Part 29

Tunnustan kuulleeni kuiskattavan, että olisin Englannin kansalaisena ollut velvollinen jo ensimmäisen kerran palattuani jättämään kertomuksen valtiosihteerille, koska jokainen maan kansalaisen löytämä alue kuuluu kruunulle. Epäilen kuitenkin, voisimmeko valloittaa kuvailemani maat yhtä helposti kuin Ferdinand Cortez valloitti alastomien amerikkalaisten asuinsijoja. Lilliputilaisten tuhoamiseksi ei luullakseni kannata varustaa laivastoa ja sotajoukkoa, ja minä puolestani jätän ratkaisematta, olisiko viisasta hyökätä brobdingnagilaisten kimppuun, ja tuntisiko englantilainen armeija olonsa turvalliseksi, jos Lentävä saari leijuisi sen yläpuolella. Houyhnhnmit tosin eivät ole niin hyvin varustautuneet sotaan, joka taito on heille täysin vieras, varsinkin mitä heittoaseitten käyttämiseen tulee. Jos olisin valtioministeri, en kuitenkaan neuvoisi hyökkäämään heidän maahansa. Heidän viisautensa, yksimielisyytensä, ehdoton pelottomuutensa ja isänmaanrakkautensa korvaisivat täydellisesti kaikki sotilaallisen taidon vajavaisuudet. Ajateltakoon vain, että kaksikymmentätuhatta houyhnhnmiä syöksyy keskelle eurooppalaista armeijaa hämmentäen rivit, kumoten ajoneuvot ja piesten soturien kasvot möyhyksi takakavioittensa hirmuisilla iskuilla. He näet varmaan ansaitsisivat mainelauseen, joka on sovitettu Augustukseen: _Recalcitrat undique tulus_. En siis suinkaan ehdottele tämän ylevämielisen kansakunnan kukistamista, vaan päinvastoin toivon heidän kykenevän ja haluavan lähettää riittävän määrän kansalaisiaan sivistämään Eurooppaa, opettamaan meille kunnian, oikeuden, totuuden, kohtuullisuuden, yhteishengen, uljuuden, siveyden, ystävyyden, hyväntahtoisuuden ja uskollisuuden ensimmäisiä alkeita. Kaikkien näiden hyveiden nimet ovat säilyneet useimmissa kielissämme, ja ne tavataan sekä uudempien että vanhempien kirjailijoiden teoksissa, kuten oman vähäisen lukemiseni nojalla voin todistaa.

Oli kuitenkin olemassa eräs toinen syy, jonka vuoksi en erikoisesti halunnut avartaa Hänen Majesteettinsa valta-alueita löytöjeni avulla. Totta puhuakseni en ollut aivan varma siitä, jakoivatko ruhtinaat sellaisissa tapauksissa oikeutta täysin moitteettomasti. Tässä eräs esimerkki. Joukko merirosvoja ajautuu myrskyssä tuntemattomille vesille, vihdoin havaitsee mastonnokasta tähystelevä poika maata, he lähtevät maihin ryöstämään ja rosvoamaan, kohtaavat rauhallisen kansan, joka ottaa heidät ystävällisesti vastaan, antavat maalle uuden nimen, valtaavat sen hallitsijansa puolesta, pystyttävät mädänneen lankun tai jonkin kivenmöhkäleen muistomerkiksi, murhaavat pari kolme tusinaa maan asukkaita, ottavat väkisin pari kappaletta näytteeksi, palaavat kotimaahan ja saavat armahduksen. Niin on saatu uusi valta-alue, kuten sanotaan, _jumalallisen oikeuden_ nojalla. Sinne lähetetään laivoja niin pian kuin suinkin mahdollista, alkuasukkaat karkoitetaan tai tuhotaan, heidän ruhtinaitaan kidutetaan, jotta ilmaisisivat aarteensa, kaikkia epäinhimillisiä ja lihallisia himoja voidaan vapaasti tyydyttää, maa höyryää asukkaittensa verestä, ja tämä ylen hurskaassa tarkoituksessa lähetetty kammottava teurastajajoukkio on _uudenaikainen siirtokunta_, jonka asiana on epäjumaliapalvelevan raakalaiskansan käännyttäminen ja sivistäminen.

Tunnustan kuitenkin, ettei tuo kuvaus mitenkään sovellu Britannian kansaan, jonka tekee koko maailmalle kelvolliseksi esikuvaksi siirtokuntien perustamisessa ilmenevä viisaus, huolellisuus ja oikeudenmukaisuus, runsaat uskonnon ja sivistyksen edistämiseen myönnetyt varat, hurskaiden ja kyvykkäiden hengenmiesten valitseminen kristinuskon levittäjiksi, hyvä huolenpito siitä, että emämaasta lähetetään siirtokuntiin tavoiltaan ja käytökseltään moitteetonta väkeä, tarkka oikeudenkäytön valvominen sen nojalla, että kaikkien siirtokuntien siviilihallinto uskotaan erinomaisen kyvykkäille, mihinkään omanedunharrastukseen taipumattomille virkamiehille, ja kaiken kruununa se, että siirtokuntiin lähetetään kaikkein valppaimpia ja kelvollisimpia kuvernöörejä, jotka pitävät silmällä yksinomaan johtamansa kansan onnea ja herransa kuninkaan kunniaa.

Mutta koska kuvailemani kansat eivät näytä ollenkaan mielivän joutua kukistetuiksi, orjuutetuiksi, tuhotuiksi tai uusien tulijoiden karkoittamiksi ja koska heidän maissaan ei ole runsaasti kultaa, hopeaa, sokeria eikä tupakkaa, olen rohjennut nöyrimmästi otaksua, etteivät ne ollenkaan sovellu intomme, urhoollisuutemme tai harrastuksemme esineiksi. Jos kuitenkin ne, joita asia lähemmin koskee, katsovat toisenlaisen mielipiteen otollisemmaksi, olen valmis laillisen haasteen saatuani todistamaan, ettei yksikään eurooppalainen ole ennen minua käynyt näissä maissa, mikäli näet luotetaan alkuasukkaiden tiedonantoihin. Kiistaa voisi kukaties syntyä niistä kahdesta yahoosta, jotka kerrotaan monta vuotta sitten nähdyn eräällä Houyhnhnmein maan vuorella ja joista mainitun rodun otaksutaan siellä saaneen alkunsa. Ne voivat hyvinkin olla englantilaisia, sillä niiden jälkeläisten tosin melkoisesti rumentuneet kasvojenpiirteet näyttivät tosiaankin siihen viittaavan. Jätän kumminkin siirtomaaoikeuteen perehtyneiden henkilöiden ratkaistavaksi, voidaanko tuo seikka asettaa oikeusvaatimuksen perusteeksi.

Maitten valtaaminen hallitsijani nimessä ei edes johtunut mieleeni ja jos olisi johtunut, olisin kenties olosuhteet huomioonottaen varovaisuuden ja itsesäilytysvietin opastamana siirtänyt toimenpiteen toistaiseksi.

Siten vastattuani ainoaan muistutukseen, joka voidaan esittää minua retkeilijää vastaan, lausun tässä viimeisen kerran jäähyväiset kaikille suosiollisille lukijoilleni ja vetäydyn Redriffissä sijaitsevaan pieneen puutarhaani nauttimaan omista mietiskelyistäni, toteuttamaan houyhnhnmien keskuudessa oppimiani erinomaisia hyveitä, opettamaan oman perheeni yahooita, mikäli havaitsen ne oppivaisiksi luontokappaleiksi, katselemaan itseäni usein kuvastimessa siten aikaa voittain mahdollisuuden mukaan tottuakseni sietämään inhimillisen olennon näkemistä, valittamaan oman maani houyhnhnmien eläimellisyyttä, mutta siitä huolimatta aina kohtelemaan heitä kunnioittavasti muistaen jaloa isäntääni, hänen perhettään ja houyhnhnmien koko heimoa, jota meikäläiset kunniakseen kaikin puolin muistuttavat, joskin heidän älylliset kykynsä ovat rappeutuneet.

Viime viikolla sallin vaimoni ensimmäisen kerran aterioida kanssani, pitkän pöydän toisessa päässä, ja vastata (tosin niin lyhyesti kuin suinkin mahdollista) muutamiin hänelle esittämiini kysymyksiin. Yahooiden haju kuitenkin minua yhä kiusaa, ja senvuoksi sullon aina sieraimiini hyvät annokset ruutua, lavendelia tai tupakanlehtiä. Ja vaikka myöhemmälle puolelle ikäänsä ehtineen miehen on vaikea muuttaa piintyneitä tapojaan, en kumminkaan ole kokonaan heittänyt toivoa, että joidenkin aikojen kuluttua voin sietää naapuri-yahoon seuraa pelkäämättä, kuten vielä nyt, hänen hampaitaan ja kynsiään.

Voisin kenties solmia jälleen sovinnon yahoo-suvun kanssa helpommin, jos sen jäsenet tyytyisivät niihin paheisiin ja hullutuksiin, joihin luonto on heidät oikeuttanut. Minua ei ollenkaan ärsytä lakimiehen, taskuvarkaan, everstin, narrin, lordin, pelaajan, poliitikon, parittajan, lääkärin, vieraanmiehen, lahjojan, asianajajan, petturin tai muun sellaisen näkeminen, koska kaikki tuo kuuluu asioiden luonnolliseen menoon. Mutta kun näen sekä ruumiiltaan että sielultaan turmeltuneen ja sairaan möhkäleen _ylpeyden_ vaivaamana, niin kärsivällisyyteni auttamattomasti loppuu ja minun on mahdoton käsittää, kuinka sellainen eläin ja sellainen pahe soveltuvat yhteen. Viisaat ja kunnolliset houyhnhnmit, joissa on ylenpalttisesti kaikkia järjellisen olennon kaunisteeksi kelpaavia hyveitä, eivät tiedä mitään sanaa tätä pahetta ilmaisemaan. Heidän kielessään näet ei ole minkäänlaisen pahan ilmaisuvälinettä, lukuunottamatta niitä sanoja, joilla he kuvailevat yahooittensa inhoittavia ominaisuuksia. Niiden joukosta he eivät kumminkaan ole keksineet ylpeyttä, koska eivät perinpohjin tunne ihmisluontoa, sellaisena kuin se esiintyy maissa, joissa tämä eläin hallitsee. Minä sitävastoin havaitsin laajemman kokemukseni perusteella aivan selvästi jonkinlaisia mainitun paheen ituja villeissäkin yahooissa.

Houyhnhnmit, jotka elävät järjen johdon alaisina, eivät ylpeile hyvistä ominaisuuksistaan enempää kuin minä siitä, ettei minulta puutu jalkaa tai kättä, mikä seikka ei voi olla kenenkään järjellisen ihmisen ylpeyden esineenä, vaikka hän tuntisikin itsensä onnettomaksi, jos jäsenensä menettäisi. Käsittelen tätä asiaa sitäkin laajemmin, koska haluan kaikin keinoin tehdä englantilaisen yahoon seuran itselleni ainakin siedettäväksi. Sen vuoksi huomautan kaikille, jotka hiukankin taipuvat mainittuun paheeseen, että heidän on paras pysytellä poissa näkyvistäni.

SELITYKSIÄ.

XXIX _Julkaisija lukijalle_ ja _Kapteeni Gulliverin serkulleen Sympsonille kirjoittama kirje_. »Serkku Sympsonin» huomautusten piti tietenkin tehostaa kertomuksen uskottavuutta. Siinä mainitut poistot lienevät tavallaan rohkaisseet teoksen ensimmäistä julkaisijaa Mottea tekstin vapaaseen käsittelemiseen. »Gulliverin kirje» ilmestyi vasta Faulknerin julkaisemassa painoksessa v. 1735, vaikka se on allekirjoitettu 1727.

XXIX _Dampier_. William Dampier (1652—1715), englantilainen merenkävijä ja kuuluisain matkakertomusten (m.m. New Voyage Round the World, v. 1697) tekijä. On huomautettu, että Gulliverin retkien tyylillisessä muovauksessa on ilmeisesti pidetty silmällä D:n teoksia.

XXXI _Kuningatar Anna-vainaja_. Mainittu kohta oli »Matkassa Houyhnhnmein maahan», kuudennessa luvussa. Kts. alempaa selitystä siv. 420.

XXXIII _Smithfield_. Lontoon Cityssä sijaitseva tori, jolla aikoinaan toimitettiin mestauksia; myöhemmin eläinmarkkinain paikka.

XXXIII _Seitsemän kuukauden aika_. »Gulliverin kirje on allekirjoitettu huhtikuun 2:na 1727, teoksen ensimmäinen painos oli ilmestynyt lokakuun lopussa 1726, joten aikaa oli sillävälin kulunut vain yli _viisi_ kuukautta. Swiftin elämäkerran kirjoittaja Sir Henry Craik (Life of Swift, v. 1882) arvelee, ettei Swift olisi voinut niin erehtyä, jos tämä »kirje» olisi todella kirjoitettu jo 1727. Sopii ehkä kumminkin kysyä, välittikö Swift tässä enempää kuin muuallakaan ajanmääräysten erinomaisesta täsmällisyydestä.

XXXV _Brobdingnag-Brobdingrac_. Tämä korjaus on tietenkin pelkkää leikittelyä, mutta siitä huolimatta on joku selittäjä ihmetellyt, kuinka tuo »virhe» Swiftin nimenomaisesta huomautuksesta huolimatta on säilynyt Retkien painoksissa meidän päiviimme saakka!

1 _Lilliput_. Professori Henry Morleyn selityksen mukaan nimi on kokoonpantu sanoista _lilli_, joka Swiftin »little languagessa» merkitsee = little (pieni), ja _put_, joka Swiftin ajalla oli yleinen solvaussana, samoinkuin espanjankielen _puta_ ja italian _puitavia_ (portto) vielä nyt. Kts. myös myöhemmin (s. 241) esiintyvää nimeä _Laputa_.

5 _Van Diemenin maa_. Sillä nimellä mainittiin Swiftin ajan kartoissa Uuden Hollannin (Australia) luoteisosaa. Mainittu leveysaste ei kumminkaan sitä vastaa. Swift sijoitti hyvässä tarkoituksessa tarinaansa todellisiakin maantieteellisiä nimiä kuin siteeksi.

7 _Yritin nousta_. Philostratos, kreikkalainen sofisti Rooman keisarivallan ajoilta, kertoo teoksessaan »Eikónes» (Kuvia) (II, 847) samaan tapaan kääpiökansan hyökkäyksestä Heraklesta vastaan.

7 _kuusituumaisen ihmishahmon_. Lilliputin ja sen asukkaitten mitat vastaavat mittakaavaa tuuma = jalka. Brobdingnagin (s. 115) mittakaava on: jalka = tuuma. Kuten lukija huomaa, on Swift yksityiskohdissa varsin huolellisesti kokenut sovelluttaa pienennys- ja suurennusasteikkoansa.

23 _Hänen Majesteettiansa, jota nyt käyn kuvailemaan_. Lilliputin keisarissa on havaittu Englannin ensimmäisen Hannoverin-sukuisen kuninkaan Yrjö I:n (1714—1727) piirteitä, kuitenkin vain hyviä, sellaisia kuin oikeamielisyys, lempeys, rohkeus, koruttomuus, säästäväisyys. Molempain hallitsijain erilaisuutta, mitä tulee ulkonaiseen ja sisäiseen ryhtiin, näyttää Swift tahallaan tehostaneen.

25 _lingua francaa_. Lingua franca (»frankinkieli») on Välimeren pohjukassa sijaitsevien (Levantin) maiden romaanisen sekakielen nimi.

30 _Minä käänsin asiakirjan_... Stuartit olivat menettäneet Englannin kruunun Jaakko II:n väistyttyä Oranian Wilhelmin tieltä, mutta »jakobiitit» jatkoivat yrityksiään kukistuneen hallitsijasuvun hyväksi Wilhelmin, Annan ja Yrjö I:nkin hallitessa. Kuningatar Annan aikana oli Stuarteja suosiva _tory_-puolue, johon m.m. kuului vaikutusvaltaisena jäsenenä Swiftin ystävä lordi Bolingbroke, päässyt ratkaisevasti vaikuttamaan politiikkaan. Yrjö I hajoitti tory-ministeristön ja asetti sen sijaan _whig_-puolueen jäsenistä kokoonpannun, jonka päämiehenä oli Robert Walpole. Viimeksimainittu asetti salaisen komitean pitämään silmällä jakobiittien toimintaa Englannissa ja Ranskassa, minne Bolingbroke oli paennut. Bolingbroke oli toiminut erikoisen tarmokkaasti v. 1712 tehdyn Utrechtin sopimuksen hyväksi, ja tutkimuskomitea sai erikoiseksi tehtäväkseen ottaa selkoa niistä salaisista neuvotteluista, jotka olivat sopimuksen solmimiseen johtaneet. — Swiftin otaksutaan tarkastuskertomuksessaan ivailevan Walpolen komitean toimintaa.

35 _minä en sitä huomannut, koska katseeni oli kiinteästi tähdätty Hänen Majesteettiinsa_. Whigit olivat ryhtyneet melkein mielettömän perusteellisiin toimenpiteisiin jakobiittisen vehkeilyn varalta. Swiftin otaksutaan yllä mainituilla sanoillaan tahtoneen ilmaista, että whigien syyttämät henkilöt olivat niin lojaalisia (»tähtäsivät katseensa niin kiinteästi Hänen Majesteettiinsa»), etteivät osanneet edes varoa heitä uhkaavia vaaroja.

39 _Flimnap saa heittää kipakkaa_... Satiirin kärki kohdistuu Yrjö I:n hoviin ja hallitukseen. Flimnap on Sir Robert Walpole, jota Swift sydämestään vihasi.

40 _Flimnap olisi... auttamattomasti taittanut niskansa_... Koskee Walpolen eroa v. 1717. »Hallitsijan tyyny» on todennäköisesti eräs Yrjö I:n rakastajattarista, Kendalin herttuatar, jonka toimesta Walpole pääsi jälleen virkaansa hänen seuraajansa Stanhopen kuoltua v. 1721.

40 _kolme hienoa... silkkilankaa_. Tarkoittavat samanvärisiä Englannin korkeimpia kunniamerkkejä, Garter- (»housunauha»), Bath- ja Thistle ritarikunnan nauhoja.

54 _Hänen Keisarillinen Majesteettinsa_. Kuningatar Anna.

55 _tramecksan ja slamecksan_. Korkea- ja matalakirkolliset tai whigit ja toryt.

56 _Perintöruhtinaan_. Walesin prinssin, myöhemmän Yrjö II:n, joka piti juonittelusta ja suosi kummankin puolueen tyytymättömiä. Swiftille kirjoitti hänen tuttavansa Arbuthnot nähneensä Walesin prinssin lukemassa Gulliveria, juuri sitä kohtaa, missä puhuttiin mahtavasta perintöruhtinaasta, mikä oli lukijaa ilmeisesti huvittanut.

56 _Blefuscun saarelta_. Blefuscu = Ranska.

57 _murtamaan munansa suipommasta päästä_. Tylppöpäät ja suippopäät: katoliset ja protestantit. Sormensa leikkaaja oli Henrik VIII, hänen isänsä Edward VI.

57 _eräs keisari menetti henkensä ja eräs toinen kruununsa_. Kaarle I ja Jaakko II.

63 _ja vedin varsin helposti viisikymmentä vihollisen suurinta sotalaivaa jäljessäni_. Professori De Morgan on osoittanut Swiftin tässä arvanneen Gulliverin voimat hiukan liian suuriksi. Swift, sanoo hän, »otaksuu miehen, joka on vedessä kaulaa myöten, voivan vetää köydellä massaa, joka vastaisi 60/1728 hänen aikansa linjalaivasta. Tai toisin sanoen: ne 30,000 miestä, jotka hyppäsivät laivoistaan, vastasivat kooltaan ja painoltaan hiukan enempää kuin 17 meidän kokoistamme miestä. Voisiko mies, joka kahlaa vedessä kaulaansa myöten, vetää [»varsin helposti»] venhettä, jossa istuu sangen väljästi 17 miestä? Luultavasti ei, ja vielä vähemmin olisi Gulliver kyennyt vetämään jäljessään aluksia.» Todistelu on kieltämättä vakuuttava, mutta hyvin luultavalta tuntuu, että Swift — joka tosin yleensäkin ja varmaan liiaksi halveksi kaikkea tekstikritiikkiä — olisi katsonut tällaiset tutkistelut Lagadon Suuren Akademian ohjelmaan kuuluviksi.

63 _sellaisen kauhun ja epätoivon huudon_... Bolingbroken johtama tory-ministeristö oli Utrechtin sopimukseen johtavissa neuvotteluissaan erikoisesti pyrkinyt turvaamaan Englannin ylivaltaa merellä. Blefuscun laivaston valtaaminen saattaa merkitä mainittua pyrkimystä, ja blefusculaisten »kauhun ja epätoivon huuto» on luonnollisesti se huuto, joka kuului Ranskanmaasta, kun vaadittiin hävitettäviksi Dünkirchenin varustuksia ja luovutettaviksi eräitä siirtomaita.

64 _hän, Lilliputin keisari, tulisi koko maailman hallitsijaksi_. Kuuluisan sotapäällikön lordi Marlboroughin kannattajat pitivät Ranskan alusmaaksi muuttamista täysin mahdollisena.

67 _Flimnap ja Bolgolam olivat selittäneet... uskottomuuden merkiksi_. Samoin oli Walpole syyttänyt Bolingbrokea petollisista keskusteluista Ranskan ministerien kanssa Utrechtin rauhanneuvottelujen aikana.

70 _Minä tyhjensin_... Tässä Swiftillä nähtävästi on ollut esikuvana Rabelais, jonka Gargantua (I kirjan 17. luku) tervehtii parisilaisia sellaisella mahdottomalla tavalla.

70 _oli vielä uhannut kostaakin_. Swift oli joutunut kuningatar Annan kaikkein korkeimpaan epäsuosioon varsinkin aikaisemmin julkaisemansa eri kirkkokuntia ivailevan »Tynnyritarinan» vuoksi siinä määrin, ettei kuningatar tahtonut suostua häntä ylentämään kirkollisella virkauralla.

77 _nykyjään hallitsevan Keisarin isoisän_. Jaakko I:n aikana oli kunniamerkkien ja arvonimien jakaminen kasvanut uskomattomaan määrään. Tämä hallitsija myös perusti baronet-säädyn, Englannin gentryn (sivistyneitten ja varakkaitten aatelismiesten, suurtilallisten, lakimiesten, upseerien, pappien ja oppineiden) ylimmän luokan, lisätäkseen kruunun rahastoa.

86 _puolustaa erään erinomaisen naisen mainetta_. On otaksuttu Swiftin tässä viittailevan Bolingbroken ja madame Tencinin tai itsensä ja rouva Mashamin välisiin suhteisiin, mutta asiaan luonnostaan sisältyvä juhlallinen panos koomillisuutta riittänee täysin selitykseksi.

90 _Teidän tulee tietää_... Tarkoitetaan Walpolen salaista komiteaa, jonka piti »tutkia viimeksitapahtunutta rauhansolmimista ja kuningatar-vainajan ministeristön hoitoa». Seuraavat syytösartiklat ivailevat sitä kannetta; joka nostettiin Bolingbrokea y.m. vastaan.

94 _Hän myönsi, että rikoksenne olivat suuret_... Muutamat whig-puolueen jäsenet ehdottelivat, ettei entisiä tory-ministereitä syytettäisi maanpetoksesta, joka vaatisi kuolemanrangaistusta, vaan pahoista väärinkäytöksistä, jolloin he menettäisivät _vain_ omaisuutensa ja kansalaisoikeutensa.

101 _olisin iloiten... alistunut niin lievään rangaistukseen_. Tässäkin viittaus Bolingbrokea, Oxfordia ja Atterburyä vastaan nostettuun syytteeseen. Niiden syiden, joilla Gulliverin pakoa Blefuscuun puolustetaan, arvellaan samalla puolustelevan Bolingbroken pakenemista Ranskaan. Toisaalta on huomautettu, ettei Swift, vaikka olikin Bolingbroken ystävä, suinkaan saattanut otaksua hänen merkitsevän Englannille, mitä Gulliver merkitsi lilliputilaisille. Kun sitäpaitsi Bolingbroke oli saanut luvan palata Englantiin jo ennenkuin Swift oli tätä kirjoittanut, ei Swiftillä oikeastaan ollut syytä palauttaa mieliin Bolingbroke-jättiläisen pakenemista peukaloisten maasta. Ravenscroft Dennis huomauttaa tässä yhteydessä sangen järkevästi, ettei tarun ja toden vastaavaisuutta saa kehitellä liian pitkälle. Swiftin mielessä on kieltämättä voinut olla sytykkeenä Bolingbroken pako.

108 _hän itse ja useimmat hänen ministerinsä olivat erittäin iloiset päätöksestäni_. Ranskan hallitus oli kovin huolissaan Bolingbroken ja muiden pakolaisten vehkeilyn vuoksi.

118 _Havaittuamme, että tuuli alkoi kiihtyä_... Tämä kappale on »Gulliverin serkulta» (kts. alkulausetta »Julkaisija lukijalle») jäänyt epähuomiossa poistamatta! Swift tahtoi ivailla matkakuvausten sepittäjien tapaa käyttää ylen runsaasti merisanastoa. Koko kappale kuuluu otetun melkein sananmukaisesti eräästä v. 1669 ilmestyneestä merenkulkuoppaasta.

148 _Sansonin Kartasto_. Sanson, ranskalainen kartografi (1600—1667), julkaisi useita karttateoksia, jotka Hubert Jaillot myöhemmin (1692) keräsi yhteen (Atlas nouveau).

149 _Kuningatarta ja hänen hovinaisiaan huvittamaan_. Kuningattaren mallina otaksutaan olleen Walesin prinsessan. Kuningas ei kumminkaan ole prinssin, myöhemmän Yrjö II:n kaltainen.

150 _suunnilleen sadan moidorin paksuinen_. Moidori: portugalilainen kultaraha (= £ 1. 7 s.).

155 _että olin vain relplum scalcath_... Cyrano de Bergerac kertoo »Koomillisessa historiassaan» joutuneensa samanlaisen arvioinnin esineeksi. On huomautettu muistakin Cyranon ja Gulliverin tarinain yhtymäkohdista, esim. siitä, että kumpaakin sankaria näytettiin rahasta.

167 _Siitä syystä heidän tulisi korjata karttateoksensa_... Saman teorian Swift esittää myöhemminkin (s. 314). Hänen aikansa maantieteentutkijain keskuudessa oli erimielisyyttä siitä, oliko Japani maantieteellisessä yhteydessä Amerikan kanssa vai ei.

173 _eikä suinkaan vastaa (jos oikein muistan) Salisburyn tapulin korkeutta_. Swift muistaa oikein, sillä Salisburyn tapuli olisi Brobdingnagin mittakaavan mukaan 5000 jalan korkuinen.

187 _Se otti minut oikealle käsivarrelleen_... Joku selittäjä on arvellut Swiftin saaneen aiheen tähän apinajuttuun vanhasta tarinasta, jossa kerrottiin, kuinka apina kerran pelasti Kildaren jalon suvun jatkajan.

203 _Hän tiedusteli... mistä ottaisimme varoja velkojemme suorittamiseksi_. Valtiovelka oli siihen aikaan sangen uusi ilmiö ja herätti ihmisten mielissä levottomuutta.

203 _Erikoisesti hän joutui ihmeisiinsä_... Vakinainen sotaväki oli sekin mieliäkuohuttava seikka Yrjö I:n hallitusaikana, ja whig-puolue menetti kansansuosiota sekä tässä että valtiovelka-asiassa osoittamainsa taipumusten vuoksi.

208 _Dionysios Halikarnassolainen_. Liviuksen (59 e.Kr. — 17 j.Kr.) aikalainen; hän selitti teoksessaan »Archaeologia» tahtovansa osoittaa Rooman todellista suuruutta, jonka kreikkalaiset historioitsijat olivat jättäneet huomiotta. Dionysion teoksen käännös oli julkaistu Oxfordissa v. 1704.

244 _Fort St. Georgeen_. Madrasiin.

247 _hollantilainen syyti suustaan kaikki... kiroukset ja solvaukset_... Englantilaisissa matkakertomuksissa oli yleisesti valitettu hollantilaisten julmuutta.

254 _isäntä on aina mietteisiinsä vaipunut siinä määrin, että on vaarassa_... Tässä, kuten koko kolmannen matkan kuvauksessa, Swift ivailee aikansa matemaatikkoja ja muiden tieteiden edustajia, joita sydämestään halveksi. Suuri Isaac Newton oli hänen erikoinen silmätikkunsa, koska oli uskaltanut eräässä vaihtorahojen metallipitoisuutta koskevassa kysymyksessä (n.s. Woodin puolipennyt) asettua Swiftiä ärsyttävälle kannalle.

256 _Palvelijat veistivät leivän keiloiksi, lieriöiksi, suunnnikkaiksi_... Professori De Morgan sanoo, että Swiftillä oli aivan liian vähän pätevää tietoainesta matemaattisten tieteitten tehokasta ivailua varten, ja huomauttaa varsin myrkyllisesti, että matemaatikot olisivat päivällistä nautittaessa ottaneet keilat ja lieriöt ja jättäneet Swiftille suunnikkaat, pintakuviot, joilla ei ole vähintäkään vahvuutta. — Toisaalta on tietenkin matemaatikon varottava arvostelemasta Swiftin satiiria vain yksityiskohdissa sattuneitten virheitten nojalla, ottamatta huomioon sen humaanisia valtalinjoja.

258 _Laputa merkitsee quasi lap outed_... Tässä ivaillaan filologeja, joiden joukosta tri Bentley oli joutunut Swiftin erikoisen huomion esineeksi. Ottaessaan ratkaisevalla tavalla osaa kiistaan antiikkisen ja uudenaikaisen kirjallisuuden eduista Swift oli itsekin käynyt taisteluun julkaisemalla juuri Bentleyn kumoamiseksi satiirinsa »Kirjojen sota».

258 _oli tullut laskelmissaan merkinneeksi väärän numeron_. Tässäkin Swift hipaisee Newtonia, jonka eräässä teoksessa oli auringon ja maan välimatkaa osoittavaan lukuun painovirheen vuoksi pujahtanut jokin ylimääräinen numero.

279 _etteivät kuningas ja hänen molemmat vanhemmat poikansa saa poistua saaresta_. Yrjö I kävi varsin usein Hannoverissa.

283 _Kaduilla liikkuva väki kulki nopeasti_... Swiftin mielessä lienee ollut kuvia Lontoossa v. 1720 vallinneen keinottelukuumeen päiviltä. Silloin syntyneisiin lukuisiin keinotteleviin yhtiöihin viittaillaan tässä ja seuraavassa luvussa.