Chapter 5

ROSENCRANZ. Miten se on mahdollista, koska kuningas itse on teidät määrännyt Tanskan vallan perilliseksi.

HAMLET. Niin, hyvä herra, mutta "ennenkuin suo sulaa", -- se sananlasku on jotenkin kulunut.

(Näyttelijöitä tulee huilut mukana.)

O, huiluja! Yksi minulle! -- (Gyldensternille.) Tulkaapa syrjään hiukan. Miksi noin käytte ympärilläni ja nuuskitte, ikäänkuin tahtoisitte minua ansaan ajaa?

GYLDENSTERN. Oi, prinssi hyvä, jos on intoni liian rohkea, niin on ystävyyteni liian säädytön.

HAMLET. Tuota en oikein ymmärrä. Olkaa hyvä, soittakaa tätä huilua.

GYLDENSTERN. Prinssi hyvä, en taida.

HAMLET. Tehkää niin hyvin.

GYLDENSTERN. Toden totta, minä en taida.

HAMLET. Minä pyydän teitä.

GYLDENSTERN. En osaa siinä yhtäkään temppua, prinssi hyvä.

HAMLET. Se on yhtä helppoa kuin valhetteleminen. Hallitkaa noita äänireikiä sormilla ja peukalolla, puhaltakaa suullanne siihen henkeä, ja se puhuu mitä suloisinta sävelkieltä. Katsokaas, tuossa on läpäkkeet.

GYLDENSTERN. Mutta minä en kykene saamaan niistä irti vähääkään sointua; minulla ei ole sitä taitoa.

HAMLET. No, nähkääs nyt, kuinka katalana raukkana minua pidätte. Tahdoitte minua soittaa; olitte tuntevinanne äänireikäni; tahdoitte minulta temmata syvimmän salaisuuteni; tahdoitte koetella ääniäni matalimmasta korkeimpaan; ja paljon sointua, suloisin ääni on tuossa pienessä soittokalussa, ettekä kuitenkaan saa sitä soimaan. Tuhat tulimmaista! Luulettenko, että minua on helpompi soittaa kuin huilua? Sanokaa minua miksi soittokaluksi tahdotte, soinnuttomaksi kyllä minut saatte, mutta soittaa ette minua voi. --

(Polonius tulee.)

Jumal' antakoon hyvää päivää.

POLONIUS. Prinssi hyvä, kuningatar haluaa puhutella teitä, ja nyt heti.

HAMLET. Näettenkö tuota pilveä tuolla? Se on melkein kamelin muotoinen.

POLONIUS. Niin maarin, kamelin näköinen todellakin.

HAMLET. Minusta se on kuin kärppä.

POLONIUS. Sen on selkä kuin kärpän.

HAMLET. Tai niinkuin valaskalan.

POLONIUS. Ihan niinkuin valaskalan.

HAMLET. Nyt tulen äitini luokse, heti paikalla. -- He ilveilevät kanssani, jotta luontoni on katketa. -- Tulen heti paikalla.

POLONIUS. Sen hänelle sanon.

(Menee.)

HAMLET. "Heti paikalla" on helposti sanottu. -- Jättäkää minut, hyvät ystävät.

(Rosencrantz, Gyldenstern, Horatio, y.m. lähtevät.)

Nyt yöst' on aika kummitusten; haudat Nyt haukottaa, ja myrkkyns' itse horna Luo maailman. Nyt voisin juoda kuumaa verta Ja tehdä hirmutöitä, joita päivä Kavahtain katsois. Vait! Nyt äidin luo. Oi sydän, muista luontos! Neeron mieltä Poveeni lujaan älä koskaan päästä. Julm' olla tahdon, mut en luonnoton; Ma tikareita haastan, vaan en käytä. Näin mielen, kielen teeskennellä täytyy. Jos sanoin häntä herjaankin, et saa Teolla, sielu, niitä vahvistaa.

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Huone linnassa. (Kuningas, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS. En kärsi häntä; turvass' emme ole, Jos raivota noin saa hän. Valmiit olkaa: Ma joutuun teille valtakirjat laitan, Ja Englantihin saatte hänet viedä. Ylevät tehtävämme eivät kestä Niin suurta vaaraa, kuin hän hulluuksillaan Jok' aika uhkaa meille.

GYLDENSTERN. Valmiit ollaan. Se vallan pyhä on ja hurskas huoli Niin monen, monen turvaa ajatella, Jonk' elo, elämä on kuninkaassa.

ROSENCRANZ. Jo yksityinen velkapää on luotaan, Henkensä kaikin asehin ja voimin, Vahingot torjumaan; sit' enemmän Se henki, jonka onnesta niin monen Elämä riippuu. Kuninkaass' ei kuole Hän yksin; vaan kuin pyörre vie hän myötään Mit' osuu tielleen. Hän on suuri pyörä, Korkeimman vuoren huippuun kiinnitetty, Jonk' äärettömiin kehrävarsiin tuhat Pient' esinettä liittyy. Se kun sortuu, Niin samaan häviöhön pienin lisä Ja liite syöksyy. Kuningas kun oihkaa, Niin samassa myös valtakunta voihkaa.

KUNINGAS. Ma pyydän, joutuun valmistukaa matkaan; Tuo vaara täytyy kahlettaa, se liian Vapaana liikkuu.

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN. Teemme joutua.

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.) (Polonius tulee.)

POLONIUS. Nyt, kuninkaani, äidin luo hän lähtee. Ma seinäverhon taa käyn piiloon; sinne Voin kaikki kuulla. Takaan, että äiti Hänt' oikein sättii: ja, kuin lausuitten, -- Viisaasti lausuttu, -- on tarpeen, että Puhetta kuulemass' on joku muukin Pait äiti, sillä puolta-pitäväiset On äidit luonteeltansa. Herran haltuun! Ennenkuin levolle te käytte, palaan Ja tiedon saatan.

KUNINGAS. Kiitos, hyvä herra.

(Polonius menee.)

Tekoni irstas, taivaaseen se löyhkää: Kirous ensimmäinen, veljenmurha. Rasittaa sitä! -- Rukoilla en taida, Vaikk' yhtä kiivas halu on kuin tahto: Tuimempi rikos tuiman kumoo aikeen; Ja niinkuin mies, joll' ompi kaksi tointa, Ma epäilen, mist' alkaisin, ja laimin Lyön kummankin. Jos kirottu tää käsi Ois paksuudeltaan veljen veriss', eikö Sadetta armon taivaassa, mi huuhtois Sen lumipuhtaaks? Mitä muut' on armo Kuin synnin paljastus? Ja mitä muuta Rukous kuin tuo kaksinainen voima Lankeemust' estää sekä langenneelle Tarita anteeks-antamus? Siis ylös Luon silmän'! Rikos tehty on. Mut voi! Millaiset rukoukset sopii mulle? Suo ilkimurha anteeksi -- Se ei kelpaa, Kosk' omanain on murhan saalis yhä, Kuningatar ja valtani ja kruunu. Armonko sais, ken pysyy synneissään? Tall' inhall' ijällä voi rikollisen Kullattu käsi syrjään työntää lain, Ja väärälläkin saaliill' oikeutta Saa usein ostaa. Niin tuoll' ylhääll' ei! Siell' ei käy juonet, totuudessaan siellä Työt näkyy; synneistämme meidän täytyy Suun sisään itse antaa todistus. Ja sitten? Mitä jääpi? Koita, mitä Vois katumus. Mit' ei se voisi? Mutta Se mitä voi, kun katua ei taida? Voi, kurjaa tilaa! mieltä kalman-mustaa! Voi, paulottua sielua, mi vapaaks Yrittää, mutta takertuu vaan yhä! Avuksi, enkelit! Nyt toimeen! Nöyriks, Te jäykät polvet! Sydän raudan-kova, Käy pehmeäks kuin rintalapsen suonet! Kaikk' ehkä muuttuu hyväks.

(Menee syrjään ja laskee polvilleen.) (Hamlet tulee.)

HAMLET. Nyt käy se päinsä, nyt hän rukoilee; Nyt työhön! -- Ja näin taivaaseen pääsee. Ja kostanut ma olenko? Kuin onkaan: Isäni murhas konna, ja nyt minä, Isäni ainoo poika, saman konnan Lähetän taivaaseen? Ei, palkkaa ois se, vaan ei kostoa. Hekuman helmaan isäni hän tappoi, Kun synti täydess' oli heilimässään, Ja kuin lie tilin laita, tiesi Herra, Mut, ihmissuhteiden ja järjen mukaan, On laita huono. Kostanutko olen, Jos tuon nyt murhaan kesken katumustaan, Kun puhdas sieluns' on ja valmis lähtöön? Ei! Seis, miekka! Kolkompata tilaa vartoo, Kun päissään on hän, nukkuu taikka raivoo Tai rutsaisessa vuotehessaan telmää Tai kiroo, mässää taikka muuta tekee, Jost' autuus kaukan' on, -- hänt' iske silloin, Ett' ilmaan lentää kantapäät, ja sielu Kirotun mustaks käy kuin helvetti, Jonk' oma on se. Äiti kiirehtää; Se lääke sairaat päiväs pidentää.

(Menee.) (Kuningas nousee ja astuu esiin.)

KUNINGAS. Sanani nousee, mieli maassa pysyy; Ei sanoja, vaan mieltä taivas kysyy.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Huone linnassa. (Kuningatar ja Polonius tulevat.)

POLONIUS. Hän heti tulee. Kovaa hälle pankaa; Sanokaa, että kärsittäväks ilveens' On liian raakaa, että varjehena Hänestä tulen tuiman ehkäisitte. Ma vaikenen ja piiloon käyn. Mut pyydän, Hänt' älkää armahtako.

HAMLET (Ulkoa). Äiti, äiti, äiti!

KUNINGATAR. Sen takaan; minust' olkaa huoletonna. Pois piiloon, hän jo tulee.

(Polonius kätkeytyy seinäverhon taakse.) (Hamlet tulee.)

HAMLET. No, äiti, mikä asiana?

KUNINGATAR. Isääsi, Hamlet, kovin loukkasit.

HAMLET. Isääni, äiti, kovin loukkasitte.

KUNINGATAR. Hamlet! Se vastaus on löyhän kielen.

HAMLET. Ja kysymys se oli herjan kielen.

KUNINGATAR. Mit' aiot, Hamlet?

HAMLET. Mikä asiana?

KUNINGATAR. Mua etkö tunne?

HAMLET. Kyllä: kuningatar Olette, puolisonne veljen vaimo; Ja -- voi mua, voi! -- olette äitini.

KUNINGATAR. Odota, kyllä muut sun järkiin saavat.

HAMLET. Tulkaatte, istukaa; ei paikast' ulos, Ei, ennenkuin ma näytän teille peilin, Joss' oman sisimpänne nähdä saatte.

KUNINGATAR. Mit' aiot? Ethän murhata mua aio? Apua!

POLONIUS (Seinäverhon takaa). Hoi, apua!

HAMLET. Mitä! rotta?

(Paljastaa miekkansa.)

Se kuolee! punta vetoa, se kuolee!

(Iskee miekkansa seinäverhon läpi.)

POLONIUS (Seinäverhon takaa). Murhattu olen!

(Kaatuu ja kuolee.)

KUNINGATAR. Voi mua! Mitä teit?

HAMLET. En totta tiedä. Kuningas se onko?

KUNINGATAR. Oi, mikä verinen ja hurja teko!

HAMLET. Verinen teko; melkein yhtä kurjaa Kuin tappaa kuningas ja sitten -- niin -- Sen veljen kanssa mennä naimisiin.

KUNINGATAR. Kuin tappaa kuningas!

HAMLET. Niin sanat kuului.

(Nostaa seinäverhon ja vetää esiin Poloniuksen.)

Sa kurja, kärkäs narri, hyvää yötä! Sun luulin herraksesi. Tyydy osaas; Sa näet, ett' ompi liika hoppu vaaraks. -- Pois kätten puserrus! Vait! Istukaa! Ma sydäntänne puserran, niin, totta, Jos tunkea sen läpi voi ja sit' ei Kirottu tottumus niin paaduttanut, Ett' on se kova tunteille kuin kivi.

KUNINGATAR. Oi, mitä tein, ett' uskallat mua kohtaan Noin hurjaa kieltä käyttää?

HAMLET. Teitte työn, Mi kainouden hävyn, sulon tahraa; Sanoopi kunnon petturiksi; kukan Vie puhtaan lemmen kirkkaalt' otsalta Ja siihen paiseen luo; häävalan tekee Kuin korttivalan vääräks; oi, työn moisen, Mi naimaliiton ruumiista vie sielun Ja tekee armaan uskonnon vaan tyhjäks Sanojen tulvaks. Taivaan kasvot hehkuu, Ja luja, vankka maakin murheissansa. Kuin lähetessä tuomion, on tuosta Sairaalla mielellä.

KUNINGATAR. Voi! mikä työ Noin jylisee ja hankkeissaan jo pauhaa?

HAMLET. Kas tuonne, tuota taulua ja tuota: Ne kahden veljeksen on muotokuvat. Kas, mikä sulo noissa kasvoiss' asuu: Apollon kutrit, Jupiterin otsa, Ja katse uljas, uhkaava kuin Marsin, Ja ryhti Hermeen, kun hän alas astuu Vuorille, joita taivas suutelee; Siin' yhdistys ja muoto, johon kaikki Jumalat sinettins' on painaneet, Vakuuttain maailmalle: tuoss' on mies! Se puolisonne oli. Vaan, kas tätä: Tää puolisonne on; kuin nokitähkä, Mi polttaa veljensä. Teill' onko silmät? Tuon kauniin vuoren ahot voitte jättää Ja mennä tuohon nevaan rypemään! Haa! onko silmät teillä? Rakkaudeks Sit' älkää sanoko. Ei, veren kiihko Tuoll' ijällä jo talttuu, lannistuu Ja järkeen mukaantuu. Mut mikä järki Vie tuosta tuohon? Aistit teill' on, muuten Himoja teill' ei ois; mut aistit varmaan On halvatut. Noin hulluuskaan ei pettyis, Ja niin ei vimman orjaks joudu järki, Ett'ei jää älyä sen verran, että Nuo erottaisi. Mikä paha henki Noin sokkosille teit' on vietellyt? Ei silmä tuntoa, tunto silmää vailla, Ei korva silmää, kättä vailla, haisto Muist aisteist' erillään, ei, tosi aistin Sairaskaan jäännös noin ei hairahtuisi. Oi, häpy, miss' on punas? Hornan liekki, Jos eukon luissa riehut noin, tee puhdas Nuoruuden into vahaksi, jok' omaan Tuleensa sulaa; hävyst' älä puhu, Jos kuuma veri virvoketta etsii, Kosk' yhtä kiivaast' itse jääkin palaa, Ja järki himojen on parittaja.

KUNINGATAR. Vait, vaiti Hamlet! Sydämmeni pohjaan Sa käännät silmäni, ja siellä näen Niin mustaa, syvään juurtunutta tahraa, Jok' ikänään ei lähde.

HAMLET. Ei, vaan vaivu Hikisen vuoteen innoittavaan saastaan, Himoissas haudu, suutele ja telmää Liassa haureuden, --

KUNINGATAR. Taukoo, Hamlet! Sun sanas viiltää korvia kuin veitsi. Vait, Hamlet!

HAMLET. Murhaaja ja konna; orja, Ei sadannesta kymmeneksestä Mies-vainaastanne; kuninkuuden narri; Herruuden, vallan taskuvaras, joka Varasti kalliin kruunun hyllyltä Ja taskuunsa sen pisti.

KUNINGATAR. Vaiti, vaiti!

HAMLET. Räsyistä tehty riepu-kuningas. (Haamu tulee.) Avuksi, taivaan vallat! Suojelkaa Mua suvillanne! -- Mitä, jalo haamu? --

KUNINGATAR. Voi, hän on hullu!

HAMLET. Tulitko nuhtelemaan laiskaa poikaa, Jok', intoa ja aikaa tuhlaten, Löi laimin julman käskys täyttämisen? Oi, haasta?

HAAMU. Älä unhota! Nyt tulin Vaan teroittamaan tylsää aikomustas. Mut, katso! kauhistus sun äitis valtaa; Hänt' auta hänen sieluntuskissaan; Näet, luulon voima heikoissa on suurin. Hänelle haasta.

HAMLET. Kuinka voitte, äiti?

KUNINGATAR. Voi! Kuinka sinä voit? Sa silmäs pelkkään tyhjään kiinnität Ja puhuttelet ruumiitonta ilmaa; Hulluuden valo tuikkaa silmistäs; Kuin häikäst' unelias sotajoukko Levoltaan tukkas karkaa, pystyyn nousee, Kuin henki hiuksiss' oisi. Armas poika, Tuliseen tuskaas kylmää malttamusta Sa vihmo. Mitä katsot?

HAMLET. Häntä, häntä! Kas, kuinka kalvaana hän tuijottaa! Oi, hänen muotons', asiansa saisi Kivunkin tunnon! -- Älä katso minuun! Näkösi surkea voi tyhjäks tehdä Mun tuiman työni, voi sen luonteen muuttaa, Ja vettä veren sijast' ehkä vuotaa.

KUNINGATAR. Sa kelle puhut?

HAMLET. Ettekö te näe?

KUNINGATAR. En mitään; kaikki, mitä on, näen kyllä.

HAMLET. Ja mitään ette kuule?

KUNINGATAR. En, vaan meidät.

HAMLET. Oi, katsokaa! Kas, kuinka pois hän hiipii! Isäni ihka eläväinen muoto! Kas, tuolla käy hän, juur' nyt, ovest' ulos!

(Haamu katoaa.)

KUNINGATAR. Tuo vaan on sairaan aivos sikiö; Ja olemattomia esineitä On hulluus aina valmis luomaan.

HAMLET. Hulluus! Mun suoneni soi raittiisti kuin teidän Ja tahdin mukaan tykkii. Mitä lausuin Ei hulluutt' ole. Koitelkaa mua: kaikki Sanasta sanaan kerron; sit' ei koskaan Tee hulluus. Herran tähden, sydänt' älkää Hivelkö sillä voiteell', että tässä Vaan hulluus puhuu eikä oma rikos; Se haavan peitteeks vaan luo hienon kalvon, Mut alla häijy märkä myrkkyänsä Levittää salaa. Tunnustakaa synti, Katukaa vanha, välttäkäätte uutta, Ja rikkaruohoon älkää lantaa panko, Ett'ei se höysty. Anteeks hyveeni! Näin lihavaan ja hengettömään aikaan Saa itse hyve synnilt' anteeks pyytää, Kumartaa lisäksi ja karttaa lupaa Saadakseen sille hyvää tehdä.

KUNINGATAR. Hamlet, Oi, sydämmeni kahtia sa leikkaat!

HAMLET. Pois huonomp' osa viskattu, niin säilyy Sen puhtaampana toinen. Hyvää yötä! Setäni vuoteest' olkaa poissa; hyve Jos teiltä puuttuu, teeskennelkää. Tapa, Tuo hirviö, mi kaiken tunnon nielee, On usein perkele, mut siinä enkel', Ett' oivatkin ja jalot työt saa siltä Pukimen, verhon, joka hyvin istuu. Tän' yönä himo hillitkää, se toisen Hillinnän tekee hiukan helpommaksi Ja sitä helpommaks taas seuraavan: Näet, tapa luonnon sinetin voi muuttaa, Pirunkin voittaa, ihmevoimall' ajaa Sen ulos. Vielä kerran hyvää yötä! Kun siunaust' itse kaipaatten, niin kerjään Ma siunausta teiltä. -- Tuota kadun; (Osottaen Poloniusta.) Mut niin kai Luoja päätti rangaistakseen Mua hänen kauttaan ja mun kauttain häntä, Mua aseenaan ja vitsanansa käyttäin. Ma huolta pidän hänestä ja vastaan Myös kuolemastaan. Vielä hyvää yötä! Mun rakkaudesta täytyy julma olla; Paha ol' alku, pahempaa voi tulla. -- Sananen vielä, äiti.

KUNINGATAR. Mitä tehdä?

HAMLET. Ei millään lailla sitä, mitä pyysin. Teit' antakaa tuon tursaan kuninkaan Taas viekoitella, poskeen titittää, Nimittää hiirekseen ja, riettain muiskuin Ja sormens' irstaat kaulahanne kietoin, Teilt' ilmi houkutella, ett'en todest' Olekaan hullu, mut vaan kavaltelen. Hyv' oisi, jos hän sais sen tietää. Kenpä Noin kaunis, kaino, viisas kuningatar Pöllöltä, rupikonnalt', yököltä Noin tärkeitä vois salata? niin, ken vaan? Ei, vastoin älyä ja salausta, Avatkaa vasu huoneen harjalla, Pois linnut päästäkää, kuin marakatti Vasuhun koetteeksi itse käykää Ja pudotessa niskat taittakaa.

KUNINGATAR. Jos sanat henkeä, henki elämätä, Niin, usko pois, ei elämätä mulla Sun sanojasi ulos hengittää.

HAMLET. Ma viedään Englantiin, sen tiedättenhän?

KUNINGATAR. Ah! sen ma unhotin. Niin päätös on.

HAMLET. Lukitut kirjeet on; ja kumppanini, Nuo molemmat, joit' uskon niinkuin kyitä, Työn toimittavat, luovat tien ja vievät Mun konnuuteen. No, menköön! Sepä sutkaus, Jos miinaajan veis oma ruutins' ilmaan! Kovalta ottaa, jos en kaiva vaaksaa Ma syvemmälle heidän ruutisuontaan Ja paiskaa heitä kuuhun. Ihanaa, Kun yhdess' ottelee kaks kavalaa! -- Tuo miesi mulle kiireen antaa; Vien lähihuoneesen sen ihravatsan. Hyvästi, äiti! -- Salaneuvos tää Nyt hiljaa, vait on, aivan sanatonna, Se vanha narri, lörpäkkö ja konna. Nyt matkaan, hyvä herra; teistä tahdon Ma joutuun päästä. -- Hyvää yötä, äiti!

(Menevät eri haaralle: Hamlet laahaten perässään Poloniusta.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone linnassa. (Kuningas, kuningatar, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS. Nuo syvät huokaukset mielt' ei vailla; Syy ilmaiskaa, se täytyy meidän tietää. Miss' ompi poikanne?

KUNINGATAR. Hetkeksi meidät yksin jättäkää. -- (Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.) Voi, puolisoni, mitä näin tän' yönä!

KUNINGAS. No, mitä, Gertrud? Kuink' on Hamletin?

KUNINGATAR. Hän riehuu niinkuin meri ja kuin myrsky, Kun vallast' ottelee ne. Verhon takaa Kun ääntä kuuli, veti raivopäissään Hän maalle miekkansa, huus: "rotta! rotta!" Ja hulluutensa vimmassa näin tappoi Tuon vanhan kelpo miehen.

KUNINGAS. Julma teko! Siell' olless' olis meidän samoin käynyt. Vapaana kaikkia hän vaarall' uhkaa, Teit' itseänne, meitä, joka miestä. Voi! ken nyt vastaa tuosta verityöstä? Syyn saamme me, me, jonka oisi tullut Sitoa, vangita ja seurast' estää Tuo hullu mies. Mut rakkautemme oli Niin suur', ett'emme nähneet mitä piti, Vaan, niinkuin pahantaudin saastuttama, Salaten sitä, sen vaan annoimme Kuluttaa elon ydintä. Miss' on hän?

KUNINGATAR. Pois murhatun hän ruumista nyt raastaa; Näin hulluutensa, niinkuin kultajyvä Halvemman malmisuonen keskellä, Viel' loistaa puhtaana: hän itkee työtään.

KUNINGAS. Oi, Gertrud, lähtekäämme! Ennenkuin päivä kukkuloita kultaa. Hän laivall' on; tuot' ilkityötä täytyy Älyn ja vallan koko voimalla Nyt peitellä ja puoltaa. -- Gyldenstern! (Rosencrantz ja Gyldenstern palajavat.) Ystävät, muita avuks ottakaa. Polonion Hamlet raivopäissään tappoi Ja huoneest' äidin hänet raastoi pois. Hänt' etsikää ja mielistelkää häntä Ja linnankirkkoon ruumis tuokaa. Joutuun! (Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.) Tule, Gertrud; viisahimmat ystävämme Kokohon kutsumme ja ilmoitamme Mit' aiomme nyt tehdä me ja mitä Pahinta tehty on. Näin, kenties, parjaus, -- Min myrkylliset nuolet viuhuin lentää Maan halki tarkalleen kuin kuula pilkkaan, -- Ei koske meidän nimeemme, mut puree Vaan ruumiitonta ilmaa. Tulkaatten; Levoton mielen' on ja riitainen.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Toinen huone linnassa. (Hamlet tulee.)

HAMLET. Hyvässä korjussa.

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN (Ulkoa). Hamlet! Prinssi Hamlet!

HAMLET. Mikä melu? Ken Hamletia huutaa? Kah! tuossa he tulevat.

(Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

ROSENCRANZ. Mihinkä ruumiin veitte, prinssi hyvä?

HAMLET. Maan multaan, jonka sukua se on.

ROSENCRANZ. Miss' on se, sanokaa, ett' ottaisimme Ja veisimme sen kirkkoon.

HAMLET. Älkää luulko.

ROSENCRANZ. Mitä?

HAMLET. Että voin teidän salaisuutenne peittää enkä omaani. Ja lisäksi, imusienen kysymykseen mitä tulee kuninkaan pojan vastata?

ROSENCRANZ. Pidättekö minua imusienenä, prinssi?

HAMLET. Pidän, hyvä herra; joka imee itseensä kuninkaan silmänluonnit, suosiot ja käskyt. Mutta sellaiset palvelijat ovatkin parhaana apuna kuninkaalle. Hän pitää heitä poskensa sopessa kuin apina; pureskelee ensin, sitten nielee. Kun hän tarvitsee mitä itseenne olette imenyt, niin hän vaan pusertaa teitä, ja te, imusieni, olette taas kuiva.

ROSENCRANZ. En ymmärrä teitä, prinssi.

HAMLET. Se minua ilahuttaa: viisaan puhe nukahtaa hupsun korvaan.

ROSENCRANZ. Hyvä prinssi, teidän pitää sanoa, missä ruumis on, ja seurata meitä kuninkaan luo.

HAMLET. Ruumis on kuninkaan luona, mutta kuningas ei ole ruumiin luona. Kuningas on kappale --

GYLDENSTERN. Kappale!

HAMLET. Tyhjää. Viekää minut hänen luokseen. Hiiri, hiiri, piiloon, kaikki hiirtä etsimään!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Toinen huone linnassa. (Kuningas tulee seuralaisineen.)

KUNINGAS. Hänt' olen lähettänyt noutamaan Ja ruumist' etsimään. Kuin vaarallista On antaa irroillaan sen miehen käydä! Lain kovuutt' emme sentään käyttää tohdi, Kosk' on hän lempilaps tuon hurjan rahvaan, Jot' ymmärrys ei johdata, vaan näkö, Ja joka punnitsee vaan rangaistusta, Ei itse syytä. Kaunistukseks täytyy Tuon äkillisen lähdön näyttää aikaa Jo hankitulta. Vaaralliseen tautiin Vaan vaaralliset apukeinot auttaa, Jos mikään auttaa. -- (Rosencrantz tulee.) Mitä? Kuink' on käynyt?

ROSENCRANZ. Me emme saa hänt' ilmoittamaan, mihin Hän kätkenyt on ruumiin.

KUNINGAS. Missä on hän?

ROSENCRANZ. Tuoll' ulkona; hän vartioittun' oottaa Vaan käskyänne.

KUNINGAS. Tuokaa hänet tänne.

ROSENCRANZ. Hoi, Gyldenstern! Saata prinssi sisään.

(Hamlet ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS. No, Hamlet, missä on Polonius?

HAMLET. Illallisella.

KUNINGAS. Illallisella! Missä?

HAMLET. Ei syömässä, vaan syötävänä. Kokous valtioviisaita matoja on paraikaa hänen parissaan. Se mato, se on sentään, mitä ruokaan tulee, keisarien keisari. Me lihotamme kaikkia muita elukoita itse lihotaksemme, mutta itseämme lihotamme madoille. Lihava kuningas ja laiha kerjäläinen ovat vaan eri ruokia: kaksi ruokalajia, mutta yhdellä pöydällä; siinä sen virren loppu.

KUNINGAS. Ah, voi! Ah, voi!

HAMLET. Joku voipi onkia sillä madolla, joka kuningasta on syönyt, ja syödä sitä kalaa, joka sen madon on niellyt.

KUNINGAS. Mitä tarkoitat sillä?

HAMLET. En muuta kuin osotan, miten kuningas saattaa tehdä juhlamatkan kerjäläisen suolien kautta.

KUNINGAS. Missä on Polonius?

HAMLET. Taivaassa; lähettäkää sinne katsomaan. Jos käskyläisenne ei löydä häntä sieltä, niin etsikää itse häntä toisesta paikasta. Mutta, totta puhuen, jos ette tämän kuun kuluessa häntä löydä, niin saatte hänestä vainun, kun portaita astutte käytävään.

KUNINGAS (Muutamille seuralaisille). Menkää, etsikää häntä sieltä.

HAMLET. Hän kyllä odottaa, kunnes tulette.

(Seuralaisia menee.)

KUNINGAS. Sun tekos, Hamlet, sekä oma turvas, -- Jok' yhtä kallis meille on kuin raskas Se työ, min teit, -- sua vaatii täältä oiti Pois lähtemään. Siis hankkiudu matkaan; On laiva valmis, tuuli myötäinen, Sun seuras vartoo, kaikk' on suunnattuna Englantiin.

HAMLET. Englantiin?

KUNINGAS. Niin, Hamlet.

HAMLET. Hyvä.

KUNINGAS. Niin on, jos mieleni sä tuntisit.

HAMLET. Näen kerubin, joka näkee sen. -- Pois Englantiin! -- Hyvästi, rakas äiti!

KUNINGAS. Armas isäsi, Hamlet.

HAMLET. Äitini: isä ja äiti ovat mies ja vaimo, mies ja vaimo ovat yksi liha; siis, äitini. Nyt Englantiin!

(Menee.)

KUNINGAS. Jäljessä! Vietelkää hänt' oiti laivaan; Mut joutuun; pois tän' yönä hänet tahdon. Pian! Valmiina ja sinetiss' on kaikki, Mik' asiata koskee. Joutukaa! (Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.) Englanti, jos mua ystävänäs pidät, -- Jot' ylivoimani voi näyttää sulle, Kosk' arpes, Tanskan miekkain lyömät, viel' on Verisen tuorehet ja veros vielä Vapaasti maksat, -- joutavaks äl' arvaa Sun esivaltas käskyä, jok' anoo Tän kirjeen kautta, ettäs viipymättä Hamletin murhaat. Tee se, Englanti! Kuin hivutauti vertani hän imee; Sa voit mun parantaa. Siks kun sen teet, Ei rauhoita mua taivaan ihanteet.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Tasanko Tanskassa. (Fortinbras, eräs kapteeni ja sotamiehiä tulee marssien.)

FORTINBRAS. Kapteeni, tervehtikää kuningasta Ja sanokaa, ett' Tanskan maiden kautta Luvatun marssiluvan Fortinbras Nyt vaatii. Tiedätte, miss' yhdytään. Jos meistä jotain mielii hän, niin olen Ma velvollinen itse luonaan käymään; Se hälle ilmoittakaa.

KAPTEENI. Kyllä, prinssi.

FORTINBRAS. Eteenpäin vitkaan.

(Fortinbras sotamiehineen menee.) (Hamlet, Rosencrantz, Gyldenstern y.m. tulevat.)

HAMLET. Hyvä herra, kenen Nuo sotajoukot on?

KAPTEENI. Ne Norjast' ovat.

HAMLET. Ja matka?

KAPTEENI. Puolaa vastaan.

HAMLET. Ken on päämies?

KAPTEENI. Fortinbras, vanhan Norjan veljenpoika.