Chapter 3

Tään tyttäreni näytti, niinkuin piti, Ja lisäks hänen kosintansa, miten Se kävi, ajan, paikan, tavan, kaikki Hän uskoi mulle.

KUNINGAS. Mitä? Tyttö siihen Suostuiko?

POLONIUS. Mitä minust' aattelette?

KUNINGAS. Ett' oletten te jalo, kunnon mies.

POLONIUS. Sen näytän. Mitä luulisitte, jos Tuon lemmenkiihkon vauhdiss' oisin nähnyt, -- Sen huomasinkin, tietkää, ennenkuin Sen tyttö kertoi, -- mitä luulisitte, Te, armas kuningas ja kuningatar, Jos kirjalaukkuna tai lompakkona Ma oisin heille ollut; viihdytellyt Vaan sydäntäni, mykkänä ja vaiti, Ja jouten heidän tointaan katsellut? Mit aattelisitte? Ei, suoran lausuin Ja neuvoin nuorta neitostani näin: "On Hamlet prinssi sulle liian suuri, Ei käy se laatuun"; sitten häntä käskin, Ett' erillään hän prinssin seurast' oisi Ja lahjat kieltäis pois ja sanantuojat. Näin tein, ja neuvot hyväkseen hän käytti. Mut Hamlet, hyljättynä, -- lyhyesti, -- Tul' ensin synkäks, sitten syömättömäks, Ja sitten unettomaks, sitten heikoks, Ja sitten löyhäks, ja niin askelittain Hulluksi noin ja vimmapäiseks, joka Surettaa meitä kaikkia.

KUNINGAS. Ja tuonko Syyks luuletten?

KUNINGATAR. Voi olla, siltä näyttää.

POLONIUS. Niin onko käynyt milloinkaan, ma kysyn, Ett' olen varmaan sanonut: "niin on", Ja toisin ollut on?

KUNINGAS. Ei, tietääkseni.

POLONIUS (osoittaen päätään ja kaulaansa). Tuo tuosta eroittakaa, jos on toisin. Ja jäljen kun vaan löydän, kyllä keksin, Miss' salattun' on totuus, vaikka ois se Maan uumenissa.

KUNINGAS. Mitä tulis tehdä?

POLONIUS. Kuin tiedätten, hän usein tuntikaudet Käy täällä käytävässä.

KUNINGATAR. Se on totta.

POLONIUS. Ophelian silloin hänen luokseen päästän; Me seinäverhon taakse kätkeymme Ja tarkkaamme. Jos Hamlet hänt' ei lemmi Eik' ole järjiltään siis senvuoks mennyt, Niin virkamiehenä en pyydä olla, Vaan auran kurkeen tartun.

KUNINGAS. Tehdään se.

KUNINGATAR. Mut, kas, kuin synkkänä hän käy ja lukee, Tuo raukka, tuolla.

POLONIUS. Pois, ma pyydän, menkää. Het' isken häneen kiinni; -- saanko luvan?

(Kuningas, kuningatar ja seuralaiset menevät.) (Hamlet tulee lukien.)

POLONIUS. Kuin voitte, hyvä Hamlet prinssi?

HAMLET. Hyvin, Jumalan kiitoa.

POLONIUS. Tunnetteko minua, hyvä prinssi?

HAMLET. Erinomaisen hyvin. Olette kalakauppias.[3]

POLONIUS. En suinkaan, hyvä prinssi.

HAMLET. Sitten soisin, että olisitte niin kunniallinen mies.

POLONIUS. Kunniallinen, niinkö, prinssi?

HAMLET. Niin, hyvä herra. Kunniallinen mies, tähän maailman aikaan, on yksi ulosvalittu kymmenestä tuhannesta.

POLONIUS. Aivan totta, hyvä prinssi.

HAMLET. Sillä jos aurinko siittää matoja kuolleessa koirassa ja, jumalana, haaskaa suutelee.[4] -- Onko teillä tytärtä?

POLONIUS. On, hyvä prinssi.

HAMLET. Älkää päästäkö häntä aurinkoon: Jumalan lahjat ovat siunausta; mutta mitä, jos tyttärenne tulisi siunattuun tilaan. -- Varokaa, ystävä.

POLONIUS. Mitä tuolla tarkoitatte? -- (Syrjään.) Aina vaan tytärtäni! -- kuitenkaan ei hän alussa tuntenut minua; sanoi minua kalakauppiaaksi. Pitkälle mennyttä, pitkälle! Ja tosin minäkin nuoruudessani kärsin äärettömiä tuskia rakkauden takia, melkeinpä tuollaisia. Jos taas häntä puhuttelisin. -- Mitä luette, prinssi hyvä?

HAMLET. Sanoja, sanoja, sanoja.

POLONIUS. Mistä asiasta on puhe, prinssi hyvä?

HAMLET. Kenen välillä?

POLONIUS. Tarkoitan, mistä asiasta kirjassa on puhe?

HAMLET. Parjauksista, herraseni. Tämä ilkkuva konna[5] tässä väittää, että vanhoilla miehillä on harmaa parta, että heidän kasvonsa ovat ryppyiset, että heidän silmistänsä tippuu sitkeätä rukaa ja pihkaa, ja että heillä on ylenmääräinen älyn puute ja sitä paitse sangen heikot lanteet. Vaikka nyt lujasti ja vakavasti kaiken tämän todeksi uskon, en kuitenkaan katso soveliaaksi, että sitä näin kirjaan pannaan: sillä te itse, herraseni, tulisitte yhtä vanhaksi kuin minä, jos voisitte ravun lailla käydä takaperin.

POLONIUS (syrjään). Vaikka tuo on hulluutta, on siinä kuitenkin järjestystä. -- Ettekö tahdo lähteä pois täältä ilmanhengestä, hyvä prinssi!

HAMLET. Hautaaniko?

POLONIUS. Tosiaankin, siellä on ilmanhengestä poissa. -- (Syrjään.) Kuinka sattuvia joskus hänen vastauksensa ovat! -- onnen lahja, joka usein hulluudelle sattuu, ja jota ei terve järki niin helposti keksi. Jätän hänet nyt, ja mietin keinoa, miten saada hänet ja tyttäreni yhtymään. -- (Ääneen.) Kunnioitettu prinssi, otan nöyrimmät jäähyväiset.

HAMLET. Ette, herraseni, voi mitään minulta ottaa, jota suuremmalla mielihyvällä antaisin, paitse henkeäni, paitse henkeäni.

POLONIUS. Hyvästi, prinssi hyvä!

HAMLET. Noita ikäviä vanhoja narreja!

(Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

POLONIUS. Etsitte Hamlet prinssiä; tuoss' on hän.

ROSENCRANZ (Poloniukselle). Jumalan rauha teille, herra.

(Polonius menee)

GYLDENSTERN. Kunnioitettava prinssi!

ROSENCRANZ. Rakkahin prinssi!

HAMLET. Hyvät kunnon ystäväni! Kuinka voit sinä, Gyldenstern? Ah, Rosencrantz! Hyvät veikot, kuinka voitte?

ROSENCRANZ. Niinkuin keskinkertaiset maan lapset ainakin.

GYLDENSTERN. Siinä onnelliset, ett'emme ole ylen-onnelliset. Emme ole ihan Onnettaren myssyn nyplänä.

HAMLET. Ettekä hänen kenkäinsä anturoina?

ROSENCRANZ. Emme kumpaakaan.

HAMLET. Tyyssijanne on siis hänen uumiensa kohdalla, tai hänen suosionsa keskipisteessä?

GYLDENSTERN. Niin tosiaankin, me olemme hänen uskotuitaan.

HAMLET. Salaisissa asioissa kaiketi? Aivan oikein: hän on portto. -- Mitä uutta?

ROSENCRANZ. Ei muuta, prinssi hyvä, kuin että maailma on tullut rehelliseksi.

HAMLET. Siis on tuomiopäivä tulossa; mutta uutisenne ei ole totta. Suokaa minun lähemmin tiedustella: mitä pahaa, hyvät ystävät, olette Onnettarelle tehneet, että hän teidät tänne vankilaan lähetti?

GYLDENSTERN. Vankilaan?

HAMLET. Tanskanmaa on vankila.

ROSENCRANZ. Siis myöskin koko maailma.

HAMLET. Niin, ja oiva onkin, jossa on monta komeroa, karsinaa ja soppea, ja joista Tanska on pahimpia.

ROSENCRANZ. Me emme sitä luule, prinssi hyvä.

HAMLET. No, teistä se ei siis ole vankila; sillä mitään ei ole itsessään hyvää tai pahaa, meidän luulomme vaan sen siksi tekee. Minusta se on vankila.

ROSENCRANZ. Siihen on kunnianhimonne syynä; se on liian ahdas hengellenne.

HAMLET. Hyvä Jumala! Voisin olla pähkinänkuoreen suljettuna ja pitää itseäni äärettömäin avaruuksien valtiaana, jos ei vaan noita pahoja unia olisi olemassa.

GYLDENSTERN. Jotka unet, toden totta, ovat kunnianhimoa; sillä kunnianhimon tosi olemus on pelkkää unen varjoa.

HAMLET. Unethan itse ovat pelkkää varjoa.

ROSENCRANZ. Epäilemättä, ja kunnianhimo on minusta niin leijuvaa ja löyhää laatua, että se vaan on varjon varjoa.

HAMLET. Siis ovat kerjäläisemme tosi-olentoja ja hallitsijamme ja pöyhistelevät sankarimme kerjäläisten varjoja. Eikö lähdetä hoviin? Sillä minä en, totta vieköön, osaa järjellä keskustella.

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN. Olemme valmiit teitä palvelemaan.

HAMLET. Ei mitään sellaista: en tahdo teitä asettaa muiden palvelijaini rinnalle; sillä, puhuakseni teille kunnian miehenä, minulla on hirvittävä saattoseura. Mutta, pysyäksemme ystävyyden sileällä tiellä, mitä teette Helsingörissä?

ROSENCRANZ. Tulimme, prinssi hyvä, teitä tervehtimään; ei muuta asiata.

HAMLET. Minä kerjäläis-parka olen köyhä kiitoksistakin. Kiitän teitä kuitenkin, vaikka hyvät ystävät, kiitokseni, totta totisesti, eivät ole puolen penninkään arvoiset. Eikö teitä ole käsketty tänne? Tuletteko omasta halusta? Onko käyntinne vapaaehtoinen? Kas niin? Vastatkaa rehellisesti; no niin! Sanokaa!

GYLDENSTERN. Mitä meidän pitää sanoa, prinssi hyvä?

HAMLET. No jotakin, mutta tarkoitukseen sopivata. Teitä on tänne käsketty; jotakin tunnustuksen tapaista on teidän katseessanne, jota peittämään viattomuutenne ei ole tarpeeksi kavala. Minä tiedän, että hyvä kuningas ja kuningatar ovat teitä käskeneet.

ROSENCRANZ. Missä tarkoituksessa, prinssi hyvä?

HAMLET. Se on teidän sanottava. Mutta suokaa minun rukoilla teitä kumppanuutemme oikeuksien, nuoruutemme yksimielisyyden, uskollisen ystävyydenliiton ja kaiken vieläkin kallihimman nimessä, jolla parempi puhuja voisi teitä kehoittaa; sanokaa suoraan ja vilpittömästi: onko teitä tänne käsketty vai eikö?

ROSENCRANZ. Gyldenstern. Mitä sanotte?

HAMLET. Kas niin, nyt olen jäljillä. -- Jos mua rakastatte, älkää mitään peittäkö.

GYLDENSTERN. Prinssi hyvä, meitä on käsketty.

HAMLET. Sanon teille, minkä tähden; näin minun ennakkotietoni tekee teidän ilmoituksenne liikanaiseksi, ja vait'olo-lupauksenne kuninkaalle ja kuningattarelle ei horju hiuskarvaakaan. Olen vähässä ajassa -- syytä en tiedä -- kadottanut kaiken iloisuuteni, heittänyt sikseen tavalliset harjoitukseni; ja niin alakuloinen on todellakin mielentilani, että maa, tämä oiva rakennus, näyttää minusta alastomalta vuorenniemeltä; tuo juhlallinen kunniateltta, ilma, nähkääs, tuo ihana, kaareileva taivaankansi, tuo majesteetillinen, kultavalkeilla kirjailtu katto ei minusta ole muuta kuin joukko saastaisia, myrkyllisiä höyryjä. Mikä mestariteos ihminen on! kuinka ylevä järjeltään! kuinka ääretön taidoltaan! kuinka elävä ja ihmeteltävä muodoltaan ja liikunnoiltaan! toimissaan kuinka enkelin näköinen! ajatuksissaan kuinka Jumalan kaltainen! maailman kaunistus! olentojen alkukuva! Ja kuitenkin, mitä on tuo tomun ydin? Miehet ei minua huvita, ei, eikä naiset liioin, vaikka hymynne näyttää, että sitä luulette.

ROSENCRANZ. Hyvä prinssi, minulla ei mitään sellaista mielessä ollut.

HAMLET. Miksi sitten nauroitte, kun sanoin, ett'ei miehet minua huvita?

ROSENCRANZ. Ajattelin, prinssi hyvä, että, jos miehet teitä ei huvita, laihan muonan teiltä varmaan näyttelijät saavat: me tapasimme heidät tiellä, he ovat tulossa tänne tarjoamaan teille palvelustaan.

HAMLET. Se, joka kuninkaana näyttelee, on tervetullut; hänen majesteettinsa on saapa veronsa minulta; matkustava ritari käyttäköön miekkaansa ja kilpeänsä; rakastajan ei tarvitse ilmaiseen huokailla; leikinlaskija näytelköön osansa rauhassa loppuun; ilveilijä naurattakoon niitä, joiden sydänkalvoa kutkuttaa, ja rakastajatar purkakoon vapaasti sydämmensä, vaikka runomitta siitä hiukan sotkeutuisikin. Mitä näyttelijöitä ne ovat?

ROSENCRANZ. Samoja, jotka teitä niin suuresti ennen huvittivat, murhenäyttelijät kaupungista.

HAMLET. Mistä syystä he kuljeksivat! Pysyväinen olopaikka olisi heille parempi sekä maineen että tulojen puolesta.

ROSENCRANZ. Luulen, että tuo keskeytys on seurauksena hiljan tapahtuneista muutoksista.[6]

HAMLET. Onko heillä vielä sama arvo kuin minun kaupungissa ollessani? Onko heillä yhtä paljon ihailijoita?

ROSENCRANZ. Ei suinkaan ole.

HAMLET. Mikä siihen syynä? Rupeavatko ruostumaan?

ROSENCRANZ. Ei, heidän harrastuksensa käy vanhaa tottunuttaan. Mutta, prinssi hyvä, siellä on sarjallinen lapsia, pieniä keltanokkia, jotka kirkuvat kimakammin kuin puhetapa vaatisi ja saavat palkkioksi armottomia käsientaputuksia. He nyt ovat yleisön mieleen ja morkkaavat niin noita halpoja teattereita, -- joksi he niitä nimittävät, -- että moni miekallinen mies pelkää hanhenkynää ja tuskin uskaltaa niihin mennä.

HAMLET. Mitä? Lapsiako? Ken heitä elättää? Millä he palkataan! Eivätkö he kauemmin tointansa jatka kuin lauluääni kestää? Eivätkö he vastaisuudessa sano, jos itse kypsyisivät halvoiksi näyttelijöiksi, -- niinkuin hyvin luultava on, jos ei heidän apukeinonsa sen parempia ole, -- että heidän kirjailijansa ovat tehneet heille vääryyttä, kun ovat panneet heidät omaa tulevaisuuttaan panettelemaan?

ROSENCRANZ. Todellakin, paljon on ollut tekemistä molemmin puolin; ja kansa ei pidä syntinä kiihoittaa heitä riitaan. Joku aika takaperin ei maksettu näytelmästä penniäkään, jos ei runoilija ja näyttelijä siinä toista puoluetta kolhaissut.

HAMLET. Onko se mahdollista?

GYLDENSTERN. Oi, siinä on paljon aivoja haaskattu.

HAMLET. Vievätkö pojat voiton?

ROSENCRANZ. Vievät niinkin, prinssi hyvä; Herkuleen taakkoineen lisäksi.[7]

HAMLET. Se ei ole kummaa, sillä setäni on kuninkaana Tanskassa; ja ne samat, jotka, isäni eläessä, irmastelivat häntä, maksavat nyt kaksikymmentä, neljäkymmentä, viisikymmentä, jopa satakin kultakolikkoa hänen pienoiskuvastaan. Tuhat-tulimmaista! siinä on jotakin yliluonnollista, jos vaan järkeisoppi saisi siitä selvän.

(Torvien toitotuksia näyttämön ulkopuolella.)

GYLDENSTERN. Tuossa tulevat näyttelijät.

HAMLET. Hyvät herrat, terve tultuanne Helsingöriin! Kätenne! Kas niin! Ulkonaiset temput ja juhlamenot ovat tervehtiessä välttämättömät. Suokaa minun tällä lailla tervehtiä teitä, jotta käytökseni näyttelijöitä kohtaan -- jonka, tietäkää se, pitää ulkonaisesti näyttää kauniilta -- ei olisi enemmän kohteliaan näköistä kuin teitä kohtaan. Terve tultuanne! Mutta isä-setäni ja äiti-tätini ovat väärässä.

GYLDENSTERN. Minkä suhteen, prinssi hyvä?

HAMLET. Minä olen hullu vaan luodepohjan aikana; kun tuuli on etelässä, voin erottaa haukan haikarasta.

(Polonius palajaa.)

POLONIUS. Oloista onnea, hyvät herrat!

HAMLET. Kuulkaa, Gyldenstern; -- ja te myös; -- kummallekin korvalle kuulija: tuo suuri imulapsi, jonka tuossa näette, ei ole vielä päässyt kapalostaan.

ROSENCRANZ. Hän on ehkä siihen toistamiseen joutunut, sillä vanhain ihmisten sanotaan tulevan lapsiksi uudestaan.

HAMLET. Ennustan, että hän tulee minulle kertomaan näyttelijöistä; huomatkaa! -- Aivan oikein, herraseni:[8] maanantai-aamuna, ihan niin.

POLONIUS. Hyvä herra, minä tiedän uutisia.

HAMLET. Hyvä herra, minä tiedän uutisia. Kun Roscius oli näyttelijänä Roomassa, --

POLONIUS. Näyttelijät ovat tulleet, prinssi hyvä.

HAMLET. Lorua!

POLONIUS. Kunniani sanalla. --

HAMLET. "Ja kukin tuli aasillaan". --

POLONIUS. Parhaimpia näyttelijöitä maailmassa, olkoon kysymyksessä murhenäytelmä, huvinäytelmä, paimennäytelmä, historiallinen näytelmä, paimen-ilveilys, historiallinen paimennäytelmä, historiallinen murhenäytelmä tai historiallis-paimenellinen murhe-ilveilys, jakaumaton toiminta tai rajoittumaton runous; Seneca ei ole liian vaikea eikä Plautus liian helppo. Kirjoitettuja osia toimittamaan sekä omasta päästään laskettelemaan ovat he ainoat laatuansa.

HAMLET. "Oi, Jephta, tuomar' Israelin", mik' aarre sulla oli!

POLONIUS. Mikä aarre oli hällä, prinssi hyvä?

HAMLET. No niin:

"Ei muuta kuin kaunis tytär vaan, Jota lempi hän kaikella innollaan."

POLONIUS (Syrjään). Aina vaan tytärtäni!

HAMLET. Enkö ole oikeassa, vanha Jephta?

POLONIUS. Jos minua Jephtaksi sanotte, niin on minulla tytär, jota lemmin kaikella innolla.

HAMLET. Ei, se ei seuraa.

POLONIUS. Mitä sitten seuraa, prinssi hyvä?

HAMLET. Niin:

"Se tiedoss' on Vaan kohtalon,"

ja sitten, kuten tiedätte:

"Se kävi niin, Kuin arveltiin;" --

joululaulun ensimmäinen värsy selvittää asian lähemmin; sillä kas, tuossa tulevat hauskuttajani.

(Neljä tai viisi näyttelijää tulee.)

Terve tultuanne, hyvät herrat; terve tultuanne, kaikki! -- Hupaista nähdä sinut terveenä: -- terve tultuanne, hyvät ystävät! -- Kah, sinä vanha ystävä! Oi, kuinka kasvosi ovat karvoittuneet siitä, kun viimeksi sinut näin: tuletko tänne Tanskaan minulle partaasi päristelemään? -- O, armas neitoni ja haltijani![9] Olette, totta maarin, neitsykäiseni, sitten kun teidät viimeksi näin, lähestynyt taivasta kokonaisen kengänkoron mitan. Suokoon Jumala, ett'ei äänenne olisi, kelpaamattoman kultarahan lailla, kimeyttänsä kadottanut. Olette kaikki tervetulleet, hyvät herrat. Tahdomme, niinkuin Ranskan haukkamiehet, äkkipäätä hyökätä kaikkeen, mitä näemme: heti joku puhe. Kas niin! antakaa meille näyte taidostanne; niin, innokas puhe!

ENS. NÄYTTELIJÄ. Mikä puhe, herra prinssi?

HAMLET. Kuulin sinun kerran lausuvan minulle puheen, mutta sitä ei näyttämöllä esitetty koskaan tai, jos niin tapahtui, korkeintaan kerran, sillä kappale, muistaakseni, ei miellyttänyt[10] suurta yleisöä: se oli niinkuin rahvaalle sammenmäti. Mutta minun mielestäni ja muiden, jotka tämmöisiä asioita ymmärtävät paljon paremmin kuin minä, oli se erinomainen kappale, toimintaan katsoen hyvin järjestetty ja yhtä suurella maltilla kuin taidolla tehty. Muistan jonkun sanoneen, ett'ei ollut värsyissä tarpeeksi kirpelyyttä tekemään sisällystä maukkaaksi, eikä mitään repäisevää esitystavassa, joka olisi tekijän intohimoa ilmoittanut, vaan hän sanoi sen olevan vilpitöntä laatua, yhtä raitista kuin suloista, ja paljon, paljon enemmän kaunista kuin kaunistettua. Yksi puhe siinä erittäin minua miellytti: se oli Aeneaan kertomus Didolle, vallankin se kohta, jossa hän puhuu Priamon murhasta. Jos se vielä on muistossanne, niin aloittakaa tästä säkeestä: -- annas olla, annas olla: --

"Tuo julma Pyrrho, jalopeuran lailla", -- ei, niin se ei ole; -- Pyrrholla se alkaa: -- "Tuo julma Pyrrho, -- jonka asu, musta Kuin hänen hankkeensa, on kuin se yö, Jona hän lymyi tuohon turman hepoon, -- Nyt tahrinunna hirmu-heraldiikall' On synkän muotonsa; hän pääst' on jalkaan Punainen aivan, julmaks kaunistettu Isien, äitein, tytärten ja poikain Verillä, jotka kuivaa kadun paahde, Kamalan, synkän loiston luoden tuohon Kirottuun murhaan. Raivost' innostuen Ja kuumuudesta ja noin peitettynä Hurmeella hyytyneellä, silmät hehkuin Kuin kekäleet, tuo pirullinen Pyrrho Nyt vanhaa, kunnon Priamota etsii", -- Niin, jatkakaa te.

POLONIUS. Saakeli soikoon, oivasti lausuttu; hyvällä painolla ja kelpo aistilla.

ENS. NÄYTTELIJÄ. "Ja tapaa hänet, kun hän kreikkalaisiin Raukeena hyökkää; ukon vanha miekka, Kavaltain kättä, jääpi mihin putoo, Ja käskyä ei kuule. Heikompaansa Nyt Pyrrho riehuin karkaa, kaukaa tähtää; Mut julman miekan suhinasta kaatuu Jo vanhus hermoton. Sen iskun tuntee Eloton Ilium; hehkuvaisen päänsä Se maahan laskee hirmu-ryskinälla, Mi Pyrrhon korvat hurmaa: katso! miekka, Mi kunnon Priamon lumipäätä kohti Jo iski, ilmaan tarttuvan nyt näyttää; Kuin hirmupatsas Pyrrho siinä seisoo Ja, horjuin tahdon välillä ja teon, Ei mitään tee. Mut niinkuin usein myrskyn edellä Hiljaista laivaass' on, ei liiku pilvet. Ei puhu tuulet, maa on vait kuin hauta, Kun äkist' ukon-ilma jyrinällä Repäisee pilvet halki: niin myös Pyrrhon Herättää kosto taineesta taas toimiin. Vasara Kyklopin ei iskenyt Ikuiseks tehtyyn Marsin rautapaitaan Niin armottomasti, kuin Priamoon Nyt Pyrrhon hurmehinen miekka iski. Hyi! Onnetar, sa portto! Jumalat, Neuvoihin tulkaa, valta hältä viekää; Pyörästään kehät, puolat särkekää Ja vierittäkää kappa taivaast' alas Syvimpään helvettiin!"

POLONIUS. Se on liian pitkä.

HAMLET. Se annetaan parranajajan käsiin samassa kuin teidän partanne. -- Jatka, ole hyvä, -- hänelle pitää olla hullutuksia ja rivoja juttuja, muuten hän nukkuu. -- Jatka, joudu Hekubaan.

ENS. NÄYTTELIJÄ. "Oi, surkeutta! Kas, kuinka homsuisena kuningatar" --

HAMLET. Homsuinen kuningatar?

POLONIUS. Se on hyvä; homsuinen kuningatar on hyvä.

ENS. NÄYTTELIJÄ. "Nyt avojaloin juoksee, liekkejä Uhaten kyyneleillään; riepu päässä, Miss' äsken virve hehkui; hamehena Lakana, pelon kiirehissä saatu, Mi heikot, tuskain syömät lanteet peittää. Ken tuon ois nähnyt, myrkkykielin tehnyt Ois valtarikost' Onnetarta vastaan. Jos hänet itse jumalat ois nähneet, Kun ilkkuvan hän Pyrrhon näki paloiks Repivän hänen puolisonsa ruumiin, Niin, -- jos heit' onni kuolevaisten koskee, -- Ois vaimon huikaiseva koston-huuto Palavat taivaan silmät kastellut Ja herättänyt säälin jumalissa."

POLONIUS. Kas vain, eikö hänen kasvonsa muutu ja silmät vety! -- Minä pyydän, lopeta.

HAMLET. Se käy hyvin; ensi tilassa saat loput minulle lausua. -- Hyvä herra, toimittakaa näyttelijöille kelpo hoito. Kuulettenko, käskekää, että heitä pidetään hyvin, sillä he ovat aikakauden yhteenveto, sen lyhyt kronikka. Kuoltuanne olisi huono hautakirjoitus teille parempi kuin eläissänne paha maine heidän luonaan.

POLONIUS. Hyvä prinssi, tahdon heitä kohdella heidän ansionsa mukaan.

HAMLET. Tuhat tulimmaista, mies, paljon paremmin! Jos jokaista kohdeltaisiin ansion mukaan, kuka silloin selkäsaunasta pääsisi? Kohdelkaa heitä heidän arvonsa ja maineensa mukaan; jota vähemmän he ansaitsevat, sitä suuremman ansion te saatte hyvyydestänne. -- Viekää heidät sisään.

POLONIUS. Tulkaa, hyvät herrat.

HAMLET. Seuratkaa häntä, hyvät ystävät. Huomenna näytellään näytelmä. --

(Polonius menee, näyttelijät mukana, paitse ensimmäinen.)

Kuulkaa, vanha ystävä, osaatteko näytellä Gonzagon murhaa?

ENS. NÄYTTELIJÄ. Osaamme, prinssi hyvä.

HAMLET. Huomen-illalla pitää sitä näyteltämän. Voitte kai, hätätilassa, oppia kaksitoista- tai kuusitoistasäkeisen puheen, jonka minä aion kirjoittaa ja sovittaa kappaleeseen, voittehan?

ENS. NÄYTTELIJÄ. Voin, prinssi hyvä.

HAMLET. Hyvä; seuratkaa tuota herraa ja varokaa, ett'ette pilkkaa häntä. -- (Ensimmäinen näyttelijä menee.) Hyvät ystävät, (Rosencrantzille ja Gyldensternille.) hyvästi iltaan asti; terve tultuanne Helsingöriin!

ROSENCRANZ ja GYLDENSTERN. Armollinen prinssi! --

HAMLET. Jumalan haltuun! --

(Rosencrantz ja Gyldenstern menevät.)

Nyt ma olen yksin. Oi, konnaa minua ja halpaa orjaa! Tuo näyttelijä, eikö kummaa, pelkkään Haaveesen, intohimon unikuvaan Niin kuvituksens' saattoi kiinnittää, Ett' aivan kalvaiks tunne kasvot muutti, Toi vedet silmiin, muotoon hämmästyksen, Masenti äänen, kaikki hengenvoimat Sovitti aineen mukaan; ja tuon kaiken Vaan tyhjän vuoks! Hekuban vuoks! Mit' oli Hekuba hälle tai hän Hekuballe, Ett' itkis häntä? Mitäpä, jos hällä Ne syyt ja vihjat vimmaan ois kuin mulla? Upottais näyttämön hän kyyneleillään, Kauhuillaan kaikkein korvat särkis, hulluks Sais syyllisen ja hurmais viattoman, Peloittais tietämättömän ja veisi Näön ja kuulon voimat ihmisiltä. Mut minä, Haluton, veltto konna, tässä houraan, Kuin haaveksija tylsänä, ja sanaa, En sanaa hiisku hyväks kuninkaan, Jolt' omaisuus ja kallis henki häijyst' On ryöstetty. Ma pelkuriko olen? Ken konnaks mua sanoo? kalloon iskee? Partaani nytkii, silmiini sen sylkee? Nenääni näppii? valheen kurkkuuni Ain' asti keuhkoon paiskaa? Ken sen tekee? Haa! Hiis olkoon! niellä saan sen. Oikein! Mulla On kyyhkyn maksa, sappi multa puuttuu, Mi karvaaks tekis sorron; muuten aikaa Tuon orjan haaskall' öisin syöttänyt Kaikk' ilman korpit. Rietas verikoira! Kavala, häijy, julma, irstas konna! Oi, kostoa! Mua aasia! Mik' uljuus, että minä, Tuon murhatun, tuon armaan isän poika, Jot' ajaa kostoon helvetit ja taivaat, Kuin portto sanoiks sydäntäni puran Ja kiroan ja noidun, niinkuin homsu, Kuin kyökkipiika! Hyi! Työhön, aivot! Kuullut olen, että, Kun syynalaiset näkee näytelmän, Tuo kuvaamisen tenhovoima heihin Niin koskee, että heti rikoksensa He tunnustavat; murha, vaikk'ei ääntä Sill' ole, puhuu ihmeellistä kieltä. Isäni murhan kaltahista jotain Nyt näyttelijäin pitää näytellä Mun sedälleni; katsettaan ma tarkkaan, Sydäntä järkytän: jos säikähtää hän, Niin tiedän tieni. Haamu, jonka näin, Voi olla piru: piru pukeutua Voi sorjaan muotoon; niin, ja ehkä käyttää Hän synkkää mieltäni ja heikkouttani, -- Kosk' omans' ovat moiset luonteet hälle, Minulle turmioksi. Paremman Perusteen tahdon: näytelmällä tiedän Kuninkaan omantunnon ansaan viedä.

(Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone linnassa.

(Kuningas, kuningatar, Polonius, Ophelia, Rosencrantz ja Gyldenstern tulevat.)

KUNINGAS. Ja ettekö te minkään juonen kautta Syyt' urkkia voi tuohon sekasortoon, Mi hurjaks, vaaralliseks raivoks yltyin Elämän rauhan hältä raatelee?

ROSENCRANZ. Hän myöntää hämmennystä tuntevansa, Mut syyt' ei lainkaan tahdo sanoa.

GYLDENSTERN. Eik' ollut helppo häntä tutkistella; Hän tekohullun viekkaudella pakoon Vaan luiskahti, kun taudin tosikantaa Me tiedustimme.

KUNINGAS. Hyvin kohteliko Hän teitä?

ROSENCRANZ. Täyden ylimyksen lailla..

GYLDENSTERN. Mut paljon pakoittaa hän koitti mieltään.

ROSENCRANZ. Hän säästäin kyseli, mut kysymyksiin Auliisti aivan vastas.

KUNINGATAR. Koitittenko Esittää hälle jotain huvitusta?