä. Se on kyllä annettu rahaa vaihdettaessa Vivianin yökerhossa -- mutta siellä ilmoitettiin, että he varsin usein vaihtavat kymmenen, kahdenkymmenen, jopa viidenkymmenen punnan setelejä vierailleen -- sinne keräytyy aina isoista joukkoa -- eivätkä luonnollisesti lainkaan muista sitä seteliä eivätkä sitä yötä. Mutta tosiasia on, että se seteli lähti Vivianista, ja joltakulta sen kerhon vieraalta se joutui Granettille, ja minulla on toiveita."

"Entä lääkepullo?" kysyi Hetherwick.

"Siihen nähden ovat mahdollisuudet paremmat", vastasi Matherfield silmät kirkastuen. "Se on vain ajan kysymys! Panin miehen kiertämään kaikissa rohdoskaupoissa West Centralin piirissä -- se on raskas urakka, sillä niitä on enemmän kuin luulinkaan. Mutta vihdoin hän varmasti osuu oikeaan paikkaan. Ja sitten -- niin, sitten saamme hyvän vihjauksemme, jollemme sitovaa todistusta siitä, miten Granett sai käsiinsä sen aineen, joka hänet tappoi."

"On kai aivan varma, että pullossa oli myrkkyä?" kysyi Hetherwick.

"Erikoistuntijoiden väittämän mukaan se on ehdottoman varmaa", vastasi Matherfield. "Ja lasissa myöskin. Minkälaista myrkkyä se oli, sitä en tiedä -- onhan teille tuttua, millaisia miehiä nuo asiantuntijat ovat -- niin kovin salaperäisiä tiedoistaan! Mutta sen he ilmoittavat, että Granettin nauttima aine oli samaa, josta Hannaford kuoli. Se on varmaa."

"Sitten se otaksuttavasti oli peräisin samasta lähteestä", virkkoi Hetherwick.

"Niin, mielipiteeni on, että se henkilö tai ne henkilöt, jotka myrkyttivät toisen, myrkyttivät toisenkin", huudahti Matherfield. "Ja samalla kertaa. Ainakin Granett luullakseni sai annoksensa yhtaikaisesti -- luultavasti vei sen mukaansa taskussaan ja joi sen saavuttuaan kotiinsa. Mutta -- me kyllä otamme selon siitä, mistä se pullo on lähtöisin! Ilmoittakaa minulle, mitä saatte selville tuosta Baseveriesta, herra Hetherwick -- vähäisestäkin on apua."

Hetherwick antoi Mapperleylle asianmukaiset ohjeet siitä osasta, jota tämän oli esitettävä, ja Mapperley meni seuraavana perjantaiaamuna laiskasti Victoria-asemalle rahaa taskussaan ja piippu suupielessään. Hänen esimiehensä ei kuullut eikä nähnyt hänestä mitään koko sinä päivänä.

YHDESTOISTA LUKU

Lady Riversreade

Hetherwickin syödessä seuraavana aamuna aamiaista astui hänen huoneeseensa Mapperley ulkoisesti jokapäiväisenä ja tyynenä kuten tavallisesti.

"Lyhykäinen hahmoittelu ensin, Mapperley", komensi Hetherwick, joka vaistomaisesti aavisti saavansa uutisia. "Yksityiskohdat myöhemmin. No?"

"Huomasin hänet Victoria-asemalla heti", alkoi Mapperley. "Seurasin häntä perille. Hän viipyi Riversreadessa tunnin, palasi sitten Dorkingiin ja murkinoi 'Punaisessa Leijonassa'. Oli siellä kello neljään sakka, kuluttaen murkinan jälkeen aikaansa joutilaana. Palasi Lontooseen neljän ja kahdenkymmenenyhdeksän junassa, saapuen tänne kuusi ja viisi. Seurasin häntä sitten Cafe de Parisiin. Hän söi siellä päivällistä ja vetelehti siellä yli kymmeneen. Ja sitten hän meni Vivianin yökerhoon."

Hetherwick herkisti korviaan. Vivianin yökerhoon! Siinä joka tapauksessa tuntui olevan rengas siihen ketjuun, jota Matherfield luuli pitävänsä ainakin toisesta päästä. Granettin taskusta löytyneen viiden punnan setelin oli todettu lähteneen Vivianin yökerhosta; ja nyt oli Mapperley nähnyt lady Riversreaden salaperäisen vieraan menevän samaan paikkaan.

"Vivianin yökerhoon? Niinkö, Mapperley?" äänsi hän. "Mutta missä se on?"

"Sisäänkäytävä Candlestick-solasta, johon poiketaan St. Martinin kujalta", vastasi Mapperley empimättä. "Kerho sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa -- kovin hieno huoneisto onkin!"

"Oletteko ollut siellä?" kysyi Hetherwick.

"Kahdesti! En kuitenkaan viime yönä. Ette käskenyt minua muuta kuin katsomaan, mihin hän kaupunkiin palattuaan lopullisesti meni. Vainuttuani häntä Vivianille saakka lähdin niinollen kotiin. Arvelin, että jos häntä vielä tarvittaisiin, tiedettäisiin hänestä kerhossa."

"Se on oikein, Mapperley. Mutta sitä ennen? Seurasitteko häntä Riversreade courtiin?"

Mapperley virnisti leveästi.

"En! Tein paremmin. Olin siellä ennen häntä -- paljoa parempi on olla edellä kuin jälessä. Löysin hänet hyvin pian Victoria-asemalla ja varmistauduin siitä, että hän astui kymmenen ja kymmenen junaan. Sitten menin minäkin siihen. Heti Dorkingiin saavuttuamme hyppäsin vaunusta, otin vuokra-auton ja ajoin Riversreade courtille. Käskin ohjaajan piilottaa auton kauemmaksi tielle; itse paneuduin pitkäkseni pääportin kohdalla kasvavaan pensaikkoon. Pian saapui myöskin mylord ja pysäytti autonsa talon kohdalle. Oltuaan siellä lähes tunnin hän ajoi takaisin Dorkingiin päin. Seurasin häntä hyvän matkan päässä, mutta pysytin yhtäkaikki hänet näkyvissäni. Hän nousi ajoneuvoistaan High-kadulla; niin minäkin. Hän poikkesi 'Punaiseen Leijonaan'; niin minäkin. Hän söi puolista siellä; niin minäkin. Senjälkeen hän kulutti aikaansa tupakkahuoneessa; minä pidin häntä silmällä."

"Hän ei kai kohdannut siellä ketään?"

"Ei ketään!"

"No niin. Entä Cafe de Parisissa? Tapasiko hän siellä ketään?"

"Hän tervehti joitakuita miehiä -- ja naisia -- joita tuli ja meni, vaihtaen heidän kanssaan muutaman sanan. Mutta uskallan väittää, että ennakolta sovittua kohtausta ei ollut. Ja sanoisin myöskin, että Cafe de Parisissa hänet tunnettiin hyvin."

"Näyttikö hän varakkaalta henkilöltä? Käsitättehän, mitä tarkoitan?"

"Hän esiintyi aika komeasti murkinalla ja päivällisellä", selitti Mapperley, myhäillen taaskin. "Pullo punaviiniä Dorkingissa ja puolikas samppanjaa Cafe de Parisissa -- pitkiä sikaareja myöskin. Hän on senlaatuinen mies, kuten ymmärrätte."

Hetherwick mietti asioita hetkisen.

"Miten pääsette Vivianin yökerhoon?" hän tiedusti äkkiä.

"Maksamalla!" vastasi Mapperley lakoonisesti. "Ovella. Siellä jaaritellaan muka jäsenien esittämisestä, mutta se on vain silmänlumeeksi! Sinne menee kaksi miestä -- sanokaamme Brown ja Smith. Brown esittää Smithin ja Smith esittää Brownin. Joutavaa lorua! Kuka hyvänsä pääsee sisälle -- rahalla."

"Entä mitä siellä tehdään?"

"Tanssitaan! Juodaan! Pelataan! Mutta aivan kunniallisesti", selitti Mapperley. "Ainakaan ei ole nostettu oikeusjuttuja -- tähän mennessä."

"Mihin aikaan se avataan?"

"Kello yhdeksän", vastasi Mapperley, naurahtaen merkitsevästi. "Aikaisemmin se avattiin vasta teatterinäytäntöjen päätyttyä. Mutta nyt -- aikaisemmin."

"Oikeastaan se ei siis olekaan yökerho -- sanan vanhassa merkityksessä", huomautti Hetherwick, "vaan iltakerho".

"Melkeinpä niin", myönsi Mapperley. "Mutta se on Vivian."

Toisen kerran tämän jutun selvittelyn aikana Hetherwickin mieleen johtui Boxley. Halu läheisesti tutustua Lontoon elämän kaikkiin puoliin oli epäilemättä saattanut Boxleyn pistäytymään Vivianille. Hetherwick aikoi kysellä häneltä lisätietoja. Hän tapasi Boxleyn kerhossaan.

Boxley tunsi Vivianin varsin hyvin -- viaton, vaaraton paikka nyt, selitti Boxley, näiden uusien määräysten ja muiden semmoisten johdosta: totisesti rappeutunut -- tai parantunut, miltä kannalta kukin sitä katsoo -- illalliskerhoksi tai sen tapaiseksi. Tanssitaanko? Kyllähän toki; kyllä siellä tanssitaan ja tehdään muuta sen tapaista, mutta muuttunut siellä on elämä -- muuttunut.

"No, mitä siihen tulee, en minä halua sinne tanssimaan enkä muutoinkaan, jollei minun ole pakko", virkkoi Hetherwick. "Tahtoisin vain tietoja eräästä miehestä, joka luullakseni usein käy siellä -- jotakuinkin silmäänpistävästä miehestä."

"Kuvailkaa häntä!" kehoitti Boxley.

Hetherwick toisti Rhonan kuvauksen Baseveriesta; Boxley nyökkäsi.

"Tunnen sen miehen ulkomuodolta", hän vakuutti. "Olen nähnyt hänet siellä. Luullakseni hän on kerhon omistajia; sen omistaa pieni yhtymä. Mutta en tiedä hänen nimeään. Olen kohdannut hänet myöskin ulkosalla -- Leicesteraukion seuduilla ja sen lähimmässä ympäristössä."

Hetherwick lähti Boxleyn luota tapaamaan Matherfieldia ja kertoi tälle Mapperleyn työskentelyn tulokset.

"Tunnen tietystikin Vivianin kerhon", sanoi Matherfield. "Olen äskettäin käynyt siellä pari, kolme kertaa viiden punnan setelin tähden. Mutta en muista nähneeni tätä miestä. Mutta konttoristinne kertomuksen johdosta haluaisin nähdä hänet. Tulkaa mukaan! Mennään sinne tänä iltana!"

"Eikö sopisi maanantaina?" ehdotti Hetherwick. "Huomenna, sunnuntaina, kohtaan jälleen neiti Hannafordin, ja ennen kuin käymme Vivianilla, tahtoisin tietää, onko tytöllä jotakin kerrottavaa Baseverien viimeisestä käynnistä Riversreade courtissa -- siitä käynnistä, jota Mapperley eilen tarkkaili. Kenties saamme joitakin tietoja."

"Maanantai-iltana siis", myönsi Matherfield. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä voimme odottaa, mutta tahtoisin todellakin tietää, kuka tämä mies on ja miksi hän on käynyt lady Riversreaden luona."

"Hyvä hänen tarkoituksensa ei ainakaan ole; siitä saatte olla varma!" huudahti Hetherwick. "Mutta me kyllä nuuskimme sen selville."

"Kummallista, että langat näkyvät vievän Vivianille!" jupisi Matherfield. "Viisipuntanen -- ja nyt tämä. No niin -- maanantai-iltana siis! Ehkäpä neiti Hannafordilla on lisää uutisia huomenna."

Kun Hetherwick seuraavana päivänä kohtasi Rhonan Victoria-asemalla, tarttui tämä hänen käsivarteensa ja pyöräytti hänet ympäri.

"Jos teitä huvittaa nähdä lady Riversreade omin silmin, niin hän on tuolla!" kuiskasi Rhona. "Hän tuli samassa junassa -- tuolla, kävelemässä kirjamyymälää kohti, kookas mies rinnallaan!"

Samassa lady Riversreade kääntyi puhuttelemaan kantajaa, joka toi hänen keveitä matkatavaroitaan; Hetherwick näki hänen kasvonsa ja vartalonsa täydelleen ja selvästi. Hieno, komea, kyvykkään näköinen nainen, hän ajatteli mielessään, eikä häntä hevillä unohda kerran hänet nähtyään.

"Kuka tuo mies on?" hän tiedusti, siirtäen katseensa lady Riversreadesta tämän seuralaiseen, pitkään, ruskettuneeseen mieheen, joka teki sotilaallisen vaikutuksen ja oli nähtävästi suunnilleen saman ikäinen kuin lady Riversreade.

"Majuri Penteney", vastasi Rhona kerkeästi. "Hän on lady Riversreaden ystävä ja kovin innostunut hoitolaan -- hän toimiikin sen edustajana täällä Lontoossa. Hän vierailee usein kartanossa -- luullakseni hän on rakastunut lady Riversreadeen."

"Sopiva pari", huomautti Hetherwick heidän tarkastettavinaan olevien henkilöiden poistuessa aseman ovelle. "Entä mitä varten lady Riversreade tuli kaupunkiin?"

"Sitä en tiedä", vastasi Rhona. "Hän ei koskaan puhu minulle yksityisistä asioistaan. Hän mainitsi lähtevänsä Lontooseen tänä aamuna ja palaavansa vasta tiistaina; siinä kaikki tietoni."

"Kävikö Baseverie jälleen perjantaina?" tiedusti Hetherwick. "Mutta tiedänhän, että hän kävi -- Mapperley piti häntä silmällä. Tapahtuiko mitään erikoista?"

"Ei mitään. Lady Riversreade vain sanoi minulle, että jos tohtori Baseverie saapuisi, oli hänet heti vietävä sisälle. Hän tuli samaan aikaan kuin edelliselläkin kerralla ja viipyi tunnin ajan."

"Näyttikö lady Riversreade vieläkin kiihtyneeltä?" kysyi Hetherwick.

"Ei. Aivan päinvastoin -- hän oli hyvin tyyni ja hillitty miehen poistuttua", sanoi Rhona. "Hän ei tietysti viitannutkaan äskeisen vieraansa käyntiin."

"Eikö hän ole koskaan maininnut teille mitään tohtori Baseveriesta?"

"Ei kertaakaan! Siitä huolimatta, että hän esitti tulonsa syyksi halun tutustua hoitolaan ja sen potilaisiin, hän ei ole ollut katsomassa niitä."

"Mikä osoittaa, että se oli pelkkä veruke, jolla hän pääsi lady Riversreaden puheille!" mutisi Hetherwick. "Niinpä niin -- me saamme kyllä selon siitä, mikä mies tämä tohtori Baseverie on! Matherfield ja minä aiomme huomenillalla päästä kosketuksiin hänen kanssaan."

Mutta seuraavana iltana teki odottamaton tapaus tyhjiksi Hetherwickin suunnitelmat, eivätkä hän ja Matherfield astuneetkaan Candlestick-solan varrella sijaitsevan yökerhon kynnyksen ylitse. He lähtivät sinne kello kymmenen; se, selitti Matherfield, oli sopiva aika: siitä lähtien aina puoleen kahteentoista saakka kerho oli täynnä tavallisia vieraitaan. Heidän tarkoituksensa oli herättämättä huomiota sekaantua sikäläiseen seurakuntaan ja sekä silmät että korvat valppaina tarkkailla mahdollisia tapahtumia.

Candlestick-sola, jota Hetherwick ei ollut tuntenut ennen sitä iltaa, osoittautui olevan yksi noita lukuisia, ahtaita uomia, jotka aukeavat St. Martinin kujalle teatterien läheisyydessä. Se teki varsin jokapäiväisen, ettemme sanoisi kuluneen vaikutuksen, eikä siinä ollut lainkaan seikkailun eikä romanttisuuden tuntua. Mitään viekoittelevaa ei myöskään ollut Vivianin sisäänkäytävässä; se oli tavallinen, leveä, kaksinkertainen ovi; kahden puolen sitä koristi alati viheriöitsevät, ammeeseen istutetut pensaat, joiden välitse näkyivät oven puoliskot ja mattojen peittämät portaat. Mutta Hetherwick ja Matherfield eivät ehtineet ovelle eivätkä portaille; heidän lähestyessään sisäänkäytävää astui siitä esiin kookas nainen, joka vilkaisemattakaan sivuilleen kääntyi astelemaan solaa myöten kadulle päin. Hän ei kiinnittänyt lainkaan huomiota miehiin mennessään nopeasti heidän ohitseen -- mutta Hetherwick tarttui hiljaa kumppaninsa käsivarteen.

"Ihme ja kumma! Lady Riversreade!" hän kuiskasi kiihkeästi. "Tuo nainen!"

Matherfield pyörähti ympäri katsomaan etenevän olennon jälkeen.

"Tuoko", virkkoi hän epäilevästi, "joka tuli täältä? Oletteko varma?"

"Ehdottoman varma", vakuutti Hetherwick. "Tunsin hänet heti -- näin hänet eilen erikoisen hyvin. Se on hän!"

"Mitä tekemistä hänellä on Vivianissa?" jupisi Matherfield. "Tämä on kummallista!"

"Mutta hän lähti sieltä", virkkoi Hetherwick. "Tulkaa! Katsotaan, mihin hän menee! Tänne voimme varsin hyvin tulla takaisin. Mutta miksi emme ensiksi seuraisi häntä?"

"Juuri niin!" myönsi Matherfield. "Eteenpäin! Meidän ei ole vaikeata pysyttää hänet näkyvissä."

Samassa lady Riversreade saapui solan päähän ja kääntyi vasemmalle. Kun miehet ehtivät kadulle, oli hän jo useiden metrien päässä, kävellen St. Martinin kirkkoa kohti. Hänen pituutensa tähden oli seuraaminen helppoa; Matherfield pidätti Hetherwickia; ei lainkaan hyödytä, hän selitti, tunkeutua liian lähelle saalistansa.

"Kun sekä hän että me olemme kookkaita", hän kuiskutti heidän astuessaan esille katukiveykselle ahtautuneesta väkijoukosta, "voimme nähdä hänet parinkymmenen metrin päästä. Nyt varovasti! Hän aikoo autojonolle."

He näkivät lady Riversreaden puhuvan eräälle ohjaajalle ja astuvan autoon, joka lähti seuraavalla hetkellä liikkeelle. Mutta tuskin se oli hievahtanut paikaltaan, kun Matherfield oli seuraavan auton ovella.

"Näittekö tuon auton, jossa oli kookas nainen?" hän sanoi ohjaajalle. "Tuolla! Kääntyy juuri kadunkulmasta. Tunnetteko sen ohjaajan? Hyvä! Seuratkaa sitä valppaasti. Pankaa merkille, jos se pysähtyy ja nainen tulee ulos! Ajakaa siinä tapauksessa hitaasti sen ohitse ja seisauttakaa vähän matkan päähän! Silmät auki nyt! Tämä on --" Hän kumartui miehen puoleen ja kuiskasi pari sanaa. Sekuntia myöhemmin hän ja Hetherwick kiitivät autossa pitkin Trafalgar-aukion yläreunaa.

"Tämä alkaa olla jo merkillistä, herra Hetherwick", huomautti Matherfield. "Konttoristinne näkee vainuamansa miehen menevän Vivianille perjantai-iltana; me äkkäämme lady Riversreaden tulevan Vivianilta maanantai-iltana. Minusta tuntuu, ettei lady Riversreaden, josta puhutaan etupäässä hyväntekijänä, juuri pitäisi olla Vivianin naisvieraita!"

"Mutta joka tapauksessa hän tuli Vivianista!" vastasi Hetherwick.

"Sitten hän tietysti oli ollut siellä!" päätteli Matherfield, "Mutta mitä varten? Minä sanoisin -- kohdatakseen Baseverien tai jonkun tämän edustajan, yleensä sen asian johdosta, jonka tähden Baseverie kävi Riversreade courtissa. Minkälainen asia se on? Onko se missään yhteydessä meidän juttumme kanssa? Mutta lady Riversreade istuu tuolla edellämme kulkevassa autossa, ja me seuraamme häntä nähdäksemme, mihin hän menee -- epäilemättä hän on matkalla johonkin West Endin upeaan hotelliin. Ja se tieto saattaa olla hyödyllinen, sillä ehkä pistäydyn huomenaamulla häntä tapaamassa kysyäkseni häneltä paria seikkaa."

"Eiköhän se ole hieman ennenaikaista?" esteli Hetherwick. "Tiedämmekö jo kylliksi paljon?"

"Riippuu siitä, mitä pidetään riittävänä", vastasi Matherfield kuivasti. "Minulla on seuraavat tiedot: Granett myrkytettiin. Hänellä oli taskussaan uudenuutukainen viidenpunnan seteli. Sen setelin jäljet veivät Vivianiin, missä se aivan varmasti rahaa vaihdettaessa annettiin jollekulle vieraalle Granettin ja Hannafordin murhien edellisenä päivänä. Vivianin kerho on niin ollen mielenkiintoinen paikka. Sitten olen kuullut lady Riversreaden luona käyneestä salaperäisestä miehestä, jota vainutaan Vivianiin saakka; minä itse näen lady Riversreaden tulevan Vivianista. Mielestäni minun on tiedusteltava lady Riversreadelta, mitä hän tietää Vivianin kerhosta ja eräästä tohtori Baseveriesta, sekä ehkä myöskin, onko hän koskaan kuullut mainittavan Sellithwaite-nimistä paikkaa ja poliisimestari Hannafordia. Kas siinä! Mutta mehän poistumme hienojen hotellien alueelta."

Hetherwick katsahti ulos ikkunasta; katu näytti hänestä oudolta.

"Ajamme pitkin Edgware-tietä", virkkoi Matherfield. Hän nojautui ulos autosta ja antoi ohjaajalle lisämääräyksiä. "En halua herättää epäluuloja", hän selitti, laskeutuen jälleen istumaan. "Todennäköisesti hän aikoo johonkin yksityiseen asuntoon, ja soisin, ettei hän aavistaisi meidän seuraavan häntä. Kas! Nyt käännymme Harrow-tielle."

Auto kiiti Paddington Greenin ohi, teki jyrkän käänteen kaupungintalon luona ja jatkoi matkaansa St. Maryn pengermälle. Pian se hidasti vauhtiaan, eteni vielä verkkaisesti, sivuutti toisen auton, joka oli seisahtunut korkean rakennusryhmän edustalle, ja pysähtyi sitten muutamia metrejä kauempana. Ohjaaja hyppäsi istuimeltaan kadulle ja tuli ovelle.

"Se pitkä rouvashenkilö!" hän sanoi tuttavallisesti. "Sama, joka nousi toiseen autoon. Hän meni St. Maryn rakennusryhmään -- tuonne."

"Asuntokasarmeja, vai mitä?" kysäisi Matherfield.

"Juuri niin, sir", vastasi ohjaaja. Hän vilkaisi pitkin katuja. "Auto poistui, sir. Ovenvartija kävi maksamassa."