Part 4

_Lange_. Tuhmuuksia! Mutta ellette voi kiitoksianne säästää, niin viekää ne äidilleni. Sillä ilman tuota vanhaa eukkoa Te olisitte nyt matkalla Puolaan -- tai sinne, missä pippuri kasvaa. -- Tuo naisväki! Se nainen, jonka Luoja on onnistunut saamaan todella hyväksi, -- vaikka niitä tuskin lie yksi joka sata-luvussa -- se on satunnaisissa suhteissa sata vertaa hyödyllisempi parahinta miestä!

Kolmas näytös.

Herttuattaren linna. Etu-sali, kolme ovea.

Ensimmäinen kohtaus.

(Oikealla kuuluu pitojen hälinää, lasia kilistetään, nauretaan ja puhellaan.) Massov (seisoo keskellä huoneita). Achim (sota-asussa, tulee oikealta). Sitte Herttuatar.

_Massov_. Oletko antanut hälle kirjeen, Achim?

_Achim_. Rouva herttuatar otti sen kädestäni ja vaaleni aivan kuin olisi hän aavistanut, mitä se sisälsi. Mutta hän vastasi erääsen herra von Krokov'in tekemään kysymykseen, sitte viittasi hän minun poistumaan.

_Massov_. Hyvä. Ja nyt, Achim, ratsaille, ja ota kymmenen tai kaksitoista tanakkaa miestä mukaasi. Jos kiirehditte, olette vielä ennen yötä määräpaikassa. Tässä kirjallinen käskyni hätävaraksi --

_Achim_ (tallettaen sen költerinsä alle). Hyvässä tallessa, armollinen herra hovimarsalkki.

_Massov_. Sukkelaan! Me emme sua unhoita, jos miehen lailla toimes täytät. (Achim nyykäyttää päätään, pois).

_Massov_ (yksin). Jälleen voin hyvin. Asiat muuttuivat jo pahalle tolalle; talonpoika petti minut häpeällisesti, pojan koko viha ja epäluulo on herännyt, ei missään mulle tuetta, voidakseni ryhtyä kapinaa masentamaan. Nyt -- tärkeimpänä hetkenä -- pitää vaimonkin se ymmärtää, vaikka sillä olisikin ainoastaan kymmenes osa _tuon_ vaimon älystä -- -- -- (Herttuatar tulee vitkaan, kirje hermottomana alasriippuvassa kädessä.) Te olette kai lukenut?

_Herttuatar_. Kuollut! Min'en luullut tuon sanoman niin syvästi liikuttavan sieluani. -- Kuollut! Hän, jolle nuoruuteni annoin, hän, joka mua halventaa, mua sortaa tahtoi! Hänen kuolemansa minut vapautti -- ja kuitenkin samassa teki mun niin kurjaksi! -- (Käsivarret ristissä, kävelee edestakaisin, tarkkaamatta Massov'ia.)

Min'en saata vuodattaa kaipauksen kyyneleit hänen tähtensä, -- kenpä multa kyyneleitä odottaakaan? Mutta ett'en voi olla iloinenkaan, ett'en voi tuntea itseäni täydellisesti vapautetuksi, pelastetuksi, sehän toki on kummallista! Eikö totta, Massov? (katsomatta häneen).

_Massov_. Eloon-jäänyt on voittaja, ja voitto aina jalostuttaa. Muistatteko -- -- --

_Herttuatar_. Minä muistan kaikki; kuinka hän alussa kohteli mua kuni lasta, ja sitte, huomattuaan vakavan mielenlaatuni, koki sitä masentaa; kuinka hän vaati kuninkaallisen isäni mulle antamia lahjoja ja, kun minä kielsin, heitti minut vankeuteen, jossa ilman Teitä olisin saanut hiutua vuodesta vuoteen, -- kaikki, kaikki muistan päivänselkeästi; ja kuitenkin -- antaisin tämän käteni, jos olisin saanut olla hänen kuolinvuoteensa ääressä, muutella hänen patjaansa ja hälle virvoittavaa juomaa tarjota.

_Massov_ (kylmästi). Te olette pyhimys.

_Herttuatar_. En; mutta minä olin hänen vaimonsa. -- (Äänettömyys.)

_Massov_. Ja mitä nyt olette ajatellut tulevaisuudestanne?

_Herttuatar_. Ajatelkaa Te sitä toistaiseksi minun puolestani. Minun ajatukseni ovat hämmennyksissä mennehitten aikojen muistoista.

_Massov_. Minä _olen_ jo ajatellut. Ennen päivän-laskua ovat lähettilääni poikanne luona ilmoittamassa, että hänen heti on tuleminen äitinsä, _Pommerin hallitsiattaren_ luoksi.

_Herttuatar_. Massov, oletteko tohtinut? Hän on täysi-ikäinen. Hän ei tule; tuskinpa äidin luoksi, hallitsiattaren luo ei varmaankaan.

_Massov_. Sitäkin jo ajattelin. Senpä tähden annoinkin lähettiläälleni seuraksi aseellisia, jotka, joko hyvällä tai pahalla, tuovat hänet Teidän eteenne, jotta hän vihdoinkin oppisi tottelemaan.

_Herttuatar_. Väkivallalla?

_Massov_. Se paras. Tai odotatteko häneltä ymmärrystä, älyä?

_Herttuatar_. Hänellä on oikeus.

_Massov_, Onko semmoisellakin oikeus, semmoisella, joka ei toivo mitään hartaammin kuin saada väärin käyttää oikeuttaan? Te kai toki tunnette hänet ja tiedätte, että hänessä vallitsee isänsä henki. Heti hänen hallituksensa ensi päivänä Te olette kerjäläinen, ja saatte kiittää taivasta, jos luostarin ovi Teille aukeaapi, ja minä -- lintujen tai kalojen ruokana.

_Herttuatar_ (pelästyen). Massov!

_Massov_. Min'en perinpohjin tunne Teidän taipumuksianne. Jos tahdotte ruveta pyhien ristiä kantamaan, niin vahvistakaa hänelle hänen -- niinkuin sanoitte -- oikeutensa. Teettekö siinä viisaasti ja oikein _maata_ kohtaan, päättäkää itse. Ett'en toki _minä_ ole Teiltä sitä ansainnut, sen kai itsekkin myönnätte.

_Herttuatar_. Voi, että olet oikeassa!

_Massov_. Ja nyt rahan toinen puoli. Hän tuodaan tänne ja, jos alkaa vastustella, pidetään silmällä, kunnes ritaristo ja valtiopäivät ovat asiasta lausuntonsa antaneet. Ken voisi epäilläkkään, ett'ei hallitusta kernaammin uskota kokeneelle, elämän kärsimyksiin ja vastuksiin tottuneelle ruhtinattarelle, kuin vallattomalle prinssille, jolla ei ole taipumusta muuhun kuin siivottomuuteen?

_Herttuatar_. Vanha oikeus on toki voima, joka peittää poikanikin nuoruuden-vallattomuutta.

_Massov_. Kuuletteko ääniä tuolta: "Eläköön herttuattaremme!" --? Te olette vielä kaunis nainen. Täällä ei löydy ainoatakaan, jota ei kunnian-himo kiihoittaisi rupeamaan Eerikki-herttuan jälkeläiseksi.

_Herttuatar_. Minä kunnioitan uskollisuuttasi! Mutta sieluni aavistaa siitä pahoja seurauksia syntyvän.

_Massov_. No, seuratkaa sitten aavistuksianne ja tervehtikää poikaanne, jos hän tänne tulee, Evald von Massov'in verisellä päällä. Ehkä sen kautta Teiltäkin luostari säästyy. (Äänettömyys).

(Eläköön-huuto ja ja maljojen kilinää kuuluu viereisestä huoneesta).

Eikö kaikki tapahdu hänen parhaakseen? Teettekö niinkään epä-äidillisesti, lähettäissänne hänet Puolaan, kunnes kypsyneemmällä älyllä saattaa hallitukseen ryhtyä? Ja sitte, kun on otollinen aika, kun Te tulette väsyneeksi hallituksesta ja kutsutte hänet takaisin, -- eikö hän tuntisi itseään pakoitetuksi kiittämään Teidän viisauttanne, joka niin -- -- --

Toinen kohtaus.

Entiset. Jürgen. Krokov (oikealla).

_Krokov_. Minut lähetettiin katsomaan -- mutta mitä naamoja täällä? Armollinen ruhtinatar -- Massov -- -- --

_Massov_. Surun vallassa. Eerikki-herttua on kolme päivää sitte kuollut haavoistaan.

_Krokov_ (seisoo väristen). Jumala hänen sielullensa armollinen olkoon!

_Herttuatar_ (Nousee äkkiä, menee vitkaan sivuovesta vasemmalle).

_Krokov_. Tietääkö nuori herttua -- -- --?

_Massov_. Jürgen-serkku, Teill' on terävä äly, jota ei viini tavallisesti äkkiä tylsäksi saa.

_Krokov_. Pyhän Jürgen'in lohikäärmeen kautta! Te olette oikeassa, Massov. Toissapäivänä esimerkiksi, kun Gartz'in Barcken'in Hans'ia morsiusvuoteolle autoimme, näin toisten komppanjoonien rottien lailla makaavan nenä porossa, mutta minä istuin toki suorana ja saatoin vapaalla kädellä kynttilänkin niistää.

_Massov_. Te olette älykäs, Te ajattelette maailman juoksua.

_Krokov_. Ajattelen -- no niin, serkku -- minä juoksen peijakkaan kyytiä sen hännässä, minkä vain ennätän.

_Massov_. Te mielitte vähentää ansioitanne. Te olette valtiollinen älypää.

_Krokov_. Empähän, Massov, minä olen vain kunnon pommerilainen -- en mitään muuta. Kymmenelle voin antaa selkään ja kaksikymmentä juoda pöydän alle, mutta mitä koiran-koukkuihiu tulee, niin -- -- --

_Massov_. Sanojenne mukaan. Kunnon pommerilaisena olette tietysti joskus mietiskellyt, mitenkä asiat sitte muuttuvat, kun Eerikki-herttua silmänsä ummistaa.

_Krokov_. Minäkö? En milloinkaan. _Hyödyttömillä_ mietiskelyillä min'en koskaan ole päätäni vaivannut.

_Massov_. Hyödyttömillä?

_Krokov_. No niin, vallan-periminenkin -- -- --

_Massov_. Hm!

_Krokov_. Onhan se selvää, oikein kourihin koskevaa, että _lapsi_ -- -- --

_Massov_. Lapsi? Olkoon. Mutta iäkkäät miehet, Jürgen! Toisinaan sattuu siten, että selvin oikeus on suurin vääryys.

_Krokov_. Tuo on minun aivoilleni liian kokkaista, serkku-hyvä.

_Massov_. Ihanhan se on silmiinpistävää. Eikö maan aateliston, säätyjen, kaupunkien -- eikö tule valvoa maan _parasta_?

_Krokov_. Hyvä vain, jos niin tekevät.

_Massov_. No, Jürgen. Te olette itse nähnyt mitä laatua hän on, jolla olisi tuo niinkutsuttu selvä oikeus hallituksen perimiseen. Ajatelkaa vain markkina-päivää, jona Bugslaff-junkkeri -- -- --

_Krokov_. Se on totta, Massov, nuoreksi herttuaksi oli hällä sillä kertaa pirun vähän ihmis-tapoja. Vieläkö hän yhä viruilee tuolla maa-kylässä?

_Massov_. Hän ei tahdo lähteä pois sieltä; hän viihtyy sanomattoman hyvin paimenien ja karjapiikojen seurassa. Siellä hänen ei ole tarvis ruhtinaallisten tapojen tähden itseään vaivata.

_Krokov_. Suloinen taimi. Mutta herttua hän on _kuitenkin_.

_Massov_. _Onko_ hän jo?

_Krokov_. Ellei ole, niin siksi hän _tulee_.

_Massov_. _Tuleeko_ hän todellakin?

_Krokov_. No niin, serkku, kenpä voisi estää? Onhan hän täysi-ikäinen.

_Massov_ (luottavasti ottaen häntä käsivarresta). Jürgen-serkku, puhuuko valtiomies noin? Tai kunnon pommerilainen? Mitä? Kiukkuinen, pahankurinen, poika ---

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_. -- -- joka ei vielä osaa itseäänkään hallita, joka tuottaa omaisilleen pelkkää surua ja häpeätä, -- hänkö saisi maan ja kansan haltuunsa?

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_. Ja näin vaarallisena, sodan ja hämmennysten aikakautena, -- ja hänenkö sallittaisiin syöstä meidät häviöön ja häpeään?

_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!

_Massov_ (polkien jalkaansa). _Eipä_, sanon minä, jos me vain olemme kelpo miehiä, kunnon pommerilaisia.

_Krokov_. Te kiivastutte, serkku. Min'en kernaasti kiistele heti ruuan päälle. Siis kaikki olkoon olollaan. Mutta ken sitten on herttua ellei _hän_?

_Massov_. Ettekö ole huomannut?

_Krokov_. No, mutta, serkku, min'en toki voi luulla -- -- (katselee häntä suurin silmin).

_Massov_. Kenenkä luona nyt olette vieraana? Kenenkä ylevä henki ja ruhtinaallinen voima on jo kaikkien kunnioituksen ja ihmettelemisen voittanut?

_Krokov_. Ahaa, jopa huomasin. Te viittaatte herttuattareen. Sepä toista. Minä jo toden totta arvelin Teidän itse -- -- --

_Massov_. Ymmärrättekö vihdoinkin? Parilla sanalla: Jos olemme kunnon pommerilaisia, tunnustamme herttuattaren maan hallitsiattareksi, kunnes tuhlaaja-poika, joka Lanzkessa sikoja paimentaa -- -- --

_Krokov_. Hahaha! Te olette sukkela, Massov. Tuopa hauska juttu. No, ja Te luulette aateliston todellakin -- -- --

_Palvelia_ (tulee oikealla). Rouva herttuatar pyytää herra hovimarsalkkia heti tulemaan luoksensa.

_Massov_. Minä tulen. (Palvelia pois.) Krokov, minä olen luottanut Teihin; min'en koskaan ole epäillyt, että _Te_ ette heti käsittäisi asioiden menoa.

_Krokov_. Niin niin, me valtiomiehet!

_Massov_. Teidän on ilmoitettava ajatuksenne. Ymmärrättehän, ett'ei minun itse sovi sitä esitystä tehdä. Minä olen hänen ruhtinaalliselle armollensa liian läheinen.

_Krokov_. Ja olette ollut tuhlaaja-pojan hovimestari, hahaha, suuresti kunnioitan Teidän kasvatustapaanne!

_Massov_ (purren huuliaan). Mutta jos Te esittäisitte asian oikealla tavalla -- jokaisen pitää se ymmärtää.

_Krokov_. No, hei, tietysti! Siihenhän saattaa sokeakin aivan sormin tarttua.

_Massov_. Ja miettikääpä, kuinka kiitollinen herttuatar Teille ikuisesti on, jos vain tämän pikku seikan toivon mukaan perille ajatte.

_Krokov_. Pikku seikan -- totta sekin. Se on toki hänen oma poikansa. No, Massov, mitä minun tulee -- -- --

_Massov_. Tiesinhän sen. Oikein, Te olette -- -- --

_Krokov_, Kunnon pommerilainen, Massov, en mitään muuta. Mitäpä kädenlyönnistä? Pommerilainen tekee, mitä voipi.

_Massov_. Minä luotan siihen. Älkää menettäkö aikaa. Juuri nyt ovat miehet tuolla parhaassa vireessä; älkää hukatko tilaisuutta. Minä palajan paikalla luoksenne jälleen. (Menee vasemmalle).

Kolmas kohtaus.

Krokov (yksin. Sitte) Joachim Devitz ja Hans Putkammer.

_Krokov_ (itsekseen, katsellen hänen jälkeensä). Miehet parhaassa vireessä vanhaa, hyvää oikeutta jaloin polkemaan? No niin, serkku, löytyyhän miehiä, jotka maljojen ääressä ovat valmiit moiseenkin työhön. Ahaa, rouva herttuatar, senkötähden kyökki nyt niin kuuma ja rasvanen? Rasvalla hiiriä vietellään; mutta hiiri, jolla on valtio-älyä, ei sittekään mene loukkuun. Tuhannen tulista lentävää! Kernaammin syöksyn minä Pyhän Jürgen'in traakin kitaan, kuin sallin Massov'in, tuon konnan -- -- -- (Devitz ja Putkammer oikealta).

_Devitz_. Jürgen-veikko, missä hitoilla sinä kuhjustelet?

_Putkammer_. Tuossapa hän seisookin ihko elävänä -- ja lukee sormiaan, luulen ma.

_Devitz_. Sisään, Krokov! Juomanlaskia tuo meille heti muun muassa pohjattoman maljan täynnä spanialaista viiniä, ja Peter Zastrov tilasi arpa-nappulat pöydälle.

_Krokov_. Tulittepa kuni kutsutut. Levittäkää nyt korvanne selki seljälleen kuulemaan -- -- --

_Devitz_. Mitä tahansa, veikko; mutt'ei vain seisaalla (istuu vaivaloisesti tuolille).

_Putkammer_ (nauraen). Hänen horjuvia käytäviään rasittaakin kahden härkätynnyrin rasva-aami. Hahaha!

_Krokov_. Turhat lörpötykset hiiteen, sillä nyt on asiasta leikki kaukana.

_Devitz_. Jättäkäämme sitte koko asia huomiseksi. Eikö niin, Hans?

_Krokov_. Teidän ei tarvitse nukkumalla humalaanne poistaa; sillä tämä asia teidät kyllä pirteiksi saa: (aivan lähelle heitä) Eerikki-herttua on kuollut, leski pyrkii hallitsiattareksi, Bugslaff ai'otaan työntää syrjään!

_Putkammer_. Krokov!

_Devitz_. Jyrinä ja leimaus! Ken sen on sanonut?

_Krokov_. Itse hän, joka koko juonta johtaa, joka on niin kavala, että pitää kaikkia kristittyjä aasina -- Massov! Ymmärrättekö?

_Putkammer_. Herttuatar hallitsiattareksi? Se on -- -- --

_Krokov_. _Massov'in_ armosta! Oikein, Hans. Minä huomaan, ett'en yksin ole valtiollinen älypää.

_Devitz_. Minä voin oikein pahoin säikähdyksestä.

_Putkammer_. Ja sen hän on sanonut sinulle?

_Krokov_, Suoraan täällä, ja minun piti muka ilmoittaa se toisille, ymmärrettävästi kaaritellen, näet, jokaisen parasta koskevana asiana. Ja hän oli kuin öljytty.

_Putkammer_. Etikka tulee jälestäpäin!

_Devitz_. Eipä hullummaksi. Min'en ole koskaan oikein luottanut tuohon Evald'iin.

_Putkammer_. Mutta mitäs nyt on tehtävä?

_Krokov_. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen: Hevonen tallista, satula selkään ja matkalle. Ennenkuin minä tunnustan herttuattaren, piti sanomani, tuon konnamaisen matelian, tuon Massov'in -- ennen minä -- -- --

_Devitz_ (nousten vaivaloisesti). Veljen-sydän, ota minut mukaasi! Min'en, Jumal' avita, pääse omin neuvoin satulaan. Sinun pitää nuorilla köyttää minut hevosen selkään.

_Putkammer_. Entä toiset?

_Devitz_. Ne eivät ainakaan ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua löydä konin selkään.

_Krokov_. Maatkoot he, tehkööt mitä tahansa. Kun me kiirehin ratsastamme naapuristoon ja saamme kylliksi joukkoa, jotta voimme käydä tuota kirottua koirankuonolaista vastaan, saapi Zastrov, Zitzevitz ja Gerdt Manteufel olla ketun kanssa luolassa -- heistä ei mitään vahinkoa, kun toiset vain ovat Bugslaff'in puolella. (Menossa).

_Devitz_. Missä poikonen nyt oleksii?

_Krokov_. Eräässä maa-kylässä, Joachim-veikko. Kyllä hän jo ilmoittaa itsensä. Ja vaikka hän, kiitos hänen hovimestarilleen, olisi kymmentä vertaa kelvottomampi heittiö, -- minä olen kunnon pommerilainen, ja te olette myöskin, ja se on konna, ken ei Bugslaff'ia puolusta, sillä (mennessään oven ohitse, josta Massov ulos meni, puhuu sinnepäin) olkoon hän valtioviisas tai ei -- _herttua hän on kuitenkin!_ (Viepi Devitz'in ulos, Pulkammer meni jo edellä).

Muutos.

Talonpoikais-tupa Lanzlessa, niinkuin toisessakin näytöksessä.

Neljäs kohtaus.

(Oikeanpuoleisesta kamarista tulee) Bugslaff (valmiina matkaan, puettu talonpoikais-röijyyn; hänen jälkeensä) Hans Lange. (Samassa aukee ovi vastapäätä ja) Mummo (sauvan nojassa) ja Dörte (tulevat).

_Bugslaff_. Onko Peter valmis?

_Lange_. Hän pitelee hevosia tuolla pihalla. Mutta minä varoitan teitä vieläkin, junkkeri-hyvä, jos joudutte vakoojitten kynsiin, älkää surkeilko hevosenvuotaa, vaan painakaa kylmää rautaa kylkiin vain ja edestä pois -- antakaa mennä niin lemmon lennättävästi että -- --! Minä satuloitsin teille tuon äkäpussin Papurikon, ja tiedättehän hyvin, se juoksee tykin kuulan kanssa kilpaa. Mutta taistelo vain viivyttää.

_Bugslaff_. Olkaa huoletta.

_Lange_. Ee-e', junkkeri, minä olen päinvastoin kovin huolissani. Te olette liian kiivas ja tahdotte aina työntää päänne seinän läpi. Mutta ellette herra Otto von Wedel'iltä saa tanakkaa seuraa, noin parikymmentä kypäri-päätä, niin älkää hyljätkö mutkatietä Malchov'in kautta Kurt Flemming'in luo, joka, kuten sanoitte, ei myöskään katsele Massov'ia hyvillä silmillä, ja joka siis kernaasti auttaa teitä häntä vastaan.

_Bugslaff_. Maa polttaa jalkojani. -- Hyvästi, Dörte!

_Lange_. Tyttö seisoo sulavana, kuni voi päivän paisteessa; oletko jo laittanut eväs-korin reilaan?

_Dörte_. Olen, ja putellin myöskin, minä jätin ne Peterille, -- voi junkkeri-hyvä, te ette palaja Lanzkeen enää milloinkaan!

_Lange_. Loruja! Odottaahan susi häntä täällä; sen hän ei kai anna turhaan kököttää.

_Bugslaff_. Dörte, anna mulle kätesi. Minun on ollut täällä erinomaisen hyvä olla. Mutta nyt ajattelen yhtä: Isäni on kuoleman kielissä, enkä minä ole hänen luonaan. -- Mummo, nyt pitää kiirehtiä.

_Gertrud_ (itsekseen, nyykäyttäen päätään). Niin, niin, niin! Ihmiset eivät pysy yhdessä. Kasper-vainajani näin myöskin lähtevän, ja sitte Fritz'in ja Veit'in ja Annan, ja niiden piti palajaman jälleen. Mutta nyt he ovat parahassa elossa, vaan täällä ovat he lämpimässä muistossa, ja me, vanhukset, matelemme täällä vielä, vaikk'ei jalat enää tahdo liikkua paikaltaan, -- mutta tapahtukoon taivahan tahto, tapahtukoon taivahan tahto!

_Lange_ (kovaa hänen korvaansa). Junkkerill' on kiire, hän tahtoo sanoa teille hyvästi.

_Gertrud_. Tiedän, tiedän, Hannuseni. Minä kuulen varsin hyvin. No, sanokaa paljon terveisiä isä-herrallenne, hänet minä hyvin tunsin siitä alkain, kun hän oli ainoastaan sauvani pituinen; silloin hän kerran ratsasti kylämme läpitse suuren hevosen seljässä, ja mun Herrassa nukkunut Kasperini sanoinkin vielä -- -- --

_Lange_. Junkkerill' on kova kiire.

_Bugslaff_. Antakaa mulle siunauksenne matkalleni, mummo!

_Gertrud_. Mitä junkkeri sanoo?

_Lange_. Hän pyytää teitä siunaamaan itseään, äiti.

_Gertrud_. Sen teen mielelläni. Se, joka toisella jalallaan jo seisoo haudassa, saattaakin laskea kätensä moisen vasta-nyt-maailmaan- kurkistajan pään päälle, lausuen: Poikani, Herra kaikki parhaaksesi johtakoon! (Bugslaff lankeaa toiselle polvelle hänen eteensä, hän laskee kätensä Bugslaffin pään päälle). Toimita asiasi hyvin, niin rakas Vapahtajamme suojelevalla kädellään tukee sua, ja Hänen siunauksensa varjelee sua kaikilla retkilläsi!

_Bugslaff_. Amen, mummo! Amen! Kiitokseni, sulimmat kiitokseni teille kaikille! (menee). Jääkää hyvästi!

Viides kohtaus.

(Bugslaff'in aikoessa ulos, tulee perä-ovesta) Henoch (mytty selässä) ja Henning.

_Lange_. Mitä hittoja, Henoch ---

_Henning_. Niin, nytpä kaikki hyvin!

_Bugslaff_. Mitä on tapahtunut?

_Henning_. Ratsastuksestanne ei tule mitään. Ne ovat jo jälillänne.

_Lange_. Kutka?

_Henning_! No, Henoch kertokoon. Henning on vain palkka-renki, joka ei kuulu herrojen ja juutalaisten eikä korkean herrasväen seuraan. (Heittää silmäyksen Dörteen, menee muristen).

_Bugslaff_. Ken voipi estää minua -- -- --?

_Lange_ (Henoch'ille, joka hengästyneenä on vaipunut vaarin-tuoliin). Aukaise suusi jo vihdoinkin, Henoch. Miksi noin läähätät?

_Henoch_. Niin totta Jumala elää, minä vapisen ja värisen kuni vaimo lapsen-tuskissa. Antakaa vettä! (Dörte juoksee takan ääreen, tuopi vettä puu-astiassa). Minä olin Rützenhagen'issa, tein kauppaa hevos-parista, ja juuri kun ennätin kapakkaan -- sillä kuuteen tuntiin en ollut ruuan mureneta maistanut -- Herra sua, lapsikulta, siunatkoon (juopi) -- eikä näilläkään ollut muuta kuin sianliha-sekoituksia, niin sitte minä mietin: Hyvä uni on puoli ravintoa, ja kapusin vinnille, luin rukoukseni ja ajattelin: Henoch, ajattelin minä itsekseni -- -- --

_Bugslaff_. Selitä ajatuksesi toisella kertaa, juutalainen! Mit' on tapahtunut? Sukkelaan!

_Henoch_. Mitäkö tapahtunut? Mitä tapahtuu, kun Massov'inlainen korskea herra hallitsee maata, kristityitä ja juutalaisia? Ihmetten ihme, että pääni vielä on niskoillani!

_Bugslaff_. Ellet sinä noita kirottuja kiertelemisiäsi -- -- --

_Lange_. Hiljaa, junkkeri! Älkää peloittako häntä, muuten saa hän halvauksen, ja sitte hältä yhtä vähän tietoja saamme. Henoch, kuinka on asia? Ratsastajiako matkalla tänne, herra von Massov'in sotilaita?

_Henoch_ (nyykähyttää päätään, peloissaan). Kaks'toista -- neljätoista -- viistoista, hirvittävää väkeä! Tulivat ravintola-huoneesen, tilasivat hevosilleen kauroja ja itselleen paloviinaa, ja Henoch kuuli erään lausuvan toverilleen: Ellei hän meitä hyvällä seuraa, laahaamme hänet väkivallalla hevosen selkään.

_Dörte_. Oi, Kaikkivaltias!

_Henoch_. Toinen vastasi: Hän on toki tuleva hallitsiamme; siitä voipi meille olla pahat seuraukset vast'edes. -- Siihen vastasi ensimäinen nauraen: Vast'edes? Pässinpää, sinä! Massov'in toimi on tehdä vastaisuudesta olemattomuus. Hän, näet, on hallitsia siitä, kun Eerikki-herttua kuoli Wolgast'issa.

_Bugslaff_. Isäni -- kuollut! (peittää kasvonsa käsillään. -- Äänettömyys).

_Lange_ (lähenee Bugslaff'ia, laskee lohduttavana kätensä hänen olkapäälleen).

_Henoch_. Ja sitte meni Henoch -- vaikk'ei ole muuta, kuin kurja juutalainen -- sitte meni Henoch, nelinryömin kontaten vinnin yli kanahuoneen tikapuiden luo, ja kun alkoi niitä myöten kiivetä alas, tikapuut katkesivat, ja Henoch putosi maahan, nenä poroon, mutta Jumala salli hänen vielä toki jäädä eloon, ehkä sentähden, että pääsisi Lanzkeen varoittamaan junkkeria, jott'ei hän joutuisi konnien kynsiin, vaan että armollinen Jumala saisi pitää hänet ihmisten ilona sata vuotta vielä! (Lähenee nöyränä Bugslaff'ia, suutelee hänen röijynsä lievettä).

_Bugslaff_. Kiitos, Henoch. Sinua en unhoita, mutta nyt matkaan!

_Lange_. Minne ai'otte, junkkeri? Kun ne jo ovat tuolla tiellä; onhan tämä seutu niin autio ja lakea, kuin kämmeneni tuossa; luuletteko, ett'eivät ne näe teitä ja ett'ei viisitoista miestä voi tietänne salvata?

_Bugslaff_. Minä tunnen hevoseni.

_Lange_. Ee-e', junkkeri, ei sinnepäinkään. Sen ovea on piru kiini naulinnut.

_Dörte_. Meidän täytyy piiloittaa junkkeri.

_Lange_. Kyllä kai ne toki ovat siksi sukkelat, että joka mytyn ja korren pari kertaa pyörittävät. Junkkeri, tiedättekö mitä? Ottakaa Henoch'in pitkä talli-nuttu yllenne ja heittäikää tuohon penkille pitkäksenne ja -- Henoch, onhan sulla poika?

_Bugslaff_. Kurjaa naamari-peliä! En, min'en siihen suostu! Ennemmin viikatteilla ja sauvoilla tuonne ulos -- -- --

_Lange_. Jotta ne saisivat piestä meidät pahanpäiväisiksi joka sorkan? Huomatkaa, junkkeri: Kun ei voi hypätä ylitse, pitää kontata alitse. Ettekö tiedä maailmassa käytettävän sota-petosta? Siis sukkelaan, Henoch!

_Henoch_. Minun nuttuni, minä olen vain kurja juutalainen, se ei ole tehty noin korkeaa herraa varten. Mutta täällä mytyssä (aukasee kiireesti mytyn) -- tääll' on ihan uusi, jonka ostin Rügenvalden puodista Isaak-lankoani varten -- tääll' on lakki myöskin -- ja -- -- --

_Lange_. Nyt, junkkeri! (vetää nutun hänen ylleen). Näettekös, ei pidä halveksia ainoatakaan Luojan luomaa elukkata, eipä edes köyhää juutalaistakaan, jolla on tynnyrittäin rahoja kellarissaan. Kas niin! Lakki vielä. (Dörte noutaa takasta hiilen, jolla mustaa Bugslaff'in kulma-karvat). Eipä hullummaksi, Dörte! Ja nyt tuonne nurkkaan; kaikeksi onneksi on jo jotenkin hämärä, ja jos ne Teiltä jotain kysyvät, olkaa oikea sianlihan-vihaaja, muusta me kyllä pidämme huolen, jotta ne saavat pitkällä nenällä pötkiä tiehensä jälleen.

_Henoch_. Taivahan Tekiä, junkkerihan on ihan Gideon tai itse David-kuningas! (Bugslaff heittäikse pöydän takana penkille ikkunan ääreen, Henoch istuu vastapäätä häntä, selkä toisiinpäin, pää käsivarren nojassa).