Part 2

Minä en tätä enään kestä — (Heittää liinan pöydälle ja istuu sohvalle). Koko eilisen päivän täällä supateltiin ja kuiskuteltiin — kaikki minun selkäni takana. — Ainoa mitä sain tietää oli se että Sakari lähtee pois ja että — että asia jotenkin koskee Ristoa — sen kuulin sattumalta — mutta mitä se on — sitä ei kukaan sano — ja minua ei päästetä osuuskaupalle ottamaan selvää — enkä koko yönä ole yhtään nukkunut — (Purskahtaa itkemään).

ANNA istuu tuolille hänen viereensä.

Inkeri-kulta! Koeta nyt rauhoittua! Kyllähän minä puolestani laskisin sinut menemään, mutta kun isä on niin ankarasti kieltänyt —

INKERI

Miksi minulle ei sitten sanota mitä täällä on tekeillä —

ANNA

Sanoihan isä, että vielä tänään saat sen tietää —

INKERI

Vielä tänään? Jotakin siis on, joka estää heti sanomasta. Mitä tässä odotetaan? Jotakin odotetaan tapahtuvaksi —

ANNA tuskassa.

Älä nyt hyvä lapsi kysele minulta — kun kerran isä on niin ankarasti kieltänyt sanomasta.

(Äänettömyys).

INKERI

Kuule äiti! Mitä sinä tekisit — jos kiellosta huolimatta menisin —

ANNA hätäisenä.

Älä herran tähden tee sitä —

INKERI

Mutta mitä sinä tekisit, sano?

ANNA

Mitä minä voisin tehdä! En suinkaan sinua väkivallalla voisi pidättää, mutta ajattele sitten isän vihastumista.

INKERI

Isän oma oma syy — ja teidän syynne, kun ette sano — (Nousee). Minä menen.

ANNA

Älä, Inkeri-kulta! Älä! (Nousee).

INKERI ottaa huivinsa.

Minun täytyy kysyä Ristolta —

ANNA

Ei, ei! Ennemmin sitten — (ei jatka).

INKERI

Mitä?

ANNA

Ethän mene — kun minä pyydän —

INKERI

Sano isälle, että menin — sinun kiellostasi huolimatta — (Aikoo lähteä).

ANNA toivottomuudella.

Silloin voi tapahtua häväistys —

INKERI pysähtyy hämmästyneenä.

Häväistys!

ANNA istuu vaikeroiden sohvaan.

Juuri silloin se voi tapahtua — juuri silloin kun sinä menet — ja kaikki saavat tietää, että sinä olet kihloissa hänen kanssaan. Ota edes tuo sormus pois sormestasi! Piilolta se, ettei kukaan sitä näe!

INKERI käsittämättä mitään.

Häväistys — minulle — kihlojen tähden? (Istuu päättäväisesti tuolille). Kuule, äiti! Nyt minä vaadin, että kerrot kaikki! Tai muuten minä teen hetipaikalla tuon häväistyksen, jota näyt pelkäävän. Nyt sinä kerrot — tai minä menen — — ja silloin se on sinun syysi.

ANNA

Kun minä edes tietäisin mitä minä kerron — ja kuinka kerron — (Eteisestä kuuluu kolinaa). Jumalan kiitos! Isä tulee. (Nousee).

MATTI tulee.

Eikö Sakari ole vielä tullut?

ANNA

Ei ole.

MATTI huomaa Inkerin.

Mistä Inkeri tulee? Tai oletko lähdössä?

ANNA

Eihän Inkeri mene. Aikoi lähteä ulos, mutta minä kielsin.

MATTI

Ei sovi mennäkään — (Menee istumaan keinutuoliin).

INKERI kylmän levollisesti.

Minä olin juuri lähdössä osuuskaupalle —

MATTI jyrkästi.

Et mene!

INKERI

Minä menen sinne heti — ellette kerro mitä on tapahtunut.

MATTI hämmästyneenä.

Menetkö vaikka minä kiellän?

INKERI varmasti.

Menen.

MATTI katkerasti.

Mitäs tähän sanot, äiti-muori?

ANNA istuu.

Onhan Inkerillä oikein. Niin sinäkin olisit mennyt —

MATTI

Niin — minä —

ANNA

Niin — ja minä myöskin.

(Äänettömyys).

MATTI ottaa nyt vasta lakin päästään ja pyyhkii tukkaansa.

No, istukan nyt — Inkeri! (Ottaa tupakan). Mitä sinä sitten tahtoisit tietää?

INKERI

Kaikki.

MATTI hermostuneesti.

Kaikki — merkitsee sitä, että häväistys on astumaisillaan — (osottaa ovelle) — tuon kynnyksen yli — ja minun velvollisuuteni on se estää —

INKERI

Eikö myöskin minun — meidän kaikkien?

ANNA ihastuen.

Ajatteles, pappa! Inkeri on oikeassa. Meidän kaikkien — Inkerin myös — mutta jos hän ei tiedä mitään, niin —

MATTI

Milloin nuoriso tietää mitään! Mitä tiesi Inkeri — ottaessaan tuon sormuksen —

ANNA tyytymättömänä.

Älä nyt riitele menneen talven lumesta! Äläkä säti Inkeriä — ellet hänelle sano totuutta —

MATTI tuskastuneena.

Kun ei tässä vielä tiedetä totuutta — lopullisesti.

INKERI naurahtaa katkerasti.

No — sitten — (Aikoo ulko-ovelle).

MATTI kiivaasti.

Sinne sinä et saa mennä!

INKERI pysähtyy; katsoo pitkään ja moittivasti isäänsä.

MATTI lauhtuen.

No, tule nyt istumaan. Istu nyt — tuohon tuolille. — Katsos — kun valittiin tuo kaupanhoitaja —

ANNA

Älä nyt ala historioita kertoa! Näethän, että Inkeri ihan vapisee — (Nousee ja vie Inkerin tuolille). Istu tuohon lapseni — ja kysy mitä tahdot tietää — isä kyllä vastaa —

INKERI istuu väsyneesti.

Miksi Sakari sanoi lähtevänsä meiltä?

MATTI tupsahtaen.

Jaah! Siinäpä se! Se alkaa sellaisesta pykälästä, etten minä sellaista — (Nousee). Äitisi saa vastata. (Kävelee).

ANNA istuu ja ottaa Inkeriä kädestä.

Sakari on — Sakari pitää sinusta — on rakastunut sinuun — ja ollessaan osuuskaupan tilien tarkastuksessa on hän huomannut siellä virheitä —

MATTI

Väärennyksiä.

INKERI sävähtää.

Mitä?

ANNA

No, kaikki ei ole kai aivan oikein tullut kirjoitetuksi. Ja Sakari sanoi, ettei hän tahdo jatkaa. On aivan kuin hän tuottaisi sinulle onnettomuutta — kun olet kihloissa Riston kanssa —

MATTI istuu.

Ja sitten kun minä häntä pakotin — tahtoi hän kernaammin lähteä —

INKERI

Mutta jos Sakari valehteli?

MATTI

Niin minäkin sanoin hänelle. Ja se sai hänet jatkamaan tarkastustaan.

ANNA

Isä sanoi, että hänen on todistettava sanansa —

INKERI

Ja nyt?

MATTI

Tarkastajat ovat parastaikaa lopettamassa työtään —

INKERI henki kurkussa.

Mutta jos on erehdyksiä — väärinymmärryksiä — joku virhe, joka —

MATTI

Ei, ei! — On kysymyksessä suoranainen kavallus —

INKERI

Ja jos niin olisi — niin — mitä siitä seuraa?

MATTI

Siitä seuraa vankila — häväistys —

INKERI nousee.

Ei, ei!

MATTI

Mitä ei?

INKERI

Se ei voi olla totta.

ANNA

Ehkä ei — eihän sitä nyt tiedä —

INKERI

Minä menen sinne — (Aikoo ulos).

MATTI hypähtää ylös.

Mutta sitähän juuri olen koettanut estää. Ajatteles — _jos_ se on totta — ja sinä menet sinne ehkä juuri silloin kun hän vangitaan —. ajatteles sellaista häväistystä itsellesi ja meille, vanhemmillesi — kun siellä ehkä paljastuu kihlauksesi —

ANNA on myös noussut.

Kukaan ei vielä tiedä siitä —

MATTI

Ei muut kuin Sakari ja Parila. Eivätkä he kerro —

INKERI irroittaa sormuksen sormestaan ja pistää taskuunsa.

Ei tämäkään sitä ilmaise. Mutta ymmärrättehän, että minun täytyy mennä — täytyyhän minun tavata Risto —

SAKARI tulee.

MATTI

No, siinä on Sakari! Miten on?

SAKARI hämmästyy, kun Inkeri on häntä vastassa ovella.

INKERI

No?

SAKARI

Ei sitä — en minä —

MATTI

Joko loppui?

SAKARI katselee ympärilleen hämillään.

Ei se — eihän se — ei varsin —

INKERI menee nopeasti ovesta.

MATTI

No, miten kävi? Miksi et sano?

ANNA vaipuu istumaan, melkein itsekseen.

Inkeri meni —

MATTI äkäisenä.

Inkeri meni — ja Sakari ei sano mitään —

SAKARI matalasti.

Enhän minä Inkerille —

MATTI aikoo ulos.

Huudetaan Inkeri takaisin!

SAKARI estää.

Antaa mennä! Ei siellä mitään vaaraa ole. Keskustelevat kaikessa rauhassa. Pari hallinnon jäsentä puuttui. Parila lähti niitä hakemaan.

MATTI

No, entä sinä? Miksi sinä lähdit?

SAKARI istuu väsyneesti.

Kun olin kirjoittanut nimeni lausunnon alle ja hallinnon jäseniä alkoi kokoontua, niin mitäs minä siellä enään —

MATTI

Ja lausunto?

SAKARI

Sen annoimme sihteerille.

MATTI

Niin, niin! Mutta minkälainen se oli?

ANNA

Oliko vajausta?

SAKARI

Oli — kolmatta tuhatta.

MATTI istuu raskaasti.

Vai niin! Kavallus?

SAKARI

Niin.

ANNA

Herra armahtakoon!

(Äänettömyys).

MATTI melkein veltosti.

Ja se oli selvästi havaittavissa?

SAKARI

Selvä — ja kömpelösti tehty —

ANNA alkaa itkeä, hiljaa ja menee kamariin.

MATTI

No, entä Viidanoja?

SAKARI

Emme me ole hänelle mitään sanoneet —

MATTI

Hän tietysti luulee, ettei ole huomattu mitään?

SAKARI

Niin kai.

MATTI yskii, ei tiedä mitä sanoisi.

Tämä asia on nyt sitten tätä myöten selvä. — Et suinkaan sinä nyt enään aio lähteä pois? (Odottaa hetken vastausta). Vai mitä?

SAKARI

En tiedä —

MATTI

Mitä syytä sinulla nyt enään olisi! Syynähän oli tuo tilintarkastus. Ja eiköhän se ollutkin liikaa hentomielisyyttä, kun et tahtonut olla paljastuksen aiheuttajana. Eihän sinun poistumisesi olisi kavallusta pimittänyt. Joku olisi astunut sinun tilallesi —

SAKARI tuskallisesti.

Mutta minä — minä! — Nyt Inkeri voi vihata minua koko ikäni. Ja ainoastaan teidän hirveä syytöksenne sai minut taipumaan. — Sanokaa nyt, olinko valehtelija!

MATTI

Mitä sinä hassutuksia! Minä en hetkeäkään sinua epäillyt. Uskoin varmasti, että asia oli kuten sanoit —

SAKARI

Miksi siis —?

MATTI

Onhan juttu ihan selvä. Heti kun kieltäydyit tarkastuksesta, aavistin minä pahaa. Sinut oli saatava jatkamaan millä hinnalla tahansa. Muuten olisi asia jäänyt roikkumaan jumala ties miten pitkälle. Ja kai sinä sen ymmärrät, että Inkeri oli saatava irti häväistyksestä niin pian kuin suinkin. Nyt on kaikki selvä. Sinä olet tehnyt kuten kunnian miehen tulee ja —

SAKARI

— ja hankkinut itselleni Inkerin vihan —

MATTI

Päinvastoin! Inkerin kiitollisuuden kun vapautit hänet onnettomasta avioliitosta.

SAKARI

Vapautin?

MATTI tiukasti.

No, ymmärrät kai sen, että tämä naimisjuttu päättyi tähän.

SAKARI ihmeissään

Ettekö te sitten aio —?

MATTI

Mitä niin —?

SAKARI hämillään.

Minä vain ajattelin — minä luulin —

MATTI naurahtaa katkerasti.

Että minä maksaisin vävypoikani vaillingin!

SAKARI

Niin.

MATTI nousee.

Ei, ystäväiseni!

SAKARI vaikeasti.

Mutta jos Inkeri häntä rakastaa —

MATTI kävelee.

Ensiksikään — minä en ole siinä huomannut minkäänlaista rakkautta — ehkä jonkun verran lapsellista mielistelyn tarvetta — — Ja toiseksi — (pysähtyy vakavana Sakarin eteen) — luuletko sinä, että minä antaisin tuollaisen rikollisen aineksen — tuollaisen rikollisen miehen jatkaa sukuaan minun tyttäreni kanssa. En ikinä! (Kävelee kiihtyneenä). Minä kyllä en ole mikään aatelismies, enkä mikään sukuylimys — olen vain talonpoikainen mies — mutta minulla on järkähtämätön — (Kuuluu askeleita eteisestä).

SAKARI

Hiljaa! Inkeri ehkä tulee —

PARILA tulee.

Päivää taas taloon!

MATTI vilkkaammin.

No, terve, terve! Istumaan! (Istuu). Noo — ja mitä uutta asiassa?

PARILA

Ei mitään enempää — Sakari kai jo on kertonut —

MATTI

Entä hallinto?

PARILA

Sitä en saa täysilukuiseksi ennen kuin puolen tunnin kuluttua. Tulen juuri kylältä — ja poikkesin ohimennen — ajattelin — yksi tie ja kaksi asiaa — (istuu).

MATTI

Ja kaupanhoitaja — mitä hän tuumii?

PARILA

Eipä tuo mitään näytä tuumivan. Hyvällä tuulella — juttelee ja polttelee — ja kertoilee — (pyyhkii otsaansa) — sitä nyt ei tarvitsisi sanoa — mutta luulisitte muuten ehkä, että minä olen kertonut —

SAKARI

Minä arvaan.

MATTI

Mitä sitten? Mitä hän sanoo?

PARILA

Hän sanoo juuri menneensä kihloihin teidän Inkerin kanssa.

MATTI lyö nyrkillä polveensa.

Eikös —!

SAKARI

Sen minä arvasin. Minäkin kuulin, että hän vähän viittaili sinnepäin.

MATTI

Eikös tuo pannahinen! Häpäisee minun tyttäreni — minun perheeni. Ja kun se Inkerikin vielä meni sinne — (nousee). Olisi heti haettava takaisin — (menee kamarin ovelle). Anna! Anna!

SAKARI nousee.

Älkää sentään haettako —!

PARILA

Ei minunkaan mielestäni — se vaan herättäisi enemmän huomiota —

MATTI tuskassa.

Onhan se niinkin — elikä on niinkin — (tulee takaisin istumaan). Mutta kun sattuikin menemään aivan kuin kihlaustaan vahvistamaan —

PARILA

Hm! Ehkä meni myöskin sitä purkamaan —

SAKARI iloisesti pulpahtaen.

Luuleeko Parila niin?

PARILA

Mitäs minä luulisin — mutta onhan Inkeri järkevä tyttö —

MATTI lohdutettuna.

Niin, onhan Inkeri järkevä tyttö — (ajattelee). Nythän minä muistan — hän otti kihlasormuksen sormestaan ja pisti taskuunsa lähtiessään —

SAKARI

Niinkö?

MATTI

Niin teki — sormestaan otti ja sanoi, että tämän johdosta ei mitään häväistystä synny —

PARILA

Selvähän se sitten —

MATTI

Kunpa olisikin! Olisihan se vähän niinkuin valkenemaan päin — höh! höh! — Tässä onkin tullut pilviä sekä idästä että lännestä —

PARILA

Oli tämä aika tulema meillekin — ja koko osuuskauppa-aatteelle — tällä paikkakunnalla — kyllä tämä löi lamaan koko yrityksen.

MATTI ottaa tupakan -ja tarjoa Parilalle.

No, ehk'ei sentään niin. Mutta opiksi tämä oli. Eihän parhainkaan aate ole minkään arvoinen jos se hutiloidaan ja taitamattomasti ajetaan ojaan.

PARILA

Taitamattomia kyllä on oltu. Eihän sitä pidä ruveta yrittämään yhteisiä asioita, ellei ole kykyä ja kypsyyttä.

MATTI saa yhä enemmän takaisin iloisen luonteensa sävyn.

Eipä vielä tiedä — kun tästä pääsemme entisille poluillemme takaisin — vaikka alkaisimme kaikki yhteen hiileen puhaltaa. Minullakin ehkä olisi aikaa yhteen ja toiseen — (katsoo Sakaria) — jos vaan tuo Sakari jää paikoilleen — eikä pidä kiini eilisestä päätöksestään.

PARILA

Ettäkö eroaisi paikastaan tämän vuoksi ja lähtisi mailmanrannalle mokomien maankiertäjien tähden —

MATTI

Kuuletkos nyt, mitä muutkin sanovat!

SAKARI yhä synkkänä.

Kun nyt nähdään miten asiat päättyvät. (Menee kamariin).

MATTI puoliääneen Parilalle.

Koko solmu on siinä, että Sakari on pikiintynyt Inkeriin — ja —

PARILA

Minä olen kyllä ollut huomaavinani jotakin sellaista. Siinä se olisikin toisempi mies!

MATTI

Kyllä — varmasti! Jos hän nyt itsepäisyydessään ei lähtisi pois.

PARILA kuuntelee.

Jokohan minua nyt tullaan hakemaan. Ja minun kun piti maksaa se velkani —

ANNA tulee ulkoa kiireesti ja hengästyneenä.

MATTI hauskasti.

No, no! Mistä sinä porhallat tuota kyytiä?

ANNA

Minä tulen suoraa päätä osuuskaupasta.

MATTI

Sinäkin? Kuinka sinä sinne? Inkeriäkö hakemaan?

ANNA

En minä Inkeriä nähnytkään. Minä kävin vain puodissa j a pyysin sinne puheilleni yhtä hallinnon jäsentä —

MATTI

Ketä?

ANNA

Meidän seppää tietysti — tuttavaa miestä — ja — ja — (painavasti) — tiedättekö mitä on tapahtunut!

MATTI

Onko taas jotakin tapahtunut? Älähän nyt! (Huutaa). Sakari! Tulepas tänne! Tulehan kuulemaan —

SAKARI tulee.

ANNA

Hyvä, että Sakarikin kuulee — tarkastajia se juuri koskeekin — (Istuu pöydän ääreen).

MATTI

No, annahan nyt tulla!

ANNA

Minä sanon niinkuin seppä sen kertoi —

MATTI jännitettynä.

Niin — niin —

ANNA

Seppä sanoi, että Risto tuli istumaan saliin — (Parilalle) — sinne missä hallinto oli —

PARILA kiihkeästi.

Niin — niin —

ANNA

— ja sanoi ihmettelevänsä tarkastajain taitamattomuutta, kun eivät olleet huomanneet kirjanpidossa mitään virheitä —

MATTI

Soo!

ANNA

Sanoi ajatelleensa eroamistaan liikkeen hoidosta ja sitä ennen tahtovansa nähdä millä tavalla tätä liikettä valvotaan.

PARILA

Oh! Pentele!

MATTI

Sepäs!

ANNA voitonriemulla.

Sitten hän sanoi itsensä irti — ja sanoi, ettei hän tahdo palvella isännistöä, joka ei sen huolellisemmin hoida asioitaan, eikä tarkasta liikettään. Mutta — että tämä ehkä olisi opiksi vastaisen hoitajan toimikaudelle —

PARILA

Mitenkäs sitä niin vaan erotaan —

MATTI

Tämähän vasta —!

SAKARI

Silloinhan asia on yksinkertainen, kun hän itse on tunnustanut —

MATTI

Entäs sitten?

PARILA nousee.

Sinne pitää —

MATTI

Siihenkö sitten loppui —?

ANNA tyytyväisesti.

Ei. Sitten kaupanhoitaja laski vajauksen summan — ja maksoi sen —

KAIKKI

Maksoi?

ANNA

Niin — maksoi. Kolmatta tuhatta markkaa.

KAIKKI katsovat toisiinsa ja ovat hämmästyksestä ihan ymmällä.

INKERI tulee, pysähtyy ovensuuhun katsomaan.

ANNA nousee, menee Inkerin luo.

Joko sinä tiedät, Inkeri —

INKERI

Jo.

ANNA

— että Risto maksoi koko vaillingin? Tiedätkö?

INKERI

Tiedän.

ANNA

Eikä se mikään vaillinki ollutkaan —

MATTI sivelee otsaansa.

Olehan nyt vaiti, muija! Meihin nähden se yhtähyvin —

PARILA

Asiassa ei sitten enään ole paljon tekemistä. Minun täytyy kiirehtiä sinne. Mutta kyllä minä nyt maksaisin —

MATTI omissa mietteissään.

Jahah, jahah! Inkeri! Tuo se kassalaatikko tänne!

INKERI menee kamariin ja Anna seuraa häntä.

PARILA istuu sohvalle.

Merkillinen historia!

MATTI

Oli se — kerrakseen! (kääntyy Sakariin). Mitäs tuumaat, Sakari? — Et sano mitään.

SAKARI hiljaisesti.

Mitäpäs siihen! Asian voi haudata.

PARILA tiukasti.

Haudattakoon vaan minun puolestani. Mutta uusi hoitaja — tai minä eroan heti. (Nojaa pään käteensä).

INKERI tuo kassalaatikon ja panee pöydälle.

MATTI ottaa avaimen taskustaan ja avaa laatikon, etsii ja löytää velkakirjan.

Jahah! — Pääoma on kaksituhatta. Istupas, Sakari, tuohon pöydän ääreen ja laske korot!

SAKARI ottaa velkakirjan ja alkaa laskea.

PARILA nostaa päänsä.

Eroan minä sellaisesta pelistä — (huomaa asiansa). Jahah! Niin! Korkoja pitäisi olla yhdeltä kuukaudelta ja kolmelta päivältä —

MATTI

Niin kai.

SAKARI

Se tekee yksitoista markkaa.

PARILA

Juuri niin minäkin — (pistää kätensä povitaskuun). No? (Pistää toiseen povitaskuun). No!? Mitä nyt? (Hypähtää ylös ja koettaa sivutaskujaan). Tämähän — (Koettaa vielä varmuuden vuoksi housun laskujaan). Herra jesta!

INKERI on koko ajan äärimmäisellä ‘jännityksellä seurannut Parilan hommaa.

No?

MATTI

Mikä on?

PARILA kauhistuen.

Lompakkoni on poissa!

SAKARI

Pudonnutko?

MATTI hämmästyen.

Kadonnutko?

PARILA ottaa päästään kiinni.

Tämähän on aivan ihmeellistä! (Kirkastuen). Olisinkohan minä erehdyksessä pistänyt sen palttooni taskuun!

MATTI

Missä palttoo sitten on? (Katselee ympärilleen).

PARILA

Minä jätin sen osuuskaupalle — hoitajan kamariin — kun lähdin kokoamaan niitä johtokunnan jäseniä —

MATTI

Nyt pitää sitten heti —

INKERI henkeään pidättäen ja silmät kauhusta tuijottaen.

Minkälainen lompakko se oli?

PARILA

Tummanruskea nikkelihakasella — minun täytyy heti — (syöksyy ulos).

INKERI alkaa vapista kovin — ottaa nopeasti päästään kiinni — kiljahtaa hiljaa ja putoaa hervottomasti lattialle.

MATTI hypähtää ylös.

Mitä?

SAKARI syöksyy esille.

Inkeri!

MATTI ja SAKARI tuijottavat hetken Inkeriin, katsovat sitten toisiinsa kauhistuksen ilme kasvoillaan.

Esirippu.

Kolmas näytös.

INKERI istuu keinutuolissa.

ANNA seisoo hänen vieressään, käsi Inkerin otsalla.

Onko pääsi vielä kovin kipeä?

INKERI

Onhan se?

ANNA

Jos panisimme siihen kylmän kääreen?

INKERI

Ei, ei! Antaa olla! Kyllä se menee ohi. Ota kätesi pois vaan — ja mene askareillesi! Minä istun tässä vähän aikaa.

ANNA ottaa kätensä otsalta.

Ehkä meneekin ohi. — Onhan kaikki nyt taas hyvin. Eihän kenelläkään ole mitään sanottavaa, kun kerran Risto kaikki maksoi.

INKERI raskaasti.

Niin.

ANNA

Etkö ole vielä ottanut sormusta taskustasi? Voit vielä hukata. Otetaan pois — (aikoo ruveta etsimään).

INKERI

Ei, ei!

ANNA

Mitä — ei?

INKERI

Ei se ole siellä.

ANNA

Missä se on sitten?

INKERI

Minä annoin sen hänelle takaisin.

ANNA hämmästyneenä.

Annoit Ristolle? Niinkö?

INKERI

Niin — annoin.

ANNA

Hyvä isä! — Sinä olet siis purkanut kihlauksen! Minkätähden?

INKERI

Älä nyt kysele minulta!

ANNA päivitellen.

No, mikä kiire sillä nyt —

INKERI

Kuule, äiti hyvä! Mene nyt askareillesi — ja anna minun olla hetkinen rauhassa!

ANNA

Annanhan minä. Minulla onkin hommia —

INKERI huomaa kääntyessään kassalaatikon pöydällä, tuijottaa siihen ja ottaa päästään kiinni.

ANNA

Mutta etkö menisi oikein lepäämään —

INKERI kiihkeästi.

Ei, ei!

ANNA

No, ole siinä sitten! (Menee kamarin ovelle).

INKERI nopeasti.

Kuule äiti! Missä sinulla on hommia?

ANNA

Menen pesutupaan — siellä on —

INKERI

Vai niin! — Missä isä on?

ANNA

Hän meni tehtaalle Sakarin kanssa.

INKERI

Vai niin! Hyvä on. — Mene nyt vaan!

ANNA

Huuda sitten, jos tarvitset minua! (Menee kamariin).

INKERI

Kyllä, kyllä!

* * *

INKERI jäätyään yksin, katselee ympärilleen aivan kuin tullakseen varmaksi, että äiti jo meni ja ettei huoneessa ole muita. Alkaa sitten tuijottaa kassalaatikkoa. Nousee hiljaa, menee kamarin ovelle, kuuntelee, menee sitten akkunaan ja siitä ulko-ovelle. Hetken kuunneltuaan panee oven salpaan. Rientää sitten nopeasti kassalaatikolle, aukasee sen, katsoo vielä ympärilleen, ottaa sieltä kaksituhatta markkaa. Pistää rahat taskuunsa, lukitsee laatikon, avaa ulko-oven salvan, tulee etu-alalle, hengittää raskaasti ja ottaa molemmilla käsillään päästään kiinni. Seisottuaan hetken, kääntyy hitaasti akkunaanpäin, sävähtää, katsoo tarkemmin akkunasta, rientää sitten nopeasti keinutuoliin istumaan.

RISTO tulee. Avattuaan oven, pysähtyy hetkeksi, katsoakseen ketä huoneessa on. Astuu sitten vasta sisään.

Inkeri!

INKERI istuu liikkumattomana.

RISTO tulee pöydän ääreen.

Inkeri! Nukutko sinä?

INKERI nousee hitaasti seisomaan kääntymättä Ristoon.

RISTO

Minun täytyi tulla puhuttelemaan sinua — ja selittämään asia tarkemmin. Olit niin kiihkeä äsken siellä käydessäsi — ja minullakin oli kiirettä — (Ojentaa kätensä). Inkeri!

INKERI

Mistä nyt vielä on kysymys?

RISTO

Mistäkö kysymys? Sinusta ja minusta on kysymys. — Sinähän tuon mokoman, typerän jutun tähden annoit kihlasormuksesikin takaisin. (Ottaa sormuksen taskustaan).

INKERI

Niin minä annoin.

RISTO

Tässä se on — (Aikoo kiertää pöydän ja viedä sormuksen Inkerille).

INKERI astuu askeleen syrjään, kuitenkaan kääntymättä Ristoon -päin.

Ei! Minä en ota.

RISTO on pysähtynyt.

Et ota?

INKERI

En.

RISTO kiertelee viiksiään hetken.

Hm! Mutta tämähän on peräti hassua. Minä rakastan sinua. Sen olen sinulle sanonut — ja sinä olet kai myöskin rakastanut, koska otit minulta sormuksen — — Ja nyt? Kaikki loppuisi tähän tuon tarkastusjutun tähden! Kuulithan, että olin tahallani niin järjestänyt — tein sen erityisellä tarkotuksella — tahdoin huolehtia — tahdoin kiihoittaa johtokuntaa pitämään silmänsä auki — (Keskeyttää ja tarjoo taas kättään). No, mutta, Inkeri! Mitä tekemistä meillä enään on sen asian kanssa. Minä olen poissa kaupasta — kauppa on sulettu vastaiseksi — se asia on siis loppunut siihen — nyt on kysymys vain meistä — (Tarjoo taas kättään). Inkeri! Mikä sinua vaivaa?

(Äänettömyys).

RISTO sivelee viiksiään. Työntää sitten hermostuneesti kädet taskuihin.

Etkö sinä ollenkaan käsitä koko juttua! Etkö sinä tiedä, että minä maksoin heille tuon — oletetun vaillingin?

INKERI kääntyy, katsoo tiukasti Ristoa, mutta ei sano mitään.

RISTO

Etkö tiedä sitä? Minähän maksoin heille jok'ainoan pennin.

INKERI vitkaan, koleasti.

Maksoit —

RISTO

Niin, kaikki — tilien mukaan —

INKERI

Millä sinä maksoit?

RISTO hermostuneesti.

Äsh! Mitä sinä sellaisia tyhmyyksiä kyselet! Millä ylipäänsä maksetaan — rahalla!

INKERI

Mistä sinä rahaa sait?

RISTO kääntyy poispäin, kiihtyneesti.

Varkaalta niin kysytään.

INKERI

Niin juuri! Varkaalta minä kysynkin.

RISTO kääntyy nopeasti Inkeriin, huudahtaa.

Inkeri!

INKERI astuu askeleen Ristoa kohti.

Sano, mistä sait rahat!

RISTO yrittää naurahtaa.

Eiväthän ne tietysti olleet minun rahojani —

INKERI

Kenen sitten?

RISTO

Osuuskaupan rahoja, ymmärrettävästi — kirjojen mukaan —

INKERI

Eipäs!

RISTO yrittää olla levollinen.

Kysy heiltä itseltään — ellet usko! He kyllä sanovat sinulle —

INKERI

En kysy heiltä. Sinun on se sanottava —

RISTO kiivaasti.

Sanoinhan jo —

INKERI

Mutta sinä valehtelit!

RISTO hätkähtää kuin neulan pistosta, kädet pusertuvat nyrkkiin, jää tuijottamaan Inkeriä.

INKERI kylmän levollisesti.

Niin — sinä valehtelit. — Sano minulle totuus!

RISTO saa tuskin puhutuksi.

Mitä sinä tarkotat?

INKERI

Kenen lompakon sinä poltit?

RISTO horjahtaa, ottaa pöydästä kiinni.

Mi — minkä —

INKERI

Kun minä tulin sinun kamariisi, oli sinulla tuli takassa —

RISTO yrittää sanoa jotakin, mutta ei voi.

INKERI

Kesäkuumalla — tuli takassa —

RISTO vaipuu istumaan.

Huonon ilman tähden —

INKERI

Sinä seisoit takan edessä — otit rahoja lompakosta — ja heitit lompakon tuleen. Sitten aloit kohennella tulta, ja heitit ahjoon nikkelisen kiinnitysvieterin. Mikä lompakko se oli — jonka poltit?

RISTO pyyhkien otsaansa.

Tämähän on aivan hullua! (Pakottaa itsensä naureskelemaan). Oli tietysti vanha —

INKERI

Ehkä olikin vanha — mutta kenen se oli?

RISTO hypähtää ylös raivossa.

Sinä olet aivan hävytön — solvaat kysymyksilläsi — ja häpäiset —

INKERI ankarasti.

Tämä onkin kauhea häväistys — ainakin minulle. — Tuo ruskea lompakko, jonka sinä poltit, oli Parilan oma. Sinä otit sen Parilan palttoon taskusta ja —

RISTO kähisten.

Kuka sinulle — mistä sinä —?

INKERI

Parila oli unohtanut lompakkonsa palttoonsa taskuun —

RISTO

Vaiti sinä — älä huuda!

INKERI

Minä huudan sen julki — ja todistan oikeudessa, ellet sinä —

RISTO läkähtymäisillään.

Ethän — ethän —