Part 2

Toisessa kerroksessa hän pysähtyi erään oven eteen ja kuunteli jälleen. Äkkiä avautui ovi jossakin kauempana ja kuului raskaita askeleita käytävässä. Vielä kerran avautui ja sulkeutui ovi, ja askelten ääni kuului yhä laimeammin ja kauempaa, sammuen vihdoin jonnekin etäälle talon toisessa osassa. Mutta musta olento seisoi kauan liikkumattomana vielä senkin jälkeen, kun askelten ääni oli lakannut kuulumasta. Sitten valaisi hän taskulampulla avaten oven. Hän oli tullut suureen konttorihuoneeseen ja taskulampun terävä valo valaisi huonetta. Konttoripöytien ja tuolien tyhjät rivit näyttivät kuolleilta ja autioilta. Kirjoituskoneet olivat äänettöminä pöydillään. Kaikkialla oli niin äärettömän hiljaista.

Valo sammui ja huonekalut hävisivät jälleen pimeään äänettömän olennon kulkiessa sisähuoneisiin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin välähti valo taas hetkisen. Mustapukuinen tuli takaisin. Hänellä oli mukanaan raskas kantamus.

Toisen ja kolmannen kerroksen välikössä kirosi hän yhteen kiristetyin hampain. Hän oli pimeässä horjahtanut seinää kohden ja kantamuksen paino oli viedä hänet kumoon. Ponnistamalla kaiken voimansa pääsi hän jälleen tasapainoon, ja jatkoi jälleen kulkuaan. Autiolla kadulla katosi hän pimeään.

* * * * *

Seuraavana aamuna soi Kragin puhelin. Salapoliisi ei ollut vielä pukeutunut. Hän puuhaili vielä aamupuvussaan lueskellen kirjeitä ja sanomalehtiä. Hän vastasi puhelimeen.

-- Tämä on laivanvarustaja Skogseln. Tahdon kysyä, olisiko Teillä heti aikaa tulla konttoriini!

Hänen äänensä särähti hyvin hermostuneena.

-- Onko tapahtunut jotain? kysyi Krag.

-- Konttoriini on viime yönä murtauduttu, voitteko tulla?

-- Kyllä, minä tulen heti.

Asbjörn Krag sulki puhelimen.

5. Teräslipas.

Salapoliisi Asbjörn Krag alkoi aina alusta ryhtyessään tutkimaan sisäänmurtoja. Hän alkoi siitä ovesta, josta varkaan oli täytynyt tulla sisään ja päästyään siihen huoneeseen, missä varkaus oli lopullisesti tapahtunut, oli hän säännöllisesti päässyt selvyyteen tapahtuman kulusta ja kykeni arvioimaan, minkä laatuinen rikollinen kulloinkin oli kysymyksessä.

Tultuaan Kirkkokadulle, missä laivanvarustajalla oli konttorinsa, eräässä sen kadun suurimmista liiketaloista, pysähtyi hän toiselle puolelle katua ja alkoi tutkia lähemmin taloa.

Se oli suuri rakennus, paljon korkeampi viereisiään ja hän huomasi heti, että naapuritalojen katoilta oli mahdottomuus päästä tähän taloon ilman tikkaita. Laivanvarustajan konttorin ikkunoiden läheisyydessä ei ollut minkäänlaisia vesirännejä. Varkaan tai varkaiden oli siis kaikesta päättäen täytynyt mennä sisään portista.

Salapoliisi meni yli kadun portille. Krag tarkasteli hetkisen ulkosuojuksia tullen siihen tulokseen, ettei taloon voinut päästä portin ollessa suljettuna. Eikä hän huomannut jälkeäkään siitä, että portti olisi väkivaltaisesti murrettu auki. Sen, joka oli murtautunut sisään oli täytynyt tehdä varkauden ennen porttien sulkemista illalla tai sitten tulla taloon ennen sitä ja piilotella siellä siksi kunnes portit aamulla jälleen avattiin, tai sitten oli hänellä täytynyt olla erinomainen tiirikka tai oikea avain.

Noustessaan portaita, huomasi hän seinässä noin parin metrin korkeudella maasta aivan vastasyntyneitä naarmuja. Nämä naarmut, jotka olivat toisen ja kolmannen kerroksen välikössä, olivat varmasti syntyneet siten, että joku kova esine oli sattunut seinään. Alempana oli portaalla seinärappauksen jätteitä, jotka eivät saattaneet olla seitsemää, kahdeksaa tuntia vanhempia.

Asbjörn Krag pysähtyi Skogselnin oven ulkopuolella. Täälläkään ei näkynyt jälkeäkään siitä, että varas olisi murtautunut sisään. Ovessa oli patenttilukko ja sitä paitsi tavallinen, jotka oli täytynyt avata avaimilla. Ei pieninkään jälki osoittanut, että lukkoja olisi käsitelty kovakouraisesti.

Salapoliisi aukaisi oven ja tuli suureen, valoisaan konttoriin, jossa istui 3 naista ja 2 herraa kirjoittamassa pöytiensä ääressä. Eräs naisista tuli Kragia vastaan.

Ilmoittettuaan hänelle asiansa, osoitettiin hänet huoneeseen, jossa istui muuan herrasmies, joka näytti olevan hyvin hermostunut sekä kalpea. Hän on varmaan konttoripäällikkö, ajatteli Krag, ja hän varmasti tietää varkaudesta. Sieltä johdettiin hänet Skogselnin huoneeseen, jossa tämä hermostuneena ja kiihtyneenä kulki edestakaisin.

Nähdessään Kragin huudahti hän:

-- Vihdoinkin! Erinomaista, että tulitte. Olen odottanut Teitä kärsimättömänä!

Asbjörn Krag katsahti ympärilleen. Huoneessa oli kaksi ovea, toinen kassaholviin, toinen oli se, josta hän oli tullut sisään. Sen lisäksi oli huoneessa kolme ikkunaa, jotka kaikki olivat pihalle päin. Ikkunat olivat suljetut, mutta kassaholvin ovi oli raollaan.

Salapoliisi oli odottanut näkevänsä kaikki ylösalaisin käännettynä, pöytälaatikot auki revittyinä, tuolit kumollaan ja lattian täynnä papereita. Mutta täällä olikin kaikki mitä parhaimmassa järjestyksessä.

-- Täällä ei tosiaankaan näytä siltä, kuin täällä olisi tapahtunut varkaus. Tässäkö kunnossa kaikki oli tultuanne tänne aamulla?

-- Niin, minä en ole koskenut mihinkään. Tulin juuri äsken, eikä täällä ole ollut kukaan ennen minua.

-- Oliko tosiaankin täällä näin? Olivatko ikkunatkin myös kiinni? kysyi salapoliisi.

-- Kyllä, ja toisekseen on kerrassaan mahdotonta sitä tietä päästä sisään. Ikkunan lähellä ei ole palotikkaita eikä vesiränniä.

-- Kuka aukaisi konttorin tänä aamuna?

-- Konttoripäällikköni, herra Wittfooth.

-- Oletteko puhunut hänelle varkaudesta?

-- Kyllä, olen puhunut hänelle siitä, mutta kukaan muu henkilökunnastani ei tiedä varkaudesta. Soitin heti paikalla Teille.

Asbjörn Krag pyysi saada puhutella herra Wittfoothia ja teki muutamia kysymyksiä hänelle. Hän sai tietää, ettei Wittfooth ollut huomannut mitään epäilyttävää konttoriin tullessaan. Ovet olivat olleet lukittuina ja auenneet yhtä helposti kuin tavallisesti ja konttorissa oli kaikki ollut täysin samassa kunnossa kuin kaikkina muinakin aamuina.

Sen lisäksi sai Krag tietää siivoojattaren tavallisesti tulleen kello 4 aamulla ja menneen kello 6, koska hänellä oli pari muutakin konttoria siistittävä samassa talossa.

Varkauden oli siis täytynyt tapahtua kahden tienoissa yöllä, mutta miksei aikaisemminkin, sillä koko suuri liiketalo oli aivan tyhjä kello 7 jälkeen illalla. Talonmies oli ainoa, joka asui samassa talossa, ja hänen asuntonsa oli viidennessä kerroksessa aivan toiselle puolella rakennusta. Krag piti tarkoituksettomana kuulustella häntä.

Konttoripäällikön palattua huoneeseensa, sanoi Krag laivanvarustajalle.

-- Niin, nyt on siis kysymys siitä, mitä on varastettu ja mistä.

-- On varastettu teräslipas, jota säilytettiin kassaholvissa.

-- Oliko holvin ovi auki tullessanne tänne?

-- Ei, se oli suljettu, mutta ei lukittu.

Asbjörn Krag meni rautaovelle ja tarkasteli sitä perinpohjaisesti, mutta siinäkään ovessa ei ollut minkäänlaisia väkivallanmerkkiä. Salapoliisi pudisti päätään.

-- Totisesti, sanoi hän, varkaalla tai varkailla on täytynyt olla avain kaikkiin lukkoihin. Oletteko koettaneet avaimianne?

-- En.

Krag pyysi saada avaimet ja hän koetti niitä lukkoihin. Avaimet toimivat erinomaisesti. Lukoissa ei ollut mitään vikaa.

Salapoliisi antoi avaimet takaisin, ja pyysi laivanvarustajan näyttämään hänelle holvia. Se oli pieni, seinään muurattu huone. Se oli melkein täynnä konttorikirjoja ja papereita, yhdessä nurkassa oli ollut teräslipas. Krag tutki tämän huoneen myös mitä huolellisimmin, mutta jälkeäkään ei löytynyt.

-- Epäilettekö varkauteen ketään henkilökunnastanne? Varkauden suoritus osoittaa selvästi, että rikollisen on täytynyt hyvin tuntea huoneistot.

Laivanvarustaja pudisti päätään.

-- En, en tosiaankaan tiedä mitä uskoisin, vastasi hän.

-- Oliko lipas niin raskas, ettei yksi mies olisi voinut sitä kantaa?

-- Ei, se oli hyvin pieni lipas. Se saattoi painaa korkeintaan 20 kg. Kulta teki sen niin raskaaksi.

-- Kulta? Krag katsoi kysyvästi laivanvarustajaan.

-- Niin, enkö ole kertonut mitä lippaassa oli. Suokaa anteeksi hajamielisyyteni, mutta minä olen tosiaankin hyvin hermostunut.

Krag katseli miestä, joka oli jälleen alkanut kävellä edestakaisin, huomasi miten järkytetty hän oli. Hänen kasvonsa olivat liidunvalkeat ja käsi, missä hän piteli suurta, tummaa sytyttämätöntä sikaria, vapisi huomattavasti.

-- Kulta, niin, jatkoi Skogseln välttäen. -- Eräällä laivallani sain noin 5,000 puntaa kullassa eräältä englantilaiselta liikkeeltä, ja kun pankit oli jo suljetut, panin rahat lippaaseen. Kukapa olisi uskonut muuta kuin että ne olivat varmassa tallessa kassaholvissa.

-- Tiesikö kukaan muu kultalähetyksestä ja missä sitä säilytettiin?

-- Kyllä, konttoripäällikkö Wittfooth tiesi siitä myös. Hän auttoi minua rahojen lippaaseen panemisessa.

-- Eikö kukaan muu tietänyt siitä? Krag katsoi laivanvarustajaan vakavana.

Tämä kysymys näytti tekevän liikemiehen vielä hermostuneemmaksi, hän koetti sytyttää sikaarin. Kaksi ensimmäistä tulitikkua sammui. Vasta kolmannella onnistui hänen vapisevien käsiensä sytyttää sikaari. Krag melkein arvasi, minkälaisen vastauksen hän saisi. Hän tiesi isän ajattelevan poikaansa ja taistelevan itsessään, paljastaisiko hän hänet vai suojelisiko häntä. Lopulta näytti hän tekevän päätöksensä. Hän sanoi verkalleen:

-- Kyllä, poikani tiesi myöskin siitä. Hän oli myös täällä konttorissa. Ja hänellä on myöskin kaikki avaimet.

-- Myöskin teräslippaaseen?

-- Ei, ainoa avain on minulla. Minä olen aina pelännyt toista avainta luovuttaa muille. Ja tästä on johtunut myöskin se, etten ole ilmoittanut asiaa poliisiviranomaisille. Jumala varjelkoon! Tämä on kauheaa.

-- Te uskotte siis poikanne syylliseksi? kysyi Krag.

Laivanvarustaja näytti sangen avuttomalle ja hän puristi epätoivoisesti päätään:

-- Mitä pitäisi uskoa, sanoi hän. -- Sittenkään en uskoisi poikani tekevän sellaista, mutta kaikki kuitenkin osoittaa hänen olevan syyllisen. On hirveätä epäillä poikaansa varkaudesta!

-- Mutta eihän ole laisinkaan varmaa, että se on hän, joka on syyllinen, lohdutti Krag. -- Ei löydy vielä mitään ratkaisevia todisteita. Eikö lippaassa ollut mitään muuta kuin nuo 5,000 puntaa kullassa?

Laivanvarustaja muisti erään seikan:

-- Mutta tuon amerikkalaisen liikkeen suhteen minut vielä paha perii, huudahti hän.

Samalla hetkellä kuului ovelta huudahdus. Krag kääntyi ympäri. Laivanvarustajan poika oli tullut sisään. Hän katsoi vuoroin isäänsä vuoroin Kragia. Hänen kasvonsa osoittivat ääretöntä kauhua.

-- Mitä? Mitä nyt? änkytti hän. -- Mitä te tarkoitatte?

6. Amerikkalaiset sopimuspaperit.

Nuoren miehen käsi oli vielä oven rivassa. Hän oli kalpea ja hänen silmänsä olivat suuret ja tuijottavat. Koko hänen esiintymisensä osoitti äkkinäistä ja silmäänpistävää pelästystä. Aivan liian silmäänpistävää, ajatteli Krag. Laivanvarustajan mielestä osoitti hänen pelästyksensä syyllisyyden todisteen ja tämä sai hänen kasvonsa yhä vakavammaksi.

-- Vai niin, sinä uskallat vielä tulla tänne, sanoi hän.

Poika ravisti päätään.

-- En ymmärrä mitä tarkoitat, sanoi hän, ja yritti hymyillä. -- Miksi minä en uskaltaisi tulla? Mitä sitten on tapahtunut?

-- Sen saat nähdä.

Skogseln viittasi pojan luokseen ja astui ripein askelin kassaholviin, Asbjörn Krag seurasi heitä.

-- Katsohan tänne, sanoi laivanvarustaja, osoittaen paikkaa, missä lipas oli ollut. -- Täällä on ollut yöllä varkaita ja lipas on viety.

Asbjörn Krag seisoi aivan pojan vieressä ja hän kuuli aivan selvästi hänen heikon kuiskauksensa. Nuori mies huokasi helpotuksesta:

-- Ah, jumalan kiitos, mutisi hän.

Salapoliisi tarkasti häntä kasvoihin ja huomasi, miten niissä oli tapahtunut selvä muutos. Siitä saakka, kuin poika oli tullut isänsä huoneeseen, oli koko hänen ulkomuotonsa ollut todisteena tuskasta ja syyllisyydentunteesta. Nyt olivat hänen kasvonsa kokonaan kirkastuneet. Niin, nuori mies hymyilikin, ja hänen olemuksensa osoitti huomattavampaa varmuutta. Asbjörn Krag oli aivan ymmällä. Mikä saattoi olla syynä huomattavaan ja äkkinäiseen muutokseen ja mistä saattoi johtua tuo helpotuksen tunne, mikä hänessä ilmeni.

Salapoliisi kääntyi pojan puoleen.

-- Tämä varkaus on tapahtunut kovin salaperäisesti. Lukot eivät osoita minkäänlaisia väkivallanmerkkejä. Kaikki ovet ovat kaikesta päättäen avatut avaimilla, jotka ovat täydellisesti sopineet lukkoihin.

-- Vääriä avaimia? kysyi poika.

Krag kohautti olkapäitään.

-- Niin, vastasi hän, -- joko vääriä, mutta äärettömän hyvin tehtyjä avaimia, tai ovet ovat avatut oikeilla avaimilla. On tavattoman vaikeaa tehdä vääriä avaimia niin monimutkaiseen lukkoon, kun kassaholvin ovessa on, vioittamatta sen laitteita. Ja sitä paitsi on eräs toinen seikka, joka saa tämän kaiken vielä kummallisemmaksi ja se on se, että varas -- uskon nimittäin ainoastaan yhden varkaan -- että varas on erinomaisen hyvin tuntenut huoneiston. Hän on tullut sisään ja katsomatta oikealle tai vasemmalle mennyt suoraan johtajan huoneeseen. Sitten on hän avannut kassaholvin oven, mennyt suoraan sisään ja ottanut lippaan. Samaa tietä on hän sitten poistunut. Otaksun, ettei koko puuha vienyt 10 minuuttia enempää aikaa.

Salapoliisi katseli tutkistellen ympäri holvia puhuessaan.

-- Ja mitä sitten tulee varkaaseen, niin on hänen täytynyt olla voimakas mies. Hän on täällä sisällä ilman muuta nostanut lippaan olalleen. Hänen täytyy sitä paitsi olla suunnilleen minun mittaiseni, sillä minä huomaan, että hän ulos mennessään on lippaalla koskettanut seinää ja saanut siihen pienen naarmun.

-- Ettekö epäile ketään määrättyä henkilöä, kysy laivanvarustaja Kragilta, samalla pitäen poikaa silmällä.

Salapoliisi hymyili.

-- Teitä, herra laivanvarustaja, minä en voi epäillä, sillä te ette ole kyllin pitkä ja Teidän konttoripäällikkönne se ei myöskään voi olla, sillä hän ei ole niin voimakas, että hän kykenisi käsittelemään raskasta teräslipasta.

Krag kääntyi edelleen nuoren miehen puoleen ja jatkoi:

-- Mutta Teitä sitä vastoin, herra Oscar Skogseln, minä melkein tahtoisin epäillä. Te olette hieman pidempi kuin minä, siis koko sopii, ja sitä paitsi olen vakuutettu siitä, että teillä on riittävästi voimaa tuollaisen painon liikuttamiseen.

Laivanvarustaja nyökkäsi ja oli juuri aikeissa sanoa jotakin, mutta salapoliisi antoi hänen huomata, että hän tahtoi mielellään itse puhua, ja hän jatkoi yhä poikaan kääntyneenä:

-- Ja sitten on juuri Teillä kaikkien ovien avaimet, ja sitä paitsi Te olitte kolmas, joka tiesitte lippaan sisältävän 5000 puntaa kullassa.

Kun salapoliisi yhä jatkoi näin varmaa todistelua, alkoi poika huomata, että tosi oli kysymyksessä.

-- Pidättekö, herra Krag, kysyi hän hieman levottomasti, -- minua todellakin epäiltynä tähän varkauteen?

Salapoliisi katsahti isään ja näki hänenkin jännitettynä odottavan vastausta. Krag koetti saada äänensä niin välinpitämättömäksi kuin mahdollista kohottaen olkapäitään.

-- Tjaa, poliisin täytyy aina epäillä ja ettekä Te voi tässä tapauksessa itsekään kieltää, ettei minulla olisi tällaisiin epäilyksiin syytä. Mutta istuutukaamme, tahtoisin kysyä Teiltä, herra laivanvarustaja.

Kun kaikki olivat istuutuneet, kysyi Skogseln:

-- No, mitä siis haluatte kysyä?

-- Kuulkaahan, sanoi Krag, -- kysyin hetki sitten oliko lippaassa muutakin kuin kultaa ja silloin mainitsitte Te jotain sellaista kuin että sen amerikkalaisen liikkeen suhteen minun perii paha. Tuntui siltä kuin Te olisitte kiihtynyt jostakin, voitteko ilmaista sen minulle. Sillä saattaa ehkä olla merkityksensä.

-- Niin, joka tapauksessa ainakin minulle, vastasi laivanvarustaja, -- lippaassa oli nimittäin eräitä papereita, joiden kadottaminen saattaa tuottaa minulle monin verroin suuremman vahingon kuin 5,000 punnan varastaminen.

-- Mitä papereita ne olivat?

-- Ne olivat laivanrakentamissopimuksia. Olen varmasti ennemmin jo maininnut Teille niistä. Kysymyksessä on kolme laivaa, jotka tulevat pian valmiiksi. Koska laivojenrakentamissopimukset tehtiin ennen sotaa, ovat ne nyt tavattoman arvokkaita ja amerikkalainen liike koettaa käyttää kaikkia mahdollisuuksia hyväkseen vapautuakseen laivojen lopullisesta toimittamisesta. He saattavat nimittäin nyt jokaisesta laivasta saada monta kertaa enemmän kuin mitä minä olen sopimuksen mukaan velvollinen heille maksamaan. Ja juuri välttääkseni kaikkia ikävyyksiä lähetin edustajani Amerikkaan hyvissä ajoin suorittamaan viimeisen maksuajan erät ja vastaanottamaan laivat. Ja kaikkein pahinta asiassa on se, että minä olen myynyt jo kaksi laivoista ja nostanut lyhennysmaksut.

-- Mutta uskotteko varkaalle olevan mahdollista myydä sopimuskirjoja?

-- En, kukaan muu kuin minä ei voi ottaa laivoja huostaansa.

-- Sellaisessa tapauksessa uskon voivani hankkia nämä sopimukset takaisin, sanoi Krag, -- elleivät ne jo ole hävitetyt tai varas poistunut maasta.

Laivanvarustaja ilostui huomattavasti tästä toivorikkaasta lupauksesta.

-- Kuinka se kävisi? kysyi hän.

-- Ilmoittamalla ja lupaamalla palkkion, sanoi Krag -- ja suhteitteni avulla rikollisten piireihin.

-- Sepä hyvä, sanoi laivanvarustaja, -- 5,000 punnan tappion kestän, mutta ellei sopimuskirjoja koskaan saada takaisin, voi sellainen tuottaa liikkeelleni suuria vaikeuksia.

Samalla koputettiin oveen ja konttoripäällikkö tuli sisään mukanaan paketti, jonka hän jätti Skogselnille, sanoen:

-- Tämä tuli nyt postissa, se oli osoitettu liikkeelle, jonka vuoksi sen avasin. Mutta sen mukana ei seurannut mitään kirjettä, eikä muutakaan ilmoitusta, josta selviäisi, kuka on lähettäjä.

Laivanvarustaja avasi paketin ja otti esille kimpun koneella kirjoitettuja asiapapereita, joihin hän jäi suurin silmin tuijottamaan.

-- Täällä ovat nyt sopimuspaperit, sanoi hän, -- amerikkalaiset sopimuskirjat ovat tosiaankin tulleet takaisin.

7. Mies, jolla oli kummallinen nimi.

Kun laivanvarustaja oli selvinnyt ensimmäisestä suuresta ihmetyksestä saatuaan niin helposti tärkeät paperinsa takaisin, kysyi hän salapoliisilta minkä johdosta varas oli mahtanut paperit palauttaa.

-- Kaikesta päättäen, sanoi Krag, -- on tässä kysymyksessä joku ns. hienompi rikoksellinen. Tämän kolttosen on varmasti tehnyt joku herrasvaras. Ja hän on huomannut asiapaperit itselleen täysin arvottomiksi, mutta ymmärtänyt niitten suuren merkityksen Teille sekä ollut täysin tyytyväinen 5,000 puntaan.

Kun oltiin hetkinen juteltu kaikenlaista paperien takaisin saamisesta, pani laivanvarustaja asiakirjat kassaholviin sulkien samalla sen oven. Salapoliisi halusi päästä kahden kesken vanhemman Skogselnin kanssa ja ehdotti sen vuoksi, että mentäisiin jonnekin syömään aamiaista yhdessä, poika saisi sen aikaa olla konttorissa.

Asbjörn Krag käveli äänettömänä ravintolaan. Hänestä tuntui yhä varmemmalle se, että poika oli itse tehnyt murron tai että hän oli muutoin sotkeutunut siihen. Sopimuspapereitten takaisin lähettäminen viittasi myöskin sellaiseen. Mutta sittenkin oli hänen vaikea sitä uskoa.

Istuuduttuaan ruokasalin nurkkaukseen ja tilattuaan ruokaa, kysyi laivanvarustaja:

-- No, mitä uskotte varkaudesta? Uskotteko totta puhuen, että sen on tehnyt poikani?

-- En tiedä oikein mitä uskoa, vastasi Krag, -- mutta monet seikat saattavat epäilemään häntä syylliseksi. Sittenkään minä en luule häntä varkaaksi, mutta minä olen kuitenkin aivan varma siitä, että hän on kietoutunut johonkin epäilyttävään liikehommaan, jonka hän pelkää tulevan paljastetuksi.

-- Luuletteko hänen pelkäävän sitä, että minä tulisin tietämään hänen keinotteluasiansa?

-- Ehkä! Mutta minä uskon, että kysymyksessä on paljon pahempaa. Mutta sanokaahan minulle, oliko poikanne viime yönä kotona?

-- Sitä en tiedä. Hän asuu nykyisin hotellissa. Hän aikoo juuri muuttaa omaan huoneistoon.

-- Missä hotellissa?

-- Hotelli Skandinaviassa.

-- Silloin menemme sinne tiedustelemaan heti, kun olemme syöneet. Koska arvaan Teidän olevan hyvin levottoman, tulen soittamaan Teille käyntini tuloksista. Sillä, jos hän on ollut yöllä kotona, niin ei hän ainakaan ole murtoa tehnyt. Minusta tuntuu joka tapauksessa siltä, kuin hän ei olisi syyllinen ja minun vaistoni on harvoin minua pettänyt.

-- Toivon parasta. Rahat eivät niin paljoa merkitse. Jumalan kiitos, että olen saanut sopimuspaperit takaisin.

Asbjörn Krag ei vieläkään käsittänyt mitä nuori mies oli kassaholviin astuessaan tarkoittanut, päästäessään tuon vapauttavan huudahduksen "jumalan kiitos".

Ainoa järkevä selitys siihen oli hänen mielestään se, että poika itse oli varas, ja että hän oli pelännyt ja luullut jättäneensä jälkeensä joitakin todisteita, jotka olisivat voineet osoittaa hänet syylliseksi ja sitten, kun hän astui holviin huomasikin pelkonsa aiheettomaksi. Kaikesta huolimatta oli Krag hyvin epävarma. Nuori mies oli tehnyt häneen nyt kuten aikaisemminkin tavatessaan miellyttävän vaikutuksen, eikä hän senkään vuoksi halunnut uskoa Oscar Skogselnia varkaaksi.

Heti aamiaisen jälkeen meni Asbjörn Krag hotelli Skandinaviaan. Hän tapasi vanhan eteisvartijan ja keskusteli hänen kanssaan kauan aikaa laivanvarustajan pojasta. Eteisvartija ei voinut kuitenkaan muuta sanoa kuin että nuori Skogseln ei ollut ollut koko yönä kotona, vaan tullut vasta kello 8 aikaan aamulla. Silloin oli hän mennyt suoraan huoneeseensa. Eteisvartija oli sen lisäksi huomannut hänen menevän ulos yhdeksän aikaan ja oli hänellä silloin päällään toinen puku kuin kotiin tullessaan.

Nämä tiedot, jotka yhä vain lisäsivät epäluuloja nuorta miestä kohtaan, eivät suinkaan saaneet Kragia iloiseksi. Hän kiitti kuitenkin eteisvartijaa saamistaan tiedonannoista ja lähti portille päin.

Aikoessaan juuri astua kadulle, pysähdytti hänet kuitenkin nuorempi vahtimestari, joka jonkun verran epävarmana ja häveten sanoi:

-- Anteeksi, hyvä herra, mutta, mutta minä kuulin osan keskustelustanne eteisvartijan kanssa ja Te puhuitte jotakin herra Skogselnista, joka asuu tässä hotellissa, eikö niin?

Asbjörn Krag nyökkäsi.

-- Aivan oikein, sanoi hän. -- Tiedättekö jotakin kertoa hänestä?

-- Kyllä, vaikka en tiedäkään olevan sillä mitään merkitystä, mutta minä näin herra Skogselnin astuvan eteläiseen kaukojunaan, joka lähtee 11.30 illalla.

-- Oletteko varma, että se oli hän?

-- Aivan varma. Ja kuullessani Teidän kysyvän häntä, niin, ajattelin voivani Teille ehkä sen sanoa. Ehkä sillä ei ole mitään merkitystä, mutta tahdoin joka tapauksessa kertoa, mitä tiesin.

Salapoliisi hymyili ystävällisesti.

-- Monet kiitokset, sanoi hän.

Tultuaan hotellista soitti Asbjörn Krag ensi työkseen laivanvarustajalle, kertoakseen hänelle, mitä oli saanut tietää.

Vanhan miehen äänestä saattoi helposti huomata, miten iloiseksi hän oli tullut Asbjörn Kragin ilmoituksesta. Salapoliisista tuntui aivan kuin hän näkisi, miten laivanvarustajan kasvot loistivat ilosta.

Asbjörn Krag kulki ajatuksiinsa vaipuneena pitkin katuja. Hän oli nyt aivan varma siitä, ettei poika itse ollut murtoa tehnyt, mutta todistamatta oli, tiesikö poika mitään varkaista ja oliko hän heitä auttanut. Nuoren Skogselnin täytyi asiassa olla mukana, sillä varas oli käyttänyt oikeita avaimia ja tuntenut huoneiston. Krag päätti nopeasti ottaa hänestä lähemmin selvää.

Krag alkoi kävellä nopeammin. Kello oli puoli 12, ja hän päätti matkustaa Mossiin koettaakseen saada lähemmän selvyyden miehestä, joka oli sähkösanomat saanut ja pojan yöllisestä käynnistä siellä. Mutta ensiksi hänen täytyi sittenkin saada enemmän tietoja kreivistä.

Kymmenen minuutin kuluttua tiesi hän Nelsonin olevan huoneessaan kirjeitä kirjoittamassa. Hän oli ollut kotona koko päivän ja syönyt aamiaista ruokasalissa. Hän oli ollut aivan yksin eikä kukaan ollut käynyt hänen luonaan. Krag kysyi, oliko amerikkalainen käynyt yöllä ulkona, mutta eteisvartija ei tietänyt siihen varmasti vastata. Kukaan muukaan hotellin henkilökunnasta ei voinut antaa lähempiä selityksiä asiassa ja se eteisvartija, joka oli ollut yövuorossa ei sattunut olemaan nyt hotellissa.

Asbjörn Krag tapasi erään hyvän ystävänsä etsivästä osastosta, joka otti pitääkseen silmällä kreiviä hänen ollessaan matkoilla. Selvitettyään hänelle tapahtumain kulun, otti hän auton ja ajoi asemalle, hypäten viime tingassa etelään menevän junan toisen luokan osastoon.