Part 33

[68] Nämä puolalaiset legioonat perustettiin jo v. 1912 Galitsiassa, Itävallan puolalais-ystävällisen valtakauden aikana. Elokuussa 1914 ne lähtivät sotaan ja niihin liittyi vapaaehtoisia Puolan kaikista osista. Syksyllä 1916 kuului legiooniin kaikkiaan noin 30 000 miestä. Niiden luoja ja johtava sielu oli Josef Pilsudski. Syyskuussa samana vuonna annettiin legioonille keisari Frans Josefin reskriptillä oikeus käyttää omia kansallislippuja ja nimitystä »puolalainen apujoukko».

[69] Ludendorff, main. teos, siv. 344.

[70] Suomen Jääkärit II, siv. 860 ja seur. Vrt. C. O. Nordensvan, Världskriget 1914-1918, siv. 314.

[71] Sitä koskevista toiveista oli meidän vaikea lopullisesti luopua.

[72] Näin täytyi puhua meidän puoleltamme tehtävässä esityksessä liittolaisellemme, taistelevalle Saksalle. On itsestään selvää, että kukaan meistä ei vähäksynyt sitä tavatonta merkitystä, mikä länsivaltojen takuun saannilla Suomen autonomialle olisi, jos itsenäisyyssuunnitelmat menevät myttyyn. Mutta sehän ei ollut Saksan apuun rakentuvan itsenäisyysliikkeen edustajain hankittavissa.

[73] R. Norrländer ja S. Sario: Die nordische Brücke, N:o 5 sarjassa »Die russische Gefahr», julkaissut Paul Rohrbach. Stuttgart 1917.

[74] Ks. esim. Lucien Maury, Den svenska nationalismen och kriget, Tukholma 1918, siv. 274 ja seur.

[75] Kai Donnerin julkaisema teoksessa Suomen vapaussota, II, siv. 40.

[76] »Die deutsche Regierung betrachtet es als ein deutsches Interesse, dass Finnland womöglich in Besitz der vollen Selbständigkeit gelangt. Infolge dessen ist die deutsche Regierung gewillt, bei dem Friedensschluss für die Erreichung dieses Zieles den zur Zeit bestehenden Verhältnissen gemäss zu wirken. Sollte dennoch irgendein staatliches Band zwischen Finnland und Russland bestehen bleiben, ist Deutschland bereit, für die vertragsmässige Erhaltung der finnländischen Autonomie einzutreten.» — Se selostus, joka on teoksessa Suomen vapaussota I, siv. 198, on epätäydellinen.

[77] Ernst von Hülsen teoksessa Suomen vapaussota, I, sivu 208.

[78] Kertomus on »Stockholm» nimisenä ranskaksi julkaistu konferenssin järjestelykomitean toimesta Tidenin kustannuksella Tukholmassa 1918. Suomalaisten valtuutettujen memorandumi on sivuilla 298—304.

[79] Eräässä yksityisessä keskustelussa Donnerin kanssa oli Sirola kuitenkin mielipiteenään lausunut, että kansan on ehdottomasti vuodatettava vertansa vapautensa puolesta eikä hankittava sitä vain diplomaattisilla neuvotteluilla (Suomen vapaussota 1, Siv. 309).

[80] Suomen vapaussota, I, siv. 214 ja seur Vrt. Hannes Ignatius Sortovuosista itsenäisyyteen, Helsinki 1927, Otava siv. 133 ja seur.

[81] Ne on toht. Kai Donner julkaissut teoksessa Suomen vapaussota, II, siv. 42.

[82] K.A. Wegelius, Aseveljet I, siv. 250.

[83] Suomen vapaussota, I, siv. 222 ja seur.

[84] Suomen Jääkärit, II, siv. 965 ja seur.

[85] Bertel Appelberg: Revolutionsåret 1917, teoksessa Med lagen och svärdet, Helsinki 1919, Söderström & C:o, siv. 172.

[86] Kirjeet on julkaistu suomalaisina käännöksinä valtioneuvos Danielson-Kalmarin kirjassa »Ahvenanmaan asia vuosina 1914—1920», Helsinki 1920, Otava, siv, 185 ja seur. Vrt. Bertel Appelberg: Jägarrörelsen, teoksessa Med lagen och svärdet, siv. 170 ja seur.

[87] Ylläolevaa Ahvenanmaan-kysymystä koskevaa esitystäni, joka sisältyy tämän kirjan aikaisemmin ilmestyneeseen ruotsinkieliseen painokseen, on ruotsinmaalaiselta taholta väitetty vääräksi. Esimerkiksi entinen pääministeri, nykyinen maaherra Eden, on eräässä haastattelussa vakuuttanut, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, että vapaamieliseltä taholta olisi käytetty minkäänlaista painostusta mainittua tarkoitusta varten. Herra Eden sanoo edelleen, ettei hän tunne ahvenanmaalaista K.J. Sundbergia sekä ettei hän tietääkseen koskaan ole tavannut sennimistä henkilöä. Mikäli asia koskee herra Edeniä itseään, on hänen vastaväitteensä tietysti otettava ad notam. Sopinee kuitenkin huomauttaa, että eräs toinen ahvenanmaalainen, toht. Hugo Sommarström, jota Stockholmstidningen on haastatellut, on m.m. ilmoittanut, että, ellei hän erehdy, Sundberg taikka joku toinen (suomalainen) ylioppilas jo keväällä 1917 kääntyi silloisen Upsalan professorin Edenin puoleen Suomen ja Ahvenanmaan kysymyksen johdosta. Olkoon miten tahansa, ei ole pienintäkään syytä olettaa, että Sundbergin 16 p:nä heinäkuuta 1917 minulle esittämä kertomus olisi ollut tuulesta temmattu taikka että minun muistiinpanoni siitä olisi väärä. Viittaan muuten Uudessa Suomessa ja Helsingin Sanomissa 17 p:nä joulukuuta 1927 julkaisemaani selitykseen, missä minä m.m. oman kertomukseni lisätodistukseksi huomautan valtioneuvos Danielson-Kalmarin yllämainitussa teoksessa tekemiä paljastuksia. Lausun siinä: »Täytyy pitää aikaisemmin julkaistujen asiakirjain avulla todettuna ja nyt edelleen vahvistettuna, että Ruotsissa toimineet ahvenanmaalaiset saivat yllytystä ja kannatusta ruotsinruotsalaiselta taholta pannessaan alulle liikkeen, joka antoi tulokseksi ahvenanmaalaisten kääntymisen Ruotsin puoleen.»

[89] Ylimalkaisten päiväkirjamerkintöjen mukaan. Ne pitävät yhtä salaneuvos von Hülsenin yllämainitussa teoksessa antamien tietojen kanssa. Niissä ei kuitenkaan mainita sitä valtakirjan kohtaa, joka koski Ruotsia.

[90] Julkaistu teoksessa Suomen vapaussota, I, siv. 263 ja seur.

[91] Ks. valtioneuvos Hjeltin seikkaperäistä selostusta käynnistä suuressa päämajassa hänen muistelmissaan (Vaiherikkailta vuosilta, II, siv. 66 ja seur.) sekä teoksessa Suomen vapaussota I, siv. 62 ja seur.

[92] Edvard Hjelt: Vaiherikkailta vuosilta, II, siv. 111 ja seur.