Part 4

»Menestys oli perinpohjainen: herra — joka ei ollut sen vähäisempi kuin itse Suurvisiiri — antoi isälleni avoimen valtakirjan, jossa hänet julistettiin Portin hotellinpitäjäksi ja hänelle annettiin oikeus pidättää itselleen ja myydä huutokaupalla jokaisen maksukyvyttömän asukkaan matkakapineet. Mutta kun joskus saapui sellaisiakin ovelia vieraita, joilla ei ollut mukanaan mitään matkatavaraa, lahjoitti isäni tuolle asukkaalle aivan ainutlaatuiset matkakapineet: niinpian kuin petturi nosti ankkurin huutamatta matkanmääräksi rautatieasemaa, hän juoksi kaikkivoivan _agan_ luo, heittäytyi hänen jalkoihinsa ja ojensi hänelle käärön:

— Effendi Se ja Se unohti tämän luokseni lähtiessään aamulla, hän sanoi viattomasti. Hän unohti niinikään maksaa kuukauden ylöspidon, mutta se ei tee mitään!

»Se ei merkinnyt mitään isälleni. Mutta se merkitsi paljon Effendi-paralle, sillä Aga, joka oli utelias kuten kaikki Agat, penkoi käärön sisällön, löysi arkaluontoisia papereita ja katkaisi pään huonomuistiselta Effendiltä.

»Niin, isäni oli aikeiltaan kelpo mies.

»Taatakseen meille omaisuuden tulevaisuudessa hän pakoitti meidät elämään hänen elämäänsä nykyhetkellä, mutta vain vaivalloisen puolen siitä. Koko talon oli otettava osaa hänen rukouksiinsa ja paastoihinsa ja kumarreltava ylhäisiä, jonka jälkeen hän lähti yksin viettämään hauskoja hetkiä ystäviensä seuraan joko kotonamme tai Carc-Serdarin ja Zapciun luona, missä pelattiin loppumattomiin _ghiulbaharia_ korisevien vesipiippujen säestämänä. Me saimme huvitella ja juhlia vain kerran vuodessa, bairamin aikana. Ja nämäkin juhlat kävivät meille kalliiksi, sillä ne sattuivat _ramazan-kuukauden_ jälkeen, joka saattoi ruuansulatuksemme epäkuntoon, sillä yöt kuluivat ylensyömisessä ja päivät mitä ankarimmassa kieltäytymisessä. Tästä syystä me nousimmekin sotaan talon päämiestä vastaan.

»Vaikka oli tuskin viisitoistavuotias uskalsi Cosma ensimmäisenä syödä, juoda ja tupakoida heti ramazanin alettua, mikä aiheutti loputtoman riidan. Käytin hyväkseni tätä torailua ja noudatin hänen esimerkkiään. Meitä oli kaksi pitämässä puoliamme isää vastaan, joka koetti aluksi palauttaa meidät kuuliaisuuteen vakuuttamalla, että Profeetta 'kieltäisi meiltä iankaikkisen elämän'.

— Mikä vahinko iankaikkiselle elämälle! huudahdimme me.

— Itse Profeettakin paastosi tänä kuukautena! selitteli isä.

— Niinpä niin, mutta hän nukkui päivät.

— Mutta hänkin teki työtä öisin kirjoittaen Korania, joka on valomme.

»Silloin Cosma ilmaisi haluavansa olla kristitty:

— Se on äitini uskonto ja se on vähemmän vaivalloinen: kristittyjen Profeetta sai edes syödä joka päivä! Ja hänkin on luvannut iankaikkisen elämän: lienee siis samantekevää.

»Isä taipui, sillä hän pelkäsi loukkaavansa muita jumalia. Cosmasta ja minusta tuli kristityitä, toisin sanoen, ei tapahtunut mitään muutosta, sillä voi siirtyä uskonnosta toiseen ja pysyä entisessä nahassaan. Tulipa sitten pitkä paasto, joka käy kristittyjen pääsiäisjuhlien edellä, jolloin on seitsemän kahdeksan viikon ajan elettävä leivällä ja papukeitoksella. Tämä oli mielestämme järjetöntä. Seurasi myrskyisä kiista.

— Saatte luvan kunnioittaa lakia, jonka itse olette valinneet! ärjyi isämme.

— Olemme tosin valinneet sen, vastasi Cosma, mutta siinäkin on jokin erehdys: ei voi olla mahdollista, että iankaikkisen elämän saamiseksi on pakko ahtaa itseensä kuivia papuja kokonaista kaksi kuukautta!

— Se on pakko! Teidän on syötävä vedessä keitettyjä papuja. Muussa tapauksessa: ei kristinuskoa eikä paratiisia!

— No niin, päätteli veljeni, olemme ilman kumpaakin! Vedessä keitettyjä papuja ei käy syöminen!

»Isä huudahti epätoivoissaan:

— Tämä on surkeaa! Vedän aivan varmaan päälleni taivaan vihan: nuo kaksi eivät tahdo omaksua ainoatakaan niistä kolmesta uskonnosta, joita vaalin kattoni alla!

»Nuo kaksi eivät tosiaankaan sitä tahtoneet. Ja ennenpitkää heitä oli kolme, kun sisaremme Kira liittyi meihin, sitten neljä, Ismail-veljemme mukaanluettuna, joka hirttäytyi eräänä päivänä ahneutensa vuoksi. Hän himoitsi herkkuja, ja kun kaikki herkut olivat tarkoitetut samoille kuluttajille, sieppasi kunnon Ismail ne itselleen keittäjien käsistä, ulvoi mielihyvästä syödessään niitä ja kivusta niitä sulattaessaan, sillä isä suomi häntä niin kauan kuin tätä sulattamista kesti.

»Mutta meidän oloamme tässä talossa vaikeutti ennenpitkää aistillisten intohimojen ilmestyminen näyttämölle. Minä en ollut tässä osallisena: en ole koskaan tuntenut tarvetta kohottaa verhoa, joka peittää naisen kasvoja. Cosma sensijaan kohotti verhoa omasta puolestaan, minun puolestani, hirttäytyneen veljen puolesta ja kaikkien niiden esivanhempiemme puolesta, jotka olivat olleet arkoja kuten minä, tai hirttäytyneet kuten Ismail. Cosma kohotteli kaikki verhot. Ja se olikin paikallaan eikä liikuttanut minua lainkaan.

»_Hän_ oli täynnä naisia, sellaisia, jotka kuuluivat isälleni ja isäni ystäville, ja _cadanoita_, jotka kuuluivat hotellissa asuville _kiabureille_. Heidän hajuvesiensä tuoksu täytti talon. Cosma kierteli ympäri taloa nuuskien ilmaa kuin vinttikoira, kuten Ismail oli tehnyt hiiviskellessään keittiön mailla. Mutta jos viimemainitun aiheuttamat vauriot olivat siedettäviä, ei asianlaita näyttänyt olevan sama Cosmaan nähden. Niin ainakin vakuuttivat aviomiehet, isämme etunenässä. Mutta he olivatkin ainoat, jotka valittivat tätä vitsausta. Naiset eivät koskaan valittaneet. Siksipä katsoinkin Cosman ja naisten olevan oikeassa, sillä Cosmalla oli puolellaan Korani, joka sallii miehelle useita vaimoja, ja naisilla oli puolellaan Raamatun viisas, joka sanoo: _'On kolme seikkaa, jotka ovat minulle ylen ihmeelliset, vieläpä neljäkin, joita en lainkaan tunne: kotkan jälki ilmassa, käärmeen jälki kalliolla, laivan jälki meressä ja miehen jälki neitseessä'_.

»Jollei siis näy mitään jälkeä, niin miksi tämä hälinä? Sillä oli vain yksi vaihtoehto: joko oli Profeetta lukenut raamatun viisaan sanat ja myöntänyt ne Koranissaan oikeiksi tahi eivät uskovaiset lainkaan kunnioita hänen säädöksiään, ja kun he näin ollen ovat ensimmäiset vikapäät, ei heidän pitäisi suuttua. Mutta he suuttuivat sittenkin. Cosma sai selkäänsä. Minä syöksyin puolustamaan häntä. Sain vuorostani selkääni. Veljeni kysyi, mistä hän voisi ottaa sen, minkä kaikki uskonnot hänelle sallivat. Ei mistään, tällä haavaa. Tämä nainen on äiti. (Täällä oli siis äitejä!) Tuo toinen on sisar. (Oli siis sisariakin!) Muut kuuluivat miehilleen. (Eivätkä he pyytäneet muuta kuin saada kuulua Cosmalle!)

— Kaikki nuo naiset kuuluvat taloon ja heidän herransa elättävät heidät, selitettiin hänelle; sinun on etsittävä naisesi ulkopuolelta, ostettava heidät, elätettävä heidät omilla rahoillasi, kun saat niitä!

»Cosma ei ymmärtänyt tällaista ja tuli minun luokseni sanoen:

— Elias, selitähän minulle, miksi minut lähetetään ulos talosta? Eivätkö oman talon naiset ole rakkaampia kuin vieraat?

— Olet oikeassa, Cosma: oman talon naiset ovat meille rakkaampia.

— Eikö niin? Selitähän vielä eräs seikka: kun nyt kerta talon naisväki saa elatuksen herroiltaan ja kun he eivät pyydä minulta muuta kuin rakkautta, miksi minun sitten pitäisi hukata aikaani juoksentelemalla ulkosalla niiden perässä, jotka eivät minua lainkaan tunne, ja kiellettävä ilo niiltä, jotka tuntevat minut ja pyytävät sitä minulta?

— Olet oikeassa, Cosma: älä juoksentele ulkona äläkä kiellä iloa niiltä, jotka sitä pyytävät; säästä kaikki taloon, jossa sinua rakastetaan.

— Sitähän minäkin! Vielä eräs kysymys, Elias: he kieltävät minua lähestymästä naisia, jotka eivät maksa minulle mitään, ja tahtovat, että ostaisin niitä itselleni, kunhan ensin saan rahaa. Mitä on tehtävä saadakseen rahaa?

— En tiedä, Cosma. Sinun olisi ehkä kysyttävä tätä seikkaa papilta, _hodgealta_ tai Carc-Serdarilta: he ovat kaikki miehiä, jotka eivät pane rikkaa ristiin, ja heillä on rahaa.

»Cosma läksi kysymään heiltä. Kaikki kolme vastasivat, että työ yksin tuottaa rahaa.

»Tämä vastaus sai veljeni raivoamaan. Minuakin se suututti, sillä nuo kolme eivät tehneet muuta kuin pelasivat _ghiulbaharia_ isämme kanssa, sillävälin kun kaiken työn heidän tiluksillaan suorittivat helotit verotöinään. Siitä huolimatta Cosma piti kiinni heidän sanoistaan ja sanoi isälle:

— Kolme ystävääsi, jotka edustavat arvovaltaa ja uskontoa, ovat sitä mieltä, että rahaa saa vain tekemällä työtä. No niin, minä teen työtä sinun luonasi: anna siis minulle rahaa ostaakseni ja elättääkseni kolme vaimoa. Tarvitsen kolme vaimoa!

»Silloin isä puhui meille aikeistaan:

— Niin, Cosma, sinä teet työtä, ja samoin veljesi ja minä itsekin, mutta rahat, jotka kertyvät _sendukiin_, ovat tulevaisuutta varten. Löydätte ne sieltä minun kuoltuani ja olette tyytyväisiä...

»Cosma keskeytti hänen puheensa:

— Lopeta juttusi tulevasta tyytyväisyydestä! Nyt on minun saatava kolme vaimoa. Sanot, että minun on ostettava ja elätettävä ne. Anna siis minulle rahat työstäni!

— Mutta olet liian nuori, poikani: kolme vaimoa yhdeksäntoistavuotiaana? Ei... On odotettava...

— En voi! Minun on saatava ne.

»Hän puhui totta... Hän tarvitsi niitä... Kuinka monta? Kolme tai kuusi, en tiedä, mutta näin omin silmin talon kaikkien naisten tulevan Cosman luo ja palaavan takaisin ilomielin.

»Siinä hänen tarpeensa.

»Talossa oli muitakin tarpeita. Ensinnäkin Kiralla. Isän sanojen mukaan ne olivat tuhoisia. Hän pukeutui yksinomaan aasialaisiin silkkeihin, käytti hajuvesiä, jotka maksoivat painonsa kultaa, ja vaati käytettäväkseen ajopelit, jotka olivat yhtä loisteliaat kuin itsensä Agan. Hänen almunsa yksin nousivat kymmeneen dukaattiin kuussa. Isä rakasti ja hemmoitteli häntä enemmän kuin muita lapsia, mutta huusi moista tuhlausta vastaan:

— Sinä saatat minut perikatoon! Sinun menosi ovat yhtä suuret kuin beyn tyttären, mutta rukouksesi, joilla käännyt kristityn Jumalasi puoleen, ovat leikintekoa! Tuolla tavoin en minä ole onnistunut kokoamaan teille omaisuutta.

»Kira, joka vietti kolmeneljännestä ajastaan peilin edessä, vastasi hänelle yli olan:

— En tiedä, kuinka lienet menetellyt kootessasi meille omaisuuden, mutta kun se nyt kerta on olemassa, näytän puolestani, että olen sen arvoinen: se, mikä tulee helposti, menee helposti. Tunnethan vanhan romanialaisen sananparren: _aarteen kokoojan omaisuus joutuu aina tuhlaajan käsiin_. Siellä, missä on paljon rahaa, voittavat kyyneleet sen painossa. Koetan saada sinulle anteeksiannon synneistäsi levittämällä hiukan iloa sinne, mihin sinun kultasi on kylvänyt surua, ja se on minun paras rukoukseni. Mitä muiden rukousteni niukkuuteen tulee, on se ainoa seikka, mistä olen saita, mutta sitä ei Jumala pane pahakseen, sillä hän tietää, että sydämeni on antelias.

»Sellaiset olivat Kiran tarpeet.

»Lopuksi oli tarpeeni minullakin. Puhuakseni totta, eivät ne olleet minun vaan oikeuden. Minä puolestani sain kotona mitä tarvitsin, sillä en tarvinnut paljoa. Ruo'an, vuoteen ja vesipiipun, nuo kolme elämälle välttämätöntä hyvää sain ilman muuta korvaukseksi työstäni. Se, mitä en saanut helposti, oli oikeus olla välittämättä Jumalan olemassaolosta, joka vaati minua olemaan syömättä, vaikka olin nälissäni, ja laulamaan hänen ylistystään tyhjin vatsoin.

»On totta, ettei tuo vaatelias Jumala koskaan ollut pyytänyt sitä suoraan minulta. Isä, pappi ja _hodgea_ puhuivat hänen nimessään. Minä nousin noita miehiä vastaan, ja silloin he kurittivat minua, yhä tuon Jumalan mieliksi.

»Mutta tuolla Jumalalla, joka vaati niin paljon minulta, ei ollut mitään muistuttamista näiden palvelijoittensa julmuutta vastaan, jotka harjoittivat ympärillään mitä pahinta väärinkäytöstä. Kirkon miehet, jotka unohtivat kokonaan, että kaikki inhimilliset olennot ovat samanarvoisia Luojansa edessä, sortivat rahvasta veropäivillä siinä määrin, että he saivat tehdä työtä puolet vuodesta ilmaiseksi. _Cojane_-parka nääntyi elukkansa viereen: pappi kehoitti häntä alistumaan, lupasi hänelle paremman elämän taivaassa, ja käski hänen paastota ja rukoilla. Se oli Jumalan tahto.

»_Zapciu_, jonka oli hallituksen nimessä valvottava järjestystä alueellaan, lähetti apurinsa ryöstämään asukkaiden karjaa, antoi samaisten apurien jälleen löytää ne, ja pakoitti sitten talonpojan lunastamaan oman elukkansa muka 'varkaiden' kiinniottamisesta aiheutuneiden kulujen peittämiseksi. Kaikkein kauneimpia hevosia ja härkiä ei tietystikään koskaan löydetty.

»Carc-Serdar lähti Poteroineen, johon kuului kaksi sataa palkkasoturia, ajamaan takaa heitukoita, jotka kostivat rahvaan puolesta, mutta ylen onnellisina siitä, etteivät näitä tavoittaneet, tuo heinäsirkkaparvi laskeutui kyliin ryöstäen, rääkäten ja tehden väkivaltaa, syösten näin epätoivoon joukon syyttömiä kuntia, ja palasivat retkeltään nostamaan palkkaa ja jatkamaan vesipiipun polttelemista, joka oli jäänyt kotiin. Jumala katseli tätä ja salli sen tapahtua.

»Silloin suutuin tähän Jumalaan, vihasin hänen miehiään, ja tässä suhteessa pyyteeni olivat suuret.»

* * * * *

»Cosma näki nämä väärinkäytökset vain puolella silmällä ja Kira yhdellä. Muuten he tuijottivat vain omiin tarpeisiinsa. Eräänä päivänä pyysin hetkeksi toisen unohtamaan haareminsa, toisen keimailunsa, ja katselemaan molemmin silmin vääryyttä kasvoista kasvoihin. He tekivät niin ja heitä puistatti, mutta pian heidän tarpeensa saivat ylivallan. Cosma ei voinut elää tuntiakaan ilman haaremiaan eikä Kira ilman keimailuaan. Jäin yksin ja olin siitä murheissani. On onnetonta olla yksin tietäessään olevansa oikeassa.

»Mutta vaikka olimmekin erilaiset haluiltamme, olimme yhtämieltä niiden tyydyttämiskeinoista. Voimakkaat varastivat heikoilta. Me päätimme varastaa voimakkailta, olkootpa he ketä tahansa. Huomasimme erään hämmästyttävän seikan: kun heikot jakautuivat eri kansallisuuksiin ja uskontoihin kiroten pahaa, voimakkaat — olivatpa he turkkilaisia, kreikkalaisia tai romanialaisia — elivät sovussa ja iskivät ympärilleen ilman eroitusta. Minä huomasin tämän ensimmäisenä.

»Potera oli melkein tykkänään kokoonpantu muukalaisista, mutta _Zapciu_ oli romanialainen, vieläpä patrioottikin, eikä Carc-Serdarilla kuitenkaan ollut parempaa ystävää kuin tämä poliisipalvelija, joka sorti suojeluksensa alaista lääniä yhtä säälimättömästi kuin Poteran päällikkö. Kumpikin oli ostanut asemansa Bukarestin Divanilta täysinäisillä kukkaroilla, ja kummallakin oli vain yksi päämäärä: ryöstää maata, saada takaisin rahansa, rikastua mitä pikimmin, sillä he tiesivät olevansa riippuvaisia mahtavampiensa oikuista samoinkuin viimemainitut Korkean Portin mielivallasta.

»Ala-Tonavan piispa, arkkirosvo, suojeli useita luostareita, jotka nylkivät kansaa tuolla vimmalla, mikä on ominaista munkkien irstailullekin. Piispa, joka oli kypsä hirsipuuhun, tuli usein valepuvussa Brailaan bojaari Dumitraki Carnun, suurtilallisen, luo. Yhdessä kaupungin Agan kanssa nuo kolme sulkeutuivat aamunkoittoon asti hotellimme sivuhuoneisiin. Ainoastaan Agan palvelijain sallittiin tuoda sinne ruokaa, juomaa ja lihan tyydykettä. Bojaari Dumitraki tyytyi kolmi- nelitoistavuotiaihin, hyvinkehittyneisiin tyttöihin. Aga ja piispa, jotka olivat vaikeammin tyydytettävissä, vaativat _agemoglaneja_ [kristittyjä, turkkilaisten ryöstämiä poikia]. Siltä varalta, että uhrit saattaisivat heidät pulaan huudoillaan, oli saapuvilla palvelijoita, valmiina tukahduttamaan pienimmänkin vaikerruksen.

»Voi aavistaa, mitä tyttöset kärsivät sellaisen satyyrin käsissä, jollainen oli bojaari Dumitraki, maineeltaan 'kelpo mies' ja 'hyvä perheenisä'. Mutta poloiset _agemoglanit_ kirosivat varmaan sitä päivää, jona olivat syntyneet, sillä poliisiprefekti ja kirkkoisä, kuluneina ytimiä myöten, tarvitsivat erikoislaatuista kiihoitusta. Useimmat uhrit selvisivät hengissä tästä kidutuksesta. Sattui kuitenkin kerran, että eräs heistä kaatui kuolleena paikoilleen. Eräs toinen kadotti järkensä. Kolmas hyppäsi ulos ikkunasta ja tapettiin pihamaalla.

»Tämä viimeinen uhri aiheutti häväistysjutun. Saimme tietää kaiken. Kira oli poissa suunniltaan ja esiintyi sankarittarena. Häntä ei enää tyydyttänyt se, että varastettiin isältä ja annettiin rahat kurjille, hän vaati kostamaan uhrit kiduttajien verellä.

»Tämä oli mielestämme paikallaan. Cosma, joka teki yksinään vaarallisia hyökkäyksiä matkustajien kimppuun, luopui tästä leikistä. Minä jätin niinikään matkalaukkujen penkomisen omassa _hanissamme_. Itseni vuoksi ei minun olisi tarvinnut antautua tällaiseen rikollisuuteen. Näin joka päivä, kuinka voimakkaat elivät yltäkylläisyydessä ja heikot vääntelehtivät ruoskan iskuista. Ja minun, Eliaan, puoleen kääntyivät kaikki, joilla oli joku haava näytettävänään. Minä kuljeskelin pitkin maaseutua, kuuntelin valituksia ja sidoin haavoja.

»Veljeni Cosma ja sisareni Kira sitoivat hekin haavoja, mutta kun itsellään on suuria kärsimyksiä hoideltavana, ei voi tehdä paljoakaan toisten hyväksi. Cosma kuunteli talonpoikaa, joka kertoi hänelle huoliaan, kahden vierailun lomassa, joita hän teki monien ylläpitämiensä naisten luo. Sitten hän tyhjensi taskunsa miehen vapiseviin käsiin, käänsi hänelle selkänsä ja unohti hänet. Puettuna ja maalattuna kuin sulttaanin rakastajatar Kira lähti ajelulle vaunuillaan, jotka olivat yhtä kauniit kuin itsensä Agan, mutta joskin jonkun onnettoman tarina hellytti hänet kyyneliin ajelun aikana, tiesin, että suru hänen kasvojensa turmeltumisesta merkitsi hänelle yhtä paljon kuin tuon onnettoman hätä.

»Kauheudet, joita tapahtui _hanissamme_, kuohuttivat heidän kummankin mieltä. Kira kulki kuin rajuilma huoneissaan, rikkoi venetsialaiset peilinsä ja repi rikki vaatteensa. Kauhistuneen isän rientäessä hätään hän heitti voiderasiansa hänen päähänsä. Cosma sulkeutui kolmeksi päivää kellariin, telkesi oven viinitynnöreillä ja valeli maan liköörillä ja viinalla. Minä en tehnyt mitään. Polttelin vesipiippuani ullakolla. Viimein me kaikki kolme päätimme yksissä neuvoin tappaa piispan, Agan ja bojaarin. Kira, joka oli pukeutunut mustiin kuin nunna, kutsui meidät huoneeseensa ja sanoi:

— Katsokaa, olen tuhonnut kaiken, mikä oli minulle rakkainta. En ota päälleni värillistä pukua enkä maalaa kasvojani, ennenkuin nuo kolme hirviötä ovat kuolleet. Minä avustan teitä. Jos tarve vaatii, niin painutte metsiin. Hankin rahaa käytettäväksenne. Seuraan teitä, jos niin tarvitaan.

»Vihasta kiehuen Cosma vastasi:

— Ja minä vannon, etten hyväile ainoatakaan naista, ennenkuin olen kastanut tikarini noiden kolmen raakalaisen vereen.

»Oli niin kaunista nähdä noita kahta kapinallista, etten tullut lisänneeksi sanaakaan, ja huomasin olevani aika hölmö. Ryhdyin jälleen polttamaan vesipiippuani ja odottamaan.

»Ja odottaa sainkin, sillä kolmea hampaita myöten aseistettua herraa ei saateta päiviltä yhtä helposti kuin kolmea kalkkunaa. Minä kyllä jaksoin odottaa, mutta veljeni ja sisareni eivät jaksaneet. Jo seuraavana päivänä he tulivat muistuttamaan kostosta:

— Elias, mitä meidän on tehtävä?

— Me odotamme, Cosma, me odotamme otollista hetkeä.

»Kira, joka oli yhä mustiin puettu, vastasi:

— Ja miksi odottaisimme, Elias?

— Siksi, näetkös, etteivät piispa, Aga ja bojaari Dumitraki tiedä, että haluamme tappaa heidät, ja kun he saavat sen tietää, he eivät suinkaan tule tarjoamaan kaulaansa lävistettäväksemme.

— Ikävää! sanoi Cosma.

— Kiusallista! täydensi sisko.

»Se oli todellakin sekä ikävää että kiusallista. Sisar-parkani ei pitänyt mustista vaatteista eikä Cosma voinut kauan olla hyväilemättä naisiaan.

»Minun kävi heitä sääli ja sanoin:

— Ystäväni, teidän on paras jatkaa jokapäiväistä elämäänne. Teidän ei ole tarvis paastota, rukoilla ja kuolettaa lihaanne siihen asti kuin oikeus tapahtuu. Mikään ei ole vaikeampaa kuin itsensä uhraaminen toisten onnen vuoksi. Liika hyveellisyys tekee sydämen katkeraksi, eikä katkera sydän tunne uhrautumisen iloa. Seuratkaa siis omaa lakianne. Minä seuraan omaani.

»He tekivät niin ja tunsivat voivansa erinomaisesti. Minun sensijaan ei ollut hyvä olla. Olin jälleen yksin ja murheissani, vieläpä yksinäisempi ja murheellisempi kuin koskaan ennen.

»Oli vieläkin eräs, jolla ei ollut hyvä olla: isä. Hän oli huomannut, ettei häneen nähden pitänyt paikkaansa romanialainen sananparsi: _se, joka syntyy kissasta, syö hiiriä_. Hänen ensimmäinen toimenpiteensä Kiran ja Cosman riehunnan jälkeen oli etsiä ensinmainitulle vakavaluontoinen aviomies. Mitä meihin tuli, teki hän vieläkin paremmin: hän asetti meidät viranomaisten valvonnan alaisiksi. Kaunis tulevaisuus kolmelle kapinoitsijalle, jotka tahtoivat nousta voimakkaita vastaan!

»Minä panin käsivarteni ristiin pakon edessä. Ei enää mitään mahdollisuutta sitoa haavoja. Onnettomat tulivat 'hyvän Eliaan' luo kertomaan vaivoistaan ja pyytämään apua eikä Elias voinut antaa heille muuta kuin leivänmurusia. Paha isännöi kaikkialla kurjimmasta palkkasoturista _sfetniciin_ saakka. Tähdetön yö. Pimeys täynnä voihketta...

»Sain tuntea kuinka onnetonta oli, etten ollut isäni kaltainen. Olin kurjempi kuin päivätyössä raatavat orjat. Heillä oli kullakin oma kärsimyksensä kannettavanaan: minä kärsin heidän kaikkien puolesta. Ja minulla oli sisar, joka vuodatti kyyneleitä kuullessaan kerrottavan surusta. Ja veli, joka tyhjensi taskunsa sorretun vapiseviin käsiin. Toisen koko elämä olivat Aasian kankaat, toisella oli povessaan maakunnan kaikkien orhien kuume.

»Niin, on mahdoton hoivailla toisia, kun itsellään on suuria haavoja hoideltavana. Mutta eräänä päivänä ajos puhkesi. Cosma tuli luokseni ja sanoi:

— Elias, hyökätkäämme isän kimppuun ja anastakaamme kaikki hänen kultansa! Tahdotko? Kira tahtoo.

— Tahdonpa niinkin, Cosma, mutta mitä teemme tuolla kullalla? Elättääkö naikkosia, jotka synnyttävät maailmaan uusia verotyöläisiä? Ostaako Aasian kankaita? Tipahduttaa almu sinne tänne? Ja hankkia _Zapciu_ niskaamme? Tuollaisesta olen saanut kyllikseni.

— Ei, Elias, emme tee mitään sellaista. Minäkin olen saanut siitä kyliäni. Ja Kira samoin. Isä tahtoo naittaa hänet kurjalle vaununtekijälle, jonka sydän on kova kuin ebenpuu. Ruvetkaamme kaikki heitukoiksi! Kostamme loukattujen puolesta! Ja elämme vapaina siihen saakka, kunnes riipumme hirsipuussa. Tahdotko, Elias? Minulla on kymmenen miestä valmiina seuraamaan meitä.

»Suostuin. Me syleilimme toisiamme, suutelimme toistemme kauniita, mustia partoja. Mutta en ollut yhtä mieltä siihen nähden, että Kira seuraisi meitä. Hänen oli jäätävä kaupunkiin ja saatettava tietoomme vihollisen aikeet. Sovittiin niin.

»Voidaksemme käydä isän kimppuun ja riistää häneltä _sendukin_ avaimet, missä hän säilytti rahojaan, oli meidän odotettava, kunnes hän saisi hammassäryn. Tuollaisina hetkinä hän pani talon ylösalaisin, lähetti kaikki palvelijat etsimään taikureita, jotka osasivat valmistaa ihmeitätekeviä taikavoiteita.

»Tämä vaiva kohtasi häntä muuanna sateisena kevätpäivänä. Jotta sisartamme ei epäiltäisi, neuvoimme häntä lähtemään kaupungille heti kuin isä alkaisi huutaa. Hän meni lohduttelemaan tätä. Isä toivotti hänet niin kauas kuin pippuri kasvaa. Kun me tulimme, luuli hän meillä olevan samat aikeet, ja ärjähti:

— Kadotkaa näkyvistäni, _pezevengit!_ En tarvitse sääliänne!

— Saattaapa niin olla, sanoi Cosma, mutta me tarvitsemme avaimiasi!

»Ja näin sanoessaan hän kiskaisi ne hänen vyöltään. Hammassärky katosi heti. Isä nousi seisaalleen. Silloin Cosma kaatoi hänet maahan kahdensadan naulan painoisen ruumiinsa voimalla, pisti suukapulan hänen suuhunsa ja sitoi hänet.

»Tuon unohtumattoman päivän iltana meitä oli kaksitoista Dobrudshan viidakossa juhlimassa irtautumistamme laista, joka suojelee laatijoitaan. Säkki, joka sisälsi neljä _okaa_ kultaa, avaisi meille tien uuteen elämään.

* * * * *

»Kulta ei muuta miehen sydäntä. Se ei tuonut juuri mitään muutosta uuteen elämäämmekään.