Part 3
JANNE (varovasti:) Mustasukkaisuuden mato ei anna rauhaa hänen sielulleen. (Ylevästi:) Mutta minä olen polkeva rikki sen käärmeen pään... älyllä. Olkaa rauhassa, hyvät naiset. (Kaikki muut paitsi Janne siirtyvät vasemmalle.)
XV KOHTAUS.
LEO VILANDER (uhkaavana oikealta.)
VILANDER (osoittaen Jannea:) Ahaa, nyt et pääse ko-kokouristani, olet saarrettu edestä ja takaa.
JANNE (kylmän kohteliaasti:) Olette varmaan erehtynyt, hyvä herra.
VILANDER (ällistyneenä:) E-e-etkö muka tunnusta, että löit tuolla pellolla minua takaapäin seipäällä päähän ja veit tuon takin, joka nyt on pä-pä-päälläsi?
JANNE (yhtä kohteliaasti:) Valitettavasti en voi muistaa mitään senkaltaista urotekoa suorittaneeni...
VILANDER (Lempi Sirkiälle:) Mutta neiti Sirkiä voi to-to-todistaa, että kun hän äskettäin lepäsi riippumatossa ja minä kävin hänen luonaan, niin ke-ke-keskusteltuamme...
LEMPI. Mitä röyhkeätä valhetta? Kuinka te uskallatte? Minä en ole nähnyt teitä koko päivänä enkä vaihtanut teidän kanssanne sanaakaan...
JANNE (voitollisesti:) Näin ollen sitoo minun järkeni teidät vangikseen. Jos luulette nähneenne täällä neiti Sirkiän, joka saapui tänne vasta myöhemmin rouva Tillonin seurassa, on myöskin minun teille antamani selkäsauna vain harhanäky, aistihairahdus. Ymmärrättekö?
VILANDER (yhä nolompana:) Entäs tuo takki, joka on pä-pä-päälläsi?
JANNE. Oma takkini, hyvä herra. Ja voisin sanoa teitä takinvarkaaksi, jos haluaisin. Tämän toi minulle eräs sangen hyvä ystäväni, joka sanoi sen teiltä riistäneensä... Toivottavasti kykenette käsittämään näin yksinkertaisen asian ja lakkaatte säikyttämästä viattomia naisia.
VILANDER. Ky-k-y-kyllä, mutta...
MARY (ottaen Vilanderia käsivarresta; mukaansa tempaavasti:) Ei nyt enää mitään muttia, Leo herra... Meillä on nyt kilpalaulanta, suuri serenaadi, ja neljä kavaljeeria kilpailee kahdesta naisesta...
VILANDER (kokonaan voitettuna; innostuen:) Si-si-siinä tapauksessa... käsken armeijani pe-pe-perääntymään.
VINTTURI. Älä hiivatissa... anna poikien pitää vahtia ja minä annan niille käskyn, ettei yhtäkään naisenpuolta saa päästää ulos eikä sisälle, eikä varsinkaan sisälle. (Poistuessaan oikealle:) Se on turvallisinta sillä tavalla, ulkonaisen hyökkäyksen varalta...
JANNE (keskinäyttämölle, vetäen kaikkien huomion puoleensa:) Hyvät naiset ja herrat! Ennenkuin minä lähden voittamaan (katsoen hellästi rouva Tillonin puoleen:) elämäni viheriöitsevintä seppeltä, sallikaa minun osoittaa teille, että tänä iltapäivänä on heikossa asunut älyn väkevyys. — Enkö minä saapunut tänne kuin... kuin lähetyssaarnaaja Ovambomaalle, jossa minun piti pelkällä hengen voimalla kääntää naisten sydämet kuin vesiojat ja tuhota (katsoen herrojen puoleen:) mustat viholliseni tulella ja miekalla, hengen tulella ja järjen säilällä nimittäin... Aluksi täytyi minun murskata naisen sydän, se on: tuhota mennyt elämäni. Ja sitten... minun täytyi hameessa vaeltaa ja haastaa naisen äänellä, taivuttaakseni (katsoo ylimielisesti Vilanderin puoleen:) erään aarniometsän pedon tahtoni mukaan. Ja minun yltäni ryöstettiin takki, mutta voimallinen käsivarsi toi sen minulle takaisin. Sen jälkeen minä sain steetata ja passata Ovambomaan ihaninta naista ja pelastaa hänet älyn voimalla karhujen luolasta, niin että ne nyt makaavat voitettuina kuin karitsat...
VINTTURI (on tullut puheen alkupuolella oikealle; epäluuloisesti:) Mitäs, sinä poika, täällä oikein saarnaat?
JANNE (jatkaen kuin mitään kuulematta:) Ja enkö minä saanut musertaa kokonaista armeijaa paljaalla älyllä, joka hölmistytti sen kenraalin suureksi tolvanaksi? — Ja kun minä nyt myöskin taiteessa olen osoittanut itseni arvolliseksi suureen rakkauteen, niin, kun minä nyt... niin tuota... kuunnelkaa, tarkasti, sillä nyt se alkaa... (Poistuu vasemmalle voitollisen näköisenä.)
VINTTURI. Tekikös se lurjus meistä pilkkaa?
VILANDER. Mi-mi-minusta tuntuu, että...
MARY. Sst, hiljaa...
VILANDER... että hän ta-ta-tarkoitti minua sillä... to-to-tolvanalla. (Samassa alkaa kuulua räikeää gramofoonin soittoa aivan läheltä, eikä edes laulua, vaan — _torvisoittoa_, kaikki seisovat ällistyneinä.)
VINTTURI alkaa nauraa hohottaa, muut yhtyvät.
XVI KOHTAUS.
(Samassa alkaa naurun ja gramofoonin ääneen sekaantua taustalta kuuluva toraisa melu. Gramofooni ja nauru lakkaa äkkiä ja rouva) VIENO VINTTURIN (riitaisa ääni vaimentaa renkien kiellot ja estelyt, ja samassa hän ryntää näyttämölle, syöksyen suoraan Vintturin luo, jota tarttuu kauluksesta kiinni.) LYYLI MAIKKU (saapuu pian hänen jäljessään ja tämän jäljessä) JANNE KÄRKI.
VIENO miehelleen: Sinä lerppahousu ja syntisäkki, sinä hepsankeikaleitten häntyri ja narri! Ettes häpeä... (Muille herroille:) Ja samoja narrinaamoja olette kaikki, niin papinpojat kuin puotipojat ja pillerimaakarit... (Kävelee leveänä etualalla; kääntyy ja käy edestä hajoovan joukon keskitse taka-alalle; kädet lanteilla:) Hjaa jaa... tulin tänne hyvän hyvyyttäni, vetämään teitä ylös häpeän ja riettauden suosta. (Naisille:) Niin, niin, hyvät ryökkinät ja rouvat, turha muikistella. Kyllä teidät tunnetaan. Otettiinpa selvä ja selvä tuli. (Herroille:) Tiedättekös, keitä te olette miljonäärinleskinä ja mamselleina pokkuroineet ja hännystelleet? (Osoittaen rouva Tillonia:) Tuo tuossa on Marja Tillanen Haukiputaalta, passaa herroja kaupungin restorangissa, joka nyt on suljettu viinan myönnistä ja viinan hallussapidosta. (Lempi Sirkiää tarkoittaen:) Ja tämä mamselli tässä... pikkuruinen numeronpiipittäjä saman kaupungin sentraalissa. Niin että nyt sopii tehdä sitä lähempää tuttavuutta. (Ojentaen laskun Marja Tillaselle:) Mutta tässä olisi lasku!
MARJA (saaden takaisin koko puhetaitonsa; vetäen esille oman kuitatun laskunsa; purevasti:) Kuinkas moneen kertaan Vintturin kaupassa oikein näitä laskuja maksatetaan? Siellä meidän restorangissa on tapana maksattaa vain yhteen kertaan. (Näyttää kuittausta:) Osaattekos lukea? "Kuitataan. Veli Vintturi."
VINTTURI (keksien pelastustien; viattomana:) Rakas vaimoni, minä en ollenkaan voi käsittää sinun menettelyäsi. Minä kun kuulin, että naiset matkustavat, tulin tuomaan tänne laskun ja...
VIENO. Onkos rahat taskussa kanssa?
VINTTURI (ärtyneenä:) No missäs ne sitten muualla olisivat.
VIENO. Vai niin, noo... Mitäs siinä sitten muuta kuin...
LYYLI. Mutta lasku se on vielä minullekin maksamatta!
MARJA (ojentaen Lyylille rahaa; purevan kohteliaasti:) Tehkää hyvin, neiti Maikku.
JANNE (itsekseen; hammasta purren:) Hellanletta sitä rahan paljoutta ja viekkauden määrää...
XVII KOHTAUS.
HEIKKI (tulee oikealla hitaasti, synkän näköisenä.)
MARJA (työntää Heikille tukun rahoja kouraan:) Ja siinä on sinulle vuokra- ja ruokarahat. Vie mammallesi! (Ottaen oikealta nyytin kainaloonsa:) Ja nyt, hyvä herrasväki, nyt nämä tytöt lähtevät... Ja muistakaa minun sanoneeni (erikoisesti Jannelle:) että Töykänän herrojen älyparka on vain varpusen viserrystä tällaisten kesäpääskysten rinnalla. Ja pankaapa mieleenne, (rouva Vintturille:) te tohvelisankarin kovakourainen rouva, että Marja Tillanen on ollut ja tulee vielä olemaankin _monen miljonäärin leski_! (Poistuu remseesti oikealle jäljessään Lempi Sirkiä.)
VINTTURI (tuijottaa surkeana naisten jälkeen.)
BITTER ja VILANDER (katoovat hiljaa hiipien vasemmalle.)
VIENO (miehelleen:) Ja vieläkös sinä siinä toljotat? Kotiin, mars! (Lähtevät, Vintturi edellä ja rouva jäljessä, poistuvat vasemmalle taka-alalle.)
JANNE jää seisomaan nolona vasemmalle etualalle ja katsoo surkeana Lyyli Maikkua.
LYYLI (lähestyy askel askeleelta Jannea, käyden sitä säälivämmäksi mitä surkeammaksi Janne; tökäten hyväilevästi:) Ei nyt surra enää, Janne...
JANNE (syvästi syyllisyyden tunnossa:) Mutta milläs minä nyt maksan sinun ompelukoneesi, kun puijasivat multa kaikki säästörahani...
LYYLI (iloisen reippaasti:) Sepäs kun on maksettu jo! Ja nyt sitä mennään minun mökilleni... polkuja pitkin...
JANNE (hykertää leppoisaa naurua.)
HEIKKI (joka on istunut synkkänä kannolle; Lyylille:) Eipäs se tullutkaan... Kapalaukeen Suoma myllylle. Heittänyt se on tämän pojan...
LYYLI. Eipäs ole. Se istuu aittansa portailla ja vuottaa sinua auringon laskiessa. Niin käski sanomaan.
HEIKKI (nousee kokonaan muuttuneena, astuu pari askelta vasemmalle, kurkkaa puiden lomitse; suuressa ilossa; osoittaen kädellään:) Ja ihanhan se on siellä... laskemaisillaan. (Juoksee Lyylin ja Jannen ohi oikealle hurjaa vauhtia.)
LYYLI (osoittaen jo kaukana juoksevaa Heikkiä: Jannelle, nauravasti:) Katsos, Janne. (Läheisesti:) Ja kuulepas, Janne, tässä maailmassa ei taida olla mitään niin vaarallista kuin elämän koreus ja liian hyvä sydän.
JANNE. Ja liian hyvä äly! Se jos painaa laukkaa ja neliä, tulipas — koira vieköön — kallista peliä... (Lähtevät oikealle.)
Väliverho.