Part 10

Olipa niin patrioottisia koulupoikia, että nostivat maasta heittämiämme lantteja, sylkäsivät niihin ja paiskasivat veteen. Sitten heristivät meille nyrkkiä ja sylkäsivät vielä meihin päin.

Laivammehan oli englantilainen, ja mastossa liehui Albionin voittoisa lippu. Se ärsytti tappiostaan katkeroituneita germaaneja. — Vai tulette meille vielä muka almuja heittelemään, senkin britit. Nauruun teidän maailmanvaltanne päättyy vielä muuallakin, eikä vain Isolla Valtamerellä. (Lukija muistaa Nauru-saaret, joihin Iso-Britannian alueet päättyvät yhdellä Tyynen Valtameren kulmalla.)

Niillä sisua riittää, saksalaisillakin.

Danzigista tuli laivaan joukko suomalaisia sanomalehtimiehiä. Heidät oli lähetetty ottamaan meitä vastaan. Se oli kauniisti tehty. Kiitos vain vieläkin meidän kaikkien »amerikkalaisten» puolesta.

Sanomalehtimiehiä hoidettiin hyvin. Pidettiin illanvietto — viimeinen matkustajillekin — jossa neekerit puhuivat joustavalla ja sanavalmiilla tavallaan. Isänmaasta ja muusta innostavasta.

Kun Sasu Punanen nousi puhujakorokkeelle, tuntuivat kommunistit arvelevan pisteliäästi; ompas toi päänoske kuin nälkävuoden kuva.

Ohjelmassa esitettiin yhtä jos toistakin lajia. Maalaisliiton Laamanen lopuksi kiekasi tenorillaan »matalan torpan tyttöä» niin kauniisti, että itsekin vaipui kaihomieliseen tunnelmaan koko illaksi.

Seurustelusaleissa tanssittiin, ja pidettiin viimeistä lystiä. Huomennahan jouduttiin Suomeen ja »rattoisa yhdessäolo» oli lopussa. Toiset ottivat tuikkusiakin, eihän siitä laki kieltänyt. Siirtokansalla oli dollareita ja moni tahtoi iloita. Eihän sitä tiedä, vaikka huomenna kuolisi. Siis kaatakaa, rahaa on kyllä!

Suurin osa siirtokansasta oli raitista väkeä.

Sanomalehtimiehet olivat tuoneet mukanaan Suomen kieltolakia omiksi tarpeikseen. Se on: heille ei kelvannut helmeilevä viini. Tahtoivat tietysti pitää yllä seitsemännen suurvallan auktoriteettiä ja se oli oikein. Heihin katsottiin näes. He istuivat hillittyinä ja pidättyväisinä kuin rauhanneuvotteluun lähetetyt indiaanipäälliköt. Sikaarit vain öyhkysivät.

Sasu Punasta näkyivät amerikkalaisten tanssiesitykset huvittavan. Uuden Suomen arvovaltainen lähettiläs kuunteli selostustamme matkan vaiheista filosoofisen mietteliäänä. Ja Helsingin Sanomain Hannikainen piti innostuttavan luennon raittiusaatteesta. Se olikin meille tarpeellinen, sillä pian lähenimme kieltolakimaamme aluevesiä.

* * * * *

Mitäs tätä juttua piimittää, kun on lupa lopettaa.

Kotimaan rantaan saavuttiin ehjinä ja hyvässä kunnossa.

Suuri kansanpaljous otti meidät harpuin ja huiluin vastaan. Me kävelimme jenkin näköisinä väkijoukon muodostaman kujanteen läpi.

Mitäs Amerikkaan kuuluu? Miten afäärit luistivat?

Ei muuta kuin ala hiomaan vastauskliseitä. — All right, siinäpä se meni, very well. Oli hauska tutustua uncle Samiin, yes. I am in hurry, kiire on, juttelen toiste enemmän, bai, bai.

Muutapa jupikoittelemista minulla ei sitten enää olekaan.

Se on luut ny, sano Sipoon suutari, kun lihat loppu.