Part 2

Jaakko (hänen veljensä, asettaa katajanoksia maljakkoihin, nostaa tuoleja, j.n.e.)

Liisa: Kunhan nyt Vuorelan tytöt vain tulisivat, meillä on niin paljon läksyjä maanantaiksi.

Jaakko: Te tytöt puhutte sitte aina läksyistänne! Ne ajetaan päähän välitunneilla koulussa.

Liisa: Kuinka voit puhua noin? Jos ajaa läksyt päähän sillä lailla, niin eivät ne ainakaan kauvaa siellä pysy.

Jaakko: Oh, _sen_ tunnin ne kyllä siellä pysyvät, nimittäin niin kauvan kuin opettaja kuulustelee. Ja kauvempaa ei tarvitsekkaan.

Liisa: Mutta rakkahin veliseni, meidänhän täytyy oppia _elämää_ varten, sanoi opettaja.

Jaakko: No paras ystävä, luuletko todellakin, että muistat Ganges-virran lisäjokia ja märehtijäin poskihampaita enää kun koulusta pääset!

Liisa: Sitä en voi taata. Mutta sen tiedän, että kaikki työ, jonka teen, tulee minun tehdä tunnollisesti ja perinpohjin.

Jaakko: Niin, te tytöt olette nyt aina niin juhlallisia ja pikkuviisaita. Onhan kyllä totta, että sinun todistuksesi ovat paremmat kuin minun, mutta — — (ovelle koputetaan). Nytpä he varmaan tulevat!

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset. Tuomas, Aino, Niilo, Anna-Maija astuvat sisään.

(Liisa ja Jaakko menevät heitä vastaan ja auttavat päällysvaatteita yltä.)

Liisa: Hyvää päivää ja tervetuloa! (Kättelee heitä.)

Kaikki tulijat: Saamme onnitella syntymäpäivän johdosta! (Kättelevät Liisaa.)

Jaakko: Tehkää hyvin ja istukaa! (Kaikki istuutuvat.)

Aino ja Anna-Maija (ottavat pienet käsityöt esille.)

Aino: On niin hirveä kiire nain joulun edellä, ett'ei ehdi levähtää minuuttiakaan. Siksi täytyi meidän ottaa käsityöt mukaan.

Niilo ja Tuomas (ottavat laukusta paperia ja lyijykynät.)

Niilo: Niin, ja ajatelkaas, siskot kiusasivat meitä piirtämään malleja heille. Kyllä me sentään voimme jutella, vaikka piirrämmekin.

Tuomas: Älkää uskoko häntä, kun hän sanoo, että he "kiusasivat." Me pidämme molemmat piirtämisestä. Kuulkaahan, saammeko nostaa tämän pienen pöydän lähemmäksi teitä?

Liisa ja Jaakko (kiiruhtavat auttamaan): suurimmalla mielihyvällä, siitähän tulee oikein hauskaa! (Kaikki järjestyvät.)

Jaakko: Hohhoo, kyllä tämä elämä on vaivalloista, kun näin nuorella ijällä täytyy lauvantai-illallakin istua ahertelemassa.

Niilo: Tyhmyyksiä, veliseni. Eihän tämä ole mikään tavallinen lauvantai-ilta; kolme viikkoa ennen joulua on kaikki tavallinen ajanlasku lakannut.

Liisa (kaataa pomrilia laseihin): Älkää uskoko, että hän on niin laiska kun hän sanoo. Jaakko tekeytyy aina pahemmaksi, kuin hän onkaan. Mutta nyt, tytöt ja pojat, koska tänään on syntymäpäiväni, tahtoisin jollakin tavoin tehdä jotakin hyvää. Ja minäkös olen miettinyt, kuinka oikein viettäisimme joulua tänä vuonna.

Niilo: Minä aijon viettää joulua sydämeni pohjasta. Aijon syödä livekalaa ja puuroa ja torttuja, ja luistella, ynnä muuta.

Anna-Maija: Niin, jos ajattelemme vain itseämme, on Niilon ehdotus kyllä hyvä.

Aino: Ohhohhoo, jos vain saisi isän, äidin ja muiden joululahjat valmiiksi, niin, luullakseni, on väsymyksestä veltto kuin tyhjä kummipallo, eikä jaksa ajatella mitään "hyvän" tekoa.

Tuomas: Kuulkaas nyt, arvoisat läsnäolijat, minun mielestäni voisimme antaa puhevuoron arvoisalle emännällemme. Hänellähän on ehdotus, emmekä saa sitä moittia ennenkuin olemme kuulleet sen.

Jaakko: Tuo Tuomas puhuu kuin kirja. Hänestä kyllä tulee vielä professori jonakin kauniina päivänä.

Liisa: Tiedättekö, hyvät ystävät, kun opettajatar viime uskontotunnilla puhui lauseesta: "autuaampi on antaa kuin ottaa", pisti päähäni, että me voisimme keksiä jotakin hauskaa itsellemme ja muille, ja niinpä tahdon nyt ehdottaa jotakin ihkasen uutta.

Niilo: Jatka, jatka, minä aivan halkean uteliaisuudesta.

Aino: Ohhoo, eiväthän pojat koskaan ole uteliaita! Me tytöthän vain olemme.

Tuomas: Lörpötellä te ainakin osaatte! Oi, Liisa raukka, joka et saa puhua loppuun asti. Nyt pääasia esille!

Liisa: Niin, tässä kaupunginosassa, jossa te ja me asumme, on paljon köyhiä. Ja minä ehdotan, että jokainen meistä kuudesta etsii oikein köyhän, yksinäisen ja kenties sairaan lapsen, jolle tahtoo valmistaa hauskan joulun. Torilta ostaisimme pienen, pienen, sievän kuusen, sen koristaisimme kynttilöillä ja paperikukilla. Jouluaaton iltapäivänä veisimme sen tuolle lapselle, ja sitte veisimme myös vanhoja leikkikalujamme ja vaatteitamme, joita haalisimme kokoon.

Tuomas (nousee ja heiluttaa paperiarkkia, jolle hän on piirtänyt): Eläköön, Liisa, sinä olet tytöistä parahin! Siihen asiaan minä suostun. Mitä te muut sanotte?

Anna-Maija: Hyvä juttuhan se on, kunhan vain saamme luvan isältä ja äidiltä.

Liisa: Se on tietysti _ensimäinen_ ehto voidaksemme panna asian toimeen.

Aino: Eläköön, minunkin päähäni pisti jotakin. Me voimme koota kaikilta tutuiltamme heidän vanhat vaatteensa ja leikkikalunsa, ja niin voimme antaa monelle, monelle köyhälle.

Liisa: Se oli oikein hyvä ajatus, Aino. Pyydän äitiä, että saamme koota tavarat tyhjään huoneeseen alhaalla pihalla. Ja kuulkaas, jos saamme oikein paljon tavaraa, niin puhumme köyhäinhoidolle. Se ottaa kaikki, jota me emme voi käyttää. Mutta mehän voisimme pyytää jokaista koulutoveriamme etsimään köyhän lapsen ja tuomaan meille.

Tuomas: Minullakin on tuumani. Kuulkaa, ajatelkaas, entä jos sitte joulunpyhinä kokoisimme kaikki nuo köyhät lapset teidän suureen tyhjään huoneeseenne, Liisa ja pitäisimme heille Toivonliiton kokouksen. Meillä on uusi taikalyhty, jonka isä on hankkinut. Me näyttäisimme heille nuo kauniit kuvat, jotka kuuluvat "Pikku kapteeniin", ja kertoisimme kertomuksen myös.

Anna-Maija: Oi, kuinka hauskaa! Minä autan järjestämään kaikkea.

Jaakko: Tuohan kuuluu sangen hauskalta. Luulenpa, että liityn etenkin juhlan työmiehistöön. Oksasen pikku Lassi, joka on vain kymmenvuotias, oli eilen ollut juovuksissa kansakoulussa. Hänen isänsä on hirveä juomari. Ja Lassin varmaan tarvitsisi kuulla jotakin Toivonliitostamme.

Anna-Maija: Niin, ja kenties voisimme perustaa oikean Toivonliiton noiden köyhien lasten keskuuteen. (Syleilee Liisaa.) Sinä olet kunnon tyttö, Liisa!

Jaakko (syleilee Tuomasta): Sinä, Tuomas, olet kunnon poika! Sillä näetkös, Anna-Maija, hänhän se ensin keksi tuon Toivonliitto-jutun. Olen oikein mielissäni tuosta ehdotuksesta.

Liisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä välitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?

Kaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!

Tuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.

Liisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän, että juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!

(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)

Esirippu laskee.

Alli Trygg-Helenius.

Risumummo.

Tapaus koulumatkalla.

Henkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.

(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)

Risumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu samannimisen runon):

Risutaakkani alla nyt horjun Ei ainoat’ auttajaa. Vilukuolon tuskin torjun, Jopa nälkäkin ahdistaa.

Oli ennen auttelijoita, Oli poskeni ruskoiset, Ei silloin tarvinnut noita Käsivarteni valkoiset.

Nyt — ryppyinen vaimorukka Vene aaltojen murjoma, Sydän särkynyt — harmaa tukka, Ja autio maailma.

Oh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.

(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin, laulaen "Kansakoululaisten laulua koulumatkalla"):

Me kuljemme nuoruuden kukkiessa, Ja aamujen armaiden kastehessa; Me kuljemme syksyt ja talvetkin Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin. Käv’ pirtti ahtahaks Ja tiemme mieluisaks Ja kulkumme laulu saa uljahaks. Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie, Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.

Mummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet tämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset pesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne kulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.

Matti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai, lauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä! Ja kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu vaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada läksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät loistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein vaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: "mitenhän monta karamellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?" Pitäisi minun sentään osata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa päähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2. 2x2 = 4 j.n.e.

Elli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin väsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin isoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha mummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas sinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa auttaa?

Mummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi. Erkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa seurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan murtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät minulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja itkee.)

Matti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että valtiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.

Mummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me voisimme sen tehdä?

Elli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen _lain_, joka kieltää valmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole tippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia ilkeitä juomia.

Mummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? _Voisiko_ noin onnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?

Matti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme, että valtiopäivät olivat hyväksyneet _kieltolain_ maahamme.

Mummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän sanoi minulle: "Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan; sano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!" silloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat kiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen, kun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.

Elli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika rientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun kantaa risukimppuasi.

Mummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta liian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi täytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne luultavasti vie muuannepäin?

Matti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan tuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon kuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja eväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.

Elli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on nälkä?

Matti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).

Elli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei hän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa lähtiessä.

Mummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin pienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt murenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle. Hän teille palkitkoon, rakkaat lapset!

Elli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka! Lieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. — Nytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan jouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä sillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla saan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se oli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme myöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo? (Auttaa mummoa ylös.)

Matti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.) (Mennessä laulavat toisen säkeistön "Kansakoululaisten laulusta"):

Me maallemme oomme kuin aamuinen koi, Min ruskosta päivä viel' valjeta voi, Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo, Mi heelmien toivossa kukkia tuo.

Oi, oota kaunis maa, Sun laihos kasvantaa; Me joudumme taistojas taistelemaan Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan, Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!

R.M. & A.T.-H.

Joulutonttujen lahjat.

(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)

Henkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki, tonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).

Näiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat piilossa tonttujen teltassa.

(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja istuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä, jonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen, rykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):

Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?

Kaikki: Totta kai, totta kai!

Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!

Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin yhden lukukauden.

Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia lapsia opetuksessa. _Suulukko_ ei siis olisi heille vahingoksi. Vai mitä arvelette?

Kaikki: Niin, todellakin on _suulukko_ sangen sopiva. Tuttu saa suulukon.

(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa kimeällä äänellä.)

Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja lämpöisen talvipuvun.

Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.

Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta rasiastaan, aivastaa ja sanoo):

Kas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No! jatkakaa!

Rikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).

Tonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?

Rikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän kodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä pysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:) Pentti ei aina puhu totta.

(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina päätään).

Rikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on sellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on siinä heti suurilla kirjaimilla sana: "Valhe".

Tonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin pikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille varoitukseksi.

Tikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan asti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on päivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias. Usein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein hän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät tahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en vieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä arvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän koulussakin kiltti ja tarkkaavainen?

Tikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja tarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat hänestä hyvää ihmistä.

Tonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle käy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta. Kodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin kyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa hyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!

(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa niitä nenälleen).

Tonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää silmälaseja?

Nisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin silmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän tovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina pitävät itseään luokan etevimpina.

Tontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.

(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan hengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten hikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)

Tonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki kurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?

Lippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että me molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia, jotka olemme merkinneet syntipukiksemme.

Hippi: Ei toki _pelkkiä_ syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.

Tonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen tontun. Aina sinä näet mieluimmin _hyvät_ puolet. Mutta tietysti meidän on kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä hyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?

Kaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!

Tonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!

Lippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista mitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä kertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä milloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö on kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa koiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan auttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan suosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo jättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria ja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin tahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet pulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin niissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä huolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu, sensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he eivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan. N:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille tovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee hirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. "Sellaisesta jonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään. Ennemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin näkevät, että minä olen mies", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää jaksa.

Tonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.

Kaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin paljon pahaa.

Tonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten me rupeamme voimaan pahoin.

Hippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha hevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki aika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa takaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä itsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut yhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista eväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä suuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi kuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä hän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö. Aina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla valmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti läksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten vaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun toiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää hankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat kerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja leikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole enää mitään kerrottavaa.

Tonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä iloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista kilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä joukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?

Nisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä heti rankaise.

Nasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja jos he eivät _tee parannusta_, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten ensi jouluna tulee.

Toiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!

Tonttuisä: Ja entä kiltit lapset?

Nippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon heistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja kaunis.

Nappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään, niin että ne sujuvat kuin tanssi.

Tonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.

Tonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?

Tontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä tarvittaisi.

Tonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana yönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme joululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.

(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa valoisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)

(Oma sävel).

Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei Ei oo huolta, ei, ei, ei, Ja näin sitä mennään hyörähdellään, Pyörähdellään hiljalleen.

Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi, Eikä kukaan kieltää voi, Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään, Pyörähdellään hiljalleen.

Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo, Täytyy rientää kotiin jo, Ja näin sitä mennään hyörähdellään. Pyörähdellään kotiin päin.

Tonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut kääntyvät lapsiin päin):

Mutta vaikka tonttuja Ollaankin, niin lapsia Vieraiksemme pyydämme, Seuraks’ meille tulkaatte. Majamme on matala, Mutta kun on sopua, Niin on tilaa kylliksi. Pistetään siis marssiksi Ja lähdetäänpä joukolla Nyt syömään tonttuin namuja!

(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel: Arvon mekin ansaitsemme.)

Ystävinä mennään sitte, Vaikka ootte tonttuja. Kauniisti te hyppelitte. Laulukin oi' kaunista. Mutta kaikkein kauneintanne Annoitte te neuvoissanne. Lal la la j.n.e.

(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m. koristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia ja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel: Juokse porosein.)