Part 2

Millainen ilta meillä olikaan eilen illalla! Tarkoitan, että Gerry näkyy olevan silmittömästi rakastunut minuun. Sillä kaiken aikaa, kun hän oli Bostonissa luennoimassa naisten kerhoille, sanoi hän niiden bostonilaisten kerhonaisten kasvoja katsellessaan vasta oikein käsittäneensä kuinka kaunis minä olen. Ja hän sanoi, että koko maailmassa oli vain yksi, ja se olin minä. Mutta Gerry näkyy ajattelevan, että herra Eisman on kauhea, ja ettei ystävyydestämme mitään hyvää seuraa. Tarkoitan, että minä aivan hämmästyin, sillä he näkyivät molemmat tulevan varsin hyvin toimeen toistensa kanssa, mutta Gerry kuulemma haluaa, etten enää koskaan tapaisi herra Eismania. Ja hän tahtoo, että jättäisin kaikki ja opiskelisin ranskaa, ja hän hakee avioeron ja me mennään naimisiin. Sillä Gerry ei näy pitävän siitä elämästä, jota me kaikki täällä New Yorkissa vietämme, vaan tahtoo, että palaisin papan luo Arkansasiin, jonne hän lupaa lähettää minulle kirjoja luettavaksi, jottei minun tulisi siellä ikävä. Ja hän antoi minulle setänsä vapaamuurarisormuksen, joka on periytynyt Salomon ajoilta ja jota hän ei koskaan salli vaimonsakaan käyttää; hän antoi sen minulle kihlasormukseksi, ja tänä iltapäivänä muuan hänen naistuttavansa tulee tuomaan minulle uuden systemaatin, jonka hän on sommitellut ranskan oppimista varten. Mutta syystä tai toisesta olen yhä alakuloinen. Tarkoitan, etten voinut nukkua koko yönä, kun ajattelin niitä kauheita asioita, joita Gerry kertoi New Yorkista ja herra Eismanista. Kyllähän minä ymmärrän, että Gerry on mustasukkainen jokaiselle herratuttavalleni, enkä minä koskaan tosissani pitänyt herra Eismania minään Rudolph Valentinona, mutta Gerry sanoi, että selkäpiitä oikein karmii, kun hän ajattelee, että minunlaiseni suloinen tyttö on ystävyyssuhteissa herra Eismanin kanssa. Näin minä todella aloin tuntea itseni varsin alakuloiseksi. Tarkoitan, että Gerry mielellään puhuu paljon, ja minun mielestäni paljo puhuminen aina lamaannuttaa mieltä, kiusaa aivoja asioilla, jotka eivät koskaan juolahda mieleenkään, jos ihmisellä on hommaa. Mutta kun kerran Gerry ei pane pahakseen, että seurustelen muiden herrasmiesten kanssa, milloin niillä on jotakin älyllistä annettavaa, lähden puoliselle Eddie Goldmarkin kanssa Goldmarkin filmitehtaasta, joka aina pyytelee minua tulemaan filminäyttelijättäreksi ja allekirjoittamaan sopimuksen. Sillä herra Goldmark on korviaan myöten rakastunut Dorothyyn, ja Dorothy aina kiristää minua palaamaan kinemaan, sillä Dorothy sanoo, että jos minä menen, niin hänkin tulee.

Huhtikuun 6 p:nä.

No, vihdoinkin minä nyt kirjoitan herra Eismanille, että aion mennä naimisiin, ja hän kuuluu lähtevän heti tänne, koska hän luultavasti haluaa antaa neuvoja. Avioliittoon meneminen on tosiaan ihan vakavaa, ja Gerry juttelee siitä minulle tuntikausia perätysten. Tarkoitan, ettei hän koskaan näy väsyvän puhumiseen eikä viitsi edes käydä teatterissa tai tanssia tai tehdä mitään muuta kuin puhua, ja jollen minä tosiaan pian saa jotakin määrättyä miettimisen aihetta, niin alan ulvoa.

Huhtikuun 7 p:nä.

No niin, herra Eisman saapui tänä aamuna, ja meillä kahdella oli varsin pitkä keskustelu, ja taitaapa hän ollakin oikeassa. Sillä tässä on ensimmäinen todellinen tilaisuus, mikä minulla on oikeastaan koskaan ollut. Minä aion matkustaa Pariisiin ja laajentaa ja kehittää kirjoitustaitoani, ja miksi minä hylkäisin urani mennäkseni naimisiin kirjailijan kanssa, joka itse olisi kaikki kaikessa ja minä ainoastaan Gerald Lamsonin rouva? Ja kaiken lisäksi minut laahattaisiin tuomioistuimen eteen, avioerojutun häpeänhälinään ja saisin nimeni tahratuksi. Ja herra Eisman sanoi, että tilaisuuksia sattuu liian harvoin tytön elämässä, jotta hylkäisin ensimmäisen, joka minulla koskaan on todella ollut. Niinpä minä purjehdin Franskanmaalle ja Lontooseen tiistaina, ottaen Dorothyn mukaani, ja herra Eisman sanoo tapaavansa meidät siellä myöhemmin. Ja Dorothy tuntee Pariisissa kaikki langat ja osaa käydä siellä ulos ja sisälle, ikäänkuin taitaisi ranskaa, ja sitäpaitsi hän tuntee ranskalaisen herrasmiehen, joka on Pariisissa syntynyt ja kasvanut ja puhuu ranskaa kuin alkuasukas ja osaa Pariisin kuin viisi sormeaan. Ja Dorothy sanoo, että kun tulemme Lontooseen, niin melkein jokainen puhuu englantiakin. Niinpä on kerrassaan onnekasta, että herra Lamson on luennoimassa Cincinnatissa ja palaa vasta keskiviikkona, joten ehdin lähettää hänelle kirjeen ja kertoa, että minun täytyy nyt matkustaa Eurooppaan, mutta sanon tapaavani hänet ehkä myöhemmin. Näin minä ainakin säästyn kuuntelemasta edelleenkin hänen ikävystyttävää keskusteluaan. Ja herra Eisman lahjoitti minulle oikein siron helminauhan ja antoi Dorothylle timanttineulan, ja kaikki kävimme Colonyssa päivällisellä ja kaikki kävimme teatterissa ja sitten olimme Trocaderossa illallisella ja kaikki vietimme oikein hauskan illan.

KOHTALO JATKAA TAPAHTUMISTAAN

Huhtikuun 11 p:nä.

Jaha, Dorothy ja minä olemme tosiaan laivassa matkalla Eurooppaan, kuten jokainen voisi todeta vilkaistessaan valtamereen. Minä rakastan aina merta. Tarkoitan, että minä rakastan laivaa, ja Majesticiä minä tosiaan rakastan siksi, ettei täällä tiedä laivassa olevansakaan, kun on ihan kuin olisi Ritzissä, ja hovimestari sanoo, ettei meri tässä kuussa ole niin häijy kuin se tavallisesti on. Ja herra Eisman aikoo tavata meidät ensi kuussa Pariisissa, koska hänen pitää olla siellä liikeasioissa. Hän näetkös sanoo, ettei missään ole mitään paikkaa, jossa voi tarkastella viimeisiä nappimuoteja niinkuin Pariisissa. Ja Dorothy on kävelemässä kannella edestakaisin herrasmiehen kanssa, jonka hän kohtasi portaissa, mutta minä en ryhdy kuluttamaan aikaani promenaadeihin herrasmiesten kanssa, sillä jollen minä muuta tekisi kuin vetelehtisin niiden kanssa, niin en ehtisi päättää päiväkirjaani tai lukea hyviä kirjoja, joita minä älyäni kehittääkseni aina lueskelen. Mutta Dorothy ei välitä vähääkään älynsä kehittämisestä, ja minä aina torun häntä siitä, ettei hän muuta kuin kuluttaa aikaansa kuljeskelemalla herrasmiesten kanssa, joilla on tyhjät taskut, kun sensijaan Goldmarkin filmitehtaan Eddie Goldmark on varsin varakas ja kykenee antamaan tytölle varsin ihania lahjoja. Mutta Dorothy ei tee muuta kuin kuluttaa aikaansa, ja eilen, joka oli päivää ennen kuin höyrylaivamme purjehti satamasta, hän ei lähtenyt puoliselle herra Goldmarkin kanssa, vaan meni puoliselle tavatakseen baltimorelaisen herrasmiehen, nimeltä herra Mencken, joka oikeastaan vain painattaa vihriäistä aikakauslehteä, missä ei ole edes kuvia. Mutta herra Eisman sanookin aina, etteivät kaikki tytöt halua päästä eteenpäin ja sivistyä, niinkuin minä.

Ja herra Eisman ja Lulu tulivat laivalle sanoakseen minulle jäähyväiset, ja Lulu itki niin, että vesi tippui silmistä. Tarkoitan, etten tosiaan uskoisi hänen pitävän minusta enempää, vaikka hän olisi valkoihoinen eikä neekeri, niinkuin hän on. Lululla on ollut sangen surullinen elämäntarina, sillä kun hän vielä oli ihan nuori, rakastui muuan ravintolavaunun tarjoilija häneen silmittömästi. Ja Lulu uskoi häntä, ja hän vietteli Lulun pois kodistaan Ashtabulaan ja petti hänet siellä. Ja vihdoin Lulu huomasi, että hänet oli petetty, ja hänen sydämensä vallan murtui. Ja kun hän yritti palata kotiinsa, olikin se liian myöhäistä, sillä hänen paras tyttöystävänsä, johon hän aina oli luottanut, oli varastanut hänen aviomiehensä, joka ei enää huolinut Lulua takaisin. Senvuoksi minä olen aina sanonut hänelle, että hän saa aina olla minun palveluksessani, ja nyt hän jää huoneistooni kotimieheksi siksi aikaa, kun olen poissa, kun minä en halua vuokrata huoneistoani kellekään asukille, sillä viime vuonna Eurooppaan matkustaessaan Dorothy vuokrasi huoneistonsa asukille, ja se herrasmies, joka tuli sinne asumaan, laski luokseen tyttöjä, jotka eivät olleet hienoja.

Herra Eisman on kirjaimellisesti täyttänyt hyttimme kukkasilla, ja hovimestarilla on ollut aika paljon puuhaa löytääkseen maljakoita niihin kaikkiin. Tarkoitan, että hovimestari sanoi Dorothyn ja minut nähtyään heti tietäneensä, että hänelle tulisi aika urakka maljakoiden hankkimisessa. Ja tietysti herra Eisman on myös lähettänyt minulle ison kasan hyviä kirjoja, niinkuin hän aina tekee, koska hän aina tietää, että hyvät kirjat ovat aina tervetulleita. Muun muassa lähetti hän vallan paksun niteen seurustelutapoja, sillä hän sanoo, että Englannissa ja Lontoossa on paljon seurustelutapoja eli etikettejä, joiden oppiminen tekisi tytölle hyvää. Minä otan sen siis puolisen jälkeen kannelle lukeakseni, sillä usein haluaisin tietää, mitä tytön tulisi tehdä, kun joku hänen vastikään tapaamansa herrasmies sanoo hänelle jotakin autossa. Tietysti minä siitä aina suutahdan, mutta minä luulen aina olevan edullista suoda herrasmiehelle uusi tilaisuus. Ja koska hovimestari nyt ilmoittaa, että on puolisen aika, nousen yläkertaan, sillä se herrasmies, jonka Dorothy tapasi portaissa, on kutsunut meidät puoliselle Ritziin, joka on laivan erikoinen ruokailuhuone. Siellä voi tuhlata melkoisesti rahoja, mutta toisessa ruokasalissa syötetäänkin ilmaiseksi.

Huhtikuun 12 p:nä.

Minä pysyn tämän aamun vuoteessani, kun olen ihan järkkynyt nähtyäni herrasmiehen, joka ihan järkytti minut. Tarkoitan, etten ihan varmasti tiedä, oliko hän se herrasmies, kun näin hänet vain etäältä tarjoiluhuoneessa, mutta jos hän todella on se herrasmies, käy siitä ilmi, että jos tytöllä on elämässään paljon kohtaloa, niin kohtalo varmasti jatkaa tapahtumistaan, ja luullessani nähneeni sen herrasmiehen minä olin Dorothyn ja majuri Falconin seurassa, joka on se Dorothyn portaissa tapaama herra, ja kun majuri Falcon huomasi, että minut järkytettiin, pyysi hän minua kertomaan, mikä minua vaivasi, mutta se on tosiaan niin kamalaa, etten halunnut siitä kenellekään kertoa. Sanoin siis hyvää yötä majuri Falconille, jätin hänet Dorothyn pariin ja menin alas hyttiimme enkä tehnyt muuta kuin itkin. Ja lähetin hovimestarin noutamaan samppanjaa virkistyksekseni. Tarkoitan, että samppanja aina herättää minussa filosofista mielialaa, kun silloin tajuan, että jos tytön elämä on täynnä kohtaloa, niinkuin minun näkyy olevan, niin ei ole muuta neuvoa kuin antaa olla vain. Ja tänä aamuna hovimestari toi minulle kahvia ja aika ruukullisen jäävettä, minkävuoksi minä pysyn vuoteessani enkä juo enempää samppanjaa ennen puolista.

Dorothyn elämässä ei koskaan ole mitään kohtaloa, eikä hän tee muuta kuin tuhlaa aikaansa, niin että tosissani epäilen teinkö oikein ottaessani hänet mukaani enkä Lulua. Tarkoitan, että hän tosiaan antaa herrasmiehille huonon käsityksen itsestään käyttäessään niin paljon arkisanoja. Sillä kun minä menin ylös tavatakseni hänet ja majuri Falconin puolisella, kuulin hänen sanovan majuri Falconille, että hän haluaisi kerran tulla oikein "sikamaisesti" humalaan. Vaikkei hän sanonut "humalaan", vaan käytti suorastaan rahvaankielen sanaa, joka merkitsee humaltumista, ja minun täytyy aina hänelle muistutella, että "sikamainen" on tosiaan siivoton sana ja ettei hänen tosiaankaan tulisi sanoa "sikamainen".

Engelsmanniksi on majuri Falcon tosiaan vallan ihastuttava herrasmies. Tarkoitan, että hän tosiaan tuhlaa aika paljon rahoja, ja meillä oli vallan ihastuttava puolinen ja päivällinen Ritzissä, kunnes luulin nähneeni sen herrasmiehen, joka minut järkytti, ja minä olen niin järkkynyt, että luullakseni on parasta pukeutua ja mennä kannelle nähdäkseni, onko hän tosiaan se, joksi häntä luulen. Tarkoitan, ettei minulla ole muuta tehtävää nyt, kun olen täksi päivää lopettanut päiväkirjani kirjoittamisen, ja minä olen päättänyt olla lukematta sitä etikettikirjaa, sillä kun minä sitä silmäilin, ei siinä näkynyt olevan mitään sellaista, mitä minä välittäisin tietää, koska siinä tuhlataan paljon aikaa selittelemällä, kuinka pitää puhutella loordia, ja kaikki tapaamani loordit ovat minulle sanoneet, miksi heitä nimittäisin, ja tavallisesti se on joku aika visu nimi, kuten esimerk. Coocoo, jonka oikea nimi on oikeastaan loordi Cooksleigh. En siis viitsi tuhlata aikaani mokomaan kirjaan. Mutta kunpa en tuntisi itseäni niin järkkyneeksi sen herrasmiehen vuoksi, jonka luulin näkeväni.

Huhtikuun 13 p:nä.

Hän on todellakin se herrasmies, jonka luulin nähneeni. Tarkoitan, että kun sain selville, että hän oli se herrasmies, niin sydämeni melkein lakkasi sykkimästä. Sillä se toi mieleeni asioita, joita ei kukaan halua muistella, olkoon kuka tahansa. Kun siis eilen menin kannelle nähdäkseni, voisinko nähdä sen herrasmiehen ja nähdä, oliko hän todella hän, niin tapasin oikein herttaisen herran, nimeltä herra Ginzberg, jonka olin kerran tavannut eräissä kutsuissa. Mutta hänen nimensä ei enää ole herra Ginzberg, sillä muuan herrasmies Lontoossa, nimeltä herra Battenburg, joka on jotakin sukua jollekulle kuninkaalle, muutti nimensä herra Mountbatteniksi, mikä herra Ginzbergin sanojen mukaan merkitsee sittenkin samaa. Niinpä herra Ginzberg muutti nimensä herra Mountginziksi, mikä hänestä tosiaan on aristokraappisempaa. Sitten me kiertelimme kannella ja kohtasimme sen herrasmiehen kasvoista kasvoihin, ja minä näin todellakin, että se oli hän, ja hän näki todellakin, että minä olin minä. Tarkoitan, että hänen kasvonsa kävivät punaisiksi, että ne melkein näyttivät punajuurilta. Ja minä tulin niin järkkyneeksi, että sanoin hyvästi herra Mountginzille ja ryntäsin suoraa päätä hyttiini itkemään. Mutta mennessäni portaita alas törmäsin suoraan majuri Falconiin, joka huomasi minun olevan järkkyneenä. Ja niin majuri Falcon kehoitti minua tulemaan Ritziin nauttimaan hiukan samppanjaa ja kertomaan koko asian.

Sitten kerroin majuri Falconille elämästäni Arkansasissa, kun isäukko lähetti minut Little Rockiin oppimaan pikakirjoitusta. Tarkoitan, että isälle ja minulle sattui pikku riitakin, kun isä ei pitänyt eräästä herrasmiehestä, jonka tapana oli käydä minua kaupungin puistossa tervehtimässä, minkävuoksi isä tuumi, että lyhyt poissaolo tekisi minulle hyvää. Olin ollut viikon päivät Little Rockin kauppaopistossa, kun eräs herra, nimeltä herra Jennings, kävi opistossa, kun hän tarvitsi uuden pikakirjoittajattaren. Ja hän tarkkasi kaikkia opiston tyttöjä ja valitsi minut. Ja hän sanoi opettajallemme, että hän auttaisi minua päättämään kurssini omassa toimistossaan, koska hän oli vain lakimies eikä minun oikeastaan tarvinnut osata varsin paljoa. Herra Jennings auttoikin minua aika paljon, ja minä olin hänen toimistossaan noin vuoden, kunnes huomasin, ettei hän ollut senlaatuinen herrasmies, jonka parissa nuori tyttö on turvassa. Tarkoitan, että kun eräänä iltana menin tapaamaan häntä hänen asunnossaan, näin siellä tytön, joka todella oli kuuluisa kautta kaupungin siitä, ettei hän ollut hieno. Kun siis huomasin, että moisia tyttöjä vieraili herra Jenningsin luona, sain pahan histoorisen kohtauksen ja aivoni olivat ihan tolkuttomat, ja kun siitä toinnuin, kuulin, että mulla oli ollut revolveri kädessäni ja että olin sillä revolverilla ampunut herra Jenningsin.

Ja tämä herrasmies laivalla oli todellakin se lakimies, joka oli minua syyttämässä, ja lakituvassa hän oli tosiaan kovin ankara, ärjyi ja nimitteli minua niin, etten siitä kehtaa päiväkirjaani kirjoittaakaan. Sillä jokainen muu, paitsi tuo syyttäjä, esiintyi todella herttaisesti minua kohtaan, ja kaikki valamiehistön herrat itkivät, kun minun asianajajani osoitti minua ja sanoi heille, että heillä sentään kaikilla oli äiti tai sisar. Sitten valamiehistö vain poistui kolmeksi minuutiksi ja sitten se palasi ja vapautti minut, ja he olivat kaikki niin herttaisia, että minun tosiaan täytyi suudella heitä kaikkia, ja suudellessani tuomaria tuli hänelle vedet silmiin ja hän vei minut suoraa päätä kotiinsa sisarensa luokse. Tarkoitan, että herra Jenningsin ammuttuani pisti päähäni mennä eläviinkuviin, ja tuomari Hibbard osti minulle matkalipun Hollywoodiin. Ja tuomari Hibbard minulle tosiaan antoi nimenikin, kun hän ei pitänyt entisestä nimestäni, sillä hän sanoi, että tytöllä piti olla nimi, joka tulkitsi hänen henkilöllisyyttään, ja hän sanoi, että minulla tulisi olla nimenä Lorelei. Sen niminen tyttö tuli kuuluisaksi siitä, että hän istui jollakin kalliolla Saksassa. Olin siis Hollywoodissa filmitehtaassa siihen aikaan, kun tapasin herra Eismanin, ja hän sanoi, että minun älylläni varustetun tytön ei sopinut olla elävissäkuvissa, vaan pitäisi saada kasvatusta, niin hän otti minut pois biiosta voidakseen minua kasvattaa.

Ja majuri Falconissa herätti tosiaan suurta harrastusta kaikki, mitä juttelin, sillä hän sanoi, että tämä oli merkillinen yhteensattuma, koska tuo lakimies, jonka nimi on herra Bartlett, puuhailee nyt Amerikan hallituksen palveluksessa ja on matkalla Viini-nimiseen paikkaan joissakin setä Samin asioissa, mikä on suuri salaisuus, ja herra Falcon olisi kovin halukas tietämään, mikä se salaisuus on, sillä Lontoon hallitus lähetti hänet vartavasten Amerikkaan ottamaan siitä selon. Herra Bartlett vain ei tietenkään tiedä, kuka majuri Falcon on, koska se on niin suuri salaisuus. Mutta majuri Falcon tohtii kertoa sen minulle, koska hän tietää, keneen voi luottaa. Ja majuri Falcon sanoo, että hänen mielestään minunlaiseni tytön tulisi antaa anteeksi ja unohtaa, miksi herra Bartlett nimitteli minua. Hän haluaa tutustuttaa meidät toisiimme ja hän sanoi luulevansa, että herra Bartlett kertoisi minulle paljon asioita, kun hän todella oppii minut tuntemaan ja jos minä annan hänelle anteeksi sen Little Rockissa tapahtuneen välikohtauksen. Olisihan oikein romantillista, että herra Bartlettista ja minusta tulisi ystävät, ja setä Samin hyväksi työskentelevät herrasmiehet haluavat tulla romantillisiksi tyttöjen kanssa. Sen vuoksi hän aikoo johdattaa meidät yhteen kannella tänään päivällisen jälkeen, ja minä aion antaa hänelle anteeksi ja jutella hänen kanssaan paljon, sillä suottahan on tytön kantaa kaunaa herrasmiehelle, joka vain täytti velvollisuutensa. Ja majuri Falcon toi minulle aika ison pullollisen hajuvettä ja aika näppärän posliinisen mukailun isokokoisesta koirasta, joka on laivan pienessä myymälässä. Tarkoitan, että majuri Falcon tosiaan tietää millä voi tyttöä ilahduttaa, ja tänä iltana minä aion sopia kaikki herra Bartlettin kanssa.

Huhtikuun 14 p:nä.

Niin, herra Bartlett ja minä sovimme kaikki viime iltana ja päätimme tulla mitä parhaimmiksi ystäviksi ja jutella aika paljon. Kun siis menin alas hyttiin hyvin myöhään, tuli majuri Falcon sinne tiedustelemaan, aiommeko minä ja herra Bartlett todella tulla ystäviksi, sillä hän sanoi, että tytöllä, jolla on minun aivoni, pitäisi olla paljon juteltavaa herra Bartlettin kaltaisen älykkään herrasmiehen kanssa, joka tuntee kaikki setä Samin salaisuudet.

Niin kerroin majuri Falconille, kuinka herra Bartlett ajattelee, että hän ja minä olemme ikäänkuin näytelmässä, sillä kaiken aikaa, kun hän minua Little Rockissa nimitteli, ajatteli hän todellakin, että minä olin sellainen. Ja kun hän sitten havaitsi, etten minä osoittautunutkaan sellaiseksi, sanoi hän aina luulleensa, että minä vain käytin älyäni herrasmiehiä vastaan ja että minulla todella oli aivan kylmä sydän. Mutta nyt hän ajattelee, että minun tulisi kirjoittaa näytelmä siitä, miksi kaikeksi hän minua Little Rockissa nimitteli ja kuinka meistä sitten seitsemän vuoden perästä tuli ystävät.

Sitten kerroin majuri Falconille sanoneeni herra Bartlettille, että kylläkin haluaisin kirjoittaa sen näytelmän, mutta ettei minulla tosiaan ollut siihen aikaa, koska kuluu varsin paljon aikaa päiväkirjani kirjoittamiseen ja hyvien kirjojen lukemiseen. Mutta herra Bartlett ei tiennyt, että minä luen kirjoja, mikä on omituinen yhteensattuma, koska hänkin niitä lukee. Ja niin hän lupasi tänä iltapäivänä tuoda minulle kirjan nimeltä "Hymyile herkeämättä", jota kaikki Washingtonin älykkäät senaattorit lukevat ja joka on hyvin elähdyttävä.

Sitten sanoin herra Falconille, että ystävyyssuhde herra Bartlettin kanssa on tosiaan aivan hermostuttava, koska herra Bartlett ei juo mitään ja hänen tanssimisestaan ei kannata puhuakaan. Mutta hän pyysi minua päivälliselle pöytäänsä, joka ei ole Ritzissä, ja minä sanoin, etten voinut tulla, mutta majuri Falcon sanoi, että minun olisi pitänyt se tehdä, mutta minä sanoin majuri Falconille, että melkein kaikella on rajansa. Niinpä minä jään hyttiin puoliseen asti ja sitten menen Ritziin syömään puolista herra Mountginzin kanssa, joka todella osaa kestittää tyttöjä.

Dorothy on ylhäällä kannella tuhlaten paljon aikaa herrasmiehen kanssa, joka on vain tennisshampinjooni. Niinpä aionkin soittaa hovimestaria ja tilata samppanjaa, joka tekee erikoisen hyvää merimatkalla. Hovimestari on vallan hauska nuorukainen ja hänellä on varsin surullinen elämäntarina ja hän kertoilee minulle mielellään kaikista kokemuksistaan. Tarkoitan, että hänet kuulemma vangittiin Flatbushissa, kun hän oli luvannut toimittaa eräälle herrasmiehelle erinomaisen hyvää viskyä ja häntä senvuoksi erehdyttiin luulemaan viinatrokariksi. Ja hänet pantiin kuulemma vankilaan ja samaan koppiin kahden muun herrasmiehen kanssa, jotka olivat kovin, kovin kuuluisia murtovarkaita. Tarkoitan, että heidän kuvansa tosiaan olivat julkaistuina kaikissa sanomalehdissä ja jokainen puhui heistä. Niinpä hovimestarini, jonka nimi on Fred, oli kovin, kovin ylpeä siitä, että sai olla samassa kopissa niin kuuluisain murtovarkaitten kanssa. Ja kun ne kysyivät häneltä, miksi hän siellä oli, ei hän kehdannut sanoa olevansa vain pirtutrokari, vaan kertoi sytyttäneensä koko talon palamaan ja polttaneensa ison perheen Oklahomassa. Ja kaikki olisikin muutoin mennyt hyvin, mutta poliisit olivat asettaneet koppiin diktafoonin ja käyttivät sitä todistuskappaleena häntä vastaan, eikä hän voinut päästä pois, ennenkuin oli tutkittu kaikki Oklahomassa sattuneet tulipalot. Ja minun mielestäni on aina paljoa kasvattavampaa jutella Fredin kaltaisen pojan kanssa, joka on kokenut paljon ja todella kärsinyt, kuin haastella sellaiselle herrasmiehelle kuin herra Bartlett. Mutta minun täytyy keskustella herra Bartlettin kanssa kaiken iltapäivää, koska majuri Falcon on sopinut siitä, että viettäisin koko iltapäivän hänen parissaan.

Huhtikuun 15 p:nä.

Eilen illalla oli laivalla oikeat naamiaishuvit, jotka todella olivat pelkkää hyväntekeväisyyttä, koska useimmilla merimiehillä kuuluu olevan orpolapsia, jotka he jättivät lähtiessään ulapalle, kun meri on kovin myrskyinen. Ja niin kannettiin iso kolehtikin, ja herra Bartlett piti vallan pitkän puheen orpojen hyväksi, varsinkin sellaisten, joiden vanhemmat ovat merimiehiä. Herra Bartlett haluaa tosiaan pitää paljon puheita. Tarkoitan, että hän mielellään pitää puheita silloinkin, kun hän on aivan yksinään tytön kanssa kannella kävelemässä. Mutta ne naamiaishuvit olivat vallan kivaa, ja muuan herrasmies näytti todella melkein herra Chaplinin jäljennökseltä. Dorothy ja minä emme oikeastaan aikoneet mennä tähän baaliin, mutta herra Bartlett osti meille kaksi nauhaketta laivan pienestä myymälästä, jotka me sidoimme lanteillemme, ja jokainen sanoi, että me olimme vallan siroja Carmen-tyyppejä. Ja herra Bartlett, majuri Falcon ja tennis-shampinjooni olivat tuomareina. Ja Dorothy ja minä voitimme palkinnot. Tarkoitan, että todella toivon, etten saisi useampia isokokoisia posliinijäljennöksiä koirasta, koska minulla nyt jo on kolme, enkä minä tosiaan käsitä, miksei kapteeni pyydä herra Cartieria järjestämään laivalla jalokivimyymälää, koska ei tosiaankaan ole suurta iloa mennä laivalla ostoksille herrasmiesten kanssa, kun ei muuta osteta kuin jäljennöksiä koirista.