Part 15

"Yksi niistä hävisi muutamaa viikkoa ennen teidän tuloanne", sanoi Sheldon nauraen. "Tänä iltapäivänä tutkimme arkut."

Heillä olikin yllin kyllin työtä siksi iltapäiväksi. He tutkivat kumpikin aseistettuina työväenasunnot päästä päähän, majan majalta. Päällysmiehet olivat apuna, ja puolisen tusinaa sanansaattajia oli valmiina kutsumaan paikalle ne miehet, joita kulloinkin tarvittiin, Kukin toi arkkunsa avaimen ja sai olla läsnä, kun päällysmiehet tarkoin nuuskivat sisällystä.

Varastettua tavaraa löytyi paljon. Runsas tusina ruokoveitsiä, vesurintapaisia, teräviä kuin partaveitsi, joilla yhdellä iskulla saattoi katkaista mieheltä pään. Pyyheliinoja, lakanoita, paitoja ja tohveleita, hammasharjoja, tomuhuiskuja, saippuaa, kaivattu biljardipallo ja kaikki usean kuukauden kuluessa kadonneet ja unohdetut pikkuesineet tulivat päivänvaloon. Mutta hämmästyttävintä kaikesta oli ampumatarpeitten runsaus -- Lee-Metford-, Winchester- ja Marlin-kiväärien patruunia, 32-45 kaliberin revolverinpatruunia, haulikoitten patruunia, kaksi laatikkoa Joanin 38-kaliberisia, Malaitan vanhentuneitten Snider-kiväärien hirvittävän raatelevia patruunia, ruutia, dynamiittia, sytytyslankaa ja laatikoittain pommeja. Mutta suurin löytö tehtiin huoneessa, jossa asui Gogoomy ja viisi Port Adamsista kotoisin olevaa miestä. Arkuista ei täällä tavattu mitään varastettua, ja se herätti Sheldonin epäluulot. Hän käski penkoa maalattian. Ensin tuli esiin kaksi mattoihin käärittyä, hyvin öljyttyä ja ruostumatonta, uudenuutukaista Winchester-kivääriä, joita Sheldon ei tuntenut. Ne eivät olleet Berandelta peräisin, eivät myöskään ne neljäkymmentä astiaa ruutia, jotka löytyivät nurkkapaalujen alta. Sheldon ei myöskään varmasti muistanut, että heiltä olisi kadonnut kahdeksan laatikkoa pommeja. Iso Colt-revolveri tunnettiin Hughie Drummondin omaisuudeksi, ja Joan arveli, että Iver & Johnson-mallinen revolveri oli sama, jonka Matapuu oli maininnut kadottaneensa ensimmäisellä viikolla heidän saavuttuaan Berandelle. Kun ei mitään patruunia löytynyt, niin Sheldon antoi jatkaa kaivamista ja sai vaivan palkaksi viidenkymmenen naulan peltisen jauholaatikon. Gogoomy katsoi kiiluvin silmin, miten Sheldon otti esiin sata panosta patruunia kumpaiseenkin Winchesteriin ja yhtä monta erilajisiin ampuma-aseisiin kuuluvaa.

Kaikki kielletty ja varastettu tavara koottiin ja lajiteltiin bangalon takakuistille. Muutaman askelen päähän portaitten juurelta asetettiin ryhmään nuo lähes viisikymmentä rikoksellista ja heidän taakseen järjestettyihin joukkoihin plantaasin satoihin nouseva työntekijäjoukko. Portaitten yläpäässä istuivat Joan ja Sheldon, ja portailla seisoivat päällysmiehet. Varkaat kutsuttiin yksitellen esiin tutkittaviksi, mutta mitään uskottavaa ei heitä voitu saada tunnustamaan. He valehtelivat ilmeisesti ja itsepäisesti ja jouduttuaan kiinni valheesta he keksivät selitykseksi puolen tusinaa uusia valheita. Eräs väitti kivenkovaan löytäneensä kahdeksan kääröä ruutia rannalta. Matapuun revolverin, joka oli löydetty erään Kapu-nimisen mustan arkusta, tämä kertoi saaneensa Lervumielta. Lervumie, joka kutsuttiin selittämään asiaa, sanoi, että Noni oli sen hänelle antanut. Noni oli saanut sen Sulefatoilta, Sulefatoi Chokalta, Choka Ugavalta ja Ugava täydensi renkaan todistamalla saaneensa sen Kapulta. Mutta Kapu, jota vastaan näin ollen oli kaksi todistusta, kertoi rauhallisesti ja yksityiskohdittain, miten Lervumie oli sen hänelle antanut, ja Lervumie esitti aivan yhtä tarkasti, kuinka hän oli saanut sen Nonilta. Nonista ympyrä jatkui edelleen Sulefatoihin ja niin vähitellen takaisin alkupisteeseen.

Eräitten esineitten jälkiä voitiin varmasti seurata talon palvelijoihin asti, joista jok'ainoa vannoi ja vakuutti olevansa viaton ja vieritti syyn toveriensa niskoille. Nuorukainen, joka oli ottanut biljardipallon, sanoi, ettei hän ollut koskaan eläessään sitä nähnyt, ja esitti otaksuman, että se oli joutunut hänen arkkuunsa jonkin salaperäisen ja selittämättömän vihamielisen voiman vaikutuksesta. Hän ainakaan ei voinut selittää, miten se oli sinne tullut. Kukaties, vaikka olisi taivaasta pudonnut. Jokaisen vuosikausiin Berandelle poikenneen aluksen kokit ja laivamiehistöt saivat niskoilleen syyn lukuisain varastettujen esineitten ja miltei kaikkien ampumatarpeitten hankkimisesta. Heidän puheestaan ei saanut esille vähääkään totuutta, mutta varmaa oli, että tuntemattomat aseet ja ampumatarpeet olivat peräisin tänne poikenneista aluksista.

"Katsokaahan kaikkea tätä", sanoi Sheldon Joanille. "Me olemme nukkuneet tulivuoren suulla. Heitä pitäisi totisesti ruoskia..."

"Ei ruoski minu", huusi Gogoomy alhaalta. "Minu isä suuri päällikkö. Jos sinu ruoski minu, sinu pian tapahtu paljon hyvin paljon paha, minu sano."

"Suus kiinni, Gogoomy!" karjaisi Sheldon. "Minä piiskaan sinua, niin että poraat kuin seitsemän porokelloa. Kuule, Kwaque, pane rautoihin tämä Gogoomy."

Kwaque -- harteva päällysmies -- erotti Gogoomyn joukosta, pani toveriensa avustamana hänen kätensä ristiin selän taa ja naksautti raskaat käsiraudat lukkoon.

"Minu pian lopeta työ sinu luona, sinu kuole vallan kokonaan", uhkaili Gogoomy kasvot vihan vääristäminä päällysmiestä.

"Pyydän teitä, älkää ruoskiko heitä", sanoi Joan matalalla äänellä. "_Jos_ ruoskiminen on välttämätöntä, niin lähettäkää heidät Tulagiin esivallan rangaistaviksi. Antakaa heidän itsensä valita, tahtovatko mieluummin maksaa sakkoja vai joutua julkisesti ruoskittaviksi."

Sheldon nyökäytti päätään ja nousi seisomaan. Hän kääntyi mustan joukon puoleen.

"Manonmie!" huusi hän. Manonmie astui esiin ja jäi odottamaan.

"Sinä olet halju mies", sanoi Sheldon. "Varastat paljon, hyvin paljon. Olet varastanut yhden pyyhkeen, vesurin, kaksikymmentä patruunaa. Paha, hyvin paha on varastaa niin paljon. Minä olen sinulle hyvin vihainen. Jos sinä tahdot, niin minä otan sinulta yhden punnan sakkoa, joka kirjoitetaan isoon kirjaan. Mutta jollet tahdo maksaa sakkoa, niin minä lähetän sinut Tulagiin hallituksen piiskattavaksi. Siellä Tulagin vankilassa on paljon nuoria miehiä New-Georgiasta ja Ysabelista, ja he eivät pidä ollenkaan Malaitan miehistä. Totisesti, he antavat sinulle kovasti selkään. Mitäs sanot?"

"Sinu ota minu se yksi punta pois", oli vastaus. Manonmie astui ilmeisen tyytyväisenä takaisin paikalleen, ja Sheldon merkitsi sakon plantaasin työpäiväkirjaan.

Rikokselliset kutsuttiin toinen toisensa jälkeen esiin ja saivat valita, ja jokainen poikkeuksetta valitsi sakkorangaistuksen. Jotkut tuomittiin maksamaan vain muutamia shillinkejä, jotavastoin vakavammissa tapauksissa, esimerkiksi kun oli kysymys pyssyjen ja ampumatarpeitten varastamisesta, sakot olivat suhteellisesti ankarammat.

Gogoomy ja hänen viisi heimolaistaan tuomittiin maksamaan kolme puntaa miestä kohti, mutta Gogoomy mutisi jotakin käsittämättömillä kurkkuäänillä ja koko joukko kieltäytyi maksamasta.

"Sitten sinä menet Tulagiin", varoitti Sheldon, "ja siellä saat kovan raipparangaistuksen ja joudut vankeuteen kolmeksi vuodeksi. Mr Burnett näkee Winchester-kiväärit, näkee patruunat, näkee revolverit, näkee ruudin, näkee dynamiitin -- ja totisesti, hän on kovin vihainen ja antaa sinulle kolme vuotta vankeutta. Jollet maksa kolmea puntaa, joudut vankeuteen. Ymmärrätkö?"

Gogoomy epäröi.

"Se on totta, niin juuri Burnett heitä rankaisisi", sanoi Sheldon syrjään Joanille.

"Sinu ota minu ne kolme punta pois", murahti Gogoomy samalla suunnaten Sheldoniin vihamielisen katseen, joka oli puoleksi tarkoitettu myös Joanille ja Kwaquelle. "Minu lopeta työ sinu luona, tule iso meteli täällä. Minu isä on iso päällikkö Port Adamsin luona."

"Jo riittää", varoitti Sheldon häntä. "Pidä suusi kiinni."

"Minu ei pelkää", vastasi päällikön poika, jonka röyhkeys teki hänet päätään pitemmäksi muita miehiä toverien silmissä.

"Pane hänet telkien taa yöksi", sanoi Sheldon Kwaquelle. "Kun aurinko nousee, panet hänet ja nuo muut viisi hänen kanssaan niittämään heinää. Ymmärrätkö?"

Kwaque irvisti.

"Minu ymmärtä", hän sanoi. "He niitä heinää, _ngari-ngari_ tule, he jää heinän luo. Ei pääse pois. Minu sano!" [_Ngari-ngari_ -- oikeastaan "raapi-raapi" -- eräitten kasvien aiheuttama ihomyrkytys, joka tosin ei ole vaarallinen, mutta hyvin kiusallinen.]

"Gogoomysta meillä tulee vielä olemaan paljon vastusta", sanoi Sheldon Joanille, kun päällysmiehet alkoivat järjestellä joukkojaan ja viedä niitä takaisin työmaille. "Pitäkää häntä silmällä. Olkaa varuillanne, kun ratsastatte yksin viljelysmailla. Noiden Winchesterien ja ampumatarpeitten menetys on koskenut häneen kovemmin kuin teidän korvapuustinne. Hän on täysin kypsä ilkitöihin."

XXII.

Gogoomy tekee lopun Kwaquesta.

"Mitenkähän Tudorin on mahtanut käydä? Hän katosi meidän näkyvistämme pensaikkoihin jo kaksi kuukautta sitten, emmekä ole kuulleet hänestä niin sanaakaan sen jälkeen kuin hän lähti Binusta."

Joan Lackland istui hevosensa selässä sillä Balesunan rantaäyräällä, jolle oli kylvetty maissia, ja Sheldon, joka oli jalan tullut paikalle, nojasi hänen hevoseensa.

"Ihmeellistä todella, ettei häneltä näin pitkään aikaan ole tullut mitään tietoa", vastasi hän tarkoin tutkien Joanin kasvoja hattunsa reunan alta ja miettien, mahtoiko tyttö olla hyvinkin levoton seikkailevan kullanetsijän kohtalosta. "Mutta kyllä Tudor aina suoriutuu. Hän sai heti alussa aikaan jotakin, mihin minä en olisi luullut hänen enemmän kuin kenenkään muunkaan pystyvän -- sai Binu-Charleyn taivutetuksi lähtemään mukaansa. Lyön vetoa, ettei yksikään Binun neekeri koskaan ole mennyt niin kauas sisämaahan joutumatta _kai-kaiksi_. Mitä Tudoriin tulee..."

"Katsokaa! Katsokaa!" huudahti Joan matalalla äänellä osoittaen lähellä kapean virran toista rantaa olevaa velttoa pyörrettä, jossa iso krokotiili liukui eteenpäin vedenrajassa kuin tukki. "Olisipa minulla nyt pyssyni."

Krokotiili painui veden alle jättäen tuskin värettäkään jälkeensä vedenpintaan.

"Muuan Binun mies oli täällä varhain tänä aamuna -- lääkettä pyytämässä", kertoi Sheldon. "Ehkäpä juuri tuo peto oli hänen käyntinsä syynä. Joukko Binun naisia oli ollut joen rannalla, ja etumaisena kulkeva oli astunut suoraan ison krokotiilin päälle. Se tapahtui juuri veden rajassa; peto kaatoi hänet kumoon ja iski hampaansa hänen sääreensä. Kaikki muut naiset tarttuivat häneen kiskoakseen hänet pedon hampaista. Ja taistelun tuoksinassa hän menetti jalkansa. Se oli katkennut polven alapuolelta, kertoi mies. Annoin hänelle antiseptisiä aineita. Luulisin hänen jäävän henkiin."

"Huh, noita inhoittavia petoja", sanoi Joan, ja kylmät väreet karmivat hänen selkäpiitään. "Minä vihaan niitä, vihaan!"

"Ja kuitenkin sukeltelette haikalaparviin", kiusoitteli Sheldon.

"Nehän ahdistavat vain kaloja. Ja niin kauan kuin kaloista ei ole puutetta, ei ole hätää. Vain nälkiintyneinä ne ovat halukkaat haukkaamaan palasen ihmislihaakin."

Sheldonia kauhistutti, kun hän kuvitteli mielessään, että hai pääsisi iskemään hampaansa Joanin hienoon hipiään.

"Minä toivoisin sittenkin, että luopuisitte siitä", sanoi hän hitaasti. "Myönnättehän, että se aina on uhkapeliä."

"Mutta juuri siksihän se on hauskaa", huudahti Joan.

Sheldon oli jo sanomaisillaan, että hän ei tahtonut kadottaa häntä, mutta ehti hillitä itsensä, tietäen että Joan olisi pitänyt hänen sanojaan kuluneena sananpartena. Hän oli nyt tullut siihen johtopäätökseen, että Joania ei saanut kiusata. Hän olisi tehnyt suuren taktillisen virheen, jos olisi johdonmukaisesti tai vaikkapa vain silloin tällöinkin muistuttanut hänelle rakkauttaan.

"Toiset ovat luodut runojen ylistettäviksi, toiset elämään syrjässä, mutta jotkut edeltä määrätyt haikalan vatsaan", sanoi hän jurosti nauraen ja jatkoi sitten: "Oli miten oli, tahtoisin joka tapauksessa osata uida yhtä hyvin kuin te. Ehkäpä minäkin saisin yhtä suuren itseluottamuksen kuin teillä on."

"Tiedättekö, minä luulen, että olisi hauskaa olla naimisissa sellaisen miehen kanssa kuin miksi te näytte olevan kehittymässä", huudahti Joan äkkiä, hypäten asiasta toiseen kuten hänellä oli tapana. "Luulen todella, että teistä voisi kasvattaa hyvin hyvän aviomiehen, ymmärrättekö, ei tuollaista ylimielistä valtiasta, vaan sellaisen, joka ymmärtäisi, että hänen vaimonsa on yksilö aivan niinkuin hän itsekin ja omaa yhtä vapaan tahdon. Luulen aivan todenteolla, että te edistytte."

Hän nauroi ja ratsasti tiehensä jättäen Sheldonin syvän alakuloisuuden valtaan. Jos hän olisi luullut Joanin sanojen takana piilevän hitusenkaan ujoutta tai naisellista hämminkiä, jos hän olisi uskonut, että ne sisälsivät kainon kehoitus- ja rohkaisuyrityksen, niin hän olisi ollut ylpeä. Mutta hän tiesi varmasti, että noita rohkeita sanoja ei ollut lausunut nainen, vaan poika.

Joan ratsasti eteenpäin nuorten kookospalmujen muodostamaa kujaa myöten, näki sarvilinnun, seurasi sen harhailevaa lentoa plantaasin rajalla olevaan korkeaan metsään asti, kuuli villikyyhkysten kuhertelun ja arveli niiden oleilevan syvemmällä metsässä, seurasi loitolta villisian vereksiä jälkiä, kiersi sitten takaisin ja valitsi bangaloon johtavan kapean polun, joka kulki kahdenkymmenen acren raivaamattoman ruohokentän poikki. Ruoho ulottui miehen vyötäisiin tai ylemmäksi, ja ratsastaessaan hän muisti, että Gogoomy kuului siihen ryhmään, joka oli määrätty tänne niittämään. Hän tuli työpaikalle, mutta ei nähnyt miehestä jälkeäkään. Hänen kengittämätön ratsunsa kulki aivan äänettömästi pehmeällä hiekkamaalla, ja vähän kauempaa hän kuuli ääniä ruohikosta. Hän veti ohjat kireälle ja kuunteli. Hän kuuli Gogoomyn puhuvan, ja tämän sanat saivat hänet vieläkin kiristämään ohjaksia ja kuohahtamaan vihasta.

"Koira olla talossa, mutta yöllä se kulke ympäri", sanoi Gogoomy, jonka oli pakko solkata englantia, koska kuulijoiden joukossa oli muitakin kuin hänen oman heimonsa miehiä. "Te otta kiinni yksi porsas ja pane se koiralle _kai-kai_ iso ongenkoukku päähän. Kun koira kulke hake _kai-kai_, te onki häne niinkuin yksi hai. Sitten koira pian loppu. Iso master nukku isossa talossa. Valkoinen Mary nukku pikku talossa. Yksi mies Adamu pikku talon luona. Me tappa koira, tappa Adamu, tappa iso master, tappa valkoinen Mary, tappa kaikki. Siellä olla paljo pyssy, paljo ruuti, paljo tomahawki, paljo veitsi, paljo delfiinihammas, paljo tupakka, paljo pumpulikangas -- paljo, hyvin paljo, ja kaikki me otta ja vie veneeseen ja souta, souta kuin piru, ja kun aurinko nouse, me olla kauas, kauas pois."

"Minu otta kiinni se porsas, kun aurinko mene alas", sanoi eräs piipittävällä äänellä, josta Joan tunsi hänet Cosseksi, erääksi Gogoomyn heimolaiseksi. "Minu otta se koira", sanoi toinen. "Ja minu otta se valkoinen Mary", huudahti Gogoomy. "Minu otta Kwaque ja hän kuole pian hyvin pian."

Näin paljon Joan ehti kuulla murhasuunnitelmista ennenkuin hänen vihansa yltyi järkeä voimakkaammaksi. Hän kannusti hevostaan ruohikkoon huutaen:

"Mitä tämä merkitsee, miehet?"

He nousivat nopeasti maasta ja hajaantuivat. Ihmeekseen Joan huomasi, että heitä oli kokonainen tusina. Katsoessaan heidän kiiluviin silmiinsä ja huomatessaan raskaat, kahden jalan pituiset leikkuuveitset heidän käsissään hän äkkiä havaitsi, miten ajattelemattomasti oli menetellyt. Jos hänellä vain olisi ollut revolverinsa tai pyssynsä mukanaan, niin kaikki olisi käyny hyvin. Mutta hän oli vaaraa aavistamatta lähtenyt liikkeelle aseettomana ja näki nyt Gogoomyn katseen suuntautuvan vyölleen ja hänen silmiensä kiiluvan tyytyväisyydestä hänen huomatessaan, että kauhistava ihmistappaja-ase oli poissa.

Salomonin-saarten valkoisten miesten lakikirjan ensimmäinen pykälä kielsi heitä koskaan esiintymästä pelokkaina alkuasukkaan edessä, ja Joan päätti suoriutua pälkähästä kuin mies.

"Te puhutte liian paljon", sanoi hän vakavasti. "Puhutte liian paljon ja teette työtä liian vähän. Ymmärrättekö?"

Gogoomy ei vastannut, vaan oli siirtävinään painonsa toiselle jalalle ja hiipi samassa askeleen eteenpäin. Muut miehet, jotka olivat hajaantuneet viuhkamaisesti hänen ympärilleen, tekivät samoin, ja julmat veitset heidän käsissään ilmaisivat heidän aikeensa.

"Te leikatkaa heinää!" käski Joan ankaralla äänellä.

Mutta Gogoomy työnsi hitaasti toisenkin jalkansa eteenpäin. Joan tutki välimatkaa katseellaan. Hänen olisi ollut mahdotonta kääntää hevosensa ja päästä pakenemaan. He olisivat iskeneet hänet kuoliaaksi takaapäin.

Ja tänä jännittävänä hetkenä heidän kaikkien kasvonpiirteet syöpyivät unohtumattomaksi kuvaksi hänen mieleensä. Eräs heistä oli vanha ukko, jonka halkinaiset ja venytetyt korvalehdet riippuivat rinnoille; toisella oli afrikkalaisen leveä, litteä nenä ja surkastuneet silmät, joista vain sairaalloisen kellertävät valkuaiset näkyivät tuuheitten kulmakarvojen alta; kolmannella oli paksut huulet ja takkuinen poskiparta. Ja Gogoomy -- hän ei ollut koskaan ennen tullut huomanneeksi, että Gogoomy oli verrattain kaunis -- kaunis kuin hurja, uhkamielinen villipeto. Hänessä oli alkuperäistä ylhäisyyttä, jota hänen tovereiltaan puuttui. Hänen vartalonsa muodot olivat sulavammat kuin heidän, hänen ihonsa tasainen, hyvin hoidettu ja puhdas. Hänellä oli yksi ainoa delfiininhampaista tehty kaulanauha, josta riippui rinnalle iso opaalinhohtoisesta helmiäisestä veistetty puolikuu. Otsanauha oli lumivalkeista helmistä, ja tukassa riippui yksi ainoa pitkä sulka. Toisen jalan pyöreän pohkeen yläpuolella oli sukkanauhan tavoin rivi valkeita helmiä. Kokonaisvaikutus oli äärimmäisen keikarimainen. Kapea vyönauha täydensi puvun. Hän näki vielä erään miehen, vanhan ja kuihtuneen, jolla oli syvät vaot otsassa ja kurttuiset kasvot. Ja nuo kasvot värähtelivät ja vääntyivät kuin vihaisen eläimen -- aivan niinkuin hän ennen muisti nähneensä apinain kasvojen liikkuvan.

"Gogoomy", sanoi hän ankarasti, "jos sinä et niitä heiniä, niin minä lyön sinua päähän." Gogoomyn kasvot kävivät entistäänkin pilkallisemmiksi, mutta hän ei vastannut mitään. Sen sijaan hän vilkaisi oikealle ja vasemmalle nähdäkseen, miten hänen toverinsa supistivat piiriä. Samalla hän työnsi jalkaansa monta tuumaa eteenpäin ruohikossa.

Joan näki selvästi asemansa toivottomuuden. Hän ei voinut päästä saarroksesta muuten kuin murtamalla vihollisten ketjun. Hän kohotti uhkaavasti ratsupiiskaansa ja painoi samalla kannukset kiivaasti hevosen kumpaankin kylkeen. Pelästynyt eläin karkasi suoraan Gogoomya kohti. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, Jok'ainoa veitsi nousi ja kaikki miehet paitsi Gogoomy hypähtivät häntä kohti. Gogoomy itse vetäytyi syrjään ratsun tieltä singauttaen samalla veitsensä Joanin jälkeen niin että sen olisi luullut leikkaavan hänet kahdeksi kappaleeksi. Joan kumartui eteenpäin, ja veitsi lensi hänen ohitseen, mutta leikkasi hänen ratsastuspukunsa lievettä ja satulan reunaa, viilsipä naarmun hevoseenkin. Hänen oikea kätensä, joka vielä oli koholla, laskeutui äkkiä, ja siima suhahti ilmassa. Hän näki ruoskaniskun valkean, turpoavan jäljen nuorukaisen uhkamielisissä, kauniissa kasvoissa ja huomasi vielä samassa silmänräpäyksessä ratsastavansa kurttukasvoisen vanhuksen yli, kuuli hänen murinansa ja näki hänen irvistyksensä -- joka todentotta muistutti vihaista apinaa. Ja sitten hän oli vapaa ja ratsasti täyttä laukkaa kotiin päin.

Merielämään perehtyneenä hän osasi antaa arvoa Sheldonin päättäväiselle ja nopealle, täsmälliselle menettelylle hänen kuullessaan, mitä oli tapahtunut. Hypähtäen nuolena lepotuolista, jossa oli istunut aamiaista odotellen, hän löi kätensä yhteen kutsuen palvelijoitaan. Ja vielä kuunnellessaan Joanin kertomusta hän kiinnitti patruunavyönsä ja tutki automaattisen pistoolinsa koneistoa.

"Ornfiri!" käski hän nopeasti ja varmasti, "soita isoa kelloa kovasti. Sitten satuloit hevosen... Viaburi' Mene nopeasti Sili'n luo ja sano, että monta mustaa on karannut -- kymmenen tai kaksitoista mustaa." Hän kirjoitti nopeasti jotakin paperiliuskalle ja ojensi sen Lalaperulle. "Lalaperu, vie tämä pian valkoisen master Boucher'n taloon... Sitten he eivät pääse rannikkoa myöten kumpaankaan suuntaan", selitti hän Joanille. "Ja vanha Sili panee kyllä koko kylänsä liikkeelle heitä takaa ajamaan."

Ison kellon kutsumina saapuivat Joanin tahitilaiset ensimmäisinä paikalle; heidän kiiltävät ruumiinsa ja huohottavat rintansa todistivat, että he olivat juosseet koko matkan. Muutamilla kauimpana työssä olevilla joukkueilla oli tunnin matka paikalle.

Sheldon ryhtyi aseistamaan Joanin miehiä ja jakelemaan ampumatarpeita ja käsirautoja. Adamu-Adam pantiin ladatuin kiväärein vartioimaan veneitä. Noa-Noa sai Matapuun avustamana toimekseen pitää huolta työjoukkioista niiden saapuessa paikalle, pitää miehiä hyvällä tuulella ja katsoa, etteivät hekin peloissaan rikkoisi sääntöjä. Muut viisi tahitilaista saivat jalan seurata Joania ja Sheldonia.

"Olenpa iloinen siitä, että saimme heidän salaisen asevarastonsa ajoissa kaivetuksi esiin kätköstään", sanoi Sheldon heidän ratsastaessaan veräjästä.

Sadan yardin päässä he kohtasivat kotiin palaavan työjoukkueen. Se oli Kwaquen ryhmä, mutta Sheldon etsi turhaan päällysmiestä joukosta.

"Mitä tämä, miksi Kwaque ei ole mukana?" kysyi hän.

Epäselvää puheensorinaa kuului vastaukseksi joka suusta.

"Suu kiinni te kaikki!" käski Sheldon.

Hän puhui tylyn ankarasti eläytyen valkoisen miehen osaan, jonka on aina esiinnyttävä voimakkaana ja ylemmyytensä tuntevana.

"Babatani, puhu sinä!"

Babatani astui esiin ylpeänä erikoisasemastaan toverien joukossa.

"Gogoomy hän teki loppu Kwaquesta", selitti Babatani. "Hän otta häne pää ja juokse pois niin pirusti."

Lyhyesti ja ilman mielikuvituksen lentoa hän kertoi, miten murha oli tapahtunut, ja Sheldon ja Joan ratsastivat eteenpäin. Ruohistossa, jossa Joania vast'ikään oli ahdistettu, he tapasivat pienen kurttuisen miehen, jonka Joan oli ratsastanut kumoon. Hän kirskui ja irvisteli vanhaan tapaansa. Ratsu oli murskannut hänen toisen nilkkansa, ja sata yardia ryömittyään hän oli ymmärtänyt paon mahdottomaksi. Viimeinen työjoukkue, joka oli ollut raivaamassa maata aivan plantaasin rajalla, sai määräyksen kuljettaa hänet kotiin.

Mailin matkan päässä, missä karkulaisten jäljet kääntyivät suoraan pensaikkoihin päin, he löysivät Kwaquen ruumiin. Pää oli hakattu irti ruumiista ja viety pois, mutta Sheldon oli varma siitä, että ruumis oli Kwaquen. Hän oli ilmeisesti tehnyt vastarintaa, sillä paikalta, missä ruumis löytyi, lähti verisiä jälkiä.

Saavuttuaan tiheikköön heidän täytyi jättää hevoset. Papehara jätettiin niitä vartioimaan, sillä välin kuin Joan ja Sheldon muitten tahitilaisten seuraamina jatkoivat matkaa jalan. Polku kulki alaspäin rämeikön halki, jonka yli Berande-joki paikkapaikoin tulvi ja jossa murhamiesten punaiset jäljet yhtyivät krokotiilin jälkiin. Karkulaiset olivat ilmeisesti tavanneet pedon nukkumasta auringonpaisteessa ja viivytelleet tarpeeksi kauan ehtiäkseen hakata sen kappaleiksi. Tuossa haavoittunut mies oli istunut ja odottanut, kunnes muut olivat valmiit jatkamaan matkaa.

Tuntia myöhemmin, heidän kulkiessaan villisian polkua, Sheldon äkkiä pysähtyi. Veriset jäljet olivat päättyneet. Tahitilaiset ryntäsivät tiheikköön kummallekin puolelle tietä ja Utamin huudahdus ilmaisi pian heidän löytäneen jotain. Joan odotti, kunnes Sheldon palasi hänen luokseen.

"Se on Mauko", sanoi hän. "Kwaque oli haavoittanut häntä, ja hän ryömi tuonne kuolemaan. Nyt on siis kahden kohtalo tiedossamme. Mutta kymmenen on vielä jäljellä. Ettekö nyt usko saaneenne tästä tarpeeksi?"

Joan nyökäytti päätään.

"Ei tämä juuri ole miellyttävää", sanoi hän. "Palaan hevosten luo ja jään sinne teitä odottamaan."

"Mutta te ette voi lähteä yksin. Ottakaa kaksi miehistä mukaanne."

"Silloin jatkan mieluummin matkaa", sanoi Joan. "Olisi hullutusta heikentää takaa-ajojoukkoa, enkä minä ole ensinkään väsynyt."