Ihmissyöjäin saarilla: (Adventure) Romaani
Part 14
Joan katsoi häntä silmiin, ja Sheldon huomasi, että hänen huulensa hiukan vapisivat ja silmänsä olivat kosteat. Nyt hän taas oli poika kiireestä kantapäähän, ajatteli Sheldon, poika, joka itki pientä leikkilaivaansa. Ja kuitenkin hän samalla oli nainen. Mikä ristiriitaisuuksien yhdistelmä hän olikaan! Ja Sheldon mietti mielessään, olisikohan rakastanut häntä niinkuin nyt rakasti, jos hän olisi ollut pelkkä nainen eikä ensinkään poika. Ja hänet valtasi tietoisuus siitä, että hän rakasti Joania juuri sellaisena kuin hän oli, hänen poikamaisuuttaan samoin kuin hänen olentonsa muitakin puolia, rakasti sitä kokonaisuutta, joka ei olisi ollut sama, jos joku sen osa olisi ollut toisenlainen.
"Mutta pieni lapsi ei enää itke", kuuli hän Joanin sanovan. "Tuo oli viimeinen nyyhkytys. Tiedän, että ellei Kinross saata laivaa perikatoon, niin te jonakin päivänä uskotte sen yhtiökumppaninne huostaan. Ja nyt en enää aio nalkuttaa. Mutta toivoisin teidän ymmärtävän, mitä minä tunnen. Minun tunteeni eivät ole vain kuin 'Marthan' ostajan tai rakentajan. Minä olen sen pelastanut. Minä autoin sen karilta. Minä pelastin sen joutumasta meren hautaan, vaikka pidettiin uhkarohkeana panna viisikymmentä puntaa alttiiksi koko yritykseen. Se on minun omani, aivan erikoisesti minun omani. Ilman minua sitä ei olisi olemassa. Tuo kova luoteismyrsky olisi tehnyt siitä lopun, ennenkuin se olisi kolmeakaan tuntia puhaltanut. Ja sitten minä olen purjehtinut sillä, ja se kulkee kuin noiduttu, aivan kuin noiduttu. Esimerkiksi käännöksissä! 'Marthaa' teidän ei tarvitse mairitella nostamalla etupurjetta, vähentämällä isoapurjetta ja hiljentämällä vauhtia ruorilla. Ei, ruori alas vain, ja se kääntyy aivan kuin ori, jolla on suitset suussa. Ja sen saa kulkemaan taapäin kuin höyrylaivan. Tein sen Langa-Langassa karin ja rantahietikon välillä. Se oli suurenmoista... Mutta te ette rakasta laivoja niinkuin minä, ja minä tiedän, että teidän mielestänne olen naurettava. Mutta kyllä minä vielä kerran taas purjehdin 'Marthalla'. Tiedän sen. Tiedän sen."
Vastaukseksi Sheldon -- ennakolta ensinkään harkitsematta tekoaan ojensi kätensä ja laski sen Joanin kädelle, joka lepäsi kaidepuulla. Mutta hän tiesi -- eikä siitä ollut vähintäkään epäilystä -- että hän sai vastauksen kädenpuristukseensa pojalta, pojalta, joka suri lelunsa menettämistä. Tuo ajatus jäähdytti häntä. Hän ei ollut todellisuudessa koskaan ollut Joania lähempänä, mutta samalla tämä ilmeisesti ei ollut koskaan ollut hänestä niin kaukana kuin nyt. Hän ei varmaan ollut edes tietoinen siitä, että Sheldon oli koskettanut hänen kättään. Hän oli suruissaan 'Marthan' lähdöstä, ja Sheldonin käsi oli hänelle kuin kenen tahansa -- parhaassa tapauksessa ystävän -- käsi.
Sheldon veti takaisin kätensä ja asteli hermostuneena poispäin.
"Miksi ihmeessä hän ei nosta isoa haruspurjetta?" kysyi Joan harmistuneena. "Se antaisi 'Martha'-muorille aika vauhdin tällä tuulella. Mutta tiedänhän minä, mitä lajia ukko Kinross on. Hän on sellainen laivuri, joka loikoilee kolme päivää märssypurje kahdesti reivattuna odottaen ja peläten kovaa tuulenpuuskaa, joka ei tulehan. Varovainenko? Tottahan toki, aivan onnettoman varovainen."
Sheldon kääntyi takaisin.
"Olkaa huoleti", sanoi hän. "Voitte lähteä purjehtimaan 'Marthalla' milloin ikänä haluatte -- vaikka pestausretkelle Malaitalle, jos mielenne tekee."
Hän teki suuren myönnytyksen ja tunsi tekevänsä sen vastoin todellista vakaumustaan. Mutta Joanin vastaus sai hänet hämmästymään.
"Ukko Kinross kapteenina?" kysyi hän. "Ei kiitos. Hän saisi minut tekemään itsemurhan. Minä en jaksaisi nähdä, miten hän kohtelee 'Marthaa'. Hermoni menisivät aivan hunningolle. En koskaan aio astua 'Marthat kannelle muuten kuin sen päällikkönä. Minä olen merimies kuten isänikin, eikä hän koskaan sietänyt nähdä laivaa huonosti hoidettavan. Näittekö, miten Kinross lähti liikkeelle? Se ei ollut kaunista. Ja mitä melua hän piti lähtiessään! Ukko Noa oli varmaan taitavampi lähtiessään matkaan arkkeineen."
"Mutta pääsee kai hän kuitenkin perille", sanoi Sheldon hymyillen.
"Pääsihän Noakin."
"Ja se oli pääasia."
"Niin oli -- ihmisille, jotka elivät ennen vedenpaisumusta."
Hän katsoi taas kauan "Marthaan" päin ja kääntyi sitten Sheldonin puoleen.
"Te olette kehnoa joukkoa täällä alhaalla, mitä laivoihin tulee, ainakin useimmat teistä. Christian Young on kyllä all right, Munsterilla on oma yltiöpäinen tyylinsä, ja vanha Nielsen kuuluu olleen tuhti äijä. Mutta ei kenelläkään muulla niistä, joita olen täällä nähnyt, ole oikeata reippautta, vauhtia, kykyä, ei oikeata merimiehen ylpeyttä. He ovat velttoja, hitaita nahjuksia ja kulkevat rauhassa eteenpäin, kunnes pääsevät perille -- taivas tiesi milloin. Mutta kerran minä näytän teille miten 'Marthaa' on käsiteltävä. Nostan ankkurin ja lähden matkaan semmoista vauhtia, että päätänne aikaa pyörryttää -- ja ohjaan sen Guvutun rantaan laskematta kertaakaan ankkuria."
Hän vaikeni hengästyneenä ja purskahti sitten nauruun, joka ilmeisesti kohdistui häneen itseensä.
"Kinross vanhus nostaa sittenkin haruspurjeen", sanoi Sheldon rauhallisesti.
"Eihän!" huudahti Joan epäuskoisesti, katsahti merelle ja juoksi sitten noutamaan kaukoputken.
Hän katsoi tarkasti toimitusta kaukoputkella, ja Sheldon, joka tutki hänen kasvojensa ilmeitä, huomasi, ettei laivuri ollut menetellyt edukseen.
Viimein Joan surkeasti huoahtaen otti kaukoputken silmiltään.
"Pannukakku tuli koko yrityksestä", sanoi hän, "ja nyt hän koettaa uudestaan. Ja tuollainen mies saa ohjata 'Marthan' kaltaista hurmaavaa alusta. No onhan tämä ainakin hyvä este avioliitolle heidän kesken. Ei, en tahdo enää katsoa. Tulkaa sisään ja pelatkaamme rauhallinen, vanhanaikainen peli biljardia. Ja sitten minä satuloin hevosen ja lähden kyyhkysiä metsästämään. Tuletteko mukaan?"
Tuntia myöhemmin, juuri kun he ratsastivat pihamaalta, Joan käännähti satulassaan luodakseen viimeisen silmäyksen "Marthaan", joka näkyi kaukaisena pilkkuna Floridan rantaa vastaan.
"Uskotteko, että Tudor hämmästyy saadessaan tietää, että minä omistan 'Marthan'?" sanoi hän sitten naurahtaen. "Ajatelkaahan! Ellei hän löydä täällä kultaa, niin hän saa ostaa höyrylaivalipun päästäkseen Salomonin-saarilta."
Iloisesti nauraen hän ratsasti veräjästä. Mutta äkkiä hänen naurunsa muuttui laimeaksi ja hän seisautti ratsunsa. Sheldon katsahti häneen tutkivasti, ja huokasi, että hänen kasvoihinsa ilmestyi punertavankeltaisia ja vihreitä täpliä.
"Se on kuume", sanoi hän. "Minun täytyy kääntyä takaisin."
Heidän tultuaan jälleen pihamaalle häntä värisytti ja puistatti, niin että Sheldonin piti auttaa häntä laskeutumaan hevosen selästä.
"Lystikästä, eikö totta?" sanoi Joan, ja hänen hampaansa kalisivat. "Aivan kuin merikipu, aivan vaaratonta, mutta tekee ihmisen hirveän viheliäiseksi, niin kauan kuin sitä kestää. Menen nukkumaan. Lähettäkää Noa-Noa ja Viaburi luokseni. Antakaa Ornfirin lämmittää vettä. Neljännestunnin kuluttua olen aivan poissa suunniltani. Mutta illalla olen taas kunnossa, Se iskee minuun aina ankarasti, mutta menee pian ohitse. Miten ikävää, että metsästysretki täytyi jättää. Kiitos, olen all right."
Sheldon teki niinkuin Joan oli pyytänyt, lähetti hänelle kuumaa vettä ja istuutui sitten kuistille turhaan koettaen mielenkiinnolla syventyä kaksi kuukautta vanhoihin Sydneyn sanomalehtiin. Alituisesti hänen katseensa lensi pihan poikki ruohomajaa kohti. Ja hän päätteli, että täkäläiset valkoiset miehet varmasti olivat oikeassa siinä, että Salomonin-saaret eivät sopineet naisen oleskelupaikaksi.
Hän löi käsiään yhteen, ja Lalaperu tuli juoksujalkaa paikalle.
"Kuulehan, sinä!" sanoi hän pojalle. "Mene parakille, tuo mustat Maryt, hyvin monta, kaikki."
Muutamaa minuuttia myöhemmin Beranden kaksitoista mustaihoista naista seisoivat rivissä hänen edessään. Hän katsoi heitä arvostelevasti ja valitsi lopulta erään, joka oli nuori ja niin sievä kuin hänen rotuisensa yleensä saattoi olla ja jonka ruumiissa ei näkynyt ihotaudin merkkejä.
"Mikä nimi?" kysyi Sheldon. "Sangui?"
"Minu Mahua", oli vastaus.
"All right, sinä Mahua. Lakkaa keittämästä ruokaa parakissa. Tule valkoisen Maryn luo. Koko aika sinun pitää olla hänen luonaan. Ymmärrätkö?"
"Minu ymmärrä", mutisi tyttö ja meni Sheldonin viittauksesta suoraa päätä ruohomajaan.
"Miten on?" kysyi Sheldon Viaburilta, joka astui ruohomajasta.
"Paljo sairas", vastasi tämä. "Valkoinen Mary puhu paljon, hyvin paljon koko aika. Koko aika puhu häne suuri kuunari."
Sheldon nyökäytti päätään. Hän ymmärsi. "Marthan" menettäminen oli aiheuttanut kuumeen. Se olisi tullut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, mutta pettymys oli jouduttanut sitä. Hän sytytti savukkeen ja oli sen savukiehkuroissa näkevinään englantilaisen äitinsä ja mietti mielessään, tokkopa äiti voisi ymmärtää, että poikansa rakasti naista, joka itki sitä, ettei saanut olla ihmissyöjäsaarten vesillä purjehtivan laivan kapteenina.
XX.
Kuin miesten kesken.
Maailman kärsivällisinkin mies käy helposti kärsimättömäksi ollessaan rakastunut -- ja Sheldon oli rakastunut. Hän nimitti itseänsä aasiksi parikymmentä kertaa päivässä ja koetti pakottaa ajatuksensa toisille urille pysyäkseen tasapainossa, mutta vielä useammin kuin parikymmentä kertaa päivässä ne karkasivat ja kiertelivät Joanin ympärillä. Tuo tyttö oli kuin mielenkiintoinen kysymysmerkki, ja hän tuumiskeli alituisesti, miten voisi parhaiten häntä lähestyä.
Sheldon ei ollut tottunut rakastaja. Hänellä oli vain yksi kokemus tältä alalta, ja silloinkin toinen oikeastaan oli ollut toimivana osapuolena. Siitä jutusta hänellä oli ollut hyvin vähän iloa. Tämä nykyinen oli jotakin aivan toista, ja hän vakuutti vakuuttamistaan itselleen, että se oli tavallista vaikeampi tapaus aivan erikoislaatuinen. Tämä nainen ei ainoastaan ollut haluton menemään naimisiin, vaan hän ei ensinkään ollut nainen. Hän tunsi vilpitöntä kauhua ajatellessaankin avioliittoa, nautti poikien huvituksista ja haaveksi seikkailuja ja sen semmoista. Hän oli terve, hyvin kehittynyt ja raikas, mutta niin kypsymätön, että aviomies hänen tulevaisuudentuumissaan merkitsi vain haitallista estettä.
Mutta miten lähestyä häntä? Sheldon tunsi hänen intomielisen vapaudenrakkautensa, hänen syvään juurtuneen vastenmielisyytensä kaikkea pakkoa kohtaan. Kukaan mies ei koskaan saisi häntä omakseen kietomalla käsivartensa hellästi hänen ympärilleen. Silloin hän lentäisi tiehensä kuin pelästynyt lintu. Sillä tavoin häntä ei koskaan saisi lähestyä, sen Sheldon tiesi. Hänen kädenpuristuksensa täytyi pysyä sellaisena kuin se oli aina ollut, hyvän ystävän kädenlyöntinä. Teoin hän ei koskaan saisi ilmaista tunteitaan. Siis sanoin. Mutta miten löytää oikeat sanat? Vedota Joanin rakkauteen? Mutta hänessä ei ollut sellaista rakkautta. Vedota hänen järkeensä? Mutta hän tuntui ajattelevan pojan tavoin. Hän oli niin miellyttävä ja hieno kuin vain hyvän kasvatuksen saanut nainen voi olla, mutta mikäli saattoi päättää, toimi hänen henkinen minänsä suvuttomasti tai poikamaisesti. Ja kuitenkin hänen täytyi löytää sanat, sillä jostakin ja joskus hänen täytyi alkaa. Joanin mielen täytyi tottua tähän ajatukseen, hänet oli ohjattava ajattelemaan avioliittoa.
Ja niin Sheldon kulmat kurtussa ratsasteli valvomassa plantaasin töitä, mietti pulman ratkaisua mielessään ja terästi itseään ensimmäiseen yritykseen. Hän laati toistakymmentä kekseliästä suunnitelmaa, joiden avulla jää saataisiin murretuksi, mutta joka kerta joku ketjun rengas petti ja keskustelu kääntyi odottamattomille ja sopimattomille urille. Mutta sitten eräänä aamuna aivan odottamatta hänelle tarjoutui otollinen tilaisuus.
"Beranden menestyminen on minun rakkain toivomukseni", oli Joan vast'ikään sanonut heidän keskustellessaan kopran kuljetusmaksujen alenemisesta.
"Tahdotteko kuulla, mikä on minun sydämeni rakkain toivomus?" sanoi Sheldon ripeästi. "Haluaisin sanoa sen teille. Minä uneksin siitä. Se on minun rakkain ajatukseni."
Hän vaikeni ja katsoi tarkkaan ja merkitsevästi Joaniin, mutta näki selvään, että tämä ei odottanut saavansa kuulla mitään muuta kuin hänen mielipiteensä jostakin aivan yleisestä asiasta.
"Tahdon kyllä, antakaa kuulua", sanoi Joan hiukan kärsimättömänä hänen viivyttelystään.
"Minäkin ajattelen mielelläni Beranden menestymistä", sanoi hän, "mutta se on toisarvoinen seikka. Se merkitsee minulle vähemmän kuin rakkain toivomukseni, joka on, että te kerran jaatte Beranden kanssani täydellisemmin kuin vain yhtiökumppaninani, että te kerran, kun olette valmis, tulette vaimokseni."
Joan vetäytyi kauemmaksi hänestä, ikäänkuin käärmeen pistämänä. Hänen kasvonsa kalpenivat äkkiä, ei neitseellisestä hämmennyksestä, vaan suuttumuksesta, jonka Sheldon näki liekehtivän hänen silmissään.
"Ja pidätte siis päivänselvänä -- että minä kerran olen valmis siihen", huusi hän kiihkeästi. Sitten hänen äänensä äkkiä muuttui kylmäksi ja rauhalliseksi, ja hän puhui niinkuin Sheldon kuvitteli hänen puhuneen liikeasioista Morganin ja Raffin kanssa Guvutussa. "Kuulkaahan minua, mr Sheldon. Minä pidän teistä hyvin paljon, vaikka te olettekin hidas ja mieluimmin nutustelette eteenpäin kuin myyrä, mutta minä tahtoisin kerta kaikkiaan saada teidät ymmärtämään, että en ole tullut Salomonin-saarille mennäkseni naimisiin' Sen vastuksen olisin voinut saada niskoilleni kotonakin, ei minun olisi tarvinnut purjehtia kymmentätuhatta mailia sitä etsimään. Minun täytyy hankkia toimeentuloni ja tulin Salomonin-saarille tehdäkseni sen. _Minä_ en voi hankkia toimeentuloani menemällä naimisiin, jotkut naiset ehkä voivat, mutta minä en, kiitoksia vain paljon. Ja kun istuudun keskustelemaan koprankuljetusmaksuista, niin en tahdo saada keskustelua höystetyksi naimatarjouksilla. Sitäpaitsi -- sitäpaitsi..."
Hänen äänensä katkesi hetkeksi, ja kun hän jälleen alkoi puhua, oli siinä suostutteleva sävy, joka melkein sai Sheldonin tuntemaan itsensä pahantekijäksi.
"Ettekö huomaa, että se pilaa kaiken, tekee koko tämän tilanteen mahdottomaksi... ja minä iloitsin niin meidän yhtiökumppanuudestamme ja olin siitä ylpeä. Ettekö huomaa, etten minä voi jäädä teidän yhtiökumppaniksenne, jos te teette minulle rakkaudentunnustuksia? Ja minä olin niin onnellinen."
Pettymyksen kyynelet loistivat hänen silmissään, ja hän nielaisi äkkiä nyyhkytyksen.
"Minähän varoitin teitä", sanoi Sheldon vakavasti. "Tällaiset oudot suhteet miehen ja naisen välillä eivät voi kestää kauan. Sanoin sen teille heti alussa."
"Sanoitte, sanoitte, kyllä minä muistan aivan hyvin mitä te sanoitte." Hän oli taas suutuksissaan, ja naisellisen rukoileva sävy oli kadonnut. "Te varoititte hyvin älykkäästi. Te piditte hyvin tarpeellisena varoittaa minua kaikkien muitten Salomonin-saarten miesten paitsi itsenne suhteen."
Tämä oli Sheldonille kuin isku vasten kasvoja. Joanin sanoihin sisältyvä totuus karvasteli hänen mieltään, samoin se, että hän tunsi hänen sittenkin olevan väärässä. Voitonriemun välke, joka loisti Joanin silmistä hänen huomattuaan iskunsa osuneen, sai hänet vastaamaan.
"Asia ei ole niin yksipuolinen kuin te näytte luulevan", alkoi hän. "Minulla oli hyvin hyvä olla Berandella, ennenkuin te tulitte. Ainakaan minun ei tarvinnut sietää sitä häpeää, että minua olisi syytetty alhaisesta menettelystä, kuten te nyt juuri olette minua syyttänyt, Muistakaa, pyydän teitä, muistakaa, että minä en ollut kutsunut teitä Berandelle. En edes kehoittanut teitä jäämään tänne. Jäämällä te juuri saitte aikaan tämän -- teille -- epämiellyttävän tilanteen. Jäämällä te tulitte minulle kiusaukseksi ja nyt tahdotte syyttää minua siitä. Minä en ollut hyvilläni siitä, että te jäitte tänne. Silloin en ollut teihin rakastunut. Olisin tahtonut saada teidät lähtemään Sydneyhin tai palaamaan Hawaiille. Mutta te halusitte itsepäisesti jäädä tänne. Te olette suorastaan..."
Hän vaikeni etsiäkseen lempeämpää sanaa kuin se, joka jo oli noussut hänen huulilleen, mutta Joan vei häneltä sanat suusta.
"... tyrkyttänyt itseäni teille -- niin juuri te aioitte sanoa", huudahti Joan posket taisteluhalusta palaen. "Jatkakaa pois vain! Älkää välittäkö siitä, mitä minä voin tuntea..."
"Olkoon menneeksi", sanoi Sheldon päättäväisesti huomaten, että keskustelu oli muuttumaisillaan koulupoikamaiseksi myrkyllisten huomautusten singauttelemiseksi. "Te olette itsepäisesti tahtonut, että kohtelisin teitä kuten miestä. Johdonmukaisuus vaatisi teitä puhumaan kuin mies ja miehen tavoin kuuntelemaan toisen miehen puhetta. Ja nyt teidän täytyy kuunnella. Te ette ole syypää siihen, että tämä epämiellyttävä tilanne on syntynyt. En ole syyttänyt teitä mistään, muistakaa se. Ja samasta syystä teidän ei pitäisi syyttää minua mistään."
Hän huomasi Joanin rinnan kohoavan ja laskevan hänen istuessaan siinä kädet nyrkissä, ja hänen täytyi ponnistella voidakseen olla ojentamatta käsivarttaan ja kietomatta sitä hänen ympärilleen ja sensijaan kehittää kylmästi harkittua sotasuunnitelmaansa. Hän oli jo sanomaisillaan hänelle, että hän oli maailman viehättävin poika, mutta hän luopui kaikista turhista sivuhyppäyksistä ja tyytyi tosiseikkojen ja tapahtumien esittämiseen.
"Te ette voi mitään sille, että olette sellainen kuin olette. Te ette voi mitään sille, että minun mielestäni olette hyvin viehättävä olento. Te olette herättänyt minussa halun saada teidät omakseni. Te ette tarkoittanut sitä, ette millään tavoin koettanut herättää rakkauttani, mutta te olitte niin luotu, että sen piti tapahtua, siinä kaikki. Ja minä olin niin luotu, että minun täytyi tuntea halua saada teidät vaimokseni. Mutta minäkään en voi mitään sille, että olen se mikä olen. En voi tahdonponnistuksella tappaa haluani saada teidät omakseni, niinkuin tekään ette voi tehdä itseänne minulle vastenmieliseksi, vaikka haluaisittekin."
"Uh tuota haluamista, tuota 'saada teidät omakseni'!" keskeytti Joan harmistuneena. "En minä sentään ole mikään idiootti. Ymmärrän kyllä yhtä ja toista. Ja koko tämä juttu on niin typerä ja järjetön -- ja epämiellyttävä. Tahtoisin päästä siitä kokonaan. Luulen todenteolla, että minun olisi hyvin viisasta naida Noa-Noa tai Adamu-Adam tai tuo Lalaperu tai kuka musta hyvänsä. Silloin voisin käskeä häntä mielin määrin ja pitää hänet loitolla itsestäni, ja teidänlaisenne miehet jättäisivät minut rauhaan eivätkä puhuisi minulle avioliitosta ja haluamisesta ja omistamisesta."
Sheldon nauroi vastoin tahtoaan ja vaikka häntä oikeastaan ei ensinkään naurattanut.
"Teillä ei näytä olevan sydäntä nimeksikään" sanoi hän kiivaasti.
"Siksikö, että minulla on sydän, joka ei kaipaa miestä hallitsijakseen?" Joan tarttui heti riitahansikkaaseen. "Olkoon menneeksi! Olen sydämetön -- mitä te siis vielä tahdotte?"
"Tahdon kysyä teiltä, miksi näytätte siltä, kuin olisitte nainen. Miksi teillä on naisen ruumis, naisen huulet, ihanat naisen hiukset. Ja minä vastaan itse: siksi, että te olette nainen -- vaikka nainen teissä nukkuu. Mutta kerran hän herää."
"Varjelkoon taivas!" huudahti Joan äkkiä niin vilpittömästi kauhistuen, että Sheldon alkoi nauraa ja Joaninkin täytyi hymyillä itselleen.
"Minulla on vielä jotakin teille sanottavana", jatkoi Sheldon. "Koetin todellakin suojella teitä jokaista muuta Salomonin-saarten miestä ja samoin itseänne vastaan. Mitä minuun itseeni tulee, en voinut uneksiakaan vaaran uhkaavan siltä taholta. Niinpä minun ei onnistunut suojella teitä itseltäni. Minun ei onnistunut ensinkään suojella teitä. Te olitte itsepäinen ja teitte mitä tahdoitte, aivan kuin ei minua olisi ollut olemassakaan -- korjasitte kareilta haaksirikkoutuneita kuunareita, pestailitte Malaitalla ja purjehditte kapteenina kuunarillanne, te, yksinäinen, turvaton tyttö Salomonin-saarten pahimpien lurjusten seurassa. Fowler! Ja Brahms! Ja Curtis! Ja niin johdonmukainen on ihmisen luonne -- olen suora, kuten huomaatte -- että rakastan teitä senkin takia. Rakastan teitä kaiken vuoksi, juuri sellaisena kuin olette."
Joanin kasvoille tuli kiusaantunut ilme, ja hän kohotti vastustellen kättään.
"Älkää tehkö noin", sanoi Sheldon. "Teillä ei ole oikeutta olla kauhuissanne, kun minä puhun teille rakkaudestani. Muistakaa, että me puhumme keskenämme kuin kaksi miestä. Meidän keskustelumme kannalta katsoen te olette mies. Nainen teissä on vain satunnainen, epäoleellinen, tänne kuulumaton, sivuseikka. Teidän on täytynyt kuulla minun suoraan tunnustavan sen oudon tosiasian, että rakastan teitä. Mutta nyt en enää kiusaa teitä puhumalla rakkaudestani. Elämämme tulee jatkumaan kuten tähänkin asti. Vaikka minä rakastankin teitä, on teidän parempi ja turvallisempi olla Berandella kuin missään muualla Salomonin-saarilla. Mutta tämän miehisen keskustelumme lopuksi tahtoisin pyytää teitä silloin tällöin muistamaan, että rakastan teitä ja että elämäni onnellisin päivä tulee olemaan se, jolloin te suostutte tulemaan vaimokseni. Tahtoisin, että joskus ajattelisitte sitä, ettehän voi olla sitä kokonaan ajattelematta. Ja nyt emme puhu siitä sen enempää. Tässä käteni -- kuin miesten kesken."
Hän ojensi kätensä. Joan epäröi, mutta puristi sitä sitten sydämellisesti ja hymyili kyynelten läpi.
"Toivoisin --", sanoi hän epävarmalla äänellä, "toivoisinpa, että te tuon mustan Maryn sijasta olisitte antanut minulle jonkun, joka olisi minulle kiroillut."
Ja nämä arvoitukselliset sanat lausuttuaan hän kääntyi poispäin.
XXI.
Kiellettyä tavaraa.
Tuon illan keskustelun jälkeen Sheldon ei sanallakaan kosketellut näitä asioita, eikä hänen käytöksensä mitenkään muuttunut entisestään. Hänessä ei huomannut mitään, mikä olisi muistuttanut riutuvaa rakastajaa, ei edes rakastajaa ylimalkaan. Heidän suhteensa ei ollut millään tavalla kärsinyt. He olivat yhtä suoria ja toverillisia toisiaan kohtaan kuin ennenkin. Sheldon oli jännittyneenä odottanut, herättääkö hänen karu rakkaudentunnustuksensa Joanin naisellisen itsetietoisuuden eloon, mutta hän etsi turhaan sen merkkejä. Tyttö tuntui olevan aivan ennallaan kuten Sheldonkin, ja tämä, joka itse salasi todelliset tunteensa, uskoi varmaan, että Joan ei salannut mitään. Ja kuitenkin siemenen, jonka hän oli kylvänyt, täytyi itää, hän luotti siihen, vaikka ei luottanutkaan tulokseen. Tämän merkillisen tytön kehitystä oli mahdoton edeltäpäin arvata. Hän saattaisi herätä, se oli kyllä mahdollista, mutta yhtä mahdollista oli toisaalta, että hän, Sheldon, ei ollut Joanille se oikea, ja että hänen rakkaudentunnustuksensa vain vahvistaisi tytön käsitystä naimattoman säädyn paremmuudesta.
Sillävälin Sheldon oli alkanut uhrata yhä enemmän aikaa plantaasin hoitoon, ja Joan otti talouden ja moninaiset siihen liittyvät puuhat huolekseen. Hän kävi työhönsä käsiksi lujin ottein, merimiehen tavoin, ja mullisti perinpohjin menettelytavat ja kurinpidon. Beranden työmiehistön keskitaso oli paranemaan päin. "Martha" oli vienyt pois viisikymmentä miestä, joiden aika oli kulunut umpeen, ja he olivat olleet plantaasin pahimpia -- Billy Be-Blowedin pestaamia viiden vuoden miehiä, jotka olivat nähneet vanhan hirmuvallan päivät ja olleet paikalla, kun Beranden entiset omistajat ajettiin pois. Uudet miehet, jotka olivat tulleet työhön uuden hallituksen aikana, antoivat aihetta toivoa parempia tuloksia. Joan oli alusta alkaen ollut Sheldonin kanssa yhtä mieltä siitä, että heitä oli kohdeltava ankarasti, mutta samalla ehdottoman oikeudenmukaisesti, jos mieli estää heitä saamasta tartuntaa niiltä vanhoilta työmiehiltä, jotka olivat jääneet paikalle.
"Luulenpa, että olisi edullista panna kaikki joukkueet työhön bangalon läheisyyteen tänä iltapäivänä", sanoi Joan eräänä päivänä heidän syödessään aamiaista. "Minä olen nyt saanut täällä suursiivouksen tehdyksi ja teidän pitäisi siivota työväenasunnot. Täällä varastellaan aivan liikaa."
"Hyvä tuuma", myönsi Sheldon. "Heidän arkkunsa on tutkittava. Olen juuri kaivannut paria paitaa, ja paras hammasharjani on myös poissa."
"Ja kaksi laatikkoa minun patruuniani", lisäsi Joan, "puhumattakaan nenäliinoista, pyyhkeistä, lakanoista ja parhaista tohveleistani. Mutta mitä he tekevät teidän hammasharjallanne, sitä minun järkeni ei riitä käsittämään. Ensi kerralla he kai varastavat biljardipallot."