Chapter 34

Italian kaupungit, jotka olivat jo ennen ristiretkiä melkoisesti vaurastuneet, tulivat niiden kautta yhä mahtavammiksi, varsinkin merikaupungit, joiden laivurit kalliista maksusta kuljettivat pyhiinvaeltajia ja ristiretkeläisiä pyhään maahan sekä palatessaan toivat pohjapainona sieltä vettä ja maata, joita sitte kotimaassaan möivät hyvästä hinnasta. Kun ristiretkien ensi kiihko lakastui, alkoi kauppa itämaiden kanssa pian kehittyä hyvin vilkkaaksi. Sen johdosta tuotiin silkinviljelys jo 12:lla vuosisadalla Sisiliaan. Vielä aikaisemmin tuotiin sinne sokuriruoko, jonka kuningas Roger oli oppinut tuntemaan retkellänsä pyhään maahan. Moni meidän hedelmäpuistamme ja puutarhakasveistamme tuotiin myöskin tähän aikaan itämaista. Pohjoisitalialaiset kauppiaat, niin sanotut _lombardit_, harjoittivat kaikkialla sekä länsi- että itämaissa tuotteliasta vaihtoliikettä ja ensimmäiset pankkilaitokset olivat heidän perustamansa. Varallisuuden karttuessa kasvoi myöskin itseluottamus ja vanhat vapausmuistot alkoivat viehättää mieliä. Edellä jo on kerrottu, miten Milano taisteli mahtavia hohenstaufeja vastaan ja miten tasavallan henki ikäänkuin utuisena varjona tuon tuostakin nousi esiin vanhassa Roomassa. Venetia, Genua, Pisa, Florens ja Amalfi tulivat kaikki vauraiksi tasavalloiksi ja muutamat niistä kohosivat loistavan mahtaviksikin.

_Venetiassa_ oli ennen köyhyyden ja vähäpätöisyyden aikana ollut kansanhallitus, vaan mikäli varallisuus ja ylellisyys kasvoi, alkoivat yksinomaan hallita ylhäiset kauppiassuvut, jotka kehittyivät mahtavaksi aateliksi. Niin sanotun "suuren neuvoskunnan" asettaminen (1172) on ensimmäisiä askelia sillä uralla; mutta vasta noin 1300 hävisi viimeinenkin jäännös kansan itsehallinnosta. Suuren neuvoskunnan jäsenet, joiden nimet olivat kirjoitetut "kultakirjaan", julistivat silloin valtansa perinnölliseksi ja jälkeläisensä oikeutetuiksi istumaan ja käyttämään äänivaltaa, heti kun täyttivät 25 vuotta. Ylimmän päämiehen, _dogen_, valta jäi tyhjäksi varjoksi. Hän sai asua muhkeassa palatsissa, pitää komeaa pukua ja ottaa vastaan vieraita lähettiläitä; vaan muuten hän oli, kuten sanottiin, "kaupungissa vanki ja sen ulkopuolella yksityinen henkilö". Sittemmin asetettiin kuuluisa _kymmenmies-neuvosto_, jonka joka vuosi uudestaan valittavilla jäsenillä oli rajaton valta dogen ja kaikkein valtion virkamiesten yli, sekä kolmejäseninen tuomioistuin, joka syvimmässä salaisuudessa tutki ja rankasi pienimpiäkin vehkeilemisyrityksiä voimassa olevaa hallitusta vastaan. Kirjeillä, joita heitettiin Markuksen torille pystytetyin marmorileijonain kitoihin, voi epäiltyä henkilöä kuka hyvänsä ilmi tulematta syyttää, ja saattaa hiljaisuudessa ja nopeasti tuomituksi. Syytetty vietiin ihan salaisesti "huokausten siltaa" myöten kamaloihin "lyijykammareihin", jotka olivat ihan katon alla ja joiden lyijykatto auringon kuumentamana levitti sietämätöntä kuumuutta, taikka maanalaisiin komeroihin, joissa vangin täytyi maata rautaristikoilla ihan vesiropakoiden päällä. Valtiollisia pahantekijöitä salaa hukutettiin kanaviin taikka toimitettiin heidät muulla tavalla pois tieltä niin, ett'ei kukaan tiennyt eikä edes uskaltanut hiiskuakaan siitä.

Tämän hallituksen aikana kehittyi Venetia verrattomaksi merivallaksi ja anasti itselleen suuret alueet maata. Jo edellä on kerrottu, mitkä edut ja maa-alat tämä tasavalta sai neljännen ristiretken kautta. Se anasti pian koko Istrian ja Dalmatian rannikon sekä myöhemmin Kypros-saaren. Se koetti myöskin saada haltuunsa ja viimein saikin yksinomaisesti Aleksandrian kaupan, joka tähän aikaan oli Välimeren tärkein kauppakaupunki ja Indian kaupan pääpaikka.

Kansaa pidettiin tyytyväisenä runsaalla tarpeiden tuonnilla ja iloisilla juhlilla; neuvoskunnan viisaus yksin ajatteli ja hallitsi yhteiskuntaa. Kerran vuodessa pidettiin suuri juhla, jolloin tasavalta ikäänkuin vietti häitänsä meren kanssa. Doge silloin virkapuvussaan laski runsaasti koristellulla laivalla ulommaksi kaupungista ja heitti meren syvyyteen kalliin sormuksen. Toisen kerran vietettiin iloinen "karnevaali", jolloin asujamet, kaikilla naamukset silmillä, iloisesti remuten kuljeksivat kaduilla ja toreilla. Sellainen se elämä oli. Kaupunki, rakennettu saarillensa ikäänkuin keskelle merta, sen suurenmoiset palatsit, kanavat veneinensä ja kirjava elämä olivat todella perin lumoavan näköiset.

_Genua_, Venetian kilpaveli, seisoi merenlahden kaltevalla rannalla, toinen palatsirivi toistaan korkeammalla. Tämäkin kaupunki sai haltuunsa melkoiset maa-alueet. Paitsi itse kaupungin läheistä rannikkoa anastivat genualaiset myöskin Korsikka-saaren arabialaisilta. Sittemmin he auttoivat Palaiologos-sukuisia kreikkalaiskeisareja kukistamaan "latinalaista keisarikuntaa" ja valloittamaan Konstantinopolia takaisin (1261). Korvaukseksi siitä avustaan saivat he esikaupungin Galatan ja Kios-saaren. Sitä paitsi oli heidän hallussaan Krimin niemellä Kaffa (Teodosia) ja siitä käsin onnistui heidän anastaa Mustanmeren koko kauppa ja karkoittaa sieltä venetialaiset. Mutta sen sijaan kuin Venetiassa vallitsi luja, horjumaton yhteiskuntajärjestys, oli Genuassa päinvastainen näytelmä nähtävänä. Lakkaamattomat hallituksen ja kansan, guelfein ja ghibellinein sisälliset riidat runtelivat onnetonta kaupunkia. Vallankumouksessa vuonna 1339, jolloin _doge_ asetettiin johtamaan hallitusta, hävisi ylimysten valta ja kansanvalta alkoi, kunnes kaupunki yhä karttuvassa sisällisessä eripuraisuudessa vuodatti verivirtoina kuiviin koko itsenäisyytensä.

_Florensissa_ raivosivat aina vuoteen 1266 asti guelfein ja ghibellinein keskinäiset puolueriidat. Mutta sinä vuonna voitti guelfein puolue ja tehtiin hallitusmuoto, joka joksikin ajaksi turvasi kaupungin rauhan. Päin vastoin Venetian jähmettynyttä paikoillaan pysymistä ja Genuan myrskyisiä vallankumouksia, näkyi Florensissa yhä edistyvää kehitystä täydellisempään kansanvaltaan. Jotenkin samaan aikaan kuin ylhäiset suvut Venetiassa anastivat hallitusvallan, suljettiin Florensissa aateli pois kaikista viroista, jonka tähden tuli tavaksi palkita ansiokkaita aatelismiehiä siten, että heidät ylennettiin porvarissäätyyn, ja rangaista levottomia porvareja aateloimisella. Täällä niinkuin muinaisessa Atenassa kansavalta kasvatti päivän valoon inhimillisyyden kauneimmat kukat; kuvaamataide, runous ja tutkimus tuottivat Florensissa kuihtumattoman kukoistavia tuloksia.

Saksalaiset valtakunnan-kaupungit.

Saksan kaupunkien ensimmäistä heikkoa alkua auttoivat frankilaiset keisarit, arvaten niistä tulevan varsin soveliaan vastapainon liian mahtaville vasalleille. Täälläkin ristiretkien aikana kauppa ja elinkeinot ripeästi kehittyivät. Vähitellen anastivat kaupungit melkein täydellisen itsehallituksen. Tavallisesti muutamat hallitsevat suvut, jonkinlainen aatelisto, jota usein sanottiin patriseiksi, otti haltuunsa hallitustoimet. Mutta ammattiseurat ja käsityöläisten yhdistykset samalla kuitenkin olivat elinvoimaisena kansanvaltana. Etevimmät näistä kaupungeista olivat Etelä-Saksassa _Nürnberg, Augsburg, Speier, Ulm, Mainz_ ja _Frankfurt_ sekä Pohjois-Saksassa _Hamburg, Lübeck, Bremen, Köln_ ja _Magdeburg_. Laittomuuden aikana, joka vallitsi Fredrik II:sen hallitusajan lopulla, sekä sitte seuraavana suuren hallitsijattomuuden (interregnumin) aikana, jolloin ei ollut mitään turvaa kopeita rosvoritareja vastaan, yhtyivät Saksan kaupungit liitoiksi. Niitä oli Reinin liitto ja Shwabin liitto Etelä-Saksassa sekä hansaliitto pohjoispuolella.

Näistä liitoista tuli varsinkin "hansa" mahtavaksi ja laajaksi. Alussa kuului siihen ainoastaan Lübeck, Rostock ja Wismar, jotka jo 1200-luvun keskipalkoilta asti olivat olleet liitossa: mutta vähitellen tuli yhä uusia lisäksi, niin että tähän yhdistykseen viimein kuului lähes 100 kaupunkia sekä Saksanmaassa että sen ulkopuolella.

Vapaat kaupungit olivat ympäröidyt vahvoilla, usein kaksinkertaisilla muureilla; niistä yleni korkeita torneja, joista vartiat tähystelivät pitkin teitä, ilmoittaakseen, milloin uhkaava hyökkäys tai joku kauppiasretkikunta oli lähestymässä. Linnoituksen sisällä kiemurteli ahtaat, mutkikkaat kadut, joista muutamat olivat ainoastaan toisesta päästä auki, mutta toisesta suljetut. Säännöllistä kivitystä ja valaistusta ei ollut ajatteleminenkaan. Porvarein talot, usein tehdyt hirsiristikon päälle, seisoivat korkea ja huippuinen pääty katua kohti. Ylemmät asuinkerrat ulottuivat alempia etemmäksi, niin että kadun kummallakin puolella seisovat kartanot näyttivät pyrkivän kaatumaan vastakkain ja asujamet voivat kapeilta kaduilta nähdä ainoastaan kaitaisen viirun taivaasta ja saada hiukan hämärää valoa. Muita rakennuksia korkeammalle nousi kunnioitusta herättävässä komeudessa neuvoshuone, jonka tornista vartia katseli yli koko lähiseudun ja kellolla kutsui tarpeen tullen porvarit kokoon. Kirkot, joita oli monta, seisoivat rakennustaiteen suurina mestariteoksina ja kohottivat rohkeasti torninhuippunsa pilviä kohti sekä avasivat porttinsa hurskaalle yleisölle, samalla myöskin ollen kallisten tavarain ja arvokasten kirjoitusten luotettavana säilöpaikkana. Porvaristo oli eri käsitöiden mukaan jaettu ammattikuntiin, joiden jäseneksi päästiin vasta asianmukaisesti tehtyjen näytteiden suorittamisella. Joka ammattikunta kokoutui juhlallisissa tilaisuuksissa ammattiseuroiksi, joilla oli omat kokouspaikkansa ja erityiset suojeluspyhänsä. Jos kaupunkia vastaan hyökättiin, muuttui joka porvari sotamieheksi; ammattikuntain mestarit olivat silloin itseoikeutettuina johtajina; joka ammattikunnalla oli oma lippunsa, jonka ympärille käsityöläisten tuli kokoutua, kun he aseinensa riensivät ulos työhuoneistaan.

Keskiajan taide ja tiede.

Kaupunkien muurein sisällä, ritarilinnain huippukattojen alla, luostarien himmeissä lukusaleissa ja yliopisto-rakennusten hiljaisessa hämärässä liikkuivat keskiajan korkeammat henkiset voimat, joiden yllä kirkko piti pyhittävää, vaan välistä myöskin musertavaa kättänsä.

Kahdelta päinvastaiselta taholta, pohjolan lumenpeittoisilta vuorilta ja Arabian hehkuvan kuumilta aavikoilta, virtaili elinvoimia esiin ja sekautui Keski-Europassa yhteen. Virkistetyt muinaisklassillisen maailman, Hellaan ja Rooman, muistot löyhyttelivät siihen raikasta ilmaa. Rakennustaiteen, kuvaamataiteiden, runouden ja tieteellisen tutkimuksen aloilla tuotti ristiretkein ajan sivistys teoksiansa.

_Rakennus- ja kuvaamataiteet_. Kaupungeissa kohosi kunnioitusta herättäviä rakennustaiteen muistomerkkejä, kirkkoja, joissa pääsi vallalle omituinen, niin sanottu _gotilainen_ rakennustapa. Pohjoismaalaisia, joilla omassa kotimaassaan oli teräväkattoisia ja korkea-"tapulisia" puurakennuksia, asettui eteläisempiin maihin, joissa kivirakennuksia katettiin pyöreillä holveilla; mutta Sisiliassa he tutustuivat arabialaisten rohkeaan, heitä miellyttävään rakennustaiteesen, jossa oli niin monenlaisia, omituisia holveja, muiden muassa _huippukaarinenkin_. Heti alkoivat normannilaiset kiviholveissa jäljitellä pohjoismaisten puurakennusten ylöspyrkiviä huippumuotoja. Pohjois-Ranskassa esiytyi ensinnä gotilainen rakennustapa täydessä majesteettiudessaan. Pariisin "Notre Dame"-kirkko sekä Reimsin, Amiensin ja Rouenin tuomiokirkot, kaikki rakennetut 1100- ja 1200 luvuilla, ovat sen ihanoina muistomerkkeinä. Saksassa ovat Trierin "Neitsyt Marian kirkko", Kölnin tuomiokirkko (aljettu 1248) ja Strassburgin Münster-kirkko huomattavimmat. Levisipä tämä rakennustapa myöskin Espanjaan, jossa Burgosin ja Barcelonan tuomiokirkot, ja Englantiin, jossa Kanterburyn tuomiokirkko ja Lontoon Westminster-kirkko ovat gotilaiset. Etäisessä Ruotsissakin rakennettiin gotilaiseen malliin 1250 perustettu Upsalan tuomiokirkko.

[Kuva: Gotilainen (Kölnin) tuomiokirkko.]

Korkeana ja rohkeana kohoaa ristinmuotoiselta pohjalta gotilainen tuomiokirkko ylemmäksi kaikkia kaupungin maallisia rakennuksia. Kahden tornin välillä, jotka ojentavat ristipäiset huippunsa ylös pilviin, aukenee useimmiten _portaali_, komea pääovi, jonka päällä välistä on suuri pyöreä ikkuna, niin sanottu _ruusu_, hiljaisen uskonelämän vertauskuva. Sisällä kohoaa mahtavia huippukaarisia holveja, joita kannattavat pitkät ja hoikat pylväsryhmät, päättyen ylhäällä lehtiin ja kukkiin, ikäänkuin ne uskon-iloisella rohkeudella kantaisivat maallista taakkaansa. Huippukaaristen ikkunain maalatuista ruuduista kirkasväristen pyhäin kuvien lävitse virtaa omituinen salaperäinen valaistus, joka vaikuttaa mielessä pyhää hartautta. Kaikkein ylitse kohoavat lävistellyt torninhuiput, joiden keveässä, ilmaisessa rakennuksessa kivi näyttää ikäänkuin henkiseksi muuttuneelta.

Samaan malliin rakensivat porvarit myöskin neuvoshuoneensa, joiden komeutta he katsoivat kaupungin loiston ja arvon todistukseksi. Varsinkin niitä rakennettiin _Flanderin_ kaupungeissa, joiden suurenmoisista gotilaisista neuvoshuoneista vielä nytkin moni seisoo jäljellä. Vähän myöhemmin rakennettiin samaan malliin Venetiassa dogen muhkea palatsi.

Kirkollinen taide ilmasi myöskin kuvapatsaissa ja maalauksissa sitä henkeä, joka täytti ristiretkein aikakauden. Pyhän historian kuvia, sellaisia kuin syntiin-lankeemus, Maria lapsensa kanssa, ristiinnaulittu Vapahtaja, ylösnousemus ja viimeinen tuomio, käytettiin sekä koristuksina että opetuksena. Pyhiä ja heidän tekojansa kuvasivat myöskin taiteilijat. Uusi kristillinen käsitys kohtaa meitä tässä; pois on haihtunut muinaisklassillisen taideteoksen muhkea arvokkaisuus ja sen ylevä levollisuus; mutta sen sijaan näkyy hehkuvaa innostusta, hurskasta uskoa ja sydämmellistä rakkautta. Tähän suuntaan veisteltiin kiviä, maalattiin kirkon ikkunain lasiruutuja, leikeltiin puusta taidokkaita kuvia taikka tehtiin kalleita, kuvilla koristettuja pyhäin kalujen arkkuja ja alttarikaappeja.

_Runous_. Pohjoismainen sankaritarina, joka eli etäisessä Islannissa ja anglosakseilla, näytti jättäneen jotakin muistoa myöskin Normandiaan siirtyneille. Sillä siellä kehittyi 11:nen vuosisadan kuluessa ylevä, seikkailuista ja ihmeistä loistava _urhorunous_. Normandiasta levisi se Pohjois-Ranskaan sekä otti lisäksi ja sulatti oman henkensä mukaisesti muinaistarinoita monelta taholta. Siten syntyi keskiaikaisen käsityskannan mukaiseksi muodostunut Aleksanderin tarina, ja Kaarle Suuri, samoin kuin hänen urhollinen soturinsa Rolandkin, tuli tarinakuvaksi. Brittiläinen kuningas Artur ja hänen "kaksitoista pyöreän pöydän ritariansa" olivat myöskin rakas muisto. Näitä runouden tuotteita ruvettiin aikaa myöten sanomaan romaaneiksi romaanisen Ranskan kielen mukaan, jolla ne alkuaan esiytyivät.

Arabialainen runous kukoisti ihanasti Espanjan morilaisilla, jossa ikävöivä lempirunous loi sulavia säveleitä. Tämä runous viehätti ritarillista mieltä Espanjan kristityissä kuningashoveissa ja levisi niistä Etelä-Ranskaan. Noin vuodesta 1100 alkaen kukoisti täällä kauniisti niin sanottu provencelainen runous. Siellä lauhkean taivaan alla, kauniissa luonnossa ja vilkkaan, haaveksivan väestön keskellä sepittiin huvin ja kaihon lauluja. Akvitanian, Provencen y.m. kreivit kokosivat ympärilleen laulajia ja runoilijoita ja provencelaiset ritarit pitivät kunnianaan itsekin sepitä lauluja rakkauden ja ritarillisuuden ylistykseksi. Pidettiin runollisia kilpailuja, jossa ylhäisten naisten "rakkausoikeus" (cour d'amour) lausui tuomionsa. Tämä runous oli huomattava taidokkaasta loppusoinnustaan ja kielen suloisesta sulavuudesta, mutta siitä useinkin puuttui sisällyksen syvyyttä ja vakavuutta.

Näiltä molemmilta tahoilta kokoilivat aineitansa vaeltelevat laulajat, joita Pohjois-Ranskassa sanottiin _trouvèreiksi_, Etelä-Ranskassa _trubaduureiksi_, Saksassa _minnesingereiksi_, ja Englannissa _minstreleiksi_. Hovista hoviin vaelsi trubaduuri, ollen itsekin usein ritari ja sotilas; kaikkialla oli hän tervetullut vieras, häntä ylisteltiin ja palkittiin runsaasti. Mutta trubaduuri-laululle kävi, niinkuin ritaristollekin; se turmeltui teeskentelemiseksi ja kadotti sisällisen siveellisen voimansa.

Provencelaisia laulajia otettiin mielellään vastaan Fredrik II:sen hovissa, jossa he antoivat ensi herätyksen _italialaiselle_ runoudelle. Runoilija, liikkuessaan täällä keskiajan pohjalla, oppi samalla tuntemaan vanhan Rooman suuret mestarit, joiden teoksia halukkaasti etsittiin ja innolla ihmeteltiin. Ruhtinaat, vapaakaupungit ja rikkaat perheet kilvan suosivat taidetta ja palkitsivat sen harjoittajia. Niinpä kehittyi tässä maassa rikas taide-elämä. Mutta ihanampia kukkia kuin missään muualla kasvatti se Florensissa, joka kohta tuli kaunotaiteiden ja runouden pääkaupungiksi. Suuret runoilijat Dante ja Petrarca ovat teoksillaan levittäneet tälle kaupungille kuolematonta kunniaa.

_Dante_ (k. 1321) oli luonnoltaan tulinen ja runsaslahjainen mies, jolla oli suuri tahdonvoima ja monipuoliset tiedot. Nuorukaisena otti hän innokkaasti osaa synnyinkaupunkinsa yhteiskunnalliseen elämään, oli mukana sen kunniakkaissa taisteluissa ja hänet valittiin jäseneksi korkeimpaan hallitukseen. Tähän aikaan hän kehittyi mieheksi, joka voi katsella asioita laajan näkökannan mukaan ja itselleen kehittää vakavan vakuutuksen. Guelfi-puolueen päästyä voitolle karkoitettiin Florensin alueelta Dante, joka oli ghibellini. Hän sai turvaa Veronassa ja sepitsi siellä ihanan runoelmansa _Divina Commedian_, jossa on kolme osaa: helvetti, kiirastuli ja taivas. Runoilija Vergiliuksen johdolla kävelee hän helvetissä, nähden sen piinapaikoissa rangaistukset, jotka seuraavat laittomuutta, tyranniutta ja paheita. Sieltä hän tulee kiirastuleen, jonka ovella seisoo nuorempi Kato, ja näkee siellä parannuskeinot, jotka Jumala on kirkon kautta säilyttänyt, palauttaakseen intohimojen eksyttämiä jälleen oikealle tielle. Kiirastuli-vuoren huipulla saa hän oppaaksen _Beatricen_, jumalallisen rakkauden ja ilmoituksen ja vaeltaa sitte hänen sivullaan kierto- ja kiintotähtien kautta ylös taivasten valoisiin avaruuksiin, joissa hän näkee niiden kirkastuneet henget, jotka ovat täällä maan päällä vaikuttaneet ihmiskunnan hyväksi. Ylimpänä valtaistuimella istuu Jumala itse kolm'yhteisessä majesteettiudessaan, ympärillä enkelien ja pyhäin joukko. Tämä runoelma otettiin heti ihastuksella vastaan ja sen kauneus miellyttää kaikkia aikoja.

_Petrarca_ (k. 1374) oli lempeä, rakastettava runoilija ja kasvoi Ranskan alueella, vaikka kuuluikin Italiaan. Hänen ollessaan kahdeksan vuoden ijässä karkoitettiin näet hänen isänsä yht'aikaa Danten kanssa Florensista ja hän silloin asettui Avignoniin, jossa paavikin siihen aikaan oleskeli. Viehättävässä Vaucluse-laaksossa vietti hän paraimmat hetkensä ja sepitsi siellä suloiset laulunsa, niin sanotut _sonettinsa_ rakkaan Lauransa ylistykseksi. Hän haaveksien ihaili muinaisklassillisen ajan muistoja ja riemuitsi innostuksesta joka kerran, kuin hänen onnistui saada päivän valoon joku vanhain mestarien teos. Hänen aikalaisensa palkitsivatkin häntä hyväksymisellä. Yht'aikaa kutsuttiin häntä sekä Pariisiin että Roomaan kruunauttamaan itseänsä runoilijaksi. Hän valitsi Rooman. Pääsiäispäivänä 1341 toimitettiin juhlallinen kruunaus. Neapolin kuninkaan Robertin lahjoittamassa purpurapuvussa ja Rooman ylhäisimpäin nuorukaisten saattamana astui runoilija torvein kaikuessa ylös Kapitoliumille sekä otti polvillansa vastaan laakeriseppeleen päähänsä senaattorin kädestä.

_Yliopistot_. Keskiaika kunnioitti yleensä oppia suuresti ja katsoi sen harjoittajia miehiksi, joilla muka oli salaperäistä, ihmeiden tekoon pystyvää voimaa. Itse tiede oleskelikin suurelle ihmisjoukolle käsittämättömässä hämärässä. Kauan olivat luostarit niinä pyhinä paikkoina, joissa se vähäinen oppi, kuin silloin oli, pysyi suljettuna. Mutta vähitellen kehittyi erityisiä laitoksia opin hankkimista varten, niin sanotut yliopistot, joista vanhimmat, vaikka olivatkin osaksi jo ennen olemassa, kuitenkin oikeastaan alkoivat toimintansa ristiretkien aikakaudella.

Yliopisto-rakennus oli tavallisesti aivan kirkon vieressä, jonka korkeat, paksut muurit sulkivat siltä valon. Hämärässä lukusalissa esitteli professori ainettansa ylevyyttä tavoittelevalla, vaikeatajuisella latinankielellä, taikka myöskin pidettiin säännön mukaisia väittelyjä, ikäänkuin henkisiä turnajaisia, joissa vastustajat mittelivät opin-aseitansa. Suuria oppilasjoukkoja tuli kaikista maista etevimpiin oppipaikkoihin, varsinkin Pariisiin ja Bolognaan.

Kuuluisin oli eittämättä Pariisin yliopisto, teologian (jumaluusopin) ja filosofian (viisaustieteen) tutkimuksen pääpaikka. Siellä kehittyi se viisasteleva tieteellisyys, jota on sanottu _skolastiikiksi_. Arabian kielestä oli käännetty Aristoteleen teokset ja lukiessa käytettiin apuna arabialaisia selityksiä; ne olivat niin sanoaksemme värjättyä lasia, jonka läpi suuren kreikkalaisen ajattelijan puhdas valo taittuneena ja puolihämäränä levisi keskiajan oppisaleihin. Niinkuin arabialaiset oppineet koettivat sulattaa Aristotelesta yhteen koraanin kanssa, niin koetti skolastiikki sovittaa häntä katolisen kirkon oppiin. Skolastikkojen kieli oli hämärä ja esitystapa karkea; mutta tässä raakamaisessa muodossa liikkui usein mahtava henki. Kaikkein aikain etevimpiä ajattelijoita on _Pietari Abailard_, joka oli tämän yliopiston alkajia. Hän sai tietonsa eräältä etevimmältä skolastikolta; mutta kohta voitti oppilas mestarinsa julkisessa väittelyssä. Pariisiin, jossa hän jonkun ajan kuluttua esiytyi, kokoutui hänen ympärillensä suuri oppilasjoukko. Eräs ylhäinen pappi otti hänet opettajaksi kauneudestaan ja nerostaan kuuluisalle veljensä tyttärelle _Heloïselle_, joka kohta tuli hänen lemmityksensä. Heloïsen sukulaisten pahoin rääkkäämänä pakeni Abailard St. Denisiin ja alkoi pitää siellä luentoja suurelle kuulijajoukolle. Mutta rohkeain ja vapaamielisten tutkimustensa tähden joutui hän papiston vihoihin; pappiskokouksessa, joka pidettiin paavin lähettilään läsnä ollen, täytyi hänen heittää äsken ilmestynyt teologian oppikirjansa tuleen ja hänet tuomittiin luostariin suljettavaksi. Kun hän sieltä vapaaksi päästettynä palasi St. Denisiin, täytyi hänen paeta munkkien vainoja Troyesin läheisiin metsiin; sinnekin seurasi häntä oppilasjoukko kuulemaan hänen luentojansa. Jonkun ajan kuluttua pääsi hän kuitenkin Bretagneen luostarin apotiksi, mutta hänen elämänsä iltaa häiritsivät taas uudet taistelut. Pyhä Bernhard tuli vaaralliseksi vastustajaksi hänelle ja hänen opetuksilleen. Uudessa kokouksessa julistettiin hänet taas vikapääksi harhaoppeihin ja paavi vahvisti tuomion. Silloin onnistui Clugny-luostarin kunnianarvoisen apotin sovittaa riitaveljet ja Abailard sai viettää viimeiset vuotensa rauhassa. Hän kuoli 1142.

Pariisin kanssa kilpaili yliopistollaan _Bologna_, ja varmaan sen yliopisto onkin vaikuttanut vielä enemmän Europan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kun siellä alettiin lukea roomalaista oikeutta ja Fredrik Barbarossa laajensi yliopiston oikeudet, lisäytyi oppilasten luku niin runsaasti, että siellä jo 1200-luvulla oli 10,000 ylioppilasta. Bolognasta levinneet lainoppineet ovat tehokkaimmin edistäneet läänityslaitoksen hajoamista ja vahvan ruhtinuuden perustamista. Vanhassa _Oxfordin_ yliopistossa tutkittiin sekä jumaluusoppia että roomalaista oikeutta, ja siellä oli 1300-luvun alulla koko 30,000 ylioppilasta. Juutalaiset perustivat kuuluisan lääketieteisen yliopiston _Montpellieriin_ ja Fredrik II:sen perustama _Neapolin_ yliopisto tuli luonnontieteiden etevimmäksi pääpaikaksi.

KESKIAJAN LOPPU.

Habsburg-suvun nouseminen valtaistuimelle.

Rudolf Habsburgilainen (1273-91).

"Suuri hallitsijattomuus" oli Saksanmaalle kurjuuden aika, jolloin ruhtinaat raatelivat valtakuntaa keskinäisillä sodilla, ritarit tottuivat rosvoelämään ja lait kadottivat kaiken voimansa. Paavin kehoituksesta kokoutuivat viimein ruhtinaat Frankfurtiin uudella vaalilla uudistamaan keisariutta. Mainzin arkkipiispan onnistui silloin toimittaa enimmät äänet Habsburgin kreiville Rudolfille.