Part 7

No, tänään herra Spoffard aikoo kuljettaa minua ympäri kaikissa Mynhenin museoissa. Ne ovat täynnä kunstia, jota minun tosiaan tulisi katsella. Mutta Dorothy sanoi, että häntä eilen illalla rangaistiin kaikista synneistään, joten hän nyt aikoo aloittaa uuden elämän lähtemällä saksalaisen herratuttavansa mukaan, joka vie hänet Hof Broj-nimiseen paikkaan. Se on maailman avarin oluttupa. Ja Dorothy sanoi, että minä saisin kernaastikin täyttää itseni kunstilla, mutta hän täyttäisi itsensä mieluumminkin oluella. Mutta Dorothy ei tosiaankaan koskaan tule täyteen muuta kuin epähienoutta.

Toukokuun 21 p:nä.

Nyt herra Spoffard, minä ja Dorothy olemme jälleen junassa ja matkalla Viiniin. Tarkoitan, että herra Spoffard ja minä vietimme yhden kokonaisen päivän kuljeskelemalla kaikissa Mynhenin museoissa, mutta sitä minä en tosiaan edes huoli ajatella, sillä kun minulle tapahtuu jotakin kauheaa, niin minä koetan aina olla kristillismielinen enkä edes ajattele sitä, vaan kiellän, että sellaista on koskaan tapahtunutkaan, vaikka jalkojani tuntuukin särkevän aika paljon. Ja kova päivä oli Dorothyllakin Mynhenissä, sillä hänen saksalainen herratuttavansa, jonka nimi on Rudolf, saapui kello yhdeltätoista hakemaan häntä aamiaiselle, mutta Dorothy sanoi hänelle, että hän oli jo murkinoinut, mutta hänen herratuttavansa sanoi, että hänkin oli jo syönyt ensimmäisen aamiaisensa, mutta että nyt oli aika syödä toinen. Niin hän vei Dorothyn Hof Brojn taloon, jossa jokainen syö valkoisia makkaroita ja pretzejelejä ja juo olutta kello yhdeltätoista. Ja kun he olivat nauttineet valkoiset makkaransa ja oluensa, halusi herrasmies viedä hänet ajelulle, mutta he ehtivät ajaa vain muutaman katuvälin, sillä sitten tuli puolisen aika. Ja he söivät aika runsaan puolisen ja sitten hän osti Dorothylle ison laatikon liköörillä täytettyä suklaatia ja vei hänet mattineelle. Ja ensimmäisen näytöksen jälkeen Rudolfin tuli nälkä, joten heidän täytyi mennä lämpiöön seisomaan nauttiakseen voileipiä ja olutta. Mutta Dorothysta ei kappale juuri ollut hauska, joten Rudolf toisen näytöksen jälkeen sanoi, että he lähtisivät pois, koska jo oli teenkin aika. Ja kun he olivat nauttineet teetä runsaiden pikkuleipäin kera, niin Rudolf kutsui hänet päivälliselle ja Dorothy oli liian uuvuksissa kieltäytyäkseen. Ja kun he olivat syöneet päivällistä, menivät he puutarhakahvilaan nauttimaan olutta ja pretzejeleitä. Mutta lopuksi alkoi Dorothy reipastua, joten hän pyysi herrasmiestä saattamaan hänet takaisin hotelliin. Siihen Rudolf suostuikin mutta hän sanoi, että oli parasta ensin hiukan haukata. Näin ollen Dorothy tänään tuntee itsensä yhtä alakuloiseksi kuin minäkin, mutta Dorothy ei ole kristillismielinen eikä osaa muuta kuin kärsiä.

Kaikesta kristillismielisyydestäni huolimatta minä kuitenkin alan vallan väsyä ajatellessani Viiniä. Tarkoitan, että herra Eisman on Viinissä, enkä ymmärrä, kuinka voisin viettää aika paljon aikaa herra Eismanin kanssa ja aika paljon aikaa herra Spoffardin kanssa ja pidättää heitä tapaamasta toisiaan. Sillä herra Spoffard ei kenties käsittäisi, miksi herra Eisman näkyy kuluttavan melko paljon rahoja minun kasvatukseeni. Ja Dorothy yrittää yhä pitää minua nyrpeänä puhumalla neiti Chapmanista ja sanomalla luulevansa, että kun neiti Chapman näkee minut ja herra Spoffardin yhdessä, niin hän varmaan sähköttää perheen mielitautispesialistille. Näin ollen minun täytyy olla niin täynnä kristillismielisyyttä kuin suinkin ja alati toivoa parasta.

Toukokuun 25 p:nä.

Tähän asti on kaikki tosiaan käynyt parhain päin. Sillä herra Eismanilla on kovin, kovin paljon touhua kaiken päivää nappiammatissaan ja hän käskee minun kulkea kaupungilla Dorothyn kanssa kaiken päivää. Niinpä minä ja herra Spoffard käymme kaupungilla kaiken päivää. Ja sitten minä sanon herra Spoffardille, etten minä tosiaan välitä käydä niissä kaikissa paikoissa, joihin iltaisin mennään, vaan haluan sensijaan mennä nukkumaan ollakseni huomenna valmis. Ja sitten Dorothy ja minä menemme herra Eismanin kanssa päivälliselle ja sitten teatteriin ja viivymme varsin myöhään Shapoo Ruush-nimisessä gapareessa ja minä pysyttelen pystyssä samppanjan avulla. Jos me siis pidämme herra Spoffardia silmällä emmekä törmää yhteen hänen katsellessaan sellaista, mitä meidän ameriikkalaisten ei tosiaan pitäisi katsella, niin kaikki käy parhaiten. Tarkoitan, että olen saanut herra Spoffardinkin luopumaan museoiden katselemisesta, kun sanoin, että mieluummin katselen luontoa. Sillä kun katsellaan luontoa, niin sitä katsellaan puistossa hevosen vetämistä vaunuista, mikä on paljoa helpompaa jaloille. Ja nyt hän alkaa puhella, että minun tulisi tavata hänen äitinsä, joten kaikki tosiaan näkyy sittenkin kääntyvän parhaaseen suuntaan.

Mutta iltaisin minä olen pahemmassa kuin pulassa herra Eismanin kanssa. Tarkoitan, että iltaisin herra Eisman on vallan hermostuneena, koska joka kerta, kun hän sopii keskustelukokouksesta nappitehdasasiassa, tulee niille Viinin herroille aika lähteä kahvilaan istumaan. Tai sitten, joka kerta kun hän aikoo neuvotella nappitehdasasiasta, pistää joidenkuiden viiniläisten herrojen päähän lähteä retkeilylle eväät mukana, ja he vetävät jalkaansa polvihousut, jotka jättävät polvet paljaiksi, pistävät sulan hattuunsa ja tallustavat kaikki Tyroliin. Ja siitä tulee herra Eisman varsin alakuloiseksi. Mutta jos joku tulee alakuloiseksi, niin pitäisi minun tulla, sillä kun tyttö ei ole saanut viikkokauteen nukkua, niin tyttö ei voi torjua alakuloisuuden tunnetta.

Toukokuun 27 p:nä.

No, lopuksi minä näännyin, ja herra Spoffard sanoi, että hänen mielestään minunlaiseni hento tyttönen yritti liian paljon koettaessaan parantaa koko maailmaa, varsinkin kun piti aloittaa Dorothyn kaltaisesta tytöstä. Ja hän sanoi, että Viinissä oli kuuluisa tohtori nimeltä tohtori Froid, joka kykeni poistamaan kaikki vaivani, koska hän ei anna tytölle lääkkeitä, vaan haastelee hänet terveeksi psykoanalyysillä. Eilen hän siis vei minut tohtori Froidin luo. Ja tohtori Froidilla ja minulla oli vallan pitkä englanninkielinen keskustelu. Ja jokaisella kuuluu olevan niinsanottuja hillittyjä vaistoja, mikä merkitsee, että hän haluaa tehdä jotakin eikä sitä tee, vaan sensijaan uneksii siitä. Ja tohtori Froid kysyi minulta, mistä minä näen unta. Mutta minä sanoin hänelle, etten minä tosiaan nähnyt unta mistään. Tarkoitan, että käytän aivojani päivisin niin paljon, etteivät ne yöllä näy tekevän muuta kuin lepäävän. Ja tohtori Froidia ihmetytti kovin tyttö, joka ei näkynyt mistään uneksivan. Senjälkeen hän tiedusteli elämääni perin tarkoin. Tarkoitan, että hän on kovin myötätuntoisen simbaattinen ja näkyy osaavan lypsää tytöltä aika paljon. Tarkoitan, että kerroin hänelle asioita, joita en tosiaan piirtäisi edes päiväkirjaani. Ja hänessä herätti kovin, kovin suurta mielenkiintoa tyttö, joka aina näkyi tekevän kaikkea, mitä halusi. Ja sitten hän kysyi minulta, enkö tosiaan koskaan halunnut tehdä jotakin, mitä en tehnyt. Enkö esimerkiksi koskaan halunnut tehdä jotakin oikein rajua, esimerkiksi ampua jotakuta? Ja minä sanoin, että olin ampunut, mutta että luoti meni vain herra Jenningsin keuhkoon ja tuli heti jälleen ulos. Silloin tohtori Froid katsoi minuun kauan aikaa ja sanoi, ettei hän tosiaan pitänyt sitä mahdollisena. Sitten hän kutsui apulaisensa ja osoitti minua ja puhui apulaiselleen aika paljon Viinin kielellä. Ja sitten hänen apulaisensa katsoi minuun katsomistaan, ja minä näyn tosiaan olevan merkillinen potilas. Ja sitten tohtori Froid sanoi, että minun tarvitsisi vain kehittää joitakin hillittyjä vaistoja ja vähän nukkua.

Toukokuun 29 p:nä.

Asiat näkyvät tosiaan ihan jännittyvän. Sillä eilen oli sekä herra Spoffard että herra Eisman Bristolin hotellin eteisessä, ja minun täytyi olla olevinani kumpaakaan näkemättä. Tarkoitan, että on varsin helppoa olla olevinaan näkemättä yhtä herrasmiestä, mutta kovin vaikeaa on näyttää näkemättömältä, kun niitä on kaksi. Jotakin täytyy siis tosiaan pian tapahtua, tai muutoin minun täytyy myöntää, että tapahtuu asioita jotka eivät käy parhaaseen suuntaan.

Nyt tänään iltapäivällä Dorothyn ja minun oli tavattava kreivi Salm teellä kello neljältä, vaikkei sitä Viinissä nimitetä teeksi, vaan sen nimenä kuuluu olevan "jauzel", eikä Viinissä juoda teetä, vaan sensijaan kahvia. Tarkoitan, että on aivan kummallista nähdä kaikkien Viinin herrojen päättävän työnsä ja menevän jauzeliin tunti senjälkeen, kun ovat syöneet puolisensa. Mutta aika ei tosiaan näytä merkitsevän paljoa viiniläisille herroille, paitsi se aika, kun he lähtevät kahvilaan, minkä he kaikki näkyvät tietävän vaistomaisesti, tai he eivät tosiaan näy välittävän, vaikka erehtyvät ja menevät sinne liian varhainkin. Sillä herra Eisman sanoo, että kun olisi aika puhua nappiliikkeestä, niin heiltä näkyy loppuvan kaikki harrastus, kunnes herra Eisman hermostuu niin pahoin, että on huutamaisillaan.

Sitten me menimme Deimelsiin ja tapasimme kreivi Salmin. Mutta kun me nautimme jauzeliamme kreivi Salmin kanssa, näimme herra Spoffardin äidin tulevan sisälle saattajansa, neiti Chapmanin kanssa, ja neiti Chapman näkyi katselevan minua aika paljon ja juttelevan minusta herra Spoffardin äidille aika paljon. Siitä minä ihan hermostuin, sillä olisin tosiaan toivonut, ettemme olisi olleet kreivi Salmin seurassa. Tarkoitan, että on ollut varsin vaikeaa saada herra Spoffard uskomaan, että yritän parantaa Dorothya, mutta jos minun olisi uskoteltava hänelle, että yrittelen parantaa kreivi Salmiakin, niin hän kenties alkaisi ajatella, että melkein kaikella on rajansa. Ja herra Spoffardin äiti näkyi olevan kuuro, koska hän näemmä käyttää kuulotorvea, enkä minä tosiaan voinut olla kuulematta melko paljon sanoja, joita neiti Chapman käytti minusta, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista kuunnella ihmisten puheita. Ja neiti Chapman kuului kertovan herra Spoffardin äidille, että minä olin "naikkonen" ja että hänestä minä olin varsinaisena syynä siihen, että hänen poikansa oli niin alkanut laiminlyödä äitiään. Ja sitten herra Spoffardin äiti katsoi minuun ja katsoi minuun, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista tuijottaa ihmisiin. Ja neiti Chapman puhui puhumistaan herra Spoffardin äidille, ja minä kuulin hänen mainitsevan Willie Gwynnistä, ja minä luulen, että neiti Chapman on tiedustellut minusta ja luulen hänen tosiaan kuulleen jotakin niiltä ajoilta, jolloin Willie Gwynnin omaisilla oli vallan pitkä haastelu minun kanssani ja he taivuttivat minut kymmenestätuhannesta dollarista hylkäämään Willie Gwynnin naimatarjouksen. Siis minä tosiaan toivon, että herra Spoffard esittelisi minut äidilleen, ennenkuin mummo tulee ihan täyteen ennakkoluuloja. Sillä toinen asia näkyy pinoutuvan toisensa päälle, kunnes minä melkein alan olla hermostumaisillani, eikä minulle vielä ole ollut aikaa tehdä sitä, mitä tohtori Froid neuvoi tyttöä tekemään.

Täniltana minä siis aion kertoa herra Eismanille, että minun on mentävä aikaisin nukkumaan, jotta sitten voisin lähteä vallan pitkälle ajelulle herra Spoffardin kanssa luontoa ihailemaan. Ja ehkä hän sitten sanoo jotakin varmaa ja päättäväistä, sillä mikään ei tee herrasmiehiä niin päättäväisiksi kuin luonnon ihaileminen, kuutamossa.

Toukokuun 30 p:nä.

No, eilenillalla herra Spoffard ja minä olimme varsin pitkällä ajelulla puistossa, vaikkeivät ne Viinin kielellä sano sitä puistoksi, vaan "prateriksi". Ja sellainen prater on tosiaan jumalainen, koska se on ihan kuin Coney Island, mutta samalla sijaitsee metsässä ja on vallan täynnä puita, ja siellä on varsin pitkä ajotie henkilöitä varten, jotka ajelevat hevosen vetämillä vaunuilla. Ja minä huomasin, että neiti Chapman oli puhunut minua vastaan aika paljon. Ja hän näkyi tosiaan tiedustelleen minusta, ja minua vallan ihmetytti kuulla, mitä kaikkea neiti Chapman näkyi saaneen minusta selville, vaikkei hän ollut kuullut siitä, että herra Eisman minua kasvatteli. Ja sitten minun täytyi kertoa herra Spoffardille, etten minä ollut aina ollut niin kääntynyt eli herännyt kuin nyt, sillä maailma oli täynnä herroja, jotka olivat vain susia lammasvaatteissa ja aina valmiit vetämään meitä tyttöparkoja nenästä. Ja sitten minä itkinkin aika paljon. Ja minä kerroin hänelle, kuinka olin ollut vain pieni tyttönen Little Rockista silloin, kun ensi kertaa lähdin Little Rockista, ja nyt oli jo herra Spoffardillakin kyyneleet silmissä. Ja minä kerroin hänelle, että olin perin, perin hyvästä kodista, koska isä oli varsin nerokas ja oli kovin, kovin etevä alallaan, ja jokainen sanoi aina, että hän oli kovin nerokas. Sitten kerroin herra Spoffardille, että siihen aikaan kun lähdin Little Rockista luulin, että kaikkien herrasmiesten ainoana pyrkimyksenä oli suojella meitä tyttöjä, ja sitten kun huomasin, etteivät ne niin paljoa meitä halunneetkaan suojella, oli jo liian myöhäistä. Ja sitten minä itkin oikein viljalti. Ja minä kerroin, miten lopulta käännyin luettuani kaikki, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehdissä, ja että kun sitten näin hänet idän pikajunassa, tuntui minusta, ettei se voinut olla muuta kuin kohtalon sormen jälki. Ja sitten minä sanoin herra Spoffardille, että minusta tyttö oli tosiaan kaäntyneempi, jos hän tiesi, mitä merkitsi olla kääntymätön, kuin jos hän olisi kääntyneenä syntynyt eikä siis tositeossa edes tietäisi, mikä häntä vaivasi. Silloin herra Spoffard kumartui suutelemaan minua otsalle hyvin kunnioittavalla tavalla ja sanoi, että minä hänen mielestään muistutin paljon tyttöä, josta kerrotaan paljon raamatussa ja jonka nimi oli Magdan Leena. Ja sitten hän sanoi, että hän itsekin oli ollut kirkkokuoron jäsenenä, joten hänen ei suinkaan sopinut heittää ensimmäistä kiveä minunlaiseeni tyttöön.

Ja me ajelimme ympärinsä praterissa, kunnes oli aivan myöhäistä, sillä oli kuutamo, ja me juttelimme aika paljon siveellisyydestä, ja kaikki praterin orkesterit soittivat etäällä "Mamma rakastaa pappaa." Sillä "Mamma rakastaa pappaa" oli juuri ehtinyt Viiniin, ja ne kaikki näkyvät olevan hullaantuneita siihen kappaleeseen, vaikkei se Amerikassa enää niin uutta ole. Ja sitten hän vei minut kotiin hotelliin.

Ja kaikki kääntyy aina parhain päin. Sillä tänä aamuna herra Spoffard saapui luokseni sanoen haluavansa tutustuttaa minut äitiinsä. Silloin minä sanoin hänelle, että mielelläni söisin puolista hänen äitinsä kanssa kahdenkesken, koska voisimme pitää pienen kahdenkeskisen teetateetin, jos meitä olisi vain kaksi. Ja minä pyysin häntä tuomaan äitinsä meidän huoneeseemme, koska minusta tuntui siltä, että neiti Chapman ei voisi tulla meidän huoneeseemme kaikkea pilaamaan.

Ja kun hän toi äitinsä meidän saliimme, olin minä ottanut ylleni yksinkertaisen, vaatimattoman oranssinvärisen puvun, josta olin ratkonut pois kaikki pitsit ja koristukset, ja vetänyt käsiini parin mustia puolihansikkaita, joita Dorothy oli käyttänyt, ja jalassa minulla oli korottomat kengät. Ja kun herra Spoffard esitteli meidät töillemme, niin minä niiasin, sillä minusta on aina perin siroa, että tyttö niiailee aika paljon. Ja sitten hän jätti meidät kahden kesken, ja me rupattelimme yhdessä ja minä sanoin hänelle, etten oikein pitänyt kaikista niistä nykyajan tyttöriehakoista, koska minä olin saanut vanhanaikaisemman kasvatuksen. Sitten herra Spoffardin äiti kertoi minulle neiti Chapmanilta kuulleensa, etten minä ollut kovinkaan vanhanaikainen. Mutta minä sanoin hänelle, että olin niin vanhanaikainen, että aina hyvin hartaasti kunnioitin kaikkia minua vanhempia enkä tohtisi heille sanoa kaikkea, mitä heidän tuli tehdä, kuten esimerkiksi neiti Chapman kuului hänelle sanovan, mitä kaikkea hänen tulisi tehdä.

Sitten minä tilasin puolista ja ajattelin, että samppanja tekisi hänelle sen ohella varsin hyvää, minkävuoksi minä kysyin pitikö hän samppanjasta. Ja hän pitää tosiaan samppanjasta hyvin, hyvin paljon. Mutta neiti Chapmanista ei alkoholipitoisten juomain nauttiminen ole ihmiselle oikein sopivaa. Mutta minä sanoin hänelle, että minä olin kristillismielinen ja että me kristillismieliset kaikki näymme uskovan, ettei tosiaan voi olla mitään pahaa missään, niin kuinka sitten pienikokoinen pullo samppanjaa voisi haitata? Mutta rouva ei liene koskaan ennen katsellut asiaa siinä valossa, sillä hän sanoi, että myöskin neiti Chapman uskoi kristillismieliseen tieteeseen, mutta uskoi juomaksi sopivan pikemminkin veteen vivahtavat aineiden. Sitten me söimme puolista, ja hän alkoi tuntea olonsa varsin, varsin mukavaksi. Sitten minä tuumin, että olisi parasta tilata toinen pullo samppanjaa, sillä minä sanoin olevani niin harras kristillismielinen, etten uskonut kahdenkaan samppanjapullon mitään haittaavan. Tyhjensimme siis toisen pullon samppanjaa, ja hän innostui kovin kristillismielisyyteen, sillä hän sanoi todella uskovansa, että se oli parempi uskonto kuin brespyteeriläisyys. Ja sitten hän sanoi, että neiti Chapman koetti saada häntä käyttämään kristillismielisyyttä yhteen ja toiseen, mutta että neiti Chapmanilla ei näkynyt olevan niin laajaa otetta kristillisen tieteen uskonnosta kuin minulla.

Sitten minä sanoin, että neiti Chapman kai kadehtii hänen komeaa ulkonäköään. Ja hän myönsi sen olevan totta, koska neiti Chapman aina tahtoi häntä ostamaan hattuja, jotka olivat tehdyt mustista jouhista, koska jouhet eivät niin painavasti purista ihmisen aivoja. Silloin minä sanoin, että antaisin hänelle yhden hatuistani, jossa oli vallan isokokoisia ruusuja. Otin sen siis esille, muttemme saaneet mahtumaan sitä hänen päähänsä, koska hatut ovat aivan pieniä, kun hiukset leikataan polkkatukaksi. Sitten aioin ottaa sakset ja leikata hänen tukkansa, mutta sitten ajattelin, että olin jo tehnyt kylliksi hänen hyväkseen yhden päivän osalta.

Sitten Henryn äiti sanoi, että minä olin tosiaan kirkkain päivänsäde, mikä koskaan oli hänen elämäänsä valaissut. Ja kun Henry palasi noutamaan äitiään takaisin hänen omaan huoneeseensa ei rouva ollutkaan halukas lähtemään. Mutta kun hän oli saanut hänet raahatuksi pois, soitti hän minulle, oli aivan kiihtynyt ja sanoi haluavansa kysyä minulta jotakin, mikä oli kovin, kovin tärkeää. Ja minä lupasin tänä iltana tavata hänet.

Mutta nyt minun on tavattava herra Eisman, koska mielin tehdä jotakin, mikä tosiaan on kovin, kovin tärkeää ja on tehtävä heti kohta.

Toukokuun 31 p:nä.

No niin, minä ja Dorothy ja herra Eisman olemme junassa matkalla paikkaan, jonka nimi on Budapest. En siis ennen lähtöäni enää nähnyt Henryä, mutta minä jätin hänelle kirjeen, sillä minä ajattelin, että olisi vallan mainiota, jos hänen täytyisi kirjoittaa paperille, mitä aikoi minulta kysyä, sensijaan että hän minulta kysyisi; eikä hän voinut minulle kirjoittaa, jos olin samassa kaupungissa kuin hän. Sanoin siis hänelle kirjeessäni, että minun täytyi lähteä viiden minuutin päästä, koska huomasin, että Dorothy oli tulemaisillaan kovin kääntymättömäksi, ja jollen minä toimittaisi häntä pois, niin kaikki, mitä olin tehnyt hänen hyväkseen, menisi tosiaan hukkaan. Käskin hänen siis kirjoittaa paperille, mitä hänellä oli minulle sanottavaa, ja postittaa sen Ritzin hotelliin Budapestiin. Sillä minä näyn aina uskovan vanhaan totuuteen, että on parasta vaatia mustaa valkoiselle.

Olikin varsin helppo saada herra Eisman lähtemään Viinistä, koska hän eilen kävi katsomassa nappitehdasta, mutta kaikki nappitehtaan väki kuului olleen työstä poissa jonkun pyhimyksen syntymäpäivää juhlimassa. Näyttää siis siltä, että kun jollakulla pyhimyksellä on syntymäpäivä, keskeyttävät he kaikki työnsä, voidakseen juhlia sen syntymäpäivää. Sitten herra Eisman vilkaisi heidän kalenteriinsa ja huomasi, että aina joku pyhimys on syntynyt jokseenkin jokaisena vuoden viikkona. Ja niin hän päätti, että Ameriikka on hänelle kyllin hyvä.

Mutta Henry ei voi seurata minua Budapestiin koska hänen äitinsä on tohtori Froidin käsittelyn alaisena, ja hän kuuluu olevan paljoa vaikeampi potilas kuin minä lienen ollut. Tarkoitan, että tohtori Froid joutuu varsin tiukalle, koska rouva kai ei voi muistaa, mikä on unta ja mitä hänelle todella on tapahtunut. Ja sitten rouva kertoo hänelle kaikki, ja tohtorin täytyy käyttää arvostelukykyään. Tarkoitan, että kun herra Spoffardin äiti kertoo hänelle, että kovin kovin muhkea nuori herrasmies yritti liehakoida häntä Viidennellä Avenuella, niin tohtori käyttää arvostelukykyään.

Pian siis olemme jälleen Ritzin hotellissa, ja minun täytyy sanoa, että käy varsin hauskaksi löytää Ritzin hotelli ihan Keskuseuroopan keskeltä.

Kesäkuun 1 p:nä.

No, eilen saapui Henryn kirje, ja siinä sanotaan mustalla valkoiselle piirrettynä, etteivät hän eikä hänen äitinsä ole koskaan tavannut minunlaistani tyttöä ja että hän haluaisi naida minut. Sitten minä vein Henryn kirjeen valokuvaajalle ja teetin siitä aika monta valokuvajäljennöstä, koska tyttö voisi hukata Henryn kirjeen eikä hänellä silloin olisi mitään jäljellä hänestä muistuttamassa. Mutta Dorothy sanoo, että on parasta pitää kiinni Henryn omasta kirjeestä, koskeivät valokuvat hänen mielestään tosiaankaan sitä oikein vastaa.

Ja tänä iltapäivänä minä sain sähkösanoman Henryltä, ja sähkösanoma sanoo, että Henryn isä on kovin, kovin sairaana New Yorkissa, joten heidän on heti lähdettävä New Yorkiin; ja hänen sydämensä on murtunut, kun hän ei saa nähdä minua jälleen, mutta hän pyytää minua lähettämään hänelle vastaukseni sähköteitse, jotta hänen sielunsa saa lepoa hänen paluumatkallaan New Yorkiin. Minä siis lähetin hänelle sähkösanoman, suostuen hänen kosintaansa. Ja tänä iltana minä sain toisen sähkösanoman ja Henry sanoo, että hän ja hänen äitinsä ovat kovin, kovin onnellisia, ja Henryn äiti voi enää tuskin sietää neiti Chapmania, ja Henry sanoi toivovansa, että pian päättäisin palata New Yorkiin pitämään hänen äidillensä seuraa aika paljon, sillä hänen mielestään minä voin kasvattaa Dorothya sittenkin paremmin New Yorkissa, siellä kun on kieltolaki eikä kukaan voi saada tippaakaan maistaakseen.

Ja nyt minun on siis päätettävä, haluanko lopultakin todella mennä naimisiin Henryn kanssa. Sillä minä tiedän liian paljon mennäkseni naimisiin kenenkään Henryn kaltaisen herrasmiehen kanssa, ensin harkitsematta asiaa. Sillä Henry on sellainen herrasmies, joka hermostuttaa tyttöä aika paljon, ja kun herrasmiehellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin hermostuttaa tyttöä, niin tosiaan näkyy olevan rajansa melkein kaikella. Kun herrasmiehellä, näettekös te, on joku toimi, niin herrasmies on toimistossaan, mutta kun hänen ainoana toimenaan on tähyillä muiden ihmisten hommia, niin hän saattaa tulla tuoksahtaa kotiin ja lähteä kotoa ihan milloin hyvänsä. Eikä tyttö silloin tosiaan voisi sanoa, että hänen aikansa on hänen omansa. Ja jollei Henry kävisi alati ovissa, niin hänen äitinsä niitä avaisi ja sulkisi alinomaa, koska hän näkyy luulevan, että minä olen ihan pelkkää päivänpaistetta. Näin ollen on tässä vaikea ongelma, ja minä taidan olla pahemmassa kuin pulassa. Sillä saattaisihan tosiaan olla parempi, että Henry sattuisi päättämään, ettei hän menisikään naimisiin, vaan muuntaisi mielensä ja hylkäisi tytön, jolloin olisi oikeus ja kohtuus, että tyttö antaisi hänelle haasteen aviolupauksen rikkomisesta.

Mutta minä luulen tosiaan, että tapahtukoon mitä tahansa, niin Dorothyn ja minun on parasta palata New Yorkiin. Katsotaanhan siis, haluaako herra Eisman lähettää meidät kotiin. Tarkoitan, etten tosiaan luule herra Eismanin vastustavan kotiinpalaamistamme, sillä jos hän niin tekee, niin minä alan taas käydä ostoksilla, ja silloin hän aina näkyy tulevan järkiinsä. Mutta koko paluumatkalla New Yorkiin on minun yritettävä tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Sillä emmehän me tytöt sille mitään mahda, että tytöllä on ihanteita, ja joskus minun sydämeni näkyy liikkuvan romantiilisissa asioissa, ja juolahtanee joskus mieleeni, että jossakin maailman loukossa ehkä on herrasmies, joka näyttää kreivi Salmin näköiseltä ja jolla sitäpaitsi on rahaa. Ja kun tytön sydän kääntyy moisiin romantiilisiin asioihin, niin ei tytön sydän tosiaan näy tietävän, mennäkö naimisiin Henryn kanssa vai eikö.

ÄLY ON TOSIAAN KAIKKI KAIKESSA

Kesäkuun 14 p:nä.