Part 4

Täällä me kylvämme, kaivamme aina, autamme, neuvomme, holhomme vain. Tuuli kun metsässä meille soi, Tonttujen parvi se karkeloi.

Metsän me tunnemme ristin ja rastin. Keijujen kanssa me kisaillaan — Tonttujen toimi on riemuinen, Metsä on suuri ja rauhainen!

Kaikki: Metsä on suuri ja rauhainen!

(Kuvaelma: Päivänsilmä, Lauri ja Liisa seisovat taustassa, tontut kohotetuin käsivarsin seisovat puoliympyrässä oikealla.)

(Esirippu.)

Kirj. E. R.

Uusi vuosi saapuu.

Laululeikki jouluillaksi.

Henkilöt: Lumikuningatar, Joulu-ukko, Joulukuusen henki, Vanha vuosi, Uusi vuosi, Toivo, Tonttuja.

Näyttelypaikka muodostetaan kuusilla metsäksi.

Lumikuningatar (saapuu valkeassa verhossa, kristallikruunu päässä, valtikka kädessä, tonttujen seuraamana, ja laulaa sävelellä "Syksy on tullut" j.n.e.):

Lehtensä riisui jo metsässä puu, Kolkosti ulvovi myrskyjen suu; Hyytynyt on puron hilpeä tie, Lintujen laulua kuule et sie. Viittaan (viittaa valtikallaan) — se kuolo on kukkasien; Myrsky ne viskovi maan povellen.

Tontut (käsillään näyttäen ja viimeisen säkeen säveltä kerraten):

Tontutpa peitteheks luo kinoksen.

Lumikuningatar (laulaa):

Oksille puun, lumen notkistaman, Aurinko luo valon raukeavan, Hongat niin hiljaisna huokailevat, Valtani suuruutta muistuttavat. Hän, jonka kylmälle polvelleni Painallan, jäiseksi kangistuvi.

Tontut:

Keväällä tontut sen elvyttävi.

Lumikuningatar:

Rantahan hyrskivät lainehetkin Kytkin ma vankkoihin kahleisihin, Hyydytän kohmeiseks’ koko maan, Käärin sen vaippahan valkoisimpaan. Pohjolan taivas se hulmutkohon! Täytetty kuoletustyöni jo on.

Tontut:

Vaan elon siemen on kuolematon.

Joulu-ukko (saapuu pitkäpartaisena, turkkiin puettuna, kantaen leikkikaluja, pienen tytön, pientä sytytettyä joulukuusta kantavan joulukuusen hengen seuraamana, ja laulaa Lumikuningattarelle sävelellä: "Sa Pohjolan maa ikitunturines"):

Jos kuinkakin kammottu, peljätty oot, Sun jälkiäs kuitenkin ma riennän; Kun luonnon ja mielet sa kahleisin luot, Niin saavun ma ja kahleen painon liennän.

Kaikki (kerraten):

Niin saavut sa kahleen painon liennät.

Joulu-ukko:

Ja riemu saa vallan ja juhlalaulu soi, Sen sävelin sydän sulaks taipuu, Ei kylmyys, ei puuttehet tuntua voi, Rukoillen kaikki alas maahan vaipuu.

Kaikki:

Rukoillen kaikki alas maahan vaipuu.

Joulu-ukko:

Mua suosivat vanhat; mua muistellessaan He vuodattaa joskus kyyneleitä; Mua suosivat lapsoset rakkaimpanaan, Kuin kevät kaunis ilahutan heitä.

Kaikki:

Kuin kevät kaunis ilahutat meitä.

Joulukuusen henki (sävelellä: "Tääll’ yksinäni laulelen"):

On kotini ihana kuusikko. Sun hyvääs toivon mä; Sytytin juhlavalos jo Ma Herran nimessä.

Me pimeyden varjossa Tääll’ ennen asuimme, ja haltioita, peikkoja Metsistä etsimme.

Vaan Kristus syntyi maailmaan, Pimeyttä poistamaan, Ijäisen toivon valkean Sytytti loistamaan.

Vaan sallitko sä Kristuksen Valaista elosi, Pyhittää sielun, sydämen Ja köyhän kotisi?

_Vanha vuosi_ (valkopartainen, sauvan nojassa kulkeva ukko, saapuu ja laulaa sävelellä: "Ah mikä taitaa olla muu"):

On raskas vanhan vaeltaa, Näin hautaan horjun vaan; Mun päiväni jo laskeaa, Käteni raihnaan irroittaa Ma aurasta jo saan.

Ma paljon matkalla näin Iloa, murhetta; Kaikk’ ohjaa Herra parhain päin. Ja eteen lasten eksyväin Tien näyttää korvessa.

Nyt ikuisuuden merehen Vuos vanha vajoaa; Uus aika sijaan siirräiksen — Ma toivon että Luoja sen Pyrinnöt siunoaa!

Lumikuningatar (puhuu):

Kevyttä jalan kapsetta ma kuulen Kulettamana vienon öisen tuulen. Vaan kuulkaa! (Kuuntelee.) Lähemmä se saapuvi. Yön polkuja ken yksin astuvi?

Uusi vuosi (pieni tyttö tahi poika keveässä puvussa saapuu):

Kaikki (huutavat):

Uusi vuosi saapuu! Terve! Siunaus!

Vanha vuosi (puhuu):

Ei seisahtaa mun salli juoksu ajan. Tok’ otsaa koitan nuoren vaeltajan. (Laskee kätensä Uuden vuoden otsalle.) Nyt, pieni vieras, valtani saat sa, Saat yhden vuoden maata hallita. On sulla neljän vuodenajan taika. Hyvästi! Muista, kallista on aika!

(Menee.)

Lumikuningatar (Uudelle vuodelle sävelellä: "Laulava leivo, Virka sa vieno"):

Pelkäätkö tietä Tuntematonta? Louhikot jalkasi Haavoittavat;

Myrskyissä syksyn, Tuiskuissa talven Keväiset ruususi Pois kuihtuvat.

Lapsonen, astelet Äyräällä kuilun, Sinne sa helposti Suistua voit. Taistelut tuimat Rauhaasi uhkaa; Tokko sa varmuutta Kylliksi toit?

Uusi vuosi (laulaa):

Outoja en minä Polkuja pelkää, Luojani käskystä Kun vaellan. Myrskyn ja päivän, Pilven ja liekin Kaikki ne johtavi Käs’ Jumalan.

Toivo (sinipukuinen tähtipoika, juoksee sytytetyn tähden kera sisään ja asettuu Uuden vuoden luo laulaen sävelellä: "Honkain keskellä mökkini seisoo"):

Toivo on seurassas, Soihtua kantaa Valkaisten ties läpi Synkeän yön, Intoa lietsovi,

Voimia antaa Helteessä päivien Vaivan työn (Kiepauttaa tähteään.) Sa toivon tähtönen, Nyt loista riemuten Taas halki aikojen vastaisten! Sa toivon — — — — — vastaisten!

Joulukuusen henki (puhuu):

Ennenkuin menemme kukin eri teillemme, laulakaamme yhdessä uuden vuoden virtemme!

Kaikki (laulavat koraalin 21 sävelellä):

Jumala, Isä armoinen, Suo meille vuosi siunauksen! Sa voimallasi suojele Maa isäin, kallis kotimme!

Sun puolees vuotten vaihtuissa Suo sydämemme kohota; Suit’ ajan lapset turvan saa Muut tukeensa kun kadottaa.

Toivossa elon ikuisen Suo, Herra, kasvaa lapsien ja saakoon heidän työstänsä Iloa lasten Ystävä!

Kirj. —talia. Suomeksi sovitteli Alpo Noponen.

Tähtipojat.

Joululeikki.

Tämä joululeikki, joka esitettiin Helsingissä Nya Svenska Läroverket’in joulujuhlassa v. 1898, on sommiteltu vanhojen kansantarujen mukaan Loviisan ja Porvoon seuduilta. Suomeksi sovitti Matti Helenius.

Henkilöt: Herodes, kuningas, Kolme tietäjää idästä, Tähden kantaja, Tähtipoikia, niin monta kuin löytyy, Sotamiehiä.

(Tähtipojat ja sotamiehet astuvat sisään, tähden kantaja etunenässä, ja asettuvat piiriin. Heidän takanaan Herodes ja Tietäjät Idästä, joista yksi on musta ja nimeltä Morian maan kuningas.)

Tähtipojat ja sotamiehet (laulavat):

Hyvää iltaa, hyvää iltaa joka nainen ja mies, Tähtipojat tutut vanhat tulla tännekin ties. Toivo- tamme onnellista hyvää joulua siis.

Kirkas tähti taivahallen Idän loistamahan Nousi saaden Idän viisaat sitä kummeksimaan. Sitte johti heidät tähti tänne Betlehemiin.

(Tietäjät ja tähden kantaja astuvat esiin.)

Ensimmäinen: Me ne kolme viisasta olemme, jotka Idästä tulleet ovat.

Toinen: Kuningas on syntynyt Juudassa, hänelle me tahdomme kunnioitusta osottaa.

Kolmas: Edessämme kulkee kirkas tähti, se tähti loistakoon joka ainoalle.

Tähden kantaja: Minä olen se tähti, joka edellänne kuljen, seuratkaa siis minua.

(He kulkevat kerran ympäri a asettuvat sitte paikoilleen.) Tähtipojat laulavat:

Toi maailmaan lapsen Betlehem, toi Betlehem. Siks' riemuitsee Jerusalem. Halle, halleluja! Hän makaa siellä oljillaan, Tää Herra kaiken taivaan, maan, Hänestä laulaa enkelit kiittäen Jumalaa.

Hän syntisille lohduksi, niin lohduksi Maailman synnit sovitti, Halle, halleluja! Kolm' yhtehinen jumala, Meit armoitti, oi autuutta! Me ylistämme armostaan suuresta Jumalaa.

Kuningas Herodeksen puku voidaan muodostaa kahdesta lakanasta tai saalista.

Sotamiehen panssari tehdään pahvipalasista, jotka peitetään kulta- tai hopeapaperilla ja ommellaan päälletysten.

(Herodes astuu esiin ja viittaa yhtä sotamiehistä nostamaan tuolia esiin. Istuutuu.)

Herodes: Sotamies!

Sotamies: Mitä käskette, herrani ja kuninkaani?

Herodes: Voitko sanoa minulle, missä ihmelapsi on syntynyt?

Sotamies: Betlehemissä, Betlehemissä, Juudan maalla.

Herodes: Voitko myöskin sanoa, ketkä ne kolme miestä ovat, jotka ovat tulleet valtakuntaani?

Sotamies: Ne ovat Tietäjät Itäiseltä maalta, jotka ovat tulleet palvelemaan äsken syntynyttä Juudan kuningasta.

Herodes: Tässä istun minä herrana ja kuninkaana valtaistuimellani. Valtani ulottuu kauvas, kauvas. Satuloi kohta rautias orhini, ratsasta Betlehemiin. Tappamaan käske kaikki, jotka tohtivat vallasta kanssani taistella.

Sotamies (vetää esim. miekkansa): Minä, kuningas Herodeksen uskollinen palvelija, kannan miekan oikeassa kädessäni ja tupen vasemmalla sivullani. Tappaa tahdon kaikki, jotka kuningas Herodeksen kanssa tohtivat vallasta taistella. (Menee ulos.)

Herodes (Morian maan kuninkaalle): Mistä olet sinä, ja kuinka olet niin musta?

Morian maan kuningas: Jos musta olenkin, olen kai tuttu.

Tähtipojat: Hän on Morian maan kuningas!

Herodes (vihaisesti): Jos oletkin herra ja kuningas sinäkin, täytyy sinun kumminkin langeta polvillesi ja palvella minua.

Morian kuningas: Palvelijani lankee minun edestäni.

(Taistelua Herodeksen ja Morian kuninkaan sotamiesten välillä, edellinen voittaa, jonka jälkeen Morian kuningas polvistuu Herodeksen eteen, joka ojentaa valtikkansa häntä kohti.)

Herodes: Minä suon sinulle armoni!

Sotamiehet (laulavat):

Keisarin tähden Herramme nähden Käymme me riemuiten taistelohon. Vihollista vastahan marssimme siis. Ja jos tuhat kaatuvi siitä me viis. Vihollista vastahan marssimme siis. Hihei huhei, hihei huhei! Ja jos tuhat kaatuvi siitä me viis.

Sotamies (palaa): Nyt tulen takaisin pyhästä, pyhästä Betlehemistä. Uskokaa vaan, minun vertaistani ei löydy. Lapsen minä olen löytänyt ja sen sydämeen miekkani pistänyt, ja todistukseksi siitä on miekkani terävä kärki veressä.

Herodes: Kiitos, kiitos, palvelijani. Sinulle palkinnon tulen antamaan. (Herodes Ja palvelija poistuvat.)

Ensimmäinen tähtipoika:

Hän pelastuu, hän pelastuu, Ei häijyn juonet onnistu! Mut tuhatvuotten takaakin Kammolla kertoo joka suu Viel’ murhaa lasten Raakelin!

Toinen tähtipoika:

Herodes on jo tuomittu, Siks’ jättäkäämme muistonsa! ja muistakaamme Jesusta Vaan joulun lahjaa suurinta!

Kolmas tähtipoika: Nyt me olemme laulaneet teille kauneimmat laulumme. Ehkä voisimme saada nyt hiukan kestitystä ennen talvipimeään lähtöä.

(Heille annetaan omenia y.m.)

Kaikki laulavat:

Ja nöyrimmästi me kiitämme jälleen, Nyt lahjoistanne mit’ annoitten. Taivainen Luoja sen palkitkoon hällen Ken avun antavi toisellen! Kiitos, kiitos nyt vaan! Terve taas! Teidän avulla mielenne tää Ei unheeseen Luojalta jää! Kiitos, kiitos nyt vaan! Terve taas!

(Lähtevät.)

Joulupukki.

(Joulu-leikki.)

Iloisesti.

Joulupukki joudu jo! Jo on tullut joulu! Namusia annatko? Nyt jo loppuu koulu. Lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal lal Nyt jo loppuu koulu.

Joulupukki joudu jo! jo on tullut joulu! Namusia annatko? Nyt jo loppuu koulu — Lal lal lal lal

(Pukki tulee turkki nurin yllä, pukin naamio päässä, määkäsee. Pojat kumartavat syvään, tytöt tuijaavat. Kori kainalossa täynnä namusia, lahjoja — paketissa konvehtia lapsille.)

Ah voi jospa näkisi Rouva Pukkeliinin! Riemu hauska tulisi, pyörittäis kuin siivin.

(Pukki menee ja tulee oitis rouva mukana puettuna pukin tavoin, jotain punasta vaan päässä, tytöt niijaavat kolmasti, pojat kumartavat kolmasti.)

Rouvillensa pukki! Oo terve tullut meille, Kuusi kukkii valoa kunniaksi Teille — (Pää päää) Herrasväki istukaa! Tässä istuin Teille — Matkastanne kertokaa jouluhuviks' meille!

(Istuvat, pukkien tulee määkiä vähän päästä. Pukki pyörittää sitten joka tyttöä käsikynkästä ja antaa konvehdin pyytäessään:)

Herra pukki arvoisa pyörimähän pyytää Nytkös olo iloisa, namusta kun syytää —

(Rouva pyörittää samoin poikia ja antaa namusia.)

Pahoillekin pojiilen pukin rouva antaa, Namusia heillekin jouluherkuks’ kantaa.

(Pojat kumartavat, pyytävät rouvaa ja pyörittävät samoin kuin piiritanssissa.)

Oi voi kuinka ihana on tuo pukin muori, Verävä ja vihanta, vielä ihan nuori.

(Ensin kuljettavat tytöt pukkia juhlasaatossa ympäri salin, sitten pojat rouvaa.)

Pukki viisas (Pukkeliinska) kunniaa suokaa meidän tehdä, Joukolla nyt kuljettaa Teitä saamme tässä — (Pukit istuvat.) Kiitoksia teille nyt jalo herrasväki, Nauru oli syttynyt kun vain teidät näki.

(Pukit kättelevät jokaista, — rouva edellä, pojat kumartaa, tytöt niijaa.)

Hyvästi, nyt hyvästi! Kyyneleemme vuotaa, (itkevät nyyhkien) Liikutuksen sydämeen hyvyys teidän tuottaa. Ystävämme hempeet siis meitä muistakaatte, — Juhlaltamme lempeet ain' jouluin saapukaatte!

(Pukit menevät määkien kovasti, kumarrellen ja heitellen lentosuudelmia. — Kolmasti kumartaa pojat ja niijaa tytöt kolmasti.)

Maria Koljonen.

II

RAITTIUS-VUOROKESKUSTELUJA.

Kun tulen suureksi.

Henkilöt: Aina, Toini ja vanha mummo.

(Aina istuu pöydän ääressä tehden käsitöitä.)

Toini (tulee sisään): Päivää, Aina! Oho, kuinka ahkerana sinä jo istut! Minäkin olen ottanut käsityön mukaani.

Aina: Sepä hauskaa, nyt saamme yhdessä istua ahkerina ja keskustella.

Toini (istuutuu, ottaen neulomuksensa esille): Arvaas, mitä minä olen tänään ajatellut. Olen tuuminut, millaista on sitten aikaihmisenä.

Aina: No, hyvänen aika! Sitä samaahan minäkin olen tässä ajatellut.

Toini: On kovin hauskaa nyt jo tuumia sellaista.

Aina: Niin ihmeen hauskaa! Mutta kuulehan, sitten menemme yhdessä asumaan, kun olemme niin hyvät ystävät.

Toini: Tietenkin menemme. Ajattelehan, miten hauskaa meillä tulee olemaan! Tuumitaan nyt ensiksi, minkälainen talo meillä pitää olla.

Aina: Ei meillä ole varoja kovin suurta rakentaa — kenties vain kaksi huonetta ja kyökin, vai?

Toini: Mutta minä luulen, että tarvitsemme kolme huonetta, salinkin, näes, jos tulee vieraita.

Aina: Se on totta se! Siis on kohtuullista kolme huonetta ja kyökki. Siten on meillä kummallakin oma huone, sali ja kyökki ovat yhteiset.

Toini: Voi kuinka hauskaa! — Kuinka sinä kalustat huoneesi?

Aina: Luulen hankkivan! valkeat huonekalut, sohvan, kuusi tuolia, pöydän ja vuoteen.

Toini: Hienoa, hienoa! Minä otan paljasta vihreää, sitäpaitsi vihreät huonekalut ovat nyt muodissa. Ja sitten panen valkeat verhot ikkunoihin ja kukikkaan korkkimaton lattialle.

Aina: Niin minäkin laitan! Mutta kuinka salin kalustamme? Sen nyt kuitenkin täytyy olla hieno, sillä varmaankin käy meillä usein vieraita.

Toini: Siellä pitäisi olla topatut huonekalut.

Aina: Mutta ne ovat niin hirveän kalliit. Mutta tiedätkö — minäkin otan vihreän kaluston omaan huoneeseeni, niin saliin saa tulla valkeat huonekalut.

Toini: No niin, ne näyttävät hienommilta. Ja sitten pitää siellä olla paljon kauniita kasveja.

Aina: Ja kattoon ripustamme lintuhäkin, jossa on pieni viheriävarpunen. On niin hauskaa kuulla sen laulavan.

Toini: Ei millään muotoa, hyvä Aina! On suuri synti pitää pikkulintuja häkissä, mihin ne eivät ole luodut olemaani Ne aina kaipaavat ulos vapaaseen luontoon.

Aina: Me ripustamme häkin hyvin matalalle kasvien keskelle, ja annamme joka päivä tipuseIle siemeniä ja raitista vettä. Minä pyydystän kärpäsiä ja matoja niin paljon kuin sille suinkin maittaa.

Toini: Mutta sittenkin se on vankina. Minä en koskaan maailmassa tahdo piinata jumalan luomia olentoja — en ole tähän asti piinannut enkä aijo vastakaan!

Aina: No, kenties sinä olet oikeassa. Minä vain ajattelin itseäni ja omaa hupiani. — Sensijaan voimme ottaa pienen kissanpojan.

Toini: Tai pienen koiran. Minä pidän enemmän koirasta kuin kissasta.

Aina: Mutta kissa hävittää hiiriä.

Toini: Mutta koira vartioi taloa varkailta ja rosvoilta.

Aina: Sitten lienee parasta, että otamme sekä koiran että kissan, niin ei ole pelkoa varkaista eikä hiiristä.

Toini: Mutta kuinka sisustamme kyökin?

Aina: Niin, kyökin! Mutta siitä tulee kaikista hauskin. Sielläkin pitää olla hyvin hienoa ja sievää — pieni hella uunineen, puulaatikko, kaappi ja pöytä.

Aina: ja lettupannu kaikin mokomin! Minä pidän hirveästi letuista.

Toini: Niin minäkin, — ja sitten meillä pitää välttämättä olla myös kahvipannu.

Aina: Tietysti. Voi, voi, kuinka Suloselta maistuu aamu päiväkahvi omassa kodissa. Sitten saamme vieraillekin tarjota kahvia. Kohtuullisia meidän kuitenkin täytyy olla kahvinjuonnissa — kaikkein korkeintaan kaksi kuppia päivässä, ei koskaan aamulla.

Toini: Mutta kun rae saamme oikein hienoja vieraita, tarjoomme viiniä tai punssia.

Aina: Niin, tai konjakkia ja paloviinaa — hyi, Toini, emmehän me väkijuomia tuo hienoon kotiimme! Kaikkihan siitä säikähtyisivät.

Toini: Säikähtyisi? Minkätähden?

Aina: Tiedäthän, että ne sisältävät alkoholia, joka on myrkkyä, ja että on suuri häpeä niitä nauttia.

Toini: Mutta, rakas Aina, eihän vähä ketään vahingoita, isäkin ottaa väliin hiukan. Eero ja Otto ainakin tahtovat vähän punssia, kun tulevat luoksemme.

Aina: Olkoot sitten tulematta! Olen lukenut erään kirjan, jossa sanotaan, että alkoholi vahingoittaa, vaikka sitä vähänkin ottaisi.

Toini: Mutta ajattelehan, miten hauskalta ja vierasvaraiselta näyttäisi, jos sinä tai minä tarjoilisimme pienellä hopeatarjottimella.

Aina: Hyi — näyttäisi sitten kapakalta koko talo!

Toini (kiivastuen): Mutta tiedä, että minä ymmärrän tämän asian yhtä hyvin kuin sinä!

(Sisään astuu vanha ryysyihin puettu mummo.)

Mummo: Hyvää päivää! Olisikohan pikku neideillä antaa lanttia. Olen ollut kauvan sairaana enkä jaksa vielä tehdä työtä.

Aina: Mummo raukka! (Antaa hänelle rahan.)

Toini (antaa myös): Kuinka olette niin köyhäksi tullut, mummo kulta?

Mummo: Oh, se on pitkä juttu ja surullinen! — Väkijuomat ovat sen saaneet aikaan.

Aina: Kuulehan, Toini!

Toini: Kyllä kuulen, vaan en käsitä.

Aina (tarjoaa tuolia): Istukaa hyvä mummo, ja kertokaa meille kaikki.

Mummo (istuutuu): No, jos tahdotte, mutta ei se ole mikään hauska kertomus.

Hohho! — Kun menin naimisiin Juhon kanssa, muutimme pieneen, siistiin ja kauniiseen kotiin. Olimme kovin onnelliset. Juho oli hyvä ja ahkera mies. Hän ei koskaan mennyt kapakkaan kuten moni muu työmies. Meillä oli myös pieni, Sulonen ja kiltti poika — kotimme oli kuin paratiisi, mutta sitten sinne tuli käärme.

Aina: Käärme? Mitä sillä tarkoitatte?

Mummo: Tarkoitan väkijuomia. Ja minä onneton sen myrkyllisen käärmeen päästin taloon. Tietämättömyydessä ja ajattelemattomuudessa sen tein, mutta kyllä sain kalliisti maksaakin… (pyyhkii kyyneliään).

Aina: Mummo rukka!

Mummo: Oli sillälailla, että meidän naapurinamme asui toinen työmiesperhe. Me kävimme toistemme luona sunnuntai-iltapäivin — ja Mari ja minä ikäänkuin kilpailimme, kellä olisi hienompaa kotonaan. Eräänä iltana hän tarjosi meille punssia — silloin ensi kerran ilmestyi väkijuomia keskuuteemme. — Voi, että se olisikin ollut viimeinen kerta! Mutta ei ollut. Oi voi, jos minä olisin ymmärtänyt kaiken onnettomuuden, mikä sinä iltana kätkeytyi punssilasiin.

Toini: Mitä vaarallista siinä yhdessä punssilasissa mahtoi olla?

Mummo: Mitäkö vaarallista! Siinähän oli alku väkijuomahimoon! Samalla tuli myös ylpeys. Minä en tahtonut olla Maria huonompi. Kun Mari miehineen tuli ensi kerran luoksemme, minä tarjosin heille sekä punssia että viiniä vastoin Juhon tahtoa. Siten tapahtui monta kertaa. Lopulta meillä oli yhtenään väkeviä kotona. Juhosta tuntui hyvältä silloin tällöin ottaa ryyppy. Eräänä iltana hän meni kapakkaan ja tuli kotiin juovuksissa ja hulluna. Nyt vasta silmäni avautuivat ja minä huomasin, mikä oli edessä. Tahdoin heti hävittää koko väkevät juomat, mutta se oli jo myöhäistä. — En tahdo kertoa kaikesta kurjuudesta, mikä nyt seurasi. — Juhosta tuli juomari, pojastamme tuli juomari, kaikki omaisuutemme meni vähitellen kapakkaan. Juho kuoli hermotautiin — poikamme hukkui eräänä iltana, kun tuli tansseista kotiin ja piti kulkea sillan yli. Minä yksin jäin mailmaan katkerasti katumaan ymmärtämättömyyttäni. — Rakkaat, pienet tytöt! Kun te tulette suuriksi ja saatte oman kodin, niin älkää koskaan salliko väkijuomien päästä koteihinne.

Ja nyt minun täytyy mennä, kun olen kertonut surullisen tarinani. Hyvästi nyt, ja kiitos avusta!

Toini: Kiitos itsellenne, hyvä mummo! Olette antanut minulle opetuksen, jota en koskaan unohda.

(Mummo poistuu. Toini Ainalle): Anna anteeksi, Aina, kun minä olin äsken niin paha ja kiukkuinen! — Nyt ymmärrän paremmin. Kun tulen suureksi, en koskaan päästä väkijuomia kotiini.

Aina: Saman minä lupaan. En tahdo pitää väkijuomia enkä vangittuja lintuja kodissani. — Me tahdomme yhdessä työskennellä hyvän ja oikean puolesta maailmassa.

Toini: Niin tahdomme, niin tahdomme!

Rosa Invenius.

Sotamiehiä.

Henkilöt: Hanna, Kalle, Pekka.

Pekka: Kuuleppas Kalle, eikö olisi hauskaa, jos olisimme suuria ja pääsisimme sotilaiksi! Minä heti paikalla lähtisin sotatanterelle, sinne missä tapellaan. Ja siellä rupeisin tappelemaan minäkin.

Kalle: Hyi mitä puhutkin! Olisiko sinusta hauska tappaa ihmisiä? Siihen virkaan minä ainakaan en rupea.

Pekka (kynsien korvallistaan): Kas, en tullut ajatelleeksi, että se sotilasvirka on ihmistappamisvirkaa. Minusta vain olisi niin hauska taistella musiikin soidessa, uljaan hevosen selässä, välkkyvä miekka kädessä.

Hanna: Minusta sinussa on ainainen halu tappeluun. Alituiseenhan sinä painiskelet Kallen ja Juvosen Jussin kanssa.

Kalle: Ainahan se Pekka tahtoo leikkiä sotaa.

Pekka: Ja sotamies minusta tuleekin. Kun tulen suureksi, menen heti Suomen kaartiin, sillä tottahan me pian saamme tänne kaartin.

Kalle: No, Suomen kaartiin minäkin menisin. Kun olin pikku poika…

Hanna: Olet sinä nyt suurikin mielestäsi!

Kalle: Olin silloin vielä pienempi, kun Helsingin kaartin torilla näin sotamiesten tekevän temppujaan ja marssivan niin, että tanner tömisi. Oli se minusta hauskaa katsella.

Hanna: Kuulkaapas pojat, te voitte heti päästä sotamiehiksi. Olen itsekin aikonut ruveta sotilaaksi.

Kalle ja Pekka: Sinäkö?

Kalle: Sinähän olet tyttö! Ei ne tytöt kelpaa sotilaiksi.

Pekka (uteliaana): Mitä tarkoitat, Hanna?

Hanna (vakavasti): Täällä Suomessa mellastaa vahva ja paha vihollinen, joka vuosittain tappaa tuhansia ihmisiä, ryöstää meiltä 30 miljoonaa markkaa ja sen lisäksi tekee tuhansia ihmisiä sairaiksi, köyhiksi ja pahoiksi. Tätä vihollista vastaan tekin voitte taistella.

Pekka (hämmästyneenä): mikä se sellainen roisto on, joka niin paljon pahaa tekee? Onko se turkkilainen?

Hanna (viittaa ikkunaan): Ei ole turkkilainen. Mutta katsokaapa tuonne maantielle. Siellä sitä vihollista parastaikaa kuletetaan.

Kalle ja Pekka (juoksevat ikkunan luo): Vihollista!

Pekka: Ei näy vihollista! Olutkuormaa siellä vain kuletetaan.

Hanna: Sepä se onkin vihollinen. Kaikki väkijuomat ovat Suomen vaarallisin vihollinen. Tiedättehän, että niissä on alkoholimyrkkyä.

Kalle: Tiedämme kyllä, mutta eihän tuo myrkky ketään tapa.

Pekka: Pullisen Janne sanoi, ettei mikään maistu niin hyvältä kuin olut, viina, punssi ja konjakki. Ja isä Pullinen kuuluu sanoneen, että pari ryyppyä parantaa vilustumiset, väsymykset ja kaikki taudit. Jannekin toisinaan kuuluu maistelevan isänsä pullosta.

Hanna: No, onko se Pullinen teistä terveen näköinen?

Pekka: Eikä ole.

Kalle: Huonon miehen näköinen hän on, vaikka hän juo.

Hanna: Eikä, kun juuri sentähden, että juo. Ja millainen se on se Pullisen koti? Onkohan lapsilla siellä hauska olla, kun isä on rohtojaan nauttinut?

Kalle: Oi, voi, sitä Pölösen kotia! Jannella on vähän paremmat, hän kun käy koulua, mutta pienemmillä on vain repaleita. Eikä se Pullisen vaimo eilen turhanpäiten itkenyt meidän äidille. Kuului lasten nälkää itkeneen.

Hanna: Tuhannet äidit maassamme itkevät samasta syystä kuin Pullisen vaimo. Heidän miehensä käyttävät ansaitsemansa rahat juovutusjuomiin ja perhe saa nähdä nälkää ja kokea kurjuutta. Juovutusjuomat tekevät ihmiset koviksi ja tylyiksi.

Pekka: Mutta minkätähden niin pahoja juomia sitte valmistetaan? Miksi tuokin oluttehdas tuolla mäenrinteellä saa valmistaa olutta?