Part 6

_Lange_. Ei, Teidän ruhtinaallinen armonne, sen minä tosin neuvoin hänen tekemään, mutta siihen ei mun tarvinnut turhia sanoja kuluttaa, sen hän ymmärsi itsestäänkin. Kun pojalta suljetaan tie oman isänsä kuolin-vuoteelle, on hällä joko tämä tai tämä (viittaa päähän ja sydämeen) vaillinainen, ellei hän -- -- --

_Herttuatar_. Vait! Min'en ole tottunut alamaisiltani syytöksiä kuulemaan. Aika on tärkki. Meill' on, taivaalle kiitos, toki kylliksi voimaa kapinata kukistamaan. Mutta kun hän on minun poikani ja kun, hänen hillimättömän nuoruutensa tähden, soisin hälle erhetyksensä anteeksi, tahtoisin keskeyttää kapinan. -- -- Sinä olet ohjannut hänen luonnettaan, valitettavasti kyllä, pahaan. Sinä voit nyt rikoksesi sovittaa, jos johdat hänen hurjan sielunsa hyvyyteen jälleen. (Äänettömyys).

_Lange_. Min'en ymmärrä Teitä. Minull' on julman kova pää.

_Herttuatar_. Mene kaupungin portille, huomauttamaan hänelle, kuinka suuresti hän rikkoo Jumalan käskyä vastaan, kun äitiänsä uppiniskaisuudella kohtelee, aseellisena äitinsä tahtoa vastustaa.

_Lange_. Hm! Ja mitä pitää hänen sitte tehdä?

_Herttuatar_. Lähettämän pois sota-joukkonsa ja katuvaisena poikana palajaman luo äitinsä, joka lupaa käyttää armoa oikeuden sijassa.

_Lange_. Hm! Tuo kuuluu kyllä kauniilta, mutta on aivan samaa, kuin jos minä rupeaisin Lanzken suota ruoteilla permannoitsemaan: Suuria vaivoja hyödyttä vallan, mulskahtaa sinne sittekin, kaulaan saakka, -- älkää pahastuko.

_Herttuatar_. Sinä voit, jos vain tahdot.

_Lange_. Voinko vai enkö voi, sit'en tiedä; mutta vaikkapa voisinkin -- min'en sitä tekisi, sen varmaan tiedän.

_Herttuatar_. No, siis saat kärsiä kapinoitsian kanssa, uskalias ukko!

_Lange_ (jatkaa tyynenä). Sillä, näettekös, rouva herttuatar, nuori herra on jo aivan täys'ikäinen, sen kai tietänette parhaiten Te, kuin olette hänet synnyttänyt. Ja jos täys'ikäisen miehen ja lisäksi ruhtinaan edelleenkin pitää antaa mokoman -- hovimarsalkin menetellä itseään kuni koulu-poikaa -- älkää pahastuko, silloin on kaikki loppu; silloin mies miestä, nyrkki nyrkkiä vastaan, ja itse taivahan Taattokin kurkistelee tänne alas, lausuen: Urhokkaasti, vanha lapsi, äläkä kauvemmin kiusaajaasi kärsi! --

_Herttuatar_ (kiivaassa liikutuksessa edestakaisin. Hyvin etäältä torventoitotuksia. Kuuntelee). Se oli taistelo-merkki! Nyt he jo ottelevat. -- Eikö sinun mielessäsi liiku mitään, noiden sävelten soidessa? Eikö salainen ääni kuiskaa: Tuon olisin minä voinut estää?

_Lange_. Ei, rouva herttuatar. Sillä mitä minä olen Bugslaff-herttualle tehnyt -- tosin aivan vähän -- siitä voin, Herralle kiitos, vastata kuolinvuoteellanikin. _Minä_ en ole häntä isästään eroittanut, _minä_ en toimittanut hälle Massov'in herraa kasvatusmestariksi ja piiskuriksi -- -- --

_Herttuatar_. Lange!

_Lange_ -- -- min'en ole laittanut tusinoittain miehiä häntä takaa-ajamaan ja pois raastamaan kuni hevos-varasta.

_Herttuatar_ (pakoittaen itseään). Paljon on tapahtunut, joka olisi voinut olla tapahtumatta. Minäkin saatan erehtyä ja _olenkin_ erehtynyt. Mutta hänellä on toki siksi isänsä luonne, että olisin voinut toivoa, -- vaan turhaa on siitä sulle puhua.

_Lange_ (läheten häntä). Puhukaa Te vain minun kanssani, rouva herttuatar. Se on parempi, kuin Massov'in kanssa keskusteleminen. Näettekös, Hans Lange on raaka talonpoika eikä tiedä valtio-toimista enempää, kuin kartano-koiransakaan. Mutta mitä kuuluu äidin ja pojan väliin, sen hän tietää paremmin, kuin tuo kuiva, kalpea, myrkyllinen heittiö, tuo oiva herra Massov. Sillä minullakin on äiti, ja kun olin nuori, oli mulla kova pää ja _hällä_ kova käsi, eikä hän mua juuri huonosti kuranssannutkaan, kun se juoni päähän pisti. Minä tiedän siis vallan hyvin, mitä pojan tulee äidiltään kärsiä, mutta tiedän myöskin, mitä hänen _ei_ tule kärsiä, ja voin pyhästi vannoa: Jos minun äitini olisi pidellyt minua niinkuin Te -- tarkoitan herra von Massov'ia -- nuorta junkkeriamme, niin, Jumal' anteeks' suokoon syntini, _hirttänyt_ minä olisin itseni katon harjaan, jotta jalkani olisivat heiluneet suoraan äitini ikkunan edessä! Sitte hän ehkä toki pikkusen olisi aprikoinut asiata.

_Herttuatar_ (seisoo syvissä mietteissä). Minä olen monesti koettanut kutsua häntä luokseni. Mutta yhäti on hän minusta poistunut.

_Lange_. Kun hän on tiennyt, että Massov-ilkiö aina olisi oven takana piileksinyt, kun poika olisi tahtonut au'aista sydämensä äidilleen.

_Herttuatar_. Minä kiellän puhumasta moista uskollisimmasta palveliastani, jota ilman vieläkin istuisin Gollnov'in tyrmässä.

_Lange_. Tai jota ilman monta aikaa sitten olisitte elänyt sovinnossa jalon aviopuolisonne kanssa. (Äänettömyys. Toitotuksia lähempää).

_Herttuatar_. Kuolleet ovat rauhassa. Oi, taivas eläviäkin rauhaan saattakoon! (Kasvavalla innolla). Melske lähenee kaupunkia, kapinoitsiat ovat siis voitolla, -- Lange, vielä kerta, hänen ja minun tähteni: Riennä ulos, puhu, neuvo häntä, ilmoita hälle minun tahtoni. -- Sinä olet puhellut mulle paljon, joka sietää ajattelemista, minä huomaan rehellisen tarkoituksesi, vaan täytä toimesi, -- ruhtinattaren, äidin, syvästi nöyryytetyn vaimon kiitos sinut palkitsee!

_Lange_. Ei, rouva herttuatar, siit'ei synny mitään. Mielelläni täyttäisin tahtonne, mutta minä en pysty kieltämään nuorta herttuaani, kun hän tekee velvollisuutensa, ottaessaan valtaansa maansa, joka oli vähällä luiskahtaa hänen kouristaan. Mutta tiedättekö mitä? Te olette hänen äitinsä, menkää Te taistelo-paikalle ja ottakaa sanansaattaja mukaanne, joka ilmoittaa Teidän tahtovan puhua sanasen poikanne kanssa, ja min'en tuntisi Bugslaff'ia, jos hän ei -- -- --

_Herttuatar_ (huomattavan viivyttelemisen jälkeen, elävästi). Sinä tulet kanssani, Lange!

_Lange_. Min'en sekaannu valtio-toimiin. Ee-e'; kyllä Te sen yksinkin toimitatte.

_Herttuatar_, Nyt menisi äiti poikansa luoksi, ei ruhtinatar luo kapinoitsian. Vieläkö sittekin kiellät?

_Lange_. No, Herran nimeen sitte! (Heidän aikoessaan ovelle, kuuluu alhaalta linnan-pihasta heleä torven-soitto). Mintähden ne yhä vielä puhaltanevat tuolla alhaalla?

Neljäs kohtaus.

Entiset. Henning (tulee, suuri Koin-tähti kädessä). [Koin-tähdellä tässä tarkoitetaan _piikki-nuijaa_, jota yövartiat muinoin aseena käyttivät. Suomentajan muistutus.]

_Henning_. Isäntä, oletteko kuullut?

_Lange_. Mitä nyt, Henning?

_Henning_. Saanko palkinnon, jos tuon hyviä sanomia?

_Lange_. Valhe-säkki!

_Herttuatar_. Mitä on tapahtunut? Tulitko tappelu-tantereelta?

_Henning_. En, rouva herttuatar, niin kauvas min'en vielä ennättänyt. Sillä kun Veit Klinker'in kanssa menin rappusia alas, pisti päähäni, että junkkerimme lopulla voisi käyttää ehkä minuakin tappotanterella, ja sitte sanoin minä Veit'ille: Veit, sanoin minä, onko sulla täällä jossain kelpaamattomia keihäitä tai sota-nuijia tai muita semmoisia? Suuret läjät, hän sanoi, ja vei minut vanhaan ase-kamariin, ja minä tartuin heti suurimpaan, kahdenkäden käytettävään miekkaan, vaan Veit sanoi, ett'ei se ollut talonpoikia varten, ja antoi sitte tämän "koin-tähden" kouraani, ja minä ai'oin heti hyökätä linnan-portista ulos, mutta siinä oli jumalattoman suuri joukko porvareita, ja ne sanoivat Massov'in aika hassusti otellen junkkerimme kanssa ja Bugslaff'in jo olleen kärventävässä kuumassa, mutta yht'äkkiä oli Krokov'in ja Devitz'in herrat rientäneet kaupungin valleilta hovimarsalkin niskaan ja löylyttäneet häntä niin, että hän lie kiittänyt onneaan, päästyään käpälämäkeen, sillä kaupunkilaiset jättivät hänet aivan yksikseen keskelle kuuminta liekkiä. No, hän kai hankkii uuden joukon, sillä, sanoivat ne, ylimys-väki ei suinkaan salli Massov'in niin äkkiä poistuvan. Mutta heti kun rügenvaldelaiset huomasivat junkkerimme olevan voitolla -- (toitotuksia) siinä kuulitte jälleen; ne ovat au'aisseet portit selki-seljälleen ja vaatineet häntä heidän hallitsianaan ratsastamaan linnaan, ja jos hän liian kauvan on antanut itseänsä vaatia, niin -- -- --

(Linnan-pihalla huudetaan): Hallitsiamme eläköön! Eläköön herttua Bugslaff!

_Lange_ (kiiruhtaa ikkunaan). Bugslaff! Peijakkaan poika! No, Luojalle kiitos, ettäs siellä olet. Tuolla huudetaan "eläköön", ja oikeastaan pitäisi minunkin huutaa sekaan, mutta tuntuu aivan kuin kurkussani olisi jonkinlainen tönkkä -- min'en voi muuta, kuin käydä junkkeriani vastaanottamaan. Rouva herttuatar, Te tulette tietysti mukaan?

_Herttuatar_ (viivytellen). Kuinka saatan minä häntä nyt lähestyä?

(_Bugslaff'in_ ääni käytävästä.) Missä hän on? Minne olette Lange-isän raastaneet?

_Lange_. Sieltäpä hän jo tuleekin, ja varmaankin varmoissa tamineissa. Puhutelkaa häntä suoraan oikein niinkuin äiti poikaansa -- -- --

Viides kohtaus.

Entiset. Busglaff (sota-asussa).

_Bugslaff_ (näyttäikse ovessa). Miss'on vanha -- haa, mitä näen! (Peräytyy, jääpi ulkopuolelle kynnystä).

_Lange_. Päivää, Bugslaff; herttaista, että tulit, sinulla onkin sentään nuoremmat jalat. Me molemmat olimme juuri tulossa sinun luoksesi, mutta -- kävi vitkaan; näet, pelko -- ja riemu -- on pikkusen vaikuttanut polviimme -- eikö totta, rouva herttuatar? -- No, ja anna nyt kättä äidillesi, Junkkeri, ja sillä hyvä, ja antakaa toisillenne anteeksi ja unohtakaa, niinkuin kristityt ihmiset -- -- --

_Bugslaff_ (astuu esiin, viittaa Henning'in poistumaan). Hiljaa, Lange-isä! Älä väsytä puhevoimiasi. Minä tiedän velvollisuuteni.

_Lange_. Sitä parempi, Bugslaff. Sitte sinä äidillesi -- -- --

_Bugslaff_. Onko mulla äiti? Onko mulla ollut äiti?

_Herttuatar_. Poikani -- -- --

_Bugslaff_. Salpaako äiti pojaltansa kaupungin portin, jotta pojan täytyy aseitten avulla auki murtaa ja vihollis-joukon lävitse raivata itselleen tie äitinsä huoneesen?

_Lange_. Mutta, junkkeri, ajattelehan toki -- -- --

_Bugslaff_. Minä ajattelen, että isäni silmät ovat sammuneet ja ett'ei niitä sulkenut hänen vaimonsa eikä poikansa käsi. Helposti annan anteeksi ja unohdan sen, mitä minua vastaan on rikottu. Mutta sitä, mitä isääni kohtaan on väärin tehty -- sitä en unhoita milloinkaan!

_Herttuatar_. Poikani, minä tiedän katkerasti loukanneeni sinua. Mutta erhetykseni eivät ole kotoisin kylmästä sydämestä, ja Jumala, joka salaiset kyyneleeni tietää -- -- --

_Bugslaff_. Kylliksi, äiti-rouvani. Minä en syytä teitä. Mutta meidän välillämme on kuollut ja elävä, ja nyt etsein minä teitä sentähden, että muuttaisitte pois ja valitsisitte itsellenne lesken-paikan Pommerin rajojen ulkopuolella, missä vain herra von Massov ja te parhain viihdytte. Palvelianne seuratkoot teitä, eikä Eerikki-kuninkaan aarteistakaan pidä pienintäkään jälkeenne jäämän. Ja niin suojelkoon teitä Jumala ja johtakoon, ett'emme ikinä enää toisiamme näe.

_Herttuatar_ (vaipuen penkille). Minä olen siis kirottu! Oma poikani on mua kironnut!

_Lange_. No, mutta kuuleppas nyt, Bugslaff, tämähän on toki minun mielestäni liian hullua. Mene nyt äitisi luo, anna hänelle kättä ja sano, että mielesi on paha, kun tulit lausuneeksi niin paljon tuhmuuksia.

_Bugslaff_. Vanhus, minä tiedän mitä puhun, ja herttuan-valani kautta -- -- --

_Lange_. Ohoo, junkkeri, sieltäkö nyt tuuli käy? Joko herttua on näin äkkiä kallonne mullistanut, jotta luulette jok'ainoan lausumanne sanan olevan puhtahinta kultaa ja vanhan talonpojan täytyvän pitää suunsa lukossa? No, kyllä kai minä tahtonne täytän. Mutt' ei kenkään voi kieltää mua ajattelemasta, että äidin on varsin hyödytöntä pyytää anteeksi pojaltaan, joka ei tahdo sitä kuullakkaan.

_Bugslaff_ (kiivaasti). Lange-isä!

_Lange_. Ei mitään isättelemistä. Minun pitäisi hävetä silmät päästäni, jos olisin kasvattanut oman pojan, joka käyttäisi itseään tuolla tavoin. Bugslaff, tai herra herttua, piti sanomani, minä kysyn sulta nyt kunniasi ja autuutesi kautta: Onko tuo sulta todentekoa, -- etkö tarjoa äidillesi kättäsi?

_Bugslaff_ (kovassa taislelossa). En -- saata, -- en -- voi!

Kuudes kohtaus.

Entiset. Putkammer, Devitz, Krokov ja muita aatelismiehiä.

_Putkammer_. Varustakaa itsenne, herttua, ja astukaa ratsaille. Koko kaupunki odottaa, tahtoen nähdä nuoren hallilsiansa.

_Krokov_ (tulee). Minä sanon teille, junkkeri, silmänne suurenee. Kuni taikalyömästä kaikki rakennukset täynnä kiehkuroita ja lippuja ja koko raatikunta juhla-puvussa -- -- --

_Bugslaff_. Heti pidän katselmuksen, arvoisat herrani, (läheten Langea) ja sinä, Lange-isä, ratsastat lähinnä minua, jotta koko maailma näkisi -- -- --

_Lange_. Minäkö?

_Bugslaff_. Ethän hämmennä tätä riemullista nautintoani?

_Lange_. Ratsastaisin vieressänne? Minäkö? Jotta rügenvaldelaiset saisivat osoittaa minua sormellaan; Tuo on se, jolta nuori herttua on oppinut säädyllistä käytöstä äitiänsä kohtaan? Semmoista oppia saa Hans Langen luona Lanzkessa? -- Minä vaipuisin maahan, jos sellaisen häpeän harmaille hiuksilleni saattaisin. Ja vaikk'ei sitä kukaan sanoiskaan, -- täältä, sisästä kuuluisi ääni, kuuluisi kovemmin kaikkia torvia ja eläköönhuutoja! Nyt ratsastat kelvottoman pojan rinnalla, ja siis olet itsekkin kelvoton mies! (Aatelismiehet nurisevat).

_Krokov_. Minä luovun teistä, junkkeri, jos sallitte tuon hullun kauvemmin raivota!

_Bugslaff_ (äkkiä hilliten kiihkonsa). Kylliksi! Minä näytän, että olen hänen koulussaan jotain oppinut ja että taidan hänettäkin paremmin hillitä itseäni, ja jos hän on unohtanut velvollisuutensa hallitsiaansa kohtaan, muistan toki minä, mistä minun tulee häntä kiittää. Seuratkaat herrat! (Reippaasti pois toisten kanssa).

Seitsemäs kohtaus.

Lange. Herttuatar.

_Lange_ (katsellen Bugslaff'in jälkeen, äkkiä jälleen tyynesti). Mitähän taas tuo? Hiisi vieköön, Hannuseni -- --! (kynsien korvallistaan) tämäpä kirottu historia! Jos äiti tietäisi, mitä kummia minulle on tapahtunutkaan! Niin niin, yhdessä kohden ovat prinssitkin ihmisiä: Ne eivät mielellään kärsi itsestään törkeyksiä lausuttavan, ja varsinkin kun vasta ovat hallitukseen päässeet. Mitenhän tämä saadaan järjestykseen jälleen?

(Seisoo mietteissään, kääntyy sitte herttuattareen).

Rouva herttuatar, kuulitteko, kuinka armollisin herttuamme ja maamme-isä antoi mulle valistusta, jotta silmiäni häikäsi? Tuhannen vietävä! Hän on kasvanut korkeammaks' meitä. No, olkaa vain huoletta. Tiedättekö mitä? Nyt juolahti mieleeni ajatus: Tulevana yönä, kun kaikki ovat vaipuneet uneen, varastamme me molemmat itsemme hiljakkaiseen täältä pois ja minä saatan teidät Lanzkeen. Siellä on äitimuori, hän kyllä neuvon keksii, ja minäkin, vaikka tässä talossa olen tyhmän pääni menettänyt; mutta kun jälleen pääsen raittiisen ilmaan, saan kaikki ajatus-säilöni entisille teloilleen jälleen; ja min'en tuntisi Bugslaff'ia -- -- (on aivan lähellä herttuatarta). Laupeuden henget! Tainnoksissa -- hän ei ollenkaan kuulekkaan puhettani. (Liikuttaa häntä). Rouva herttuatar! Armollisin rouva herttuatar! -- No, tätähän vielä tarvittiin! Rouva herttuatar!

(Hänen puuhaillessaan herttuattaren kanssa laskeutuu esirippu).

Viides näytös.

Lanzke. Toisen näytöksen talonpoikais-tupa.

Ensimmäinen kohtaus.

(Etu-alalla, oikealta, noja-luolissa) Herttuatar. Vanha Gertrud (seisoo hänen edessään, sauvan nojassa, toisessa kädessään pitäen pientä vatia).

_Gertrud_. Sinun pitää toki syödä jotain, rouva herttuatar. Ihminen luulee tosin monta kertaa olevansa kylläinen pelkästä surusta ja tuskasta, vaan "suru ilon edel' käy", ja kun mun Herrassa nukkunut Kasperini kuoli, ei mullekkaan ensin tahtonut mikään maistua; mutta minä mietiskelin itsekseni: Ellet itsesi tähden syökkään, syö toki lastesi tähden, ja sitte rupesikin ruoka vähitellen käymään kaupaksi.

_Herttuatar_. Poikani tähden! Hänelle kai olisi mieluisinta, ett'ei maallista ravintoa koskaan enää huulilleni tulisi.

_Gertrud_. Niin, nuo lapset! nuo lapset! Me lesket tosin saamme niiden tähden kärsiä monta suloista huolta, mutta ellei niitä olisi, mekin olisimme valmiit hautaan astumaan. Ja kyllä sinäkin vielä saat junkkeristas iloa nauttia, sillä Bugslaff -- pikkuisen rajupäinen hän tosin on, mutta se ei pahinta, ja kun minä vielä muistelen Hannuani, kun hän täytti noin kaksikymmentä -- ai, mutta minun pitikin ensin panna ruoka lämpimään. Tulee muuten vahinko kalliista Jumalan viljasta. (Menee takan ääreen).

_Herttuatar_ (nousee). Ei vieläkään sanomia! Min'en saa rauhaa. Miksi olenkaan niin lujasti päättänyt pysyä tässä huoneessa? (Kääntyy oveen päin).

_Gertrud_. Istu sinä vain, rouva herttuatar. Nyt ei tosin ole kristin-sielua koko viikkokautena ollut kotona, siitä saakka kun kaikki renkimme kiirehtivät auttamaan junkkeria tuota Massov'in herraa vastaan. Mutta ikkunasta saattaisi naapurin väki nähdä sinut, ja poikani on aivan oikeassa, parasta on, ett'ei kukaan tiedä sinun täällä olevan, ja ellei Henoch'ilta olisi tarvittu hevosia lainata, ei hänkään olis sitä tietää saanut. No, hän on rehellinen. Siis saat olla ihan rauhassa, ja ellet tahdo istua alallasi, niin saatathan kehrätä; kehrääminen pitää kädet ja jalat liikkeessä.

_Herttuatar_. Hyvä vaimo, mitä multa vaaditkaan? Poikani taistelee maasta ja hengestään aivan vähän matkan päässä tästä, ja minäkö voisin olla rauhassa, huoletta aivan? Jospa vain saattaisin nousta kummulle taistelua katselemaan! Voi, sydäntäni! Voittakoon kumpi tahansa -- minä olen asiani kadottanut.

(Ovea kolkutetaan. _Langen_ ääni.) Aukase, äitiseni! Minä täällä olen.

_Gertrud_ (teputellen ovelle). Heti paikalla, Hannuseni, heti.

_Herttuatar_. Oi, Armon Äiti! -- Mitä tietoja tuonee hän?!

Toinen kohtaus.

Entiset. (Gertrud lykkäsi teljen ovella). Lange, ja Henoch (molemmat peukalot tupossa).

_Lange_. Hyviä sanomia, rouva herttuatar! Taistelo on päättynyt, junkkerimme on terve ja eheä ja palajaa suurella voitolla ja kaikki palkka-soturit, jotka Massov'illa oli, ovat kuolleet kuni kärpäset. Niin, äitiseni, ja Lanzken pojat puivat kuin luuvassa vain, mutta nuori herramme toimitti toki parhaan työn, niinkuin Henoch'ikin todistaa taitaa.

_Herttuatar_. Onko totta, Henoch? Olitko sinä hovimarsalkin lähellä? Kuinka hänen kävi? Elääkö hän?

_Henoch_. Jumala maan-pinnan pirstokoon, jotta se jumalaton miehineen päivineen syvyyteen vajoaisi. Kuinka ne minua rääkkäsivät, raatelivat! Viisi hevosta, erinomaisen hyvää rotua ja vanhin kuuden vuoden vanha, ne ryöstivät minulta, ja kun kysyin, keltä makson saisin, ne vain nauroivat, sanoen: Kirottu juutalainen, sanoivat ne, sinä olet vihollisiamme, saat kiittää Abraham'in Jumalaa, ett'emme revi pukinpartaasi leuvastasi ja puno siitä nuoraa ja hirtä sua sillä korkeimpaan puuhun. Ja eräs, Achim-niminen, sanoi: Henkeni kantta, sanoi hän, tuo juutalaislurjus tietää, missä herttuatar piilee. Sillä hän kuljeksii ympäri maata, nuuskien joka sopen, ja nyt puhu suusi puhtaaksi, sanoi hän, sillä tällä kertaa et pääsekkään yhtä helpolla, kuin Lanzkessa, sillä herra von Massov antaa viipsiä sielun ruumiistasi ja täyttää makosi makkara-lihalla, ellet heti paikalla ilmaise kaikkea, mitä tiedät.

_Lange_. Mitä hittoja, ethän siitä ole mulle sanaakaan -- -- --

_Henoch_. Vastahan minä juuri äsken teidät tapasinkin.

_Herttuatar_. Ja sinä ilmaisit minun olopaikkani?

_Henoch_ (lankee hänen jalkojensa juureen). Jumala suokoon Teidän elää vielä sata vuotta, mutta voipiko ihminen pysyä ihmisenä, kun sen sormia kruuvataan ja pinnistetään, jotta veri niistä virtana vuotaa? Kuinka on kirjoitettu Viisauden kirjaan? Minä olen sinun palveliasi ja palveliattaresi poika, heikko ihminen, heikkohenkinen ja liian kurja ymmärtämään oikeutta, lakia ja -- -- --

_Lange_ (kiivaasti). Ja olet ilmaissut? Rouva herttuattaren olevan Lanzkessa?

_Henoch_. Arvoisa ystäväni, ellen olisi ilmaissut, en enää eläisi -- niin totta Jumala elää. Ja rouva herttuatar varmaankin suo sen mulle anteeksi, sillä ihmisellä on ainoastaan kaksi peukaloa ja yksi kieli, ja härkäkin, vaikka on ymmärtämätön elukka, olisi ilmaissut mitä tahansa, jos sitä olisi menetelty niinkuin minua, kurjaa juutalais-parkaa.

_Lange_. Hyi, Henoch!

_Henoch_. Hyi? Ja miksi hyi, kun ei siitä mitään vahinkoakaan ole? Onhan herra von Massov saanut selkäänsä kuin aika mies, ja olenhan minä omin silmin nähnyt hänen viidentoista, kahdenkymmenen sotilaan kanssa pakenevan merta kohden, ja kun hän vain ensin uipi vedessä -- -- --

(_Dörten_ ääni:). Isä, isä!

_Lange_ (menee ovelle, jonka avaa). Se on Dörte. -- Minä tulen!

Kolmas kohtaus.

Entiset. Dörte (kiireesti sisään).

_Dörte_. Junkkeri tulee. Hän on jo tuolla suden-kuopan vieressä.

_Lange_. Mitä? Rugslaff?

_Dörte_. Ja Henning hänen kanssaan, he nousivat alas ja laskivat hevoset niittyyn syömään; minä juoksin minkä ennätin -- -- --

_Herttuatar_. Poikani!

_Lange_. Rauhoittukaa, lapset. Rouva herttuatar, tehkää minulle mieliksi ja (osoittaen vasemmalle) menkää aluksi tuonne sisään, älkääkä liikkuko siellä paikaltanne, ennenkuin minä annan merkin. Näkivätkö he sinut, Dörte?

_Dörte_. Ei. Mutta Henning, hänpä vasta joltain näyttää!

(Herttuatar mummon kanssa pois).

_Lange_. No, tulkoot nyt vain. Tiesinhän Bugslaff'in -- mutta Henoch, jos nyt vain jollain tavoin huomautat -- (viittaa vasemmanpuoliseen oveen) -- niin leikkaan sulta korvat poikki ja saat itse ne syödä herne-rokassa!

_Henoch_. Taivas suojelkoon ja varjelkoon -- -- --

Neljäs kohtaus.

Lange. Henoch. Dörte (menee askaroimaan takan ääreen. Kolkutetaan. Langen lausuttua "sisään!", tulee) Bugslaff ja Henning (molemmat sota-asussa, Henning'illä suuri, kahdenkäden käytettävä miekka olkapäillä).

_Bugslaff_. Hyvää päivää, Lange-isä. Kuinka jaksat, Dörte? Kas, Henoch-ystävämmekin (estää Henochia, kun tämä aikoo suudella hänen sota-takkinsa palletta). Niin, Lange-isä, nyt olen jälleen armahassa Lanzkessani, parahimpien ystävieni luona.

_Lange_ (suurella nöyryydellä). Liian suuri kunnia, armollisin herra herttua, liian suuri!

_Bugslaff_. Loruja, Lange-isä! Min'en saattanut olla ratsastamatta täyttä laukkaa taistelo-tanterelta tänne, sillä minä tiesin teitä huvittavan nähdä mua voittajana jälleen. Ja samassa sanon jäähyväisenikin vähäksi aikaa, sillä minä kiiruhdan kostamaan rakkaan isäni kuoleman Pommerin vihollisille. Myöskin olisi mulla yksi pyyntö.

_Lange_. Armollisin herra herttua ei pyydä, vaan käskee, ja mitä halpa talonpoika vain saattaa ja voipi -- -- --

_Bugslaff_. Vai niin, siis kaikkein ensiksi käsken sinun jättämään pois nuo koru-puheet ja kaunistukset, vanha ystäväni, ja puhelemaan kanssani, kuin ennenkin. Mutta pyyntöni koskee oikeastaan Dörteä. Suotko Henning'in vielä vähäks' aikaa minulle? Hän luulee, näet, Lange-isä, työn, jonka hän _minun_ luonani tappo-tanterella oppii, olevan kaikkein enimmän mielensämukaista, ja te voitte olla ilman hänettä helpommin, kuin minä. Jos sentähden häänne vielä voisi pikkusen aikaa odottaa -- -- --

_Dörte_. _Minulla_ ei ainakaan ole kiirettä, eikä olisi ollenkaan vahingoksi, että hän tulisi sodasta vähän ihmismäisempänä, kuin sinne lähtee. Eikä isäkään vielä ole suostumustaan antanut.

_Lange_. No, mitä tuo hupakko nyt jälleen lörpöttelee? Etkö tiedä, että puhuttelet maamme hallitsiaa, ja kun hän jotain tahtoo, on halvan talonpojan pitäminen suunsa kiini?

_Bugslaff_ (katsoo häneen pitkään). Lange-isä! -- -- (Viittaa toisia menemään ulos, kun ovat kahdenkesken, lähestyy Langea). Olimpa vähällä unohtaa, Lange-isä: Me emme viime aikoina ole olleet oikein hyvät toisillemme. Mutta me olimme kiihoissamme kumpainenkin; unohda se ja anna kaikki välillämme olla entisellään.

_Lange_. Entisellään? Ee-e', herra herttua, eihän se nyt enää tahdo oikein lyödä lukkoon, sillä kaikella on aikansa. Mutta minulle on mieluista, että tänään saan alamaisimmasti pyytää anteeksi tuhmuuksiani. Talonpoika pysyy talonpoikana, armollinen herra, ja orjantappura-pensaista ette korjaa viini-rypäleitä; ja kun en minä saa sitä päästäni, että Teidän ja rouva herttuattaren välillä -- -- --

_Bugslaff_. Äitini! Joko tiedät hänen kadonneen?

_Lange_. Mitä sanotte?! Kadonneen?

_Bugslaff_. Minä luulin hänen vihdoin sinulle ilmoittaneen salaisuutensa. Sillä ei kukaan kaupungissa ole nähnyt häntä. On aivan, kuin olisi hän loihdittu näkymättömiin.