Hans Lange: Näytelmä viidessä näytöksessä

Part 5

Chapter 52,858 wordsPublic domain

_Lange_. Hyväinen aika, johan kuuluu töminä pihalta. No, tääll' on kaikki täydessä kunnossa. Aljettakoon vaikka heti paikalla.

_Dörte_. Polveni vapisevat.

_Lange_. Voithan toki pitää pääsi pystyssä, tyttö?

_Dörte_. Min'en suinkaan tointanne hämmennä, isä. Mutt' entä jos ne jäävät tänne koko yöksi?

_Lange_. Me teemme mitä voimme, Dörte. Hän tuolla (viitaten korkeuteen) kyllä pitää lopusta huolen.

Kuudes kohtaus.

Entiset. Achim ja neljä aseellista.

_Achim_ (ovessa). Heinrich, Lütke ja Degener ratsastaa navetan ympärillä, Franz ja Peter Bützov vartioi portteja, toiset latoon ja talliin. -- Hyv'iltaa isäntä! (sisään).

_Lange_. Jumal'antakoon, Jumal'antakoon, herra päämies. No, kas vain, sepä hyvä sattuma, että juuri eilen puimme riihtä. Varmaankin tahdotte rehuja ostaa. Hei, Henning, Henning!

_Achim_ (aivan lähelle häntä). BugslafF-herttua on sinun talossasi. Kutsu hänet tänne. Minull'on hälle asiaa.

_Lange_. Bugslaff-herttuako? Ee-e', herra päämies, hän ei ole enää Lanzkessa. Ikävä kyllä hälle itselleen, mutta poissa hän on.

_Achim_. Poissa?

_Lange_. Aivan poissa, herra päämies. Hän oli löytänyt suden-jäljet, ja sitten ei hän enään olisi pysynyt pukinnahkaisissa pöksyissäkään; sillä hukka rakkareita hän väijyy, kuin piru syntisten sieluja.

_Achim_. Mitä höpiset!

_Lange_. Kyllä vaan, minä juuri itse vielä kehoitinkin häntä jättämään juoksunsa huomiseksi. Mutta vieläkö mitä! Nyt on meillä kuutamo, Lange-isä -- hän kutsuu minua Lange-isäksi -- ja samassa sieppasi jousen seinältä, ja nyt metsään niin paljon, kuin käpälistä pääsi, se sakramenskatun poika.

_Achim_. Ja minne hän meni?

_Lange_. Metsään -- minnekkäs muuanne? Jälkiä myöten -- minne sudet ovat löngöttäneet -- suohon tahi hongikkoon -- min'en niin tarkoin tiedä, missä ne rakkarit oikeastaan oleskelevat. Jos Tekin ehkä tahdotte mennä hänen kanssaan metsästämään, minä tulen saattamaan Teitä suolle.

_Achim_. Tuletko? Hm! Sinähän olet täydellisin, verrattomin konna.

_Lange_. Minäkö?

_Achim_. Sinä juuri, kettu lampaan-naamoinesi! Luuletko, ett'emme sua tunne? Sinä saattaisit meidät suolle, joka on niin syvä ja vetelä, että mies hevosineen sinne uppoisi, -- eikö niin?

_Lange_. Kauniita hevosia suohon -- sehän olisi vahinko! Hyi, herra päämies, minä tosin olen halpa talonpoika, mutta -- -- --

_Achim_. Mutta koiraa koko mies. -- Hän on siis sutta ajamassa?

_Lange_. On ollut jo kaksi tuntia.

_Achim_. Eipä hullummasti valehdeltu. Sillä puoli tuntia sitten oli vanha Liisa nähnyt hänet tuolla ulkona, pihalla.

_Lange_, Kas niin, Dörte, mitä minä olen sanonut. Liisa-muorin laita ei ole oikein, hän näkee unta keskellä päivää. Liisa, näettekös, herra päämies -- -- --

_Achim_. Vaiti, konna! Junkkeri on talossasi, sanon minä.

_Lange_ (suuttuvinaan). No, koska hän täällä on, niin kai hän täältä löydetäänkin.

_Achim_. Niinpä luulen minäkin. (Kahdelle seuralaisistaan). Menkää, tarkastakaa kaikki nurkat, koputtakaa kaikkiin laipioihin ja repikää arkut ja laatikot auki.

_Lange_. Dörte, mene heidän mukaansa, avaa pöytä-laatikko ja suola-astia. Ja kaiketipa heidän pitää pistää nenänsä vanhaan kehtoonkin, joka on siellä ylisellä.

_Achim_. Pilkkaatko meitä, talonpoika? (kaksi aseellista ja Dörte pois).

_Lange_. Siitä mua Herra varjelkoon. Mutta kyllä koko tämä mylläkkä hyvin narrimaista on -- minun mielestäni. Ja minkätähden hän olisi piilossa? Minä sanon, meidän junkkerilla on parahin omatunto koko Pommerissa. Eikä hän enää niin pieni lapsukainen ole, että hänen tarvitsis vitsaa pelätä, kun mamma häntä kutsuu. No, ja mitä se mamma hänestä nyt oikeastaan tahtoo?

_Achim_ (on istunut vaarin-tuoliin, Lange seisoo aivan hänen vieressään). Lurjus, mitä se sinuun kuuluu? (Katselee ympärilleen). Ken asuu tuolla?

_Lange_. Siellä makaa äitini, herra päämies, ja tyttäreni, Dörte.

_Achim_. Sisään, Philip, tuonne, ja väännä sängyt tarkasti ylös-alasin. (Kolmas aseellinen vasemmanpuoliseen kamariin).

_Lange_. Ripeästi! Käskekää hänen vain tarkoin nuuskimaan kaikki hiiren-kolot. Sillä hiiriä, herra päämies, hiiriä siell'on julman paljon.

_Achim_. Mitä tuo juutalais-roisto täältä etsii?

_Lange_. No, ettekö Te tunne Henoch'ia, herra päämies, ja hänen poikaansa Isaak'ia? Onhan hän ostanut herra hovimarsalkilta monta paria hevosia. Henoch! -- Luulempa, tonttu vieköön -- oikein, hän makaa jo sitkeimmässä unessa. Nyt näette kuinka nuo kurjat narrit itseään rääkkäävät; ne ovat matkustaneet tänään kymmenen tuntia, tulivat Stolpesiin -- jalkapatikassa tietysti ja ainoastaan kahden pfennig'in edestä leipää vatsassa, -- on paasto, näette -- kaloja eivät saaneet, vaikka olisivat maksaneet taalerin joka suomuksesta. Mutta siinä saavat nyt kärsiä siitä, että Judas kolmekymmentä hopeapenninkiä -- -- --

_Achim_ (on noussut, lyöpi nyykyksissä istuvaa Henoch'ia olkapäähän). Haloi!

_Henoch_. Armoa, herra päämies. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen -- -- --

_Achim_. Sinut vielä keitetään ja paistetaan, juutalainen, jos vain vähänkin uskallat tehdä koirankoukkuja. Sinä tiedät, missä junkkeri oleskelee. Nyt suusi puhtaaksi, tai muuten -- -- (vetää miekkansa).

_Henoch_ (lankee väristen polvilleen hänen eteensä). Armoa, herra, armoa! Minä olen viaton, minä ja Iisak-poikani, me olemme viattomat kuni lampaat kedolla.

_Achim_. Sä vapiset, juutalainen! Sinä siis tiedät kaikki.

_Henoch_. Oi, onko ihme että vapisen, koska minut keitetään ja paistetaan ja Isaak jää tuohon orvoksi, ja kaikki tämä sentähden, että olemme viattomat kuni kukkaset kedolla.

_Achim_. Sano heti paikalla, missä junkkeri oleksii, muuten sinä ja poika-rötkäleesi -- hei! (Menee Bugslaff'in luo ja nykii häntä nutusta). Heräätkö, tai muuten miekkani teidät kumpaisenkin -- -- --!

(Lyö miekkaansa pöytään. Bugslaff tekee yht'äkkiä liikkeen).

_Gertrud_ (nousee äkkiä takan ääressä). Lopettakaa jo herran nimessä vihdoinkin tuo julman raaka pakanallinen mölinänne; ymmärrättekö? Onko nyt yht'äkkiä sota julistettu, poikani? Miksikä tuo mies täällä räyhää ja sapeloitsee kuin mielipuoli, jotta ihmiseltä sydän polvikin putoaa?

_Lange_. Hän leikittelee vain, peloittaakseen kahta turvatonta juutalais-raukkaa. Hän näyttää olevan oikein uljas herrasmies!

_Gertrud_. Jättäköön hän vain juutalaiset rauhaan (uhkaa sauvallaan), ne ovat lepo-hetkensä vaivalla ansainneet. Kuuletteko, herra'? Ei milloinkaan pidä kuultaman vanhan Gertrud'in, joka kohta on Jumalan tuomio-istuimen edessä, oman kattonsa alla sallineen kahdelta rehelliseltä juutalaiselta peloitettavan sielua ruumiista. Eikö niin Hannuseni?

_Lange_. Oikein äiti. Nuo ovat muuten urhoollista väkeä, nuo sotamiehet. Ne eivät ollenkaan pelkää syöstä kylmää rautaa moisen aseettoman juutalais-pojan sydämeen.

_Achim_ (on sillä välin pistänyt miekkaansa huotraan, kokee peittää häpeämistään). Kylliksi! Min'en tietänyt Lanzkessa osattavan -- -- --

Seitsemäs kohtaus.

(Oikealla palajaa) Dörte ja ne kaksi sotilasta (kohta sen jälkeen tulee keski-ovesta) kaksi sotilasta, Henning (heidän välissään. Myöskin aseelliset vasemmanpuolisesta kamarista palajavat päätään pudistellen).

_Achim_. No?

_Sotilas_. Ei missään jälkeäkään, herra päämies.

_Achim_. (Polkee jalkaansa).

_Lange_. Näytitkö heille kehdonkin, Dörte?

_Achim_. Kirous! Ja kuitenkin olen vakuutettu kuin omasta hengestäni, että tuo vanha kettu -- -- -- (Sotamiehet tuovat Henning'in).

_Toinen sotamies_. Herra päämies -- -- --

_Achim_. Haa, Carsten, mitä nyt?

_Toinen sotamies_. Löytäneet emme ole mitään, mutta tarkastaissamme tallia, oli tämä renki hevosten luona ja murisi itsekseen kyllä tietävänsä, missä aita on matalin.

_Lange_, ja _Dörte_ (puoliääneen). Henning!

_Achim_. Tule lähemmäksi, toveri! Sinä saat kelpo juomarahat, jos ilmoitat, mistä junkkerin löydämme. Hänelle ei tapahdu mitään pahaa, mutta meidän pitää toimemme täyttää!

_Henning_. (Tulee etu-alalle, lähelle Dörteä; katse synkkä).

_Dörte_. Henning, ethän toki -- -- --

_Henning_. Luonnollisesti, Dörte-neito! Henninghän on vain renki, hän ei tohdi hiiskahtaakkaan. Oho! Miltäs täällä nyt näyttää? (puoliääneen Dörtelle) Onko Henoch-vanhus aivan yht'äkkiä saanut lapsia ja vallan täysikasvuisia? Hä?

_Dörte_. Henning-kulta, minä lupaan sulle -- -- --

_Henning_. Haha! Tuon hiiren-loukun minä tunnen. Ee-e', herra päämies, älkää luulkokkaan Henning'in enään antavan mokoman korkeamielisen talon tyttären vetää miestä nenästä. Sitä on Henning jo liian kauan sallinutkin. Mutta nyt -- -- --

_Achim_. Et ainakaan vahingolle tule (näyttää hälle kukkaroa).

_Henning_. Pitäkää vain itse roponne, ja vaikkapa tarjoaisitte sata taaleria, rahalla ette Henning'iä viekoittele. Ellen olisi vannonut kostaa tuolle herttua-junkkarille, että hän täällä sieppasi lusikkani nenäni edestä, juuri kun sitä ai'oin vatiin kuroittaa -- -- --

_Achim_. Sinä siis vihaat nuorta herraa?

_Henning_. Ja tietäkääs minkätähden! Katsokaas, herra päämies, ennenkuin hän tuli Lanzkeen, pidettiin minun aivan kuni omaa lasta, eikä isäntä eivätkä muutkaan olisi voineet elää eikä kuolla ilman minutta. Eivätkös asiat olleet sinnepäin, isäntä?

_Lange_. Suus'kiini, kurja kadehtiva jäärä!

_Henning_. No niin, kadehtiva minä olen, mutta nytpä en sentähden pidäkkään suutani kiini. Te olisitte myöskin kadehtiva, jos teitä janottaisi ja joku joisi kruukkunne kuiviin, tai jos olisitte nälissänne ja joku sieppaisi viimeisenkin leipäpalasen suustanne. Ja sentähden -- -- --

_Achim_. Lyhyesti lausuen: Missä on junkkeri?

_Lange_. Tuo konna on hevosilla palaisiksi ajettava, jos hän vain -- koira! (Uhkailee itsekseen).

_Dörte_. Armahin kulta Henning, jos nyt minä -- -- --

_Henning_. Ei mitään! Minä kostan! Te voitte testamentteerata mulle tilanne ja talonne, ja vieläpä tyttärennekin lisäksi -- minä hylkään ne ja kostan! No niin, teitä on ai'ottu pettää, herra päämies. Sillä junkkeri, jota etsitte -- -- --

_Achim_ (äkkiä). On talossa? (Äänettömyys).

_Henning_. Ei, herra päämies!

(Lange ja Dörte koettavat salata hämmästystään).

_Achim_. Minne hän on mennyt?

_Henning_. Hän tietää teidän aikovan joko hyvällä tai pahalla viedä hänet Rügenvaldeen, hän sai kuulla sen jo kaksi tuntia sitte, ja sentähden laitti hän itsensä pois, varmaan -- -- --

_Achim_. Minne?

_Henning_. Niin niin, viitatkaa te vain, isäntä. Suuni minä puhun puhtaaksi vaikka -- --. (Achimille). Hän ratsasti Malkhov'iin hakemaan Kurt Flemming'iltä apua herra von Massov'ia vastaan -- no, nyt tiedätte kaikki, laittakaa vain niin, että saavutatte hänet.

_Achim_. Ratsaille! (Sotamiehet ulos). Tänne, talonpoika! (Lange lähenee häntä tyynenä). Sinä tiesit junkkerin olopaikan, ja salasit sen, huolimatta rouva herttuattaren käskystä?

_Lange_. Niin, herra päämies, sitä en saata kieltää.

_Achim_. Sinä olet kavaltaja.

_Lange_. Mahdollista kyllä, herra päämies. Mutta sitä en ole tähän saakka tiennyt.

_Achim_. Sinun pitää ratsastaa kanssamme Malchov'iin ja sieltä Rügenvaldeen, maan ruhtinattarelle teoistasi tiliä tekemään.

_Lange_. Kyllä vaan, herra päämies. Minä olen itsekkin jo monta aikaa halunnut puhua sanasen rouva herttuattaren kanssa.

_Achim_ (kahdelle sotamiehelle). Sitokaa hänen kätensä. Philip ottakoon hänet eteensä hevosen selkään.

_Dörte_. Isä (Bugslaff liikuttaikse äkkiä).

_Lange_. Olkaa huoletta, lapset! (painolla) Niinkuin sanottu, sotapetoksia pitää olla, eikä niitä tarvitse itse herttuankaan hävetä. -- Annappas, Dörte, mulle joku lakin-tapainen myöskin. Kas niin! Ja sitokaa nyt käteni sukkelaan, ennenkuin ennätän vääntää niskat nurin tuolta kirotulta konnalta! (Henning seisoo vakaana). Kahlehtikaa vain sekin jonnekkin nurkkaan; se on suurin roisto ja valehtelia, se -- -- --

_Achim_. Ei mitään soimauksia! Henning, minä jään sulle suureen kiitollisuuden-velkaan. (Langelle) Nyt pois, lurjus!

_Lange_. No, äiti, pitäkää vaaria talosta. Luultavasti päästetään minut piankin irti. Nuori herttuani (kovemmin) ei toki jättäne mua vanki-luolaan mätänemään; onhan vielä muitakin kunnon pommerilaisia, jotka auttavat häntä rutistamaan tuota, jumal'auta meitä, tuota Massov'ia.

_Achim_ (työntää häntä ulos). Ole varoillas, jos henkes on sulle rakas!

_Lange_. No, herran nimeen sitte! Hyväst' nyt. Dörte! (Viedään ulos).

(Bugslaff nousee varovasti, Henoch nostaa päänsä pöydästä; Henning seisoo aivan etu-alalla, katse miellyttävän kirkas; Dörte sulkee oven isänsä jälkeen. Äänettömyys. Katsastajien kuullaan poistuvan).

_Dörte_ (palajaa). Poissa!

_Bugslaff_ (hypähtää ylös, heittää pois valepukunsa.). Pelastettu! Mutta -- liian kalliilla hinnalla!

_Dörte_ (entäen Henning'in luo). Ja vaikka sinä olet kavala, paha, kadehtiva ihminen ja vaikka olet peloittanut meidät puolikuoliaiksi, juuri sentähden täytyy mun sua syleillä.

_Bugslaff_. Henning! Kunnon, uskollinen Henning! (Puristaa hänen kättään).

_Henning_ (seisoo tyynenä, antaa tehdä itselleen mitä tahansa). Tämähän kaikkein helpointa!

Neljäs näytös.

Torni-huone Rügenvalden linnassa. Oikealla kalteri-ikkuna. Perällä ovi. Etu-alalla pöytä ja penkki. Pöydällä vesi-astia.

Ensimmäinen kohtaus.

_Hans Lange_ (makaa penkillä, hattu pään alla; nukkuu, puhuu unissaan). Aina uskaljaasti, junkkeri -- _noin_, oikein --! Mitä? Rukoukseenko ruveta? -- Kova onni! -- -- Henoch -- minä leikkaan sulta nenän poikki, jos vain -- hyi, vapiset kuin vanha -- -- Ee-e' -- kas niin! Ottakaa se kiini, Bugslaff, tuo susi -- tuo Massov -- susi -- -- --

(Ovi aukeaa, Henning tulee, kantaen koria, häntä seuraa Vanginvartia, joka viittaa vanhukseen ja samassa poistuu).

_Henning_. Hyvä on, Veit. Kyllä minä pidän huolen. -- Tuossa hän makaa. Pitää kai herättää hänet. (Panee korin pois, menee nukkuvan viereen). Lange-isä! (ravistaa häntä) Ai'otteko maata tuomiopäivään saakka?

_Lange_ (unen horroksissa). Dörte -- jokohan on -- Henning, se vain aina -- -- (hieroo silmiään).

_Henning_. Henning on aina vain esillä -- ja esittääpä jotain nytkin! -- Jos herra von Massov'ia kauniisti rukoilette, lähettää hän teidät neljän hevosen kyydillä taivaaseen; siellä saatte sitten itse koota ruumiinne palaset yhteen jälleen.

_Lange_ (nousee istualleen, iloisesti). Vai niin, nyt ei näemmä ollakkaan Lanzkessa enää. Hyvää huomenta, Henning.

_Henning_. Päivää!

_Lange_. Kuinka pitkälle on jo aika joutunut?

_Henning_. Päivä on vasta puolessa. Tuolla alhaalla linnan-kyökissä käristetään par'aikaa pässinreittä. Se haiskahti oikein hyvältä.

_Lange_. No, eikös vain, hiisi vieköön, olempa kokonaista kaksitoista pitkää tiimaa vetänyt unta päähäni. Mutta minä olinkin eilis-iltana lemmon väsyksissä. Mokoma nelistäminen aamusta iltaan myöhään, se tuntuu liian tuntuvasti vanhoihin luihin.

_Henning_. (Nauraa itsekseen).

_Lange_. Sitte ne tahtoivat minulta tietää, missä junkkeri muka oleskelee. Niin, sanoin minä, ellei hän ole täällä, lie hän tehnyt tiellä toisen päätöksen. Mutta tänne hän ainakin lähti, kuulittehan sen itse siltä Henning-roistolta.

_Henning_ (Pyyhkäsee kädellään hiuksiaan, hymyillen).

_Lange_. Sitte ne sadattelivat ja kiroilivat kuni hurjat, ja minä kökötin vain aivan rauhassa niiden keskellä, mietiskellen: Piru periköön teidät kaikkityyni pala palalta! No, ja sitte ne syöttivät pari tuntia, ja sitte satulaan jälleen ja aika vauhtia Rügenvaldeen. Ja miten Massov karjui, kun minä joka suhteessa jäin syyttömäksi -- sen kai arvannet. Vihdoin laitettiin minut tähän huoneesen, joka näköjään on jonkinlainen aarre-aitta. Ei täältä juuri helpolla ihmistä varasteta ainakaan, se on varma. No, mutta sanoppas, kuinka on teidän käynyt?

ja Dörte lähetti teille terveisiä. Ruskea lehmä sai viime yönä vasikan, sonni-vasikan, ja susi vei jälleen lampaan. Kauroja ai'oimme -- -- --

_Lange_. Tuon saatat kertoa sittemmin. Minä tahdon tietää, miten junkkerin on laita.

_Henning_. No, aluksi niin ja näin. Hän aikoi ensin kaikkien renkien kanssa lähteä ratsastajia takaa-ajamaan. Vasta sitte, kun me häntä kieltelimme, muisti hän isänsä kuoleman ja muuttui hurjan raivoksi; sitte mummo lohdutteli häntä. Sitte pyysi hän satuloitsemaan Papurikon ja ajoi täyttä laukkaa Buggenhagen'in herran luo, pyytämään sitä ja_Henning_. Tähän saakka varsin hyvin, isäntä. Mummo on hyvissä voimissa

toisiakin avukseen. Ja tuskin oli hän poistunut näkyvistämme, niin tuli kolme herraa ratsastaen, Krokov'in ja Devitz'in herra -- kolmatta min'en tuntenut -- ne kysyivät Bugslaff-herttuaa, ja kun me sanoimme hänen menneen Buggenhagen'in herran luo, kääntyivät ne vasemmalle ympäri ja nyt kuni tuuliaispää hänen jälkeensä; mutta ett'eivät ne hälle pahaa aikoneet, sen minä kyllä huomasin.

_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä, Henning. Saatpa nähdä, ennen päivän laskua kuulemme jälleen uutisia.

_Henning_. Ehkäpä kyllä! -- Ja sitten, isäntä, sitte lähetti Dörte teille jotakin; hän arvasi hyvin, ett'ei teitä täällä liiaksi lihoteta (tyhjentää korin).

_Lange_. Kiitoksia poikani. Minull' onkin nälkä, kuin talvisella sudella.

_Henning_. Ja tämän putellin -- hyvää Stargardt'in olutta -- tämän pisti vanginvartia mulle salaa teitä varten. Se on se Veit Klinker, meidän sepän veljenpoika, ja paitsi sitä on kaikilla paha silmä Massov'iin.

_Lange_ (istuu pöydän ääreen, juo). Tämä virvoittaa, Henning! Min'en ole neljäänkolmatta tuntiin maistanut mitään muuta, kuin vettä, ja vettä -- sen tiedät sinäkin -- min'en kärsi saappaissanikaan, sitä vähemmin vatsassa.

_Henning_. Pitäkää hyvänänne. Tämähän onkin viimeinen päivällisenne.

_Lange_ (syöden, tyynesti). Miksi niin, Henning?

_Henning_ (pyyhkien tukkaansa). Hm! Niin! Kyllähän te tiedätte, että -- -- --

_Lange_. Minä luotan junkkeriini. -- Täm'on oivallista olutta (juopi).

_Henning_. Rasvatkaa vain kurkkuanne; sillä kyllä teidät hirtetään -- vähintäinkin.

_Lange_. Sinullapa lohdutusta!

_Henning_. Voipi ehkä tulla pelastus -- voipi tulla _kuolemakin_. Veit kai tietää parhain. Mutta syökää vain toki rauhassa, jos teitä maittaa; saattaahan vielä pari hetkeä -- -- --

_Lange_. _Mitä_ Veit tietää? Aukase suusi äläkä aina mutise hampaittesi lomitse. Mikä saattaa vielä pari hetkeä -- -- --?

_Henning_. No, saattaa kestää vielä pari hetkeä, ennenkuin teidät hirtetään tai mestataan tai ruhjotaan tai neljään palaan revitään tai -- -- --

_Lange_. Tomppeli! Ja sitäkö vielä pelkäisin!

_Henning_. Hm! -- Niin! -- Minun puolestani -- -- --

_Lange_ (nousee). Henning, pidä nyt suusi kiini, -- tai puhu kaikki suoraan!

_Henning_. No, koska tahdotte tietää, niin: Hovimarsalkki on kiistellyt herttuattaren kanssa, hän tahtoi teidät hirtättää -- uusi hirsipuu valmistui vasta neljätoista päivää sitte, ja siinä riippuu jo paraikaa eräs räätälin-sälli, joka saksilla pisti mestarinsa tyttären kuoliaksi.

_Lange_. Kaunista seuraa!

_Henning_. Ja hän -- ei tuo räätälin-tytär, vaan herttuatar -- on kyllä rukoillut edestänne. Mutta, sanoi Veit, vihdoin tapahtuu kuitenkin Massov'in tahto, ja, kuten hyvin tiedätte, hän ei suinkaan teidän hyväksenne pistä sormeaan nuoran väliin. Korkeintaan antaisi hän teidät mestata hirttämisen sijaan, -- no, ja jospa vain minun pitäisi valita niistä toinen, en tietäisi muuta neuvoa, kuin lyödä arpaa.

_Lange_ (Kävelee edestakaisin, kädet selän takana).

_Henning_. Älkää sentään antako ruoan pahentua. Kaikkienhan kuolla pitää. Dörtelle olisi toki mieleen, kun huomaisi laitoksensa käyneen kaupaksi.

_Lange_. (Seisoo kalteri-ikkunan ääressä, katselee ulos).

_Henning_. Mitä minun piti sanoa: Kuinkas nyt _vast'edes_ menetellään? -- Talvi-kylvyä teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä ja kyllä elukoistakin huoli pidetään. Tiedänhän minä teidän tahtonne. Mutta -- siinä on -- no, kyllähän te tiedätte -- -- --

_Lange_ (itsekseen). Sen uskonkin Massov'ista!

_Henning_. Lange-isä, olenhan jo pyytänyt teiltä Dörte-tytärtänne. Tähän saakka te olette nauranut mua, ja minun on täytynyt tukehduttaa toivoni. Nyt luulen toki naurunne loppuneen, koska tiedätte -- (viite, merkitsevä hirttämistä) ja kun talo ja tila on isäntää vailla -- ja jos Dörte minusta _huolii_, niin sopisimme asiasta _vihdoinkin_, ja senvuoksi olisi paras -- että antaisitte meille siunauksenne, -- tietäisi toki missä olisi -- eikä kuolemakaan tuntuisi teistä niin vaikealta, kun tietäisitte tyttärenne -- -- --

_Lange_ (on kääntynyt). Seis, hirtehinen! Sainpa sinut kiini vihdoinkin viekkautesi telineiltä? Saatanallinen konna, kavala kuin synti! Lämmitit ensin helvettini kyllin kuumaksi, saadaksesi mieleni heltymään, ja sitte pitäisi Hans Langen antaa isällinen siunauksensa -- eipäs, poikaseni! -- Ei sanaakaan enää mestaamisesta eikä hirttämisestä eikä naimis-puuhista eikä siunauksesta! Korjaa pois, Henning, ruokasi ja koiran-juonesi, ja jos vain Dörte on tähän pienintäkin sekoittanut, niin -- jos minä vielä kotiin pääsen -- ukkosen tuli ja leimaus -- -- --! (Torven-toitotus alhaalta linnan-pihalta). (Äkkiä hiljemmin). No, mitä merkitsee meteli tuolla alhaalla?

_Henning_. Rügenvaldessa toitotetaan aina, kun jotain yleistä tapahtuu. Neljä vuolta sitte, kun noita Maria Schlimmenitz poltettiin, -- silloin toitotettiin samalla tavoin. (Menee tyynenä ikkunan ääreen).

_Lange_. Taivahan Tekiä! Jos todellakin niin loitos -- ei, ei, siten en ole Bugslaff'ia tuntenut. Henning, mitä nyt on tekeillä?

_Henning_. Joukko ihmisiä on linnan-pihalla, toiset ratsain, toiset jalkasin -- kaikki katselevat tänne ylös.

_Lange_. Katselevat tänne ylös?

_Henning_. Niin, aivan kuin odotellen pää-henkilöä. Lange-isä, kuinka on siunauksen laita?

_Lange_. Ei, poikani. Bugslaff ei jätä mua kiikkiin, siitä panen pääni pantiksi!

_Henning_ (jälleen katsoen ulos, nykäisee olkapäitään). Siitäpä vähän pantattavaa. Siell' on yksi punaisessa manttelissa.

_Lange_. Sepä koreata! (Aikoo ikkunan ääreen. Samassa jälleen torventoitotuksia. Seisahtuu ehdollaan pelästyneenä. Käytävästä kuuluu avainten helinää).

_Henning_. Kas niin, nyt tullaan teitä noutamaan! (Läheten häntä). Lange-isä -- -- --

_Lange_. Ukkosen nuoli pyövelin tappakoon! No, ei ne suinkaan minun täällä parkuvan näe.

Toinen kohtaus.

Entiset. Veit Klinker.

_Veit_. Tst! Henning!

_Lange_. Kyllä minä olen valmis, Veit. Mutta jos sattumalta joudut Bugslaff'in pariin, sano hälle terveisiä minulta, ja sano että hän on vanha yömyssy, sano minun sanoneen siten.

_Veit_ (korjaa kaikki pöydältä). Laita itses pois, Henning. Armollinen rouva tulee tänne; ja jos hän huomaa minun katsoneen sormieni lomitse -- -- --

_Lange_. Rouva herttuatarko? Eikö vielä ollakkaan niin pitkällä?

_Veit_. Kuinka pitkällä, kummi?

_Lange_. No, kurkussani.

_Veit_. He, Herra varjelkoon! Junkkerihan on hyökännyt kaupunkia vastaan sadan ratsastajan kanssa ja vaatinut hovimarsalkkia otteloon.

_Lange_. Junkkeri? No, tunsinhan minä Bugslaff'ini. Pyhä risti! Ja tuo hirtehinen, tuo -- (uhaten Henning'iä nyrkillään'). Odotappas!

_Veit_. Taisteloon hän on vaatinut hovimarsalkin torvilla ja julistajan kautta, ja puoli Rügenvaldea on muureilla, ja vast'ikään lähti Massov'ikin taisteloon -- kuulittehan kai toitotukset; -- nytkös siitä saadaan punaisia päitä! Mutta pois, pois! Minä menetän virkani, jos armollinen rouva -- -- -- (työntää Henning'in ulos).

_Lange_. Taivahan Luoja, nyt putosi myllynkivi sydämeltäni.

Kolmas kohtaus.

Lange. Herttuatar Sophia (kiireesti), Veit (menee, sulkee oven mennessään).

_Herttuatar_ (etu-alalle, ankarasti katsellen Langea). Sinä olet pahoin loukannut luottamustamme, talonpoika!

_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Aivan tietämättäni.

_Herttuatar_. Saattaako omatuntosi valehdella vasten silmiäni?

_Lange_. Omatuntoniko, rouva herttuatar? No niin, minulla on tosin vain raaka, talonpoikainen omatunto, mutta on se minun aina toki maata antanut -- vieläpä täällä tornissakin, jossa en suinkaan ole höyhen-tyynyillä lepäillyt.

_Herttuatar_. Sinä olet kiihoittanut poikaa äitiänsä vastaan.

_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Ee-e', empä -- sit'ei tee Hans Lange! Siitä on perin toinen väki huolen pitänyt.

_Herttuatar_. Onko hän aivan sinun tietämättäsi kutsunut kokoon maan aateliston ja hyökännyt kaupunkia vastaan?