Part 14
Minä näen sinut hengessä joka päivä; niin, minun sydämeni sulaa surusta ja ilosta muistellessani sitä suurta rakkautta ja hyvyyttä, jota minulle osoitit, josta rakkaudesta Jumala sinua palkitkoon ijankaikkisuudessa!
Jollemme enää näkisi toisiamme tässä elämässä, niin suokoon Jumala, että näkisimme jälleen toisemme ijankaikkisuudessa! Kumminkin, minä ikävöin nähdä sinua jälleen.'
Hans Nielsen Hauge matkusti. Hänen kotona-oleilunsa ei ollut kestänyt kuin kolme päivää.
Hans suuntasi kulkunsa ensinnä Drammeniin, missä hän sai uuden passin pormestari Strömiltä, sieltä Ekeriin, jossa nimismies Gram tällä kertaa otti hänet kiinni ja antoi hänen istua kolme päivää vangittuna, ennenkuin hän ankaran valvonnan alaisena lähetti hänet kruununvouti Colletin luokse Kongsbergissä. Täällä täytyi hänen alistua tutkittavaksi, mutta sen jälkeen hänet maaherranviraston määräyksestä laskettiin irti. Vaikutettuansa Kongsbergissä pitemmän aikaa, vetäytyi hän edelleen länttä kohden Numedaliin, sieltä Rollagiin, Noreen ja Opdaliin, jossa hän tapasi myöhemmin niin kuuluisan nimismies Tollef Olsen Backe'n, joka aikoinaan oli Haugen vaikuttavimpia hengenheimolaisia.
Opdalista kulki hän hiihtäen Hardangeriin ja sieltä edelleen Bergeniin, jossa hän viipyi koko kevään ja kesän.
Haugen ystävät Bergenissä tekivät kaikkensa saadaksensa hänet vakinaisesti asettumaan tähän kaupunkiin asumaan, jossa hän saisi elää ja työskennellä rauhassa. Vanha palvelijatar Boes kutsuikin hänet eräänä päivänä luoksensa; hänellä oli jotakin erikoista hänelle sanottavaa.
Haugen tultua istui hän juhlapukuisena tuolissaan.
"Istuhan Hauge", sanoi hän. "Minulla on sinulle jotakin puhuttavaa."
Hauge kävi istumaan; Vanhus yskäsi, otti sauvansa molempiin käsiinsä ja alkoi:
"Niin, katsos Hauge", sanoi hän. "Minusta sinä saat niin paljon kärsiä Herramme asian vuoksi; minua on kovin säälittänyt nähdä ja kuulla kaikista kärsimistäsi vainoista ja vaivannäöistä."
Hän siirsi keppiänsä ja istui yläruumistansa keinutellen.
"Nyt on sillä tavoin, että minulla on sangen runsaasti omaisuutta, sekä talo että turve, ja olen ajatellut, että kun minä pian pääsen kotiin, niin saisit sinä kaiken minkä omistan -- jos tahtoisit asettua tänne Bergeniin asumaan."
Hän katsoi ystävällisesti Haugeen.
"Mitä sinä tästä arvelet?"
Haugen kasvot olivat kalvenneet. Hänen silmänsä loistivat omituisesti. Näytti siltä kuin kyyneleet olisivat pyrkineet esille.
Hän lausui hiljaisella äänellä:
"Vastaanottakaa kiitokseni kaikesta rakkaudesta ja hyvyydestä, jota minulle osoitatte Jumalan asian tähden; mutta sitä jota minulle tarjoatte, en voi vastaanottaa, en, vaikka tarjoaisitte minulle koko Bergenin."
Vanhus säpsähti tuolissaan.
"Mitä sinä sanotkaan?" -- lausui hän.
"En, vaikka tarjoaisitte minulle koko Bergenin!" toisti Hauge äänekkäästi.
"Ja miksi et?"
Vanhuksen suuret, harmaat silmät tuijottivat häneen silmälasien läpi.
"Juuri Jumalan asian tähden", vastasi Hauge päättävästi. "Minulle olisi suuri ilo istua täällä Bergenissä hyvien ystävien ympäröimänä ja nauttia hyvinvoinnista; mutta niitä kohtaan koko maassa, jotka istuvat ja odottavat elävää Jumalan sanaa -- heitä kohtaan tekisin kuoleman synnin asettuessani tänne rauhaan ja mukavuuteen. Silloin istuisin kuin palossa ja helvetin liekeissä!"
Vanhus istui hetken äänetönnä. Sitten nousi hän tuoliltansa ja meni suoraan Haugen luokse.
"Ei, salli minun tarttua käteesi", sanoi hän. Ja hän otti Haugen käden käsiinsä.
"Sinä olet kelpo mies!" huudahti hän. "Jumala siunatkoon sinua! Ja mene sinä sinne, johon sinun on mentävä! En tahdo kiusata sinua, niin mielelläni kuin sen tekisinkin!"
Hauge lähti Bergenistä puolivälissä kesäkuuta, vaelsi Söndfjordin, Nordfjordin ja Söndmören läpi, sieltä Nordmöreen ja Surendaliin, missä hän Rindalenissa piti kokousta kirkon lähellä, mutta sai pappi Finckenhagenilta käskyn poistua.
Surendalenista kulki Hauge maitse Trondhjemiin ja saapui sinne elokuun alussa 1799.
Hänen kotoa poissaollessaan oli varsinainen vaino hänen hengenheimolaisiaan kohtaan alkanut Itä-Norjassa.
Jo toukokuussa oli Peter Hansen Boer, joka piti kokouksia Ekerissä, vangittu nimismies Gramin toimesta ja tuomittu kuritushuoneeseen siksi, kunnes hän lupaisi jättää maallikkosaarnaajavirkansa. Kolme päivää myöhemmin vangittiin myöskin neljä Haugen heimolaista, Berger Vetle, Peder Mathiesen, Peder Nordlid ja Thorkel Gabestad, senjälkeen kun he olivat pitäneet hartauskokouksia Hölandin kappelissa Hemnesissä.
Myöhemmin syksyllä joutuivat Haugen veli Mikkel ja hänen sisarensa poika Paul Gundersen samoin vankeuteen ja tuomituiksi kuritushuoneeseen samoilla ehdoilla kuin edellä mainitut.
Tiedon näistä vangitsemisista sai Hauge oleillessaan Trondhjemissa, jossa samanlainen kohtalo häntä itseään odotti.
Hän kirjoitti heti ystävilleen lohduttavia kirjeitä, joissa hän ilmaisi surunsa vihamiestensä pahansuovasta mielialasta ja ilonsa siitä, että hänen ystävänsä saivat kärsiä hyvän asian tähden.
YHDESTOISTA LUKU
"Muuan niistä talonpoikais-saarnamiehistä, jotka ovat tehneet häiriötään maan eteläosassa, kuten sanomalehdestä 'Intelligents-Sedlerne' on nähty, nimeltään Niels Iversen Riis, 19-vuotias, on eksynyt näihin seutuihin; tämä kutsumaton, syntiä ja lihan himoja vastaan suurenmoisesti taisteleva saarnaaja on kokoontuneille julistanut muka Jumalan sanaa. Kuulon mukaan on hänet ensin vangittu Moldessa ja sitten tuotu tänne; täällä hänet on sijoitettu talteen raatihuoneelle.
"Näkyy että liiallinen raamatun lukeminen, liiallinen rukoileminen ja jumalisuus ovat sekoittaneet hänen aivonsa. Pyhä henki on muka hänen päähänsä pannut nämä hullutukset.
"Järjelliset puheet eivät häneen mitään vaikuta eikä hän välitä vastaväitteistä. Raamatunlauseilla hän vastaa jokaiselle, joka häntä vastustaa.
"Lihan himoja hän erityisesti vihaa. Vankeus ei hänen mieltään masenna; tarvitaan muka paljon enemmän marttyyrikruunun ansaitsemiseksi. Hän luulee kärsivänsä Jumalan vuoksi.
"-- Kuuluisa Hans Nielsen Hauge, tuon koko maahan hajaantuneen pyhä joukkueen ylimäinen pappi ja päämies, on myöskin saapunut tänne, mutta ei ole vielä vangittuna. Sellaiset ihmiset voisivat tulla vaarallisiksi yleiselle turvallisuudelle, jos vaan tahtoisivat, ja mitäpä vakuuksia meillä on siitä, etteivät he joskus saa sellaista päähänsä? Varsinkin jos joku raamatun paikka antaisi siihen tukea; sillä raamatun avullahan voi todistaa mitä tahansa.
"Kaikessa tapauksessa ovat nämä sielullisesti heikot ihmiset valistuksen vaarallisimpia vastustajia. Yleisö töllistelee heitä ihmetellen ja he laittavat murtumattomia tokeita jokaisen rehellisen kansanopettajan yrityksille hajoittaa se pimeys, jossa tietämättömyys ja ymmärtämättömyys pitää yleistä kansaa.
"On sen vuoksi toivottavaa, että nämä pyhät maankiertäjät vakavilla keinoilla seisautetaan ryntäyksessään ja todellisina irtolaisina kuljetetaan kuritushuoneeseen."
Hans Nielsen Hauge taittoi sen numeron sanomalehteä "Trondhjemske Tidende", jossa tämä kirjoitus oli, kokoon ja tuijotti ihmetellen Lars Hemstadiin, joka oli tuonut sen hänelle.
"Niin suuri on pahuus", sanoi hän.
Lars Hemstad katsoi ystäväänsä ja opettajaansa luottavin katsein.
"Aivan niin", sanoi hän, "muutahan emme voi odottaakaan."
Hauge istui vielä hetkisen ja katseli surumielisenä eteensä.
Vihdoin nosti hän silmänsä.
"Koska sinä tulit tänne pohjoiseen päin?" kysyi hän.
"Eilen", vastasi Lars Hemstad. "Minut lähetettiin tänne Trondhjemiin Inderöestä, jossa kruununvouti vangitsi minut. Kuljettaja, jonka tuli minua seurata, jäi tien varteen, joten helposti olisin voinut mennä menojani; mutta havaitsin oikeaksi tulla tänne ja ilmoittaa itseni, ja niinpä meninkin suoraan läänin päämiehen, kreivi Moltken luo. Hän päästi minut vapaaksi."
"Se oli oikein tehty!" sanoi Hauge. "Mutta Niels Riis, mitenkä hänen on käynyt?"
"Hän on taasen vapaana", vastasi Lars Hemstad. "Hän joutui täällä Trondhjemissa kuritushuoneeseen ja istui siellä kolme viikkoa; sitten pääsi hän vapaaksi ja rupesi taasen saarnaamaan Meldalenissa. Nimismies siellä tahtoi vangita hänet uudelleen, mutta Rigstadin talon isäntä Mörker vapautti hänet väkivalloin ja sitten menivät talonpojat miehissä papin luo ja vaativat hänelle vapautta. Ja sen hän saikin!"
Hans-Hauge nyökäytti päätään.
"Niin pitkälle voi vääryys mennä", sanoi hän, "että ihmiset voivat nousta tekemään väkivaltaa! Sellainen on pahasta, mutta hyvä on, että kävi niinkuin kävi."
Hän kääri sanomalehden kokoon ja pani sen taskuunsa.
"Kyllä tuohon annan vastauksen", sanoi hän hiljaisella tavallaan; "mutta ensin puhuttelen poliisimestaria saadakseni passini merkityksi."
* * * * *
Seuraavana päivänä ilmoittautui Hauge poliisimestari Klingenbergille, joka ilman muuta teki pyydetyn merkinnän. Mutta tuskin oli Hauge päässyt oven ulkopuolelle ennenkuin muuan palvelija kutsui hänet takaisin.
"Oletko sinä se tunnettu maallikkosaarnaaja Hans Hauge?" kysyi poliisimestari.
Hauge ei sitä voinut kieltää.
"Sittenpä saatkin ensin tulla mukaan läänin päämiehen luokse", sanoi poliisimestari.
Erään palvelijan seuraamana ja yhdessä poliisimestarin kanssa vietiin Hauge läänin päämiehen, kreivi Moltken luo.
Poliisimestari selitti kuka Hauge oli ja vaati, että hänet oli vangittava ja passitettava kotiinsa irtolaisena.
"En voi käsittää, että sellainen olisi oikeutettua", sanoi Hauge rohkeasti ja veti esiin passinsa.
"Poliisimestari on itse merkinnyt passini ja suonut minulle vapauden oleskella Trondhjemissa ja täällä on minulla kaiketi oikeus oleskella niin kauan kun en mitään riko maan lakia vastaan."
Poliisimestari katseli harmistuneena maallikkoa.
"Onhan niin", sanoi hän, "mutta irtolaisena rikot maamme lakia."
"En minä ole mikään irtolainen", vastasi Hauge. "Minä olen saapunut tänne saadakseni kirjani painetuiksi ja siihen kaiketi minulla on täällä lupa, kuten muuallakin valtakunnassa."
"Kenenkä luona kirjat painetaan?" kysyi kreivi Moltke.
"Kirjanpainaja Stefanssonin luona", vastasi Hauge.
"Kirjat pannaan sinettiin ja lähetetään sinun mukanasi pois", sanoi läänin päämies.
Hauge katseli vakavasti kreivi Moltkea.
"Saatte tehdä niin kuin tahdotte ja katsotte oikeaksi", vastasi hän.
Läänin päämieheen, kreivi Moltkeen, vaikutti Haugen levollisuus ja lempeys ihmeteltävällä tavalla.
Hän katsahti poliisimestariin. Sitten rupesi hän kävelemään edestakaisin huoneessaan, mietiskellen.
Vihdoin kääntyi hän Haugen puoleen.
"Saat mennä", sanoi hän ja nyökäytti hänelle ystävällisesti.
"Kiitän läänin päämiestä", vastasi Hauge. "Mutta kirjat?"
"Ne voit painattaa."
Hauge meni, vilkaisten poliisimestariin.
Mutta kun Hauge oli mennyt, kääntyi hänen ylhäisyytensä kreivi Moltke hitaasti poliisimestarin puoleen.
"Tahdonpa teille, Klingenberg, sanoa jotakin", sanoi hän melkein liikutettuna. "Tämä Hans Nielsen Hauge on varsin ihmeellinen mies."
"Vaarallinen mies -- koskapa hän voi kääntää Teidän ylhäisyytennekin mielen", vastasi poliisimestari.
Kreivi Moltke hymyili.
* * * * *
Läänin päämiehen luota meni Hauge suoraan kirjanpainaja Stefanssonin kirjapainoon, jossa pani kaikki toimeen saadakseen kirjansa painetuksi. Hänen siellä ollessaan ilmoitettiin hänelle, että muuan hänen ystävistään, Ole Rörsveen Stangesta, oli ollut siellä häntä etsimässä. Hän oli luvannut tulla takaisin myöhemmin.
Hauge, joka oli hyvällä tuulella läänin päämiehen kanssa pitämänsä keskustelun johdosta, kehoitti heitä ilmoittamaan hänelle, kun Ole Rörsveen tulisi takaisin, mutta olemaan tälle ilmoittamatta, että hän oli siellä.
Tämä Ole Rörsveen asui Bergenissä ja oli Haugen kaikkein parhaita ystäviä siellä. Kun Hauge oli lähtenyt Bergenistä, valtasi hänet sellainen ikävä saada taasen nähdä Haugea, että hän lähti matkalle pohjoiseen päin, kaikkialla pyrkien, kysymällä Haugen matkoja, perille.
Nyt, vihdoinkin, hän oli saapunut Trondhjemiin ja oli saanut selvän siitä, että Hauge aikoi painattaa kirjoja Stefanssonin kirjapainossa.
Vähän ajan kuluttua tuli Ole Rörsveen takaisin ja Hauge näki hänet ikkunasta.
Heti hyppäsi hän oven taakse ja piiloutui.
Ole Rörsveen tuli sisälle ja kyseli Haugea.
No, olihan hän siellä kyllä ollut.
Samassa Hauge hiipi takaapäin käsiksi Ole Rörsveeniin ja pani molemmat kätensä hänen silmilleen.
Ole Rörsveen ihmetteli ja tahtoi päästä irti, mutta Hauge, joka oli hyvin voimakas, piti kiinni.
Silloinpa Ole Rörsveen ymmärsi kaikki.
"Vai sinäkö se oletkin!" huudahti hän.
"Kuka 'sinä'", kysyi Hauge.
"Hauge tietenkin", vastasi toinen.
Silloin Hauge hellitti.
"Sinä kuitenkin tunsit minut", nauroi hän.
Ole Rörsveen tarttui hänen käteensä ja puristi sitä.
"Enkö minä sinua tuntisi!" virkkoi hän. "Se, joka sinua on kerran kuullut, tuntee sinut aina!"
Ja nämä kaksi ystävää lähtivät Stefanssonin kirjapainosta sydämellisesti keskustellen.
"Rakas veli, mistä sinä olet tänne tullut?" kyseli Hauge, pannen kätensä Ole Rörsveenin olalle heidän kävellessään.
"Minusta tuntui, että minun täytyi lähteä!" vastasi tämä. "Minä en sinun tähtesi ole saanut rauhaa."
Hauge hymyili.
"Samanlainen olet kuin minäkin", sanoi hän.
"Niin, minun täytyi taasen saada puhua kanssasi", sanoi Ole Rörsveen. "Tuntui muuten niin tyhjältä."
"Niin, niin", sanoi Hauge. "Meillähän on samanlainen luonne ja rakastamme samaa Jumalaa -- eihän ole ihmeellistä, että me mielellämme tahdomme olla yhdessä." He kävelivät hetkisen aivan vaiti.
Sitten sanoi Ole Rörsveen:
"Sinun pitäisi asettua vakinaisesti asumaan Bergeniin. Minulla on monet tervehdykset sinulle siitä asiasta. Niitä lähettävät sekä Samson Traae että neito Boes ja muutkin."
Hauge ei kohta vastannut.
Ihmeellinen lempeän valon piirre levisi hänen vilkkaille kasvoilleen; hänen sinisenharmaat, suuret silmänsä säteilivät.
"Täytyy enemmän kuulla Jumalaa kuin ihmisiä", sanoi hän vihdoin.
* * * * *
Kahdeksan päivää tämän jälkeen seisoi Hans Nielsen Hauge lupauksensa mukaan taasen läänin päämiehen virkahuoneessa.
Kreivi Moltke oli hyvin ystävällinen, pyysi häntä istumaan ja puheli kauan hänen kanssaan.
"En voi muuta sanoa", lausui hän; "kuin että sinun vaikutuksesi semmoisena, joksi sen selität, on hyvä!"
Hauge katsahti kreiviin.
"Aivan niin", sanoi hän.
"Niin totta kuin Jumalan sana on hyvää, sillä se on minun ojennusnuorani ja johtotähteni. Ja se on kaiketi teidänkin!"
Hänen kasvonsa olivat lämminpiirteiset ja niillä oli sellainen täynnä hyvyyttä oleva viehättävä hymy, jota oli vaikea vastustaa.
Kreivi ei vastannut Haugen puheisiin, vaan jatkoi entistä ajatuksenjuoksuaan.
"Vieroittaa ihmisiä kiroilemisesta, juopumuksesta ja muista paheista ei mitenkään voi olla pahasta", sanoi hän. "Toivoisin, että meillä olisi monta sinun kaltaistasi!"
Hauge oli noussut seisomaan, sillä kreivi seisoi hänen edessään.
"Jumala on varmasti lähettävä useampia", sanoi hän.
"Minä en totisesti tule tekemään mitään esteitä asialle", vastasi kreivi, "kunhan vaan noudatat maallista lakia ja asetuksia."
Hauge katsoi häntä rohkeasti.
"Sen teen", vastasi hän, "kaikessa, missä ne eivät ole Jumalan sanaa vastaan."
Silloinpa kreivi Moltke hymyili.
"Tokkohan ne milloinkaan sitä ovat, ystäväni", vastasi hän.
Hauge vastasi vakavana.
"Se on toivottavaa", sanoi hän. "Mutta inhimilliset lait ovat epätäydelliset, kuten kaikki ihmistyö, ja niitä täytyy muuttaa ajan ja olojen mukaan, ja te, herra kreivi, jolla on valtaa ja vaikutusta, tahtonette olla ensimäisiä koettamassa saada korjatuksi sen, mikä niissä saattaa olla epäoikeutettua tahi sotia Jumalan puhdasta sanaa vastaan!"
Kreivi hymyili taaskin.
"Nyt te tarkoitatte tammikuun 13 päivänä 1741 annettua asetusta", sanoi hän.
"Saattaapa niinkin olla", sanoi Hauge päättäväisesti.
Kreivi Moltke nyökäytti päätään.
"Se asetus lienee vanhentunut", sanoi hän, "sen jälkeen, kun olemme saaneet painovapauden. Mutta" -- hän katseli eteensä -- "sitä käy tulkitseminen, sitä käy sovelluttaminen asianhaarain mukaan."
Hauge vaihtoi silmäyksen kreivin kanssa.
"Sitten se on hyvä asetus siellä, missä on hyvä ja kristillinen esivalta, kuten täällä", vastasi hän; "mutta voi meitä siellä, missä asianlaita on päinvastoin!"
Kreivi Moltke vaikeni hetkiseksi.
"On toivottavaa, että sellainen tuskin koskaan voi tulla kysymykseenkään", sanoi hän vihdoin.
Hauge tuijotti eteensä.
"Olenpa kokenut kumpaakin", vastasi hän sävyisästi.
Läänin päämies taputteli häntä ystävällisesti hartioille.
"Niin, miten hyvänsä onkin", vastasi hän vakavasti, "niin tee sinä vaan edelleenkin sitä, mikä on hyvää ja oikeata; siinä ei kukaan sinua estä."
Hän ojensi Haugelle kätensä.
"Hyvästi, ystäväiseni", sanoi hän.
"Hyvästi ja Jumalan rauhaa, herra kreivi", vastasi Hauge. "Jumala tulee kerran tämän teille palkitsemaan".
Hauge meni.
Mutta kun hän juuri oli saapunut ovelle, huusi kreivi hänelle.
"Hauge", sanoi hän. "Olisipa hyvä, jos sinä joskus matkallasi tulisit Strindeniin, siellä sinulla olisi paljon tekemistä, varsinkin kehoittamalla ihmisiä jättämään juopumispaheen, joka siellä tekee hävitystä kuin rutto!"
Ja ovi meni kiinni talonpojan ja kreivin, maallikkosaarnaajan ja läänin päämiehen välillä.
Mutta kun viimeksi mainittu meni asumukseensa, tapasi hän kadulla piispa Schönheyderin.
"Tänä päivänä olen keskustellut merkillisen miehen kanssa", sanoi kreivi Moltke hänen korkea-arvoisuudelleen.
Piispa Schönheyder säpsähti.
"Kenenkä kanssa, herra kreivi?" kysyi hän.
Kreivi hymyili.
"Erään teikäläisen kanssa", vastasi hän.
Hänen korkea-arvoisuutensa mietiskeli.
"Ei, tätä en ymmärrä", vastasi hän.
"Maallikkosaarnaaja Hans Nielsen Haugen kanssa", ilmoitti kreivi Moltke.
Piispa Schönheyder astui askeleen taaksepäin ja katseli kreiviä hämmästynein silmäyksin, paksujen, punertavan harmaitten kulmakarvojen alta.
"Vai niin!" huudahti hän. "Se mies on vangittava!"
Piispa näytti miettivän.
Silloinpa hymyili kreivi Moltke.
"Ei toki", vastasi hän. "Hän on mainio ja hyödyllinen mies."
"Hänkö?"
Piispa katsahti taaskin ihmetellen, pää kenossa ja silmät kulmakarvojen alla tulisina, maaherraa.
"Häntä siis suojellaan!"
Kreivi Moltke nyökäytti päätään.
"Ei, teidän korkea-arvoisuutenne", vastasi hän varmasti. "Hänelle ainoastaan suodaan oikeutta. Mutta tutkikaa nyt itse. Hän on ihmeellinen mies. Hyvästi, teidän korkea-arvoisuutenne."
Nuo kaksi mahtavaa ojensivat toisilleen valkoiset, pehmeät kätensä ja menivät kumpikin kotiinsa.
Seuraavana päivänä saapui Hauge piispa Schönheyderin käskystä tämän virkahuoneeseen. Kun Hauge oli saapunut sisälle, nojautui piispa taaksepäin tuolissaan ja katseli häntä kauan. Hän tarkasteli Haugea kiireestä kantapäähän tutkivasti. "Vai olet sinä Hans Nielsen Hauge!" sanoi hän vihdoin.
"Niin olen."
Hauge vastasi hiljaisesti.
Piispa istui kauan ja katseli sitten taas häntä.
"Vai niin", sanoi hän.
Sitten asettui hän tuolille suoraan istumaan ja otti silmälasit nenältään.
"Minä kuulin maaherralta, että sinä olet tullut tänne kääntämään kansaa", sanoi hän tutkivasti.
"Puhumaan heidän kanssaan siitä, mikä on hyvää, ja saadakseni heidät luopumaan siitä, mikä on pahaa", lisäsi Hauge sävyisästi.
Piispa katseli kauan eteensä.
"Niinpä niin", sanoi hän. "Itsessään se on kyllä hyvä työ. Mutta" -- hän katsoi nyt tiukasti Haugeen -- "onko sinulla myöskin kutsumusta siihen?"
Hauge katseli piispaa suoraan silmiin.
"Jokaisen kristityn kutsumus ja velvollisuus on ohjata veljiään hyvään", vastasi hän.
Piispa nyökkäsi päätään.
"Tavallaan, tavallaan", virkkoi hän. "Mutta ympäri maata kierteleminen ja uhrautuminen toisten käännyttämiseksi, se vaatii toki eri kutsumusta!"
"Aivan niin", sanoi Hauge.
Piispa katseli taasen häntä.
"Ja sinulla on tämä erikoinen kutsumus?" kysyi hän, eivätkä silmät kääntyneet maallikon kasvoja katselemasta.
"Se minulla on", vastasi Hauge; hänen suuret kirkkaat silmänsä olivat levollisesti tähdätyt piispaan. "Se on minulle suuren taistelun ja kärsimyksen kautta selvinnyt."
Piispa loi silmänsä alas.
"Aivan niin", sanoi hän. "No, hyvä." Hän rykäsi ja nyökäytti päätään usean kerran.
Sitten hän taasen loi silmänsä maallikkosaarnaajaan.
"Sittenpä sinun pitäisi ruveta koulumestariksi", sanoi hän. "Sillä ken tahtoo esiintyä opettajana kristityssä maassa, sillä tulee olla jokin varma, esivallan antama virka. Muuten loukkaa hän tammikuun 13 päivänä 1741 annettua asetusta."
"Ei, teidän korkea-arvoisuutenne", vastasi Hauge vakaasti, "opettajaksi tuleminen vaatii monta vuotta, mutta asia, jonka vuoksi minä teen työtä, ei siedä lykkäystä; on jo viimeinen aika käsissä. On kuin maa polttaisi jalkojeni alla; kaikkialla tavataan juopottelemista, kiroilemista ja kaikenlaisia paheita. Sellaista täytyy kaikin voimin vastustaa ja se juurineen poistaa, sillä muuten kohta koko kansa hukkuu."
Piispa rypisti kulmiaan.
"No niin", sanoi hän. "Jos ymmärrät ja osaat taidon parantaa juoppouteen vajonneita, niin olet kunnon mies enkä tahdo sinua siitä kieltää; mutta ihmisten paheista käännyttäminen kaikkialla ei käy laatuun, ystäväni, sen saat kohdakkoin kokea." Hän nousi seisomaan.
"Sittenpä minulla kuitenkin on toisenlainen kokemus siitä lyhyestä ajasta, minkä minä olen matkustanut", vastasi Hauge. "Tosin on niin, etteivät, ikävä kyllä, kaikki käänny, mutta minä olen kuitenkin Jumalan avulla kääntänyt monet pois paheista jumaliseen elämään, ja silloinpa täytyy jatkaa tehtävää, vaikkapa monet pysyvät synnissä eivätkä anna pelastaa itseänsä. Tekin toki jatkatte tointanne, herra piispa, vaikkapa, kuten sanottu, ainoastaan harvat jättävät paheensa?"
Piispa rykäsi ja pyyhkäsi kasvojaan.
"Tietysti minä jatkan", vastasi hän; "tee sinä samoin, sikäli kuin seuraat lakia ja sanaa. Mutta nyt hyvästi!"
Ja nämä molemmat miehet ojensivat toisilleen kätensä.
"Ihmeellinen mies -- hm -- varsin ihmeellinen mies", sanoi piispa äänekkäästi itsekseen Haugen mennessä katua pitkin alas. "Mutta samalla kertaa vaarallinen mies", lisäsi hän ottaessaan esille nuuskarasiansa selvittääkseen ajatuksiaan.
Sitten alkoi hän valmistaa saarnaansa.
* * * * *
Hans Hauge vaelteli Trondhjemin tienoilla kylästä kylään koko syksyn. Kirjeellisesti oli hän saanut tiedon veljensä Mikkelin ja sisarensa pojan Paul Gundersenin vangitsemisesta. Hän kirjoitti lohduttavia kirjeitä takaisin, mutta jatkoi väsymättömänä vaikutustaan.
Meldalissa sai hän voimallisen ystävän, sittemmin valtiopäivämiehenä toimineen Mikkel Grendahlin, joka myöhemmin uskollisesti taisteli hänen asiansa puolesta. Mutta erittäinkin Leinstrandissa, Melhusin pitäjän kappelissa, kantoi Haugen työ parhaan hedelmän. Täällä asettui hän syksyllä marraskuussa asumaan talonpoika John Jonson Skjeftestadin luo yhdessä jo ennen mainitun Lars Olsen Hemstadin kanssa ja viipyi siellä yli talven. Hänen maallisena työnään oli niiden kirjojen nitominen, jotka hän oli saanut painetuiksi Stefansonin kirjapainossa Trondhjemissa; samalla aikaa matkusteli hän ympäri seutua ja julisti Jumalan sanaa.
Talonpojat Leinstrandissa olivat tunnetut hurjasta elämästään; mutta jo muutaman kuukauden perästä sen jälkeen, kun Hauge oli asettunut sinne asumaan, tapahtui siellä suuri muutos, niin suuri, ettei seurakuntalaisten mielestä voinut seutua tuntea samaksi.
Koko joukko niitä, jotka ennen olivat antautuneet juopotteluun ja sitä seuraaviin paheisiin, liittyi Haugeen, ja heistä tuli hyviä kansalaisia yhteiskunnassa. Käynnit hurjissa juopottelutilaisuuksissa harvenivat huomattavasti ja sen sijaan kohousi virren veisuu sunnuntai-iltoina yksinäisistä talonpoikaistaloista, ja saattueet, jotka riensivät illoin kotia kohti, kulkivat hiljaisina, keskustellen matalin äänin, kun sen sijaan ennen hälinä, huuto ja tappelu kuului yli kylän läpi talvipimeän.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin kylän pappi, Hans Eriksen Steenbuch Melhusissa, alkoi huomata jäljet Haugen vaikutuksesta, ja ollen kehittynyt rationalisti, päätti hän oitis "tukahduttaa pahan heti sen orastaessa."