Chapter 3

Assyrialaisten varsinainen kansallisjumala oli kuitenkin _Assur_, sotajumala, joka kuvataan jousta ja nuolia kantavaksi. Sotaan ja taisteluun täytyikin maan asujanten olla alusta aikain aina valmiina. Maassa oli joukottain villieläimiä, varsinkin leijonia ja suuria villihärkiä, joiden kanssa ihmisen täytyi alussa taistella olemassa olostaan. Assyrian ulkopuolella eli joka taholla vihollisia heimoja: pohjoisessa, Armenian vuoristossa, asui hurjia rosvokansoja, joilta ei saattanut odottaa muuta kuin rauhattomuutta, lännessä, Mesopotamian tasangoilla, kuljeksi vallattomia paimentolaisia, etelässä oli Babylonian valtakunta mahtavampine sivistyksineen ja Assyrian herruuden vaatimuksineen, ja idässä Media, johon maahan vähitellen alkoi asettua vieraan heimon kansoja. Assyria oli jo jonkun ajan ollut itsenäisenä valtakuntana omien kuningasten hallittavana, kun (noin 1100 e.Kr.) _Tiglat Pilesar I_ sinne perusti suuremman vallan. Auringon jumalan Ninin avulla, joka valasi kuninkaan urhotöitä, tappoi tämä sankari kymmenettä sataa leijonaa ja teki siten ihmisen maan herraksi. Villejä naapurikansoja vastaan taisteli hän niin onnellisesti, että kahdenviidettä vihollisen pikku kuninkaan täytyi taipua Niniven hallitsijan vallan alaisuuteen. Vähemmin loistavan väliajan jälkeen kohosi valtakunta taas _Assurnasirhabalin_ (882-857) ja _Salamanassar III:nen_ (857-822) aikana, jotka voitollisesti ja loistavasti halliten levittivät Assyrian valtaa joka taholle. Seuraavista sotilaskuninkaista olivat erittäin huomattavat _Salamanassar IV, Sargon_ ja _Sanherib_, jotka osaksi tunnemme juutalaisten historiasta. _Assarhaddonin_ ja hänen poikansa _Assurbanipalin_ (kreikkalaisten Sardanapalon) aikana kohosi Assyrian valtakunta mahtavuutensa kukkulalle. Assyrialaiset levittivät valtaansa joka taholle, mutta tekivät myöskin kopeudellaan ja väkivaltaisuudellaan itsensä niin vihatuiksi naapurikansojen kesken, että he kauan kärsittyänsä sortoa viimein nousivat valloittajia vastaan eivätkä ennen luopuneet aseista, kuin heidän valtansa sortui (625 e.Kr.).

[Kuva: Salamanassar ottaen vastaan lähettiläitä.]

Pääkaupunki _Ninive_ Tigriin varrella vaurastui sangen suureksi ja komeaksi. Niinkuin egyptiläiset, joihin papit mahtavimmin vaikuttivat, rakensivat temppelejä, niin rakennuttivat Assyrian sotilaskuninkaat hallituspalatseja. Oikeastaan nämä palatsit olivat korukartanoita, saavutettujen voittojen muistopatsaita, sillä voitettujen täytyi omin käsin ja omilla varoilla rakentaa ne. Ne kohoavat joen rannasta ja perustaksi on niille tehty taidokkaita pengermiä poltetuista tiileistä. Tavallisesti oli palatsin etusivussa kolme pääovea. Joka oven edessä seisoi ikäänkuin vartioina pari kivestä hakattua suurta ja kummallista eläimen kuvaa, joilla oli harjan tai leijonan ruumis, seljässä kotkan siivet ja ylinnä partainen ihmispää, tylsästi katseleva muukalaista, joka yritti hiipimään sisään niiden välisestä käytävästä. Ne olivat sotajumalan vertauskuvia, hänellä kun arvattiin olevan leijonan tai härjän voima, kotkan nopeus ja ihmisen ymmärrys.

[Kuva: Assyrialainen palatsi.]

Palatsin ulkoseinät olivat täynnä puoleksi yleneviä korkokuvia, maalattuja kirkkailla väreillä. Nämä kuvat esittävät tavallisesti piirteitä kuninkaan elämästä tai muista historiallisista tapahtumista. Että jäisi kylliksi seinää tälle taidetyölle, asetettiin ikkunat ylös, niinkuin kuuluisivat ne yläkertaan. Palatsin sisällä on suuria pihoja, joihin liittyy pienempiä kammareja, sekä rakennuksen eri osastojen välillä pitkiä katoskäytäviä. Seinät olivat peitetyt lasitetulla tiilillä ja lattiat alabasterilla, kaikki välkkyviä koristuksista ja kuvateoksista.

Kuningas on kuvattuna kalliissa, kankeilla koruompeluksilla koristussa puvussa, keilan muotoinen päähine päässä. Sellaisena puhelee hän korkeain virkamiestensä kanssa, ottaa vastaan ylimyksiä, istuu tuomioistuimella, käy metsästämässä ja johtaa sotaväkeä.

Erittäin paljo on kuvia, jotka tarkoittavat sotaa ja sotajoukkoa. Siinä on usein kuvattuna sotavaunut, joissa jokaisissa seisoo jousimies ja ajaja. Näitä vaunutaistelijoita, joita raamatussa sanotaan matkamiehiksi, oli erityinen hirvittävä sotaväenosasto. Mesopotamian avaroilla tasangoilla voitiin niitä myöskin hyvin käyttää. Mutta kun assyrialaiset joutuivat taistelemaan vuorikansoja vastaan, eivät vaunut enää olleet soveliaat; sentähden koetettiin jo aikaisin _ratsastaa_ hevosella, joka ei alussa, suinkaan ollut helppo tehtävä. Jalkaväki, varuksina kypäri ja panssari, aseina linko ja nuija taikka nuoli ja jousi, astui tiheissä riveissä ja aina säännöllisessä sotilaspuvussa. Viholliskaupungin muureja ahdisteltiin puutorneilla, joita lykättiin pyörillä eteen päin, taikka täristettiin suunnattomilla murtimilla. Kehittyneen sotalaitoksensa tähden pysyivät assyrialaiset kauan vihollistensa voittajina ja valtakunta vaurastui hirvittävän mahtavaksi.

Eräästä muinaisesta palatsista on löydetty kuninkaan kirjasto. Mitä oli kirjoitettu papyrukselle tai nahkalle, on ammoin mädännyt; ainoastaan saviset sinetit ovat säilyneet. Mutta onpa myöskin löytynyt joukko viisikulmaisia poltettuja savikappaleita tai myöskin hakattuja kiviä, joissa on kokonainen nuolenpää-kirjallisuus. Se tavallisesti kertoo kuninkaan urhotöistä. Me voimme siitä lukea, miten tapojen raaistuminen seurasi sotilaselämää; niinpä kertoo eräs kuningas itse voiton jälkeisistä toimistansa: "(Valloitetun kaupungin) asujamista rikoksellisimmat osaksi ristiin naulittiin, osaksi poltettiin. Muilta nenät ja korvat leikattiin. Minä vangitsin kaikki miehet, sekä vanhat että nuoret; muutamilta hakkasin poikki kädet ja jalat, toisilta leikkasin korvat ja huulet. Nuorukaisten korvista minä tein kasoja ja vanhempain päistä rakensin tornin, jonka pystytin voiton merkiksi heidän kaupunkinsa ulkopuolelle. Lapset, sekä pojat että tytöt, minä poltin. Kaupungin hävitin ja poltin tulella." Kokonaisia kansoja vietiin pois isänmaastansa ja sijoitettiin vieraasen maahan. Mutta sotilaskansan julma menettely kosti seurauksillaan itsensä. Kukistettujen kansain köyhdyttämisestä heikkoni viimein koko valtakunta, ja heidän alammaisuuttansa täytyi pitää yllä kauhukeinoilla. Eipä tarvittu muuta kuin yksi kova isku, niin suuri sotilasvalta raukesi kokoon.

Nyt ovat Niniven palatsit soran peitossa ja kauan on aura kynnellyt niiden päällistä maata. Vasta meidän päivinämme on vanhan loiston jäännöksiä kaivettu päivän valoon antamaan vakavaa varoitustansa meidän miespolvellemme.

Babylonia ja Babylon.

Jo kaukaisessa muinaisuudessa on _Babylon_ (Babel) tunnettu melkoiseksi kaupungiksi ja suuren vallan pääpaikaksi. Siellähän, rakennettiin suuri torni, josta raamattu puhuu; sinne perusti Nimrod peljätyn kuningaskunnan. Jonkun aikaa oli Babylonian valtakunta verollinen assyrialaisille, mutta kun Ninive vaipui, kohosi se uuteen loistoon. Babylonialaiset perustivat sotaisten kuningastensa _Nabubalussurin (Nabopalassarin)_ ja _Nabukudurussurin (Nebukadnezarin_, k. 561) aikana suuren vallan. Nämä kuninkaat kukistivat assyrialaisten voiman, valloittivat Syrian, hävittivät Juudaan valtakunnan ja nöyryyttivät Egyptin, mutta osasivat myöskin suurilla rauhantöillä tehdä hallituksensa loistavaksi.

Babylon kasvoi tähän aikaan niin suureksi, että sitä koko vanha maailma ihmetteli. Kaupungin sanotaan molemmilla puolin Eufratia olleen ympärimitaten 9 maantieteellistä peninkulmaa avara. Jokeen kuvastui kaksi suurenmoista kuninkaallista palatsia, joista toisen oli rakentanut Nebukadnezar. Hänen medialainen puolisonsa rakennutti suuret puistot, n.s. "riippuvat puutarhat", muurattujen holvien päälle, jotka pengermäisesti kohosivat ylemmäksi kaupungin muureja. Niitä kasteltiin keinotekoisella vesijohdolla, joka ajoi Eufratin vettä ylös.

Babylonin muhkeain kartanoiden rakennusta helpotti melkoisesti maapihkan (bitumen'in) runsas saanti, josta tehtiin muuraussavea. Mutta sepä hauras rakennusaine on myöskin vaikuttanut, että niin vähä muinaisen komean Babylonin jäännöksiä on säilynyt meidän päivihimme. Saadaksemme jotakin käsitystä tästä kaupungista, kuulkaamme Herodoton kertomusta, joka sen näki omin silmin.

"Babylon on", sanoo hän, "säännöllisemmin ja komeammin rakennettu kuin mikään muu kaupunki maailmassa, mikäli minä tunnen. Kaupunkia ympäröi syvä, leveä vesihauta, ja sen sisäpuolella on kaupungin muuri. Muurin päällä kummallakin reunalla on rivi yksikerroksisia asuinhuoneita vastakkain ja niiden välille on jätetty nelivaljakolle riittävä katu. Portteja on muurissa ympäri kaupunkia sata, kaikki vaskesta, pihtipielet ja poikkipuut samoin. Muurin haarakkeet ulottuvat kummallakin puolella alas jokeen asti. Siitä alkaa ilman sitovaa seosta tehty tiilimuuri, joka kääntyy sisään päin pitkin joen kumpaakin äyrästä. Itse kaupunki on täynnä kolmin- ja nelinkertaisia kartanoita, ja läpi kaupungin kulkee sekä pitkittäin että poikittain, jokea kohti, ainoastaan suoria katuja. Joka kadulla on joenpuolisessa muurissa portti, kaikki nämäkin vaskesta, ja ne aukenevat samaan jokeen päin."

"Tämä muuri on siis kaupungin rintavarus, jonka sisäpuolella on toinen vähän kapeampi, mutta ei paljon heikompi muuri. Toisessa kaupungin puolikkaassa on kuninkaan linna, suuren ja vahvan muurin sisällä, ja toisessa Belin sataporttinen temppeli, joka vielä oli jäljellä minun aikanani. Keskellä temppeliä on torni, kokonaan kivestä rakennettu; sen päältä kohoaa toinen ja tämän päältä kolmas, aina kahdeksaan asti, ja käytävä tuonne ylös saakka on tehty kierteisesti kaikkein tornien ympäri. Ylimmäisen tornin päällä on suuri temppeli ja temppelissä vuode kauniine peitteineen ja sitä paitsi kultainen pöytä."

Kaupunki oli rikas kauppansa ja taideteollisuutensa tähden. Mutta rikkautta seurasi myöskin ylellinen ja irstas elämä, joka hävitti kansan siveellisen voiman. Nyt on entisen Babylonin paikalla suunnattomat soraläjät, joilla ei mitään ruohoakaan kasva. Täytetty on, mitä Jesaijas profeetallisesti ennusti: "Näin pitää Babel, kaikkein kaunein valtakunnista, kaldealaisten koreus, tuleman; niinkuin Jumala kukisti Sodoman ja Gomorran; niin ett'ei siellä enää pidä asuttaman ajankaikkisesti, eikä siellä asuntoa pidettämän suvusta sukuun. Niin ett'ei myös arabialaisten pidä sinne yhtään majaa tekemän, eikä paimenten pidä siellä lounaalla makaaman. Vaan metsän pedot pitää siellä makaaman ja yököt asuman; ja tarhapöllöt laulaman hänen kaunistetuissa huoneissansa, ja lohikäärmeet niissä iloisissa linnoissa."

Foinikialaiset.

Kapealla maakaistaleella Välimeren itärannalla asui kansa, joka ei ole sodilla eikä valloituksilla saanut itsellensä paikkaa historiassa, vaan kaupalla ja rauhallisilla toimilla: foinikialaiset. Maa ei juuri soveltunut maanviljelykselle, mutta hyviä satamia siinä oli. Libanonin vuoriseljänne esti kansaa leviämästä itään päin, mutta kasvoi runsaasti sedrimetsää, joka antoi oivallista laivanrakennus-puuta. Itse maan luontokin neuvoi siis ihmisiä merelle. Alussa uskalsivat asujamet harjoittaa meren aalloilla ainoastaan kalastusta. _Sidon, kalastajain kaupunki_, onkin nimeltään heidän vanhin yhteiskuntansa, joka perustettiin noin 2700 vuotta e.Kr:n syntymää. Kun he alkoivat liikkua vähän ulompana merellä, harjoittivat he ensin merirosvoutta, vaan muuttivat vähitellen ammattinsa kaupaksi.

Sidonin foinikialaiset perustivat Tyros-kaupungin. Näiden molempain pääpaikkojen ympärille kasvoi pitkin lyhyttä rannikkoa monta muutakin kauppapaikkaa. Alussa hallitsivat kuninkaat, joiden valtaa kuitenkin papisto ja mahtavat suvut rajoittivat, kunnes kuninkuus viimein kokonaan lakkasi. Kaikki kaupungit olivat yhtyneinä liittoon, jonka johtajana ensin oli Sidon ja sittemmin Tyros, kun assyrialaiset valloittivat Sidonin. Tyron kukoistusaika oli vuosina 1000-600 e.Kr.

Foinikialaisten merikauppa liikkui alussa Välimerellä. Ollen varovaisia merimiehiä purjehtelivat he aina pitkin rantoja, etsien vähitellen maita, joiden tuotteista he voivat saada voittoa. Kun lyödyn rahan käyttäminen kauan oli heille tuntematonta, oli heidän vanhin kauppansa luonteeltaan vain vaihtokauppaa. Etäisimpiin paikkoihin perustivat he käydessään siirtokuntia, jotka vähitellen kasvoivat kaupungeiksi. Ensimmäinen tämänlaatuinen perustus on tehty Kypros-saarelle, joka monessakin suhteessa oli foinikialaisille hyvin tärkeä. Saari oli rikas metalleista, varsinkin hyvästä kuparista, joka sen saaren mukaan on saanut nimensäkin; siellä kasvoi suurta hirsimetsää, josta saatiin laivanrakennus-puita. Kreta- ja Rodos-saarilla oli foinikialaisilla myöskin ikivanhoja uutisasuntoja. Vähä-Aasian etelärannalla olevaa Tarsos-kaupunkia sanotaan foinikialaisten perustamaksi. Aikaisin oli foinikialaisilla luja jalansija monellakin Arkipelagin saarella, vaikka he sittemmin niistä luopuivat, kun kreikkalaiset alkoivat kilpailla heidän kanssansa. Egyptiin ja Palestinaan oli heillä vilkas liike, he kun kuljettelivat niiden maiden tuotteita muuanne. Punaisella-merellä foinikialaiset aikaisin harjoittivat laajaa meriliikettä, joka ulottui Afrikan eteläisemmille rannoille, Babyloniin, jopa Itä-Indiaankin asti. Raamatussa kerrotaan, miten kuningas Salomo liitossa tyrolaisten kanssa lähetti laivoja rikkaasen kultamaahan, niin sanottuun _Ofir_-maahan, joksi on arveltu milloin Itä-Indiaa, milloin Afrikan Sofala-rannikkoa. Afrikan pohjoisrantaa kulkivat he aikaisin ja monta tärkeää siirtopaikkaa perustettiin sinne. Niistä mainittakoon Utika ja monta sataa vuotta myöhemmin (noin 800) perustettu _Kartago_ (uusi kaupunki), joka kohta vahvistui ja yleni mahtavammaksi kaikkia muita. Afrikasta siirtyivät foinikialaiset Espanjaan, jonka eteläisistä vuoristoista he löysivät niin paljon jaloja metalleja, että, kuten kerrotaan, heidän merimiehensä eräällä paluumatkallaan käyttivät suuria hopeamöhkäleitä laivanankkureina. Tämä maa, jolle he panivat nimen Tarshish, tuli pian heidän tärkeimmäksi oleskelupaikakseen. Sinne perustettiin monta uutispaikkaa, jotka kohta kasvoivat melkoisiksi kaupungeiksi, niinkuin _Gades_ (= linnoitettu kaupunki), _Malaga_ (= kalansuolauspaikka) ja _Sevilla_ (= vuorikaivoskaupunki). Kauan katsottiin Gibraltarin salmen rannalle pystytettyjä Melkartin (Herkuleen) pylväitä, tuota vanhimpain kauppamatkojen loppukohtaa, maailman ääreksi, mutta viimein purjehdittiin niidenkin ohitse. Tänä viimeisempänä aikana purjehtivat foinikialaiset laivat etelään päin aina kultarikkaasen Guineaan asti, ja ovatpa ne, kuten muinainen tarina kertoo, erään Egyptin kuninkaan käskystä kiertäneet Afrikan ympärikin. On myöskin luultu foinikialaisten käyneen Britannian rannalla ja Itämeren rannoilta koonneen muinaisaikaan niin harvinaista bernsteiniä eli merenkultaa.

Foinikialaisten maakauppa kävi karavaani-matkueiden kautta. Ne kulkivat etelässä aina Onnelliseen Arabiaan asti, josta saatiin kultaa, jalokiviä, pyhää savua ja mirhamia. Samalla tavalla tuotiin myöskin Indiasta maustimia ja Afrikasta elefantinluuta. Niniveen ja Babyloniin kulki kauppa Syrian kautta ja Libanonin yli. Babylonista kävivät karavaanit aina Bokarassa ja Tibetissä asti. Niiden kautta tuli Syrian asujamille tutuksi silkki, jota jo profeetta Hesekiel mainitsee. Pohjoisessa pitivät foinikialaiset vilkasta liike-yhteyttä Armenian kanssa, saaden sieltä Kaukasos-maiden metalleja.

Taideteollisuus vaurastui aikaisin tällä kansalla. Ensinnä mainittakoon _purpuranvärjäys_, joka taito oli niin vanha, että sitä tarinassa sanotaan Helkart-jumalan keksimäksi. Väri saatiin monestakin koteloeläimestä, varsinkin muutamista "murex"-sukuun kuuluvista lajeista, joiden verellä värjättiin pummuli-, liina- tai silkkikangasta, jolloin ne tulivat loistavan ja usein tulipunaisen karvaisiksi. Etevimmät purpuran-värjäyslaitokset olivat Tyrossa. Toinen hyvin kehittynyt teollisuuden haara oli _lasinteko_ Moni vanha kirjailija sanoo foinikialaisia lasin keksijöiksi ja kertoo heidän pitäneen monta vuosisataa sitä taitoaan salassa. Mutta nyt on olemassa varmoja todistuksia, että egyptiläiset tunsivat sen taidon jo kauan ennen foinikialaisten aikaa. Suurimmat lasitehtaat olivat Sidonissa. _Savenvalamisessa_ ja varsinkin kallisarvoisten astiain teossa poltetusta savesta ovat foinikialaiset olleet kreikkalaisten opettajina. Saviastiat olivat heidän paras vientitavaransa ja vielä Tyron mahtavuusajan lopullakin vaihtoivat he juuri niillä kaukaisten saarien asujamilta tinaa. Rauta ja teräs olivat heille vanhimpina aikoina tuntemattomat; sen sijaan he edistyivät hyvin taitaviksi _pronssisepiksi_. Egyptin hieroglyfi-kirjoituksissa mainitaan foinikialaisia pronssiaseita ja sellaisia kerrotaan heidän tehneen paljo villeille kansoille. Jalometallisia, foinikialaisten taiteilijain tekemiä maljoja pidettiin muinaisajan paraimpina korukaluina.

Ihmissivistykselle ovat foinikialaiset tehneet erittäin tärkeän palveluksen keksimällä kirjoitusaapiston, vaikka se alussa olikin vain lyhennetty hieroglyfi-kirjoitus, samantapainen kuin Egyptissä. Foinikialainen kirjainkirjoitus, joka sitte on tullut kaiken sellaisen kirjoituksen esikuvaksi, keksittiin luultavasti siihen aikaan, kuin hyksot vielä hallitsivat Egyptiä.

Lavea kauppa ja etevä taideteollisuus kokosivat Foinikian kaupunkeihin, varsinkin Tyroon, suuria rikkauksia. Nautinnon himo kasvoi samassa suhteessa, kuin oli keinoja sitä tyydyttää, ja ääretön siveettömyys levisi hillittömällä vauhdilla, osaksi saaden kiihdykettä foinikialaisten paheellisista uskonnonmenoista. Silloin tuli rangaistuksen aika. Tyron rikkaudet olivat jo kauan kiihdytelleet valloittajain saaliinhimoa. Jo noin 900 e.Kr. oli kaupungin täytynyt taipua maksamaan veroa Assyrian kuninkaille. Sittemmin piiritti sitä kuningas Sargon, joka myöskin saattoi alammaisuuteensa sen aluskaupungit sekä vanhan Tyron, joka oli mannermaalla. Mutta toinen kaupunki oli jo ennen kasvanut läheiselle merensaarelle eikä Sargon voinut sille mitään tehdä. Nabukudurassur myöskin kauan turhaan koetti valloittaa saarikaupunkia. Viimein (574) tekivät sen asujamet hänen kanssansa sovinnon, tunnustaen hänen yliherruutensa. Tyros ei sen jälkeen enää koskaan kohonnut entiseen loistoonsa.

Kartago tuli nyt Tyron perijäksi, jopa vaurastui kohta loistavammaksikin ja mahtavammaksi emäkaupunkiansa. Se taistelemalla pääsi muiden Afrikan rannan foinikialaisten siirtopaikkain herraksi ja ulotti vaikutusvaltaansa kauas sisämaahan. Se valloitti Baleari-saaret, Korsikan ja Sardinian sekä osan Etelä-Espanjasta, johon monta kartagolaista siirtokuntaa perustettiin. Mutta yrittäessään valloittamaan Sisiliaa joutui se onnettomaan sotaan ensin kreikkalaisten kaupunkien ja sitte vielä mahtavamman Rooman kanssa.

Persian valtakunta.

Persialaisten alkuperä ja uskonto.

Arjalaiset läksivät läntisen Ylä-Aasian vuoristosta liikkeelle. Osa heistä siirtyi etelään päin ja asettui Indus- ja Ganges-jokien seuduille. Nämä, sittemmin niin sanotut _indialaiset_ eli _hindulaiset_ kohosivat hyvin korkealle sivistysasteelle; he rakensivat suurenmoisia kalliotemppelejä, perustivat ominaisen yhteiskunta-järjestyksen ja kasvattivat rikkaan kirjallisuuden. Toinen osa heimosta pysyi alkuperäisillä kotipaikoilla taikka siirtyi länteen päin. Siten perustivat arjalaiset _Baktraan_ (Balkiin) vanhan valtakunnan, jonka aikoinaan suuri sivistys on jo ammoin kadonnut, sekä levisivät myöskin Indus-joen lännenpuoliselle laajalle ylängölle. He sanoivat aluettaan _Iraniksi_ (arjalaisten maaksi) ja kävivät pitkällistä ja veristä sotaa pohjaisia tatarilaisheimoja vastaan, joiden alueen nimi oli _Turan_. Siten he tottuivat katsomaan koko olemassa oloa ainoastaan hyvän ja pahan tasaväkisten voimain keskinäiseksi taisteluksi.

Läntisten arjalaisten keskellä esiytyi kaukaisessa muinaisuudessa (ei tiedetä varmaan milloin) uskonnonperustaja _Zaratustra_ (Zoroaster), joka eli hyvin kunnioitettuna suurvaltaisen kuninkaan _Gushtaspin_ hovissa. Hänen sanotaan tehneen kokonaisen oppijärjestelmän niistä mielikuvitelmista ja uskonnollisista menoista, jotka olivat tavallisia hänen maanmiehillänsä. Tämän opin mukaan oli alussa kaksi rajattoman ajan synnyttämää jumaluusolentoa: valon jumala _Ormuts_, joka ilmestyi aurinkona, ja pimeyden paha henki _Ahriman_, yön herra. Molempain käskyläisinä on koko joukko ylempiä ja alempia eriarvoisia henkiä, jotka lakkaamatta taistelevat toiset toisiansa vastaan, kunnes ajan lopussa, jolloin Ahriman voitetaan, ilmestyy maailman sovittaja tekemään ijäistä rauhaa. Ahrimanista silloin tulee hyvä henki, ja kaikki pahuus häviää. Alimmat henget ovat _ferverit_, ihmissielujen alkukuvat. Kun jokaisella ihmisellä on sekä hyvä että paha ferver ja hän on molempain vaikutuksen alainen, niin raivoaa siis jokaisen kuolevaisen rinnassa sama taistelu kuin koko maailmassa. Ormutsin palvelijain pitää palvella jumalaansa siveällä elämällä, rukouksilla ja puhdistuksilla, maanviljelyksellä ja puiden istutuksella sekä vahingollisten eläinten ja kasvien hävittämisellä.

Zaratustran oppi on säilytettynä myöhemmin kirjoitetussa _Zend-Avestassa_, jossa uskonnonkirjassa on monta eri aikoina syntynyttä kirjoitelmaa. Magilaisten mahtava pappiskasti johti uskonnollisia menoja ja uhreja.

Kyron tarina.

Persian pohjoisosa on jylhää vuoristoa, jyrkkiä kukkuloita ja syviä rotkoja, mutta niiden välillä on myöskin ruohoisia laidunmaita. Eteläpuoli sen sijaan on alavaa, auringon paahtamaa seutua, joka päättyy aavikkoon. Sen asujamet, yksinkertaisen paimenkansan, korotti naapurikansain vallitsijaksi _Kyros_ (eli Kuru, kuten nimi oikeastaan oli; latinaksi _Cyrus_). Tämän valloittajan elämänvaiheista on ollut montakin kertomusta, joista Herodotos on muistiin kirjoittanut sen, joka hänestä näytti luonnollisimmalta. Se on tällainen.