Part 2

_Klaus_. Kun hän oli viimeiset roponsa menettänyt, tuli parhaiksi karhuntanssittaja kojujen välistä, ja siitä syntyi suuri hälinä ja melske, ja paljon markkina-väkeä riensi kojuistaan, katselemaan tuota hyppivää karva-rullia, ja muiden muassa myöskin Niels Erichson; eikö totta, Niilo-mestari?

_Erichson_. Varmaan; mutta kun kontio jälleen oli poissa ja minä palasin kojuuni, niin -- haloi, minnekkäs tikari on joutunut? Minä paikalla kuin nuoli ulos kojustani, ja tuskin kymmenen askeleen päässä tapasin torilla nuoren herrani, joka seisoi aivan rauhallisena, leikiten tikarilla, ikäänkuin olisi hän ostanut sen käteisellä rahalla. Minä tartuin hänen käsivarteensa ja huusin, että hänen piti antaman se takaisin jälleen, mutta silloinpa oli hän näppärä, käänsi oman aseeni terän minua kohti, sivalsi jänterini poikki, ennenkuin minä ehdin väistyä, ja veri juoksi virtana vain.

_Bugslaff_. Hän sanoi mua varkaaksi, tuo hävytön roisto! Hän sanoi siten vielä toisenkin kerran, ja minä pidin parhaana estää häntä kolmatta kertaa lausumasta siten.

_Herttuatar_. Bugslaff! -- (Äänettömyys, sitten Erichson'ille). Mies, onko totta, että poikani varasti sulta tikarin?

_Erichson_. Enhän minä ollenkaan tuntenut häntä, teidän ruhtinallinen armonne, ja hänen puheistaan ja tinkimisestään -- kuinka saatoin hänet siitä herttuaksi tuntea? Jospa minä sen vain olisin tiennyt, olisin kernaasti antanut hälle veitsen, kylläpä Teidän ruhtinaallinen armonne sen sittemmin olisi maksanut.

_Herttuatar_. Ja miks'et sinä, Bugslaff, tullut äitillesi toivoasi ilmoittamaan?

_Bugslaff_ (Tahtoo sanoa jotain, katsoo äkkiä äitiinsä, kääntyy poispäin).

_Massov_. Hän tiesi kai hyvin, että häntä on ankarasti kielletty aseita käyttämästä, ennenkuin hänen hurjuutensa on masentunut. Kun hän halusi tikaria, piti hänen tietysti hankkia se salaa.

_Bugslaff_. Haa, uskallatteko Te -- -- --?

_Massov_. Saatatteko, suoraan katsoen, valehdella, ett'ette tämän miehen pöydältä ottanut mitään maksamatta?

_Bugslaff_. Kuolema ja kadotus! Jos olis mulla miekka nyt!

_Massov_. Pitää tietää olla varoillaan poikosen kanssa, joka ei vielä osaa hillitä itseään.

_Bugslaff_ (hurjana). Pojasta kyllä tulee mies vielä -- -- --

_Herttuatar_ (astuu heidän väliinsä). Poikani -- herra von Massov -- ei loitommaksi enää!

(Äänettömyys).

_Henoch_ (on tähän saakka hämillään seissyt sivulla, lähenee pelokkailla katseilla, monin kerroin kumarrellen). Armollisella luvallanne -- -- --

_Massov_. Mitä tuo juutalainen täältä etsii?

_Klaus_. Korkea herra, hän tarjoutui todistamaan armollisen junkkerimme puolesta.

_Massov_. Todistamaan, mokoma konna, mieronkiertäjä todistamaan ruhtinaan pojan puolesta! Mainiota! Ja kuka todistaa hänen todistuksiaan?

_Lange_. Sen teen _minä_, armollinen herra. Tämä on Salomon Henoch, rehellisin juutalainen, kuin koskaan on makeata leipää suuhunsa pistänyt. Me olemme usein olleet hevoiskaupoissa, ja monta oinas-laumaa olen minä hälle velaksi uskonut, vaan jos kysymykseen tulee, onko hän jotakuta pettänyt, saatan minä sanoa -- ei ainakaan Hans Langea.

_Massov_. Samantekevä; mitä tässä todistuksilla tehdään? Asia on selvä. Syyllinen ei valhettele.

_Henoch_. Luvallanne -- vaikka minä olen vain kurja juutalainen -- -- --

_Bugslaff_. Kuunnellaanko todistusta siitä, olenko minä varas vai enkö, vai estelläänkö todistajaa siksi, että hän on halpa juutalainen?

_Herttuatar_. Sävyisästi poikani! -- Jatka, juutalainen!

_Henoch_. Taivas suokoon Teidän herttuallisen armonne elää sata vuotta ja saada paljon iloa ja kunniaa armollisesta herra junkkeristanne, niin totta kuin minä nyt lausun ainoastaan, mitä nähnyt olen.

_Massov_. Asiaan!

_Henoch_. Minä näin, kuinka hän tinkieli tuota terävä-kärkistä veistä ja kuinka hän menetti rahansa noiden hirtehisien, porvarinpoika-ryökäleiden seurassa, ja kuinka tanssiva karhu luntusti esiin ja siitä nousi yleinen mölinä, ja kuinka kaikki riensivät katsomaan, miten se julma peto käveli kahdella jalalla. Ja sitte meni junkkeri pois, noin vain ajatuksissaan, ja heitti usein ihailevia silmäyksiä veitseen, kuni sulhanen armaasen morsiameensa. Nyt, mietin minä itsekseni, nyt, Salomon Henoch, sinun pitää mennä tarjoomaan hälle rahoja lainaksi kristillisestä prosentista, ja kun hän sitte herttuana maksaa ne sulle takaisin, saat tarpeeksi täyden summan ja prosentin myöskin.

_Massov_. Ja sinä uskalsit?

_Henoch_. Uskalsin? Minä ainoastaan ajattelin siten mun tuhmassa päässäni, eikä hän olisi ehdotukseeni suostunutkaan, sillä hän on niin ylpeä, että sylkäsee, kun kurja juutalainen hälle hyvän-päivän tekee. Siis otti hän veitsen, yhä vain noin ajatuksissaan, eikä sitä nähnyt kukaan, paitsi minä. Mitä hyppivä karhu minua liikutti? Minulla on muutenkin kylliksi karhuilemista! Ja kun hän sai veitsen käteensä, astui hän muutaman askeleen eteenpäin, avoimelle paikalle, ja kurkisteli ympärilleen, aivan kuin olisi hän ollut metsästämässä ja olisi pälyillyt hirvittävää petoa, hän kuunteli ja hänen silmänsä oikein säkenöivät, ja sitte hosui hän ylt'ympäriinsä ilmaa, aivan kuin olisi pitänyt itse karhua kurkusta, ja samassa tuli tuo ruotsalainen ihan hurjana, sieppasi häntä käsivarresta, huutaen: Haloi, varas, varas! ja aikoi väkisin riistää häneltä veitsen takaisin. Mutt' eihän nyt kummempaa! Arvatkaas mitä armollinen junkkeri teki? Hän sivalsi veitsellään -- ja se oli oikea surman sivallus -- yhä noin vain ajatuksissaan, hän luuli, näette, luultavasti joko karhun ja villisian hänen käsivarteensa tarttuneen, ja sitte siihen kokoontui koko markkina-väki, ja _siinä_ oli sitte koko juttu.

_Klaus_. Kaulani kautta, noin oli asian oikea laita, Teidän ruhtinaallinen armonne.

_Henoch_. No, pitikös sen toisin olla sitte? Tarvitsisko Pommerin herttuan varastaa turhanpäiväistä veitsi-ramua, herttuan, joka saisi sekä kristityitä että juutalaisia takaukseksi, kuinka paljon tahansa, ja ilman panttia vallan? Ja jos hän korkea-sukuiseksi huvikseen olisi aikonut varastaa sen, olisiko hän jäänyt paikalleen seisomaan, leikkimään karhunjahtia varastetulla aseella? Vaikka minä olen vain kurja juutalainen -- mutta varastamisen tunnen minäkin.

_Massov_. Kylliksi. Me tiedämme jo kaikki, mitä tietää tarvitsemmekin. Paljoko sinä vaadit, ruotsalainen?

_Erichson_. Minä pyydän viisikymmentä kultaguldenia sairastus-rahoiksi, jotta saan käteni terveeksi jälleen, ja vahingon-palkkioksi siitä ajasta, jona en kykene työhön.

_Herttuatar_. Te saatte kaksi sen vertaa, (hiljaa hälle) kun ette vain hiisku sanaakaan tästä tapauksesta. Mitä poikaani tulee -- --

_Massov_. Mieheltä, jota hän haavoitti, pitää hänen pyytää anteeksi.

_Bugslaff_. En, en milloinkaan! Tappakaa minut -- vaan sitä en tee sittekään. Hänelle tapahtui aivan oikein.

_Massov_ (kiivaasti). Junkkeri!

_Herttuatar_. Jättäkäämme nyt hänet yksikseen. Kunhan ehdit asiata ajatella, puhumme siitä sittemmin. Herra pormestari, palkitkaa todistajan vaivat.

_Henoch_. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen, en kuitenkaan ota maksoa siitä, että olen kertonut, mitä todellisesti tapahtuvan näin, -- sit'ei tee Salomon Henoch.

_Herttuatar_. Massov, minulla olisi Teille sanottavaa.

_Massov_. Sittemmin puhelen enemmän sinun kanssasi, Hans Lange.

(Massov saattaa herttuattaren vasemmalle pois, joll'aikaa Klaus, Erichson ja Henoch poistuvat perä-ovesta. Lange on puhellut mennessään Klaus'in kanssa, kääntyy kynnykseltä takaisin, kuin olisi hän unohtanut jotain, ja katselee Bugslaff'ia, joka on heittäinyt tuolille etu-alalla ja peittänyt kasvot käsiinsä).

Seitsemäs kohtaus.

Bugslaff. Hans Lange.

_Lange_ (itseks.). Hm! Minun on toki sääli tuota narri-parkaa! Hän on kuitenkin ruhtinaan lapsi ja täytyy antaa itseään noin menetellä. Hm! (Lähenee Bugslaffia; lyöden häntä olkapäälle). Junkkeri, älkää panko pahaksenne!

_Bugslaff_ (kiivaasti, estäen). Pois luotani!

_Lange_. Katsokaahan toki minuun! No, eikös vain! Nuori herttua -- ja itkee!

_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Itkee? -- Niin, raivosta!

_Lange_. No, näettekös, junkkeri, tuo kuuluu jo paremmalta, vaan -- hm, saattaa olla toisinkin.

_Bugslaff_ (innostuen). Voitko sinä muuttaa seikat, talonpoika? Mitä minun on sinun kanssas tekemistä?

_Lange_. Kuulkaapas, nuori herra, noin ette puhu semmoiselle miehelle, joka tarkoittaa Teidän parastanne, vaikkapa tuo mies olisi kymmentä vertaa yksinkertaisempi, kuin Hans Lange. Talonpojat saavat prinssejä toimeen, Bugslaff -- junkkeri, ja oikea talonpoika seisoo paremmilla korkoilla, kuin huono prinssi. Ellen minä nyt tarkoittaisi Teidän parastanne, tekisin niinkuin toisetkin, jättäisin Teidät paikallenne nuljottamaan ja ajattelisin: Ellei sormiasi polta, ei niitä puhaltaakkaan tarvitse, ja Herralle kiitos, ett'ei mokoma pilautunut piparruutti ole kasvanut minun yrttitarhassani, -- kaikella kunnioituksella, Teidän herttuallinen armonne! Mutta min'en saata jättää sinua, sillä minun on sua sääli, junkkeri-hyvä, ja minä tahtoisin mielelläni auttaa sinua -- niinkuin halpa talonpoika saattaa ja voipi.

_Bugslaff_ (hellemmin). Minä kiitän sua, mies. Mutta mene pois! Sin'et _voi_ mua auttaa. _Erästä miestä_ vastaan ei muu mahda mitään, kuin kuolema -- joko hänen tai minun.

_Lange_. Onko hän todellakin niin kelvoton?

_Bugslaff_. Näithän, kuinka häpeällisesti hän mua lokaan sotki, eikä ollut ketään, joka olisi puolustanut minua? Sillä kaikki pelkäävät häntä, maa, aateli, ritaristo -- ja äitinikin. Minä jo ai'oin -- kaksi kertaa -- paeta isäni luoksi. Maalla ovat Massov'in ratsumiehet minut saavuttaneet, merellä hänen nopeat aluksensa. Ja sitten nälkää ja vankeutta -- (hurjana, hiljaa) ja minä voimatonna häntä vastaan!

_Lange_. Hm! Hänen kanssaan ei lie helppo tulla toimeen. No, ette Tekään ole juuri hiljaisimpia, eikä kaksi kovaa kiveä koskaan hyviä jauhoja tee. Mitä minun piti sanomankaan -- -- --

_Bugslaff_. Että minun pitäisi maata sata syltä maan alla!

_Lange_. Entäs äiti-rouvanne?

_Bugslaff_. Hänestä ei sanaakaan! (Itseks.) Sepä kaikkein katkerinta!

_Lange_. No niin, hän lopultakin tarkoittaa Teidän parastanne, enemmän kuin luulettekaan. Ette suinkaan Te vielä tiedä hänen aikovan lähettää Teidät minun luokseni maalle?

_Bugslaff_. Mitä sanot, mies? Poisko täältä?

_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Minä olen, näette, Lanzkesta kotoperää, Lanzke on maakylä kolmentunnin matkan päässä Rügenvaldesta; sen asema on hyvin hupaisa, keskellä vainiota, metsiä ja soita, ja entä hevos-laumat sitte, joita mulla siellä on -- --

_Bugslaff_. Hevosia?

_Lange_. Sekä villiä että kesyjä, ja niiden opettaminen onkin oikein herras-huvia, puhumattakaan metsän-otuksista, joita meidän seuduilla löytyy aivan sakeassa, ja susia ja kettuja -- -- --

_Bugslaff_. Ja te pyydystätte susia?

_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Ja entä kalastus sitte -- aina järvellä -- ja lohia ja -- --

_Bugslaff_ (äkkiä). Minä seuraan sinua. Tule, lähtekäämme heti paikalla!

_Lange_. Topp, junkkeri-hyvä! Ei noin kiihkeästi. Äiti-rouvanne on herra von Massov'in kautta kysynyt minulta, suostunko ottamaan Teidät luokseni, ja minä sanoin -- --

_Bugslaff_. No -- mitä?

_Lange_. Ensin tahtovani asiata aprikoida, ja että heidän piti etsiä toista minun sijaani Teidän isännäksenne.

_Bugslaff_. Sanoitko siten? Ja minkätähden?

_Lange_. No niin, junkkeri-hyvä, enhän minä vielä tuntenutkaan Teitä, ja mitä olen kuullut Teistä kerrottavan -- siitä en saanut halua lähemmin tutustumaankaan kanssanne.

_Bugslaff_ (tukehduttaa vihansa). Mutta nyt, jos sinulta nyt kysyttäisiin?

_Lange_. Niin miettisin ensin asiata kaikin puolin. Ee-e', junkkeri, jos vast'edeskin pysytte semmoisena, kuin nyt olette, niin me emme sovi yhteen. Minulla on myöskin kova pää, ja jos minun vanha kalloni ja Teidän nuori huima-päänne kolahtaisi yhteen, syttyis siitä säkenöiviä kipinöitä.

_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Luuletko niin?

_Lange_. Niin, näettekös, nuori herra, Te olette toki prinssi, vaikk'ette itse tahtoisikaan, ja minä olen äiti-rouvanne alamainen. Mutta minä olen herra huoneessani, ja niin mun pitääkin olla, jott'ei talouteni ravistuisi; ja raavasten ja ihmisten pitää antaa mulle ensimäinen sija, ymmärrättehän. Siksipä lemmon tarkkaan pidänkin silmällä, ett'ei mikään pääse minua ylikäteen, niinkuin esimerkiksi viha, viini, tai tuo armas ymmärtämättömyys. No no, me olemme ihmisiä kaikkityyni, mutta Herralle kiitos, jos maalliset vastoinkäymiset mua kohtaavat, silloin sallin vanhan äitini -- huomatkaa -- ajoissa lykkivän päätäni oikeille teloilleen jälleen; äitini ei tosin pidä pitkiä puheita, vaan jok'ainoassa hänen sanassaan on sekä sormia että kynsiä.

_Bugslaff_ (osan-ottavaisuudella). Äitinne?

_Lange_ (nyykähyttää päätään). Ja, näettekös, nuori herra, jos minä majoittaisin Lanzkeen mokoman prinssin, joka rupeaisi minun mestarikseni, tai hävyttömäksi tuota vanhaa vaimoa kohtaan -- vaikkapa hän olisi itse keisarin perintö-prinssi, min'en moista leikkiä sietäisi.

_Bugslaff_. Hans Lange, semmoista -- ei varmaan koskaan -- --

_Lange_. Eikö koskaan? No, se huvittaa mua. Mutta siinä on vielä muitakin koukkuja. Me olemme vain yksinkertaista väkeä, junkkeri, ja jokaiselle, kolkuttavalle ovemme avataan, ja hän saapi istua pöytään aivan huolimatta siitä, onko kristitty vai juutalainen. Mutta jos minun pitäisi sanoa hyvälle ystävälleni: Jää oven sille puolelle, meidän talossa on prinssi, joka nyrpistää nenäänsä rehelliselle myllärille ja merimiehelle ja muille semmoisille, ja joka paitsi sitä sylkäsee kunnialliselle heprealaiselle, sanoin: "Hyi, mokoma ilettävä juutalainen" -- semmoista -- -- --

_Bugslaff_ (häveten). Ette minulta kuule milloinkaan.

_Lange_. Oikein, junkkeri. Mitä korkeasukuisempi ihminen on, sitä tarkemmin hänen pitää ajatella, että taivahan Tekiä pitää ylhäistä ja alhaista aivan saman arvoisena. No, näettekös, ettehän Te todella olekkaan niin paha, kuin kerrottiin. Jos minä olisin sen ennen tiennyt -- lopultakin -- --

_Bugslaff_. Olisit _myöntynyt_? Oi, hyvä Lange, anna mulle kätesi, -- eikö totta, saanhan minä muuttaa sinun luokses, saanhan?

_Lange_. Junkkeri, junkkeri, sin'et tiedä, mitä pyydät. Vihdoin viimein toki huomaisit tulleesi tuhasta tuleen ja ikävöitsisit takaisin äiti-rouvasi lihapadan ääreen, vaikkapa Massov'in herra sitä pippurillaan höysteleiskin. Saatatko myöskin maata oljilla, istua puulla ja tulla toimeen talonpoikais-ruoalla?

_Bugslaff_. Oi, pois, pois vain tästä linnasta, jonka ilma minut tukehduttaa, ja jossa joka maljasta myrkkyä juon! Mies, minä luotan sinuun, niinkuin en vielä keneenkään luottanut ole. Min'en sinua tunne, mutta -- minusta on -- kuin sinä todella tarkoittaisit parastani.

_Lange_ (juhlallisesti). Niin totta, kuin taivahan Herra on mun armollinen tuomarini, _sen teen_, rakas junkkeri, ja jos sinäkin siitä vakuutettu olet, niin tule -- koettakaamme tohtia ruveta toveriksi toisillemme. Minä toivon, ett'emme sitä vast'edes kadu kumpainenkaan. Päätetty!

_Bugslaff_ (antaa kätensä sydämmellisellä ilolla). Eikä nyt enää hetkeäkään -- -- --

_Lange_. Minnekkä matka?

_Bugslaff_. Lanzkeen, vapauteen!

_Lange_. Sanomatta jäähyväisiä äiti-rouvalle?

_Bugslaff_ (synkästi). Min'en voi; sydämeni on liian täynnä -- hänen tähtensä.

_Lange_. Hm! Sepä ikävätä. No hyväst' sitte, junkkeri! (kuni aikoisi hän pois).

_Bugslaff_. Mitä tuo merkitsee?

_Lange_. Minä menen _yksin_, sanomaan rouva herttuattarelle -- että seikat jäävät sillensä.

_Bugslaff_ (pelolla). Miten sillensä?

_Lange_ (kuivasti). No, ett'en ota teitä mukaani!

_Bugslaff_. Jos tietäisit -- -- --

_Lange_. Minä tiedän vain, että neljännessä käskyssä luetaan: "Kunnioita isää ja äitiä"; ja siltä, joka ei tätä käskyä seuraa, siltä riistää pahahenki myöskin tahdon täyttämään sitä, mitä halpa talonpoika nyt on hälle esitellyt.

_Bugslaff_ (sisällisen taistelon jälkeen). Minä en tiedä, mikä sen vaikuttaa, mutta sinä voit tehdä mulle, mitä ikinä tahdot. Menkäämme -- äitini luoksi!

_Lange_. No, nyt minä jälleen pidän sinusta, hyvä junkkeri. Herran nimeen sitte! Ja kun menemme torin poikki, -- sitä jahti-puukkoa emme jätä ostamatta; Hans Lange on toki niin rikas, ja hyvä sana ruotsalaiselle ei tunnu ollenkaan niin happamelta, kuin sinä luulet. -- Nytkös vasta kotoväen naama venyy! Mutta nyt palajankin minä ensikerran markkinoilta, joilla olen prinssin ostanut! (Esirippu alas -- ja äkkiä!)

Toinen näytös.

Talonpoikais-tupa Hans Langen talossa. Vasemmalla takka. Vasemmalla, perällä ikkuna, jonka edessä suuri pöytä, jota penkit ympäröipi. Vastapäätä, oikealla, pihalle vierevä ovi. Takan vieressä, vasemmalla, ovi, joka viepi naisten-kamariin; sitä vastapäätä kolmas ovi. Oikealla, etualalla, vaarin-tuoli, sen vieressä rukki.

Ensimmäinen kohtaus.

Hans Lange, vanha Gertrud, Dörte, Bugslaff, Henning, kaksi renkiä ja kaksi palvelustyttöä (istuvat atrioiden).

_Lange_. Maistuu hyvältä junkkeri! Näin maukasta ruokaa ei äitirouvanne hovikokkikaan keitä. Sianlihan kanssa keitettyä papurokkaa; jos vain Aatamilla ja Eevalla olisi paratiisissa ollut tämmöistä ruokaa, olisivat ne kai jättäneet happamet omenat rauhaan.

_Bugslaff_. Kiitoksia, Lange-isä; nyt olen kylläinen.

_Lange_. Sepä hyvä. Tietäkääs, Te olette näinä kymmenenä viik'kautena tullut paria kymmentä naulaa painavammaksi. Sitä kelpo ruoka vaikuttaa.

_Dörte_. Te unhotatte unen, isä. Maatessahan rasva kasvaa. (Palveliat nauravat).

_Lange_. Ää, sinä nenäkäs viisastelia! Aina sull' on pisto-sanat valmiina! Lue ennemmin ruoka-rukous ja te siellä, älkää unhottako velvollisuuttanne nuorta herraamme kohtaan.

_Bugslaff_. Antakaa heidän nauraa, Lange-isä. Olettehan itsekkin sanonut: Naurava suu ei syntiä puhu.

_Lange_. Tilaisuuden mukaan. Kaikki pitää paikoilleen, kaikki ajallaan. Kiitämme taivasta ruoasta nyt.

(Kaikki nousevat, tekevät ristin-merkin, laskevat kätensä alas).

_Dörte_.

Suot, Herra meille ravinnon, Sun kiitos on! Suo ruokaan, juomaan siunaustasi, -- Suo meidän muistaa armoasi!

_Gertrud_. Amen.

(Kaikki tekevät ristin-merkin, nousevat pöydästä).

_Lange_. Siunaus atriaamme! (Jotenkin kovaa äitinsä korvaan). Kas niin, muori, menkää nyt heittämään pitkäksenne pikkusen.

_Dörte_. (Saattaa mummonsa, joka kävelee sauvan nojassa, kamariin vasemmalle. Rengit ja tytöt poistuvat yksitellen, ainoastaan Lange, Bugslaff ja Henning jäävät, viimeksi mainittu nitoo viikatetta).

_Lange_. No, entä te, junkkeri? Nyt teidän pitää kiiruhtaa vähäsen, jotta saatte lannan pois illaksi ja ajakaa vendiläisiä renkiänikin liikkeelle; ne ovat laiskoja, oikein välikuumeen tapaisia: Ellet tule tänään, niin tulethan huomenna.

_Bugslaff_. Lnnge-isä, minä näin äsken naaras-suden tuolla metsässä, sillä oli poikasetkin; ne loikkasi suoraan rämeitten poikki, jotta käsillänikin olisin ne kiini saanut; mutta alkoi jo olla päivällisaika, ja kun minä tiedän, että te ette salli talon järjestystä loukattavan, annoin minä susien pötkiä tiehensä. Mutta nyt -- minä tunnen tarkoin sen jäljet -- -- --

_Lange_. Hm! Rämeistössä, sanoitte?

_Bugslaff_ (nyykähyttää päätään). Se aikoi pesiä siellä, se oli juuri sama, joka viimeksi raateli ruskean varsani ja repi vanhan tamman kaula-suonen poikki, se oli juuri sama rakkari. Kun minä sen näin, kiehui sappeni, ja se kyllä huomasi, minkälaista herkku-soppaa minä sille valmistelin, sillä se vilkuili minuun niin kavalasti, häntä koipien välissä.

_Lange_. Ja nyt mielitte juosta sitä tavoittamaan?

_Bugslaff_. Hehkuvalla innolla. Susi ei vielä lienekkään kaukana -- (aikoo mennä).

_Lange_. Hm! Entä tallin siivoaminen?

_Bugslaff_ (pitkään). Eiköhän -- Henning saattaisi -- --

_Lange_. Hänellä on oma työnsä.

_Bugslaff_. Mutta jos minä pyytäisin renkejä ja varoittaisin niitä -- --

_Lange_. (Nyykähyttää olkapäitään).

_Bugslaff_. Ja saattaahan tallin siivota huomenna yhtähyvin kuin tänäänkin.

_Lange_. Hm. Huomenna niitetään kauraa. Mutta niinkuin tahdotte, junkkeri, niinkuin tahdotte.

_Bugslaff_. Lange-isä, se ei ole teille mieleen, huomaan minä. Te ette voi kärsiä puolitekoista työtä. Mutta eiköhän petojen tappaminen ole tärkeämpi? Hevoset ehkä vieläkin viedään tuonne vanhaan karsinaan, jossa viimeksi vahinko tapahtui.

_Lange_. Vai niin? Viedäänkö ne? Tarhaan, jonka aitaus on niin rikki, että susi-lurjus saattaa aivan helposti sen läpi juosta röllöttää? Mutta niinkuin sanottu, ryhtykää te vain metsästykseenne, kyllä kai me tulemme toimeen ilmankin teitä.

_Bugslaff_. Lange-isä -- -- --

_Lange_. Henning, tallia siivoomaan. Anna viikate mulle. Minä lähden itse niitylle.

_Bugslaff_. Ei koskaan! Tämä oli vain mokoma mieli-johde. Te olette oikeassa, Lange-isä, eihän susi meiltä pakoon pääse.

_Lange_. Oikein, junkkeri. Aina tilaisuuden mukaan. Kun sinä vihdoin istut herttuan-istuimella ja pääsi on täynnä ilettäviä toimituksia, ja kun silloin susi juntustaa tiesi poikki, niin anna sen vain pötkiä matkoihinsa, junkkeri! Tuleepa vihdoin _senkin_ vuoro. Mutta ken ei mitään täydellisesti tee, sillä ei koskaan ole juhla-iltaa. Ylihuomenna on sunnuntai, silloin saarramme rämeistön, ja ompa lempoa, ellemme saa tuota rakkaria kynsiimme ja monta penikkaa vielä kaupanpäälle. Oletko nyt tyytyväinen, poikaseni, -- armollinen junkkeri, piti sanomani?

_Bugslaff_ (ottaa häntä kädestä). Lange-isä, jos minusta vielä maailmassa tulee mies, joka vapaasti saattaa näyttäidä, on minun ainoastaan teitä siitä kiittäminen.

_Lange_. Älkää vain lausuko mokomia sanoja herra hovimarsalkin kuullen. Ylipäänsä, junkkeri, kun tulee kysymykseen, mihin suuntaan Te täällä olette talonpoikaistunut, syntyy siitä surman seikat, ja minun päänahkani vedetään silmilleni. Mutta kuulkaapa, jos Massov tulee tänne, pitää Teidän teeskennellä itseänne pikkurukkuisen tuhmaksi eikä käytöksellänne vähintäkään ilmaista, että täällä olette oppinut muuta, kuin syömään, juomaan ja Herran suomaa aikaa tuhlaamaan. Voitteko tehdä siten?

_Bugslaff_ (puristaa nyrkkiään). Minä näytän hälle -- -- --

_Renki_ (näyttämön takana). Isäntä hoi, tulkaapa tänne vähän.

_Lange_. No, tulkaa mukaan nyt! Tästä enemmän sittemmin. Niin, mutta kyllä vain Massov hiiden lailla hämmästyy. Hehehe! Siitä syntyy surman leikki. -- Henning, kiiruhda! -- Surman leikki! (Pois Bugsloffin kanssa).

Toinen kohtaus.

Henning (yksin. Sitte) Dörte.

_Henning_ (jäätyään yksin, viskaa viikatteen pois). Jospa susi söisi sinut luinesi, lihoinesi, sä mieroon juossut herttuan-sikiö! Minun käy aina sydämelleni, kuullessani ja nähdessäni, kuinka hyvin kaikki häntä kohtelevat. Olen aivan, kuin noiduttu -- -- aivan kuin aina joku kurkkuani kuristeleisi. Tuhat tulimmaista! Jospa vain pääsisin tieheni täältä -- mutta jättää hänet tänne aivan yksin vehkeilemään isännän selän takana -- --. Ee-e'! Niin tuhmia emme sentään olekkaan! Mutta saada hänet pois, -- tavalla tai toisella -- jos se onnistuisi, sepä oisi parasta. Sittemmin, varmaan -- asia ei saa jäädä entiselleen, ja sitten -- -- --

_Dörte_ (tulee, alkaa askarrella astioiden kanssa takan ääressä). Oletko sinäkin vielä täällä, Henning?

_Henning_. Kuten näet, Dörte. Vaan ole huoletta, kyllä minä kohta menen tieheni.

_Dörte_. Minusta nähden ole tai mene, samantekevä.

_Henning_. Sinusta nähden, Dörte? -- Niin, luonnollisesti, sinusta on aivan samantekevä, onko Henning'iä olemassakaan. Sinä muistelet tuota tuolia paljon enemmän kuin minua.

_Dörte_. Tuolista onkin paljon enemmän hyötyä, kuin mokomasta jöröpäiistä, joka ei tee muuta, kuin murisee ja vääntelee naamaansa.

_Henning_. Niin, mutta ihmisen pitää todellakin olla tammipölkky, voidakseen mitäkään hiiskumatta kärsiä kaikkea.

_Dörte_. Kuuleppas, Henning, sun kurisi alkavat ajan pitkään tuntua tukalilta. Miksi sinä alati kieput ympärilläni, nostellen olkapäitäs? Ja mitä nuo haa- ja hm-huudahdukset ynnä muut hullun-vehkeet merkitsevät? Ken on sinulle pahaa tehnyt, jotta aina kävelet kyräillen, kuin kiukkuinen sonni?