Part 7

"Kun suuri maailmansota puhkesi, joutuivat Kuurinmaan saksalaisbaltilaiset asukkaat todella traagilliseen ristiriitaan — sydämen ja velvollisuuden ristiriitaan. Sydämen äänen mukaan he olivat, heidän täytyi olla, elleivät tahtoneet kieltää koko entisyyttään, saksalaisten puolella. Velvollisuus taas vaati päinvastaista. Mutta yksikään baltilainen ei horjunut edes silmänräpäystäkään. He kaikki pakottivat, vaikkakin syvintä tuskaa tuntien, sydämensä vaikenemaan ja tekivät velvollisuutensa valtiolle täydelleen ja kaikilla aloilla, upseereina, sotilaina, virkamiehinä, alamaisina.

"Hallituksen, vaikkakaan se ei ollut heille suopea — baltilaiset ovat jo ammoin oppineet, että Venäjän hallituksen hyväntahtoisuuteen heidän ei kannata luottaa — vain yksinkertaisesti järkevän hallituksen, joka olisi katsonut omaa etuaan, olisi pitänyt suopeasti kohdella baltilaisia nähdessään, miten he suhtautuivat tuohon vaikeaan ristiriitaan.

"Vaan mitäpä tapahtui?

"Alkoi saksalaisvaino, jota pahempaa tuskin saattoi ajatella. Se alkoi siten, että kaikki saksalaisten yhdistysten koulut, sitten itse yhdistyksetkin, suljettiin. Seurasi sitten kielto saksankielen käytöstä julkisuudessa, mutta julkisuus taas oli kaikki, mikä oli oman kodin seinien ulkopuolella. Tämän kiellon rikkojat tuomittiin suuriin rahasakkoihin tai vankeusrangaistuksiin. Lapsiinkaan nähden ei tehty poikkeusta ja nämä joutuivat yhä uudestaan rangaistuksen alaisiksi.

"Sitten ryhdyttiin tuohon vanhaan keinoon — karkoittamiseen hallinnollista tietä.

"Ilman mitään oikeuden tuomiota täytyi lukemattomien balttilaisten lähteä itään aina Siperian kaukaisimpiin seutuihin saakka. Monet monituiset kytkettiin vankikomeroihin. Mitä vaarattomimpia ihmisiä, raihnaisia vanhuksia, kunnianarvoisia rouvia ja lapsiakin kohtasi tuo onnettomuus samoin kuin maan huomatuimpia ja ansiokkaimpia miehiä. Mitä typerin ja kurjin ilmianto riitti usein aikaansaamaan tuon ankaran kohtalon iskun.

"Suuri on niiden lukumäärä, jotka ovat kärsimysten tiellään menehtyneet tai kuolleet Siperian vankikomeroissa. Vielä useammat odottavat raskainta puutetta kärsien lopullisen vapautuksen hetkeä.

"Kaiken lisäksi tuli vihdoin ero kodista ja konnusta, vaimosta ja lapsista, hävitys ja rosvoaminen. Maa piti tehtämän erämaaksi, sen asukkailta riistettiin kaikki oikeudet ja he joutuivat täydelleen ryöstönhaluisten, häikäilemättömien virkamiesten uhreiksi. Se menettely katkaisi kaikki siteet, se vieroitti uskollisimmatkin hallituksesta. Baltilaiset eivät rikkoneet välejään hallitukseen, hallitus itse rikkoi välit ja sysäsi luotaan nuo ihmiset, jotka eivät koskaan olleet antaneet aihetta muihin syytöksiin kuin siihen, että he olivat syntyneet saksalaisista äideistä ja loukkaamatta alamaisvelvollisuuksiaan tahtoivat olla saksalaisia kuten heidän esi-isänsäkin olivat olleet. Se — heidän saksalaisuutensa oli heidän rikoksensa, sillä sodan päämäärät eivät koskeneet ainoastaan Saksaa, vaan koko saksalaisuutta, mikä oli hävitettävä, perin pohjin kitkettävä maasta.

"Tällä kannalla olivat asiat Kuurinmaalla. Silloin astuivat saksalaiset soturit voittoisa saksalainen miekka kourassaan maahan. Kahdella sysäyksellä he valtasivat maan, ensin Libaun ympäristöineen, sitten keskeytymättömällä, voitokkaalla hyökkäyksellä koko alueen Väinäjokeen ja Kuurinmaan pohjoiskärkeen saakka. Vain pienet alueet jäivät vielä venäläisten käsiin.

"Mitaun asukasten tila oli venäläisvallan viime päivinä muodostunut kerrassaan sietämättömäksi. Jokainen yksityinen henkilö tunsi turvallisuutensa uhatuksi ja uskalsi tuskin liikkua kaduilla. Poliisi ja sotilaat ottivat kiinni nuoret miehet ja sulkivat heidät taloihin, mistä heidät suoraan vietiin juoksu- ja ampumahautoja rakentamaan.

"Heinäkuun 31 p:nä, eräänä lauantaina, alottivat venäläiset viranomaiset kaupungin tyhjentämisen. Mitä erilaisimmilla ajopeleillä, joiden kuormana oli kaikenlaista kirjavaa taloustavaraa, kiiruhtivat asukkaat asemalle ja Rigan valtamaantielle. Se oli kansainvaellus.

"Muutamat virkamiehet, niiden joukossa kunnon miehen maineen saanut poliisimestari, jäivät kaupunkiin vielä sunnuntaihin asti. Hyvään venäläiseen tapaan löivät he linnanpuiston hotellin kellarit auki ja viettivät jäähyväisorgiat, joissa työstetty viini virtasi. Olihan kaikki mennyttä. Siksi nautittiin kuten epätoivoinen pelaaja ennen konkurssia täysin siemauksin.

"Yöllä leimusivat yltympäri tulipalot ja tuontuostakin kuului valtavia räjähdyksiä. Sillat, kruunun rakennukset, tehtaat ja useat kaupungin yksityisasunnoistakin räjäytettiin mielettömästi ja sytytettiin tuleen. Palokunta yritti sammuttaa tulta ja ehkäistä sen levenemistä, mutta sotaväki esti työn.

"Siten kului aika sunnuntain puolipäivään asti. Aamupäivällä alkoi pienehkö pogromi, sotilaat murtautuivat viini- ja väkijuomavarastoihin, tyhjensivät niiden sisällön ja alkoivat sitten aivan juopuneina ryöstää kaupunkia. Kaupungin roskaväki liittyi ryöstäjiin.

"Yhtäkkiä silloin — noin kello 1 i.p. saivat räjähdykset toisen luonteen. Kuului havina, vihellys, räiskäys! Tykit puhuivat rautaista kieltään. Saksan panssaroitu nyrkki kolkutti Mitaun porteille.

"Aan toiselta puolen vastasivat venäläiset. Siellä täällä iskivät shrapnellit teille ja taloihin. Asukkaat pakenivat lujien kivimuurien suojaan odottaen tuskaisina ja jännittyneinä.

"Sitten k:lo 3 i.p. hälinää kaduilla. Muutamat venäläiset sotilaat juoksivat käytävillä, iskivät kiväärintukeillaan puhki näyteikkunoita. Kaikki kiiruhtivat siltaa kohti. Ensin harvat, sitten yhä useammat ja vihdoin juoksivat he joukottain. Muutamien kauppojen ja kellarien kohdalla pysähdyttiin, tempaistiin pullo, toinenkin ja paettiin eteenpäin.

"Ja sitten 20 minuuttia myöhemmin näkyi tiellä kaksi polkupyöräilijää, teräskypärä päässä — varovaisesti pälyen ympärilleen.

"Ensimäiset saksalaiset!

"Heitä seurasivat jalan 28:nnen Reinin rykmentin miehet kivääri käsillä valmiina, mutta nauraen, leikkiä laskien. Toista tietä tuli uusia joukkoja pyrkien pääkatua myöten torille.

"Yhtäkkiä kuulat rätisivät. Venäläiset ampuivat siltaa konekivääreillä. Kuulat lensivät talojen nurkkiin. Sitten valtava räjähdys. Aa-joen silta lensi ilmaan.

"Mutta sillä aikaa vyöryi mahtava virta kaikkia aselajeja Grünhöfsche- ja Katolische Strasse'a" myöten kaupunkiin. Valtava, ihmeellinen näky, suuri ja voittoisa Saksan armeija.

"Ja Mitaun asukkaat, harvat jälelle jääneet, he tempasivat ikkunat auki ja kiiruhtivat kadulle. 'He ovat täällä, he ovat täällä!' Vuori vyöryi joka rinnalta, hengitettiin taas vapaasti, turvan ja suojan tunne palasi jälleen tuskan ja kauhun hetkien jälkeen.

"'Max' ja 'Germania', suuret mörssärit, kuletettiin torille ja sieltä ne lähettivät pakeneville venäläisille jylisevät terveiset, niin että katot vapisivat.

"Oli Mitaun suurin päivä 1/8 1915."

Edellisestä selviää baltilaisen kansanaineksen suhde sotatapahtumiin. Ollen germaanista syntyperältään, kieleltään ja sivistykseltään, ollen hallitseva aines maassa, asuen komeissa maakartanoissaan, "hoveissa", eläen henkisesti erillään muusta maan asutuksesta se toivoi vain Kuurinmaan yhdistämistä Saksaan ja saksalaisen hengen voittoa Itämerenmaissa.

LEIRIELÄMÄÄ.

Jääkäripataljoonan harjoitukset jatkuvat Mitaun ympäristössä. Vaikka olemme 1 1/2 peninkulman päässä etulinjasta, kuuluu tykkien jyske rintamalta selvästi, jopa iltaisin konekiväärien rätinä. Saksalaiset naapuritaloissa kummastelevat jääkäreitä, jotka eivät ymmärrä eivätkä puhu saksaa, vaan mongertavat vierasta kieltä. Kullakin joukolla on määrätty alue, minkä ulkopuolelle ilman lupalippua ei saa mennä.

Eräänä iltana 2 jääkäriä tietämättöminä tavoista lähtee rajan ulkopuolelle komeaan koivumetsään vastoja tekemään lauantai-illaksi. On valmistettu oikein suomalainen sauna. Toinen jääkäri on paraillaan puussa katkomassa lehviä, kun saksalainen yliluutnantti, jolle alue kuuluu, saapuu paikalle, alkaa jylisevän nuhdesaarnan lihavalle hyvinvoivalle maalaispojalle, joka suorana kuin kynttilä seisoo koivun juurella:

— Sie Esel — zum Teufel, Donnerwetter!!!

Toveri tuon pahan ilman noustessa piiloutui syvälle oksien siimekseen korkeudessa.

Mies, joka saarnan saa, ei ymmärrä sitä eikä puhu sanaakaan.

Vihdoin yliluutnantti ärjäsee:

— Mistä te olette kotoisin, te kun ette ymmärrä edes saksaa?

Aivan hätääntyneenä luo jääkäri katseensa korkeuteen, jossa kielitaitoinen toverinsa lymyy puun oksien siimeksessä.

— Tule, kuule Jannu, nyt alas puusta, muuten käy huonosti.

— Ahaa, onko siellä puussa vielä toinen yhtä suuri lurjus.

Jääkäri tuolla yläilmoissa tekee tanakan oksan varassa perusasennon.

— Zu Befehl, Herr Oberleutnant! (Kuten herra yliluutnantti käskee!)

— Mutta ketä te olette, puolalaisia, bulgarialaisia, — hottentotteja?

— Suomalaisia! herra yliluutnantti.

— Suomalaisia! Miten Herran nimessä te olette tänne päässeet?

Yliluutnantille alkaa selvitä suuri valtiollinen salaisuus. Nyt hän puhuu asiat rauhallisesti, hymyilee salaperäisesti kulkien poikien kera joukkueen majoituspaikalle.

— Lähdettekö etulinjaan myöskin? hän kyselee.

— Tietysti.

— Venäläisiä vastaan?

— Aivan niin.

— No hyvä, me olemme aseveljiä. Minä tulen mukananne Suomeen! Näkemiin!

* * * * *

8/6. Ihana aamu Kuurinmaalla. Miehet istuvat omatekoisten liesien äärellä, keittävät perunoita ja lihaa. Kaikkialla savuavat pienet tulet ja ruoka-astiat höyryävät. Eräs ylioppilas yrittää laittaa paistia, mutta rasva syttyy palamaan ja ahneet liekit nuolevat sen kokonaan onnettoman katsojan nenän edestä.

Löytämistään sorsan munista laittaa eräs herkkusuu "Spiegeleir"-laitosta, jota pari pohjalaista ahneesti vilkuilee uhaten lohdutuksekseen Venäjällä lyödä pataan kokonaiset lehmät ja lampaat.

Toinen joukkue on uimaan menossa Aa-joen rannalle. Rantatöyräs on täynnä ruskeita alastomia vartaloita. Joella ei ole paljonkaan liikettä. Sotilasten hitaasti soutamat lautat ja veneet lipuvat niemen taa, mutta milloin uima-aika sattuu, on koko suvanto yhtenä polskinana. Joskus koko rivi ketjuna syöksyy hurjaa juoksua kuohuihin, päristelee ja porisee kuin välkkyvä, kuohuva koski satoine hyrskyineen ja salakareineen.

Äkkiä kajahtaa huuto:

Lentokone!

Surinaa kuuluu ilmassa. Ystävä vai vihollinen?

Kaksitaso surisee kaukana metsän yllä pienenä mustana herhiläisenä.

Saksalainen tykki jymähtää.

Lentokoneen lähelle ilmestyy kaunis, valkea savupilvi ja hetken kuluttua kuuluu hiljainen räjähdys.

Vihollinen on keksitty. Yhä useampia savupalloja välähtää kirkkaassa ilmassa. Ne näyttävät ajavan takaa lentäjää.

Nyt! Aivan koneen perässä räjähtää. Tuli kiihtyy. Lentokone näyttää maasta katsoen olevan hukassa. Odotamme joka hetki sen syöksyvän maahan. Äkkiä tekee lentäjä valtavan kaaren ilmassa syöksyen vinoon maata kohti.

— Se on mennyttä kalua! huudetaan.

Mutta hämmästykseksemme se nousee taas liitäen ylpeänä kuin suuri haukka pilven alla rauhallisesti yli Mitaun, kääntyy ja palaa vahingoittumatta pitkän valkean savupallorivin takaa-ajamana takaisin omille mailleen.

Näytelmä oli mielenkiintoinen, ensimäinen silminnähty sotatapahtuma. Kuitenkin tuntui jonkinlainen pettymys mielessä. Jokainen oli toivonut saavansa nähdä koneen granaatin murskaamana syöksyvän maahan. Vasta sitten kun tuo näytelmä joka päivä uudistui, jopa useita kertoja päivässä, älysimme miten vaikeata on osata lentokoneeseen tykillä.

Iltapäivällä oli suuri paraati. 8:nneu armeijan komentaja kenraali von Below tarkastaa joukkomme.

Pataljoona kokoontuu maantien varrelle laajalle vihreälle ruohokentälle, järjestäytyen rintama maantietä vastaan. Aluksi on jälleen ankara pukujen tarkastus. Auta armias, jos saappaissa on tomun hiventäkään. — Alles muss tipp topp sein!

Majuri kävelee hermostuneena edestakaisin, harjoituttaa pari kolme kertaa kiväärin olalle ja jalalle viemistä. Rivit ojennetaan joka taholle. Upseerit ja aliupseerit ärjyvät kukin alaisilleen:

— Toinen ja kolmas mies kantapäät taaksepäin — — — ei niin paljon, ettehän näe sieltä muuta kuin takarivin, no niin — — — nenät ylös! — — — kuuletteko — — — mutta leuka sisään! Mitä te mukisette? Olenko minä teiltä mitään kysynyt?

Automobiili tiellä.

— Jägerbataillon 27. — Stillgestanden! komentaa majuri kimeällä äänellä. Puolitoista tuhatta miestä seisoo jännittyneinä, mykkinä, hiljaa odotellen seuraavaa _juhla_komentoa.

— Viides mies, painakaa perää, kuuletteko, sähisee vielä hampaittensa raosta joku virkaintoinen joukkueenjohtaja.

— Das Gewehr über. Augen rechts!

Eversti saapuu. Majuri ilmoittaa pataljoonan.

Taas komennus: Augen gerade — aus. Gewehrab. Rührt euch!

Pataljoonassa käy sekava liike. Kaikki huokaavat helpotuksesta. Odotetaan taas, yhä odotetaan. Hermostus kasvaa.

Taas näkyy auto tiellä. Nyt — — — autossa välkkyy punaista.

— Kenraali, kenraali! käy suhina riveissä.

— Suu kiinni! Nicht quatschen da! ärjyy joku terävästi puoliääneen.

— Jägerbataillon 27! — Stillgestanden!

Nopea sävähdys, ja pataljoona näyttää kokoelmalta historiallisia muistopatsaita. Joku tottumaton horjahtaa hiukan, mutta saa pukkauksen kylkeensä ja muuttuu liikkumattomaksi pelkästä kauhusta.

Sääski istuu erään sankarin nenän orrelle alkaen ahneesti imeä verta. Mies vääristelee naamalihaksiaan ja huulien välissä sihisee pidätettyjä kiroussanoja, mutta kättään ei kukaan uskalla kohottaa.

— Guten Tag Jäger! tervehtii kenraali.

— Guten Tag, Eure Exellenz! vyöryy kuin ukkosen jyrinä yli pataljoonan.

Torvista kajahtaa kansallislaulu. Maammelaulu.

Kenraali kulkee hitaasti rivien ohitse, katsoo tuikeasti joka miehen silmiin ja näkee — suomalaiset naamat hartaina, synkän päättävinä — nuo jykevätekoiset pohjalaiskasvot. Kun kenraali on ehtinyt kolmanteen mieheen vasemmalle, on sotilaan äkisti nykäistävä nenänsä suoraan. Vihdoin sitten "Exellenz" pääsee rivien päähän.

Pataljoona järjestäytyy paraatimarssiin joukkueittain. Toimituksen juhlallisin hetki lähestyy. Taas tuntuu omituinen hermostuttava kutkutus lihaksissa.

— Muistakaa nyt pojat. Marssikaa hyvin! Jalat korkealle! Katsokaa kenraalia! Jumalauta!

Ensi joukkueen kiväärit jo liikkuvat.

Valmiit!

— — — drei, fünf, sieben — — j.n.e. laskee siipialiupseeri suupielet vavahdellen.

Frei — — — weg!

Jalat nousevat pitkin riviä yhtaikaa. Jännitys on äärimmillään. Ajatus sekaantuu. Kuin unessa tunnen eteneväni rivin mukana.

Miten käynee? Tuleeko riviin aukkoja?

Nyt ollaan kenraalin kohdalla. Joka mies pullistaa rintaansa ja tähystää kaamein ilmein kenraalia. Jumalan kiitos, ohi ollaan. Vasen silmä näkee, että rivi on eheä, jotakuinkin suora.

Rührt euch!

Huokaamme helpotuksesta ja yleinen iloisuus täyttää mielen. Jännitys laukeaa. Takaisin entisille paikoille!

Paraatimarssi loppuu. Upseerit huudetaan kenraalin luo keskusteluun.

Yhtäkkiä näkyy liikettä joukoissa ja kiivas keskustelun sorina leviää riveissä kenenkään sitä vaientamatta. Huhu kulkee, että Englannin sotaministeri Kitchener esikuntineen on hukkunut Pohjanmerellä matkallaan neuvotteluihin Venäjälle.

Upseerit palaavat. Taas asento.

"Deutschland, Deutschland iiber alles!" kajahtaa torvista.

Kenraali lausuu jäähyväiset, sanoo tyydytyksen tuntein nähneensä meidän kasvomme ja uskovansa, että päätöksemme taistella Venäjää vastaan on luja ja järkähtämätön.

Paraati on loppunut.

* * * * *

9/6. Lentokoneet käyvät joka päivä tervehtimässä. Tuon tuostakin tykit jylisevät, ja taivas on valkeanaan pieniä savupalloja, joiden keskeltä katselija silmät sirrillään koettaa etsiä pientä pörriäistä. Lopuksi tulee näytelmä vanhaksi, eikä saa enää katsojia. Miehet kääntävät kylkeään ja antavat tykkien paukkua. Ihminen näkyy tottuvan kaikkeen. Komppanialle jaetaan kaasunaamarit. — No, maskeraatejako ne siellä pitävät! ilakoi Ilola.

* * * * *

11/6. Aamupäivällä saapuu ilmoitus, että yöllä kello 12 suomalainen jääkäripataljoona lähtee asemiin etulinjaan. On luonnollista, että ennen lähtöä pidetään joukoille pari kolme selostusta siitä alueesta itärintamalla, jota joukon on puolustettava, sekä kaikesta mitä siellä on huomioon otettava. Kartalla näytetään joka miehelle oman komppanian, jopa joukkueen asema ja vihollisasemat. Riian rintaman puolustajina on nyt etupäässä vain vanhoja maanpuolustusjoukkoja. Reservejä on vähän, sillä Saksa tarvitsee kaikki voimansa länsirintaman valtavassa yleishyökkäyksessä. Verdunin luona käy katkeamaton taistelu. Ensi kerran Saksan sotilasmahti näyttää turhaan _puskevan_ liittolaisten varustuksia vastaan. Ja onnettomuuden lisäksi kenraali Brusilow alottaa Galitsiassa ja Bukowinassa venäläisen yleishyökkäyksen, joka pyörremyrskyn tavoin syöksyy eteenpäin, kunnes se on kuluttanut voimansa verivirtoihin. Mutta pohjoisrintamaltakin viedään nyt Galitsiaan hädänalaisten itävaltalaisten avuksi joukko toisensa perään. Mitausta lähtevät junat kuljettavat myötänään sotilaita ja tykistöä etelään. Jättiläistaistelut saavat aivan toisen suunnan, kuin mitä me suomalaiset jääkärit olimme toivoneet. Suomen asia näkyy siirtyvän yhä kauemmas. Keskusvaltain päähyökkäys kohdistuu Ranskaa vastaan. Idässä Hindenburgin nero ei pääse oikeuksiinsa, ja samalla Suomen vapaustaistelu lykkääntyy kaukaiseen tulevaisuuteen.

Mitaun lehti tietää surullisia uutisia. Venäläiset ovat vallanneet Galitsiassa 80 tykkiä ja ottaneet 53000 vankia. Romania keskittää voimiaan Itävallan rajalle. Sen aikeista ei kukaan vielä ole selvillä. Mutta toiselta puolen saapuu suotuisiakin sotatietoja. Huhut Kitchenerin hukkumisesta vahvistuvat ja tieto leviää suuresta meritaistelusta Skagerackissa, jossa Saksan nuori laivasto on voittanut ylivoimaisen englantilaisen. Keisari Wilhelm puheessaan lausuu uuden ajan alkavan historiassa tästä taistelupäivästä. — Se on voimakas askel merien vapauttamiseen Englannin tyranniudesta! hänen sanansa kuuluvat.

Ja Galitsiaan lähtee yhä uusia joukkoja. Eräs ulaani kertoo leveästi: — Kunhan nyt itävaltalaiset jaksaisivat pitää puoliaan siksi kunnes täältä saapuu _sotilaita_ avuksi.

Saman päivän illalla myöhään kokoontuu pataljoona lähteäkseen etulinjaan. Yö on hämärä. Itäisen taivaan peittävät liikkumattomat synkeät pilvet. Niiden raoista tuikkii sieltä täältä kirkas tähti. Kuu valaisee autiota Kuurinmaata. Kaukana loistavat Mitaun tulet. Rintamalla säihkyy milloin missäkin valopommi yli puiden latvojen. Kolmannen komppanian jo seisoessa järjestäytymässä marssii ensi komppania ohitse. Ne laulavat nuo miehet rintamalle lähtiessään: "Kuullos pyhä vala, Kallis Suomenmaa!" Hämärällä tiellä ajaa karauttaa 2 ratsastajaa. Komppanianpäällikkö von Coler saapuu.

— Guten Abend, Jäger!

— Guten Abend, Herr Oberleutnant!

Von Coler ojentautuu ratsun selässä. Hänen äänensä kantaa kauas viileässä kesäyössä. Hän puhuu lyhyesti, ytimekkäästi:

— Jäger, Finnland erwartet, dass jedermann seine Pflichte tut! (Jääkärit, Suomi odottaa että jokainen tekee velvollisuutensa!)

On vaikea kuvailla tunteita tuona pimeänä yönä. Luulen että kaikilla oli ainakin yksi yhteinen ajatus: "Venäläiset eivät tule rintamamme lävitse. — Me emme petä saksalaisten luottamusta."

Alkaa pitkä ankara marssi huonoja teitä. Jalka painuu hietaan. Selkälaukut ovat ahdetut tavaraa täyteen. Sotilas saa kantaa selässään koko omaisuutensa. Mitä ei jaksa kantaa, se on heitettävä matkalle, oli sitten miten kallista tahansa. Pimeässä miehet kompastelevat. Ilma on painostava, ahdistava. Hiki vuotaa virtana, tuntuu tukalalta hengittää. Mutta aina astutaan eteenpäin pikamarssissa, usein hoipertelevin askelin. Aamun valjetessa on 1 1/2 peninkulman taipale takana, kaukana kaunis Mitau ja Aa-joen vehreät rannat, kaukana Titelmünde, Aa-joen helmi. Komppaniat marssivat aamuruskon sarastaessa hiljaa asemilleen _pienen_ Misse-joen laaksoon _suuren_ suoalueen rantaseuduille.

MISSEN ASEMAT.

Gallingin kylästä vie leveä tie synkän metsän halki etulinjaan. Tielle on rakennettu raiteet ruuan ja sotatarpeitten kuletusta varten. Silmänkantamattomiin näkyy uljasta korpimetsää. Maaperä on soista, vetistä. Siitä, mihin rata loppuu, alkaa säteittäin kapulateitä etulinjaa kohti. Nuo sillat ovat metrin korkeudella maanpinnasta. Kaikkialla on vettä ja mutaa. Täytyy ihmetellä sitä työtä, mikä tällä alueella on tehty asemien kuntoon panemiseksi.

Kapulasillat kiemurtelevat valkeina teinä metsän keskellä haarautuen joka suunnalle. Tuolla risteyksessä on ihana, mitä sievimmillä pikkuveistoksilla koristettu portti.

Jo kauas loistaa sen komea nimi: "Kronprinzen-Brücke." Seuraavassa risteyksessä on portin nimenä "Kaiser Wilhelm-Brücke", ja portin ylle on joku taitava maanpuolustaja veistänyt ja kiinnittänyt muhkean puukruunun. Kaidepuut ovat koristetut Saksan kotkilla.

Komean kuusen juurella kohoaa ensimäinen asunto, jykevä hirsimaja, nimeltä Waldfrieden. Kauempana aivan vallin reunassa ovat muut asunnot, hirsirakennukset, joiden katto ja seinät ovat peitetyt parin metrin paksuisella maa- ja hirsisuojalla. Kaikilla, niin asunto- kuin pommisuojilla, on nimensä, esim. "Villa Margit" ja tietysti "Villa Germania" ja "Villa Hindenburg".

Noiden asumusten ovella on jokaisella tunnuslauseensa sievästi kaiverrettuna ja maalattuna.

"Sieg oder Tod."

"Landsturmsgebot." tai

"Mit Gottvertrauen wir vorwärts schauen" j.n.e.

Niissä on kaikissa jotakin rohkaisevaa, yhteistunnetta, itseluottamusta kohottavaa.

Siellä asuntojensa ovella seisovat asemapuolustajat täysissä tamineissaan. He eivät näytä olevan ollenkaan ihastuneita tulostamme.

Eikä ihmekään. Nämä seuduthan ovat heidän valtaamiaan. Aina Riian porteille ovat he kolkutelleet ja sitten laatineet aseman tänne suoseutuun, rakentaneet ja ahkeroineet, maanneet aluksi tuulella ja sateella vain kuusen oksa allaan ampumahaudassa. Ja sitten kuukausien työnä on kasvanut tämä sievä metsäkylä hirsimajoineen ja maavalleineen.

Nyt täytyy heidän lähteä mokomankin muukalaisen jääkäripataljoonan tieltä. Ei sekään miehiä innostuta, että pääsevät lepäämään hetkeksi. Parin viikon päästä on ehkä mentävä uusiin tuntemattomiin asemiin.

Tarjoamme heille sikareja. Se tekee ukot ystävällisemmiksi. Nyt he näyttävät uusille tulokkaille aseman erikoisuuksia.

— Katsokaa vielä, tuossa metsän reunassa, da sitzt der Moskowit! Te olette nuoria pulskia miehiä, te totutte pian, mutta älkää päästäkö niitä lävitse.

He lähtevät hiljalleen kyhnyttelemään Mitauta kohti ja nyökyttävät päätään. "Auf Wiedersehen — aber nicht durchlassen!" he hymyilevät.

— Mutta mitä ovat nuo jylhät maakuopat, kysäsemme.

— Aha, ne ovat 21 cm:n granaattien jäljet. Eilen niitä tuli tänne ensi kerran. Taidatte saada kuumia päiviä.

— Ja me kun olemme kylmän maan miehiä.

— Näkemiin!

Tärkeä tehtävä ensi aamuna on asettaa vahdit paikoilleen asemiin ja etenkin kuulovartiopaikkoihin sekä tutustua seutuun. Lepovuorossa olevat loikoilevat mukavasti auringonpaisteessa noilla siroilla sohvilla "puutarhan" edustalla. Joka "huvilalla" on oma puistonsa, jossa kasvaa pari kuusen ja männyn vesaa, vuokkoja, metsämansikoita y.m.

Ei laukaustakaan kuulu missään.

— On tämäkin sotaa! arvelevat muutamat jo halveksuen.

Mutta kello 4 i.p. kuuluu ensimäinen kaukainen jymähdys. Sitä seuraa vihlova ulina ilmassa: uu-viuuviuu! — Nyt se alkaa!

Granaatti lähenee, lähenee. Joka mies luulee sen tulevan juuri omaan niskaansa.

— — — uu — — pang — fiu — shin!

Ensimäinen tulikoetus suomalaisille.

Ryssät ampuvat noin 40 granaattia. Pian oppii äänestä päättämään niiden suunnan. Ihmettelemme, miksei saksalainen tykistö vastaa. Kuulimme sitten, että saksalainen tykistö tavallisesti ampuu kaksinkertaisen määrän granaatteja vastaukseksi, mikä illempana tapahtuikin.

— No siinä se nyt tuli sota!

— Ja kovalla rymyllä!

Meikäläiset ovat aluksi perin tottumattomia sotahommiin. Granaatin vaikutuksesta heillä ei vielä ole aavistustakaan. Aluksi pitää joka mies häpeänä heittäytyä maahan tuon oudon äänen kuuluessa, kunnes yliluutnantti selittää, että siinä ei ollenkaan ilmene pelkuruutta, vaan päinvastoin se on järkevää, ja sotilaan on nykysodassa ennen kaikkea käytettävä järkeään ja toimittava viisaasti.