Part 7

_Lange_. No, eihän nyt kummempaa! Minä olen tähän saakka luullut kaikkien loihtimisien olevan pelkkää hullutusta, mutta nythän niitä saattaa ihan käsin tunnustella!

_Bugslaff_. Ei siis täälläkään mitään tietoja? Kun ajattelen, Lange-isä, että hän mahdollisesti on jollain tavoin itsensä -- -- --!

_Lange_. Taivas varjelkoon, armollinen herra. Mutta toden totta -- jos hän tosiaankin on kadonnut -- -- --

_Bugslaff_. Luuletko sinä hänen, toivotonna minun kovista, kiivaista sanoistani, -- -- --

_Lange_. Minäkö, armollinen herra? Min'en luule mitään.

Viides kohtaus.

Lange. Bugslaff. Gertrud (vasemmanpuolisesta kamarista).

_Lange_. Mutta tuoltapa tulee äiti. Katsoppas, äitiseni, kuinka suuren kunnian armollinen herra meille osoittaa.

_Bugslaff_. Minä tahdoin vielä kerran nähdä teidät, mummo, ennenkuin jälleen sotaan lähden, ja kiittää teitä -- -- --

(Gertrud, huomaamatta Bugslaff'ia, menee nojatuolin luo ja alkaa kehrätä).

_Lange_. Ettekö kuule, äiti? Armollisin herramme -- -- --

_Gertrud_ (vilkaisten Bugslaff'iin). Vai niin?

_Bugslaff_. Mummo, teidän siunauksenne on kantanut hyviä hedelmiä, se on johtanut minua voittoon.

_Gertrud_. Poikani, mitä junkkeri sanoo?

_Lange_. Hän sanoo teidän siunauksenne auttaneen häntä.

_Gertrud_, Minun siunaukseni? Eipä, junkkeri; sillä sille, joka sinun laillasi käyttää itseään, sille ei voi koko maailman piispatkaan siunausta antaa.

_Lange_. Mutta äiti! Te puhuttelette hallitsiaamme!

_Gertrud_. Se minusta samantekevä, minä sanon mitä ajattelen, ja hallitsiat ovat ihmislapsia, hekin, joita ei puissa kasva, vaan jotka heidän äitinsä tuskalla synnyttävät, ja sentähden pitäisi heidänkin muiden ihmisten tavoin kunnioittaa äitiään, että heille hyvin kävisi ja he kauvan eläisivät maan päällä.

_Lange_. Mitäpä noista, äitiseni. Rouva herttuatar on kuitenkin kadoksissa, kuten armollinen herramme on kertonut, ettekä te voi puhua häntä takaisin enää.

_Gertrud_. Kadoksissako? No, ehkä on hän ripustanut myllyn-kiven kaulaansa ja upottanut itsensä meren syvyyteen; sitä ei kukaan kummastelisikaan. Kun hänen ainoa poikansa hänet maan-pakoon ajoi -- -- --

_Bugslaff_. Mummo, jos toki tietäisitte -- -- --

_Gertrud_. Mutta jos vain Hannuseni olisi minua ovelle osoittanut tai Lanzkesta pois ajanut -- ee-e', ennemmin olisin hypännyt mereen, kuin kärsinyt häpeätä. -- -- Hannu, mitä sanoo junkkeri?

_Lange_. _Ei mitään_, äitiseni.

_Bugslaff_ (ratkee puhumaan). Täyttäkää onnettomuuteni mitta, soimatkaa mua, minä olen syyllinen. Minä olen soimauksenne täydellisesti ansainnut. Ja jos olisi totta se, mitä pelkään, mitä aavistan -- oi, vaikka puhelisitte enkelien kielellä, antaen mulle anteeksi, ei olisi elämässäni milloinkaan iloista hetkeä enää. Mutta tietäkää myöskin, ei ollut helppo sekään asia, joka sydämeni kovaksi, kivestyneeksi sai. Siitä ei ole vielä kolmea kuukauttakaan, kun kävelin salin ohitse, jossa herrat istuivat ryypiskellen, ja minä kuulin äitini nimeä häpeällä mainittavan, ja kun peljästyksestä seisahduin, kuulin herra von Krokov'in lausuvan: Olkaa vaiti tai puhukaa hiljaa, ett'ei Bugslaff-parka millään lailla saisi sitä tietää, sillä mitä voipi hän sille, että hänen äitinsä pitää Massov'ia omaa miestään rakkaampana -- -- --

_Lange_. Te kuulitte sen?

_Bugslaff_ (synkkänä). Enkä saattanut vetää miekkaani, vaatiakseni selvitystä, sillä minä olin aseeton ja halveksittu poikonen! (Vaipuu tuolille, peittää kasvonsa käsiinsä. -- Lyhyt äänettömyys. -- Sitte kuuluu pihalta Dörten ääni: Isä, isä, apua!)

_Lange_. Herrainen aika, mikä häntä nyt vaivaa -- -- (menee reippaasti ovelle, jonka aukasee, vaan sulkee myös heti, lykkää teljen eteen ja tulee kiivaassa liikutuksessa etu-alalle). Taivas meitä auttakoon -- Massov seuralaisineen on pihassa!

_Bugslaff_ (hypähtäen ylös). Massov?

_Lange_ (nyykähyttäen päätään). Eikä kotona muita, kuin Henning ja Henoch.

_Bugslaff_. Missä hän on? Miekkani janoo hänen vertansa!

_Lange_ (estää häntä, kovalla äänellä). Tehkää nyt viimeisen kerran elämässänne, niinkuin minä sanon. Menkää tuonne sisään, älkääkä tulko esiin, ennenkuin ilma jälleen on puhdas.

_Bugslaff_. Minäkö tuota kurjaa pakenisin? Siten saatoin tehdä silloin, kun en vielä ollut hänen hallitsiansa. Nyt -- -- --

_Lange_. Saatatte nytkin, herra herttua, kun sanon: _Äitinne_ henki on nyt vaarassa, ellette nyt itseänne hillitse.

_Bugslaff_. Äitini? Onko hän -- -- --?

_Lange_. Tämän katon alla, ja loppu on _minun_ asiani. Tuonne, junkkeri!

_Bugslaff_. Äitini! (Menee oikeanpuoliseen kamariin).

(Ovea kolkutetaan kiivaasti. -- _Massov'in_ ääni). Avatkaa, tai murramme oven!

_Lange_. Ken siellä niin hurjasti meluaa?

_Massov_ (ulkona). Se, joka kiertää pääsi jalkojes eteen, niskoitteleva konna, ellet heti paikalla -- -- --

_Lange_. Ahaa, herra Massov'ihan siellä, kuulemma, onkin. No, sitte täytynee kai avata. (Menee, aukasee oven).

Kuudes kohtaus.

Lange. Gertrud. Massov (tulee. Aseellisia ovessa).

_Massov_. Onnesi oli, että hyvällä aukasit, sillä me tunnemme ketun-juonesi, ja varoiksi olemme ruoskineet tyttäresi ja molemmat apumiehesi tuolla ulkona ihan voimattomiksi.

_Lange_. No, mutta, herra von Massov, miksi niin paljon vaivaa kurjan talonpojan tähden, joka kuitenkin on vallassanne? Vaikka pistäisitte taloni tuleen, täytyisihän minun sekin kärsiä.

_Massov_. Sekin tapahtuu, jos nimeksikin niskoittelet tahtoamme vastaan. Herttuatar on sinun luonasi.

_Lange_. Niin onkin, Jumal' paratkoon, armollinen herra! Minä olen kyllä rukoillut ja pyytänyt häntä säästämään meitä siitä kunniasta; sillä parempi kahden myllynkiven välissä, kuin kahden suuren herran keskellä. Mutta tunnettehan Te naisväen; ainahan niiden pitää tahtonsa perille saada.

_Massov_. Vaiti! Sin'et saa lasketella joutavia, ainoastaan vastata. -- Sinä olet hänet tänne saattanut; toiko hän aarteensakin, kullat ja kalliit kivet, tänne muassaan?

_Lange_ (itsekseen). Sinnekkö mieles? Sempä jo arvasinkin! (ääneen) Ei, armollinen herra, ainoastaan vaatteet, jotka hällä oli yllään, ei mitään muuta. Mutta odottakaas, hän sanoi kaivaneensa jonnekkin; minne se olikaan -- --? Oikein -- --!

_Massov_. Muista uhkaustani! Varo itseäs, jos meitä viekoittelet -- --!

_Lange_. No, kysykää hältä itseltään sitte.

Seitsemäs kohtaus.

Entiset. Herttuatar.

_Herttuatar_. Poistukaa, ystäväni. Minulla on puhuttavaa herra von Massov'ille. (Lange keski-ovesta ulos. Mummo, viitattuaan Langelle, oikealle. -- Herttuatar, arvokkaisuudella läheten Massov'ia). Mikä on saattanut teidät tänne, Massov?

_Massov_. Mitä kysyttekään, herttuatar? Vaara uhkaa henkeänne ja vapauttanne, ja minäkö en rientäisi tarjoomaan teille suojelevaa, teitä palvelevaa kättä?

_Herttuatar_. Vaara uhkaa vapauttani -- niin aivan siitä hetkestä, kun näin teidän jälleen. Te olette erinomaisen älykkäästi ymmärtänyt johtaa turvattoman vaimon askeleita, saadaksenne minut kiedotuksi verkkoonne, joka jok'ainoasta liikkeestänne yhä kireämmäksi supistuu. Siteeni on katkaissut ankara kohtaloni, ja minne se minua ohjanneekin -- meidän tiemme eivät vie samaan suuntaan.

_Achim_ (tulee, pitäen Langea käsivarresta). Emmekö ota tätä talonpoikaa kiini myöskin, armollinen herra?

_Lange_. Minä ai'oin vain tuonne suden-kuopalle, herra hovimarsalkki, se on parinkymmenen askeleen päässä tästä. En minä paeta aikonut. Onhan teillä Dörte ja koko taloni panttina.

_Massov_. Laske hänet irti, Achim. Ei hän voi meitä vahingoittaa. Vihollinen on vähän matkan päässä täältä. Katso, ett'emme enää tule häirityksi. (Achim Langen kanssa pois).

_Massov_ (jälleen kääntyen herttuattareen). Teidän tilanne on arveluttavampi, kuin aavistinkaan. Olisi aivan tunnotonta jättää teidät yksin nykyiseen asemaanne, se tuottaisi uskolliselle ystävälle sanomattomia katkeruuksia.

_Herttuatar_. Antakaa peitteen pudota, joka teitä vain rietastaa eikä salaa aikeitanne ollenkaan. Te ette ole täällä minun tähteni, vaan ainoastaan vallan-himon kiihoituksesta; vallan-saavuttamisen välikappaleena veisitte minut muassanne; saadaksenne omaisuuteni ja kultani, jotta saattaisitte palkata uusia sota-joukkoja poikaani vastaan. Sietääkö omatuntonne teidän valhettelevan vielä?

_Massov_. Ja jospa niin olisikin, jos en olisi kadottanut toivoa voittaa takaisin tätä maata, enkö sitä tekisi ainoastaan teidän tähtenne, teidän, jonka luonnoton poikanne on karkoittanut maasta ja valtaistuimelta, sekä häpeällisellä kirouksella kunnianne soaissut? (läheten herttuatarta) Ruhtinattareni, tuntekaa ystävänne oikein, ainoa ystävänne, joka teillä enään on, ja jolle te olette niin suuressa kiitollisuuden-velassa -- -- --

_Herttuatar_. Mistä olen minä teille kiitollisuuden-velassa? Tässä kysyn nyt teiltä Jumalan kuullen: Minkä oikeuden olen minä teille myöntänyt, jota en saattaisi ottaa takaisin, koska vain tahdon? Minä olen kutsunut teitä ystäväkseni, kun luulin teitä uskolliseksi palveliakseni. Se oli erhetys, ja kalliisti olenkin saanut sen maksaa. Mutta toisesta hairahduksesta, joka muka ainiaksi minun kohtaloni teidän kohtaloonne sitoisi, siitä voivat ainoastaan häpeälliset panetteliat minua syyttää; aina olen ollut yhtä vapaa kuin nytkin sanomaan teille: Menkää! Ja suokoon teille anteeksi Jumala niinkuin minäkin!

_Massov_. Sallinette meidän vielä jatkaa puhettamme rauhallisempana hetkenä. Nyt on teidän vapautenne tärkein. (Menee ovelle, aukasee sen ja huutaa ulos). Achim, tuo esiin rouva herttuattaren hevonen.

_Herttuatar_. Massov, -- tohditteko -- -- --

_Massov_. Te olette totuttanut minua käyttäimään miehen lailla, kun itse, vaimona, olette valmis avo-silmin turmioon syöksymään. Älkää hyödyttömillä vastuksilla vaikeuttako velvollisuuttani, joka on suojella teitä poikanne takaa-ajosta. Jos vain olisitte rauhallinen, rouva herttuatar -- -- --

_Herttuatar_. En askeltakaan tule Teidän kanssanne, vaikka mua kuolema pakoittaisi!

_Massov_ (läheten häntä). Suokaa siis anteeksi, että otan Teitä kädestä ja -- -- --

Kahdeksas kohtaus.

Entiset. Bugslaff (hyökkää sisään vedetyin miekoin, hänen jälessään) Gertrud, (joka jää oveen seisomaan).

_Bugslaff_. Ken koskee äitiini niin kauvan kuin hengen kipinä rinnassani on ja kädessäni miekka, jolla häntä voin suojella?! (On tullut Massov'in ja äitinsä väliin, vyöttää kätensä herttuattaren ympärille).

_Herttuatar_. Oi! Poikani, oi!

_Massov_ (äkkiä hämmästyksensä voittaen). Todellakin, armollinen herra, minä olen Teille suuressa kiitollisuuden-velassa jalomielisyydestänne, jolla nyt valtaani antautte, vaikka voittaja olettekin. Olkaa hyvä, antakaa mulle miekkanne, sillä niinkuin itsekin näette, Te olette vankini.

_Bugslaff_. Kuuletko, äiti? Katsoppas vihollistamme! Näetkös, kuinka kauvan kytenyt kiukku nyt hänen silmistänsä liekkinä leimuaa? Kenenkä eduksi nyt kapinoitset hallitsiaasi vastaan? Nyt on äiti ja poika yhtä. Koeta siis! Ryntää piiskurinesi meitä vastaan! Sinä voit meidät surmata, mutt' eroittaa -- et milloinkaan!

_Massov_. Kylliksi! Turhia uhkauksia! Minä olen pidellyt poikaa ohjissa ja näytän sille nytkin, kuka mestari on! (Vetää miekkansa, Samassa kuuluu ulkoa sekava melu).

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Lange.

_Lange_ (tulee). Luvallanne, herra herttua, anteeksi; minä tulin vain sanomaan, että hät'hätää olen kutsunut kaikki naapurit kokoon, pitämään pikkuista sudenajoa. Ne ovat tuolla ulkona, luvultaan noin neljä tahi viisikymmentä tanakkaa talonpoikaa, ja niiden piikit ja nuijat eivät suinkaan oljista ole. Teillä on, näemme, täällä jotain tekeillä, mutta ei suinkaan herra von Massov'illa ole mitään sitä vastaan, että ensin ryhdymme suden-ajoon. Sillä se rakkari on nyt tullut niin riivatun rohkeaksi, että keskellä valoisata päivää tunkeutuu ihmisten huoneisin, ja pitäähän perheen-isän toki nahkaansa varjella. Eikö totta, herra hovimarsalkki?

_Achim_ (tulee kiireesti, hämmästyneenä sisään). Armollinen herra -- -- (kuiskaa muutaman sanan Massov'in korvaan).

_Massov_. Minä tulen, Achim. Tuo talonpoikalurjus vielä kyllä aisoihinsa saadaan. (Heittää uhkaavan silmäyksen Langeen, poistuu arvokkaasti. Achim seuraa).

_Bugslaff_. Hänen jälkeensä! Minä tahdon lyönnillä vuosikausien häpeän hälle kostaa!

_Herttuatar_. Seis, poikani! Anna hänen mennä. Hän ei kuitenkaan voi kohtaloaan paeta. Mutta me, voimmeko nyt korkeuden Hallitsiaa hänen armostaan paremmin kiittää, kuin osoittamalla jalomielisyyttä vainoojiamme kohtaan!

(Pihalta kuuluu melua. Ratsastajien kuullaan poistuvan. Heti sen jälkeen hyökkäävät Henning, Dörte ja Henoch sisään).

_Henning_. Susi pakeni jo, isäntä. Sen ei enää tehnyt mieli hampaitaankaan irvistää.

_Dörte_. Ne ovat poissa! Taivaalle kiitos olkoon!

_Bugslaff_ (läheten Langea). Ja sinun uskollisuutesi ja älysi! Min'en voi sua koskaan kylliksi kiittää. Mutta nytpä sun ei enää tarvitsekkaan vierestäni poistua.

_Lange_. Mitä vielä, herra herttua! Sepä olisi kehno kiitos. Sillä minä olen huomannut olevani sopimaton hoviin, enkä viitsisi enää vanhoilla päivilläni ruveta ihmisten pilkaksi. Jokainen vain paikallaan, niin paikkoja on kyllä. Mutta jos minulle tahdotte mieliksi tehdä, niin antakaa mun elää tilallani vapaana miehenä, sitten ei Teidän herttuanakaan tarvitse hävetä, jolloin kulloin pistäytyäksenne Lanzkeen, Hans Langen kanssa sutta ajamaan.

_Bugslaff_. Se on päätetty, vanhus. Juuri sinun kauttasihan minä itsekkin vapaaksi tulin. Ja nyt, mummo: Ettehän tekään enään ole suutuksissa minulle?

_Gertrud_, Mitä sanoo junkkeri, tyttöseni?

_Dörte_. Kysyy, oletteko te hälle suutuksissa vielä.

_Gertrud_. Kenpä voisi Teille olla suutuksissa?