Part 13

Vihdoin koitti tuo odotettu päivä.

Silfax ei ollut näyttänyt elon merkkiä.

Jo varhain aamulla oli koko Coal-Cityn väestö liikkeellä. Työt Uudessa Aberfoylessa olivat lakkautetut. Päällysmiehet ja työmiehet tahtoivat osoittaa kunnioitustaan vanhalle kaivosmestarille ja hänen pojalleen. He siten maksoivatkin kiitollisuuden velkaa noille kahdelle rohkealle ja kestävälle miehelle, jotka kaivokselle olivat hankkineet takaisin sen entiset rikkaudet.

K:lo 11 oli vihkiminen määrätty tapahtuvaksi kirkossa Malcolm-järven rannalla.

Tällä tunnilla nähtiin Harry astuvan ulos majasta taluttaen äitiänsä, ja Simo Ford vieden Nelliä.

Heitä seurasi insinööri Starr, levollinen ulkonäöltään mutta mielessänsä pahimpia peläten, ja Jack Ryan, joka oli oikein komeannäköinen säkkipillinpuhaltaja-puvussaan.

Heidän jäljessään kulkivat muut kaivosinsinöörit, Coal-Cityn ylimykset, vanhan kaivosmestarin ystävät ja tutut, kaikki tuon suuren kaivostyömiesperheen jäsenet, jotka olivat Uuden Aberfoylen varsinainen väestö.

Ylhäällä maan pinnalla oli silloin muuan noita paahtavia elokuun päiviä, jotka etenkin pohjoisissa maissa ovat niin rasittavat. Raskas ilma oli tunkeunut alas kaivokseen asti, jossa lämpö oli noussut tavattoman korkeaksi.

Ilma täyttyi sähköllä ilma-aukkojen ja suuren Malcolm-tunnelin kautta.

Ilmapuntari Coal-Cityssä oli laskeunut tuntuvasti, joka siellä oli sangen harvinainen ilmiö. Melkein olisi voinut uskoa rajuilman uhkaavan sen liuskaholvin alla, joka oli summattoman avaran kaivoksen taivaankantena.

Mutta siellä alhaalla ei kukaan välittänyt ilman uhkauksista ulkomaailmassa.

Jokainen oli tilaisuutta varten pukeutunut kauniimpiin vaatteisinsa.

Madgen puku muistutti menneitä aikoja. Hänellä oli päässä _toy_, niinkuin entisen ajan emännillä, ja hänen hartioillaan oli _the rokelay_, ruutukas levättinen, jota Skotlannin naiset kantavat varsin somasti ja aistillisesti.

Nell oli päättänyt, ett'ei kukaan saisi nähdä, kuinka liikutettu hän oli. Hän hillitsi sydämensä levotonta tykytystä, salaisen pelkonsa, ja tuon urhoollisen lapsen onnistuikin esiintyä levollinen hymyily huulillaan.

Hän oli yksinkertaisesti puettu, ja tämä yksinkertainen puku, jota hän mieluummin kantoi kuin kaikkia loistavia vaatteuksia, lisäsi vielä enemmän koko hänen olentonsa luonnollista suloutta. Ainoana tukkakoristeena oli hänellä muuan _snood_, monivärinen nauha, jota nuorien caledoniattarien on tapana kantaa.

Simo Fordilla oli puku, jota ei Walter Scottin kunnianarvoinen tuomari Nicol Jarviekaan olisi moittinut.

Kaikki astuivat uhkeasti koristettua kirkkoa kohti.

Coal-Cityn taivaalta loistivat sähkövalot, jotka tavallista vahvemmat sähkövirrat ravitsivat, ollen yhtä monen auringon näköiset. Kirkas valo täytti koko Uuden Aberfoylen.

Kirkossa levittivät sähkölamput niinikään häikäisevää valoa, ja maalatut ikkunat loistivat tulikaleidoskopien tavoin.

_The reverend_ William Hobson oli toimittava vihkimisen. Hän odotti ovella morsiusparin tuloa.

Juhlasaatto läheni kierrettyänsä Malcolm-järven lahdelman.

Samassa kuului urkujen säveleet tervehtivän tulleita, ja molemmat parit astuivat pastori Hobsonin jälkeen alttarille.

Herran siunausta rukoiltiin ensin kaikille läsnäoleville; sen jälkeen jäivät Harry ja Nell kahden papin eteen, jolla oli pyhä kirja kädessä.

"Harry", sanoi pappi, "minä kysyn sinulta, tahdotko ottaa Nellin aviovaimoksesi, ja vannotko aina rakastavasi häntä?"

"Sen tahdon ja vannon", vastasi nuorukainen vakavalla äänellä.

"Ja sinä, Nell", jatkoi pappi, "kysyn sinulta, tahdotko ottaa Harry Fordin aviomieheksesi, ja..."

Neitonen ei ennättänyt vastata, ennenkuin kauhea pauhina kuului ulkoa.

Eräs niitä suuria penkereenmuotoisia kallioita, joka noin 100 jalan päässä kirkosta oli Malcolm-järven äkkijyrkkänä rantana, oli äkkiä auennut ilman mitään räjähdystä, niinkuin jos sen lohkeemista jo kauan ennen olisi valmistettu. Vesi syöksyi alas syvään kuiluun, jota ei kukaan ennen ollut tiennyt siinä olevan.

Äkkiä näkyi alaskumahtaneiden kalliolohkareiden välissä venonen, jota voimakas käsi meloi nopeasti järven pinnalla.

Tässä veneessä seisoi mustaan kaappuun puettu ukko, jolla oli vanukkeinen tukka ja pitkä valkoinen parta.

Hänellä oli kädessä Davyn lamppu, jossa metallikutouksen suojelema liekki paloi.

Vanhus huusi lujalla äänellä:

"Kaasu! kaasu! Tuhoa teille kaikille! tuhoa!"

Samassa levisi ilmaan tuota keveätä hajua, joka on hiilihappoiselle vetykaasulle omituinen.

Tuo kallion lohkeema oli, näet, raivannut tietä keräytyneelle räjähtävälle kaasulle, joka kohosi holvin kattoa kohti viiden tai kuuden ilmakehän painolla.

Vanhus oli tiennyt, mihin kaasua oli keräytynyt, ja nyt yht'äkkiä avannut sille tien saadaksensa kaivoksen ilman mahdolliseksi räjähtää.

James Starr ja muutamat muut, olivat tällä välin nopeasti lähteneet kirkosta ja kiiruhtaneet rannalle.

"Ulos kaivoksesta! ulos kaivoksesta!" huudahti kirkon ovella insinööri, joka oli älynyt uhkaavan vaaran.

"Kaasu! kaasu!" toisti vanhus veneestään, jota hän meloi yhä edemmäksi järvelle.

Harry oli morsiamensa ja vanhempainsa kanssa syösnyt ulos kirkosta.

"Ulos kaivoksesta! ulos kaivoksesta!" huusi James Starr.

Jo oli myöhäistä paeta. Vanha Silfax oli valmis täyttämään viimeistä uhkaustansa estääksensä Nellin ja Harryn avioliittoa, vaikka hänen sitä varten täytyikin haudata koko Coal-Cityn väestö hiilikaivoksen raunioihin.

Hänen päänsä yläpuolella liiteli hänen suuri pöllönsä, jonka valkoisessa höyhenpuvussa oli mustia täpliä.

Nyt heittäytyi muuan mies veteen ja ui rivakasti venettä kohti.

Se oli Jack Ryan. Hän koki saavuttaa mielipuolta, ennenkuin hän ennättäisi toimittaa kauhistuttavan tuhotyönsä.

Silfax antoi hänen lähestyä. Hän särki lampun ympärillä olevan lasin, otti ulos palavan sydämen ja heilutti sitä ilmassa.

Kuoleman hiljaisuus vallitsi kauhistuneiden katsojien joukossa. James Starr, joka seisoi tyyneesti odottaen uhkaavaa onnettomuutta, ihmetteli, ett'ei välttämätön räjähdys jo ollut hävittänyt Uutta Aberfoylea.

Silfax, jonka kasvot olivat aivan hurjistuneet, luuli kaasun olevan liian leveän pysyäksensä alhaisemmissa ilmakerroksissa, ja sentähden nousseen ylös ilmaan.

Silfaxin viittauksesta laskeutui pöllö, tarttui kynnellään palavaan sydämeen, kuten se ennen oli tehnyt Dochartin kaivoksen käytävissä, ja alkoi kohota ylös holvikattoa kohti, jota vanhus sille kädellään osoitti.

Hetkinen vaan, ja Uusi Aberfoyle olisi hävinnyt!...

Siinä silmänräpäyksessä kiskoi Nell itsensä Harryn sylistä.

Samalla tyynenä ja haltioissansa kiiti hän järven rannalle.

"Pöllö! pöllö!" huusi hän selvällä äänellä, "tule tänne luokseni! tule tänne luokseni!"

Uskollinen lintu oli, tätä ääntä kuullessaan, hetkisen kahden vaiheilla. Sitten se äkkiä pudotti palavan sydämen veteen, ja laskeutui nopeasti lentäen immen jalkojen juureen.

Ylempiin räjähtäviin ilmakerroksiin, joissa ilma oli kaasulla täytettyä, se ei ollut ennättänyt.

Silloin kaikui hirveä huuto kaivoksessa ... viimeinen, jonka vanha Silfax päästi.

Samassa kuin Jack Ryan ojensi kätensä tarttuaksensa veneen laitaan, oli vanhus, nähdessään kostonsa raukeavan tyhjiin, heittäytynyt veteen.

"Pelastakaa hänet! pelastakaa hänet!" huusi Nell tuskastuneella äänellä.

Harry kuuli hänen huutonsa. Hän heittäytyi vuorostansa veteen, saavutti pian Jack Ryanin ja sukelsi monta kertaa.

Mutta hänen ponnistuksensa olivat turhat.

Malcolm-järvi ei luopunut saaliistaan. Sen niin odottamatta nostetut aallot olivat iäksi helmaansa sulkeneet ukko Silfaxin.

Kahdeskolmatta Luku.

Vanhan Silfaxin taru.

Kuusi kuukautta näiden tapausten jälkeen toimitettiin kirkossa Malcolm-järven rannalla niin oudolla tavalla keskeytetty Harry Fordin ja Nellin vihkiminen. Kun pastori Hobson oli siunannut heidän liittonsa, palasi nuori pariskunta, jotka vielä olivat suruvaatteissa, kaivosasuntoon.

James Starr ja Simo Ford, nyt vapautettuina kaikesta levottomasta huolesta, johtivat ilomielin puhetta häissä, joita juotiin seuraavaan päivään saakka.

Tämän muistettavan tapauksen kunniaksi saavutti Jack Ryan, joka oli pukeutunut säkkipillinsoittajan asuun, sen merkillisen kolmikertaisen taidon, että koko hääjoukon mieltymyshuutojen raikuessa puhalsi säkkipillillään, tanssi ja lauloi, kaikki yht'aikaa.

Ja seuraavana päivänä alkoivat taas työt sekä ylhäällä päivän valossa että alhaalla syvyydessä, niinkuin tavallista James Starrin johdolla.

Että Harry ja Nell olivat onnelliset, sitä emme tarvitse lisätä. Nämä niin kovaa kokeneet ihmiset saivat yhdistyksessään ansaitun onnen.

Mitä Simo Fordiin, Uuden Aberfoylen kunnia-kaivosmestariin tulee, niin hän arveli elää kyllin kauan viettääksensä kultahäitä Madgensa kanssa, joka ei myöskään puolestansa mitään enemmin halunnut.

"Ja kultahäitten jälkeen, miksikä ei vielä toiset?" sanoi Jack Ryan. "Kahdet kultahäät eivät olisi liiaksi teille, hra Simo!"

"Siinä olet oikeassa poikaseni", vastasi vanha kaivosmestari tyyneesti. "Mikä ihme olisikaan elää kahdensadan vuotiaaksi Uuden Aberfoylen ilma-alassa, tässä paikassa, jossa eivät ulkona raivoovat rajuilmat tunnu?"

Suotiinko Coal-Cityn asukkaiden tosiaankin viettää tätä juhlaa? Sen tulevaisuus on osoittava.

Kaikissa tapauksissa löytyi ainakin yksi lintu, joka näytti elävän erinomaisen pitkäikäiseksi, nimittäin vanhan Silfaxin pöllö. Sen nähtiin ensin kiertelevän kaivoksen holvin laessa. Mutta vaikka Nell koki pidättää sitä luonansa, pakeni se kumminkin muutamana päivänä vanhuksen kuoleman jälkeen teille tietämättömille. Ihmisten seura ei nähtävästi ollut sille mieleen, enemmän kuin sen entiselle isännällekään, ja sitä paitsi näkyi se selvästi vihaavan Harrya; se oli mustasukkainen hänelle, joka ensin oli vienyt pois Nellin ja sitten, häilyen syvyyden ylitse, oli taistellut sen kanssa neidon ja omasta elämästänsä.

Sittemmin näki Nell pöllöä vaan pitkien väliaikojen kuluttua ja silloin liitelevän Malcolm-järven ylitse.

Tahtoiko se jälleen nähdä entistä ystäväänsä? Vai tahtoiko se läpitunkevilla katseillaan tutkia sen kuilun pohjaa, joka oli nielassut Silfaxin.

Kumpaakin selitystä uskottiin, sillä pöllö kävi viimein taruksi, josta Jack Ryan sepitti monta haaveellista kertomusta.

Tämän iloisen toverin ansio on, että vieläkin Skotlannissa talvi-iltoina lauletaan runoa pöllöstä ja vanhasta Silfaxista, muinaisesta katujasta Aberfoylen kaivoksissa.