Part 1

Produced by Tapio Riikonen

HERRASMIES VARKAANA

Salapoliisikertomus

Kirj.

STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]

Suomennos

Tampereella, Kustannusliike Alku, 1919.

SISÄLLYS:

1. Valekreivi. 2. Tuleva tehtävä. 3. Kragin käynti kreivin luona. 4. Sähkösanoma. 5. Teräslipas. 6. Amerikkalaiset sopimuspaperit. 7. Mies, jolla oli kummallinen nimi. 8. Huone n:o 6. 9. I.A.B. yhtiön osakkeet. 10. Automatka.

1. Valekreivi.

Tämä tapahtui neljän aikaan iltapäivällä.

Asbjörn Krag oli tapansa mukaan siihen aikaan päivästä Grand Hotellin kahvilassa. Hän kävi siellä tavallisesti, sikäli kuin aikaa oli, joka päivä ja kolmesta eri syystä: odotellessaan päivällistä, lukeakseen ulkolaisia lehtiä ja -- katsellakseen ihmisiä, jotka täällä kävivät, paikassa, joka oli tullut kaikennäköisten ja kaltaisten ulkolaisten tyyppien kokouspaikaksi.

Täällä hän oli tavannut juuri sellaisiakin olioita, joita kotimaansa viranomaiset innokkaasti etsivät ja silloin hän oli myöskin aina pitänyt huolen heidän kotimaahansa lähettämisestä.

Asbjörn Krag ei kiinnittänyt koskaan mitään huomiota naapureihinsa ennenkuin oli lukenut sanomalehtiä ja tilannut erikoisjuomaansa.

Kun hän tänään oli lukenut lehtensä ja tilannut vahtimestarilta lisää juotavaa, huomasi hän parin herrasmiehen juuri tulevan eteishuoneeseen ja istuutuvan lähimmän oven pielessä olevaan sohvaan. Salapoliisin katse kiintyi heti heihin.

Hän tunsi toisen olevan tunnetun laivanvarustaja Skogselnin pojan, miehen, joka siihen aikaan oli Kristianian rikkaimpia. Mutta laivanvarustajan poika ei tällä kertaa kiinnittänyt hänen mieltään vaan hänen seuralaisensa, roteva, hienosti puettu herrasmies, ulkonäöltään tyypillinen amerikkalainen, jolla oli hauskat ja miellyttävät kasvot ja jonka Asbjörn Krag oli mielestään varmasti tuntenut. Siitä mahtoi olla kauan aikaa jo kulunut.

Salapoliisi koetti muistella aikoja taaksepäin, päästäkseen selville miehestä. Vihdoin hän muisti. Mutta siitä oli jo kulunut viisitoista vuotta, se oli siihen aikaan, jolloin rikokset eivät olleet yleensä niin laajalti järjestettyjä kuin meidän päivinämme.

Mies oli amerikkalainen Nelson, rohkea ja sivistynyt rikollinen, joka vuonna 1900 teki kolttosiaan Kristianiassa Oslon kreivin nimellä.

Krag hämmästyi suuresti tästä odottamattomasta tapaamisesta. Hän oli uskonut miehen jo aikoja sitten kuolleeksi ja haudatuksi tai ainakin varmaan talteen teljetyksi vankilan muurien sisäpuolelle.

Samalla kuin Krag tunsi Nelsonin, kohotti hän Times-lehden kasvojensa kohdalle voidakseen itse pysyä piilossa tuntemattomana. Mutta hän ei sittenkään ollut varma, vaikka Oslon kreivi olisi jo kerinnyt hänet huomatakin, hän kurkisteli kuitenkin yli sanomalehden kreiviä, joka näytti keskittävän kaiken huomionsa keskusteluun Oscar Skogselnin kanssa. Tuntui sittenkin siltä kuin Oslon kreivi ei varmastikaan ollut huomannut Kragia ja salapoliisi oli siihen erinomaisen tyytyväinen. Hän koetti tehdä huomioita tulematta itse paljastetuksi, mutta vähitellen tuli hän kuitenkin siihen lopputulokseen että hänetkin oli nähty ja tunnettu. Hän huomasi kreivin vähän väliä katsovan häneen päin ja kun Krag pani lehden pois ja hänen katseensa kohtasi Nelsonin, nyökkäsi Nelson hänelle hymyillen, joka osoitti sitä iloa, mitä hänen entinen vastustajansa uudelleen tapaamisesta tunsi. Kreivi ei näyttänyt vähääkään pelästyneeltä tai tuntevan vastenmielisyyttä tapaamisesta ja ellei Krag olisi ennestään tuntenut miehen äärettömän voimakasta itsensähillitsemiskykyä, olisi hän varmasti uskonut ettei miehellä ainakaan tällä kertaa ollut pahoja aikeita mielessään.

Asbjörn Krag valmistautui lähtemään. Hän maksoi tarjoilijalle, pani pois lehden, joi lasinsa pohjaan ja nousi. Samassa hän huomasi Oslon kreivin pyytävän anteeksi laivanvarustajan pojalta, nousevan ja kun salapoliisi oli tulossa ovelle, kohtasi hän siinä Nelsonin, joka ojensi hänelle kätensä sanoen:

-- Olipa tosiaankin erinomaisen hauskaa nähdä teitä, herra Krag. Ette kai pahastuisi, pyytäessäni saada keskustella hieman kanssanne?

Salapoliisi puristi hänen kättään ja he siirtyivät kauemmaksi eteissaliin.

-- Se on minulle erinomaisen mieluista, parahin kreivi. Nyt minulla ei ole kuitenkaan aikaa. Minun täytyy mennä kotia päivälliselle.

-- Niin, minä en myöskään juuri nyt ole vapaa. Mutia ehkä voitte määrätä sopivan ajan myöhemmin iltapäivällä?

-- Kello seitsemän. Sopiiko?

-- Erinomaisesti, mutta missä?

-- Vaikkapa etsivänosaston virkahuoneessa, vastasi Krag vakavana.

Oslon kreivi hymyili koko kasvoillaan, kun hän katsahti salapoliisiin:

-- Te olette totisesti mainio, sanoi hän. -- En ole koskaan tavannut teidän asemassanne olevaa, jolla olisi niin loistava huumorinlahja kuin teillä, mutta tiedättehän ettei tapani ole käydä sellaisissa paikoissa. Määrätkäämme joku toinen paikka, esimerkiksi kotonanne.

-- Siellä te olette ennenkin ollut, vieläpä minun nukkuessanikin, sanoi Krag hymyillen. -- Mutta sittenkään ei minua haluta tavata teitä siellä. Ehkäpä teidän luonanne. Missä te asutte?

-- Tässä hotellissa, huoneessa numero 310. Mutta mihin aikaan? Sopiiko kello 7?

-- Mikä teidän nimenne nyt on?

Mies hymyili.

-- Nimeni on Nelson kuten viime kerrallakin. Te tulette siis?

-- Kyllä, tulen kello 7, sanoi Krag, nyökkäsi ystävällisesti etevälle roistolle ja meni noutamaan päällystakkiaan.

2. Tuleva tehtävä.

Asbjörn Krag ajoi autolla kotiin. Matkalla mietti hän päänsä ympäri, mikä oikeastaan mahtoi olla syynä siihen, että roisto tahtoi välttämättä saada tavata häntä.

Suurena mahdollisuutena piti hän sitä, että kohtaus oli tarkoitettu hänen saattamisekseen satimeen ja vaarattomaksi joksikin aikaa, pitää häntä vangittuna voidakseen itse esteettä järjestellä asioitaan. Tai ehkäpä tuosta lurjuksesta olikin tullut oikea mies tai ehkei hänellä juuri tällä kertaa ainakaan ollut mitään tekeillä eikä tahtonut näin ollen tulla epäillyksi vanhojen syntiensä vuoksi. Krag ei oikein tiennyt, mitä pitäisi uskoa.

Kun salapoliisi oli saanut päällystakkinsa naulakkoon, ilmoitti hänen emännöitsijänsä, että eräs herrasmies odotti vastaanottohuoneessa.

Krag meni sisään ja pieni, hieman kumarainen mies nousi ja tervehti häntä. Krag tunsi hänet ulkonäöltä. Hän oli laivanvarustaja Skogseln. Hän esitteli itsensä ja molemmat istuutuivat kirjoituspöydän ääreen. Näytti aluksi sillä kuin laivanvarustajalla olisi ollut vaikea alkaa asiaansa. Hän oli huomattavasti hermostunut ja epävarma. Vihdoin sanoi hän hitaasti ja kuin hapuillen jokaista sanaa:

-- Tulen luoksenne hyvin tärkeän asian vuoksi ja uskon voivani täydellisesti luottaa herra Kragin...

Laivanvarustaja vaikeni ja katsahti salapoliisiin, Krag viittasi kädellään:

-- Jatkakaa.

-- Niin, sanoi laivanvarustaja, -- olen tullut luoksenne poikani tähden.

Krag ei voinut olla ajattelematta tätä omituista sattumaa, että hänen luokseen tulee pojan isä, saman, jonka hän oli nähnyt juuri roiston seurassa, jonka hän oli tavannut ensikerran viidentoista vuoden kuluttua. Ja kyseessä täytyy olla jotain rikollista, koska isä kääntyy juuri salapoliisin puoleen.

Hetken kuluttua oli laivanvarustaja päässyt rauhallisempaan mielentilaan ja jatkoi kuin liikeasioista puhellen:

-- Jotta voitte paremmin käsittää epäilykseni, kerron teille liikeasioistani. Kuten tietänette, olen maan suurimpia laivanvarustajia ja olen läheisessä yhteydessä amerikkalaisten laivanveistämöiden kanssa. Ennen sodan puhkeamista olin tehnyt sopimuksen erään suuren amerikkalaisen veistämön kanssa kahden laivan rakentamisesta ja näiden piti valmistua kuukauden kuluttua. Sen vuoksi lähetin valtuutetun asiamiehen vastaanottamaan laivat. Edustajani sai mukaansa 250,000 markkaa rahassa ja arvopapereissa. Hän matkusti Bergenin kautta viikko sitten.

-- Onko tällä seikalla jotain tekemistä poikanne asian kanssa, keskeytti Krag. -- Hänhän on kaupungissa. Näin hänet vähän aikaa sitten.

-- Tulen pian asian ytimeen, sanoi laivanvarustaja. Mutta tahdon kuitenkin ensiksi huomauttaa olevani täydestä sydämestäni nykyaikaista osakekeinottelua vastaan, johon nuorempi polvi on niin intohimoisesti takertunut. Ja nyt olen tullut siihen tulokseen, että poikani on joutunut samanlaisiin liikepuuhiin. Ja hän alkoi pörssikeinottelunsa heti valtuutetun matkustettua Amerikkaan.

-- Te luulette...?

Laivanvarustaja kohotti olkapäitään.

-- Voidakseen tehdä sitä, tarvitaan rahaa, sanoi hän, -- ja voidakseen tehdä niin laajassa mitassa kuin poikani, tarvitaan paljon rahaa. Sitä paitsi Amerikkaan lähettämäni valtuutettu ja poikani olivat hyviä ystäviä. He ovat sitä paitsi olleet lukutovereita. Ja mistä hän muutoin olisi saanut rahoja? Ei hänellä ole mitään yksityistä omaisuutta. Ainoa mahdollisuus olisi se, että hän olisi saanut lainattua suuremman määrän rahaa.

-- Mitä te haluaisitte sitten minun tässä asiassa tekevän? kysyi Krag.

-- Niin, pyytäisin teidän ottamaan selvää, mistä hän on saanut rahaa, mihin papereihin hän on sitoutunut ja mistä määrästä. Voitteko ottaa tämän tehtäväksenne?

-- En, vastasi Krag. -- Sen laatuisia liikeasioita minä en tavallisesti hoida. Te erehdytte todellisen maailmanmiessalapoliisin tehtävien suhteen. Sellaiset sopivat tanskalaisille perheurkkijoille, mutta eivät minulle.

-- Pyydän anteeksi, sanoi laivanvarustaja änkyttäen, -- minun tarkoitukseni ei ollut suinkaan loukata teitä. En yksinkertaisesti tietänyt, miten tällaisen sotkun saisin selvitettyä ja huolissani tulin teitä ajatelleeksi.

Skogseln katseli häntä onnettomin, pyytävin katsein, mutta Krag ei kuullut sanaakaan hänen anteeksipyynnöistään. Hän tuli ajatelleeksi, että eiköhän vain Oslon kreivin sormet olleet tavalla tai toisella mukana tässä asiassa. Ja se ajatus ratkaisi hänen päätöksensä.

Laivanvarustaja nousi lähteäkseen, mutta Krag esti häntä.

-- Tahdon sittenkin auttaa teitä, hän sanoi, -- sillä luulen tämän asian olevan yhteydessä erään toisen seikan kanssa, joka minua huvittaa. Näin tänään poikanne erään vaarallisen, kansainvälisen rikollisen kanssa. Tämä roisto oli viisitoista vuotta sitten Kristianiassa, enkä ole häntä sen jälkeen nähnyt ennenkuin tänään.

Laivanvarustajan kasvot, jotka Kragin antaman lupauksen jälkeen olivat uudelleen kirkastuneet, osoittivat kauhua tämän kuultuaan.

-- Uskotteko, uskotteko tosiaankin, että poikani olisi joutunut rikollisten pauloihin, kysyi hän tuskallisesti.

-- Se ei ole kovinkaan uskottavaa, koetti Krag häntä rauhoittaa. -- Mutta nyt täytyy teidän luvata olla hiiskumatta sanaakaan tästä asiasta kenellekään ja olla ryhtymättä minkäänlaisiin toimenpiteisiin häntä kohtaan.

-- Sen lupaan.

-- Silloin ryhdyn alkupuuhiin jo tänä iltana ja tulen konttoriinne huomenna yhdentoista aikaan päivällä. Jos jotain uutta sattuisi, voitte soittaa minulle.

Asbjörn Krag kirjoitti puhelinnumeronsa eräälle kortille ja hyvästeli laivanvarustajaa, joka yhä vielä näytti olevan kovin järkytetty siitä, että hänen poikansa oli joutunut vaarallisten rikoksellisten seuraan.

Hetken kuluttua ajoi Krag etsivään osastoon ja meni päällikön huoneeseen. Täällä tarkasti hän kaikki ilmoitukset ulkolaisista rikoksellisista ja luettelot henkilöistä, joista toisten maitten viranomaiset olivat ilmoittaneet. Sen jälkeen keskusteli hän etsivänosaston päällikön kanssa ja kun hän palasi ulkona odottavaan autoonsa, hymyili hän itsekseen tyytyväisenä.

Auto pysähtyi Grand Hotellin edustalle ja täsmälleen kello 7 koputti hän Oslon kreivin ovelle ja astui sisään.

Nelson nousi ja meni salapoliisia vastaan.

-- Täsmällinen kuten tavallista, sanoi hän ja auttoi Kragia päällystakkiaan riisumaan ja pyysi istumaan.

Salapoliisi istui vastapäätä kreiviä ja sytytti savukkeen Nelsonin jalokivillä koristetusta savukekotelosta.

-- Tämäpä on erinomainen savuke, sanoi Krag. -- Mutta käykäämme suoraan asiaan. Mistä te halusitte kanssani keskustella?

3. Kragin käynti kreivin luona.

Oslon kreivi katsoi hetkisen tutkivasti Kragiin.

-- Niin, herra Krag, sanoi hän, -- muistan viime käynniltäni kaupungissa, miten tavaton kyky teillä on sekaantua toisten ihmisten asioihin. Huomasin, että te olette kovin huvitettu myöskin minusta ja minun asioistani ja teidän sekaantumisenne niihin sai aikaan siksi paljon vahinkoa ettei kannattanut sillä kertaa pitemmälle jatkaa. Täytyi panna myymälä kiinni ja pudistaa Kristianian pölyt jaloistani. Otaksun myöskin teidän, herra Krag, vielä muistavan tapaukset, joita tarkoitan.

-- Kyllä, minulla on hyvin hyvä muisti, sanoi salapoliisi, -- paras ystäväni Nelson, jatkoi hän, -- mutta ei kai syynä ollut ainoastaan vanhojen muistojen elvyttäminen, joka sai teidät pyytämään minua tulemaan luoksenne?

Kreivi karisti sirosti tuhkan savukkeestaan.

-- Ei, herra Krag, ei se yksistään, sanoi hän, -- mutta te muistatte varmasti, että minulta jäi jättäessäni viitisentoista vuotta sitten äkkiä tämän maan muutamia pikku asioita selvittelemättä täkäläisen poliisin kanssa, koska minulla ei ollut siihen aikaa.

Asbjörn Krag hymyili.

-- Aiotteko siis sanoa tulleenne nyt maksamaan velkojanne?

-- En, herra Krag. Mutta sen vuoksi pyysin saada keskustella kanssanne. Minulla ei ole nyt nimittäin aikaa sen tilin järjestämiseen, aikani on kokonaan sidottu paljon tärkeämpiin toimiin.

Asbjörn Krag alkoi nyt ymmärtää, mitä roisto oikein tarkoitti. Nelson pelkäsi joutuvansa kiinni ja vapaaseen asuntoon jonnekin vankilaan, jolloin hän menettäisi vapautensa ja etuoikeutensa pidemmäksi aikaa. Nyt yritti hän saada salapoliisin vaikenemaan.

Kreivi jatkoi:

-- Ja kun te nyt, herra Krag, olette tuntenut minut ja kun te olette aivan varmasti ainoa, joka minut vielä tunsitte, koska siitä on niin monta vuotta kulunut, kun viimeksi täällä olin, tahdon suoraan kysyä, onko teillä mitään erikoista syytä minun pidättämiseeni?

Nelson katsoi jännittyneenä odottaen Kragiin ja hän vuorostaan viivytti hetkisen vastaustaan.

-- Minulla ei nyt juuri ole ehdotonta syytä teidän asettamiseenne telkien taakse.

Nelsonin silmät loistivat tyydytyksestä.

-- Te ette siis aio tehdä minulle mitään? ilmoitti hän.

-- En, en aio ryhtyä teidän suhteenne mihinkään toimenpiteisiin, en nyt.

Näytti siltä kuin kreivi olisi tuntenut kevennyksen sydämellään tämän vastauksen jälkeen, mutta samalla näytti hänelle olevan kuitenkin vaikeaa salata kummastustaan. Hän istui ääneti hetkisen, puhallellen haikuja savukkeestaan, mutta äkkiä hän alkoi hymyillä ja katsahti sauhun läpi tutkivasti Kragiin. Siinä hymyssä oli ivaa.

-- Rakas, Asbjörn Krag, te olette totisesti vanhentunut.

-- Mitä tarkoitatte?

-- Te olette tullut vanhemmaksi. Hiukset ovat ohimoilta aivan harmaat ja päälaelta ovat ne kokonaan kadonneet.

Krag hämmästyi. Hän ei ymmärtänyt, mitä amerikkalainen tuolla puheellaan hänen iästään oikein tarkoitti.

-- En ymmärrä teitä, sanoi hän.

-- Sitä paitsi eräs toinenkin seikka, sanoi Nelson.

Krag pudisti käsittämättä päätään.

-- Ehkä olette ystävällinen ja selitätte suoremmin. En ymmärrä tarkoitustanne.

-- Niin, vuosien mukana muuttuu aina lempeämmäksi ja sääliväisemmäksi, sanoi amerikkalainen koettamatta enää laisinkaan pidättää ivallista painostusta äänessään, -- olen tietysti kovin iloinen päätöksestänne olla minua vangitsematta, mutta suoraan sanoen, jännittävämpää tämä ennen aikaan oli. Mutta olettehan te myöskin minua vanhempi.

Krag katsahti häneen ja kohotti olkapäitään:

-- Te olette etevä heittiö, parahin kreivi, mutta lakiasioihin te ette ole perehtynyt.

Nyt ei Nelson vuorostaan ymmärtänyt.

-- Kuinka niin? Mitä te sillä tarkoitatte, etten ole lakiasioihin perehtynyt?

-- Tahdon teille selittää. Siitähän on jo kulunut viisitoista vuotta, kun olitte viimeksi täällä ja ne lainrikkomukset, joihin teitte itsenne syypääksi, ovat jo kuoletetut tai kauan sitten unohdetut ja etsivissä osastossa olen ottanut selvää siitä, ettei teistä myöskään ulkomailta ole ilmoitusta tehty.

Ivallinen piirre katosi Nelsonin kasvoilta, mutta hän hymyili sitä leveämmin.

-- Vai niin, vai sillä tavalla. Teillä ei ole siis mitään syytä vangita minua.

-- Kyllä on.

-- Kuinka niin? kysyi Nelson hieman hämmästyneenä.

-- Onpa eräs syy varmasti, jonka nojalla voisin riistää teiltä vapauden, sanoi Krag. -- Uskon aivan varmasti, että te tulette tekemään jonkun konnantyön, mutta ikävä kyllä ei ole tällä kertaa mitään perusteita pidätykseen.

-- Ja te siis valittaen toteatte, että teidän täytyy jättää minut rauhaan.

-- En, vastasi Krag vakuuttavasti, -- te voitte olla aivan varma siitä, etten minä tule jättämään teitä rauhaan. Tunnen teidät ennestään ja olen lujasti päättänyt olla varuillani.

Kreivin kasvot loistivat pelkkää mielihyvää, kun hän hetken kuluttua sanoi:

-- Ikävä kyllä minulla on kovin vähän aikaa tällä kertaa. Se seikka, että te sekaantuisitte asioihini ei estäisi minua täyttämästä suunnitelmiani, se ainoastaan viivyttäisi lähtöäni. Sen vuoksi neuvoisin mitä vakavammin teitä tekemään pienen virkistysmatkan, joka pidättäisi teidät viikon päivät pois kaupungista.

-- Ei, tulen pysymään kaupungissa ja vastapalvelukseksi huolenpidostanne annan teille sen neuvon, ettette unohtaisi minun olevan täällä.

-- Otan kaikki kohdat laskelmissani huomioon, mutta tahdon ainoastaan varoittaa teitä käymästä estämään suunnitelmiani. Muistakaa, että olen sellainen elämän karaisema, joka on täynnä vaaroja, jotka minä olen tottunut voittamaan. Enkä minä perusta mistään. Sekaantumisenne asioihini tällä kertaa saattaa käydä teille hyvin vaaralliseksi. Viime kerralla pelastuitte aivan sattumalta hengissä.

Asbjörn Krag kohotti olkapäitään vastaamatta mitään. Amerikkalaisen katse kävi kylmäksi ja tiukaksi.

-- Se saattaa maksaa teille henkenne, sanoi hän uhkaavasti.

Salapoliisi hymyili ivallisesti.

-- Luuletteko tosiaankin voivanne pelottaa minua, sanoi hän. -- Teidän pitäisi tietää, että minä olen tottunut vaaroihin ja jännittäviin seikkoihin. Ja voitte olla varma siitä, että moni ennen teitä on uhannut henkeäni. Kuten vastikään sanoitte, minä olen tullut vanhaksi, eikä kukaan ole voinut sitä estää. Ja voitte olla vakuutettu, ettei minun murhaamiseni käy niin helposti kuin konstaapeli Graaffin, jonka te kerran otitte hengiltä. En ole käynyt vuosien mukana heikommaksi, enkä vaarattomammaksi, enkä epäile hetkeäkään, etten vielä kerran voisi teitä voittaa.

Salapoliisi nousi lähteäkseen. Kreivi seurasi häntä ja aukaisi oven.

-- Siis meidän välillemme on julistettu sota, sanoi hän.

-- Niin on, vastasi Asbjörn Krag. -- Hyvästi, herraseni.

Hän meni. Kreivi pysähtyi ovelle ja katsoi hänen jälkeensä.

4. Sähkösanoma.

Tultuaan kadulle kreivin luota, oli hän jo päättänyt samana iltana pitää vastustajaansa silmällä. Hän riensi kiireesti erääseen pieneen hotelliin kaupungin keskuksessa. Hänellä oli siellä oma huoneensa, joka oli yksinomaan hänen käytettävissään, ja jossa hänet hyvin tunnettiin. Hän käytti usein tätä huonetta väijytellessään kaupungilla ja etenkin johtaessaan ihmisiä harhaan. Pääasiallisesti käytti hän huonetta puvun muuttoon, mutta myöskin piilopaikkana ollessaan itse epäiltynä ja päästäkseen eroon seuraajistaan.

Huoneessa oli kaikki tarvittavat naamioimisvehkeet, puvut, ihomaalit, irtotukat jne. Ja Krag oli täysin oppinut mestari naamioimistaidossa.

Hän viipyi tällä kertaa huoneessa kymmenisen minuuttia ja tultuaan ulos, oli hän muuttunut punatukkaiseksi tyypilliseksi englantilaiseksi herrasmieheksi monokkeli silmässä ja kasvoilla välinpitämätön, liikkumaton ilme. Krag teki naamioinnin aina mitä huolellisimmin, kun vain kyseessä oli teräväsilmäisen ja vakoilevan vastustajan silmälläpito. Hän ei tyytynyt ainoastaan kasvojensa muuttamiseen, vaan hän muutti vaatteet kiireestä kantapäähän sekä käyntinsä ja ryhtinsä.

Vähän vaille kahdeksan astui englantilainen herrasmies Grand Hotellin kahvilaan istuutuen pöydän ääreen, josta oli vapaa näköala yli eteissalin. Puhtaimmalla englanninkielellä, Lontoon murteella, pyysi hän whiskyä ja soodavettä, otti Daily Mailin taskustaan ja alkoi nähtävästi hyvin innokkaana lukea sen tiheitä palstoja.

Asbjörn Krag oli laskenut siten, että jos kreivi olisi järjestänyt tapaamisen jonkun toisen henkilön kanssa myöhemmin illalla, niin olisi hän varmaankin ottanut huomioon yhden tunnin ajan keskustelua varten Kragin kanssa ja kun salapoliisin käynti oli nyt kestänyt ainoastaan vähän yli puoli tuntia, tuntui hyvin todennäköiseltä, että kreivi oli vielä huoneessaan.

Tämä laskelma näyttikin pitävän paikkansa. Hetkisen Asbjörn Kragin tulon jälkeen, näki hän laivanvarustajan pojan tulevan eteissaliin ja heti sen jälkeen tuli myöskin amerikkalainen alas portaita päällystakkiinsa pukeutuneena.

Tällä ajalla oli Asbjörn Krag jo kerinnyt maksamaan juomansa, ja kun molemmat herrat poistuivat iloisesti keskustellen hotellista, pisti toinenkin englantilainen Daily Mailin taskuunsa, nousi ja alkoi heitä seurata sopivan matkan päässä.

Nelson meni seuralaisineen kansallisteatteriin. Katseltuaan kaksi näytöstä Cornevillen kelloista, siirtyivät he ravintolahuoneeseen Kragin luonnollisesti seuratessa perässä.

Täällä aukaisi hän jälleen Daily Mailin ja luki sitä ahkerasti koko ajan. Samalla hän huomasi laivanvarustajan pojan lähettävän asiapojan matkaan mukanaan pieni paperilappunen, johon oli jotakin kirjoitettu.

Samaa poikaa puhutteli hetki sen jälkeen englantilainen herrasmies hyvin kehnolla norjankielellä.

Tullakseen paremmin ymmärretyksi, pisti hän viisimarkkasen pojan käteen ja sai siten tietää pojan soittaneen sähkösanomakonttoriin lähetettäväksi seuraavan sisältöisen sähkösanoman:

"P. T. Goete. Arnesens Hotell. Moss. Kaikki kunnossa. Ole valmis. Oscar."

Englantilainen palasi takaisin pöytäänsä, otti Daily Mailin ja joi kahviaan samaan aikaan kuin kaksi herraa läheisessä pöydässä.

Lähellä yhtätoista poistuivat Nelson ja Oscar Skogseln. He erosivat aivan portin ulkopuolella. Kreivi suuntasi kulkunsa Grand Hotelliin päin.

Englantilainen seurasi häntä ja odotti hotellin ulkopuolella kunnes näki valojen syttyvän huoneessa numero 310. Sitten palasi hän pukuhuoneeseensa, ja jonkun ajan kuluttua istui salapoliisi Asbjörn Krag Grand Hotellin kahvilassa saman pöydän ääressä, jossa aikaisemmin oli istunut punatukkainen englantilainen.

Täällä istui hän kello yhteen saakka, mutta kreiviä ei näkynyt. Vihdoin lähti Asbjörn Krag kotiin tarkistettuaan ensin, että valo huoneessa 310 oli sammutettu ja kreivi siis kaikesta päättäen mennyt vuoteeseensa.

Eipä ollut salapoliisi uskonut saavansa lopettaa työtään näin aikaisin tänä iltana. Hän oli ollut aivan varma siitä, että kreivi menisi ulos illalla. Öisinhän sen laatuiset miehet tavallisesti työnsä tekevät. Ehkäpä Nelson ei ollut kerinnyt varaamaan itselleen vielä riittävästi apulaisia. Hän oli toivonut saavansa tilaisuuden vakoilla Nelsonia ja päästä selvyyteen paikasta, missä mies tapasi apureitaan. Mutta nyt alkoi Kragista melkein tuntua siltä kuin kreivi olisikin yksin tällä kertaa ja ettei hän nykyisiä suunnitelmiaan varten apulaisia tarvitsisikaan. Ehkäpä Nelson olikin vain mukana osakehuijauksissa. Sitä todisti osaksi sekin, että hän oli niin paljon nuoremman Skogselnin seurassa, jota juuri oma isänsäkin epäili tällaisesta keinottelusta. Kragia ihmetytti myöskin mitä P.T. Goetelle lähetetty sähkösanoma oikein mahtoi tarkoittaa.

Krag ei kyennyt vielä tekemään mitään varmoja loppulaskelmia. Hän oli liian vähän asioista selvillä.

* * * * *

Asbjörn Kragin nukkuessa kuljeskeli muuan suurikasvuinen herrasmies pitkin kaupungin katuja hämärtävässä kevätyössä.

Näytti siltä kuin mustapukuinen herrasmies olisi odottanut jotain. Levottomana kuljeskellen katsoi hän vähän väliä kelloaan. Kaikesta päättäen odotti hän määrättyä kellonlyöntiä. Käveltyään kauan aikaa edestakaisin samaa katua, siirtyi hän Kirkkokadulle ja pysähtyi hän erään portin ulkopuolelle. Avainnippu kilahti ja samassa hetkessä hävisi hän porttikäytävän pimeyteen. Hän ei sulkenut porttia jälkeensä.

Häiritsemättä vähäisestikään yön hiljaisuutta, nousi hän portaita, joissa oli aivan pimeää. Mutta hänen äänettömät askeleensa eivät hapuilleet. Hän kulki niin varmana kuin hän tuntisi joka ainoan porrasaskeleen. Hän pysähtyi vahan väliä ja kuunteli yön hiljaisuuden yksitoikkoista humua.