Part 32

Pyrkiessään leimaamaan meidän moitteemme ohjelmiston ala-arvoisuudesta niin epäkäytännölliseksi kuin suinkin, hra Beta selittää, että me muka olemme vaatineet esitettäväksi vain tragedioja, vain suuria kappaleita. Tämä selitys on harhaanvievä, me olemme etusijassa vaatineet hyviä kappaleita. Niin, voimmepa päinvastoin sanoa, että johtokunta on ottanut ohjelmistoonsa hyviä komedioja vielä niukemmalta kuin tragedioja. Sillä sen sijaan kuin tragedian kuningas, Shakespeare, tavataan tämänvuotisessa ohjelmistossa, puuttuu siitä Molière; sen sijaan kuin uudenaikaisista ranskalaisista tragedioista on otettu yksi, ainakin sivistyshistoriallisesti mieltäkiinnittävä murhenäytelmä "Fosterlandet", ei Ranskan uudenaikainen, äärettömän paljon vilkkaampi komedia ole lainkaan edustettuna; sen sijaan kuin saksalaisista tragedioista on otettu niin runollinen kappale kuin "Sapho", on saksalaisista komedioista valittu niin ala-arvoinen kuin "Nya Drottningen". Mutta tässä suhteessa me saarnaamme kuuroille korville, kun asia koskee hra Betaa. Hänestä näyttää olevan selvää, että jokainen taiteellinen kappale on "pitkäpiimäinen" eikä mene yleisöön. Onneksi on yleisön maku ylipäänsä kuitenkin kehittyneempi kuin hra Betan.

Toinen seikka, joka ehdottomasti herättää kummastusta jokaisessa teatterinkävijässä lukijassa, on se, että hra Betan mielestä on suuri ohjelmisto mahdoton, koska sen etevimmät tukipylväät, hra ja rouva Raa eivät enää jaksa sitä ylläpitää, edellinen sairauden, jälkimäinen kykenemättömyyden vuoksi. Mitä hra Raa'hon tulee, niin on kyllä totta, että hänen sairautensa on tänä vuonna vaatinut varovaisuutta, mutta johtokunta onkin tehnyt kaiken voitavansa väsyttääkseen tämän nerokkaan taiteilijan sopimattomilla osilla. Näyttää melkein siltä kuin olisi tahallaan tahdottu turmella tämän näyttelijän menestys, semmoisella huolellisuudella on hänelle valikoitu osia, joissa hän ei parhaalla tahdollaankaan ole voinut onnistua, niin täydellisesti ne sotivat hänen näyttelijäluonnettaan vastaan, niin esim. näytelmissä "Volontären", "En fattig ädling", "Rosenmüller et Finke" ynnä muissa. Mitä rouva Raa'hon tulee, lienee hra Beta jokseenkin yksin väittäessään, että hän on "mennyt taaksepäin". Päinvastoin ovat ne arvostelijat, jotka meillä todella ansaitsevat sen nimen, esim. Hufvudstadsbladetin E.N. ja Finlands Allmänna Tidningin F. Berndtson aivan oikein panneet merkille melkoisen edistysaskeleen tämän näyttelijättären taiteilijakehityksessä hänen viimeisen ulkomaamatkansa jälkeen.

Kuitenkin -- mitäpä hra Beta välittää taiteentuntijain lausunnoista, voipihan hän vedota Dagbladetin teatteriselostajan auktoriteettiin, joka siitä päivästä lähtien, kun rouva Raa ensi kerran esiintyi suomeksi, on hyökännyt tämän taiteilijattaren kimppuun esteettisellä suuttumuksella, joka herättäisi vastenmielisyyttä, ellei se samoinkuin kaikki mitä Dagbladetin teatteriselostaja kirjoittaa, näyttäisi niin herttaisen koomilliselta. Käsitämme kuitenkin Dagbladetin vihan sangen luonnolliseksi. Jo se, että rouva Raa on nerokas taiteilija, on Dagbladetin silmissä synti, joka vaivoin voidaan hänelle anteeksi antaa. Kun lisäksi vielä tulee, että hän on osottanut mieltymystä muihinkin aatteellisiin harrastuksiin, niin onhan selvää, että hän Dagbladetin silmissä on vaarallinen henkilö, joka kaikin mokomin on saatava pois.

Yrittäessään ajaa syrjään korkeamman draaman ja sen kannattajat kerrassaan sopimattomina meidän näyttämöllemme, hra Beta itse ilmaisee, missä tarkoituksessa hänen mielestään ohjelmisto olisi laadittava, jotta se näyttäisi "millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat". Hän mainitsee kappaleet "Bröllopet på Ulfåsa", "Evas Systrar", "Fröken Elisabeth", "Det skadar inte", "Vermlänningarne" ja "Nya garnison". Emme todellakaan ole päässeet tästä luettelosta selville, mitä alaa hra Beta suosittelee näyttelijäkunnallemme sopivaksi, sillä "Bröllopet på Ulfåsa" on romanttinen näytelmä, "Fröken Elisabeth" keskustelukappale, "Det skadar inte" farssi ja "Vermlänningarne" laulunäytelmä. Ainoana yhteisenä ominaisuutena mainituissa kappaleissa -- yhtä lukuunottamatta -- on se, että ne ovat ruotsinmaalaisia. Tosiaan vaarinotettava huomautus niille, jotka väittävät, ettei taide kaipaa kansallista pohjaa. Näyttelijämme ovat elävästi esittäneet nämä luonteet, sillä ne ovat ruotsalaisia, he ovat lämpimästi ymmärtäneet johtavan pohjasävyn, sillä se on ruotsalainen. Niin halukkaasti kuin tunnustammekin sen voiman, minkä näyttelijät saavat näistä heille kansallisista kappaleista, on ruotsalaisella näytelmäkirjallisuudella meille kuitenkin toisarvoinen taiteellinen merkitys, sillä se ei ole niin runsas eikä niin etevä kuin suurten sivistyskansojen. Totta on, hra Beta on maininnut myös yhden ei-ruotsalaisen kappaleen. Koko suuresta kontinentaalisesta ohjelmistosta, Shakespearen, Schillerin, Molièren, Holbergin isänmaista, ei hra Beta tiedä muuta kuin yhden kappaleen, joka "näyttää, millä taholla seurueen voimat oikeastaan ovat", ja tämä ainoa kappale on -- "Sju flickor i uniform". Katkerampaa satiiria teatterioloistamme kuin se, minkä hra Beta on tässä esittänyt, emme osaa mielessämme kuvitella.

Kuitenkin -- kyllin näistä yksityisseikoista, joita hra Beta on pakottanut meidän käsittelemään vasten tahtoamme ja niillä kenties myös väsyttämään lukijaa. Ei ole meidän vikamme, että vastakirjoituksessamme on ollut pakko vain oikaista yksityisiä vääristelyjä ja harhaanjohtavia detaljitietoja hra Betan kirjoituksesta. Pääasiasta hän ei ole mitään sanonut siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hänellä ole mitään sanottavaa. Sillä turhaan olemme parhaalla tahdollammekaan yrittäneet ottaa selkoa siitä, mikä sija hra Betan mielestä teatterillamme on kansallisessa ja taiteellisessa katsannossa. Hänen ainoana puolustuksenansa on ollut se, että hän on yksityiskohdittain koettanut todistaa, että teatteri olisi voinut olla vielä huonompi. Muuten on hänen vastauksensa ollut valitusta meidän isänmaallisesta ja taiteellisesta kiihkoilustamme. Onneksi voimme lohduttaa itseämme sillä, että me mieluummin jonkunlaisella tekosyylläkin kuulemme syytettävän meitä taidekiihkoilusta kuin -- taidetomppelikkuudesta.

Viiteselitykset:

[1] Tästä mieltäkiinnittävästä draamallisesta runoelmasta vrt. Vorlesungen über die Geschichte des deutschen Theaters von R.E. Prutz (johon on otettu yksityisiä kohtauksia) s. 51-54 ja 64-71. Grundriss der deutschen Nationallitteratur von A. Koberstein § 161. Vorlesungen über die Geschichte der deutschen Nationallitteratur von Wachler, s. 145. Die dramatische Poesie der Deutschen von J. Kehrein I. s. 70.

[2] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 55. Die dram. Poes. der Deut. von Kehrein s. 79.

[3] Vrt. Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. von Prutz s. 77-86. Deutsches Theater. Herausgegeben von L. Tieck. Esipuhe s. IX-XVII. Die dram. Poes. der Deut. von I. Kehrein. I. s. 83-108. Geschichte der poetischen Nationallitteratur der Deutschen von Gervinus. II. s. 460.

[4] Vrt. Vorles. von Prutz s. 91 ja 107. Deuts. Thteat. von Tieck, s. XVII-XXIII. Die dram. Poes. der Deut. von Kehrein s. 139-149. Gesch. der poet. Nationall. der Deuts. von Gervinus. III. s. 105-110.

[5] Harvat nykyisen kirjallisuushistorian ilmiöistä ovat olleet niin häilyvien ja ristiriitaisten tiedonantojen alaisia kuin saksalaiset Haupt- und Staatsactionit. Viime vuosisadan kirjallisuushistorioitsijat (esim. Löwen, Flögel, Eichhorn y.m.) arvelevat, että ne olivat "kehnoja käännöksiä espanjan kielestä", uudemmat kriitikot (Prutz, Schlager, Devrient, Koberstein y.m.) ovat kuitenkin osottaneet, että ne olivat viimeinen, alhaisin muoto, johon englantilais-saksalainen draama oli vähitellen vaipunut. He nojautuvat silloin erääseen H. Lindnerin Dessausta 1845 löytämään ja julkaisemaan "Haupt- und Staatsaction'iin" "Karl XII vor Friedrichsball", joka on varustettu asiallisella ja valaisevalla esipuheella. Näitä kappaleita ei näet esitetty aivan valmistamatta; tärkeimmät kohtaukset kirjoitettiin tai ainakin hahmoteltiin niiden rakenteen pääpiirteet. Karl Weiss on 1854 julkaissut 16 semmoisen Haupt- und Staatsactionin näytelmärungon, jotka ovat löydetyt Wienin kirjastoista. Eräs tragedia on löydetty täydellisenä "Die glorreiche Marter Johannes von Nepomuck". Tässä, muuten ei niinkään runottomassa tuotteessa tuntuu vahvasti Calderonin tapaista maneeria niin hyvin kielessä kuin juonessa, ja se seikka näyttää todistavan, että katolisessa etelä-Saksassa olivat espanjalaiset vaikutukset olleet vallalla. Vrt. Prutz Vorl. üb. die Gesch. des deut. Theat. s. 193-212. Die Wiener Haupt- und Staatsactionen. Ein Beitrag zur Geschichte des deutschen Theaters von Karl Weiss. Geschichte des Geistigen Lebens in Deutschland 1681-1781 von J. Schmidt, s. 53-57.

[6] Edvard Devrient on kirjassaan "Geschichte der deutschen Schauspielkunst" I. s. 253 tehnyt selkoa eräästä mukaelmasta, jonka muuan Cormart toimitti Corneillen tragediasta "Polyeucte", ja joka kuvaa saksalaisten näytelmäkirjailijain menettelytavan barbaarista epäoleellisuutta.

[7] Lessing löysi hänen Masaniellostaan "Shakespeareläisen neron kipinöitä". Ne kohtaukset, jotka Prutz esittää siitä luennoissaan (Vorlesungen j.n.e.), eivät osota mitään sellaista.

[8] Tähän esitykseen vrt. Geschichte des geistigen Lebens in Deutschland von J. Schmidt 1681-1781. I. II. Gesehichte der Deutschen Litteratur im achtzehnten Jahrhundert von Hettner. I.

[9] Nerokas, mutta villiytynyt Lenz sanoo teoksessaan "Anmerkungen übers Theater", että tragediassa on tärkeätä ainoastaan se, että katsoja jälestäpäin huudahtaisi sen henkilöistä "das ist ein Kerl! das sind Kerle!" (Siinä vasta mies! ne vasta miehiä!) Vrt. Lenzint Gesammelte Schriften. II. s. 226.

[10] Vrt. näitä draamoja koskevia lyhyitä viittauksia, joita tavataan Gervinuksen, Hillebrandin, Kobersteinin y.m. Saksan kirjallisuuden historioissa.

[11] Tästä draamasta on Tieck julkaissut analyysin teoksessaan "Dramaturgische Blätter I" ja A. Stahr kirjassaan "Oldenburgischer Theaterschau I".

[12] Vrt. Goethe und seine Werke von K. Rosenkranz, s. 164-173. Oldenburgischer Theaterschau von A. Stahr, s. 151-160. Geschichte des geist. Lebens in Deutschland von Julian Schmidt. II. s. 557-565.

[13] Vrt. Schillers sämmtliche Werke. Bd XII. Über Goethes Egmont, s. 351. Old. Theaterschau von Stahr. I. s. 129. Det historiska skådespelet af T. Hagberg, s. 120. Gesch. der poet. Nationallit. der Deutschen von Gervinus. V. s. 103.

[14] Vrt. Geschichte der deutschen Litteratur seit Lessings Tod von J. Schmidt, I. s. 284. Goethe und seine Werke von Rosenkranz.

[15] Schiller und seine Zeitgenossen von J. Schmidt, s. 58.

[16] Vrt. Hebbelin tragedian "Maria Magdalena" esipuhetta.

[17] Vrt. Schiller u. seine Zeitgenossen von J. Schmidt, s. 32-38. F. Schiller als Mensch, Geschichtsschreiber, Denker und Dichter von Karl Grün s. 636, 647. Schillers Dichtungen nach ihren historischen Beziehungen und nach ihren inneren Zusammenhange von Hinrichs, s. 113-152.

[18] Vrt. Schillerin omaa kirjoitusta "Briefe über Don Carlos".

[19] Vrt. Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 379-427. Schiller von K. Grün, s. 682-704.

[20] Vrt. Geschichte der deutschen Litteratur seit Lessings Tod von J. Schmidt, s. 224. Friedr. Schiller von K. Grün, s, 704-716.

[21] Vrt. Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 435-441, Gesch. der deut. Litterat, von J. Schmidt, II, s. 251-254. Friedr. Schiller von K. Grün, s. 716-736. Oldenb. Theaterschau von Stahr, s. 101-120. Schillers Dichtungen von Hinrichs, s. 180-237.

[22] Schiller und seine Zeitgen. von J. Schmidt, s. 453-458. Geschichte der deutschen Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt, s. 379-381. Friedr. Schiller von K. Grün, s. 754-772. Schillers Dichtungen von Hinrichs, s. 278-314. Die romantische Schule in ihrem Zusammenhange mit Goethe und Schiller von Hettner, s. 122-131.

[23] Vrt. tähän esitykseen Geschichte der deutschen Literatur seit Lessings Tod von Julian Schmidt, II. Die romantische Schule in ihrem inneren Zusammenhange mit Goethe und Schiller von Herman Hettner.

[24] Vrt. Gesch. der deut. Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt, s. 301, 446, 518. III 14. Neure Geschichte der poetischen Nationalliteratur von Gervinus, II s. 595, 668. Die deutsche Nationallitteratur in der ersten Hälfte des 19:n Jahrhunderts von E. Gottschall, I s. 164 ja seur.

[25] Gesch. der deut. Literatur von J. Schmidt II s. 564. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte der 19:n Jahrhunderts von Gottschall, I s. 317.

[26] Vrt. Gesch. der deutsch. Litter. seit Lessings Tod von J. Schmidt, III s. 27. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von Gottschall, I s. 296.

[27] Vrt. Kleistin "Sämmtliche Schriften'in" esipuhetta, jonka Tieck ja J. Schmidt ovat kirjoittaneet. Gesch. der deut. Liter, seit Lessings Tod von J. Schmidt, II s. 325, 569, 597. Die deut. Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von R. Gottschall, II s. 320.

[28] Niin oli tosin laita vielä 19:nnen vuosisadan keskivaiheilla mutta sen loppupuolella on Kleist tullut sitä suuremman huomion ja tunnustuksen esineeksi. (Kääntäjän muist.)

[29] "Minussa herätti Kleist, vaikka puhtain tarkoitukseni oli vilpitön osanotto, vain kauhua ja inhoa, niinkuin luonnon puolesta kauniiksi aiottu ruumis, jota kalvaa parantumaton tauti."

[30] Die deutsche Nationalliteratur in der ersten Hälfte des 19:n Jahrhunderts von R. Gottschall, I s. 302.

[31] Vrt. Die Dramatiker der Jetz-zeit von L. Wienbarg, I. Ludwig Mand, sein Leben und seine Dichtungen von F. Nötter, s. 432.

[32] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von R. Gottschall, I s. 184.

[33] Teoksessaan "Dramaturgische Blätter".

[34] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von R. Gottschall, II s. 398.

[35] Vrt. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von R. Gottschall, II s. 414.

[36] Niin on Immermann kritiseerannut, korjannut, karrikeerannut esim. Gryphiuksen "Oardeniota ja Celindeä" samannimisessä tragediassaan, Goethen "Tassoa" "Petrarcassaan", Goethen "Faustia" "Merlinissään", Goethen "Wilhelm Meisteria" romaanissaan "Die Epigonen", Schillerin "Don Carlosta" "Alexissaan", Schillerin "Wilhelm Telliä" näytelmässään "Trauerspiel im Tyrol" j.n.e.

[37] Vrt. Willkomin kirjoittamaa luonteenkuvausta Grabbesta teoksessa "Jahrbücher für Drama, Dramaturgie und Theater" I. Grabbes Leben von Ed. Duller. Die deutsche Nationalliter. von GottschaH II s. 334.

[38] Vrt. Gesch. der deutschen Litt. von Schmidt, III s 252. Die deutsche Nationallit. in der ersten Hälfte des 19:n Jahrh. von Gottschall, II s. 367.

[39] Vrt. Das deutsche Drama der Gegenwart von A. Henneberger, s. 24.

[40] Vrt. Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 36. Die deutsche Nationallit. von Gottschall, II s. 454. Die Geschichte der deutschen Nationallit. von J. Schmidt, III s. 348.

[41] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 53. Die deutsche Nationallit. von Gottschall, II. s. 461.

[42] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger s. 12. Die deutsche Nationallit. von R. Gottsohall, II s. 470.

[43] Das deutsche Drama der Gegenwart von Henneberger, s. 21. Oldenburgischer Teatersohau von A. Stahr, I s. 214, 238, 258. II s. 94, 125.

[44] Paitsi näitä novelleja on myös "Arbetets ära" ("Työn kunnia") käännetty suomeksi. Myöhemmin myös kertomus "Araminta May".

[45] V. Löfgrenin suomentamina.

[46] Jos tahtoo verrata, mimmoinen taiteellisten tarkoitusten ohjaama teatterinjohto on käsityöntapaiseen verrattuna, asetettakoon rinnakkain Åhmanin teatteriseuran repertoari täällä vuonna 1866-67 ja nykyinen. Totta on, että pari kuukautta tästä näytäntövuodesta vielä on kulumatta; mutta me epäilemme, tulevatko ne repertoaria suuresti rikastuttamaan. Åhmanilla näemme seuraavat klassilliset näytelmäntekijät edustettuina: Shakespeare 4, Schiller 3, Molière 2, Beaumarchais 2, Holberg 1, Oehlenschläger 1, mutta tämän vuoden repertoarissa ainoastaan yhden, Shakespearen, 2:lla näytelmällä. Hyvistä ulkomaan kirjailijoista oli Åhmanin repertoarissa: Björnstjerne-Björnson (2), Musset (2), Legouvé (2), Banville (1), Sardou (2), Augier (1), Mosenthal (1), Brachvogel (1), Börjesson (2); kuinka kuivalta näyttää sen rinnalla tämän vuoden repertoari, jossa tavataan: Sardou (1), Björnstjerne-Björnson (1), Grillparzer (1), Börjesson (1). Ei kenenkään myös sopine sanoa, että hra Åhmanin näyttelijäseura oli köyhempi hyvistä taiteilijoista, ja yhteisnäytteleminen nyt ja silloin tuskin sietänee vertailemista.