Part 10

Käsitöillä on Islannissa tähän saakka ollut verraten vähän sijaa. Ainoastaan pari prosenttia saaren väestöstä on käsityöläisiä. Mutta ammatit ovat elpymään päin. Kotiteollisuus sitä vastoin on entisestään surkuteltavassa määrin rappeutunut. Viime vuosisadan alkupuolella islantilaiset melkein yksinomaan käyttivät kotikutoisia kankaita, nykyisin sitä vastoin melkein kaikki villa viedään sinään maasta pois ja käydään ostokankaissa. Viime aikoina on kuitenkin perustettu pienempiä vesivoimalla käyviä villankehruutehtaita, joissa rahvas halvalla hinnalla saa villansa langoiksi kehrätyksi. Altingin avulla lienee jo saatu aikaan kutomokin, jota tämän vuosisadan alussa ruvettiin puuhaamaan. Yleensä on halu teollisuuden kehittämiseen Islannissa virkistymään päin. Vesivoimia sitä varten olisikin tavattoman runsaasti. Ranskalaiset insinöörit ovat arvostelleet Islannin vesivoiman 1,000 miljonaksi hevosvoimaksi. Englantilaiset liikemiehet ovat ostaneet koskia kalsiumkarbiditehtaita varten.

Vuoriteollisuuden tuotteista on arvokkain kirkas kalkkisälpä, joka omituisten valontaitto-ominaisuuksiensa vuoksi on erinomaisen haluttua optillisiin koneisiin. Mutta tämä arvokas tuote, jota saadaan kiteytyneenä laavakenttäin onkaloista, on vähenemään päin. Ennen vanhaan Islannista vietiin ulkomaille paljon rikkiä, mutta rikkiteollisuus on nykyisin seisauksissa. Viime aikoina on löydetty kultaa. Islannin koko kauppavaihto on nykyisin noin 25 miljonaa markkaa.

Kulkuneuvoja on koetettu monella tavalla parantaa. Niitten hyväksi on sen jälkeen, kun maa sai itsehallinnon, työskennelty enemmän kuin ennen tuhannen vuoden kuluessa. On rakennettu melkoiset matkat rattailla ajettavia maanteitä, varsinkin etelämaahan, vaikka kansa ei olekaan vielä oppinut teitä käyttämään. Jokien poikki on rakennettu siltoja, osaksi puusta, osaksi raudasta. Teitten rakennusta johtaa valtion palkkaama insinööri, jolla on apunaan joukko rakennusmestareita. Mutta suurimmassa osassa saarta ovat polut kuitenkin edelleenkin ainoat liikeväylät, ja kauan kuluu, ennenkun Islannissa on kauttaaltaan kunnolliset ajettavat tiet. Rautatietä ei ole alkuakaan. Kulkuneuvojen puutteellisuus on syynä siihen, että kaikki tarpeet, varsinkin rakennusaineet, mitä satamista tuodaan, kyläkunnissa kohoavat osaksi kahdenkertaiseen hintaan, ja toiselta puolen se, että maalaiset tuotteistaan saavat suhteellisesti hyvin huonot hinnat. Rannikolla ovat liikkeet paremmat, sillä höyrylaivat kulkevat pitkin rannikkoa poiketen kaikkiin tärkeämpiin paikkoihin.

Kautta maan on järjestetty postiliike. Ulkomaiden posti saadaan säännöllisesti joka toinen viikko ja kesällä joka viikko. Mutta talvella on postilaitoksen hyvin vaikea ylläpitää yhteyttä toimistojensa ja pysäkkiensä kanssa myrskyjen ja tuiskujen vuoksi. Usein silloin tulvillaan olevat joet vievät postinkuljettajalta laukun, kun hän hevosineen joen poikki yrittää. Telefoneja ei ole kuin joku. Sähkölennätysyhteyteen mannermaan kanssa Islanti vihdoin on päässyt. Sähkölennätysyhteydestä on paljon hyötyä varsinkin ulkomaalaisille aluksille, jotka kalastavat Islannin vesillä. Islannista saadaan myös erittäin arvokkaita ilmatieteellisiä sähkösanomia.

Islanti on viime aikoina uhrannut pienistä varoistaan vuosittain noin 800,000 markkaa kulkuneuvojen parantamiseksi. Enin osa tästä summasta käytetään teitten ja siltojen rakentamiseen.

Suuri lievennys kansalle oli, kun vihdoin saatiin järjestetyksi saarelle lääkärinhoitokin, sillä ilman sitä oli kauan täytynyt toimeen tulla. Vaikka ilma onkin hyvin vapaata tauti-iduista, niin on saarella kuitenkin omituiset tautinsa, jotka osaksi aiheutuvat yksipuolisesta ja usein pilaantuneesta ravinnosta ja toiseksi ilmaston kosteudesta ja koleudesta ja vaivalloisesta työstä myrskyissä ja pakkasissa. Maa on, pienuudestaan huolimatta, jaettu moneen kymmeneen lääkäripiiriin ja Reykjavikiin on perustettu oma lääkärikoulu. Sitä paitsi on eri paikoissa koko joukko yksityisiäkin lääkäreitä. Islannissa siis on aina paria tuhatta henkeä kohti piirilääkäri. Sairashuoneita sitä vastoin on vain 6. Mutta sitkeässä asuu vielä kansassa luottamus kaikenlaisiin puoskareihin. Seuraukset terveydenhoidon kehittämisestä ovat jo ilmeiset; terveydentila Islannissa on huomattavassa määrässä parantunut. Keskimääräinen ikä on viimeisen vuosisataneljänneksen kuluessa kohonnut kokonaista 10 vuotta. Varsinkin lasten kuolevaisuus on vähentynyt. Suurimpana syynä terveysolojen parantumiseen on kuitenkin varallisuuden yleinen lisääntyminen. Islannin pahimpia vitsauksia on eräs loistauti, johon likaiset astiat ovat syynä, ja pitalitauti, jota varten on rakennettu erikoinen sairashuone. Keuhkotauti, joka ennen oli melkein tuntematon, on viime aikoina lisääntynyt kamalassa määrässä.

Islannista ei puutu yleisiä hyväntekeväisyyslaitoksiakaan. Niitten tarkotus on auttaa semmoisia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat menettäneet osan ruumiin tai sielun toimikyvystä.

Ikävakuutus on ratkaistu omituisella tavalla. Jokaiseen kuntaan kautta saaren on perustettu rahasto heikkojen ja iäkkäitten kansalaisten auttamiseksi. Jokainen, jolla on varoja, on velvollinen vuosittain maksamaan jonkun pienen määrän näihin rahastoihin. Niistä sitten jaetaan apurahoja semmoisille vanhuksille taikka työkykynsä menettäneille, jotka eivät nauti vaivaisapua ja jotka ovat aikanaan rahastoja maksuillaan kartuttaneet.

Uusin kultuurisaavutus on oma yliopisto. Se on Reykjavikissä avattu ja alkanut toimensa. Mutta moni pudistaa päätään, että lieneekö niin harvalukuisen väestön kesken sentään riittävää työalaa niin vaativalle oppilaitokselle.

Suurta sitkeyttä ja itsetietoisuutta osottaa sekin, että näin pieni kansa on voinut kautta aikain säilyttää omakielisen kirjallisuuden. Huolimatta siitä, että Islannin väkiluku oli vähentynyt muutamaan kymmeneen tuhanteen, huolimatta siitä, että saari joutui sukulaiskansan ja -kielen vallan alaiseksi, — Norjan kirjakielen sama vallanalaisuus muutti tanskalaiseksi, — säilytti Islanti omankielisen kirjallisuutensa ja on kirjakieltään kehittänyt siihen määrään, että se monessa suhteessa nykyisin on maanosamme kehittyneimpiä.

Ei kurjimpana rappioaikanaankaan Islanti kokonaan puuttunut kirjallisuutta, vaikka kieli melkoisessa määrin ottikin itseensä tanskalaisuutta ja vaikka vanhat runouden lajit aikain kuluessa melkoisessa määrin rappeutuivat. Mutta vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla tapahtui saaren kirjallinen, samoin kuin valtiollinenkin uudesta syntyminen.

Islannin uuden kirjallisuuden voimme sanoa syntyneen uskonpuhdistuksen ajalla. Mutta kahtena sitä seuraavana vuosisatana se kuitenkin vielä oli sangen yksitoikkoinen ja puuttui alkuperäisyyttä. Runouden alalla viljeltiin varsinkin virsien tekoa. Satuja, ritarijuttuja kirjotettiin runomuotoon. Kahdeksannentoista vuosisadan loppupuoliskolla eli Jon Thorlaksson, pappi ammatiltaan, joka oli Islannin huomattavin kääntäjä. Hän käänsi äidinkielelleen paljon englantilaista, saksalaista ja tanskalaista runoutta, varsinkin Miltonin »Kadotetun paratiisin», joka käännös on taiteentuntijain arvostelun mukaan paras, mitä siitä on milläkään kielellä olemassa, jopa monessa suhteessa alkuteostakin etevämpi. Tämä on sitä huomattavampaa, kun Jon Thorlaksson'in täytyi suorittaa käännöksensä tanskalaisesta käännöksestä. Koko elämänsä tämä pappismies taisteli mitä suurinta köyhyyttä ja puutetta vastaan. Hänen kirjallinen työnsä herätti niin suurta huomiota ulkomaillakin, että eräs englantilainen seura hänelle myönsi melkoisen runoilijaeläkkeen. Hän kuitenkin kuoli samana vuonna, kun sai ensi kerran vastaanottaa tämän avustuksen. Tapaus osottaa, kuinka suurella rakkaudella Englanninkin kirjallisissa piireissä vielä muisteltiin sitä maata ja kansaa, joka säilytti Pohjoismaitten suurenmoisen vanhan kansanrunouden.

Islannin kirjallinen uudistus tapahtui kuitenkin oikeastaan vasta yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin kolme etevää islantilaista perusti »Fjöinir» nimisen aikakauslehden. Tämä kirjallinen uudestasyntyminen, joka kävi käsi kädessä valtiollisen vapausliikkeen kanssa, sai Europan mannermaalla tapahtuneen heinäkuun vallankumouksen kautta virikettä. Kielen puhdistamisessa ja jalostamisessa saivat islantilaiset tanskalaisen kielimiehen Rasmus Raskin etevää ja uutteraa apua. Lyyrillisinä runoilijoina olivat Bjarni Thorarenesen ja Jonas Hallgrimsson muita etevämmät. Edellisellä oli aatteen syvyys ja tunteen voima, jälkimäinen taas hallitsi muodon ja kehitti kielen runollista sanontaa. Edellistä on sanottu Islannin Götheksi, jälkimäistä sen Schilleriksi. Näitten jälkiä ovat sitten kulkeneet monet muut, ja niinpä Islannilla on arvokas uudenaikainen kaunokirjallisuus, joka kunnialla pitää puoliaan muitten pohjoismaitten kirjallisuuden rinnalla ja jatkaa saaren vanhoja traditsioneja. Nuorin polvi on saanut vaikutuksia varsinkin Georg Brandesin kautta Köpenhaminan yliopistossa, jossa saaren nuoriso on viimeiseen saakka käynyt opiskelemassa.

Kielen uudistamisessa ovat islantilaiset koettaneet mikäli mahdollista välttää muukalaisten sanojen lainaamista. He ovat muodostaneet sangen paljon uusia sanoja, jonka vuoksi islantilaisen kirjan lukeminen tuottaa vaikeuksia sillekin, joka on kansankieleen perehtynyt.

Muut taiteet sitävastoin ovat Islannissa heikolla pohjalla, jota ei olekaan ihmettelemistä, sillä ne aina tarvitsevat varakkaampaa ympäristöä ja suurempia oloja menestyäkseen. Vanhoina aikoina oli taidekäsityö saarella kuitenkin korkealla kannalla, taidekutominen, koruompelu, hienompi metalliteollisuus ja puunleikkaus. Vanhain islantilaisten kodeissa olivat pihtipielet, ovet, patsaat ja orret koristellut kaikenlaisilla kuvanveistoilla, etenkin jumalankuvilla, ja seinät verhottiin taidokkailla kuvakankailla, joihin usein oli kuvattu pitkiä juttuja ja sankaritapauksia. Koko joukon muistoja on säilynyt tämän muinaisen teollisuuden ajoilta. Taiteelliset käsityöt eivät kuitenkaan ole vieläkään aivan lopen hävinneet.

Mutta varsinaisia kuvaavia taiteilijoita Islannilla tuskin on muuta kuin nimeksi, lukuun ottamatta Thorvaldsenia, joka kokonaan eli Tanskassa. Paremmalla menestyksellä on sävellystä harjotettu, vaikkei Islanti olekaan synnyttänyt semmoista säveltäjää, jonka maine olisi levinnyt saaren ulkopuolelle. Näytelmätaide on vielä kokonaan seuranäytäntöjen pohjalla.

Islannin valtio koettaa varainsa mukaan edistää saaren taiteellista ja kirjallista elämää. Muun muassa se maksaa vuotuisia avustuksia viidelle runoilijalle, vaikkeivät nämä avustukset luonnollisestikaan ole suuria.

Islanti on synnyttänyt useita huomattavia tiedemiehiä ja tutkijoita, joista kuitenkin useat ovat suurimman osan elämäänsä vaikuttaneet joko Tanskassa taikka muitten ulkomaitten yliopistoissa, koska saaren omat varat eivät ole riittäneet varsinaisen tutkimuksen kustantamiseen. Kuuluin Islannin nykyään elävistä tiedemiehistä on Thorvaldur Thoroddsen, jonka teokset Islannin maantieteestä ja maantieteen historiasta, sen geologisesta rakenteesta ovat perustavaa laatua ja ovat tulleet useille sivistyskielille käännetyiksi.

Näin olemme tutustuneet tuohon syrjäiseen omituiseen maahan Atlanninmeren ja Jäämeren välillä. Olemme tutustuneet sen sankariaikaan ja vanhaan runouteen, jonka vuoksi sillä kaikkien germanisten kansain kesken on niin vakaantunut maine ja suuri mielenkiinto, olemme tutustuneet sen voimalliseen luontoon ja valtaviin luonnonilmiöihin, joitten puolesta se voittaa kaikki, mitä maanosassamme on nähtävää, ja olemme nähneet, kuinka tämän saaren pieni kansa vähitellen ulkonaisesta holhouksesta vapauduttuaan on alkanut kehittää elinkeinojaan ja aineellista ja henkistä viljelystään vakaalla aikomuksella edelleenkin pysyä kansana, lisääntyä ja vaurastua kaikilla kultuurin aloilla. Islannin esimerkki on kieltämättä rohkaiseva muillekin pienille kansoille, jotka epäedullisissa oloissa koettavat olemuksensa säilyttää. Arvokkaana apuna olemassa olon taistelussa ja edistysriennoissa Islannilla kieltämättä on se yleinen myötätunto, jota se varsinkin germanilaisten kansain kesken nauttii. Ne suosivat sitä muinaisuutensa säilyttäjänä ja tuntevat sitä kohtaan sankarimuistojen heimohellyyttä. Sen vuoksi Islannin pyrkimykset ja saavutukset herättävät suurempaakin huomiota kuin muutoin olisi asian laita.

* * * * *

Tätä teosta varten on mukaillen käytetty seuraavia lähteitä:

C. Rosenberg: Traek af Livet paa Island i Fristaats-Tiden. Köpenhamina, 1871,

J. C. Poestion: Island, das Land und seine Bewohner. Wien, 1885.

Th. Thoroddsen: Vulkaner og Jordskjaelv paa Island. Köpenhamina, 1897.

Valtyr Gudmundsson: Islands Kultur ved Aarhundredskiftet 1900. Köpenhamina, 1902.

Paul Herrmann: Island in Vergangenheit und Gegenwart, Leipzig, 1907—1910.