Part 4

Eteenpäin oijennetuin kauloin näyttivät kameelit lentävän hiekka-aroa. Silloin loukkaantui niistä edellinen, jonka selässä lapset istuivat, aron lukuisia kotelokiviä vastaan ja jäi jälkeen. Säikähtyneenä tarttui Senoopia sen ohjaksiin ja koetti väkisin temmata sen luokseen, mutta silloin vaipui haavoitettu eläin maahan.

"Kiivetkää ylös tänne minun luokseni", huusi Senoopia tyttärilleen. He tottelivat.

Mutta nyt alkoi kuningattaren ja takaa-ajajien välimatka yhä lyhetä. Kameelin juoksua hidastutti kolminkertainen paino. Jo alkoivat Roomalaisten nuolet lennellä pakeniain ympäri. Ei ollut enää mitään mahdollisuutta pelastukseen.

"Heitä meidät maahan ja pakene yksin, äiti", sanoi toinen tyttäristä. Itkien suuteli Senoopia häntä ja painoi häntä lujemmin rintaansa vastaan. Jos olisi kunnianhimo puhunut äänekkäämpää kieltä hänen sydämessään kuin äidin rakkaus, niin olisi hän kentiesi voinut pelastaa itsensä.

Vielä puolen tunnin kauhean takaa-ajon jälkeen joutui Idän kuningatar vihollistensa käsiin -- juuri kun hän oli saavuttamaisillaan pelastavaa rantaa. Pian sen jälkeen seisoi hän voitettuna ja nöyryytettynä Aurelianuksen edessä.

"Minkätähden olet kohounut Roomaa vastaan?" kysyi ylpeä voittaja.

Senoopia oli ääneti; ainoastaan hänen kuninkaallinen silmäyksensä vastasi. --

Airuen torvi kutsui Palmyralaiset ylös muureille.

"Mitä tahdot sinä?" kysyi Waballath portin tornista.

"Että antaudutte Roomalle, siten pelastaaksenne kuningattarenne hengen", vastasi airut ja osoitti sormellaan kultaketjuilla kahlittua Senoopiaa ja hänen kahta lastaan.

Palmyralaiset ostivat kaupunkinsa avaimilla kuningattarensa hengen. Aurelianus antoi heille anteeksi heidän vastustuksensa.

Mutta tuskin oli hän jättänyt kaupungin, ennenkuin kansa nousi kapinaan hänen sinne jätettyjä sotilaitansa vastaan, jotka se surmasi viimeiseen mieheen. Portit suljettiin uudelleen, ja uudelleen liehui sotalippu kaupungin muureilla.

Keisari palasi kohta takaisin, ja se, joka joitakuita päiviä sen jälkeen loi silmänsä itään päin, kun aurinko maillemenoa teki, luuli varmaan näkevänsä iltaruskon hohtoa kahtaalta päin; sillä taivas oli punainen sekä lännessä että idässä.

Sill'aikaa kun surma raivosi Palmyran muurien sisäpuolella, kulki riemusaatto Rooman katuja.

Puettuna juhlallisimpaan pukuunsa, diamanteilla koristettu kruunu päässään, kulki Idän kuningatar keisarin riemuvaunujen edellä. Hän horjui jalokivien tahi enemmän häpeän painosta; hänen lumivalkoista kaulaansa ympäröivät kultaiset kahleet, joihin oli kiinnitetty vitja, minkä toinen pää oli orjalle uskottu. Kohta hänen jälessään seurasi voittaja palmunoksa oikeassa kädessään; hänen helmillä koristettua ajopeliänsä oli neljä kesytettyä peuraa vetämässä. Tänä hetkenä eli voitetun mielessä yksi ainoa ajatus. Kadonnutta suuruuttaan ei Senoopia siinä muistanut; nöyryytyksen katkeruutta ei hänellä nyt ollut aikaa ajatella eikä edes kostoakaan. Kaikki nämä olivat väistyneet yhden ainoan ajatuksen tieltä: "Miksi ei Waballath ollut hänen vieressään kahleissa?"

Sentähden ei, että hän jo kauan sitä ennen oli valmistanut itselleen haudan surmattujen Roomalaisten ruumisten keskellä ja luonut itselleen kirkkomaan hävitettyjen temppelien raunioista. --

Kun riemukulku oli loppunut, lahjoitti Aurelianus Idän kuningattarelle suuren omaisuuden. Senoopian tyttäret menivät naimisiin roomalaisten senatorien kanssa. Kauan eli Italiassa Idän kuningattaren jälkeläisiä, jotka hartaalla kunnioituksella ajattelivat muinaisia aikoja.

* * * * *

Kun matkustaja meidän aikanamme on ratsastanut kuutena päivänä Arapialaisen erämaan läpi, näkee hän seitsemäntenä komeita palatseja, joiden tornien huiput koskettelevat taivasta. Loistavia torniholveja ja jättiläiskokoisia kupoolikattoja kohouu hänen silmiensä edessä; kirjavat palatsit, jotka ovat rakennetut sinisistä, liilas-värisistä ja valkoisista kivistä, ynnä ryhmä kukoistavia puistoja tervehtivät häntä kaukaa, ja hänelle näyttäytyy himmeitä palmumetsiä, jotka siimestävät loistavan kaupungin varjollansa.

Hiljaisesti juosta hölkyttävät kameelit eteenpäin, mutta ihmiset kääntävät suruisesti pois kasvonsa. Se on _Fata morgana_, haaveellinen ilmakuvastus, jonka he ovat nähneet -- erämaan unennäköä kauan sitten kadonneesta loistosta. Nyt tulee tuulenpuuska ja puhaltaa pois suunnattoman suuren kaupungin maan pinnalta; kirjavat palatsit katoovat -- katoovat niinkuin puistot ja palmumetsät. Erämaan keskellä seisoo kasoittuina toinen toisensa päällä pilareita ja patsaita puolittaisin lentohiekan peitossa. Erään vanhan temppelin raunioissa asuu neljäkymmentä köyhää perhettä, jotka ovat kiinnittäneet ruokomajojaan marmoriseiniin, ja vuohilauma nakertelee marmorilevyjen lomista esiinpistävää, laihaa ruohoa. Kolmen päivän matkalla näkee poikkitaitettuja pilareita ja muserrettuja kuvapatsaita, jotka odottavat myrskyä ja rajuilmaa kokonaan peittyäksensä hiekkaan.

Siinä -- Palmyra...