Part 8

Vaikkapa te vertaisiinne yhdistyneinä, olette voimakkaampia kuin mikään muu olento, olette te eristettyinä voimien puolesta heikompia kuin monet eläimet, voimattomia, kyvyttömiä kehitykseen ja täydelliseen elämään. Kaikki sydämenne arvokkaimmat tunteet, niinkuin isänmaan rakkaus, ja siis myöskin vähemmän arvokkaat kuten kunnian ja muun kiitoksen halu, ilmaisevat synnynnäistä pyrkimystä yhdistämään elämänne niihin miljooniin, jotka teitä ympäröivät. Te olette siis luodut _yhteiselämään_. Se suurentaa teidän voimanne satakertaisiksi, tekee toisten aatteet, toisten edistysaskeleet omiksenne ja kohottaa, parantaa, pyhittää luontonne ihmisperheen yhteisyyden kasvavan tunteen ja myötätuntoisuuden voimalla. Mitä laajempi, mitä läheisempi ja ymmärtäväisempi suhde veljiinne on, sitä kauemmas tulette te edistymään yksilöllisen kehityksen tiellä.

Elämän lakia ei voi _kokonaan_ täyttää muu kuin _kaikkien_ yhteinen työ. Ja jokaisen suuren edistysaskeleen tapahtuessa, tuon lain pienenkin osan tunnetuksi tullessa osoittaa historia vastaavaa inhimillisen yhteistunteen laajennusta, läheisempää kosketusta kansojen välillä. Kun ensimäiset kristityt julistivat inhimillisen luonteen ykseyttä vastoin pakanallisia filosofeja, jotka tunnustivat kaksi ihmisluonnetta, herran ja orjan, oli Rooman kansa kantanut kotkansa kaikkien tunnettujen kansojen keskuuteen Euroopassa. Ennenkuin paavius -- nykyään turmiollinen, mutta siunausta tuottava perustamisensa ensi aikoina -- ilmoitti: _henkinen voima on korkeampi kuin ajallinen_, olivat maahan tunkeutuneet kansat, joita me sanomme barbaareiksi, saattaneet germaanisen ja romaanisen maailman kiinteään kosketukseen. Ennenkuin se aate, että vapaus kuului kansoille, oli herättänyt sen käsitteen kansallisuudesta, joka nyt myllertää Eurooppaa ja on määrätty voittamaan, olivat Ranskan vallankumous ja keisariajan sodat kohottaneet ja kutsuneet toimintaan muusta Euroopasta siihen saakka eristetyn aineksen, slaavilaiset kansat.

Lopuksi olette te _edistyviä_ olentoja.

Tuo sana, _edistys_, jota vanha-aika ei tuntenut, tulee tästä lähin olemaan pyhä sana ihmiskunnalle. Siihen sisältyy täydellinen yhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen uudistuminen.

Antiikki, muinaisten Itämaiden ihmiset ja pakanalliset uskonnot luottivat kohtaloon, sattumaan, salaperäisiin, käsittämättömiin voimiin, jotka mielivaltaisesti hallitsivat ihmisten kohtaloita vuorotellen luoden ja hävittäen kenenkään saattamatta ymmärtää, kehittää tai jouduttaa niiden toimintaa. He uskoivat, että ihmisen oli mahdotonta löytää mitään kestävää ja jatkuvaa maan päällä. He uskoivat, että kansat olivat tuomitut ainaisesti kiertämään eräitten yksilöiden täällä muodostamaa piiriä, että ne kohosivat, nousivat ylöspäin vallan kukkuloille, laskeutuivat sitten alaspäin vanhuuden tullen ja poistuivat palajamatta. Ahtaiden aatteiden ja tosiseikkojen piiri edessään, tuntematta ollenkaan historiaa oman maansa ja useinpa oman kaupunkinsa rajojen ulkopuolella, pitivät he ihmiskuntaa ainoastaan ihmislaumana, jolla ei ollut omaa elämää, eikä omia lakeja, ja johtivat käsityksensä siitä vain niistä tuloksista, joita he yksilöitä tarkastelemalla saivat.

Tällaisen opin seurauksena oli taipumus hyväksyä olemassa olevat seikat sellaisinaan niitä häiritsemättä, tai toivomatta muutoksia niihin. Missä olosuhteet olivat luoneet tasavaltaisen hallitusmuodon, siellä olivat ihmiset tasavallan kannattajia, missä yksinvalta hallitsi, siellä he olivat alistuvia, edistyksestä välinpitämättömiä orjia. Mutta sittenkun he huomasivat, että ihmiskunta kaikkialla sekä tasa- että itsevaltaisen hallitusmuodon alla oli jaettu joko neljään luokkaan niinkuin Itämailla, tai kahteen, vapaihin ja orjiin, kuten Kreikassa, hyväksyivät he luokkajaon, tai uskon kahdenlaatuisiin ihmisiin. Niinpä Plato ja Aristoteleskin, kreikkalaisen maailman mahtavimmat nerot, hyväksyivät sen. Teidän luokkanne vapauttaminen olisi tällaisten ihmisten keskuudessa ollut aivan mahdotonta.

Ne miehet, jotka Jeesuksen sanoille perustivat uskonnon, korkeamman kuin muinaisten Itämaiden tai pakanoiden uskomukset, aavistivat hämärästi, mutta eivät voineet käsittää _edistys_-sanassa piilevää pyhää aatetta. He ymmärsivät ihmisrodun ykseyden, lain yhtenäisyyden ja ihmisen täydellistymismahdollisuudet. Mutta he eivät ymmärtäneet millä voimilla täytettäisiin se, minkä Jumala on ihmiselle antanut, eikä tapaa millä se tapahtuisi.

He rajoittuivat siis johtamaan elämän hallinnon _yksilö_-tutkimuksistaan. Ihmiskunta kokonaisruumiina oli tuntematon heille. He tunsivat kaitselmuksen ja asettivat sen entisen, sokean sallimuksen sijaan, mutta he pitivät sitä yksilön suojelijana, eikä ihmiskunnan lakina. Heidän mielentilansa, äärettömän täydellistymisaatteen, jonka he olivat aavistaneet, ja yksityisen lyhyen, surkean elämän tietoisuuden välillä hoippuen, loi tarpeen keksiä välittävä määritelmä niille, siis Jumalan ja ihmisen välille. Ja kun he eivät olleet käsittäneet aatetta ihmiskunnasta kokonaisuutena, turvautuivat he jumalallisen lihaksitulemisen ajatukseen. He selittivät, että usko tuohon lihaksitulemiseen oli ihmisille ainoa pelastuksen, voiman ja _armon_ lähde.

Aavistamatta sitä jatkuvaa ilmestystä, joka ihmiskunnan kautta siirtyy Jumalasta ihmiseen, uskoivat he _ainoaan välittömään_ ilmestykseen, joka oli tapahtunut määrätyllä hetkellä Jumalan _erikoisesta suosiosta_. He käsittivät sen siteen, mikä Jumalassa yhdistää ihmiset toisiinsa, mutta he eivät käsittäneet sitä, mikä yhdistää heidät täällä maan päällä ihmiskunnan nimessä. Sukupolvien jatkuvaisuus oli sangen pienimerkityksinen niille, jotka eivät saattaneet käsittää, kuinka sukupolvi vaikuttaa toiseen. He totuttautuivat siis jättämään ne huomiotta ja pyrkivät erottamaan ihmisen maailmasta ja ihmiskuntaa kokonaisuutena koskevista asioista, nimittäen lopulta maata, jonka he jättivät vallassa oleville mahdeille, vain katumuksen laaksoksi, asettaen sen vastakohdaksi taivaan, jonne ihmisen tuli kohota armon ja uskon avulla, mutta josta hän niitä paitsi oli ijankaikkisesti karkoitettu.

Koska ilmestys heidän mielestään oli ollut välitön, kerta kaikkiaan, määrätyllä hetkellä tapahtunut, päättivät he, ettei siihen voi lisätä mitään, ja että tuon ilmestyksen säilyttäjät olivat erehtymättömiä. He unohtivat, että Jeesus juhlallisena hetkenä, ylevällä tulevaisuuden näkemyksellä oli sanonut: _Minulla on vielä paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Vaan koska se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa teitä kaikkeen totuuteensa; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä hän kuulee, sitä hän puhuu_.[5] Näihin sanoihin sisältyy ennustus edistyksen aatteesta ja totuuden jatkuvasta ilmestymisestä ihmiskunnan välityksellä, oikeutus sen tunnussanan, jonka uudelleen heräävä Rooma on tarjoava Italialle sanoissa "Jumala ja kansa", tasavaltaisten julistusten otsakkeihin kirjoitettuina. Mutta ne miehet, jotka kannattivat keskiaikaisia uskomuksia, eivät voineet sitä käsittää. Aika ei vielä ollut täyttynyt.

Pakanuutta seuraavien uskontojen koko järjestelmä lepää nyt esittämillämme perusteilla. On selvää, ettei teidän vapautustanne täällä maailmassa voi perustaa niihin.

Kolmetoista vuosisataa sen jälkeen, kun mainitsemamme Kristuksen sanat olivat lausutut, kirjoitti eräs italialainen, suurin kaikista italialaisista, seuraavat totuudet: "Jumala on. Maailmankaikkeus on Jumalan ajatus, sen vuoksi on maailmankaikkeuskin yksi. Kaikki tulee Jumalasta. Kaikilla on suurempi tai pienempi osa jumalallisesta luonteesta, vastaten tarkoitusta, joihin ne ovat luodut. Ihminen on jaloin luoduista. Jumala on valanut häneen enemmän omaa luontoaan kuin muihin. Kaikki, mikä Jumalasta tulee, pyrkii kohti sen saavutettavissa olevaa täydellisyyttä. Ihmisen täydellistymiskyky on rajaton. Ihmiskunta on yksi. Jumala ei ole tehnyt mitään tarpeetonta, ja koska on olemassa vain yksi ihmiskunta, täytyy _kaikilla_ ihmisillä olla yksi ainoa tarkoitus, tehtävä, joka on loppuun saatettava kaikkien yhteistyöllä. Ihmisrodun tulee siis työskennellä liitossa, niin että kaikki siinä hajallaan olevat voimat saavuttaisivat mahdollisimman korkean kehitysasteen toiminnan ja ajatuksen maailmoissa. Siinä on siis ihmisrodun yhteinen uskonto."

Se mies, joka toi ilmi nämä ajatukset, oli nimeltään Dante. Jokaisen Italian kaupungin, kun Italia on vapaa ja yhtynyt, tulisi pystyttää patsas hänelle, koska noissa ajatuksissa piilee tulevaisuuden uskonnon siemen. Hän kirjoitti ne latinan- ja italiankielisissä teoksissa nimeltä _De Monarchia_ ja _Il Convito_. Ne ovat vaikeita käsittää, eivätkä nekään, jotka sanovat itseään oppineiksi, nykyään ole pitäneet väliä niistä.[6] Mutta älyn maailmoihin kylvetyt aatteet eivät koskaan voi kuolla. Toiset korjaavat niiden sadon, vaikkapa olisivatkin unohtaneet niiden alkuperän. Ihmiset ihailevat tammea, mutta kukapa muistelisi terhoa, josta se versoi.

Siemenet, jotka Dante kylvi, ovat kantaneet hedelmän. Eräiden voimakkaiden älyjen aikojen kuluessa laajentamina ja hedelmöittäminä kehittyivät ne etenkin 1700-luvun lopulla. Edistyksen aatteesta elämän lakina, hyväksyttynä ja kehitettynä, historian toteamana ja tieteen vahvistamana, tuli tulevaisuuden lippu. Nykyään ei ole olemassa vakavaa ajattelijaa, joka ei pitäisi sitä elämäntehtävänsä tukipisteenä.

Me tiedämme nyt, että _edistys_ on elämän laki. _Yksilön_ edistys on ihmiskunnan edistystä. Ihmiskunta täyttää tuon lain maanpäällä, yksilö maanpäällä ja muuallakin. Yksi Jumala, yksi laki. Olemassaolonsa ensi hetkestä saakka on ihmiskunta asteettaisesti, mutta vääjäämättömästi täyttänyt tuota lakia. Totuus ei ole koskaan ilmennyt täydellisesti, eikä yhdellä kertaa. Jatkuva ilmestys tuo ilmi totuuden osia, _sanan_ laista, aikakaudesta aikakauteen. Jokainen noista sanoista myllertää syvästi inhimillistä elämää sen kulussa _täydellisyyttä_ kohti, luoden _vakaumuksen_ uskon.

Uskonnollisen aatteen kehityksellä on siis loppumaton edistymisen mahdollisuus, ja toisiaan seuraavat vakaumukset, kehittäessään ja puhdistaessaan tuota aatetta yhä syvemmälti, tulevat jonakin päivänä kuin temppelin pylväät kannattamaan ihmiskunnan Pantheonia, yhtä ainoaa, suurta uskontoa maamme päällä. Ne miehet, joita Jumala on siunannut nerolla tai tavallista suuremmalla kunnolla, ovat sen apostoleita; kansa, tuo ihmiskunnan yhteistietoisuus on sen selittäjä, hyväksyy sen totuuden ilmaisun, siirtää sen sukupolvelta sukupolvelle ja saattaa sen käytäntöön, sovelluttaen sen inhimillisen elämän eri haaroihin ja ilmiöihin.

Ihminen on kuin mies, joka elää loppumatonta ajanjaksoa ja oppii aina. Ihmiset ja vallat eivät ole eivätkä saatakaan olla erehtymättömiä. Lain tulkitsijoiden tai säilyttäjien keskuudessa ei ole eikä saatakaan olla etuoikeutettua luokkaa. Jumalan ja ihmisen kesken ei tarvita eikä voikaan olla muuta _välittäjää_ kuin ihmiskunta. Asettaessaan kaitselmuksellisen, edistyvän sivistyksen pyrkimyksen ihmiskunnalle, istuttaessaan edistysvaiston joka ihmisen sydämeen on Jumala siis kätkenyt ihmisluontoon edistyksen toteuttamiseen vaadittavat kyvyt ja voimat.

Yksilöllinen ihminen, tuo vapaa ja vastuunalainen olento, kykenee käyttämään niitä väärin tai oikein, riippuen siitä antautuuko hän velvollisuuden tielle, vai kuunteleeko itsekkyyden sokeita houkutuksia. Hän saattaa hidastuttaa tai jouduttaa omaa kehitystään, mutta kaitselmuksen tarkoitusta ei mikään inhimillinen voima saata tehdä tyhjäksi. Ihmiskunnan sivistyksen täytyy itsensä täydentää itseään. Niinpä barbaarien maahantunkeutumisista, jotka näyttivät tukahuttavan kaiken sivistyselämän, nousikin uusi, entistä korkeampi sivistys, joka levisi entistä laajemmille alueille. Yksityisten hirmuhallituksesta näemme me kohta erkanevan entistä nopeamman vapauden kehityksen.

Edistyksen lakia tulee jokaisen täyttää maanpäällä niinkuin muuallakin. Maa ja taivas eivät millään lailla ole toistensa vastakohtia. Ja on herjausta otaksua, että me voisimme rikosta tekemättä halveksia Jumalan työtä, majaa, jonka hän on meille antanut, ja jättää sen niille voimille, jotka kuuluvat, oli niiden luonne mikä hyvänsä. pahan, itsekkyyden ja hirmuvallan vaikutteihin. Maa ei ole _katumuksen_ laakso, se on paikka, jossa toimitaan totuuden ja oikeuden _ihanteen_ puolesta, jota jokainen meistä kantaa sieluunsa istutettuna, se on porras kohti täydellisyyttä, jonka me voimme saavuttaa vain kunnioittamalla Jumalaa ihmiskunnassa työllämme ja pyhittämällä itsemme muuttamalla tosiasiaksi niin monta hänen aivoitustaan kuin mahdollista. Tuomio, joka meistä jokaisesta tulee lausuttavaksi joko julistaen meidän ylenevän edistyksemme tällä täydellistymisen asteikolla tai langettaen meidät laahautumaan vielä kerran sen matkan, minkä jo olemme astuneet hedelmättömin tuloksin tai syntiä tehden, perustuu siihen hyvään, mitä me olemme veljillemme tehneet, siihen kehitysasteeseen, jonka saavuttamisessa me olemme auttaneet toisia.

Yhä läheisempi ja laajempi yhteys tovereittemme kanssa on se keino, mikä tekee voimamme moninkertaisiksi, se piiri, jossa teidän tulee täyttää velvollisuutenne, tie, jolla toimiva edistys toteutetaan. Teidän tulee pyrkiä tekemään koko ihmiskunta yhdeksi perheeksi, jonka jokaisen jäsenen tulee itsessään edustaa siveellistä lakia toisten hyödyksi. Ja niinkuin ihmiskunnan täydellistyminen edistyy aikakaudesta aikakauteen, sukupolvesta sukupolveen, niin kulkee yksilön täydellistyminen olennosta olentoon hitaammin tai nopeammin teidän omista ponnistuksistanne riippuen.

Tässä on lueteltu eräitä niistä totuuksista, jotka sisältyvät sanaan _edistys_, josta taas tulevaisuuden uskonto on nouseva. Ainoastaan siinä sanassa saattaa teidän vapautuksenne toteutua.

VIII

Vapaus.

Te elätte. Se elämä, joka teissä on, ei ole sattuman ansio. Sattuma sanalla ei ole minkäänlaista merkitystä ja se keksittiin vain peittämään ihmisten tietämättömyyttä muutamista asioista. Se elämä, joka teissä on, tulee Jumalalta ja ilmaisee asteettaisella kehityksellään järjellisen _aivoituksen_. Teidän elämällänne on siis välttämättömästi joku määrä, joku tarkoitus.

Se viimeinen päämäärä, jota varten meidät luotiin, on meille nykyään tuntematon, eikä toisin saata ollakaan, mutta siitä syystä emme saa kieltää sitä. Voisiko pienokainen tietää sen tarkoituksen, johon hänen täytyy pyrkiä perheen, isänmaan, ihmiskunnan kautta? Ei, mutta tuo tarkoitus on olemassa, ja me alamme tuntea sen hänen sijastaan häntä varten. Ihmiskunta on Jumalan lapsi. Se tuntee sen määrän, jota kohti sen tulee kehittyä. Ihmiskunta alkaa juuri nyt käsittää, että _edistys_ on sen laki, se alkaa juuri nyt epäselvästi ymmärtää jotakin maailmankaikkeudesta ympärillään, ja suurin osa siihen kuuluvia yksilöitä on tosin melkein kelvoton raakuuden, orjuuden ja täydellisen sivistyksenpuutteen vuoksi tutkimaan tuota lakia ja maailman kaikkeutta, seikka, joka on välttämätön, ennen kuin me saatamme ymmärtää itseämmekään. Vain vähemmistö niistä miehistä, jotka asuvat meidän pienessä Euroopassamme, on kykenevä kehittämään älyllisiä ominaisuuksiaan, tietojen hankkiminen tarkoituksena.

Teissä itsessännekin -- useimmat teistä kun ovat opetuksesta eristettyjä ja pakotettuja elämään huonosti järjestetyllä ruumiillisella työllä -- nukkuvat nuo kyvyt, eivätkä kykene kantamaan osaansa tiedon pyramiidin rakennukseen. Kuinka me siis nyt luulisimme voivamme tietää sen, mikä vaatii kaikkien yhteistyötä? Kuinka siis nousta kapinaan, kun ei vielä ole saavutettu huippua, mikä on maallisen edistyksemme viimeisin askel, kun vain muutamat meistä, ja hekin hajallaan, alkavat vasta sopertaa tuota pyhää, hedelmöittävää sanaa? Tyytykäämme siis olemaan tietämättä niitä seikkoja, jotka pakostakin ovat saavutettavissamme vasta pitkän ajan kuluttua, älkäämmekä luopuko lapsellisen kiivauden vallassa tutkimasta sitä, minkä me kykenemme saavuttamaan.

Totuuden löytäminen edellyttää vaatimattomuutta ja itsensä hillitsemistä yhtä paljon kuin lujuutta. Paljon enemmän sieluja on kadotettu tai johdettu harhaan oikealta tieltä kärsimättömyydellä ja inhimillisellä ylpeydellä kuin tarkoituksellisella pahuudella. Tätä totuutta tahtovat muinaisajan viisaat opettaa meille kertomalla, kuinka ylpeä hirmuvaltias taivaita tavoitellessaan kykeni rakentamaan vain sekaannuksen tornin, ja kuinka jättiläiset, jotka yrittivät hyökkäyksellä vallata Olympon, jäivät salaman lyöminä makaamaan meidän tuliperäisten vuortemme uumeniin.

Meidän on tärkeä päästä vakautuneiksi siitä, että oli _tarkoitus_, mihin meidät on määrätty, mikä hyvänsä, saatamme me vain keksiä ja saavuttaa sen älyllisiä kykyjämme asteettaisesti kehittämällä ja harjoittamalla. Meidän kykymme ovat Jumalan meille antamia työkaluja. Sen vuoksi on välttämätöntä, että niiden kehitystä avustetaan ja edistetään, ja että niiden käyttö on vapaata ja suojattua. Vapaudetta ette te voi täyttää mitään velvollisuuksianne; teillä on siis vapauden oikeus ja velvollisuus vallata se kaikin keinoin mahdilta, joka kieltää sen teiltä.

Ilman _vapautta_ ei moraalia ole olemassa, sillä jollei ole valinnan vapautta hyvän ja pahan, yhteisen edistysinnon ja itsekkyyden hengen välillä, ei ole vastuunalaisuuttakaan. Vapaudetta ei oikeaa yhteiskuntaa ole olemassa, koska vapaiden miesten ja orjien välillä ei voi olla _yhteyttä_, vaan toiset ovat toisten vallan alaisia. Vapaus on pyhä, niinkuin se yksilö, jonka elämää se edustaa, on vapaa. Missä vapautta ei ole, on elämä supistunut vain elimellisiksi toimiksi. Mies, joka sallii vapauttaan loukattavan, on kierossa suhteessa omaan luonteeseensa ja kapinoi Jumalan käskyjä vastaan.

Siellä ei ole vapautta, missä luokka, perhe tai mies anastaa vallan toisten yli luuloteltujen jumalallisten oikeuksien nimessä tai syntyperästä ja vallasta johtuneiden etuoikeuksien perusteella. Vapauden täytyy olla olemassa kaikkia varten ja kaikkien saavutettavissa. Jumala ei ole myöntänyt yliherruutta kellekään yksilölle, sen yliherruuden määrän, mikä meidän maailmassamme saattaa olla edustettuna, on Jumala uskonut ihmiskunnalle, kansalle, yhteiskunnalle. Ja tämäkin lakkaa ja hylkää ihmiskunnan yhteisryhmät, jolleivät ne käytä sitä hyvän eduksi, kaitselmuksellisen tarkoituksen täyttämiseksi. Siis ei _oikeuksien_ yliherruutta saata olla kenelläkään, yliherruus riippuu päämäärästä ja toiminnasta, joka siihen vie.

Pyrinnöt ja päämäärä, jota kohti me etenemme, täytyy alistaa kaikkien arvostelulle. Ei ole, eikä saatakaan olla _pysyväistä_ yliherruutta. Se laitos, jota me nimitämme hallitukseksi, on vain _johtokunta_, muutamille uskottu tehtävä, sillä käskyllä, että se nopeammin saavuttaisi kansakunnan päämäärät, ja jos sen jäsenet eivät ole oikeamielisiä, täytyy tuon harvoille uskotun vallan lakata. Jokainen hallitukseen kutsuttu on yhteisen tahdon täyttäjä. Hänen täytyy tulla _valituksi_ ja olla velvollinen eroamaan milloin hyvänsä hän käsittää väärin tai asettuu tuota tahtoa vastustamaan. Siis ei voi olla olemassa, minä toistan sen, luokkaa tai perhettä, joka pitäisi valtaa omalla oikeudellaan loukkaamatta teidän vapauttanne. Kuinka voitte sanoa olevanne vapaita, kun on olemassa henkilöitä, joilla on valta käskeä teitä, teidän suostumuksettanne? Tasavalta on ainoa oikeutettu ja johdonmukainen hallitusmuoto.

Teillä ei ole muuta herraa kuin Jumala taivaissa ja kansa maanpäällä. Kun te olette keksineet rivinkin laista, Jumalan tahdosta, tulee teidän siunata ja totella sitä. Kun kansa, tuo teidän tovereittenne yhteisruumis, selittää, että se kannattaa jotakin vakaumusta, täytyy teidän taivuttaa päänne ja luopua kaikista kapinallisista hankkeista.

Mutta on olemassa seikkoja, joista teidän yksilöllinen olemuksenne muodostuu, ja jotka ovat oleellisia inhimilliselle elämälle. Ja niihin ei kansallakaan ole oikeutta kajota. Ei enemmistö, eikä yhteisvoima voi ryöstää teiltä sitä, mikä tekee teidät _ihmisiksi_. Ei mikään enemmistö voi julistaa tyranniutta voimaan, eikä sammuttaa tai poistaa omaa vapauttaan. Kansaa vastaan, joka haluaisi tehdä sellaisen itsemurhan, ette te voi käyttää voimaa, vaan vastalauseoikeutta, joka elää, mihin sitten olosuhteet johtanevatkin, ja on elävä jokaisessa teissä ikuisesti.

Te haluatte vapautta ja kaikkea, mikä on tarpeellista elämän siveellistä ja aineellista ylläpitoa varten.

Henkilökohtainen vapaus, liikuntavapaus, uskonnollisen vakaumuksen vapaus, mielipiteitten vapaus kaikissa suhteissa, vapaus ilmaista mielipiteensä painetun sanan avulla, yhdistymisvapaus, niin että voisitte viljellä sielunkykyjänne kosketuksessa toisiin sieluihin, ajatustenne ja käsienne tuotteiden kaupan vapaus -- nämä kaikki ovat seikkoja, joita ei kukaan saa riistää teiltä, -- paitsi muutamissa harvoissa tapauksissa, joita ei lie tarpeellista tässä mainita, -- tekemättä suurta vääryyttä, herättämättä teissä vastaansanomisen velvollisuutta.

Kellään ei ole oikeutta yhteiskunnan nimessä vangita teitä, tai toimittaa teitä pakon ja urkinnan alaiseksi mainitsematta teille niin pian kuin mahdollista syytä siihen ja asettamatta teitä heti maan oikeusvallan eteen. Kellään ei ole oikeutta passeilla tai muilla rajoituksilla estää teitä liikkumasta syntymämaassanne. Kellään ei ole oikeutta vainota teitä, olla suvaitsematta, tai lainsäädännöllä eristää teitä uskonnollisten mielipiteittenne takia. Ei millään, paitsi ihmiskunnan suurella, rauhallisella äänellä ole oikeutta asettua Jumalan ja teidän omantuntonne välille. Jumala on antanut teille ajatuksen, siis ei kellään ole oikeutta rajoittaa sitä, tai kieltää ilmitulemasta sitä, mikä on teidän ja veljienne sielun yhdysside ja ainoa kehitystie, mitä meillä on.

Sanomalehdistön pitää olla aivan vapaa. Älyn oikeudet ovat loukkaamattomia, ja kaikenlainen ennakkosensuuri on hirmuvaltaa. Rangaiskoon yhteiskunta vain kynän rikokset, niin kuin rikollisuuteen kehoittamisen ja selvään epäsiveellisyyteen opettamisen, samoin kuin se rankaisee muutkin siveyden loukkaukset. Juhlallisen, julkisen tuomion langettama rangaistus on inhimillisen vastuunalaisuuden seuraus, mutta kaikenlainen väliintulo _etukäteen_ on vapauden kieltämistä.

Rauhallinen _yhdistyminen_ on pyhä, niinkuin ajatuskin. Jumala istutti teihin yhdistymispyrkimyksen ikuiseksi edistyskeinoksi, sen yhteyden pantiksi, jonka ihmiskunta lopulta on määrätty saavuttamaan, ja sitä ei millään mahdilla ole oikeutta estää tai rajoittaa. Teidän jokaisen velvollisuutena on käyttää elämää, jonka Jumala teille antoi, säilyttää ja kehittää sitä. Jokainen teistä on siis elämälle velkaa työtä, joka on ainoa aineellisen pystyssä pysymisen keino. Työ on pyhää. Kellään ei ole oikeutta estää sen tuotteiden vapaata vaihtoa. Teidän synnyinmaanne on teidän markkinapaikkanne, jonka yhdestäkään osasta teitä ei saa karkoittaa pois.

Mutta kun te olette saavuttaneet sen, että nämä vapaudet tunnustetaan teille ja pidetään pyhinä, kun te lopulta olette perustaneet valtion kaikkien äänioikeudelle niin että kaikki inhimillisten taipumusten kehitykseen johtavat tiet ovat avoinna _yksilölle_, muistakaa silloin, että jokaisen teidän edessänne on yhä tuo suuri päämäärä, jonka saavuttaminen on velvollisuutenne: itsenne ja toisten siveellinen parantaminen ja yhä läheisempi, yhä laajempi yhteys kaikkien inhimillisen perheen jäsenten välillä, niin että se kerran, jonakin päivänä tulevaisuudessa, tuntee ainoastaan yhden lain.

/# "Teidän tehtävänne on muodostaa yhteisperhe, rakentaa Jumalan kaupunki, ja yhtämittaisella työllä asteettain muuttaa hänen työnsä ihmiskunnassa tosiasioiksi.