Part 1

E-text prepared by Tapio Riikonen

HANS LANGE

Näytelmä viidessä näytöksessä

Kirj.

PAUL HEYSE

Alkukielestä suomentanut

C. Edv. Törmänen

Hämeenlinnassa, Hämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, v. 1879.

Jäsenet:

SOPHIA, Pommerin herttuatar. BUGSLAFF, hänen poikansa. EVALD von MASSOV, hänen hovimarsalkkinsa. JÜRGEN von KROKOV | HANS von PUTKAMMER | pommerilaisia aatelismiehiä. JOST von DEVITZ | KLAUS BARNIM, Rügenvalden pormestari. ACHIM, Massov'in palvelia. HANS LANGE, talonpoika Lanzkessa. GERTRUD, hänen äitinsä. DÖRTE, hänen tyttärensä. HENNING, hänen palkka-renkinsä. HENOCH, juutalainen, eläin-kauppias. NIELS ERICHSON, ruotsalainen ase-seppä. VEIT KLINKER, vangin-vartia. Pommerilaisia aatelismiehiä. Rügenvalden raatiherroja ja porvareita. Palvelioita ja talonpoikia.

Tapaus Rügenwaldessa ja sen läheisessä Lanzken kylässä, Itä-Pommerissa, v. 1476.

Ensimäinen näytös.

Huone herttuallisessa linnassa Rügenvaldessa.

Ensimmäinen kohtaus

Herttuatar Sophia (tulee kirje kädessä, häntä seuraa) Palvelia.

_Herttuatar_. Mene herra Evald von Massov'in luo. Sano että minä pyydän hänen heti tulemaan tänne. -- (Palvelia pois. -- Herttuatar on tullut keskelle huonetta, seisoo siinä). Viisi vuotta eroitettuna puolisostani! Mikä vaikuttanee, että hänen nyt kirjoittamansa kylmät rivit saavat minun vapisemaan kovemmin, kuin hänen lempi-kirjeensä muinoin? Kauhistuukko ihminen ainoastaan silloin, kun huomaamattansa tarttuu kuollehen jää-kylmään käteen? (Katselee kirjettä tuskallisesti). Eiköhän tuossa tuhassa kiilune kipunatakaan enää?

Toinen kohtaus,

Herttuatar. Massov (tulee).

_Massov_. Rouva herttuatar -- -- --

_Herttuatar_. Minä kutsutin Teidät luokseni, Massov; tarvitsen neuvoanne. Puolisoni on lähettänyt minulle kirjeen. Keskellä riehuvaa sotansa melskettä Brandenburgia vastaan on hänellä ollut aikaa muistella minua, kun nyt huomasi olevansa tilaisuudessa tuottamaan minulle uusia tuskia. Hän vaatii minulta poikaani, joka juuri nyt tulee täysikäiseksi ja on muka kylläksi vaurastunut isänsä rinnalle aseita käyttämään.

_Massov_. Ja -- Siinäkö kaikki?

_Herttuatar_. Kaikki? Saattaako äidiltä pyytää uhria suurempaa, kuin luopumaan pojastaan?

_Massov_. Ja kuitenkin -- pyydätte minulta neuvoa. Minun mielestäni on äidin oma neuvo paras neuvo tämmöisessä asiassa.

_Herttuatar_. Hyvä Massov. Mutta jos ei tämä kirje koskisikkaan ainoastaan äitiä? Jos myöskin _ruhtinattaren ylevyys_ -- (hiljemmin) jos _vaimon sydänkin_ tahtoisi neuvon-antoon yhtyä? -- Massov, viisi vuotta on pitkä aika. Tämä aika on tehnyt minut kahtakymmentä vuotta vanhemmaksi. Mutta ehkä on se _hänestäkin_ pitkältä tuntunut? Ehkä on se hänestäkin ollut tukalampi, ikävämpi, kuin hän huomata antaa, ja ehkä hän kutsuu Bugslaff'in luokseen, toivoen pojan kautta -- voivansa liittyä äitihin jälleen? -- -- Minä vain kuvittelen siten, Massov. Mutta voisihan se toki olla mahdollistakin, eikö totta, voisihan se olla mahdollista?

_Massov_. Sallitteko -- --?

_Herttuatar_ (antaa hälle kirjeen). Lukekaa! Siitä on pitkä aika, kun minä häneltä sain kirjeitä, joita en kellekkään näyttää saattanut. -- No, Massov?

_Massov_. Todellakin kummallista. Ei edes uhkausta, ei edes solvausta Teidän uskollista palveliaanne kohtaan.

_Herttuatar_ (elävästi). Eikö totta? Noiden kylmien rivien välissä piilee joku salainen aikomus.

_Massov_. Varmaankin joku salainen aikomus.

_Herttuatar_. Ja mitä _Te_ näette noiden rivien välissä?

_Massov_. Että Eerikki-herttua tarvitsee rahoja pitkällisen sotansa käymiseen ja on otolliseen aikaan muistanut aarteet, jotka hänen puolisonsa, Tanskan prinsessana, toi muassaan Pommeriin ja varmaankin säilytti Rügenvaldeen, paetessaan puolisonsa, juuri tuon saman Eerikki-herttuan häpeällistä kohtelua.

_Herttuatar_. Te teette hälle väärin, Evald. Halveksittava hän ei ole. Monen vuoden elämän vaiheet ovat saattaneet masentaa tulista kiivautta, joka hänen hyviä ja suuria ominaisuuksiaan himmensi. Väärin tein minäkin. Minä olin itsekäs, min'en seurannut hänen tahtoaan. Minä tuskistelin, kun hän yhä oli luotani poissa, ainaisissa taisteloissa, ja kostin sen, kun hän kotiin palasi. Pojalleni olin nurja, kun hän piti isästään enemmän, kuin minusta. Kun nyi silmäilen mennyttä aikaa, täytyy mun lausua itselleni: Jos olisit ollut lempeämpi, olisi sua lempeämmin rakastettukin.

_Massov_. Silloin, -- suokaa anteeksi suora puheeni: Silloin tunsitte itsessänne enemmän kuninkaallisuutta, kuin nyt. Silloin ette olisi saattanut ajatellakkaan panna alttiiksi poikaanne, voittaaksenne isän sydäntä jälleen. Semmoisena tapasin teidät Gollnov'in linnan häpeällisessä vankityrmässä, ja olen siitä saakka pitänyt Teitä palvelemisen elämäni tarkoituksena. Minulle oli kylliksi palkkaa siitä, että sain palvella prinsessaa. Lähettäkää nyt poikanne sanomaan isällensä: Äiti on tullut myöntyväisemmäksi ja tahtoo kernaasti luoksesi jälleen, ja sen merkiksi on hän armossa antanut virka-eron pelastajalleen ja suojelialleen Evald von Massov'ille -- koska sitä vihaat.

_Herttuatar_. Lauseenne ovat katkerat. Ken ajattelee siten?

_Massov_. Se, joka Teidän silmillänne katselee tämän kirjeen rivien välejä. (Antaa kirjeen takaisin).

_Herttuatar_. Olenko tehnyt pahoin teitä kohtaan? Suokaa se mulle anteeksi, Evald. Sydämeni on surua täynnä. Te olette oikeassa: Keinoni olikin kehnosti valittu. Vaikkapa sovinto vielä olisikin mahdollinen, poikani ei sitä välittää saa. Suurimman tuskan tnottaapi mulle se katkera huomaus, että hän päivä päivältä yhä kauvemmaksi poistuu minusta.

_Massov_. Hän on isänsä kuva.

_Herttuatar_. Ja kuitenkaan en tätä kauvemmin voi kärsiä. Me olemme käyttäneet kovuutta. Poikani on siitä vain kovaluontoisemmaksi tullut. Jos olisimme kohdelleet häntä hellemmin, olleet myöntyväisemmät häntä kohtaan -- --

_Massov_ (tyynesti). Ja ehkä lähettäneet hänen isänsä luoksi, missä olisi saanut nauttia vapaata sota- ja leiri-elämää, huveja, juominkeja sekä suloisia naisia -- -- --

_Herttuatar_. Te olette säälimätön, ystäväni!

_Massov_. Niinkauvan kuin te minua tuolla kunnia-nimellä mainitsette, suokaa anteeksi, että harrastan tukehduttaa tuon pojan innollista taipumusta hekumalliseen elämään. Minulla on suunnitelma, jonka tänään ai'oin Teille esittää. Minunkin täytyy myöntää, että Bugslaff viimme aikoina on mennyt taaksepäin sekä sielunsa että ruumiinsa suhteen. Hän on laihtunut, hänen yönsä ovat olleet unettomat, hänen käytöksensä ärtynyt ja samalla on hän salamielisen haaveksiva.

_Herttuatar_ (huo'aten). Hän ei viihdy äitinsä luona!

_Massov_. Sentähden tekisi lyhyt ero-aika --

_Herttuatar_. Ai'otteko lähettää hänet pois?

_Massov_. Ainoastaan maalle, aivan lähelle, raittiisen ilmaan, jossa hällä on tilaisuutta voimiensa käyttämiseen. Täällä -- sen tiedätte itsekkin -- muodostuu jok'ainoa hälle suotu vapaus huikentelevaisuudeksi. Tunnettehan Lanzken kylän, kolmen tunnin matkan päässä.

_Herttuatar_. (Nyykäyttää päätään).

_Massov_. Minä kuulin kerrottavan Hans Lange nimisestä miehestä, jolla on suuri talo Lanzkessa; hän on teidän vuokra-miehiänne; siellä olisi nuori junkkeri aivan kuin äitinsä luona. Minä lähetin kutsumaan Hans Langea kaupunkiin ja odotan häntä joka hetki.

_Herttuatar_ (malttaen). Minulla ei ole muuta tukea, kuin te. Minun täytyy luottaa teihin!

_Massov_. Joku tulee; Jürgen von Krokov, kuulen ma.

_Herttuatar_. Tuo siivoton mies törkeine pilapuheilleen on minulle ilettävän vastenmielinen.

_Massov_. Ja kuitenkin on teillä täysi syy olla sitä hälle huomauttamatta. Sillä jos hän, suurine aatelis-puolueineen, rupeaisi puolisonne puolustajaksi, ei herttuan enää tarvitsisi nähdä vaivaa kirjeitten lähettämisestä, niinkuin nyt. Hän ryntäisi julkeasti tähän uskolliseen kaupunkiin ja ottaisi, mitä te ette hyvällä antaisi, poikanne, aarteenne -- vapautenne. Onni vain, että Itä-Pommerin aatelisto on häntä vastaan, että tämä Krokov, Putkammer, Zitzevitz -- -- --

Kolmas kohtaus.

Entiset. Jürgen von Krokov (keski-ovesta. Viimeksi) Achim.

_Krokov_. Tuhannen tuhatta hornan kiehuvaa kattilaa, Massov -- vai niin -- rouva herttuatar!

_Herttuatar_ (istun). Hyvää päivää, herra von Krokov. Kuinka kuluu aikanne pikku Rügenvaldessamme?

_Krokov_. No niin, ruhtinaallinen armo, kiitos kysymästä! Tiedättehän:

Salomo, hän oi' viisas mies, Hän Bacchon seuran arvon ties'; Bacchon seurass' aamuisin: Ja Venuksen aina iltaisin --

vaan täällä ei ylipäänsä ole Venus-rouvasta suurin puhettakaan; miesväki heittää heti uhkaavia mörönsilmäyksiä, kun vain rupeaa heidän vaimojaan -- niin, niin, min'en jatka, Massov. Ja muutenkin, min'en enään ole juuri siinä iässäkään. Mutta mitä Bacchoon tulee -- (hiljaa). Evald hoi, Devitz istuu tuolla alhaalla aamu-maljan ääressä, hän lähetti minut tänne -- -- --

_Herttuatar_. Oletteko ollut markkinoitamme katselemassa, herra von Krokov?

_Krokov_. Sieltähän minä nyt juuri tuloa teen. Siellähän on itse lempo irti, ilmassa-hyppiöitä, marakatteja, tanssivia karhuja, Turkin-musiikkia, jotta silmät ja korvat umpeen käyvät. Mokoma ei huvita minua, rouva herttuatar. Minä mielemmin ärsytän karhuja, kuin näen niiden tanssielevan muiden kesyjen kristittyjen tavoin. Mutta mitä minun pitikään sanoman, minä näin junkkerinnekin siellä markkinakojujen välissä.

_Massov_. Bugslaff'inko? Mahdotonta!

_Herttuatar_. Minä annoin hälle luvan, Massov. Minua säälitti, kun näin hänen synkkänä ja äänetönnä istuvan kirjojensa ääressä, kuunnellen miten markkina-väki hänen ikkunansa alla elämöi.

_Krokov_. No niin, Massov, mitäpä pahaa siinä? Olemmehan mekin aikoinamme olleet nuoria ja olemme kernaammin töllistelleet jättiläisiä ja muita kummituksia, kuin aasinvuodalle piirrettyjä variksenjalkoja. Muuten näyttää minusta, että sinä pidät nuoren herran ohjakset liian kireellä. Siksipä hän näyttääkin niin menehtyneeltä ja kurjalta kuin -- empä sanokkaan.

_Massov_. Minun luullakseni vastaan minä hänen kasvatuksestaan.

_Krokov_. Luonnollisesti, ystäväiseni. Mutta ei kukaan voi toiselle opettaa sitä, jota ei itsekkään ymmärrä.

_Massov_. Mitä se olisi?

_Krokov_. Juomista, mässäämistä. Sitä pitää ajoissa opettaa niin nuorelle herralle, kuin Bugslaff-herttua on, muuten ei hänestä ikipäivinä tule miestä, joka valtiollisissa asioissa pitää oikean kurssinsa vielä silloinkin, kun toiset jo pöydän alla purjehtivat. Enköhän lie oikeassa, Teidän ruhtinaallinen armonne?

_Herttuatar_ (pakoitetulla naurulla). Minun olisi kai pitänyt laittaa hänet Teidän kouluunne?

_Krokov_. Silloin ei hän oliskaan ollut huonoissa käsissä. Ja viinipikari on aina parempi, kuin arpa-pikari.

_Ruhtinatar_. Taivaalle kiitos, hän ei tunne kumpaakaan.

_Krokov_. Eikö tunne? Teidän tietonne on harhatiellä, -- älkää pahastuko. Sillä arvatkaapa, missä minä armollisen junkkerin tapasin. Erään olutkapakan edessä, kahden lurjusmaisen porvarin-pojan seurassa. Ne veitikka-nulikat onkivat arpa-nappuloiden avulla taalerin toisensa jälestä nuoren herramme taskusta.

_Herttuatar_. Kuinka?

_Krokov_. Hän oli niin syvämielisesti kiintynyt työhönsä, ett'ei kuullut eikä nähnyt minuakaan. Hahaha, pidä kunnianas, Massov!

_Massov_ (kiivaasti). Älä joutavia laskettele, Jürgen. Junkkerilla ei ole rahoja, millä peliin saattaisi ryhtyä.

_Herttuatar_. Anteeksi, ett'en ole Teille sitä sanonut. Minä annoin hälle vähän rahaa, että saisi ostaa jotain torilla. Jos olisin aavistanut -- -- --

_Massov_ (tuimasti). Täten huomaan minä jo saaneeni virka-eron ja luovun siis nyt heti sekä toimestani että kaikesta muusta edesvastauksesta, jättäen ne Teidän käsiinne jälleen.

_Herttuatar_. Evald, Te ai'otte siis -- -- --?

_Krokov_. No, mutta kuules, veikko, mokoma tuimuus ompi turhuutta. Antakaa hänen vain pötkiä tiehensä, rouva herttuatar! Ottakaa _minut_ hänen sijaansa hovimestariksi. Minä kyllä istutan junkkeriinne ihmistapoja, jotta maailma sadan peninkulman päässä lausuu: Kas, siinä oikea pommerilainen!

_Herttuatar_ (nousee, hiljaa Massov'ille). Ettehän toki minun tähteni, hänen läsnä-ollessaan, toimittane ikäviä tapauksia.

_Massov_. (Kumartaa kylmästi).

_Krokov_. No, kuinkas on laita, Massov? Devitz odottaa. Rouva herttuatar -- -- --

_Achim_ (Tulee, kuiskaa jotain Massov'in korvaan).

_Massov_ (viittaa Achimia menemään pois; lähenee herttuatarta, hiljaa). Tuo talonpoika Lanzkesta on tullut. Jos tahtonne vielä on -- -- --

_Herttuatar_. Minä jätän sen Teidän tehtäväksenne, Evald. Tutkikaa häntä, jotta huomaisitte, kasvattaako hän poikaa rehellisyyteen ja siveyteen. Sittemmin puhuttelen häntä itse. Nyt huomaan, niin pitää olla, vaikkapa senkautta jäänkin haikeaan kaipaukseen, yksinäni vallan. -- Herra von Krokov -- -- --. (Ojentaa kätensä Krokov'ille, joka ystävällisillä nöyryyden-osoituksilla seuraa häntä vasemmalle).

Neljäs kohtaus.

Massov (yksin).

_Massov_. Bugslaff pitää mun saada täältä pois, kun vielä on aika otollinen. Herttuattaren heikkoudet sekä aateliston ahnas suosio riistää pian ohjakset käsistäni ja kukistaa kaikki aikeeni. Miks'en sitä ennemmin huomannut! Nyt saattaisin vapaasti hengittää; minulla ei olisi joka askeleella tuon poikosen vihansilmäys esteenä, vaan olisin tämän maan _hallitsia_, ja tämä rouva -- vait, tuollapa tuleekin Hans Lange. Jos hän vain on minun miehiäni, en vielä ole mitään kadottanut.

Viides kohtaus.

Massov. Hans Lange (astuu sisään: Achim, joka avaa hälle oven, poistuu heti. Lange, kumarreltuaan, jääpi ovensuuhun, toki osoittamatta liiallista nöyryyttä).

_Massov_ (tarkastellen Langea). Sinähän olet Hans Lange Lanzkesta?

_Lange_. Olen niin, herra hovimarsalkki.

_Massov_ (istuu). Tule lähemmäksi, hyvä ystävä! Istu.

_Lange_ (tullen etu-alalle). Kiitän, hyvä herra. Minä tiedän velvollisuuteni.

_Massov_. Sinä asut hedelmällisessä paikassa: Lihavat maat, hyvät laitumet, elukat ja ihmiset hyvissä voimissa.

_Lange_. Synti oisi valittaa. Taivahan siunaus kaikkia johtaa.

_Massov_. Sinä olet myöskin älykäs ja hurskas. Ihmiset kertovat sinusta pelkkää hyvää; sinä näytät viisaammalta, kuin muut tavalliset talonpojat.

_Lange_. Eipä suurin kehumista, hyvä herra. Joukossa jotain.

_Massov_, Kerskaileminen ei kuulu olevan sinun mieli-syntejäsi. Onko sinulla lapsia?

_Lange_. Yksi tytär on, hyvä herra. Toiset ja kaksi poikosta kuolivat rokkoon.

_Massov_. Ja vaimo?

_Lange_. Hänet saatoin multaan jo kolme vuotta sitte. Hän oli oikea talonpojan-emäntä, jommoisia enää harvassa löytyy. Siitä saakka on Dörteni hoitanut taloutta, sillä äitini on jo seitsemänkymmenen.

_Massov_. Entä sinä itse?

_Lange_. On minullakin jo viisikymmentä niskoillani. No, eipä ne vielä toki liiaksi paina.

_Massov_. Sinä pidät kai väkesi kovassa kurissa?

_Lange_. Minun tietääkseni ei sitä vielä kukaan ole valittanut.

_Massov_. Älähän toki, Hans! Sehän juuri pääasia. Lapsien ja palkollisten pitää aina muistaa alamaisuutensa herransa suhteen. Eikö niin?

_Lange_. Niin kai, hyvä herra. Mutta äitini sanoo aina: Liika on liikaa, tuuma tuntuu nenänkin pituudessa.

_Massov_ (nousee, lähenee häntä: lyöden häntä olkapäälle). Sinä olet minun mieleiseni mies, Hans Lange.

_Lange_. Liika kunnia, herra hovimarsalkki. (Itseks.) Mitä penturia tuo mies oikeastaan meinaa?

_Massov_. Kuuleppas, minä tarjoon sulle virkaa.

_Lange_. Taivas varjelkoon! Minä olen vain tavallinen, raaka talonpoika, minusta tulisi liian nolo virkamies.

_Massov_. Älähän vielä, Hans! Sinä saat kunnian-viran, joka ei tuota sulle mitään vaivaa, mutta suurinta kiitollisuutta.

_Lange_. Jos tarkoitatte jotakin virkaa hovissa, saisitte minusta kepuli-palvelian. Ee-e', hyvä herra, anteeksi; kun minä vain rehellisesti elän ja kuolen Lanzkessa, kristillisesti maksan verot ja kymmenykset ja -- (itseks.) lempo leukas liittäköön! Jospa nyt olisin sadan peninkulman päässä tästä.

_Massov_ (itseks.). Kaikessa talonpoikais-viisaudessaan on hän yksinkertainen eikä hänessä ole pisaratakaan kunnianhimon verta. (Ääneen). Pitkittä puheitta, Hans: Mitä sanot, jos rouva herttuatar lähettää nuoren junkkerinsa sinun luokses maalle ja käskee sinun pitää häntä tarkasti silmällä?

_Lange_. Kuulkaas, herra, onko tuo nyt totta, vai leikkiä?

_Massov_. Totista totta. Poikonen on yht'äkkiä laihtunut ja käynyt kipeänkarvaiseksi, eikä hänen muutenkaan ole hyvä olla kaupungissa. Kirjat ovat hälle vastenmielisiä, toimettomuudessaan ryhtyy hän kaikenmoisiin koiranjuoniin ja saattaa äiti-rouvalleen surun toisensa jälkeen. Sinun luonasi olisi hänellä ilmaa ja vapautta liikkuakseen, ja vahingoittamatta muita. Hän pitää paljon raskaasta työstä, raa'asta seurasta, muinais-pommerilaisista tavoista. Siellä saattaa hän kyllä renkien kanssa oppia kylvämään ja kyntämään ja ajelemaan, sekä saapi väli-aikansa tyttöjen kanssa hupaisesti kuluttaa.

_Lange_. Mutta, hyvä herra, sitenpä ei eletäkkään Lanzkessa.

_Massov_. No, siis saatat sinä estää häntä. Sinulla on täysi valta menetellä häntä aivan oman mielesi mukaan.

_Lange_. Maamme hallitsiaa?

_Massov_ (purren huuliaan). Onko hän -- --? Jumala tietää tokko hänestä sitä tuleekaan. -- Ensinnäkin pitää hänen oppia ankaraa siveyttä ja kuuliaisuutta, ja hänen äitinsä luottaa sinuun, -- sinä ryhtyisit asiaan ankarammin ja älykkäämmin, kuin kukaan muu. Anna vastaukses: Otatko sen tehdäkses?

_Lange_. Siihen toimeen -- valitkaa joku toinen, hyvä herra.

_Massov_. Kuinka?

_Lange_. Minä kyllä osaan tehdä oikean talonpojan karhun-tanssittajasta, joka ei sormiaankaan tunne, mutta mitä oikeaan herttuaan tulee, sitä en itsekkään niin tarkoin ymmärrä, en ainakaan koskaan ole sitä mietiskellyt.

_Massov_. Sin'et ymmärrä tarkoitustani. Sinun ei pidäkkään hänestä prinssiä kasvattaman; pöyhkeä hän jo on kylliksi ja vielä enemmänkin ja on yhä pää täynnä ruhtinaallisia itsepintaisuuksia. Talonpoika sinun hänestä saaman pitää, kuuletko, ja vaikkapa siinä liiaksikin onnistuisit -- se ei olisi vahingokses. Ymmärrätkö nyt?

_Lange_ (katselee häntä terävästi; äänettömyys). Luulenpa huomanneeni jotakin, herra hovimarsalkki.

_Massov_ (jatkaa). Pommerin vastaisen hallitsian pitää ymmärtää maanviljelystä, muuten hän syöksee maan turmioon, kuten nyt junkkerin isäkin, joka ainaisilla sodillaan oras-vainiot hiekka-autioiksi muuttaa ja vilja-varastot armeijansa ylläpidoksi tyhjentää. Siten ei saa vastaisuudessa tapahtua.

_Lange_ (viekkaalla varovaisuudella). Hm! Eipä hullummasti sommiteltu.

_Massov_. Ymmärrätkö nyt? No, sinä suostut siis?

_Lange_ (katsellen häntä teeskennellyllä vilpittömyydellä). Empä vainen sittenkään, hyvä herra.

_Massov_. Miks'et? Sano syysi!

_Lange_. Kyllä kai Te löydätte muita.

_Massov_. Mutt'en parempia, kuin sinä. Syysi!

_Lange_. No, siinä on nyt ensinnäkin alkaapäälle Dörte; kun semmoinen junkkeri tulee taloon, niin ken tietää vaikka tyttö -- tuli ja leimaus -- -- --

_Massov_. Me vastaamme kaikista seurauksista. Ja paitsi sitä, _sekään_ ei olisi suurin onnettomuus.

_Lange_ (tulistuen). Herra hovimarsalkki -- (malttaa, jälleen vilpitönnä). No niin, ehkäpä olette oikeassakin; ja voisinhan minä siinä tapauksessa hankkia yhden salvan lisää oven taakse. Mutta toisekseen: Junkkeri ei tahdo tulla minun luokseni.

_Massov_. Hänellä ei ole tahtoa, hänellä ei pidäkkään olla tahtoa!

_Lange_. Kun äsken ai'oin puhutella häntä torilla -- sillä minä olen tuntenut hänet pikku paitaressusta saakka -- silloin keikahutti hän vain päätään, aivan kuin olisi mielinyt lausua: Mitähän mokoma tuhma talonpoika minusta tahtonee? -- Niin, näettekös, luultavasti hän ei voi sietää minun nokkaani.

_Massov_. Loruja! Minä kutsutan hänet tänne. (Menee ovelle). Achim!

_Achim_. (Näyttäikse; Massov puhelee hänen kanssaan).

_Lange_. Turkasen tuli! Mitähän tästä sopasta vielä kiehunee? Kaiken hyvän päälliseksi saan vielä prinssin niskoilleni! Ja mokoman! Mokoman korkeanenäsen mamman-porsaan, josta sitte jälestäpäin ylt'ympäri Pommeria kerrotaan: Herttua on Lanzkessa niin pilattu ja tullut niin roistomaiseksi, ett'ei hänestä milloinkaan enää hallitsiaa tule, ja herra von Massov -- --. Annas koettaa! Annas koettaa! Ja mitenkä äitimuori ällistyy! Hän siitä suurimmat silmät saapi! (Melua, näyttämön takana. Achim viittaa ulos, poistuu Massov'in viittauksesta, Massov lähenee jälleen Langea).

_Massov_. No, Lange-ystäväni, oletko jo tarkemmin aprikoinnut asiata?

_Lange_. Oi, herra von Massov, pyytäisin nöyrimmästi saada huomauttaa -- Lanzke ei ole niinkään terveellinen paikka, omatkin lapseni ovat siellä kuolleet rokkoon -- siell'on niin julman huonoa vettä.

_Massov_. Ei ollenkaan verukkeita, vanhus! Sin'et vain tahtoisi ottaa poikosta luokses, minä näen sen katsannostas. Mutta sun täytyy, sillä sinä olet rouva herttuattaren tilallinen ja alamainen, ja hänellä on valta -- -- --

Kuudes kohtaus.

(Ovi auaistaan äkkiä, sisään astuu) Klaus Barnim, Bugslaff, (jota edellinen taluttaa kädestä; Bugslaff'in puku epäjärjestyksessä, tukka pörrössä, kasvot kalpeat ja synkät. Heidän jälestään Niels Erichson (oikea käsi kaulassa), Henoch ja useampia palvelioita. Sitte Herttuatar.)

_Klaus_. Nyt ei auta muu kuin totuus, hyvä junkkeri; sydäntäni särkee, mutta -- lait ja oikeudet! Ahaa, hänen korkeutensa herra hovimarsalkki!

_Massov_. Klaus Barnim -- mitä nyt? Mitä merkitsee mokoma meteli.

_Erichson_. Minä tahdon tehdä kanteen, anon vahingon-palkkiota, hyvitystä, oikeutta!

_Klaus_. Hiljaa, Niilo-mestari! Nyt olette esivallan edessä. Järjestystä, järjestystä. Korkea herra, sallikaa aimossa -- -- --

_Bugslaff_ (seisoo synkkänä, poispäin kääntyneenä).

_Herttuatar_ (tulee). Mitä on tapahtunut? Mitä tahtoo tämä joukko?

_Massov_. Saamme kuulla, rouva herttuatar. Sallitteko -- -- (saattaa hänet tuolille).

_Herttuatar_. Bugslaff, mitä olet sinä jälleen tehnyt? Voi, sinä tuotat mulle surua surun jälkeen!

_Klaus_. Anteeksi, Teidän ruhtinaallinen armonne, että minä esiintuon tämän asian. Valittaja on ensiksi kääntynyt minuun. Mutta koska asia koskee armollista junkkeriamme, en oikein tohtisi uskaltaa -- -- --

_Herttuatar_. Mitä pitää mun kuulla!

_Klaus_. Lyhimmästä tärkimpään on asian laita tämä: Armollinen junkkeri lähestyi tämän miehen markkina-kojua -- hän on nimittäin ase-seppä, kunniallinen mies, minä tunnen hänet varsin hyvin, hän on kotoisin Ruotsin kaupungista Stockholm'ista, ja on joka vuosi ollut markkinoillamme, ja jos Teidän ruhtinaallinen armonne tahtoo hänestä enemmän tietoja -- -- --

_Herttuatar_. Asiaan!

_Klaus_. Asia on, näettekös, tämä: Meidän armollinen junkkeri läheni kojua ja kyseli tikaria tai tuommoista suuren lihaveitsen tapaista asetta, jossa oli kullattu pää, ja joka pisti hänen silmiinsä -- -- --

_Massov_. Tikaria?

_Erichson_. Tässä se on, armollinen herra, hyvästä Ruotsin teräksestä tehty, tuli itsellenikin maksamaan noin kolmetoista riikin-talaria, ja junkkeri nyrpisti nenäänsä, tarjoten kahdeksaa. Herraseni, sanoin minä -- -- --

_Klaus_. Teettekö te itse kanteenne, vai teenkö minä?

_Massov_. Päällekantaja puhukoon itse.

_Erichson_. Nuori herra, sanoin minä, -- sillä hänen ulkomuodostaan ja seuralaisistaan en edes unissani olisi aavistanut, ken hän oli -- jos tämmöisen tikarin niin helposta tahdotte saada, täytyy Teidän pyytää apua maantien-rosvoilta tai joltakulta Pitkäkynsi-mestarilta, joka tuntee ilmaiseksi-saantikaupat. Kahdeksan riikin-taalaria? Te ette milloinkaan ole nähnytkään Ruotsin terästä, minä sanoin, ja pistin veitsen jälleen lootaan, avoimeen lootaan, joka oli tiskillä. Samassa tuli -- -- --

_Klaus_. Ettepä, te viskasitte kaikki tavaranne huiskin haiskin. Sitte poistui armollinen junkkeri koettamaan onneansa arpa pelissä, toivoen voittavansa summan, mikä hältä veitsen hinnasta puuttui, vaan menetti vielä viimeisensäkin. Eikö totta, junkkeri?

_Bugslaff_ (Nyykähyttää päätään huolimattomasti).

_Massov_. Ken on rohjennut houkutella häntä peliin?

_Klaus_ (Nyykäyttää olkapäitään).

_Massov_. Ilmoitatteko niiden nimet, junkkeri?

_Bugslaff_ (Pudistaa päätään).

_Massov_. Hyvä. Ne kyllä saadaan tietää ilman Teitäkin. Jatkakaa, pormestari!