Part 19

"Sanoinko vankilassa?" hän huudahti. "Tämähän on vankila! Katsokaahan, herra Hetherwick! Ikkunan ulkopuolella on rautaristikko. Vaikka tänne suljetut ihmiset olisivatkin saaneet ikkunan auki ja vaikka ristikkoa ei olisikaan ollut, eivät sittenkään olisi voineet mitään, sillä ikkunan kohdalla on vain sileä seinä -- nähtävästi jonkun tehtaan takaosa. Mutta mikäs tämä on?" hän jatkoi, avaten nurkassa olevan oven. "Hm! Pieni kylpyhuone. Entäs tämä?" Hän siirtyi portaiden puolisessa seinässä olevalle pienelle luukulle. "Kas vain! Kylliksi laaja aukko, että siitä voi ojentaa kaikenlaista kuten pieniä tarjottimia, mutta ei niin leveä, että täysikasvuinen ihminen voisi ahtautua sen lävitse. Niin, en ihmettelisi, jos olisitte oikeassa, herra Hetherwick. Juuri tänne naiset otaksuttavasti oli teljetty. Mutta -- he ovat poissa!"

Hetherwick silmäili ympärilleen. Äkkiä hänen katseensa osui tuttuun esineeseen. Hän astahti eteenpäin ja otti toisen vuoteen vieressä olevalta tuolilta vihreästä silkistä tehdyn käsipussin. Hän tunsi sen oikein hyvin.

"Tässä on varma todistuskappale!" hän huudahti. "He ovat olleet täällä. Tämä on neiti Han-- tarkoitan neiti Featherstonen pussi -- olen usein nähnyt sen hänellä. Siinä on hänen tavaroitaan -- kukkaro, käyntikortti-kotelo ja niin edelleen. Se on jäänyt häneltä tänne."

"Niin, juuri niin!" myönteli Robmore. "Kuten jo huomautin, ovat he kaikki lähteneet kiireisesti. Luulen kaiken käyneen seuraavaan suuntaan. Kun nainen, joka tietystikin toimi noiden nais-parkojen vartijana, oli nähnyt, miten asiat Pencove-kadulla olivat, palasi hän tänne, pukeutui matka-asuunsa ja puikki tiehensä. Mutta ennen lähtöään hän oli siksi kiltti, että pistäytyi täällä, irroitti ketjun, nosti teljen pois ja avasi lukon. Sitten hän epäilemättä lähti laputtamaan minkä käpälistä pääsi, jättäen naiset tekemään mitä halusivat. Ja kun heillä oli hitunen tavallista järkeä, niin he, herra Hetherwick, tekivät kuten heidän pitikin -- livistivät niin nopeasti kuin kykenivät. Niin on asia, sir."

Hetherwick pisti Rhonan käsilaukun taskuunsa ja siirtyi ovelle päin.

"Sitten minä lähden, Robmore", hän virkkoi. "Minun on koetettava saada selville, mihin he ovat menneet. Minusta tuntuu siltä, että he ovat rientäneet Penteneyn toimistoon. Menen sinne. Entä te?"

"Niin, minä palaan Pencove-kadulle", vastasi Robmore. "Siellä on yllin kyllin työtä. Mutta lähtekää te vain etsimään naisia, herra Hetherwick, teillä ei nyt ole täällä mitään tekemistä. Pidän konttoristianne ja juutalaisnuorukaista luonani jonkun aikaa -- heistä saattaa olla hyötyä. Luullakseni saamme huomisiin lehtiin komeita uutisia, erittäinkin, jos Matherfieldia onnistaa, kuten hän uskoo."

"Miten aiotte menetellä tähän taloon nähden?" kysyi Hetherwick heidän laskeutuessaan portaita. "Luuletteko naisen palaavan?"

"Sitä hän ei kuolemakseenkaan tee!" vastasi Robmore. "Ei totisesti! Luulisin hänen kohta olevan Lontoon laidoilla -- pohjoisessa, etelässä, idässä tahi lännessä. Mitenkö menettelen? Kah, panen oven lukkoon ja avaimen taskuuni. Meidän on tutkittava tätä taloa tarkoin."

Hetherwick sanoi hänelle jäähyväiset toistaiseksi ja riensi Victoria-kadulle, hypähti ensimmäiseen tapaamaansa vapaaseen autoon ja käski ohjaajan ajaa mahdollisimman vinhaa vauhtia Lincoln's Inn Fieldsille. Hän oli huolissaan Rhonan tähden, ja kuitenkin hän tiesi, että tyttö oli turvassa. Lisäksi hän oli utelias; hän tahtoi kuulla Rhonan kertomuksen, saada selville, mitä kulissien takana oli tapahtunut. Hän uskoi varmasti tapaavansa Rhonan Penteneyn toimistossa; tyttö ja madame Listorelle menisivät vankilastansa päästyään luonnollisestikin sinne.

Mutta konttoristi, jonka hän kohtasi heti syöksyttyään ulompaan toimistohuoneeseen, jäähdytti hänen intoaan pudistamalla päätään.

"Herra Penteney ei ole täällä, sir", hän vastasi. "Hän oli kyllä toimistossa vielä aivan äsken, mutta hänelle soitettiin, ja hän poistui heti senjälkeen. Ei; en tiedä, kuka hänelle soitti tai minne hän meni; hän näytti lähtiessään olevan hiukan kiihtynyt ja oli hyvin kiireissään."

Hetherwick päätteli, että Penteneytä oli kutsunut madame Listorelle ja että hän oli mennyt tapaamaan tätä ja Rhonaa. Hän poistui hieman ymmällä siitä, mitä tekisi, mutta muisti sitten, että Matherfield oli luvannut sähköttää Southamptonista, ja kääntyi asuntoonsa päin. Portaiden juurella hän kohtasi isännöitsijänsä.

"Täällä on käynyt eräs nuori nainen kysymässä teitä, herra Hetherwick", ilmoitti mies. "Hän on pistäytynyt kahdesti. Sanoin hänelle, etten tiennyt, milloin tulisitte kotiin, saatoitte saapua millä hetkellä hyvänsä tai viipyä hyvinkin kauan. Hän ajatteli -- mutta tuollahan hän onkin itse, sir -- tulossa takaisin!"

Hetherwick pyörähti ympäri ja näki Rhonan lähestyvän aukion poikki. Hän kiiruhti tyttöä vastaan ja välittämättä mahdollisista katselijoista tarttui Rhonan molempiin käsiin sellaisella tavalla, että puna lehahti tytön poskille.

"Olettehan terve ja vahingoittumaton?" hän tiedusti hätäisesti. "Niinhän?"

"Olen oikein hyvässä kunnossa, kiitos!" vastasi Rhona. "Olen -- olen käynyt täällä jo kahdesti, mutta te olitte ulkosalla molemmilla kerroilla. Tulin lainaamaan vähän rahaa. Minulta jäi käsilaukku ja kukkaro siihen huoneeseen, jossa olimme vankeina, ja --"

Hetherwick otti käsilaukun esille ja ojensi sen mitään virkkamatta Rhonalle. Tämä tuijotti häneen ihmeissään.

"Oletteko ollut siellä?" hän huudahti. "Mistä --"

"Olin siellä tänään, tunti takaperin", selitti Hetherwick. "Mutta mennään asuntooni! Emmehän voi seistä täällä keskustelemassa. Madame Listorelle -- missä hän on?"

"Erosin hänestä Victoria-asemalla; hän jäi soittamaan majuri Penteneylle", kertoi Rhona. "Ei hänelläkään ollut rahaa. Hän pyysi minua odottamaan, kunnes majuri Penteney saapuisi, mutta minä en suostunut. Kävelin tänne. Arvelin, että -- että te haluaisitte tietää meidän päässeen vapauteen -- vihdoinkin."

Hetherwick ei virkkanut mitään, ennen kuin he olivat hänen seurusteluhuoneessaan. Sitten hän tuijotti Rhonaan äänettömänä, laski kätensä tytön olkapäille ja katsottuaan häntä pitkään kumartui äkkiä ja suuteli häntä.

"Totisesti!" hän sanoi hiljaa. "En itsekään tiennyt, kuinka huolissani olin tähtesi, ennen kuin näin sinut äsken! Mutta -- nyt tiedän!"

Yhtä äkkiä hän sitten kääntyi toisaalle ja perin asiallisen näköisenä sytytti tulen takkaan, pani tulelle vesikattilan ja alkoi puuhailla niin, että selvästi huomasi hänen aikovan valmistaa teetä. Rhona tarkkaili häntä nojatuolista, johon hänet oli kursailematta istutettu.

"Vapaus!" hän äänsi äkkiä. "Olemme kumpikin oppineet jotakin. Kun on ollut jonkun aikaa lukon takana yötä päivää --"

"Miten kaikki kävi?" kysyi Hetherwick, pyörähtäen häneen päin. "Tietystikin tunnemme koko ryöstöhomman -- mutta kaikki muu, tähän saakka? Baseverie kai?"

"Baseverie ja eräs toinen mies", vastasi tyttö. "Pitkä, sileäleukainen mies, jonka nimeä emme kertaakaan kuulleet mainittavan. Mutta Baseverie oli pääroisto. He odottivat meitä maantieleikkauksella Riversreadessa, pakottivat revolvereillaan uhkaamalla meidät nousemaan autoon ja toivat meidät Lontooseen -- Westminsteriin -- siihen taloon, jossa kävitte. Siellä --"

"Hetkinen!" pyysi Hetherwick, joka haki kuppeja ja teevateja. "Auton ohjaaja? Hänen täytyi olla rikostoveri."

"Epäilemättä; mutta häntä emme enää sen koommin nähneet. Emme nähneet muita kuin ne kaksi miestä ja naisen, joka toimi vanginvartijana ja toi meille ruokaa. Saimme syödäksemme kunnollisesti, ja meille tuotiin kirjoja ja sanomalehtiä, hankittiinpa meille käsityötäkin. Mutta he olivat heltymättömiä vaatiessaan madamen jalokiviä. Varmaankin he tunsivat asiat hyvin, koskapa he hankkivat madamen omaa kirjepaperia --"

"Tiedän sen kaiken", keskeytti Hetherwick. "Kerron sinulle, mitä me puolestamme olemme puuhanneet, kun ensin olet saanut vähän teetä. He kai pakottivat hänet kirjoittamaan kirjeet?"

"Aivan samalla tavoin kuin meidät astumaan autoon", myönsi Rhona, "revolvereillaan! Ja -- heillä oli tosi mielessä! Otaksuttavasti he ovat jo saaneet jalokivet."

"Sen saamme nähdä", vastasi Hetherwick. "Sattuiko madame Listorelle mainitsemaan sinulle jalokivien arvon?"

"Ei hän paljoa muusta puhunutkaan. Kahdeksankymmenen- ja yhdeksänkymmenentuhannen punnan välillä. Hän on kauheasti tuskissaan niiden tähden. Mutta kirjaimellisesti hänen oli valittava joko henkensä taikka jalokivet. En tiedä, mitä he olisivat tehneet minulle. Mutta nyt on minulla kaikki hyvin!"

Hetherwick aukaisi metallirasian, otti sieltä esille luumuleivoksen ja ojensi sen Rhonan nähtäväksi.

"Mitä arvelet tällaisesta leivoksesta?" hän virkkoi ihailevasta. "Se on vanhan, maalla asuvan tätini lahja -- totisesti oikein kunnollinen leivos. Niin", hän jatkoi, laskien leivoksen pöydälle, "niin, niin; nyt on sinulla kaikki hyvin. Mutta, hiisi vieköön --"

Rhona oli vaiti; hän näki, että Hetherwick oli nähtyään hänet jälleen voimakkaammin ja syvemmin liikutettu kuin olisi halunnut näyttää. Tyttö kaatoi teetä kuppeihin. He istuivat keskustellen äskeisistä tapauksista, kunnes hämärän varjot alkoivat pimentää huonetta.

"Minun pitäisi lähteä takaisin Riversreadeen", huomautti Rhona vihdoin. "On jo myöhäistä."

"Maltahan vähän!" kehoitti Hetherwick, joka siihen mennessä oli kertonut kaikki, mitä tiesi. "Matherfieldilta saapuu sähkösanoma kohtapuoleen. Älä mene Riversreadeen tänä iltana! Soita lady Riversreadelle, että jäät kaupunkiin yöksi! Hänen sisarensa lienee siellä jo nyt ja on varmaankin kertonut hänelle kaikki. Odota siksi, kunnes saamme Matherfieldin sanoman! Sitten menemme jonnekin päivällisille, ja sinä voit sijoittua täksi yöksi entiseen hotelliisi Surrey-kadun varrelle. Tahtoisin sinunkin saavan tietää, mitä Southamptonissa on tapahtunut, ja --"

Hän katkaisi lauseensa kesken, kun ulko-ovelle kolkutettiin.

"Siinä kai tulee Matherfieldin sähkösanoma!" huudahti hän. "Nyt siis --"

Hetkisen kuluttua hän palasi Rhonan luokse sähkösanoma kädessään.

"Se on Matherfieldilta", hän ilmoitti. "Lähetetty Southamptonin läntiseltä asemalta kello kuusi ja yhdeksäntoista. Ei sanaakaan siitä, onko hän saanut lurjuksen kiinni. Koko sisältö on: 'Tulkaa vastaan Waterloon asemalle, saavun kahdeksan ja kaksikymmentä.' No niin --"

"Kummallista", sanoi Rhona. "Mutta Baseverie on --"

"Juuri niinkuin Robmore sanoi", jupisi Hetherwick. "Mutta --" Hän vilkaisi kelloonsa. "Lähdetään liikkeelle! Ehdimme parhaiksi haukata hiukan päivällistä -- Waterloon asemalla -- ja joutua kahdeksan ja kahdenkymmenen junalle. Kunpa näkisimme Baseverien Matherfieldin ja Quigmanin huostassa! Silloin minulla vasta olisi hyvä ruokahalu!"

Waterloon asemarakennuksen ja junasiltojen sisäänkäytävän välinen avara aukeama oli tungokseen asti täynnä väkeä, kun Rhona ja Hetherwick tulivat ravintolasta kymmenen minuuttia yli kahdeksan. Tiedustaessaan, minkä sillan ääreen Southamptonin juna saapuisi, Hetherwick tunsi keveän kosketuksen käsivarressaan. Hän pyörähti ympäri; hänen takanaan oli Robmore. Robmore hymyili hänelle rauhallisesti, samalla iskien silmää paljon puhuvasti.

"Taidatte olla samassa juonessa, herra Hetherwick", hän sanoi. "Sähkösanoma Matherfieldilta, vai mitä?"

"Niin", vastasi Hetherwick. "Entä te?"

"Sama juttu", myönsi Robmore. "Minun piti olla täällä kahdeksan ja kahdenkymmenen junalla -- mukanani apuväkeä", hän lisäsi merkitsevästi. "Minulla on apuvoimia; neljä miestä on läheisyydessä. Oletteko kuullut mitään naisista, herra Hetherwick?"

"Tässä on heistä toinen", vastasi Hetherwick, osoittaen Rhonaa. "He ovat turvassa. Myöhemmin kerron kaikki. Mutta tämä juttu -- mitä arvelette Matherfieldin sähkösanomasta? Onko hänen käynyt huonosti?"

"Minun luullakseni on asianlaita seuraavasti", selitti Robmore. "Baseverie lienee junassa; Matherfield ja Quigman pitävät häntä tarkoin silmällä. Jostakin syystä Matherfield tahtoo vangita Baseverien täällä -- täällä! Niin minä olen kuvitellut asian olevan. He ovat nähneet Baseverien siellä ja päättäneet seurata häntä takaisin Lontooseen, Heti junan saavuttua --"

Rhonalta päässyt äkillinen, terävä huudahdus keskeytti hänen puheensa ja sai molemmat miehet kääntymään häneen päin. Tyttö tarttui Hetherwickin käsivarteen ja osoitti samalla toisella kädellään heidän takanaan olevalle aukeamalle.

"Baseverie -- itse!" hän huohotti. "Tuolla -- tuon kellon kohdalla! Katsokaa! Hän menee portille päin."

Nopeasti ja siekailematta Robmore laski kätensä Rhonan olalle, pyöräytti hänet ympäri ja veti hänet lähellä olevien ihmisten joukkoon.

"Pysytelkää näkymättömissä, neiti!" hän kuiskasi. "Hän tuntee teidät! Ja nyt -- mikä mies? Tuoko, jolla on kalpeat kasvot ja korkea hattu? Näen. On hyvä painaa hänet muistiin. Selvä on. Jääkää tähän, te molemmat! Jos hän tulee tähän suuntaan, niin siirtykää pois jonnekin, herra Hetherwick! Odottakaas!"

Robmore pujahti tiehensä. Hetkisen kuluttua he näkivät hänen puhelevan parille hiljaisen näköiselle miehelle, jotka pian sitten katsoivat Baseverieen päin. Myöskin Hetherwick tähyili Baseverieta. Rauhallisena, huolettomana, ilmeisesti aavistamatta mitään Baseverie oli sijoittunut sen portin viereen, josta Southamptonista saapuvien matkustajien täytyisi poistua. Hän poltteli levollisesti sikaaria, silminnähtävästi nauttien siitä.

"Oletko varma siitä, että tuo on oikea mies?" supatti Hetherwick.

"Baseverieko? Ehdottomasti", vakuutti Rhona. "Ikäänkuin voisin erehtyä hänestä! Minulla on liiankin hyvät syyt muistaa, minkänäköinen hän on. Mutta -- kas noin! Kylläpä hän uskaltaa!"

"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jotakin tapahtuu pian! Pysyttele takana -- hyvästi piilossa! Täältä näemme kaikki kenenkään näkemättä meitä. Jos hän sattuisi havaitsemaan sinut --"

Robmore tuli verkkaisesti kävellen takaisin ja liittyi heihin.

"Kaikki kunnossa!" hän mutisi. "Meidän lisäksemme väijyy häntä neljä silmäparia -- siis kolme paria lisää! Ja mieheni ovatkin hyvin likellä häntä. Näettekö heidät? Yksi, kaksi, kolme, neljä! Kaikki hänen ympärillään, mutta hän ei aavista mitään. En päästä häntä livistämään, tulkoonpa Matherfield tai olkoon tulematta. Kylmäverinen veitikka, vai mitä?"

"Juna on juuri tulossa", huomautti Hetherwick. Rhonan käsi oli hänen käsivarrellaan, ja hän tunsi sen vapisevan. "Niin", hän kuiskasi, kumartuen tytön puoleen, "siltä tuntuu minustakin. Jännittävä hetki. Mutta tuo roisto --"

Baseverie vilkaisi kelloon. Sitten hän kääntyi portin takana olevalle junasillalle päin, silmäillen odottavasti pitkin sen valaistua pintaa. Myöskin toiset katsoivat sinne. Kului minuutti. Sitten ilmestyi laajan aseman toisessa päässä vallitsevasta hämystä veturi, kiskoen hitaasti perässään vaunukuormaansa ja pysähtyi sillan viereen, puhkuen kuin väsynyt jättiläinen. Ensimmäisten vaunujen matkustajat hyppäsivät sillalle ja lähtivät jonossa etenemään uloskäytävää kohti.

"Nyt se alkaa", jupisi Robmore. "Pysytelkää taustalla te kaksi! Mieheni pitävät silmällä häntä ja sitä henkilöä, jonka hän kohtaa täällä, sillä hän odottaa jotakuta."

Ensimmäisellä minuutilla ei tapahtunut mitään. Saapuneita matkustajia, miehiä ja naisia, siviiliväkeä ja sotilaita, merimiehiä, tungeksi sankkana jonona sillalta, hajautuen kukin haaralleen. Vähitellen kävi tungos harvemmaksi. Sitten Rhona taas puristi Hetherwickin käsivartta, ja viimemainittu näki hänen tuijottavan sulkupuomin taakse. "Kas tuolla!" huudahti Rhona. "Tuo mies, jolla on harmaa takki ja vaaleanruskea hattu! Se on sama mies, joka ohjasi autoa! Näetkö! Baseverie huomasi hänet!"

Hetherwick katsoi ja näki Baseverien kohottavan kättään, tervehtien nuorta, terveen näköistä miestä, joka lähestyi matkalippujen kokoojia ja jonka kädessä oli pieni, neliskulmainen käärö. Mutta hän näki muutakin. Tämän nuoren miehen kintereillä seurasi Matherfield toisella ja Quigman toisella puolella. He vetäytyivät likemmäksi miestä, kun tämä lähestyi porttia, ja sen toisella puolen siirtyivät etsivät lähemmäksi Baseverietä. "Siis nyt!" kuiskasi Robmore ja syöksyi nopeasti eteenpäin. Kaikki kävi niin vikkelästi, etteivät Hetherwick ja Rhona oikein tienneet, miten se tapahtui. Ennen kuin he oivalsivat, että roistot olivat joutuneet ansaan, ja ennen kuin töllistelevät sivulliset pääsivät selville, että jotakin oli tekeillä aivan heidän silmiensä edessä, olivat Baseverie ja hänen kumppaninsa lujissa käsiraudoissa ympärillään ryhmä äänettömiä miehiä, jotka hoputtivat heitä pois. Hetkisen kuluttua olivat vangitsijat ja vangit kadonneet aseman ulompiin rakennuksiin. Sitten molemmat tarkkailijat äkkiä huomasivat lähellään Matherfieldin, jolla oli neliskulmainen käärö kädessään ja kasvoillaan tuikea, mutta perin tyytyväinen hymy. Hän näytti kääröä heille.

"Se kävi näppärästi, herra Hetherwick, perin näppärästi todellakin! Harvinaisen näppärästi, vai kuinka?"

Mutta Hetherwick arvasi, ettei hän puhunut kääröstä.

SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU

Vakuutus

Rhona majoittui siksi yöksi entiseen asuntoonsa, pieneen hotelliin Surrey-kadun varrella, ja seuraavana aamuna Hetherwick pistäytyi hänen luokseen kainalo täynnänsä sanomalehtiä. Tavattuaan tytön yksin hän laski ne hänen vierelleen pöydälle, nyökäyttäen merkitsevästi päätään osoittaessaan ensimmäisten sarekkeiden isokirjaimisia otsikkoja.

"Matherfieldin on eilenillalla täytynyt antaa sanomalehtimiehille runsaasti tietoja", hän huomautti jurosti hymyillen. "Kaikki on selostettu, hänen omat seikkailunsa Southamptonissa eilen, minun ja Robmoren Westminsterissä ja samoin kaikki muukin. Luultavasti sanomalehtimiehet nimittävät tällaista juttua kertomukseksi -- ja oivallinen kertomus se onkin! Huippukohta on tietystikin Baseverien vaikuttava vangitseminen Waterloon asemalla. Pelkäänpä, että kovaksi onneksemme olemme jonkun aikaa tuomitut julkisen puheen alaisiksi!"

"Pitääkö meidän -- pitääkö minun -- saapua oikeuteen, kun tuo mies tuomitaan?" tiedusti Rhona.

"Se lienee välttämätöntä, ja moneen muuhun tilaisuuteen sitä ennen", vastasi Hetherwick. "Tulee viranomaisten kuulustelut, isäsi jutun jatkokäsittely ja niin edelleen. Sitä ei voi auttaa. Mutta tuottaahan jonkun verran tyydytystä se seikka, että vapautamme maailman harvinaisen julmasta ja kylmäverisestä murhamiehestä. Tuo Baseverie-vintiö on varmastikin pahin roisto, josta olen ikinä kuullut. Inhimillinen hämähäkki -- ja taitava punomaan seittiään. Mutta haluaisin saada vähän tarkemman selon yhdestä kohdasta, mutta en jaksa käsittää, miten sen voi saada."

"Mistä niin?" kysyi Rhona.

"Sinetöidystä kuoresta, joka sisälsi isoisäsi keksinnön selostuksen", vastasi Hetherwick, "Missä se on? Ja mitä se oikeastaan on? Saiko Ambrose sen häneltä? Joutuiko se ehkä Baseverien haltuun? Sikäli kuin minä käsitän, sai koko juttu alkunsa siitä. Lieneepä sen todellinen arvo neljännespenny tahi omaisuus, joka tapauksessa toi isoisäsi sen Lontooseen, vilpittömästi pitäen sitä suuriarvoisena, ja epäilemättä hän joutui noiden kahden miehen, Baseverien ja Ambrosen, kynsiin juuri senvuoksi. Epäilemättä hän myöskin keskustellessaan heidän kanssaan mainitsi -- ehkä piloillaan -- mitä hän tiesi madame Listorellesta. Eikä ole epäilyksen sijaa siinäkään, että nämä kaksi murhasivat hänet. Eikä mielestäni voida epäillä sitäkään, miten hänet murhattiin. On muistettava, että molemmat miehet olivat lääkäreitä, ja että he lisäksi ilmeisesti olivat tieteellisillä lahjoilla varustettuja. Kumpikin he olivat epäilemättä tutkineet myrkkyjä perinpohjaisesti. Sellaiset tiedot ovat arvokkaita heidän kaltaisilleen ihmisille -- joilla on rikollisia taipumuksia. Otaksuttavasti he tunsivat jonkun hienon myrkyn, jota voi helposti hankkia ja jonka vaikutus tuntuisi vasta muutamia tunteja nauttimisen jälkeen. Epäilemättä he järjestivät ajan niin, että heidän uhrinsa kuoli äkkiä ehdittyään kauaksi heidän laboratoriostaan. Ja tietystikin he menettelivät samoin Granettiin nähden. Granett sai surmansa sen tähden, että hän oli isoisänne seurassa. Mutta minkä tähden he murhasivat isoisänne? Tahtoivatko he päästä hänestä eroon saadakseen madame Listorellea koskevan salaisuuden yksinomaan omaan haltuunsa ja voidakseen kiristää rahaa häneltä ja hänen sisareltaan vai halusivatko he riistää häneltä hänen keksintönsä ja itse hyötyä siitä? Jos asia on viimeksimainitulla tavalla, niin --"

Hän pysähtyi, katsahtaen Rhonaan, ikäänkuin odottaen, että tämä oivaltaisi, mihin hän tähtäsi. Mutta Rhona pudisti päätään.

"En jaksa seurata ajatustesi juoksua", hän tunnusti. "Entä sitten?"

"No niin", virkkoi Hetherwick. "Jos heidän vaikuttimenaan oli halu saada haltuunsa isoisäsi salaisuus, niin se salaisuus on melkoisen rahasumman arvoinen! Ja sen rahan pitäisi kuulua sinulle. Ymmärrätkö? Missä salaisuus on? Missä on sinetöity kuori? Poliisilaitoksessa on Baseverie kai eilenillalla tarkastettu -- ehkä se on löydetty häneltä. Siitä kyllä saamme kuulla -- mutta joka tapauksessa se on sinun."

Rhona teki torjuvan liikkeen.

"Minua kammottaa koskea siihen tai joutua mihinkään tekemisiin sen kanssa, jos se on ollut sen miehen hallussa!" hän huudahti. "Mutta mielestäni on hyvin todennäköistä, että he murhasivat isoisäni juuri sen salaisuuden tähden. Mutta luultavasti heillä oli kaksinkertainen syy. Madame Listorellen juttu oli toinen aihe. Otaksuttavasti he pitivät lady Riversreadea helppona saaliina. Ja uskon, että hän olisi ollutkin, jollei hänellä olisi ollut majuri Penteneytä, johon voi turvautua. Muistan, että hän oli kauhean kiihtynyt Baseverien ensi käynnin jälkeen. Oletan niin ollen -- olen aina olettanut -- että he luulivat voivansa myydä isoisän keksinnön huomattavasta hinnasta ja saada lisäksi runsaasti rahaa kiristämällä sitä lady Riversreadelta ja madame Listorellelta."

"Likaista rahaa totisesti se kaikki!" huudahti Hetherwick. "No niin --"

Pieneen huoneeseen, jossa he istuivat, pilkisti palvelijatar, katsahtaen Rhonaan merkitsevästi.

"Alhaalla on poliisi kysymässä teitä, neiti", hän ilmoitti. "Ainakin hän haluaa tietää, voitteko sanoa hänelle, onko herra Hetherwick täällä tai onko hän ollut täällä."

Hetherwick meni portaiden yläastuimelle; alhaalla eteissalissa seisova konstaapeli kosketti hattuaan.

"Komisarjus Matherfieldin terveiset, sir", hän sanoi. "Komisarjus pyytää teitä pistäytymään luonaan ja tuomaan neiti Hannafordin mukaanne. On ilmaantunut uusia seikkoja, herra Hetherwick. Tärkeitä!"

"Tulemme heti", lupasi Hetherwick. "Kymmenen minuutin päästä." Hän palasi Rhonan luokse ja joudutti tämän liikkeelle. "Mitähän nyt on sattunut?" hän tuumi heidän rientäessään Matherfieldin toimistolle. "Kenties he ovat saaneet Baseveriesta irti jotakin. Tahi ehkä sanomalehdet ovat herättäneet jonkun sellaisen henkilön huomiota, joka voi antaa lisätietoja."

Jälkimäinen olettamus osoittautui oikeaksi, sillä kun he astuivat Matherfieldin huoneeseen, tapasivat he siellä kaksi vierasta, jotka näyttivät vakavaraisilta ja hyvinvoivilta liikemiehiltä. Kaikki kolme olivat syventyneet vakavaan keskusteluun, ja Hetherwick pani heti merkille, että molemmat tuntemattomat katsahtivat Rhonaan harvinaisen uteliaasti. Matherfield ehätti esittelemään hänet poliisimestari Hannaford-vainajan pojantyttärenä ja Hetherwickin miehenä, joka oli ollut paljon mukana murhajuttua selvitettäessä.

"Nämä herrasmiehet, neiti Hannaford ja herra Hetherwick", hän jatkoi, viitaten kädellään toisiin, "ovat Culthwaite ja Houseover; heillä on kemikaliotehdas East Hamissa ja myöskin suuri liike Lancashiressa. Luettuaan tämänaamuiset sanomalehdet, joissa, kuten kaiketi olette huomanneet, on koko paljon selostusta jutustamme, he tulivat suoraapäätä luokseni kertoakseen eräitä tietoja, joista on paljon hyötyä, kun Baseverie tänään iltapäivällä pannaan kuulusteltavaksi. Asia on niin, herra Hetherwick, että nämä herrasmiehet ovat tuoneet meille puuttuvan renkaan!"

"Minkä renkaan?" tiedusti Hetherwick kiihkeästi.

Matherfield nyökkäsi vanhemmalle miehelle, Culthwaitelle; tämä veti taskustaan lompakon ja otti siitä esille paperiarkin. Virkkamatta mitään hän ojensi sen Hetherwickille, joka kääntyi Rhonan puoleen.