Part 4

Herralassakin oli tapahtunut semmoinen ihme, jota ei ennen ollut kuultu. Oli näet talon paras lehmä tullut sokeaksi samana päivänä, jona Iso-Musta riihelle vietiin. Yrjänäisen varsa oli vainiolle kuullut koneen ryskeen ja karannut metsään eikä ollut vielä löydetty.

Niitä mietiskeli ja kertoi vaari ja yhä suuremman rangaistuksen ennusti tulevan koko Heinärannalle, kaikkien niiden ylitse ja päälle, jotka osuuskuntaan olivat liittyneet.

Ja niin näytti, ettei vaari turhia puhu eikä ennustele. Taivas oli yhä harmaja, vettä tippui, ja tyvenenä pysyi ilma kaikkina niinä päivinä, jotka Helsingistä tulevaa insinööriä varrottiin. Ja häntä vain ei kuulunut.

Herralan Jooseppi kävi levottomaksi, samoin kuin kaikki muutkin osuuskuntalaiset. Sipillan kylästä oli tullut viesti, että alkaa joutua, että joulukinhan tässä saavuttaa ja lyhteet lahovat haasioihin.

Riihimiehet pilkkasivat ja Savukylästä kerrottiin, että Säkkijärven Olli oli alkanut puida riihiä. Oli sanonut, ettei hän anna viljansa mädätä haasioihin eikä hän jaksa kuunnella ihmisten rähisemistä eikä kestä pilkkaa.

Jooseppi eli kuin kiehuvassa kattilassa. Hän kirosi ja käveli edestakaisin, noitui maata ja taivasta, ärähti emännälleen ja uusia haasteita hommasi.

Hän meni Horsluntin puheille ja pyysi toisen kerran sähköttämään.

Ja Horslunti, nokkela mies, teki Joosepin käskyn mukaan ja sähkötti näin:

»Helvetissäkö insinööri viipyy? Musta seisoo! Säkkijärven Olli luopunut osuuskunnasta. Mitä tehtävä?

Horslunti.»

»Panemmeko terveisiä niinkuin viime kerrallakin?» kysyi Horslunti.

»Ei panna nyt. Pannaan sitten, jos näemme, että insinööri tulee», sanoi Jooseppi.

»Saapa kuulua, mitä nyt vastaavat?» arveli Horslunti.

»Kun eivät vaan olisi pettäneet!» epäili Jooseppi.

Mutta Horslunti vakuutti, että eivät petä, ne ovat rehellistä väkeä.

Jooseppi toimitti sähkösanoman menemään ja telefoneerasi siitä Sipillan kylän Suksilallekin. Mutta vastausta ei kuulunut sinä päivänä.

Mutta seuraavana aamuna, kun Jooseppi juuri oli vuoteeltaan noussut, ilmoitettiin, että outo herra oli ajanut pihaan ja tiedustellut isäntää.

Ilma oli kuivanut ja aurinko paistoi, tuuli tuntui kylmältä ja taivas oli kylmän vaalea.

Jokohan vihdoin tuli pouta!

Insinööri seisoi pihalla ja sanoi tulleensa puimakonetta kuntoon panemaan.

Tulinen kiire tuli Joosepille ja koko kylässä nousi hälinä.

Horsluntikin saapui paikalle.

Insinööri näkyi olevan taitava ja ymmärtäväinen mies.

Ei kauan katsellut konetta ennenkun sanoi:

»Ei tässä mitään vikaa ole!»

»Sepä kumma... Vaan se ei tahdo totella», sanoi Jooseppi.

»Kyllä tottelee», naurahti insinööri ja käski panna puita pesään.

Jooseppi tuli kovin hyvilleen, ja ihmetellä täytyi Horsluntinkin insinöörin näppäryyttä.

Ja insinööri selitti nyt, että kone oli senvuoksi joutunut epäkuntoon, että oli puitu liian märkiä lyhteitä. Ei saisi sateisilla ilmoilla yrittääkään.

Niin selitti ja opasti.

Insinööri toi tullessansa myöskin komean ja kuivan ilman. Sillä nyt vihdoin näytti sade todella taukoavan ja taivas viimeinkin seestyvän.

Puoleltapäivin lupasi panna koneen käymään.

Jooseppi oli taas hyvällä kiirillä ja unohti pian kaiken sen harmin, jota näinä päivinä oli tuntenut.

Puoleltapäivin kokoontui työväki, kone pantiin käymään ja insinööri matkusti pois.

Eri lailla teki kone nyt työtä ja hyvää jälkeä jätti.

Ja samana iltana jo saatiin kaikki Herralan lyhteet puiduksi.

Insinööri oli ollut viisas mies opastamaan ja vielä lisäksi, ikäänkuin kaupantekijäisiksi, oli tuonut kauniin, syyskuivan ilman tullessaan.

Ja nyt saivat kaikki kuulla, että insinöörin käynti oli kaikki Horsluntin ansiota.

»Terveiset panikin Horslunti sähkösanomaan niinkuin tuttavalle miehelle ainakin», selitti Jooseppi.

Ja kaikki tuntui taas olevan hyvin päin. Ilma oli kaunis, kone hyvässä kunnossa ja hyvää jälkeä teki.

Seuraavana päivänä siirrettiin Iso-Musta viidentoista miehen ja neljän hevosen voimalla Yrjänäiselle, joka osuuskuntajärjestyksessä oli seuraava.

Yrjänäisen lyhteissä ei arvosteltu menevän aikaa kuin puoli päivää, niin että samana päivänä ehdittäisiin kone siirtää Ojalaiseen, jossa parissa tunnissa olisi työ tehty.

Suuri oli melu ja miesten huuto, kun konetta Herralasta Yrjänäiselle vietiin. Kuuli huudon Ollin-Mikkokin, ja Ullan-Eino juoksi katsomaan.

Mutta Ylipään Vilhemiä ei näkynyt.

Kun Yrjänäisellä seuraavana päivänä alettiin »ryskiä», alkoi taas sataa, ja nyt tulikin vettä, että hukkua tahtoi.

Työväelle toimitettiin talossa hyvää lihakeittoa ruuaksi ja kahvit päälle ja sauna kahvin päälle.

Yritettiin seuraavana päivänä, mutta taas alkoi sataa. Taas saivat ryskimiehet lihakeiton, kahvit ja lämpimän löylyn.

Tuli kolmas päivä. Ilma oli kylmempi eikä selvää sadetta ollut. Yritettiin taas, mutta juuri kun päästiin hyvään alkuun, napsahti joku seula rikki ja kolme mutteria paukahti riihen seinään.

Siihen jäi. Ja sade tuli päälle. Nyt kolmannen kerran piti ruokkia riihimiehet, antaa kahvit ja sauna lämmittää...

Mutta kun talo oli tyhjänä vieraasta väestä, meni emäntä kiukkuisena isännän nokan alle ja tikasi: »Joko nyt uskot?»

Yrjänäisen emäntä oli ollut vastaan osuuskuntaan rupeamista ja kieltänyt miestään, ettei alkaa, että koetetaan vielä vanhalla riihikeinolla... että silläpä ne on ennenkin saatu...

Mutta Yrjänäinen oli pitänyt oman päänsä. »Joko nyt uskot?» kirkui emäntä uudestaan. »Nyt olisivat elot puituina ja jyvät aitassa eivätkä tuolla ulkona mätänemässä — niin olisivat, jos olisit tehnyt niinkuin käskin ja niinkuin Ylipään Vilhemi, Mattila ja moni muu on tehnyt. Mutta nyt? Ja kuinka halvaksi tämän homman nyt luulet tulevan — kun kehuit, että tulee niin halvaksi, kun riihimiehiä ei tarvitse passata, — kuinka halvaksi? Kokonainen lehmä on nyt syöty ja kilottain on kulunut kahvia ja sokeria — ja siellä ovat vieläkin pitkin riihipihaa... Joko nyt uskot?»

»Jo», vastasi isäntä, mutta muuta hän ei puhunut.

Ja samana päivänä ahdettiin Yrjänäisellä riihi, vanhan viisaan tavan mukaan. Riihimieheksi oli emäntä noutanut Ullan-Einon ja Varpumäen Mantan ja käynyt Herralalle sanomassa, että toimittaa Ison-Mustan pois. Yrjänäinen itse ei puhunut mitään, antoi emännän toimittaa.

Koko seuraavan viikon satoi, ja Iso-Musta kökötti Yrjänäisen riihen edessä. Ja aika ja syksy kului.

Taas turvautui Jooseppi Horsluntin apuun ja käski sähköttämään.

»Mitäpä sinne sähköttää, eiväthän ne vastanneet siihen toiseenkaan sähkösanomaan», sanoi Horslunti.'»Eivät hekään ilmaa saa kuivaksi eikähän nyt muuta syytä ole.»

Mutta Jooseppi pyysi sähköttämään ja selitti, että täten tuli puinti paljon kalliimmaksi kuin ennen riihessä. Yrjänäiselläkin oli kulunut melkein koko lehmä j.n.e.

Jo Horslunti viimein suostui ja sähkötti.

»Sataa aina! Yrjänäiseltä syöty lehmä ja isäntä karkoitettu! Musta seisoo! Riihimiehet iloitsevat! Mitä tehdään?

Horslunti.»

Mutta siihen sähkösanomaan ei koskaan tullut vastausta.

IX

Viimein koveni ilma. Käräjätkin olivat aivan lähellä. Nyt tulikin tosipouta ja alkoivat syyspakkaset. Pian virkosi Iso-Mustakin, ja nyt alkoi työ käydä kuin rasvassa.

Parissa päivässä olivat Heinärannan lyhteet puituina, ja yks' kaks' oli Iso-Musta jo Sipillan kylässä.

Ja kuivia ilmoja riitti yhä, aamupakkasia ja purevia pohjoistuulia. Nyt vasta saivat kaikki nähdä, mihin Musta oikein kykeni. Sipillan kylässä teki niin joutuin ja niin hyvää jälkeä, että parempaa kuin koskaan oli osattu uskoakaan. Eikä vastustellut vähääkään. Eivät katkeilleet seuloista käsivarret eivätkä mutterit lentäneet silmille.

Pian siirryttiin Sipillan kylästä Savukylään, ja nopeasti edistyi työ.

Herralan Jooseppi oli mainiolla tuulella, ja kaikki Sipillan kylän rikkaat tulivat ja kiittivät Jooseppia, että »sinä se olet sittenkin se Heinärannan Iso-Herrala...»

Säkkijärven Ollia Savukylästä ja Yrjänäistä Heinärannalta päätettiin miehissä nuhdella siitä, että olivat ruvenneet kesken kaiken riihtä puimaan ja siten häväisseet Ison-Mustan mainetta. Mutta anteeksi kuitenkin päätettiin antaa, koska Yrjänäiseltä oli lehmä syöty ja Säkkijärven Olli taas oli akkavallan alla.

Mutta muristen kuunteli Alatalon vanha vaari, kun hänelle kerrottiin kuinka nyt Iso-Musta alkaa hyvää jälkeä tehdä, kuinka nopeasti pui Sipillan kylässä ja kuinka Savukylässä.

»Ei ole vielä kaikki lopussa», ennusteli ukko yhä. »Käräjät ovat vielä edessä päin.»

Alkoivat sitten käräjät, ja asiain jakopäivä oli. Uteliaana käveli, keppiinsä nojaten, vaarikin kuulemaan, kuinka paljon ja minkälaisia asioita nyt Ison-Mustan takia oli tullut.

Mutta mennessään kuistin läpi näki hän, että Mattila, Ylipään Vilhemi ja Herralan Jooseppi seisoivat päin yhteen sikaria poltellen ja naurusuin puhellen. Aivan heidän vieressään seisoi Ollin-Mikkokin, sikari hänelläkin suussa, ja hymysuin kuunteli isäntäin puhetta.

Sipillan kylän rikkaat seisoivat toisessa kuistin loukossa ja heidän edessään Horslunti, selittäen ja kädellään viittoen.

Ukko painui käräjäpirttiin, jossa haiskahti hokmanni ja kuului kova poru.

Mutta Horslunti, puhuteltuaan Sipillan kylän rikkaita, läksi vauhdissa taas liikkeelle, jaloissaan patiinat ja uudet housut. Sovinnon hierojana liehui Horslunti asiallisten kesken. Sillä yhtä innokas kuin hän oli riitaan kehoittamaan, yhtä innokas hän oli taas hommaamaan sovintoakin ja sulavin puhein sai hän paksut sydämet lämpenemään.

Niin hän liehui, Horslunti, paikasta toiseen. Milloin kuiskasi tämän korvaan, milloin tuon korvaan ja nauroi, olalle löi, ja sanoi:

»Sillä lailla, pojat!»

Asiain jako alkoi. Alatalon vaari kuunteli, milloin luetellaan Herralan Joosepin ja Sipillan kylän isäntäin asiat.

Mutta niistä ei puhuttu mitään.

»Kaikki asiat on sovittu», sanoi poliisi hänelle.

Ukko murisi ja läksi tyytymättömänä nilkuttamaan pois.

Mutta kun asiain jako oli loppunut ja kahvipöytä taas katettu, meni Herralan Jooseppi pöydän luo ja huusi:

»Nyt kahville kaikki, sekä asialliset että todistajat! — Nyt vasta Ison-Mustan tuliaisia juodaan!»

Ja siihen kokoontuivat kaikki: Mattila, Ylipään Vilhemi ja Sipillan kylän rikkaat, tuli Ollin-Mikkokin ja erityisestä kutsusta vielä Ullan-Eino ja Varpumäen Manta.

Mutta Alatalon vanhaa vaaria ei saatu enää palaamaan Ison-Mustan tuliaiskahvia juomaan.

Ja Horslunti katseli etempää hymysuin, kuinka käräjäpullat pienenivät sekä asiallisten että todistajain suissa.