Part 4

"Niin itse asiassa onkin", sanoin minä, "vaan muutamina vuodenaikoina on sangen epämiellyttävää oleskella jostain kaupungista suuremmilla saarilla, joten on luultavaa, että omistaja saapuu tänne vain joskus saadakseen hengittää raitista meri-ilmaa."

"Tai voi hän myöskin asua jossain napaseudulla ja saapuu tänne talven ajaksi", virkkoi mrs Aleshine. "Se selittää asian yhtä hyvin. Mutta olkoon kuinka tahansa, on minusta joka tapauksessa huolimatonta jättää talo näin tyhjille. Voisihan tänne tulla mitä maankiertäjiä tahansa ja murtautua sisään ilman että kellään olisi siitä aavistustakaan."

"Niinpä onkin nyt tapahtunut", virkkoi mrs Lecks, "ja minä en senvuoksi ollenkaan valita heidän huolimattomuuttaan. En silti luule, että he olisivat olleet niin kovasydämisiä, että olisivat ajaneet meidät tiehemme, vaan minä olen nähnyt siksi paljon ihmisiä tässä maailmassa, etten voi olla huomioonottamatta sellaistakin mahdollisuutta."

"Mitenkä arvelette perheen tänne kulloinkin saapuvan sekä matkustavan täältä pois?" kysyi mrs Aleshine minulta. "Onkohan heillä oma höyrylaiva?"

"Tietystikin heillä on oma höyrylaiva", vastasin minä, — "mahdollisesti huvipursi. On aivan varmaa, etteivät tavalliset höyrylaivat poikkea tänne."

"Jos asia on siten", sanoi mrs Lecks, "ei meillä ole muuta neuvoa kuin asustaa täällä siksi kuin he tulevat ja pyytää heitä sitten lähettämään meidät pois heidän laivallaan. Mutta jos he ovat juuri vast'ikään täältä lähteneet, mikä seikka tietysti riippuu siitä, asuvatko he kuumassa vai kylmässä maassa, ja etteivät he sitten, meidät tavattuaan, pidä siitä, että olemme täällä, saavat he kuitenkin joka tapauksessa tietää sen, että pelastusvyön varassa minä en ainakaan täältä lähde."

"En minäkään", vahvisti mrs Aleshine, samalla kun hän sangen tyytyväisen näköisenä tyhjensi kolmannen kupillisen teetä.

Lopetettuamme ateriamme työnsi mrs Lecks tuolinsa hieman ulommaksi pöydän vierestä, kuitenkaan sillä kertaa nousematta. Sen jälkeen kääntyi hän mrs Aleshinen puoleen, joka oli alkanut korjata pois lautasia ja astioita.

"Älä vielä tyhjennä pöytää, äläkä ala pestä astioita ennen kuin olemme käyneet talon ympäri, sen sanon sinulle, Barb'ra Aleshine! Minun mielestäni on meidän tehtävä se nyt ennen kuin mr Craig lähtee lähemmin tutkimaan seutua nähdäkseen, mitä täällä saarella oikeastaan on, sillä minä luulen, että hän tekee sen sangen mielellään."

Vastasin, että se olikin aikomukseni, vaan ettei minulla ollut mitään vastaan tehdä sitä ennen kiertokulkua talossa.

"Minun mielestäni", jatkoi mrs Lecks, "ei maksa vaivaa lausua arveluita siitä, asuvatko tämän talon omistajat siellä tai täällä ennen kuin olemme nähneet täällä kaikki paikat ja komerot. Jos me sitten huomaamme heidän lähteneen täältä terveinä ja tyytyväisinä, silloin on kaikki hyvin, vaan jos täällä on tapahtunut jotain kauheata, en minä tahdo olla sellaista paikkaa lähelläkään — ainakaan tietämättä, miten asian laita todellisuudessa on. Ja kun me nyt teemme tarkastusmatkamme, tahdon, että meidän mukanamme on miehinen henkilö."

"Olisitpa eilen illalla puhunut noin, niin en totisesti olisi voinut nukkua rauhallisesti tämän aamun päivänkoittoon saakka ja sen jälkeen penkonut hameita ja muita vaatteita siksi kuin löysin itselleni sopivat, sen sinulle sanon", virkkoi mrs Aleshine.

Tähän ei mrs Lecks vastannut mitään, vaan nousi hiljaa ja lähti edellämme isoon rakennukseen.

Alakerroksen huoneet olivat aistikkaasti kalustetut. Siellä oli suuri vierassali ja sen vieressä kirjastohuone ja käytävän toisella puolen oli ruokasali sekä muuan kammio, jota nähtävästi oli käytetty arkihuoneena.

Näissä huoneissa emme voineet havaita merkkiäkään siitä, että mitään kauheata oli niissä tapahtunut.

Sen jälkeen menimme yläkerrokseen, minä edellä sekä mrs Lecks ja mrs Aleshine perässäni. Ensin pistäydyimme erääseen etupuolella olevaan huoneeseen. Se oli aivan pimeä ja mrs Lecks avasi heti ikkunaluukut. Tuimin, päättävin katsein tarkasti hän sitten jokaisen komeron huoneessa, tirkisti kaappeihin ja laatikkoihin, vieläpä sängyn allekin. Selvästi huomasi hänen ajattelevan, että makuuhuoneista hän pääsisi selville, mitä oli tapahtunut — jos mitään oli tapahtunut.

Käytävän toisella puolen oleva huone oli hyvin saman näköinen kuin se huone, jonka ensiksi olimme tarkastaneet, paitsi että täällä oli kaksi sänkyä. Sen jälkeen menimme siihen huoneeseen, missä molemmat naiset olivat maanneet ja jota parhaillaan tuuletettiin.

"Täällä meidän ei ole tarvis pitää tarkastusta", virkkoi mrs Aleshine.

"Kyllä vaan", sanoi mrs Lecks. "Katsotaanhan sänkyjen alle."

"Hyvä jumala!" huudahti mrs Aleshine, tarttuen ystävätärtään käsivarresta. "Ajattele, jos sieltä löytyisikin jotain! Ja me kun olemme nukkuneet täällä. Minua aivan tärisyttää muistaessani sitä."

"Se on minun velvollisuuteni", virkkoi mrs Lecks syvällä, vakavalla äänensävyllä, "minä toimitan tarkastuksen."

Hän täyttikin tehtävänsä, pian kuitenkin nousten ja päästäen helpoituksen huokauksen.

Minun huoneeni tarkastettiin yhtä perinpohjaisesti kuin muutkin ja sen jälkeen menimme vielä pariin pienempään huoneeseen, joita emme aikaisemmin olleet huomanneetkaan. Toisesta niistä johtivat jyrkät rappuset ylisille ja minä sain luvan mennä yksinäni tarkastamaan siellä olevia pimeitä kolkkia.

"Älkää tulko alas ennen kuin olette aivan varma siitä, ettei siellä ole mitään epäilyttävää!" huusi mrs Lecks. "Ylisillä näet useimmiten tapahtuu kamalia asioita."

Minä en tosin pelännyt yhtä paljon kuin seuralaiseni, mutta joka tapauksessa oli sangen epämiellyttävää hapuilla pitkin ylisten pimeitä kolkkia. Kun siellä oli sileätä lattiaa vain osaksi, olin alituisessa vaarassa pudota notkahtelevien lautojen väliin. Pääsin kuitenkin täyteen varmuuteen siitä, ettei siellä ollut tapahtunut mitään kauheita asioita, ellei jotakuta mahdollisesti olisi tukehutettu kuumuuteen ja peitetty sillä paksulla tomulla, joka sakeana pölähti silmille joka askeleella.

"Kas niin", sanoi mrs Lecks tultuani alas, "kosk'ei täällä ole mitään kellaria tarkastettavana, sopii meidän nyt palata pesemään astioita. Ja jos te olette halukas lähtemään tutkimaan, onko tällä saarella pakanoita tai muita eläviä olennoita, niin emme me puolestamme ollenkaan pelkää jäädä yksin."

Jälelläolevan osan aamupäivää harhailin minä ympäri saarta. Minä kuljin jokaista löytämääni polkua ja havaitsin, että kaikki johtivat jollekin avonaiselle, kauniille paikalle rannassa.

Yhdellä sellaisista paikoista oli pieni, yksinkertainen puutarhapenkki, jonka säleitten väliin oli pistetty muuan kirja. Sade, aurinko ja tuuli olivat pidelleet sitä hyvin pahasti. Vedettyäni sen esiin näin sen olevan ranskalaisen romaanin, jonka kannen sisäpuolelle oli kirjoitettu: Emily.

HYLÄTTY SAARI

Siitä kunnosta missä kirja oli päättelin, että on jo pitkä aika siitä kuin talon asukkaat ovat lähteneet saarelta ja että heitä senvuoksi voi jo piankin odottaa palaaviksi. Vaan lähemmin asiaa ajateltuani tuumin sentään, ettei kirjan ulkoasu voinut olla siitä seikasta minään todisteena. Muutaman tunnin kestävä sade, tuuli ja auringonpaiste voivat saada aivan yhtä paljon aikaan. Varmasti voivat seuralaiseni talon kunnosta paremmin päättää, kuinka kauan asukkaat ovat olleet poissa.

Minä lähdin nyt kulkemaan rantaa pitkin ja noin tunnin kuluttua olin kiertänyt koko saaren ympäri. Mistään muusta seikasta ei olisi voinut huomata että se oli asuttu, kuin talosta, jonne olimme ottaneet turvamme. Myöskään en löytänyt muuta pääsytietä saareen kuin sen rautatangoilla suletun väylän, jota olimme tulleet.

Palattuani takaisin huvilaan huomasin, että mrs Lecks ja mrs Aleshine olivat ahkerasti työskennelleet koko aamupäivän. He olivat alkaneet hoitaa taloutta oikein järjestelmällisesti ja jo jakaneet tehtävätkin keskenään. Mrs Aleshinen, joka ylpeili keittotaidollaan piti pitää huolta ruuanlaitosta ja mrs Lecks hoitaisi muun osan taloutta sekä siistisi huoneet.

He kertoivat minulle tarkasti, miten he olivat järjestäneet, ja kun minä sanoin, että se viittaa siihen kuin he ajattelisivat oleskella täällä saarella hyvinkin kauan, lausui siihen mrs Lecks:

"Kotimaassani voisin sangen tarkasti määritellä pölystä ynnä muusta kuinka kauan joku perhe on ollut poissa kotoa, vaan pöly Pennsylvaniassa ja pöly tällä merensaarella, missä ei ole vaunuja eikä kärryjä, ei ole samallaista. Tämä talo on jätetty sangen hyvään kuntoon, ja vaikka tosin ikkunat ovat pestävät sekä lattiat ja rappuset lakaistavat — joka muuten on helppo tehtävä syystä ettei ole ollenkaan mattoja — ja muutamat muutkin paikat ovat puhdistettavat sekä kaikkialla on tuuletettava, voi kuitenkin olla niin, ettei siitä ole kovinkaan kauan kuin asukkaat matkustivat, jonkavuoksi he eivät suinkaan palaa pian. Mrs Aleshine ja minä olemme tästä keskenämme keskustelleet sekä tulleet siihen johtopäätökseen, että viisainta on hoitaa taloutta aivan kuin meidän pitäisi asustaa täällä kuukauden tai pari. Voipa kestää vielä kauemminkin, ennen kuin herrasväki palajaa. Ja olenpa varma siitä, että he ovat tyytyväiset löytäessään kotinsa niin hienona kuin nukkekaapin, ikkunat niin kirkkaina ja lattiat kiiltävinä, eikä tomunhiukkasta pidä missään nähtämän."

"En minäkään luule, että heillä on mitään valitettavaa", lisäsi mrs Aleshine. "Minä käsitän tämän yhdeksi jaksoksi meidän matkassamme. Emme me tosin tällä tavoin tule yhtäkään kukonaskelta lähemmäksi Japania, vaan se ei ole minun eikä sinun vikasi, yhtä vähän kuin teidänkään, mr Craig. Me olemme maksaneet piletin Japaniin saakka, mutta meidän syymme se ei ollut, että laivaa ohjattiin huonosti ja se upposi. Emme ole halunneet tulla tänne, mutta täällä me nyt olemme, ja tahtoisinpa tietää, ken olisi oikeutettu meitä siitä soimaamaan."

"Ja koska me kerran täällä olemme", virkkoi mrs Lecks, "niin hoitakaamme kaikkea parhaan kykymme mukaan."

"Jos tämä saari", puuttui jälleen puheeseen mrs Aleshine, "hiljalleen uisi Japania kohti, oleskelisin minä mieluummin tällä kuin höyrylaivalla, missä niillä ei ole enempää käsitystä ruoanlaitosta kuin ruorin hoitamisestakaan."

"Minusta", virkoin minä, "olette te tuumineet ja järjestäneet kaikki sangen viisaasti. Vaan mitenkähän on ruokavarojen laita? Onko niitä tarpeeksi voidaksemme oleskella täällä pitemmänkin ajan?"

"Olemme löytäneet lähes tynnörillisen jauhoja", vastasi mrs Aleshine, "ja sitäpaitsi on olemassa sangen paljon teetä, kahvia ja sokeria sekä ruukut ja tinalaatikot ovat kaikki täynnä hyviä aineksia. Tässä vieressä on jonkinlainen kellarin tapainen, joka on verrattain hyvä säilytyspaikka ja josta löysin suurehkon astiallisen voita."

"Minulle te ette ole jakaneet mitään työtä", sanoin minä. "Enhän minä voi kulkea ympäri joutilaana ja katsella, miten te aherratte."

"Täällä sisällä ei teillä ole mitään tehtävää", virkkoi mrs Lecks, "vaan jos teillä on halua mennä puutarhaan ja katsoa, voisitteko siellä tehdä jotain tai voisitteko sieltä saada jotain — jos nimittäin puutarhanhoidosta mitään ymmärrätte — olisi tietysti tavattoman hauskaa saada tuoreita vihanneksia."

Minä vastasin, että olin huvin vuoksi työskennellyt puutarhatöissä hyvinkin paljon sekä että mielelläni koetan saada nyt täällä jotain toimeksi.

Tämä keskustelu tapahtui alakerroksen käytävässä, jota mrs Lecks oli juuri "vähäsen siivonnut". Pölyriepu kädessään istahti hän nyt eräälle tuolille ja kääntyi minun puoleeni.

"Vielä on muuan asia", lausui hän, "josta mrs Aleshine ja minä olemme puhuneet keskenämme. Mitään päätöstä emme vielä ole tehneet, sillä meidän mielestämme sen tekeminen olisi ollut vääryys teitä kohtaan ja sitäpaitsi tahdomme kuulla, mitä teillä on siihen sanomista Mrs Aleshine ja minä olemme olleet pakotetut alistumaan moniin suruihin ja koettelemuksiin maailmassa ja meidän on täytynyt vaeltaa sellaisiakin teitä, joita emme olisi tahtoneet kulkea, vaan aina me olemme koettaneet pitää kiinni niistä tavoista, joihin olemme kasvatetut ja siinä pyrkimyksessämme me olemmekin onnistuneet. Kun aviomiehemme kuolivat ja jättivät meidät yksinämme, Aleshinen poikansa kera ja minut ilman ainoatakaan lasta, joka seikka ehkä oli hyväkin, sillä emmehän tiedä, minkälainen hänestä olisi tullut — —"

"Niin, se on totta", keskeytti hänet Aleshine, "sillä hänhän olisi voinut joutua johonkin kauppahuoneeseen Venäjälle, ja silloin tulisi sinun ja minun matkustaa aivan eri tahoille."

"Kun miehemme kuolivat", jatkoi mrs Lecks, "jättivät he meille juuri niin paljon, että nipin näpin tulemme toimeen, ja me emme suinkaan koskaan unohda heitä, emmekä sitä mitä he tekivät ja ajattelivat, yhtä vähän kuin olemme unohtaneet, mitä meidän vanhempamme tekivät ja mitä he, ajattelivat."

"Se on totta, se on totta!" huudahti mrs Aleshine suurella ponnella ja lämmöllä.

"Nyt on siten", jatkoi mrs Lecks yhä edelleen, "ettemme me laisinkaan tiedä, minkälaisen kasvatuksen te, mr Craig, olette saanut — niin, emme tiedä teistä muuta kuin että te olette ollut tavattoman hyvä ja kohtelias meitä kohtaan, aivan kuin olisitte sukulaisemme, ja ettemme me suinkaan olisi päässeet tänne ilman teidän apuanne. Senvuoksi olemme mrs Aleshine ja minä sopineet keskenämme, että me jätämme tämän asian kokonaan teille ja me teemme aivan niin kuin te määräätte. Kun me molemmat lähdimme tälle matkalle, ajattelimme, ettei siitä suinkaan koituisi mitään ruusujen päällä kulkemista, niin kuin sanotaan, ja kuten nyt olemme saaneet kokea, ei se ole sitä ollutkaan."

"Ei todellakaan!" huudahti mrs Aleshine.

"Kuulkaahan siis, mr Craig", jatkoi mrs Lecks aina edelleen, "jos te nyt sanotte, että päivällisen tulee olla valmis kello kaksitoista päivällä, johon aina olemme tottuneet, tai kello kuusi iltapäivällä, jolloinka laivassa aterioitiin — en kuitenkaan voi käsittää, kuinka ihmiset saattavat ruoka-ajat kääntää päinvastoin kuin ne ovat — niin taivumme me kyllä kumpaankin. Ja jos te _todellakin_ haluatte päivällistä vasta kello kuusi, emme me siitä ollenkaan valita, vaikka siitä mitä muuten ajattelisimmekin."

Kuultuani lopun tuosta puheesta olin vähällä purskahtaa nauramaan, mutta molempien naisten vakavat katseet saivat minut hillitsemään itseni. He odottivat nähtävästi hyvin rauhattomina minun vastaustani. Minä kiirehdinkin senvuoksi vakuuttamaan olevani myöskin sitä mieltä, että päivällinen oli syötävä kello kaksitoista.

"No, sehän on mainiota!" huudahti mrs Aleshine, ja hänen lihavat kasvonsa oikein loistivat. Samalla kertaa peitti tyytyväisyyden ilme mrs Lecks'in naaman.

"Nyt minä riennän ruoanlaittoon", virkkoi mrs Aleshine. "Me emme tietäneet, pitikö siitä tulla aamiaispäivällinen vaiko päivällinen ennen kuin olimme saaneet kuulla teidän mielipiteenne, niin että tänään saatte nyt hiukan varrota, vaan huomisesta alkaen tapahtuu kaikki täsmälleen ja järjestyksessä. Huomenaamulla minä nousen oikein aikaisin ja suoritan kelpo leipomuksen, ja siitä saatte olla varmat, että jok'ikinen ilta saatte palasen lämmintä lihaa."

Iltapäivällä menimme me kaikki kolme katsomaan puutarhaa, jossa näkyivät huolellisen viljelyksen jäljet, vaikka siellä nyt useissa paikoin rehoittikin rikkaruoho. Siellä kasvoi useita meille tuntemattomia kasveja, vaan löysimmepä sieltä tomaattiköynnöksiäkin, jotka olivat vaipuneina hedelmiensä alle, useanlaatuisia herneitä sekä perunamaan, josta näkyi jo otetun perunoita koko joukon.

Mrs Aleshinen ehdittyä puutarhan toiselle puolen päästi hän ilohuudahduksen. Me riensimme hänen luokseen ja näimme hänen seisovan parsaheinäviljelysmaan vieressä.

"Katsokaa", virkkoi hän täynnä riemua, "jos ei mikään muu niin ainakin tämä seikka todistaa, että tämän talon asukkaat ovat kristityitä. Enpä luule olevan olemassa parsaheinää viljeleviä pakanoita."

"Siitä olin minä jo varma silloin kun löysimme leivospulveria", lausui mrs Lecks.

"Niin mutta tämä tekee asian vielä varmemmaksi", sanoi hänen ystävättärensä, "Mihin kirkkoon he kuuluvat, sitä en voi sanoa parsaheinän nojalla, vaan epäjumalia eivät he ainakaan palvele."

Seuraavana aamuna ojensin minä kiltille mrs Aleshine'lle suuren korin täynnä vihanneksia ja samana päivänä saimme me vallan herkullisen päivällisen. Se seikka, ettei se ollut katettu keittiöön, vaan ruokasaliin, sai minut hiukan hämmästymään.

"Minun ja mrs Aleshinen mielestä", lausui mrs Lecks selittäen, "ei sovi teille eikä meillekään aterioida keittiössä. Täällä sitävastoin on somat pöytäliinat, kauniita laseja ja porsliineja sekä veitsiä, haarukoita ja lusikoita, jotka eivät tosin ole täyttä hopeata, vaan mahdollisimman siististi ja hyvin hopeoidut. Ette te emmekä mekään ole palvelusväkeä, joten keittiö ei ole oikea paikka meidän aterioidaksemme."

"Aivan niin", virkkoi mrs Aleshine. "Me maksoimme ensiluokan piletit ja sopimuksen mukaan piti meillä olla yhtä hyvä kuin muillakin."

"Sen seikan en luule olevan tekemisissä tämän kanssa, Barb'ra Aleshine", virkkoi mrs Lecks, "siliä höyrylaiva-yhtiö ei muiden mukavuuksien mukana luvannut aterioita autiolla saarella."

"Emme me ole pyytäneetkään päästä tänne", sanoi mrs Aleshine, "ja jos ne olisivat ohjanneet laivaa huolellisesti, emme olisi myöskään tänne joutuneet."

Lopetettuamme päivällisen, työnsi mrs Lecks tuolinsa pöydästä hieman ulommas ja istui muutaman minuutin ajatuksiinsa vaipuneena, kuten hänen tapansa oli ennen kuin hän lausui jotain tärkeätä.

"On sitten vielä eräs seikka", virkkoi hän, "jota olen tullut ajatelleeksi, vaikken ole siitä vielä maininnut edes Aleshinelle. Meillä ei ole oikeutta syödä kaikkia niitä ruokavaroja, jotka kuuluvat tämän taion omistajalle, ilman että suoritamme niistä maksun. Onhan kuitenkin luonnollista, ettemme me tahdo kuolla nälkään, kun kerran on olemassa ruokaa, emmekä myöskään halua maata kovalla maalla ja taivas'alla, kun sisällä talossa on mukavat sängyt. Mutta kun me nyt siis tämän talon varoja ja tavaroita kulutamme, on meidän siitä suoritettava maksu — tahtoo sanoa: jos meillä on rahaa maksaa — ja mrs Aleshinella sekä minulla on rahaa. Mentyämme alas laivan hyttiin valmistautumaan venematkaa varten oli ensimäinen tehtävämme pistää rahakukkaromme taskuihimme. Setelirahamme ovat ommeltuina kiinni leninkiemme vuorin alle, ja jos ette te, mr Craig, tulleet ottaneeksi rahaa mukaanne, voimme me kyllä lainata teille niin paljon kuin tarvitsette."

Minä kiitin tarjouksesta, mutta ilmoitin samalla ottaneeni kaikki rahani mukaani.

"No niin", jatkoi mrs Lecks, "minun mielestäni on meidän suoritettava maksu ruoasta ja asunnosta säännöllisesti joka viikko. En tiedä, paljonko tällaisella seudulla on tapana maksaa, vaan minun kotiseudullani ainakin saa hyvän asunnon ja maukasta ruokaa kuudella dollarilla viikossa."

"Niin, kun huoneessa asuu kaksi, vaan mr Craigiile, jolla on yksityinen huone, tulee se kalliimmaksi", virkkoi mrs Aleshine.

"Se ei ole hänen syynsä, ettei hänellä ele täällä veljeä eikä ketään hyvää ystävää, joka asettuisi asumaan samaan huoneeseen ja maksaisi puolet", lausui mrs Lecks vissi ankaruus äänessään. "Hänen huoneensa ei sitäpaitsi ole suurikaan, joten hänen minun mielestäni ei tarvitse maksaa paljonkaan enemmän. Seitsemän dollaria viikossa on minusta kohtuullinen määrä."

"Sinun täytyy myöskin ottaa huomioon", lausui mrs Aleshine, "että me valmistamme ruoan sekä toimitamme kaikki taloustehtävät."

"Siihen juuri aion tulla", vastasi mrs Lecks. "Jos nyt olisi siten, että mrs Aleshine ja minä hankkisimme itsellemme palveluspaikan — jota me emme kuitenkaan tee, elleivät olosuhteemme muutu aivan toisenlaisiksi kuin ne nyt ovat — —."

"Se on totta!" lausui mrs Aleshine vakavasti. "Mutta jos meidän toden teolla olisi mentävä palvelukseen, emme voisi ottaa huonompaa palkkaa kuin vähintäin kaksi dollaria viikossa. Näin ollen maksaisimme me siis vain neljä dollaria viikossa."

"Entä mr Craig?" kysyi mrs Aleshine. "Ei suinkaan hänkään tee työtä puutarhassa ilman mitään!"

"Viisikymmentä centiä päivässä on vähin määrä mitä työmiehelle voidaan maksaa", virkkoi mrs Aleshine, "eikä hänen silloin tarvitse työskennellä edes koko päivää. Mr Craigin viikkomaksusta on näin ollen vähennettävä kolme dollaria, joten hän siis joutuu maksamaan yhtä paljon kuin mekin."

Minä selitin olevani täysin tyytyväinen tähän sovitteluun, vaan mrs Aleshinen mielestä ei kaikki tämä näyttänyt olevan täysin oikeudenmukaista.

"Palvelijatar saa aina paitsi palkkaansa myös vapaan ruoan ja asunnon", virkkoi hän, "ja samoin on laita puutarhurinkin."

"Tämän talon omistajat ovat siis velvolliset maksamaan meille palkkamme, ja kun he tulevat voimme vaatia sitä heiltä, vai mitä, Barb'ra Aleshine?"

Tämä teki lopun mrs Aleshinen mutkitteluista, ja hänen ystävättärensä jatkoi:

"Tuolla uunin otsalla on ruukku, joka ennen on sisältänyt itäintialaista inkivääriä, vaan jossa nyt on vain muutamia ruskeeseen paperipalaan käärittyjä onkikoukkuja. Me tulimme tänne keskiviikkona, joten sopii, että me joka tiistai-ilta pistämme suorituksemme sinne. Kun sitten talonväki saapuu tänne ja jos he nostavat melun siitä että me olemme täällä asuneet ja syöneet heidän ruokavarojaan, sanomme me vain, että maksu on inkivääriruukussa — ja niin on meidän jokaisen omatunto puhdas."

Mrs Lecks'in ehdotus hyväksyttiin sopivana ja oikeudenmukaisena. Ja kun viikko oli kulunut laskimme me kukin inkivääriruukkuun neljä dollaria.

Asuessamme huvilassa ei meistä kukaan tahtonut tunkeilevasti päästä selville omistajien yksityisistä olosuhteista, vaikka olimmekin siinä suhteessa sangen uteliaita. Oli kuitenkin olemassa paljonkin mahdollisuuksia tämän uteliaisuutemme tyydyttämiseksi. Vaikka olisimme tahtoneetkin tirkistää esimerkiksi kirjoituspöydän laatikkoihin tai lippaisiin emme sitä voineet, sillä ne olivat kaikki lukitut, eivätkä mrs Lecks ja mrs Aleshine löytäneet mistään edes pienempää käärepaperia tai nimellä ja osoitteella varustettua käytettyä kirjekuorta.

Minä kyllä selitin, ettei ollut todennäköistä, että näin kaukaiselle saarelle saapuisi kirjeitä ja paketteja, vaan he kuitenkin etsivät innokkaasti sellaisia, sillä — he sanoivat — eihän missään tapauksessa voinut olla väärin koettaa saada selville niiden henkilöiden nimiä, joiden talossa he asuivat.

Kirjastossa oli melkein yhtä paljon ranskalaisia ja englantilaisia kirjoja. Ainoastaan muutamia saksalaisia oli joukossa. Muutamien kanteen oli piirretty: Emily ja muutamien: Lucille. Joidenkuiden ranskankielisten historiallisten kirjojen kanteen oli miehekkäällä käsialalla kirjoitettu: A. Dusante.

Me keskustelimme paljon noista nimistä, vaan emme voineet päästä selville, oliko perhe ranskalainen vaiko englantilainen.

Säilytyspurkkien ja tinalaatikoiden osoituslipuista näkyi, että ne olivat peräisin San Franciscosta, mutta siitä ei voinut varmuudella päättää, mihin kansallisuuteen huvilan omistajat kuuluivat.

Mrs Lecks'in ja mrs Aleshinen mieliä kiinnitti suuresti se kysymys, missä sukulaissuhteessa nuo kolme henkilöä olivat toisiinsa nähden.

"Minä en voi päästä selville", virkkoi viimemainittu, "onko Emily Lucillen äiti vai hänen tyttärensäkö, tai ovatko he molemmat mr Dusanten tyttäriä, tai onko hän naimisissa Lucilien kanssa ja Emily on hänen kälynsä, tai onko hän mr Dusanten sisar eikä Lucilien tai jos hän onkin heidän iso-isänsä ja he hänen sisarentyttäriä, tai jos Emily on vanha rouva ja mr Dusanten sekä Lucille ovat hänen lapsiaan, tai jos mr Dusante onkin vaan perheen ystävä ja asuu täällä vain senvuoksi, ettei noiden naisten tarvitse oleskella näin autiolla seudulla yksinään.

"Olkoonpa", virkkoi mr Lecks, "että mr Dusante saapuu tänne sisarentyttäriensä tai vaimonsa ja tyttärensä tai mrs Dusanten ja anoppinsa tai sisariensa kera, niin sanomme vain: 'Maksu ruoasta ja asunnosta on inkivääriruukussa' — tehkööt sen jälkeen sitten mitä tahansa."

Luulen, etten minä puutarhurina tehnyt työtä palkkani edestä, sillä tuskin toimitin mitään muuta kuin poimin ja kannoin sisään naisille sellaiset hedelmät ja vihannekset, joita voitiin käyttää keittiössä. Mutta minä koetin muulla tavoin olla hyödyksi. Eräästä kaapista löysin nimittäin pyssyn ja ampumatarpeita, ja tapahtuipa sen jälkeen usein, että palasin kotiin mukanani pari ammuttua lintua.