Part 1
language: Finnish
JANNE KÄRKI
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
LAURI HAARLA
Helsingissä, Kustannus Oy Näytelmä, 1929.
HENKILÖT:
VELI VINTTURI, kauppias. VIENO, hänen vaimonsa. AXEL BITTER, apteekkari. LEO VILANDER, papinpoika. LEMPI SIRKIÄ. MARY TILLON eli MARJA TILLANEN. JANNE KÄRKI, puotipoika. HEIKKI JOLMA, myllärinpoika. LYYLI MAIKKU, ompelijatar.
Tapahtuu Töykänän kylässä ajattomana aikana.
NÄYTTÄMÖ.
Metsikkö Korpijoen rannalla. Joki näkymättömissä vasemmalla taustalla. ["Vasen" ja "oikea" ajateltuna katsomosta käsin.] Kylän ajatellaan olevan oikealla taustalla ja pappilan, samoin näkymättömissä, oikealla. Vasemmalla puiden väliin on laitettu riippumatto, jonka erääseen silmukkaan on pistetty avoin punainen päivävarjo, ja aivan etualalla penkki. Oikealla etualalla kanto, joka on katkaistu sileäksi pöydäksi ja jonka vieressä pari kiveä. Kannolla on heleänvärinen liina ja tällä monenlaisia toalettitarpeita, kuten puuterirasioita, ihomaaleja ja hajuvesipulloja y.m. Taka-alalla on pingoitettu nuora, jolla on eräitä kesäisiä vaatekappaleita: hieno hame, kesäinen pusero, kaksi uimapukua ja sievät, naiselliset pöksyt. On kirkas kesäiltapäivän valaistus. Väliverhon avautuessa on näyttämö tyhjä.
I KOHTAUS.
JANNE, (laihankälpeä ja joka hetki tärkeän näköinen puotipoika, tulee hiipien oikealta, taka-alalta, lähestyy riippumattoa, katselee ympärilleen, siirtyy pyykkinarun luo, painaa intomielisesti nuoralla riippuvaa vaatekappaletta poskeansa vastaan ja huokaa syvään ja kaihomielisesti; hyrähtää äkkiä hyvänmielen nauruun, tepastelee iloisena; ottaa riippumatosta päivänvarjon, nostaa sen päänsä yläpuolelle, pasteerailee taas pari askelta, panee sen kokoon ja viittaa oikealle.)
JANNE (hilliten ääntään:) Heikki-ii... Selvä on. Jolman Heikki, sassiin sieltä.
II KOHTAUS.
HEIKKI JOLMA, (vetelähkön näköinen, mutta myhäilevä ja hyvänahkaisesti koirankurinen myllärinpoika, puettuna jauhoiseen myllärin pukuun, jönkii näkyviin oikealta taka-alalle.)
JANNE: Senkin jauhonaama, mitä sinä siellä jökötät...
HEIKKI (harvakseen:) Jökötänpähän vaan...
JANNE: ... kuin jauhosäkki tuutin alla.
HEIKKI (virnuillen:) Tuolla vaan nurkan takana...
JANNE: Etkö sinä näe? Katso ympärillesi. Paratiisi on tyhjä. (Levittää käsiään, elehtii iloissaan.)
HEIKKI (viitaten nuoralla riippuviin vaatteisiin, vetelästi:) Pyykkituvalta tämä minusta näyttää eikä paratiisilta.
JANNE (tärkeänä, lipevän nopsana:) Mitäs pulputat? Luuletko sinä, ettei paratiisissa pyykkitupaa tarvita? (Kimmahtaa vaatteitten luo, hypistellen pöksyjä:) Hellalletta sentään... Ilmetyt enkelinpöksyt. Ja nämä sitten... (tarttuen uimapukuun:) selvää enkelinnahkaa, tiivistä ja hataraa kuin nuoren naisen siveys. Kyllä tämä poika tietää ja tiedäks poika, että näissä ne uivat ja pelkän viikunalehden alla ne nukkuvat, jotta onkos paratiisi vai...?
HEIKKI (on tarkastellut kannolla olevia esineitä ja ottanut lopulla puuterirasian käteensä; avattuaan ja otettuaan rasiasta puuterihuiskan:) No, sun pentele! Ovatko ne käyneet kähveltämässä jauhontomua myllystä? Aikovatko ne taikinantekoon tällaisella rippusella? Ja mikäs se on tämä... hännäntupsu?
JANNE (ottaa puuterirasian Heikiltä:) Voi, poika...etpä paljoa näy tietävän naisväen tilpehööreistä. Katso päältä nyt, miten tämä poika Siltaa... (Puuteroi vahvasti leukansa.) Katso nyt, tämä on hienoa...
HEIKKI (nauraen rehevästi.) No, onpa minulla tuota lajia hienoutta ollut poikanallikasta saakka, hinkalot täynnä...
JANNE (ylimielisen tietävästi:) Ei, poika, tämä on ylhäisten olkapäitten ja tekolteerattujen rintojen hienoutta... Ja luuletkos sinä tätä säkkijauhoksi tai sahajauhoksi? Ei, hyvä veli. Pariumkarponaattia, oksiitia, talkkia ja... ja... jaa, jaa, kyllä me kauppiaat nämä seikat tunnetaan...
HEIKKI (oli ottanut hajuvesipullon ja haistellut sitä:) Haiseepa se riivatusti.
JANNE (pyhässä vihassa:) Haisee? Se ei haise. Se tuoksuu. Katsos, kun kukkapomaata ekstraheerataan eetterillä ja petroolilla, niin...
HEIKKI (on ottanut ihomaalilaatikon; äkkiä; tekeytyen tärkeäksi:) Seisopas paikallasi. Silmät kiinni. Kas, noin... (Menee Jannen luo ja maalaa punaiset täplät Jannen poskipäihin; ottaa Jannelta peilin ja panee sen Jannen kasvojen eteen; koirankurisesti:) Eikös meilläkin osata? (Nauraen hohottavasti:) Olen kurkistellut myllyn yläikkunasta joka aamu, kun se rouva ja ryökinä maalaa... juuri tämännäköisillä pötköillä.
JANNE (katsellen itseään peilistä; tyytyväisesti:) Mnjaa, oikeastaan... jos tuohon pantaisiin vielä lisäksi piippaus, ontoleeraus, pakkaus, ja paklaus, ei minua voisi kukaan eroittaa ensiluokan näyttelijästä, — Vai mitä arvelet?
HEIKKI (on kuulostellut vasemmalle:) Sst!
JANNE (pasteeraillen; hykertäen omasta ilostaan:) Ja näyttelijöihin ne naiset vasta rakastuvat...
HEIKKI (on siirtynyt vasemmalle, täältä nostaen molemmat kätensä:) Hssst! Hiljaa... Airojen loisketta.
JANNE (iloinen virnistys muuttuu hänen kasvoillaan toljottavaksi säikähdykseksi:) Olisikohan se kauppias? (Panee puuterirasian ja peilin kannolle, jonka luo jää jännittyneenä odottamaan Heikin kurkatessa puiden lomitse joelle.)
HEIKKI (kääntyy; silmää iskien:) Veli Vintturi siellä uistinta viilettää myllylle päin.
JANNE (yhä säikähtyneempänä:) Jestas sentään! Nyt oli piru merrassa tänään...
HEIKKI (salaisen ilkamoivasti; nauraen:) Niin, kukas siellä nyt puotia hoitaa, kun puukhollari on täällä ja kauppias itse uistelee kultakaloja eli myllärin kesävieraita?
JANNE (hätäisen nopeasti:) Onhan siellä se syöjätär, se sen varsinainen akka. Mutta minä kun livistin makasiinin takasolan kautta, ja kauppias kun on tietysti käyttänyt hyväkseen samaa reittiä, niin rouva kun alkaa etsiä, niin... No, voi nyt helkkarissa! Tulipas kun tulikin tästä Paapelin sekotus ja pankrutti... Se kauppiaan naakka hynttää tänne ja silloin... tulipas Töykänän kylään paniikki, oikea aviollisen rakkauden tultasyöksevä kalapaliikki! (Vaikenee äkkiä, miettii otsa rypyssä; alkaen tehdä lähtöä:) Ei, poika. Kyllä minä nyt taidan puikkia toista tietä omalle maalleni... (Aikoo livistää vasemmalle.)
HEIKKI (juoksee Jannen jälkeen, tuo hänet käsipuolesta takaisin; painaen hänet istumaan vasemmalle penkille:) Istu tuohon nyt. Ei tässä vielä hengenlähtö uhkaa. Ensin se lohikäärme toki ukkonsa syö ja sitten vasta sinut.
JANNE (surkeana, mutta nopeassa tempossa:) Niin, niin, mutta... Eräs suuri mies on kysynyt kerran: Missä on nainen? Ja vastannut kysymykseensä: joka paikassa, kaikkialla, missä hänen _ei pitäisi_ olla. Ja minun täytyy tällä hetkenä peljätä _kahta_ naista. (Nostaen kaksi sormeaan pystyyn:) Huomaa: kahta! Ja toinen näistä on minun morsiameni Lyyli Maikku, se ompelijatar, joka on — sen myönnän — ollut yhtä kanssani sekä nappikaupassa että rakkaudessa, mutta jolle nyt olen äkkiä tullut kylmäksi kuin, kuin... (löytämättä sopivaa vertausta:) niin jäätävän kylmäksi kuin, kuin...
HEIKKI (nauraen koirankurisesti:)... kuin kivenkoloon juokseva sisilisko, vai kuinka?
JANNE (innostuen:) Juuri niin! Sillä toisen tähden, uuden ihmeellisen rakkauden vuoksi minä nyt palan kuin salamanteri tulessa. Ja tämän Lyyli Maikun tullessa puotiin minä pakenin makasiininsolaan, ettäs nyt sen tiedät.
HEIKKI (istuutuen oikealle:) Älä ole milläsikään. Tänne hän ei osaa. Eikä tänne tule ketään, ennenkuin kuuluu (viitaten vasemmalle:) tuolta joensuusta apteekkarin perämoottorin säkytys ja pappilan Leo herra hönttää (viitaten oikealle:) tuolta peltojen yli tänne päin. Ja vasta sitten kun kaikki nämä manööverit on suoritettu loppuun saakka, vasta sitten tapahtuu ensimmäinen tulemus ja rouva ja ryökinä saapuvat tänne... noita naimamiekkoja odottelemaan...
JANNE. Ka, sitähän minä tarkoitin, että täällä saisin tilaisuuden tulkita soveliain sanoin rakkauteni rouva Tillonille, ennenkuin nuo riivatun herrat tulevat. (Ylpistellen:) Minulla on, näetkös, hänen kanssaan jo _suhteita_, jotka oikeuttavat minut uskaltamaan...
HEIKKI. Suhteita he-he... Mitäs ne sellaiset suhteet sitten oikeastaan...?
JANNE. No, ka lemmensuhteita. Sillä niin on — näin meidän kesken sanoen — asia, että tämä rouva, jonka suunnattomista rikkauksista koko maailma puhuu, on käynyt puodissa harva se päivä, ja toissapäivänä hän otti minua (näyttäen:) näinikään leuan alta, katsoi minua hurmaavin silmin ja kuiskasi tiskin yli: "Nätti poika! Juu, juu, ei ne Helsingin nuoret herrat puukhollarin rinnalla ole muuta kuin kolmannen luokan kundeja..." (Nousten; innostuen:) Silloin... uskotkos? Jos ei tiski olisi ollut välissä... (Vähiin hämmästyen; lyhyen kuivasti; itsetietoisesti:) No, niin, joka tapauksessa esiinnyin hienosti. (Itserakkaasti:) Ja hän sanoi lähtiessään, tummain silmäripsiensä varjosta pitkään katsoen: "Siellä meidän Korpijoella on ihana soudella auringonlaskun aikaan..."
HEIKKI. Äläs pentele! Ihanko sanoi? Ja lehvakka leski, ihankuin leskikeisarinna...
JANNE (nousee; sanomattoman hyvillään:) Ja käsitätkös sen, että kun ylhäissyntyinen ja rikas nainen sanoo sillä tavalla, on se melkein kuin käsky kosia. Ja juuri sitä varten tänne tulin, tekemään ratkaisevaa kysymystä... (Alkaa kävellä tuohtuneena:) Ja silloin tuo peevelin kauppias! Eikös alakin uistimensoutua joessa, jossa ei ole muita kaloja kuin salakoita, särkiä ja lattareita... ? (On kääntynyt taka-alalle, aikoen jatkaa kiivasta kävelyään, mutta pysähtyy äkkiä kuin naulittuna paikalleen.)
III KOHTAUS.
LYYLI MAIKKU, (ompelijatar, siro ja nuori tyttö, vasemmalta kiireisenä.)
LYYLI (Jannelle; riitaisena:) Enkös sitä arvannut! Täälläpä tietenkin... Missäpäs se harakka muualla kuin...
JANNE (sekaisin tuntein:) Lyyli Maikku...
LYYLI (kipakasti, riitelevästi:) Juuri niin, Lyyli Maikku, ompelijatar, eikä mikään aatelisrouva ja miljonäärinleski, mutta siveä ja puhdas kuin neulan silmä, jos onkin heivahtanut erään heittiön morsiameksi...
JANNE (terävän virallisesti:) Ja ketä neiti Maikku tarkoittaa sillä... hulttiolla, jos saan kysyä?
LYYLI. Sinua juuri, hönttänä! Juoksen puodit, laivasillat, makasiinit ja jos jotkin loukot, kun neulomakoneeni kuukausimaksu on suoritettava tänään ja sinä olet minulle velkaa...
JANNE (huolettoman kylmästi:) Oikeammin sanoen... olet sijoittanut pienen pääoman alkavaan liikkeeseeni...
LYYLI (melkein itkien:) Olkoot mitä ovat, mutta ne olivat ainoat säästörahani...
JANNE (hyvin tietävästi:) _Tuhlausrahoja_ ei ylimalkaan voida liikkeeseen sijoittaa.
LYYLI (joutuen ymmälle:) Höh, no niin, mitäs sinä sitten aiot? (Lähestyy, mielevästi:) Tuutko mun mukaani, Janne?
JANNE (kääntyen Heikin puoleen:) Käy todistajaksi, Heikki Jolma. Tämä nainen sekoittaa raha-asiat rakkauteen. Minun siveellinen tajuni närkästyy syvästi. Ja näin ollen otan minä... tänä hetkenä juuri tulevasta aviostani eron eli toisin sanoen... puran kihlaukseni sekä lemmessä että kapitaalissa. Todista siis, Heikki Jolma, että olen tästä hetkestä alkaen vapaa mies kosimaan jokaista naista...
HEIKKI. Todistan kyllä, jos maksat Lyylin säästörahat takaisin nyt paikalla.
JANNE (hätääntyen:) No, niin, niin, 110, tuota... (Vetää taskustaan paksun lompakon:) Suvaitkaa katsoa! Tämä on pullollaan rahaa. Onko vai ei? (Toisten nyökättyä myöntävästi:) Joo, joo, niin on. (Hetken epäröityään; jyrkästi:) Mutta ne ovat afäärin rahoja, ja niihin ei Janne Kärki koske, sillä hän on totuuden mies. Ja omat rahat ovat pankissa. Mutta vielä huomisaamuna...
LYYLI (jälleen lähestyen: tarttuen hyväilevästi Jannen takin rintapieleen:) No mitä sinä nyt ylpistelet, Janne... Kyllähän niistä nyt sovitaan, kun vaan muusta... kotomatkalla.
JANNE (irtautuen; jäykistyen luoksepääsemättömäksi:) Huomisaamuna tilitän teille, neiti Maikku, nappi- ja tupakkakauppaani sijoittamanne kapitaalin ja... ja lisäksi koron ja osingot. (Lyylin aikoessa lähestyä:) Siihen mennessä en tunne teitä.
LYYLI (kimmastuen:) Jaha, vai et tunne. No maksa sitten. Mutta milläs sinä maksat? Ja mitäs sitten, jos et maksa?
JANNE. Janne Kärki maksaa laskunsa aina ja... ruhtinaallisesti. (Kumartaen:) Valitan, neiti Maikku. (Poistuu vasemmalle.)
LYYLI. Pyh, ja kattia kanssa... (Jannen jälkeen tiuskaisten:) Mutta sen minä sanon, että jos tänne teerenpeliin itsesi sotket, et minun ovelleni enää kolkuta...
HEIKKI. He, siinäpä on tyttö kuin poutahaukka!
LYYLI (pillahtaen itkemään:) Voi, voi sentään, nyt se taisi jättää minut... ihan tähän paikkaan?
HEIKKI (nousee, menee Lyylin luo; lohduttaen:) Älä Sure, Lyyli. Kerrankos sitä jää kananlennoksi naisihmisen lemmet. Ja sitä paitsi: Jannen kukonaskel on kananlentoakin lyhkäisempi. Saat olla siitä varma.
LYYLI. Auta minua, Heikki. Sen on kyllä joku ruuvi höllällä päässä ja siksi se on kaikenlaisten hepsankeikaleitten narrattavissa. Mutta muuten se on sukkela poika. (Melkein itkien:) Ja hauskasti se on aina minua rakastanut... (Alkaa kuulua vasemmalta moottorin säkytys.)
HEIKKI (kuulostellen:) Äläs, nyt se tulee... apteekkarin prutku.
LYYLI (kärsimättömänä:) Anna sen prutkuttaa. Ja lupaa että autat minua. Minä niin tykkään siitä lurjuksesta... (Moottorin säkytys lakkaa.)
HEIKKI. Ahaa, nyt se seisahti. Ja saapa herra kotvan aikaa sitä niskavilloista tukistaa... (Istuutuu oikealle.)
LYYLI (toivottoman kiukkuisena:) Ja minä tukistan sinut pyörryksiin, jollet...
HEIKKI. Milläs minä sinua sitten auttaisin?
LYYLI (lähestyen:) Sanoisit sille edes, että minä toki olen hellempi ja taatumpi tyttö kuin tuollaiset kaikenväriset kesälinnut, joilla lie lainahöyhenet joka paikassa, kun kerran naamansakin maalaavat ja viipottavat pientareilla kuin västäräkit rantakivillä...
HEIKKI. Mihinkäs sinä olet menossa?
LYYLI. Mihinkäs minä muualle kuin neulomukseni ääreen. Olen Kapalaukeen Suoma-neidillä neulomatöissä.
HEIKKI (ponnahtaen seisaalleen; lyöden kämmenellään reiteensä:) Nääpäs kun lääpäs. Nyt ne mallasivat yhteen molemmat jauhinparit. Asianlaita on, katsos, se, että se Suoma on lakannut käymästä myllyllä ja minä kun...
LYYLI (keskeyttää; kipakasti:) Ja miksikäs on lakannut? Etkös sitä tiedä, että kylällä huhutaan sinun pelehtivän myllyn ylisillä sen toisen, sen heiveröisemmän kesävarpusen kanssa... Niin juuri, samaa sorttia se olet sinäkin. Ettäs kehtaat! Ja tuollaiseen vaihtaa koko pitäjän kaunein talontytär? Ja vieläkös tuppaisi myllylle? Suoma-neiti ei olekaan mikään raukka ja riepu, mutta surulliselta se on näinä aikoina näyttänyt...
HEIKKI. Ihankos totta? (Lyylin nyökättyä ottaa häntä vyötäisiltä ja kiepauttaa riemuissaan ympäri:) Vannotkos tuohon silmään?
LYYLI. No vaikka neulansilmään. Vingerporillisen se tyttö itkaisee joka ilta ennen maata panoa.
HEIKKI (käy vakavaksi, ottaa Lyyliä kädestä ja vie hänet istumaan vasemmalle; istuuduttuaan hänen viereensä; synkästi:) Minulla kun on, nääs, semmoinen luonnoton luonto, että kun se tyttö seisoo minun edessäni ja katsoo noinikään altakulmainsa minun tyhmää naamaani, silloin minä vasta tyhmistyn, niin etten saa suutani auki, en edes ilmoista haastaakseni. Ja sitten kun sen silmänvalkuaiset päilyvät kuin kaksi päärlyä ja silmäterät sihertävät kuin taivaalliset hyrrät sieltä päärlyjen sisäpuolelta, silloin minun silmäni sokenevat, korvat humisevat, ja minä olen kerta kaikkiaan kuuromykkä ja umpisokea koko ajan, kun se siinä katsoo ja hymyilee. Mutta sen minä sanon, että jos nyt saat sen tulemaan myllylle, puhun minä kuin paras pappi, sillä pisaraakaan ei sen tytön tarvitse tähteni silmistään hukata. Ja sen minä sanon sinulle, että noista mamselleista ja rouvista, jotka sotkevat sekä sinun että minun asiani, otan selvän tässä paikassa. Olenpa jo uumoillut heistä kotvan ajan yhtä ja toista. Ei ole kuulunut koko kesänä maksua meille, ei ruoasta eikä asunnosta, ja puodissa on, kuulema...
LYYLI. Ja entäs minulle? Neulottavat ja parsittavat ja joka rippusen ottavat laskuun... Vai sillä tavalla... No, en minä paremmin sano! Ja nyt minä lähden. Terve, Heikki! Nyt alkaa leikki. (Poistuu oikealle.)
IV KOHTAUS.
(Janne tulee vasemmalta kurkkaillen ja hiipien, kulkee yli näyttämön huomaamatta Heikkiä.)
JANNE (Heikki rykäistyä, selvittyään säikähdyksestään:) Jokos se meni?
HEIKKI. Perästä kuuluu sano torventekijä.
JANNE (tepastellen keskinäyttämöllä; tyytyväisenä:) Jaa, jaa, jospa hän vain olisi nähnyt, miten ylhäisesti osasin käyttäytyä tuota tyttöriepua kohtaan, hän ymmärtäisi ilman muuta, että olen valmis, niin... kaikesta päättäen olen ollut jo kehdossa kypsä astumaan korkeampaan säätyyn.
HEIKKI. Siltä näyttää. Mutta minkäs sankariteon sinä nyt oikein aiot tehdä?
JANNE (omissa maailmoissaan:) Mitäkö tehdä? Heittää nappi- ja rihkamakaupan, ompelukoneet ja ompelijattaret hiiteen ja tulla tirehtööriksi! Valuutta virtaa kuin Korpijoki Töykänän lävitse, osakekirjat nousevat ja laskevat kuin purjelaivat merellä. Kupongit leikataan, kramofoonit soivat ja ratiot laulavat ja kompanjuunien kanssa juodaan sinun-maljat sampanjakaljassa vaan. (Alkaa kuulua vasemmalta taas moottorin hetken kestävä säkytys, säikähtää:) Äsh, apteekkarin peräprutku, kuuletko?
HEIKKI. Kuulen ja haistan. Ja lyönpä vetoa, että rouva ja ryökinä sipsuttelee parhaillaan joen pengertä tänne.
JANNE (hyörien hädissään sinne ja tänne:) Herrajjee... ja millä minä nyt ennätän toteuttaa suuren unelmani? Rakkaus sammuu, kultavirrat juoksevat hiekkaan ja palatsit sortuvat, jos en nyt saa kyynärän verran etumatkaa noilta riivatuilta herroilta...
HEIKKI (nousten:) Minä autan sinua, sillä minulla on vanhaa närää noita herroja kohtaan. (Kuin määräyksiä jakaen:) Sinä otat osallesi tuon papinpojan, joka tuolla parhaillaan harppii ojien yli. (Jannen juostessa jännittyneenä oikealle!) Toimita hänet keinolla millä hyvänsä täältä pois, ennenkuin naiset saapuvat. Minä pidän jonkun aikaa loitolla apteekkaria ja kauppiasta. (Turskisti:) Ymmärrätkös?
JANNE (pyörällä päästään:) Juu, juu, mutta... papinpoika on suuri ja lihava!
HEIKKI Ja tomppeli! Ymmärrätkös?
JANNE (täysin ymmällään; surkeana:) Juu, juu, sano Jusliini parka...
HEIKKI Terve. (Poistun vasemmalle.)
JANNE (Heikin jälkeen; avuttomana:) Terve, terve... (Seisoo hetken paikallaan: hätkähtää, juoksee oikealle ja takaisin; suoraan katsomoon, kuin apua anoen:) Nyt se tulee... Ja naiset tulevat ja herrat tulevat! Ja kauppiaan rouva, se Potifaarin emäntä! Voi, Jooseppi parka... (Juoksee taas oikealle, palaten takaisin; tyytyväisempänä katsomoon:) Ahaa, jopa jönkii hitaammin, se ährys... palavissaan varmaan. (Ryhtyy ankarasti miettimään.) Papinpoika on tomppeli, sanoi Heikki. Ja minä? Neropatti ja maailmanmatti. Siis: ei tappelulla ja hälyllä, vaan viisaudella ja älyllä... Oisko nakata kivellä sen tomppelin naamaan? (Katselee ympärilleen löytääkseen kiven; luopuen aikeestaan:) Ei, ei. Kuka takaa, että se osuu? Yksinkertaisia papinpoikia suojelee sallimus... Jotain muuta! (Takoo otsaansa, kävelee edestakaisin:) Jotain hienon hienoa ja ihmeellistä... (Pysähtyy oikealle etualalle, tuijottaa nuoralta oleviin vaatteisiin:) Jotain naisellisen viekasta tai... viekkaan naisellista... (Kuin hakien jotain ajatusta:) Hame. Pöksyt ja pusero. Päivänvarjo ja hame. Hame ja... (Riemukkaana keksintönä:) Oi, hame! Sinä taivaallinen kapine, sinä kaikkien arvoituksien seesam... (Katsomoon, tuttavallisesti:) Se on selvä nyt, uskokaa tai ette. (Riisuu takkinsa ja heittää sen maahan, ottaa nuoralta hameen, painaen sen rintaansa vasten:) Sinä salaisuuksien peite ja tyhmyreitten ansa... (Sovittaen sen eteensä:) Hoida virkas, sua käskee äly kirkas. (Vetää housujen tavoin hameen yllensä; ottaa puseron ja pujottaa sen nokkelasti päällensä; jääden katsomaan paidanhihojansa, joita puseron lyhyet hihat eivät peitä:) Mutta kädet? Kädet ovat Eesaun kädet... (Käärii paidanhihansa kokoon, niin että ne peittyvät puseroon; menee pöydän luo, ottaa peilin ja katselee itseään huolellisesti:) Ei mitään vikaa, joka päällepäin näkyisi. Mutta posket... hieman hempeämmiksi. (Hankaa kädellä poskiaan, niin että niiden maaliläikät tasoittuvat sopivasti; katsoo uudestaan peiliin:) Jestas sentään, mikä kaino kauneus sinun poskiltasi hohtaa, Janne parka... (Rientää ottamaan päivänvarjon, levittäen sen ja nostaen päänsä päälle:) Ja nyt... piiloon pää ja hempeäksi ääni. (Asettuu riippumattoon; jäljitellen naisen ääntä:) Sopii tulla, kiireestä kantapäähän on valmis Lempi Sirkiä... (Kuulostelee; jää äkkiä tuijottamaan housunlahkeisiinsa:) Helkkarissa! Muu kaikki käy, mutta pukinsorkat on näkyvissä... (Nousee, kiirehtii oikealle; hädissään:) Saakeli soikoon, nyt on tiukka paikka. (Huomaa kantoa peittävän liinan:) Ahaa! (Hetken epäröityään:) Hätä ei lue lakia. (Tempaa kannolta liinan, niin että kaikki sillä olevat esineet lentävät hujan hajan maahan; liina kädessä:) Mitä tehtäis ei naisen takia? (Asettuu jälleen riippumattoon, peittää liinalla jalkansa ja varjoo päivänvarjolla kasvonsa; kurkistaa kerran vielä olkansa yli, ottaa velton asennon ja jää odottamaan.)
V KOHTAUS.
LEO VILANDER, (puoleksi maalaisesti, puoleksi herraskaisesti puettu, lihavahko ja tyhmännäköinen papinpoika, tulee hengästyneenä ja palavissaan oikealta.)
VILANDER (puhuu hieman änkyttävästi:) Neiti Si-si-sirkiäkö siellä hö-hö-hö... uinailee?
JANNE huokaillen ja valittaen; matkien koko ajan naisen ääntä: Ooh, älkää häiritkö minua...
VILANDER. Sa-sa-sairastaako se neiti ihan tautia vai... ?
JANNE. Päänsärkyä, hermosärkyä... kroonillista anemiaa ja, ja... Minun hermoni eivät kestä tätä maalaiselämän karkeutta! Ja sitten... sisäisiä ristiriitoja...
VILANDER. O-o-onpas siinä tautia kerrakseen. (Lähestyen:) Mutta minä kun vähän hierasen niskoilta ja nivusilta ja sitten pa-pa-pappilan saunaan... (Kumartuu Jannen puoleen ryhtyäkseen hieromaan.)
JANNE (omalla äänellään; unohtaen osansa:) Eikä helkkarissa!
VILANDER. Ohhoh...
JANNE (jälleen naista jäljitellen:) Ooh, jättäkää minut rauhaan. (Ojentaen kätensä peittäen päivänvarjolla yhä tarkemmin kasvonsa:) Saatte suudella kättäni, mutta menkää, menkää...
VILANDER kömpelösti suudelmaan: Ky-ky-kyllähän minä... Mutta saisikos tavata jossain rouva Tillonia?
JANNE. Hän on soutelemassa... Killingin saaren ja Jänissaaren... ja... ja...
VILANDER (mustasukkaisena:) Y-y-yksinkö? Ka-ka-kauppiaanko kanssa?
JANNE. Nuoren, tummatukkaisen, vieraan (matkien änkytystä:) ka-ka-kavaljeerin kanssa.
VILANDER raivoissaan; liikehtien: Va-va-vai niin! Pe-pe-petoskauppaa... (Oli kompastua Jannen takkiin; ottaen sen maasta:) Ja si-si-siinä on sen lurjuksen takki. Vai pa-pa-paitasillaan ne soutelevat ke-ke-keskellä päivää. O-o-otanpa sen talteen ja se-sel-selkäsaunan saa sen omistaja pappilan rengeiltä. (Aikoo lähteä.)
JANNE unohtaen taas osansa: Piru vieköön, älä vie!
VILANDER pysähtyen hämmästyneenä oikealle: Ohhoh.
JANNE tekeytyen nopsasti sairaaksi: Ooh, miten päätäni särkee...
VILANDER. Hö-hö-hö... na-na-naiset miehistyvät. Mu-mu-mutta ei meitä petetä. (Poistuu kiivain askelin oikealle.)
JANNE (vihan vimmassa:) Luuleeko se tolvana, että takiton mies voi kosia ylhäistä naista? (Ponnahtaa pois riippumatosta: solahuttaa hameen päältään ja jättää sen maahan:) Ja kehtaa vielä kilpailla _minun_ kanssani ja kaiken lisäksi _minun_ tulevasta morsiamestani. (Sipaisee puseron yltään ja heittää sen jonnekin taka-alalle; ottaa hyökkäävän asennon:) Niin se, nään ma, on Suomen maassa, että jos muu ei auta, niin tappelu auttaa. (Nyrkkiä heristäen oikealle päin:) Herran pojat ja Kaitarannan Kustaa... Takki tänne! (Ryntää hirmuista vauhtia oikealle; samassa alkaa taas kuulua moottorin säkytys, entistä lähempää, lakatakseen jälleen seuraavan kohtauksen alussa.)
VI KOHTAUS.
LEMPI SIRKIÄ, _laihahko ja kalpeahko neiti, sekä_ MARY TILLON, _pyyleväksi ja koreaksi pyntätty nainen, tulevat oikealta taka-alalle vilkkaasti keskustellen._
LEMPI. Minä en tahdo lähteä. Älä yritäkään, en tahdo.
MARY _ivallisesti:_ Vai ei mamselli tahdo? Entäpä jos...