Part 5

"Jatketaanko sotaa kuninkaan vai kansan puolesta? Jos kuninkaan puolesta, niin kysymme, eivätkö uhrit jo riitä, jos kansan hyväksi, niin eikö kuninkaan tule tehdä uhreja? Pankoon likoon miljonansa. Ottakoon tarjottimen käteensä, jolla hän pyytää kannatusta kansalta, tovereiltaan miljonapohätoilta ja muilta. Pyytäköön myös apua sukulaisiltaan. Julistakoon koko Kreikan yhdeksi sotaleiriksi. Kutsukoon aseisiin joka miehen, joka kykenee aseita kantamaan. Polttakoon poroksi kaupungeita ja kyliä, lähteköön itse vuoristoihin ja rotkoihin, joissa kansan olemassaolo ratkaistaan. Kutsukoon takaisin kaikki upseerit, jotka ovat osottaneet itsensä kykenemättömiksi, antakoon vaikuttavat paikat armeijan parhaille. Pankoon toimeen kaikki, mitä on uhannut ja julkilausunut keskusteluissaan sanomalehtimiesten kanssa. Asestakoon jokaisen kauppalaivan, uskaltakoon vaarallisimmatkin asiat, kutsukoon koko kansan aseisiin. Nostakoon taisteluun Aigeian meren asukkaat, sytyttäköön kapinansoihdun kaikkialla, missä vaan on helleeni, niin taistelu on joko päättyvä meille voitoksi, taikka kaikki on palava poroksi. Jos hän ei voi tätä kaikkea tehdä, niin rientäköön hän itse, jonka hyväksi Deligianniin tunnustuksen mukaan sotaan ryhdyttiin, itse ja yksinään pyytämään valtain välitystä rauhan aikaan saamiseksi. Pyytäköön hän itse sitä, ilman hallituksen sekaantumista, ja kirjoitettakoon historiaan, että jälleen yksi kuningas on pakottanut kansansa sotaan kruunuaan pelastaakseen, mutta että hän tappiolle jouduttuaan oli kyllin rohkea nöyryyttääkseen itseään ja pyytääkseen voimakkailta armoa.

[Kuva: Kuningatar Olga.]

"Kansa vaati sotaa, mutta vakavaa ja hyvin valmistettua sotaa. Hallitus taas ryhtyi sotaan keveällä mielellä ja huonoilla valmistuksilla.

"Larissassa ei voitettu helleeniläistä armeijaa, vaan sen prinssit ja komentajat. Sitä todistaa sekin seikka, ettei Edhem pasha kohta tullut Larissaan, koska hän pelkäsi sotajuonta. Tätä uuden hallituksen tulee mielessä pitää. Jos sotaa jatketaan, niin sitä on jatkettava kansan hyväksi ja kansan kautta. Pelastettakoon kansan kunnia ja pakotettakoon syylliset johtajat juomaan nöyryytyksen malja viimeiseen pisaraan saakka. Ensimmäiseksi on armeijan ylin komentaja, kruununprinssi takaisin kutsuttava. Kutsuttakoon takaisin kaikki rikolliset miehet ja annettakoon uusille miehille toimeksi puolustuksen ja hyökkäyksen toimeenpaneminen."

Kirjoituksen sofistiikka on silmään pistävä. Lehti moittii kuningasta siitä, että hän noudatti kansan tahtoa, joka oli niin voimakas, että hän muutoin olisi menettänyt kruununsa.

Kreikkalaisten on vaikea sulattaa sitä, että kuningas saa palkkansa kullassa, ja että hän tarkkuudella on koonnut itselleen suuren omaisuuden. Siitä viittaus hänen miljoniinsa. Epäluulo kuningasta vastaan oli niin suuri, että väitettiin hänen käyttäneen sotaa keinotteluun kreikkalaisilla arvopapereilla. Hänen siveellisyydestään levitettiin rumia juttuja. Kuninkaan suosio oli niin suuresti alentunut, ettei hän mielellään näyttäytynyt Atheenan kaduilla, ja hänen palatsinsa näytti autiolta. Häntä pidettiin pelkurina, kun hän ei lausunut kehotuksen sanoja sotamiehille, joita joka toinen päivä lähetettiin armeijaan. Käydessään eräässä sotilassairashuoneessa sai hän kuolevalta sotilaalta kuulla katkeria syytöksiä, jotka Atheenan sanomalehdet julkaisivat. Vihdoin eron saanut meriministeri Levidis teki viittauksia maankavalluksesta, kuningas muka oli antanut laivaston komentajalle salaisia vastaohjeita, jotka lamauttivat sen toiminnan. Nämä syytökset eivät voi olla muuta kuin kreikkalaisten vilkkaan mielikuvituksen luomia. Mutta niitä uskottiin empimättä, ja ne järkyttelivät kuninkaan valtaistuinta. Kuningas ei osannut tyydyttää yleistä mielipidettä; vähän suuremmalla ritarillisuudella ja anteliaisuudella hän olisi suuressa määrin parantanut asemaansa. Kreikkalaisiin on semmoisilla avuilla niin helppo vaikuttaa.

Kuva: [Deligiannis ja Edhem pasha Thessaliassa, kreikkalainen pilakuva.]

Niinä raskaina päivinä, jotka seurasivat häpeällisiä pakouutisia, oli suuttumus Atheenassa tietysti suuri. Pelättiin kapinaa, etenkin kun kaupungissa oli paljon maalaisia reservimiehiä, jotka oli kutsuttu sotapalvelukseen, vaan joita ei aseiden, eikä varustuksien puutteessa voitu lähettää matkaan. Kadut olivat täynnä näitä paimenia ja merimiehiä, jotka näyttivät odottavan sopivaa tilaisuutta. Ne kuvaukset mielenosotuksista, joita sähkösanomina lähetettiin pitkin maailmaa, olivat kuitenkin kovasti liioiteltuja. Enimmäkseen mielenosottajat olivat puolikasvuisia poikia, joita aina huvittaa kiljua. Huhtik. 27 päivää sanoivat Atheenan lehdet "historialliseksi päiväksi", koska silloin tapahtuivat suurimmat mielenosotukset, ryöstettiin asepuoteja j.n.e. Mutta niin kamala se ei sentään ollut kuin luulisi. Vaikka kaiken päivää ahkeraan liikuin pitkin kaupungin katuja — Aiolon kadun, jonka varrella puodit ryöstettiin, kuljin vähän ennen noita tapauksia kahteen kertaan edes takaisin — niin ei metelin jälkiä huomannut mitään. Tosin oli paljon rahvasta liikkeellä, hyvinkin paljon, etenkin Perustuslain torilla ja leveällä Stadionin kadulla, mutta se oli sävyisää, rauhaisaa yleisöä, joskin huolestuneen näköistä. Ei pahaa sanaa, ei vihaista silmäystä, eikä tavallista suurempaa ääntä. Kymmenkunta sanomalehtipoikaa oli yhä edelleen täydellisesti "ääntäantavana" osana yleisöä. Ehkä väjyi kapina kuitenkin tuon tyyneyden alla, ehkä se olisi voinut tulla äkkiä ja odottamatta kuin maanjäristys.

Kiihtyneitä keskusteluja kyllä huomasi siellä täällä. Pari kolme henkilöä oli joutunut sanakiistaan, tietysti soodasta, mulkoilivat toisiaan, jotta silmät olivat päästä pullistua, huitoivat käsillään ja papattivat kreikkaansa niin nopeaan, että muukalaisen oli mahdoton sanaakaan käsittää heidän väittelystään. Väittelijäin ympärille kokoontui yhä enemmän rahvasta, joka tyvenesti, vaikka tarkkaan kuunteli sanakiistaa. Perustuslain torilta siirtyi muuan ryhmä vähän korkeammalle, sen hotellin kulmaan, jossa asuin. Siihen vähitellen kokoontui pari kolme sataa henkeä, suureksi osaksi maalaisia. Jonkun ajan kuluttua tästä erosi ryhmä, muutama kymmen henkeä, joka vähitellen siirtyi kuninkaallisen linnan edustalle. Tuohon ensimmäiseen kimppuun keräytyi verkalleen yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, useimmat arvatenkin uteliaisuudesta, odottamaan, mitä tapahtuisi. Ensimmäisinä olivat katupojat. Linnan edustalla oli kaksi komeata vahtisotamiestä euzonien puvussa, Nämä eivät näyttäneet olevan rahvaasta milläänkään, keskustelivat sen kanssa vapaasti, naureskelivat, seka päästivät jonkun nousemaan linnan portaille, jopa tunkeutumaan etehiseen saakka.

Kauan seisoin joukossa, odottaen jotain tapahtuvaksi, mutta turhaan. Joku upseeri näytti yhdessä kohdassa rahvaalle selittävän sodan vaiheita. Nyt linnan portailla syntyy vähän vilkkaampi liike, ja tunkeudutaan miehen ympäri, joka kiihkeästi huitoen pitää kansalle puhetta. Se on Gennadios, eräs huimapää yllyttäjä. Puhe ei ollut pitkä, ympärillä seisojat huusivat lyhyen eläköön-huudon sen päätyttyä.

Perustuslain torilla eräs herrasmies nousi issikan vaunuihin ja piti kansalle puheen. Yleisö vastasi puheeseen hyvällä "Zitoo" (eläköön) huudolla. Se oli Petropulakis, joka kehotti rahvasta maltillisuuteen. Samalla sain kuulla, että Aiolon kadulla oli puoteja ryöstetty. Riensin sinne, mutta silloin oli jo koko ilo ohitse, kaikki rauhallista, vaikka tosin useimmat puodit vielä olivat suljettuina. Poliiseja ei näkynyt missään liikkeellä. Pari asekauppiasta oli tosin kärsinyt suuren vahingon, mutta muut pelastuivat oikein kreikkalaisella sotajuonella. He pitivät rahvaalle isänmaallisen puheen, surkuttelivat maan kohtaloa, vakuuttivat omaa uhraavaisuuttaan ja kehottivat valitsemaan lähetystön, joka ottaisi soveliaita aseita heidän puodistaan. Niin tapahtuikin, he pääsivät pälkäästä verraten hyvin hyvällä hinnalla, ja vielä pidettiin rosvojen puolesta puhe, jossa kiitettiin heidän osottamaansa isänmaallista mielialaa. Rahvas, jota voidaan puheilla pitää aisoissa, ei ole kovin vaarallista.

Semmoisia olivat Atheenassa ne mielenosotukset, jotka saivat Europassa aikaan niin suurta levottomuutta. Niissä ei vuotanut tippaakaan verta, ja mielenosottajat olisi luultavasti voinut hajoittaa hyvällä ruiskulla.

Yleisö nopeaan menetti sotaisen harrastuksensa, kun sotaonni kääntyi vastaiseksi. Se kiihkoisa mieliala, joka ensi iltana löyhähti vastaamme, lannistui pian. Yhä laimeammaksi kävi harrastus, jolla sotatanterelle lähtevää sotaväkeä ja vapaaehtoisia hyvästeltiin. Suunnitelmain teko ja tuulentupain rakentaminen alkoi kahviloissa menettää kaiken viehätyksen, kuta todennäköisemmin ne alkoivat johtaa siihen, että Edhem pasha vielä juo aamukahvinsa Akropoliilla, jos sotaa jatketaan. Sanoilla vaan ei tahdottu vielä ilmaista tuota mielialaa. Se isoviiksinen tohtori, johon olin laivalla tutustunut, ja joka yhä aikaili Atheenassa, vaikka isänmaa olisi niin kipeästi kaivannut hänen käsivarttaan, jyrisi valtain välityksestä puhuttaissa: "Hellas ei nöyrry, se murtuu! Me taistelemme viimeiseen mieheen, niinkuin suuret sankarimme! Kun turkkilaiset saapuvat Thermopyleen, niin Miltiadeen ja Leonidaan haamut nousevat haudoistaan heitä karkoittaakseen!" Sanomalehdet joka päivä uhkuivat samanlaista onttoa kerskausta. Mutta sisässään jokainen toivoi, että seikkailusta niin pian kuin suinkin tulisi loppu. Zaharatoksella oli mieliala samanlainen kuin pörssipaniikin jälkeen jonkun suuren rahalaitoksen apua odoteltaissa.

[Kuva: Kenraali Smolenskis, rahvaankuva.]

Atheenan sanomalehdillä ei luultavasti olisi mitään sitä vastaan, vaikka joka vuosi olisi sota. Sotavuosi oli niille leipävuosi. Ne leviävät enimmäkseen irtonaisnumerojen myynnin kautta, mutta se onkin hyvin järjestetty. Sitä varten on oikea armeija paljasjalkaisia, ruskeanaamaisia katupoikia, joilla on ääni kuin peijakkailla. Huvittavaa oli nähdä, kun tämä armeija "Akropoliin" iltapainoksen, "Esperinin" kanssa kävi yleisön kimppuun, joka Perustuslain torilla iltapäivin keskusteli valtiollisista asioista. Kaikki hyökkäsivät yht'aikaa, suurella huudolla taajimpaan ihmisjoukkoon, lehdet korkealla ilmassa ja laukaten niin paljon, kuin vaan pääsivät. Hyökkäys oli vastustamaton. Olisi voinut luulla noiden lehtien sisältävän sähkösanoman, että maailman loppu oli tulossa, ja jokainen kiiruhti lehden ostamaan. Monta kertaa juoksin alas hotellistani hattu ja keppi kädessä luullen, että oli vallankumous tai muuta semmoista tekeillä, kun sanomalehtipojat tekivät tavanmukaisen päällekarkauksensa.

"Akropolis" ja "Asty" (kaupunki) ovat suurimmat Atheenan lehdet. Edellistä painettiin sodan aikana 18,000 kpl — sen oman ilmoituksen mukaan. Nämä ovat molemmat vapaita lehtiä, ja se vapaus merkitsee, että ne koettavat saada valtiossa aikaan niin suurta sekaannusta kuin suinkin. Molemmat valehtelivat yhtä paljon. Etenkin kuningas, prinssit ja kuningaskunta oli niissä alituisen hammastelun alainen. "Akropolista" ilmestyi iltalehti, "Asty" antoi iltapäivillä näin sodan aikaan aina lisälehtiä. Muita lehtiä mainittakoon "Efimeris" (Päivälehti), Kreikan vanhin ja kuningasmielisin lehti, "Palingenesia" (Uudesta syntyminen), "Embros" (Eteenpäin), "Soteria" (Pelastus), sosialistilehti "Skrip", ynnä muuta "skrääpiä." Ne ovat kaikki huonolle paperille ja huonosti painetut, ja epäluotettavia. Suurimpia puutteita Kreikan valtiollisessa elämässä on, ettei maassa tosiaan ole ainoatakaan kunnollista sanomalehteä.

Atheenan lehdet painoivat ja painavat totena jokaisen huhun, minkä vaan saivat kuulla. Niiden kertomukset sotatapauksista olivat perin vääriä. Turkkilaiset kuvattiin pelkureiksi, kreikkalaiset sankareiksi, omista tappioista sodan alussa ei hiiskuttu sanaakaan, mutta pienetkin menestykset huudettiin maailmalle suurina voittoina.' Kun kaikki jo oli menetetty, niin koetettiin hurjalla kerskauksella tehdä vaikutusta Europaan, jonka välitys kävi välttämättömäksi, mutta samalla annettiin kreikkalaisille itsilleen aivan väärät käsitykset tapauksista. Lehdet uskottelivat, että turkkilaiset olivat menettäneet kymmeniä tuhansia miehiä, ja että kreikkalainen armeija piankin olisi tasavoimainen ja kykenisi turkkilaiset maasta karkoittamaan. Kun kreikkalainen armeija jo oli aivan hajoitettu ja peräytynyt Lamiaan, niin koetettiin vielä luulotella, että kaikki oli mitä parhain päin ja peräytyminen vaan sotajuoni. — Pienestä ranskankielisestä lehdestä, jossa vilisi painovirheitä, saattoivat muukalaiset seurata Kreikan asioita.

Kaikilla suurimmilla Lontoon lehdillä oli Kreikassa kirjeenvaihtajansa, eikä niitä ollut yksi tai kaksi, vaan jopa puolen kymmentä kullakin. "Daily Telegraphilla" esim. oli kirjeenvaihtaja turkkilaisen pääarmeijan mukana, pari kolme kreikkalaisten puolella, kirjeenvaihtajia eri osissa Kreikkaa, sekä yksi pääkirjeenvaihtaja Atheenassa, t:ri Dillon, joka on meidänkin maassa tuttu; hän edusti lehteään Helsingin penitentiärikongressissa ja on englantilaisiin aikakirjoihin kyhännyt useita kirjoituksia Suomesta. "Timesin" kirjeenvaihtajalla Atheenassa oli viisi kuusi "sihteeriä", jotka juoksivat pitkin kaupunkia urkkimassa tietoja, sekä käänsivät hänelle kreikkalaisten lehtien sisällyksen. Reuterin toimistolla oli niinikään useita kirjeenvaihtajia. Kun suoranaisia tietoja Atheenassa ei saatu juuri muilta kuin ministereiltä, niin voipi käsittää, että näillä miesparoilla ja etenkin pääministerillä oli täysi työ jo siitä, kun joka päivä antoivat itseään moneen kertaan "veivata".

Nämä kirjeenvaihtajat lähettivät joka päivä tuhansien, jopa kymmenien tuhansien markkain edestä sähkösanomia kukin. Heillä oli mitä parhaat suhteet. Niin pienessä maassa kuin Kreikka on esim. "Timesin" kirjeenvaihtaja mahtava mies. Viranomaiset olivat hänelle niin avullisia, kuin suinkin olot myönsivät, ylhäiset kreikkalaiset kävivät häntä etsimässä, kertoakseen tietonsa, Englantilaisilla lehdillä olikin paljon tarkemmat ja nopeammat tiedot kaikista tapauksista kuin itse kreikkalaisilla, T:ri Dillon pääsi Ralliin ollessa pääministerinä tämän yksityiseksi sihteeriksi ja sai vapaasti olla läsnä ministerien neuvotteluissakin. Se oli luottamus, jonka hän tunnollisuutensa kautta täysin ansaitsi. Muiden maiden lehdet eivät likimainkaan voineet vaikutuksen, eivätkä tietojen puolesta kilpailla englantilaisten kanssa, vaikka kynäniekkoja tietysti oli tullut kaikista maailman ääristä. Niin monen kynän kilpaillessa asiat väkisinkin paisuivat, tulivat katsotuiksi isonnuslasilla, Jos Atheenassa katupoika nakkasi kiven upseerin jälkeen, tai sylkäsi kuninkaan muotokuvaa, niin lähetettiin siitä sähkösanomia ympäri maailman.

[Kuva: Kruununprinssi esikuntansa kanssa matkalla Farsalaan, kreikkalainen pilakuva.]

VII.

TAITEILIJA SOTAPOLULLA.

Jaloin osa sodan toimista oli naisilla, jotka suurenmoisella alttiudella koettivat parantaa, mitä miehet olivat rikkoneet. Kuningatar Olga ja ylhäisimmät vallasnaiset etupäässä, naiset hoitivat rakkaalla kädellä haavoitettuja, jotka, sitä myöden kuin oli mahdollista, lähetettiin sotaleirin huonosta hoidosta Atheenan tilaviin ja puhtaisiin sairashuoneisiin. Kävely näiden sairashuoneiden läpi oli pikemmin viihdyttävä kuin masentava, he näyttivät nyt niin tyytyväisiltä oloonsa nuo kovaa kokeneet miehet, joista moni oli elinajakseen menettänyt jonkun jäsenensä tai kykynsä. Sodan hirmukuvain jälkeen oli kahta suloisempaa olla naisellisen hempeyden piirittämänä.

Rouva Syngros mainitsi kuljettaissaan minua sairashuoneensa läpi, että hänellä oli sairaana nuori ruotsalainen taiteilija, joka oli palannut Larissasta aivan rauskana. Hän makasi yksinään huoneessa, kiharatukkainen, kaunissilmäinen, hienopiirteinen nuorukainen, mutta heti ensi silmäyksellä huomasi, ettei hän ainakaan ollut nälkätaiteilija. Hän oli tavattoman lihava, ja kummastella täytyi, miten niin hyvinvoipa gentlemani oli lähtenyt vaivalloiselle sotaretkelle.

Hänen kasvonsa elonhaluisine silmineen suuressa määrin muistuttivat Dionysos eli Bakkus jumalaa, ja jos hänen kiharille hiuksilleen olisi pannut seppeleen viiniköynnöksiä ja viinirypäleitä, niin olisi tuo pää, kelvannut vaikka patsaaksi Dionysoksen temppeliin — kuitenkin ainoastaan pää, sillä muu osa ruumista oli liian laaja sopiakseen jumalalliseksi esikuvaksi.

Huono ruoka oli hänet sotaretkellä sortanut. Sitä paitsi olivat hänen pehmeät jalkansa täynnä suuria rakkoja, jotka olivat tehneet marssimisen mahdottomaksi. Volossa oli mies parka otettu sairaiden joukkoon ja tuotu Atheenaan, jossa hän nyt oli viikkokauden maannut. Hän oli nähnyt parempia päiviä, sen huomasi kaikesta, tullut Kreikkaan rahakkaana miehenä, mutta menettänyt kaikki, jopa kultakellot, sormuksetkin. Nyt oli hänen koko rahastonsa vähennyt pieneksi nikkelikasaksi, muutamaksi kymmeneksi leptaksi, jotka olivat pinossa pöydällä hänen vuoteensa ääressä. Hän oli saanut reput ylioppilastutkinnossa, lukenut Saksassa kemiaa, ruvennut oopperalaulajaksi, kiertänyt koko Europan laulamassa. Seikkailuja, seikkailuja ja yhä seikkailuja alkoi kuulua jos minkälaisia, rakkausjuttuja, kaksintaisteluita arpineen, retkiä Egyptissä, Somalimaassa ja nyt lopulta Kreikassa.

[Kuva: Volo.]

En voinut jättää näin merkillistä miestä tutkimatta, ja hän laatikin minulle alla olevan kertomuksen sotaseikkailuistaan. Vaikk'eivät siinä kaikki yksityisseikat kävisikään täsmälleen umpeen, niin on se kuitenkin värikäs kuvaus Thessalian sotatapauksista. Suuremman vapauden vuoksi siirryimme sairashuoneesta hotelliin, jonka ruokapöydässä tuli ilmi, että sairas vatsa toimikin oivallisesti! Hauska keksintö asianomaiselle. Hänellä oli yllään jonkinlainen ihmeellinen, musta sotilaspuku, toisenlainen kuin kaikkien muitten, sillä hän tahtoi muodostaa oman legionan. Tuossa puvussa hänen ruumiillinen laajuutensa vasta oikein pääsi vaikutukseen. Palvelusväki ei alussa tahtonut tätä omituista ilmiötä oikein kunnioittaa, mutta pian sai se tuta mestarinsa. En unhota, millä ylhäisellä alentuvaisuudella hän pani portierin sytyttämään sikariaan, astuttuaan oivallisen päivällisen jälkeen hotellin portaille säätä silmäilemään.

Tuttavani sairashuoneesta kertoi:

"Tulin tänne kolmen ruotsalaisen kera. Minun Atheenaan saapuessa olivat kaikki rykmentit pari päivää aikaisemmin jo lähteneet rajalle. Ilma oli täynnä 'zito polemosta', sotaa. Sanomalehdet sanoivat: Jahka olemme löylyyttäneet Turkin, niin käykööt Europa sitte kimppuumme, tappelemme viimeiseen veripisaraan asti.

"Meidän innostuksemme jotenkin pian laimeni lähemmin tutustuttuamme kreikkalaisten luonteeseen. Me pohjolaiset olemme oppineet ensin ajattelemaan ja sitten puhumaan, mutta kreikkalaiset eivät ajattele, vaan ainoastaan puhuvat.

"Saatuamme univormut ja varustukset läksimme sitten Voloon, joka oli täpö täynnä Larissaan matkustavia sotamiehiä. Sinne pyrimme mekin. Samassa junassa läksivät armeijan luo ratsuväki- ja tykistörykmenttien upseerit, jotka olivat erittäin kohteliasta väkeä. Suurin osa heistä oli opiskellut Ranskassa.

"Larissa oli sinne saapuessamme niin täpötäynnä väkeä, ettei ollut kyyhkysen pesääkään joutilasta meille kortteeriksi. Upseerit makasivat käytävissä ja sotamiehet turkkilaisten tuvissa — Larissa on hyvin turkkilainen kaupunki. Kaupungin ulkopuolella on tosin kasarmi, johon mahtuu noin 80,000 miestä, mutta se oli niin kaukana kaupungista, että meitä ei haluttanut sinne lähteä — eikä muitakaan.

"Alkoi sitten pitkä, yksitoikkoinen odotus, tulisiko siitä sotaa, vai eikö. Aamusta iltaan pelattiin korttia ja juotiin 'usua' (rahvaan nimi mastikaliköörille). Ruoka oli perin huonoa — keitettyä lampaanlihaa öljyssä ja öljyä keitetyssä lampaanlihassa, siihen ajan pitkään kyllästyy.

"Ja ravintoloihin oli yhtä turha yrittää, kuin väkirynnäköllä valloittaa taivasta. Ja ne, jotka sisään pääsivät, eivät näkyneet siitä paljoakaan kostuneen.

"Eräänä iltapäivänä vihdoin kuului omituista kuisketta siitä, että sota alkaisi. Kaikki katsoimme toisiimme, mutta ei kukaan tiennyt sen enempää. Sinä iltana huudettiin tavallista enemmän 'zito polemosta' (eläköön sota). Kreikkalaiset sotamiehet olivat humalassa aamusta iltaan. Edhem pasha kuuluu sittemmin lausuneen, että kolmesta vangitusta kreikkalaisesta oli aina kaksi humalassa.

"Ennustus ei ollut väärä. Mutta sota alkoi siitä huolimatta niin, ettei sitä kukaan aavistanut. Turkkilaiset kävivät rajan poikki kreikkalaiselle alueelle ja alkoivat luoda varustusta. Euzonit (kreikkalainen kansalliskaartti) olivat silloin vahdissa, ja heidän mielestään oli tämä toki hieman kummallista. He kiinnittivät painetit kivääreihinsä ja käskivät vieraita tiehensä. Kun turkkilaiset eivät käskyä totelleet, niin antoivat euzonit heille äkkilähdön, ja sota oli alkanut. Kreikkalaiset riemuitsivat. Mutta Edhem pasha lupasi juovansa ensi kahvit Larissassa ja toiset Akropoliilla Atheenassa. Mutta kreikkalaiset luulivat, että tämä pikku voitto pelottaisi Edhem pashan ja saisi hänet tuumansa sikseen heittämään.

"Jo ani varhain seuraavana aamuna marssi yhdestoista jalkaväkirykmentti Turnavoon, ja päivän kuluessa seurasi sitä rykmentti toisensa perästä. Myrskyisellä riemulla tervehdittiin Konstantinon rykmenttiä, lieneekö sitten syynä innostukseen ollut sen sotainen kunto, vaiko se seikka, että se oli ainoa, jolla oli — soittokunta etunenässä. Illalla saapui uusia rykmenttejä Volosta, ja nämä marssivat suoraa päätä Trikkalaan, josta ne seuraavana aamuna saivat palata, marssien viisitoista tuntia yhtä mittaa, lepäämättä. Ei kukaan näet tiennyt, minne heidän oikeastaan oli määrä mennä. Meistä alkoi tämä tuntua vähän kummalta, kun ei tietty minne ensimmäiset rykmentit sijoitettaisiin. Kahdeksan tuntia levättyään saivat ne marssia Turnavoon.

"Seuraavana aamuna kuului kummia. Taivas oli selkeä, mutta etäältä kuului ukkosen jyrinää. Olimme silloin vielä Larissassa. Kiiruhdimme valleille katsomaan. Tuolla Matin luona alkoi leikki.

"Ensimmäisten joukossa, jotka rajalle lähtivät, oli muukalaislegiona, jonka etupäässä reippaat skandinaavit, uljaan tanskalaisen luutnantti Langen komentamina, marssivat.

"Tykkien jyrinää kuului nyt lakkaamatta. Minä olin jäänyt muukalaislegionasta jäljelle Larissaan. Torstaiaamuna lähdin muutamain toverien kanssa matkaan Larissasta ambulanssivaunuilla, ja meillä oli ilo 10 minuutia kuluttua kaatua kaikkinemme päivinemme syvään hautaan — kuskimme kelvottomuuden vuoksi. Kuski oli kreikkalainen lääketieteen kandidaatti, joka oli opiskellut Wienissä. Olimme liian hartaasti keskustelleet hänen kanssaan iloisesta wieniläiselämästä. Kuperkeikassa yksi hevonen taittoi jalkansa, ja me olimme vähällä henkemme menettää.

"Tultiin sitten Turnavoon, jonne juuri kannettiin 26 haavoitettua. Siellä tapasin tanskalaisen kirjeenvaihtajan, joka edusti 'Kristligt Dagbladia'. Hän oli jättiläinen ruumiiltaan, mutta ei rohkeutensa puolesta. Lähdimme heti paikalla yhden osaston kanssa Mätiin, jossa paraillaan taisteltiin. Muut jäivät erään pienen talonpoikaistalon viereen, jonne haavoitetut tuotiin suojaan. Minä hain joukon vapaaehtoisia, jotka olivat asettuneet eräälle vuorenharjanteelle Matin luoteiselle puolelle. Allamme oli kreikkalaisia jalkaväkirykmenttejä vuoriston rinteillä. Illalla turkkilainen ratsuväki teki kolme epäonnistunutta yritystä murtaa kreikkalaisen rintaman, mutta surkeasti heidät ajettiin peräytymään.

"Turkkilaisen ratsuväen peräydyttyä hälveni taistelu. Ei tapahtunut mitään kummempaa. Seuraavana päivänä alkoi ammunta jo k:lo 1/2 4 aikaan aamulla. Kreikkalainen tykistö ampui erinomaisen tarkkaan ja kiivaasti. Päivän kuluessa se tukki kolmen turkkilaisen patterin suun, erään yhdellä ainoalla granaatilla, joka räjähti keskellä turkkilaista patteria ja hävitti ympäriltään kaikki. Patterin miehistöstä ei kukaan hengissä pelastunut. Puolipäivän aikaan kuljin toisen kerran taistelulinjan poikki. Silloin toin mukanani toisella puolella oleville ystävilleni hyvän lelun — olin Turnavosta löytänyt ison pullon konjakkia, joka nyt veljellisesti jaettiin.