Part 3
Olen yksin, — ei, sinä luonani taas ohimoilleni painat suudelmaas.
Olen yksin, — ei, käsivarrellein sun kukkaisvartesi hennon vein.
Olen yksin, — ei, sinä kuulet kuin ihanuuttasi laulan riemusuin.
Olen yksin, — ei, nyt helmassa yön me solmimme kukkien helmivyön.
Olen yksin, — ei, kovan piinani näät; tulet rauhana, sointuna, luokseni jäät.
MIETELMIÄ
MIETELMIÄ.
1.
Mihin suuria sanoja tarvitaan? — Kas pieniä tekoja verhoamaan.
2.
Näet miehen rohkeuttaan kerskuvaisen. — Tuosta arvaat kohdanneesi arkalaisen.
3.
Sinua toki hieman sietää vois, jos aina toisia et mestarois. Ja itselleskin älyn pisar jäisi, jos kaikkeas et muille tyrkyttäisi.
4.
Sinut mallikelpoiseksi mainitaan. Pieninkään ei satu kompastus tielläs. Sääli, että hyveittesi vaan syynä sielusi on latteus.
5.
Mistä on heillä nyt siveys-into ja hätä, kaikkiin suuntiin käännetyt tähystyspeilit. — Näät, omain kaapujen alta jo pursuvi mätä, öitsi he liikaa, siemasi viinoja leilit.
6.
Naisasian ajo on tautina sulla. Et muuta sä nää, sun sietäispä naisvankilahan elinkautiseks tulla, naisvihaajana jopa kuolisit sä.
7.
Jokaisen astumani vaaksan paimennatte te tuiki tarkoin, etten liikaa käydä sais. Retkeilen aatoksin, — kai kerran oivallatte: tuo sentään vaarallisintapa olla tais.
8.
Ikäs kaiken kuiva kirjatoukka olit. — Oppiasi suurta kehutaan. Mutta sittenkin sä lienet houkka, elämän et kirjaa tunnekaan.
9.
Sä väität: elämä on ilvenäytelmää, siks joka tilanteessa naamiota vaihdat. Myös yksin ollessasi itseäsi kaihdat ja näytät omahyväisosaa pettävää.
10.
Huomattu mies olet julkisuuden, saavutit näyttelytaituruuden. Kuiskivat: "sydämes kylmä kuin jää, vieraita läksyjä täynnä on pää."
11.
On kurjat etupyyteet; huimin panoksin nyt köyhälistön onni peliin suistuu. Mut kelle hautain uhrit mieleen muistuu, hän veljeskiistaa suree verikyynelin.
12.
"On lemmen laki lauhkea, ei julma", niin lausutaan, mut tuossapa on pulma: jos aviohon eksyy ihmislapset, saa murehista harmajiksi hapset ja sydän vallassa on kauhun, pelon, kun kahle painava on läpi elon; taas naimisiin jos säästyy joutumasta, voi yksin jäädä, armasta ei kohtaa. — Tää kamalaa: ei umpisopukasta tie mikään lemmen onneen taida johtaa.
13.
Niin mies ja vaimo yhteen kasvavat kuin puu ja kuori, noinpa sanotaan. Mut miksi toukka kaivaa vakojaan ja uurtaa kuoren alle poukamat. Miks sydän häilyvä on lemmessään, ei sovi sääntöihin se ensinkään?
14.
Oman, arvon varmaan pienoiseksi tunnet, koska sille täytteheksi arvonimeä sä toivot pöyhkää. "Salaneuvos" hienolta se löyhkää. "Herra majuri" kun korviin soipi, aateliin sen verrata jo voipi. Nimi nähdään: Heipä hei; — apinata ei!
15.
Ei ahdas henki rinnasta katoa, ei kasva sielu ja kunniantunto, jos kuinka koittavat nuttuunsa latoa tähtiä, ristejä. — Vieras on kunto.
16.
Ei varttune päähän viisaus, äly, jos paisuu kukkaro, loisto ja häly. Ei oppia liian karttune silloin, kun markkoja laskevi aamuin ja illoin. Ja kun lemmen ostavat rahoin, se on väärennettyä pahoin.
17.
Nahan alta aasi voi pilkistää, ei leijonan talja aina sovi. Soma naamio tuokin on: kyyhkyn pää, mut höyhenten alla haukan povi.
18.
Taas on tullut muotiin keskinkertaisuus. Mitta, joka luotiin, pois. On sääntö uus: Liika viisaus on houkkaa, kas se tyhmyreitä loukkaa.
Rohkeus ja mieli suora, niitten paikka hirttonuora. Luoviminen, luikerrus, salajuonin saalistus metsän elävien tapaan luopi yhteiskunnan vapaan. Ilveilyhyn: Heipä hei! Hyveet hitto vei!
19.
Vapaus suussa sulla, povella pannabulla. Tuli sen toinen kokemaan, ken ei taipunut hokemaan tunnustustasi. — Vapaus niin kehtohon ristiinnaulittiin.
20.
Ei kuollut rikas mies, ei Latsaruskaan. On yhä lämmin rikkaan lies, Latsarus nääntyy tuskaan.
On syvä juopa välillään. Latsaron haavat ne tuskin polttoon kipeään niin pisaraista saavat.
LAULAJAN LÄÄKE.
Tuli laulajan luo sydän murheinen: "oi paranna haavani nuo! yhä kirveltää, ei unta ne suo. Sun rohtojas siis anelen."
Vei laulaja sairahan tään povelleen: "raikas sielu, sun lääkitä voin, suon sulle mä mettä nyt suudelmoin, pian haavasi terveeksi teen!"
KAKSI POTILASTA.
Kaks neittä katsoo laulajaa, tän silmät kiehtovaiset ovat, kaks' sydäntä nyt sairastaa, povissa polttehet on kovat.
Ja laulaja hän hoitelee, mut sukkamieli toisen surmaa. Vaan toinen elpyy, paranee, juo verratonta onnen hurmaa.
LEMMEN VARAS.
Näet silmät ruskeat, tuikkavat, salaviisauden nyt oivallat: saa varkahin riemut suurimmat.
Tulisilmissä piilee onnen maa. Mitä kuulet? — Tuulikin kuiskoaa: ota varkahin lempi, se juovuttaa!
USKONTO.
Taivasluvat, jumalkuvat töin ja vaivoin huolistellut, ihmisaivoin rakennellut, kohdaltansa ijät, ajat taioillansa täyttää majat.
Paateen paaden kansat liitti "uskon" saaden, jota kiitti miehet, vaimot, lapset aimot. Päistä päihin juurtui haaveet, pinttyi näihin kuni aaveet, kummitellen vuosisadat, varjoellen elon radat.
Taivasluvat, jumalkuvat inhimilliset; yhä niitä aatos muovaa, jatkuu siitä työtä luovaa vuodet tuhannet.
MIES.
Ei mies, ken huutaa suuriäänisemmin ja kertaa kuulemansa toisten suusta ja hetken tuulen mukaan purttaan ohjaa.
Vaan mies, ken aatteillensa etsii pohjaa vakuuden, oikeuden mittapuusta, itseään arvostellen ankarimmin.
Hän yhtëisedun ylinnä ken pitää ja kerskumatta suorii voimateon, kas hänen kylvämänsä siemen itää ja tuottaa aikanansa onnen keon.