Part 3

SAKARI ja PARILA tulevat.

INKERI

— ellet sinä vielä tänä päivänä poistu paikkakunnalta.

PARILA

Minä en miestä laske. Hänen on tehtävä ensin selvä mihin katosi minun lompakkoni puotikamarista. Palttoo on nyt tässä ylläni, mutta sen taskut ovat tyhjät. Enkä minä asiaa jätä tähän. Minä olen nyt täällä velkaani maksamassa — mutta miehellä ei olekaan pennin pyöryläistä.

RISTO katselee ympärilleen aivan kuin apua etsien.

PARILA kiivaasti.

Pakoa ei ole ajatteleminenkaan! Kyllä me Sakarin kanssa —

INKERI nopeasti.

Kuulkaa Parila! Antakaa minä puhun teille pari sanaa —

PARILA

Vaikka parikymmentä, mutta minun ei kannata tällaisia asioita katsella sormien lomitse —

INKERI

En tahdokaan — (Toimekkaasti). Herra Viidanoja! Olkaa hyvä ja menkää hetkeksi tuonne kamariin —

PARILA

Ja kamarista pellolle! Ei —

INKERI

Sakari-hyvä! Mene sinäkin!

PARILA

No, jos Sakarikin — niin kyllä sitten säilyy —

INKERI

Teetkö, Sakari, niin hyvin? Minä pyydän —

SAKARI hiljaisesti.

Kyllä. (Menee kamariin).

INKERI Ristolle.

Olkaa hyvä! Vähäksi aikaa —

RISTO aivan masentuneena menee kamariin.

INKERI vaipuu väsyneenä keinutuoliin.

PARILA

No?

INKERI

Sanokaa nyt vielä — minkälainen se teidän lompakkonne oli!

PARILA

Vanhahkohan se oli. Väriltään ruskea — ja sitten siinä oli sellainen nikkelivieteri, joka pantiin sitä kiinnipitämään.

INKERI

Juuri niin! Minä näin kun kaupanhoitaja otti rahat teidän lompakostanne ja poltti lompakon.

PARILA

No, eikös! No, herra jesta!

INKERI

Nyt hän joutuisi tästä kiinni —

PARILA

No, se on selvä.

INKERI

Mutta sellaista häväistystä en minä tahdo.

PARILA

Mitä?

INKERI

Jos te saatte rahanne takaisin, niin, ettekö tekin sitten anna asian jäädä?

PARILA

Mistä minä ne saisin?

INKERI

Mutta annatteko sitten jäädä?

PARILA miettien.

No, voisi kai tuon sitten jättääkin, jos saisi edes —

INKERI

Paljonko sitä oli?

PARILA

Oli kai sitä vähän yli kahdentuhannen — mutta jos saisi edes kaksikaan —

INKERI ottaa rahat taskustaan.

Tästä saatte sen summan —

PARILA hämmästyy.

Mitä?

INKERI

Mutta luvatkaa varmasti, että pidätte sananne!

PARILA

Lupaanhan minä — mutta mistä Inkeri on saanut noin paljon —

INKERI

Älkää välittäkö! Isä kyllä sitten selittää teille —

PARILA

Niinkö? No, sitten —

INKERI antaa rahat.

Tuossa! — (Ajattelee, sitten äkkiä). Sanokaa sitten kaikille ihmisille, että taskun vuori oli rikki — ja rahat olivat pudonneet liepeeseen! Sanotteko?

PARILA ihastuen.

Niin tosiaan! Niinhän sopii —

INKERI

Sanotteko myös niin?

PARILA

Tietysti sanon, kun kerran lupaan.

INKERI

Hyvä on! (Menee avaamaan kamarin oven). Tulkaa nyt!

SAKARI ja RISTO tulevat kamarista.

MATTI ja ANNA tulevat ulkoa.

MATTI

Kas, kas! Täällähän on väkeä enemmänkin! Ja kaupanhoitajakin! Teitä minä en luullut täällä tapaavani.

INKERI sydän kurkussa.

Tässä on — on —

SAKARI reippaasti.

Niin — minä kuulin tuonne kamariin, että Parilan rahat eivät olekaan hukkuneet.

MATTI

Vai niin! Ne olivat palttoon taskussa?

PARILA

Olivat rikkinäisestä taskun reijästä pudonneet tuonne liepeeseen — (Näyttää palttoon helmaa).

INKERI melkein itku kurkussa.

Mutta nämä rahat löytyivät sillä ehdolla, että kaupanhoitaja vielä tänään poistuu paikkakunnalta.

(Äänettömyys).

MATTI ei ymmärrä tarkatusta. Katselee vuoroin kutakin — jää sitten tuijottamaan Inkeriin.

Inkeri! (Menee Inkerin luo). Mitä sinä —?

INKERI katsoo isäänsä rukoilevasti, viittaa sitten kassalaatikkoon.

MATTI katsoo ensin laatikkoon, sitten Inkeriin, kysyy melkein hellästi.

Sinäkö —?

INKERI ei voi puhua, nyökkää.

ANNA on myös tämän ymmärtänyt, menee Inkerin luo.

Inkeri! Rakas lapseni!

MATTI ankarasti Ristolle.

Ja ellei kaupanhoitaja poistu tänään, niin sitten — vankilaan. Onko selvä?

RISTO yrittää puhua, mutta ei voi.

MATTI kiivaasti.

Onko?

RISTO pakotetusti.

On.

MATTI menee ja työntää ulko-oven auki.

Selvä tie —

RISTO menee sanaa sanomatta ulos.

INKERI menee isänsä luo, rukoilevasti.

Isä! Rakas Isä! Muuten olisi tullut häväistys — (Vaipuu isänsä rinnoille).

MATTI

Niin, lapseni — pahoin kyllä teit — mutta ei hätä lakia lue —

ANNA

Ja Inkerin omia rahojahan ne olivat —

PARILA on katsellut akkunasta.

Siellä se mennä hoipertelee — sääli miestä!

MATTI ja ANNA menevät akkunaan.

INKERI melkein kuiskaten.

Sakari!

SAKARI menee Inkerin luo.

Niin —?

INKERI

Ethän lähde meiltä? Jos lähdet, niin on se minun syyni — minun tähteni — (Ojentaa kätensä Sakarille). Minä olen syypää tähän onnettomuuteen — tähän kaikkeen---Ethän lähde? Sano!

SAKARI tarttuu tulisesti Inkerin käteen.

En, Inkeri — en lähde.

INKERI painaa päänsä alas, melkein kuiskaa.

Kiitos!

Esirippu.