Part 7

"No niin", vastasi Matherfield. "Teidän eilen iltapäivällä poistuttuanne Fligwood's Rentsistä tarkastin huoneen vielä kerran huolellisesti tehdessäni valmistuksia mies-paran ruumiin siirtämiseksi muualle. No, jos tarkkailitte sen verran, niin lienette huomannut, että Granettin vuode oli osittain jonkunlaisessa alkoovissa -- pääpuoli nimittäin. Tämän alkoovin eli syvennyksen nurkasta löysin pullon ja lasipikarin, parhaiksi niin etäällä vuoteesta, että hän oli ylettänyt laskea ne sinne pitkältään ojentamalla kättään. Pullo oli tavallinen lääkepullo -- eikä kovin iso. Sen suulla oli korkki, ja siinä oli parin, kolmen senttimetrin korkeudelta nestettä; avattuani korkin tunsin sen wiskyksi ja hajusta päättäen sanoisin sitä oikein hyvälajiseksi. Mutta panin myöskin merkille, että pullon pohjalla oli sakkaa, vaikkakin perin vähän. Samanlaista sakkaa oli nimeksi myöskin pikarin pohjalla. No, luonnollisestikin panin nämä esineet visusti talteen, sinetöitsin käärön ja annoin sen lääkäreille. Sillä minusta oli aivan ilmeistä -- menneitten tapahtumien mielikuvituksellista sommittelua, ymmärrättehän -- että Granett oli vuoteeseen mennessään ottanut tuosta pullosta ryypyn, unentuojan, jos niin haluatte, laskien sitten pullon ja lasin nurkkaan lähelle sänkynsä pääpuolta. Ja samoin kuin aion ottaa selvän siitä, mistä se viiden punnan seteli on lähtenyt, aion myöskin hankkia tietooni pullon lähtöpaikan!"

"Miten?" kysäisi Hetherwick innokkaasti. "Mistä tai keneltä se on saattanut tulla?"

"Joltakulta rohdoskauppiaalta", selitti Matherfield. "Se on peräisin jostakin rohdoskaupasta, ja minä otan selon, mistä!"

"Lontoossa on rohdoskauppoja sadoittain", huomautti Hetherwick. "Se on visainen urakka."

"Se suoritetaan joka tapauksessa", intti Matherfield. "Eikä se taidakaan olla ihan niin visainen kuin ensi silmäyksellä näyttää. Nähkääs! Pullossa oli kaksi nimilippua, jotka kumpikin, totta kyllä, olivat muodottomiksi revittyjä; mutta niistä oli kumminkin jäänyt jälelle siksi paljon, että tiedustelupiiri supistuu melkoisesti. Olen valokuvauttanut pullon etupinnan -- tässä on jäljennös kuvasta."

Herra C. A Samanlainen sek ... us kuin ennenkin. N:o A. 1152.

_Huom!_ Tämän lääkkeen on valmistanut täysin pätevä, lääkkeiden valmistukseen perehtynyt ... ja taataan, että lääke on ... mukainen ja ... P.S.J. ... varrella, W.C.

Hän otti esille karkeatekoisen, pahvilapulle kiinnitetyn valokuva-jäljennöksen, ojentaen sen Hetherwickille, joka siirtyi lähemmäksi tulta ja tarkasti sitä tutkivasti. Siinä oli lääkepullon etupinta, jonka yläosassa oli lippu ja alaosassa toinen. Kumpaakin oli revitty, ikäänkuin olisi tahdottu hävittää nimet ja osoite jäljettömiin, mutta kirjaimista oli melkoinen osa jäänyt jälelle.

"Tuo alempi lippu on pääasia, herra Hetherwick", huomautti Matherfield. "Kun saan tuon aukkopaikan täytetyksi rohdoskauppiaan nimellä ja osoitteella, niin pian myöskin tiedän, kuka herra C.A. on! Rohdoskauppiaan liike on West Centralin piirissä; hän on Pharmaceutisen seuran jäsen; hänen kirjoihinsa on merkitty joku henkilö, jonka alkukirjaimet ovat C.A.; hän voi ottaa selon reseptistä numero A 1152. Asiasta saadaan ehdottomasti selvä; ja vaikka West Centralin piirissä on, kuten epäilemättä onkin, kymmenittäin rohdoskauppoja, niin minä löydän sen, jota haen!"

Hetherwick antoi kuvan takaisin ja alkoi astella huoneessa edestakaisin. Äkkiä hän pyörähti vieraaseensa päin päättäneenä kertoa tälle, mitä hän itse oli puuhannut.

"Matherfied", hän sanoi, istuutuen jälleen tuolilleen ja puhuen luottavaan sävyyn, "mitä arvelette tästä? Tarkoitan -- mikä on teidän teorianne? Onko mielipiteenne se, että näiden kahden miehen kuolemat ovat -- niin sanoakseni -- samanlaatuiset?"

"Se on mielipiteeni!" vastasi Matherfield, nyökäten vakuuttavasti. "En epäile sitä sen enempää kuin sitäkään, että näen teidät, herra Hetherwick. Samanlaatuiset, ihan varmasti! Sama mies, joka myrkytti Hannafordin, myrkytti myöskin Granettin, kuka hän sitten lieneekin. Kerronpa teille, miten olen kuvitellut kaiken tapahtuneen, sitten kun lääkärit vasta pari tuntia sitten ilmoittivat minulle arvelunsa Granettiin nähden: Hannaford ja Granett tunsivat toisensa Sellithwaitessa kymmenen vuotta takaperin. Sinä iltana, jolloin Granett erosi Appleyardista Horseferrytiellä ja kääntyi Victoria-kadulle, hän kohtasi Hannafordin -- sattumalta."

"Miksi sattumalta?" kysäisi Hetherwick.

"Niin luulen", virkkoi Matherfield. "Olen kuvitellut niin. Luonnollisesti se olisi voinut tapahtua sopimuksestakin. Mutta joka tapauksessa he tapasivat toisensa -- sen tiedämme. No, missä he viettivät aikansa siitä alkaen siihen saakka, kunnes astuivat vaunuunne St. Jamesin puiston kohdalla? Sitä emme tiedä. Mutta tässä sekautuu juttuun tuntematon tekijä -- mitä arvelette Victoria-asemalla nähdystä oudosta miehestä, joka oli kiertänyt kaulaliinan kasvoilleen silmiä myöten? Minusta voi tulla kysymykseen kaksi vaihtoehtoa, herra Hetherwick. Veikö Hannaford Granettin sen miehen luokse vai kohtasivatko Hannaford ja Granett toisensa hänen luonaan? Sillä luullakseni se mies, ken hän lieneekin, on kaiken alku."

"Miksi he olisivat tavanneet toisensa sen miehen luona?" tiedusti Hetherwick.

"Niin", selitti Matherfield, "luulen, että Hannafordin salaisuus on jossakin yhteydessä sen seikan kanssa. Hänellä oli sinetöity kuori muassaan poistuessaan Malterin hotellista; se oli kadonnut, kun tarkastimme hänen pukimiaan hänen kuolemansa jälkeen. Hänen pojantyttärensä väittää sen käsitelleen kemikalioita. Entäpä jos Hannaford halusi saada pitkältä, kaulaliinaan kiedotulta mieheltä lausunnon keksinnöstään ja he kohtasivat toisensa Victoria-asemalla, mennen sitten miehen asuntoon, joka sijaitsi niillä tienoin? Entäpä jos Granett -- toinen kemisti -- meni sinne ja tunsi molemmat? Entäpä jos kaulaliinaan kiedottu mies myrkytti heidät kummankin säilyttääkseen salaisuuden yksinomaan itseään varten? Käsitättekö, mihin tähtään? No niin. Siinäpä se. Se mies on löydettävä, kuka hyvänsä hän lieneekin. Kunpa tietäisin, mitä Hannafordin salaisuus koski -- minkäluontoinen se oli."

"Matherfield", virkkoi Hetherwick, "minä ilmoitan sen teille! Olette ollut varsin avoin minulle; minä tahdon olla samoin teille, sillä ehdolla, että työskentelemme tästä lähtien yhdessä. Minäkin olen puuhaillut. Tämä juttu kiinnittää mieltäni äärettömästi. Aina siitä asti, kun näin Hannafordin kuolevan junassa niin kaamean salaperäisellä tavalla, on se kiehtonut minua ja minä aion ottaa siitä selkoa perinpohjin. Kerron teille kaikki, mitä olen tehnyt ja mistä olen päässyt selville. Kuunnelkaa tarkkaavasta!"

Hän selosti vieraallensa yksityiskohtaisesti käyntinsä Sellithwaitessa, sikäläisten tiedustelujensa tulokset ja Rhonan hommat ja huomiot Riversreade courtissa. Matherfield kuunteli miettivänä ja ääneti.

"Aikooko neiti Hannaford sitten ryhtyä tuohon kirjurintoimeen?" hän kysyi äkkiä Hetherwickin lopetettua kertomuksensa. "Onko se päätetty asia?"

"On oikeastaan", vastasi Hetherwick. "Lady Riversreadelta saapui tänään kirje sekä minulle että Kenthwaitelle. Suosittelimme neiti Hannafordia -- jonka lady Riversreade tuntee nimellä Featherstone -- hyvin lämpimästi mainittuun toimeen, ja niin pian kun lady Riversreade saa kirjeemme, hän otaksuttavasti soittaa neiti Hannafordille, pyytäen häntä tulemaan heti. Ja sitten -- hän lähtee."

"Toimimaan -- urkkijana?" huomautti Matherfield.

"Jos haluatte käyttää sitä sanaa, niin olkoon menneeksi", myönsi Hetherwick. "Mutta eilisen näkemänsä nojalla neiti Hannaford sai perin suotuisan käsityksen lady Riversreadesta. Olen kuitenkin ehdottoman varma siitä, että hän on tavalla tai toisella, ehkä ilman omaa syytänsä, sekaantunut tähän juttuun, emmekä me saa jättää ainoatakaan mahdollisuutta käyttämättä."

"Ja ilmoittaako neiti Hannaford teille kaikesta, mitä pitää tärkeänä?" kysyi Matherfield.

"Juuri niin. Neiti Hannafordin ei tarvitse olla työssä sunnuntaisin; sunnuntaina hän aina saapuu Lontooseen, ja jos hänellä on jotakin kertomista, niin hän kertoo sen -- minulle. Hän on näppärä ja sukkela tyttö, Matherfield, ja pitää silmänsä auki."

Matherfield nyökkäsi ja istui sitten jonkun aikaa äänettömänä ilmeisesti vaipuneena omiin ajatuksiinsa.

"Niin, hän on sukkela tyttö, on kuin onkin!" hän sanoi äkkiä. "Hm! Kukahan tämä lady Riversreade oikeastaan lienee?"

"Tämä lady Riversreade!" kertasi Hetherwick nauraen.

"Miljoonien omistajatar!"

"Niinpä niin; mutta kuka hän oli ennen avioliittoansa? Jos hän on sama nainen, joka tunnettiin rouva Whittinghamina --"

"Voiko sitä enää epäillä kaiken sen jälkeen, mitä olen saanut selville?"

"Sitä on mahdoton sanoa, herra Hetherwick! Puhutaanhan, Jumala nähköön, perin paljon harhaannuttavista yhteensattumista. Minunkin aikanani on tapahtunut sellaisia seikkoja, etten pidä hämmästyttävimpiäkään yhteensattumia ihmeellisinä! Mutta jos lady Riversreade oli aikoinaan rouva Whittingham, silloin tahtoisin hankkia rouva Whittinghamista perinpohjaiset tiedot siltä ajalta, jolloin hän ei vielä ollut lady Riversreade, samoin kuin tiedon siitä, kuka hän oli, ennen kuin hänestä tuli rouva Whittingham, jos hän on lainkaan ollut rouva Whittingham!"

"Se on vaikea tehtävä, Matherfield", väitti Hetherwick. "Mielestäni on meillä tarpeeksi työtä pitäessämme silmällä lady Riversreadea."

"Odotatteko jotakin tapahtuvan sillä taholla?" tiedusti Matherfield.

"Pidän sitä mahdollisena", vastasi Hetherwick.

Matherfield nousi pystyyn.

"No niin", hän virkkoi. "Ilmoittakaa minulle kaikki, mitä saatte selville! Minä puolestani ilmoitan teille kaikki havaintoni. Nyt meillä on jotakin pohjaa -- vain Jumala tietää, mitä saamme aikaan."

"Te kai panette parhaanne etsiessänne kookasta miestä?" kysyi Hetherwick.

"Parhaamme!" kivahti Matherfield harmistuneen näköisenä. "Olemme panneet parhaamme ja enemmänkin kuin parhaamme! Olen antanut miehieni erikoisesti nuuskia koko Victorian piirin; luullakseni on jokainen kookas mies koko sillä alueella tutkittu. Ja Ledbitter lienee saanut sen asian päähänsä niin, että hän kuluttaa kaikki joutohetkensä kuljeksien aseman läheisyydessä ja käyden ravintoloissa sekä kapakoissa etsimässä näkemäänsä miestä -- mutta tietystikin tuloksetta!"

"Siitä huolimatta", intti Hetherwick, "on se mies -- jossakin paikassa!"

Matherfield poistui eikä Hetherwick nähnyt häntä moneen päivään paitsi Granettin kuoleman johdosta pidetyssä kuulustelussa, jossa ei ilmennyt mitään, mikä ei olisi ollut ennestään tunnettua. Sillä välin eivät Hetherwickinkään tiedustelut olleet edistyneet yhtään pitemmälle. Rhona Hannaford lähti Riversreade courtiin sen omistajattaren sihteeriksi, eikä Hetherwick kuullut hänestäkään mitään ennen kuin hänen lähtönsä jälkeisenä sunnuntaina. Sunnuntaiaamuna hän sitten tuli Lontooseen, ja aikaisemmin tehdyn sopimuksen mukaan Hetherwick oli häntä vastassa Victoria-asemalla sekä vei hänet puoliselle läheiseen hotelliin.

"Onko teillä mitään kerrottavaa?" hän tiedusti, kun he olivat istuutuneet liemilautastensa ääreen. "Onko mitään tapahtunut?"

"Ei mitään!" vastasi Rhona. "Kaikki käy erinomaisen asianmukaisesti, liike-elämän tapaisesti ja hyvässä järjestyksessä. Ja lady Riversreade näyttää minusta suorastaan malli-ihmiseltä -- hänen hoitolaa ja sen asukkaita kohtaan osoittamansa antaumus on tavaton! En usko, että tapahtuu mitään tai että minulla on koskaan mitään ilmoitettavaa."

"No niin, onhan sillä hyvätkin puolensa", sanoi Hetherwick. "Jäähän sitäkin enemmän aikaa meille itsellemme, eikö niin?"

Hän loi tyttöön katseen, johon Rhona vastasi kainosti, mutta selvästi; hän tiesi yhtä hyvin kuin Hetherwick, että he alkoivat pitää toistensa seurasta. He tapasivat edelleenkin toisensa sunnuntaisin, ja kului kolme, neljä viikkoa tytön voimatta kertoa mitään, mikä olisi selvittänyt Hannafordin ja Granettin salaperäisiä murhia.

Vieri kolme viikkoa, ennen kuin Matherfieldillakaan oli mitään ilmoitettavaa. Sitten hän eräänä aamuna saapui Hetherwickin asuntoon kasvoillaan ilme, joka osoitti hänellä olevan uutisia.

"Olen saanut sen selville!" hän virkkoi. "Tiesinhän sen saavani! Sen uudenuutukaisen viiden punnan setelin lähtökohdan. Sen suorittaminen oli tietystikin vain ajan kysymys."

"No?" kysäisi Hetherwick.

"Se oli yksi kahdestakymmenestä, jotka Lontoon ja Maakunnan pankin Piccadillyn konttorin rahastonhoitaja oli maksanut Vivianin sihteerille", jatkoi Matherfield, "päivää ennen Hannafordin kuolemaa. Vivian, lienee minun mainittava, on suurellinen yökerho. Mutta miten se seteli joutui Granettin käsiin? Se on visainen pulma."

"Niin visainen, että minun on pyydettävä saada olla siitä erossa", vahvisti Hetherwick leikkisästi. "Minun on jatkettava omaa latuani, kun saan tilaisuuden."

Tilaisuus tuli seuraavana sunnuntaina, kun hän, noudattaen viime aikoina vakiintunutta tapaansa, kohtasi Rhonan. Heti astuttuaan junasta tyttö katsahti häneen merkitsevästi.

"Uutisia -- vihdoinkin!" hän huudahti, kun he astelivat asemasillalla. "On tapahtunut jotakin, mutta en tiedä, mitä se merkitsee."

KYMMENES LUKU

Salaperäinen vieras

Siinä ravintolassa, johon Hetherwick ja Rhona poikkesivat joka sunnuntai heti tytön saavuttua, tunsi hovimestari nyt jo heidät molemmat ulkonäöltä; hän oli muodostanut heistä omat johtopäätelmänsä ja varasi heille aina rauhallisen, eristetyn nurkkauksen. Sinne he nytkin menivät, ja tuskin he olivat ennättäneet istuutua tavallisille paikoilleen, kuin Rhona jo ehätti aloittamaan kertomustaan. "Otaksuttavasti haluatte kiihkeästi tietää, mistä on kysymys, enkä senvuoksi tahdo pitää teitä jännityksessä", hän sanoi. "Se tapahtui perjantaina -- perjantaiaamuna, ja olin vähällä kirjoittaa teille siitä samana iltana. Mutta sitten ajattelin, että minun olisi parasta kertoa se teille suullisesti tänään -- sitäpaitsi minun olisi ollut kirjoitettava kauhean pitkä kirje. On selitettävä eräitä seikkoja; teen sen ensiksi. Esimerkiksi se, miten meillä Riversreadessa on järjestetty. Päiväjärjestys on seuraava. Lady Riversreade ja minä syömme aamiaisen aina samassa pöydässä kartanossa noin kello yhdeksän. Kello kymmenen menemme tilusten poikki hoitolaan. Siellä meillä on jonkunlainen virallinen toimisto -- joista toiseen vie ensimmäinen ovi eteissalista -- siinä olen minä -- ja toiseen päästään edellisestä -- se on lady Riversreaden yksityinen pyhättö. Eteisvartijana meillä on entinen sotilas -- hänen nimensä on Mitchell -- valvomassa ovea ynnä muuta semmoista. Koko aamupäiväksi on meillä puuhaa kirjeenvaihdossa, tileissä, hoito- ja palveluskunnan selostuksissa ja muissa senlaatuisissa. Puolisen nautimme hoitolassa ja yleensä työskentelemme neljään tai viiteen saakka. Käsitättekö kaiken sen?"

"Joka hivenen!" vakuutti Hetherwick. "Oikein selvästi."

"No niin", jatkoi Rhona. "Mutta vielä muuan yksityiskohta. Meillä käy varsin paljon ihmisiä, pääasiallisesti lääkäreitä ja muita hoitoloihin ja parantoloihin innostuneita henkilöitä, katsomassa laitosta -- joka näin sulkumerkkien välissä mainiten maksaa lady Riversreadelle sievoisia rahamääriä -- ja tutustumassa siihen. Mitchell on saanut ohjeet, joiden mukaan hänen on tuotava kaikkien vieraiden käyntikortit minulle; minä puhuttelen heitä ensiksi; jos voin selviytyä heistä, niin teen sen; jos mielestäni on välttämätöntä tai suotavaa, niin vien heidät lady Riversreaden puheille. Meidän on pakko lajitella heitä -- jotkut, siitä olen varma, saapuvat pelkästä uteliaisuudesta; oikeastaan emme toivo sinne muita vieraita kuin lääkäreitä, jotka tuntevat vilpitöntä mielenkiintoa laitostamme kohtaan ja voivat tehdä jotakin sen hyväksi, ja siellä olevien potilaiden läheisiä henkilöitä. No niin, kun viime perjantaina noin neljännestä yli kymmenen hoitelin kirjeenvaihtoa, kuulin auton ajavan hoitolaan tuovalla tiellä, ja pian astui Mitchell huoneeseeni, tuoden käyntikortin, jossa oli nimi _Tri Cyprian Baseverie_. Kortti ei ollut kaivertamalla valmistettu, kuten sen olisi tunnustettujen tapojen mukaan pitänyt olla, vaan painettu -- sen panin merkille ensimmäiseksi."

"Havaintokykynne", kehui Hetherwick ihaillen, "on mainio, ja siitä pitäisi olla paljon hyötyä".

"Kiitos kohteliaisuudesta! Mutta eihän se vaatinut sanottavasti havaintokykyä", vastasi Rhona nauraen. "Sehän oli silmäänpistävää. Kysyin kuitenkin Mitchelliltä, mitä tohtori Baseverie halusi; Mitchell vastasi hänen pyrkivän lady Riversreaden puheille. No, kuten jo äsken sanoin, meillä ei koskaan kieltäydytä ottamasta vastaan lääkärejä, ja niin ollen käskin Mitchellin tuoda tohtori Baseverien luokseni. Hetkisen kuluttua astui tohtori sisään. Tahdon kuvata häntä yksityiskohtaisesti, ja teidän on kuunneltava hyvin tarkkaavasti. Kuvitelkaa siis mielessänne keskimittaista miestä, joka ei ole lihava eikä laiha, mutta sopivassa voinnissa, nähtävästi noin viidenviidettä vanha, yllään moitteeton ja muodikas aamupäivätakki ja liivit, tummaviiruiset housut, tahraton paita ja kaulus; lisäksi hänellä oli uusi silkkihattu, helmenharmaat sormikkaat ja tiukasti kääritty, kultanuppinen sateenvarjo. Vielä hänellä oli ohuet, kultaiset kellonperät, valkeat kengänsuojustimet ja hyvin kiilloitetut kengät. Onko kaikki selvää?"

"Näen hänet -- hänen pukunsa ja muut vehkeensä, tarkoitan", vakuutti Hetherwick. "Muodikas lääkäri, ilmeisesti! Entä -- hän itse?"

"No, sitten hänen kasvonsa!" jatkoi Rhona. "Kuvitelkaa miestä, jolla on melkein tyyten verettömät kasvot -- vanhan norsunluun väriset -- niitä valaisemassa omituisen läpitunkevat silmät, tummat kuin tuomenmarja, ja kasvojen kalpeutta korostamassa jotakuinkin tuuheat, mustat viikset ja samoin musta, hiukan kihartava, korvallisilla kylläkin vankka, mutta päälaella harva ja ohut tukka. Kuvitelkaa hänelle lisäksi täyteläiset, punaiset huulet, pyöreä, mutta päättäväisen näköinen leuka ja voimakkaasti kaartunut nenä, niin edessänne on se mies, jota kuvailen."

"Hm!" äänsi Hetherwick miettivästi. "Kuvauksestanne päättäen luultavasti juutalainen."

"Niin arvelin minäkin", yhtyi Rhona. "Ajattelin heti: 'Mikä ja kuka lienetkin, hyvä herra, joka tapauksessa olet juutalainen!' Mutta miehen käytös ja puhetapa olivat kylläkin englantilaisia -- perin englantilaisia. Hän teki joka suhteessa samanlaisen vaikutuksen kuin ammattiaan harjoittava lääkäri, jossa samalla on jonkun verran maailmanmiestä, ja oivalsin heti, että jokainen, joka yrittäisi solmita häntä sanoilla, joutuisi useimmiten leikissä alakynteen. Hän esitti tuloonsa järkevän ja tavallisen syyn: hänen mieltään kiinnittivät voimakkaasti sellaiset potilaat, joita oli hoitolassamme, ja hän halusi tutustua hoitotapoihimme, järjestelyymme ja niin edelleen. Hän käytti eräitä teknillisiä nimityksiä ja lauseparsia, joiden ymmärtämiseen minun vähäinen tietovarastoni ei riittänyt, ja minä vein hänen käyntikorttinsa lady Riversreadelle. Lady Riversreade ottaa aina vastaan kaikki hänen puheilleen pyrkivät lääkärit, ja parin minuutin kuluttua oli tohtori Baseverie hänen luonaan."

"Siihen kai päättyy ensimmäinen luku", virkkoi Hetherwick. "Mielenkiintoista -- hyvin mielenkiintoista! Hyvä alku! Entä sitten?"

"Toisen luvun tapahtumien näyttämönä", vastasi Rhona, "oli lady Riversreaden huone, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, minkälaatuisia ne olivat. En voi kertoa muuta kuin minkä tiedän. Mutta sitäkin on aika paljon. Alkaakseni ilmoitan, että vaikka tohtori Baseverie oli sanonut minulle haluavansa katsella hoitolaa -- jolloin tavallisissa oloissa luonnollisesti joko lady Riversreade tai hoitolassa asuva lääkärimme olisi lähtenyt näyttämään hänelle laitosta -- ei sitä kuitenkaan tehty. Hän ei kertaakaan poistunut lady Riversreaden huoneesta ennen kuin pois lähtiessään. Ja hän viipyi siellä kokonaisen tunnin!"

"Lady Riversreaden seurassa?"

"Lady Riversreaden seurassa. Ei hänkään käynyt ulkona kertaakaan. Enkä minä puolestani käynyt siellä sisällä; hän harmistuu, jos minä menen sinne, kun joku on hänen luonaan. Niin, he olivat siellä kahdenkesken kymmenen minuuttia yli yhdestätoista aina viisi minuuttia yli yhteen. Ja kuitenkin oli mies sanonut haluavansa katsella hoitolaa!"

"Olisivatko he voineet poistua huoneesta mitään muuta kautta?" tiedusti Hetherwick. "Eikö sieltä vie joku toinen ovi käytävään tahi ulko-ilmaan?"

"Ei. Minun huoneeseeni tuova ovi on ainoa tie, jonka kautta päästään lady Riversreaden huoneeseen ja sieltä pois. Niin, he olivat siellä koko ajan."

"Kuulitteko mitään?"

"En mitään! Rakennus, johon lady Riversreade sijoitti hoitolansa, on vanha, vankkaseinäinen ja hyvästi rakennettu -- se ei ole nykyistä pintapuolista tekoa! Se on paljoa parempi talo kuin kartano, niin upea kuin viimemainittu lieneekin. Kaikki ovet ja ikkunat sulkeutuvat tarkoin -- en kuullut huoneesta hiiskahdustakaan."

"No", kysyi Hetherwick mietittyään kotvasen aikaa. "Mitä tapahtui tunnin kuluttua?"

"Tunnin kuluttua ovi äkkiä avautui, ja tohtori Baseverie ilmestyi aukkoon hattu, sormikkaat ja sateenvarjo kädessään. Hän kääntyi sivuttain ja lausui lady Riversreadelle muutamia sanoja. Kuulin ne. Hän sanoi: 'Ensi perjantaina siis samaan aikaan?' Sitten hän nyökkäsi, astui huoneeseeni, sulki oven jälkeensä, kumarsi minulle hyvin kohteliaasti, hymyillen mennessään kirjoituspöytäni ohitse, ja poistui. Hetkistä myöhemmin hän ajoi pois autossaan -- se oli odottanut ovella koko ajan."

"Siihen otaksuttavasti loppuu toinen luku", virkkoi Hetherwick. "Onko vielä muuta?"

"Jonkun verran", vastasi Rhona. "Koko sen tunnin, jonka tohtori Baseverie oli ollut lady Riversreaden seurassa, olin minä uutterasti kirjoittanut kirjeitä koneella. Miehen poistuttua vein kirjeet lady Riversreaden huoneeseen allekirjoitettaviksi. Luullakseni olin hiukan utelias äskeisen johdosta ja lienen ollut tavallista tarkkaavampi -- joka tapauksessa tuntui minusta varmalta, että tämän miehen käynti, kuka hän sitten lieneekin, oli saattanut lady Riversreaden aika lailla kiihdyksiin. Hän oli sen näköinen."

"Kuinka niin?" kysäisi Hetherwick.

"Niin, en osaa sitä oikein selittää. Ehkä mies ei olisi sitä huomannutkaan. Mutta naisena minä panin sen merkille. Hän oli hämmingin vallassa -- hän oli kiusaantunut, harmistunut, tyrmistynyt tai jotakin sinnepäin. Havaitsin merkkejä, joista nainen ei voi erehtyä. Miehen käynti oli ollut vastenmielinen -- huolestuttava. Siitä olen yhtä varma kuin siitäkin, että tämä on käristettyä lampaanlihaa."

"Virkkoiko hän mitään?"

"Ei mitään. Hän oli harvinaisen vaitelias -- oikeastaan äänetön. Niin, hän ei hiiskunut sanaakaan minun ollessani hänen huoneessaan. Vein kirjeet takaisin ja aloin sulkea niitä kuoriinsa. Pian senjälkeen lady Riversreade meni huoneeni lävitse ja näin hänen astelevan kartanoon. Hän ei palannut hoitolaan murkinoimaan kuten tavallisesti, enkä nähnyt häntä koko sinä iltapäivänä. En tavannut häntä enää koko sinä päivänä, sillä kun kello viisi menin kartanoon, ilmoitti lady Riversreaden kamarineito minulle, että hänen emäntänsä oli lähtenyt Lontooseen ja palaisi vasta iltamyöhällä. Minä paneuduin levolle ennen hänen saapumistaan."

"Entä seuraavana aamuna?" tiedusti Hetherwick.

"Seuraavana aamuna hän oli aivan ennallaan ja kaikki kävi tavallista latuaan."

"Onko hän koskaan maininnut teille mitään tästä miehestä tai hänen vierailustaan?" kysyi Hetherwick.

"Ei -- ei sanaakaan. Mutta perjantaina iltapäivällä sain itse selville jotakin miehestä."

"Mitä? Onko se kenties tärkeää?"