Part 14

Burnsilla oli raivoisa huudahdus huulilla.

-- Miksikä ammuit hänet? hän kysyi kiivaasti... Etkö tiedä, että meidän on käsketty vangita heidät elävinä?

-- Se tapahtui itsepuolustuksessa, Jones vastasi olkapäitään kohauttaen. Ambroise Vilmartin kanssa ei ole leikittelemistä.

Burns muokkasi.

-- Hän oli ansainnut kymmenen kertaa huonomman kuoleman, hän murahti, kumartuen katsomaan belgialaista.

Mutta hän ei sanonut enempää. Nuoren insinöörin piirteisiin oli tullut tyyni ja rauhallinen ilme. Näyttipä melkein, kuin noitten kauniitten kiharain hiusten varjostamille kalpeille kasvoille olisi levinnyt hymyilevä sävy.

Hänessä oli vielä henki, mutta hän oli menettänyt tajunsa.

Vain hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja kouristuivat...

-- Katsos käsiä, Burns kuiskasi, niissä on kuin tiikerin kynnet...

Sitten he nostivat ruumiit autoon.

-- Nämä kaksi nuorta, Burns lausui hiljaa, ajavat nyt viimeisen matkansa yhdessä. On sanottu, että he olivat mies ja vaimo. Elämä erottaa, kuolema yhdistää... Ihmeellinen käsi, joka järjestelee lankoja elämän pelissä... Mies rakasti häntä luultavasti suuresti. Hän oli vaarallinen mies, Jones. Ja nuo kynnet...

-- Ne ovat François Delman kynnet, Jones murahti, paljastaen päänsä.

Burns katsoi häntä hämmästyen. Sitten hän käänsi auton ja ajoi hiljaa takaisin suurkaupungin usvaan.