Part 18

Huomattava on, ettei saari voi liikkua alapuolella olevan valtakunnan rajojen ulkopuolelle eikä kohota neljää peninkulmaa korkeammalle. Astronomit (jotka ovat kirjoittaneet magneettia koskevia laajoja tutkimuksia) selittävät asian seuraavalla tavalla: magneettinen voima vaikuttaa korkeintaan neljän peninkulman päähän, ja maan uumenissa sekä meren pohjassa, kuuden meripeninkulman päähän rannikolta, sijaitseva ja magneettiin vaikuttava kivennäinen ei ole levinnyt yli koko maanpiirin, vaan rajoittuu Kuninkaan valta-alueisiin. Sellaisen ylemmyyden nojalla olikin ruhtinaan helppo laskea valtansa alle kaikki ne maat, jotka sijaitsivat magneetin vetovoiman piirissä.

Kun magneetti käännetään yhdensuuntaiseksi vaakasuoran tason kanssa, pysyy saari paikoillaan; siinä tapauksessa näet sen molemmat päät ovat yhtä etäällä maasta ja vaikuttavat tasaväkisestä toinen painaen alaspäin, toinen kohottaen ylöspäin, joten mitään liikettä ei voi syntyä.

Magneettia hoitavat muutamat astronomit, jotka aika ajoin muuttavat sen asentoa Kuninkaan määräysten mukaan. He kuluttavat suurimman osan ikäänsä tarkaten taivaankappaleita ja käyttävät työssään kaukoputkia, jotka ovat paljoa paremmat kuin meikäläiset. Vaikka näet heidän kookkaimmat teleskooppinsa eivät ole kolmea jalkaa pitemmät, ne kuitenkin suurentavat paljoa enemmän kuin meidän käyttämämme sadan jalan pituiset ja näyttävät samalla tähdet paljoa kirkkaampina. Tämä etu on tehnyt heille mahdolliseksi laajentaa havaintojensa piiriä eurooppalaisten tähtientutkijoittemme alueita paljon kauemmaksi. Niinpä he ovat luetteloineet kymmenentuhatta kiintotähteä, kun sensijaan meidän kaikkein täydellisin luettelomme sisältää vain kolmanneksen siitä määrästä. He ovat myös havainneet kaksi pienempää tähteä eli seuralaista, jotka kiertävät Marsia; sisempi niistä on täsmälleen kolmen halkaisijansa päässä mainitun kiertotähden keskipisteestä, ulommainen viiden; edellinen suorittaa kierroksensa kymmenessä tunnissa, jälkimmäinen kahdessakymmenessäyhdessä ja puolessa, joten niiden kierrosaikojen neliöt suhtautuvat toisiinsa jokseenkin samoin kuin niiden etäisyydet Marsin keskipisteestä, mikä selvästi osoittaa niiden tottelevan samaa painovoiman lakia, joka johtaa kaikkien muiden taivaankappaleiden liikkeitä.

He ovat havainneet yhdeksänkymmentäkolme pyrstötähteä ja ovat erittäin täsmällisesti määritelleet niiden radat. Jos väite on tosi (ja he vakuuttavat niin sangen uskottavasti), on erittäin toivottavaa, että heidän havaintonsa julkaistaan, jotta pyrstötähtiä koskeva teoria, joka nykyjään on erittäin ontuva ja puutteellinen, saatettaisiin samaan täydellisyyteen kuin tähtitieteen muut osat.

Kuningas olisi maailman itsevaltaisin ruhtinas, jos hän saisi jonkun ministerin liittymään yhteistuumiin kanssaan. Mutta ministerit, joiden maatilat sijaitsevat maan pinnalla, käsittävät hyvin, että ruhtinaan suosikin asema on erittäin epävarma, eivätkä missään tapauksessa suostu orjuuttamaan omaa maatansa.

Jos jossakin kaupungissa syntyy kapina tai kumousliike, jos ilmenee kiivaita puoluetaisteluita tai jos asujaimet kieltäytyvät suorittamasta tavanomaisia veroja, niin Kuningas voi pakottaa heidät kuuliaisiksi kahdella eri tavalla. Toinen, lievempi keino on se, että annetaan saaren leijua paikoillaan kaupungin ja lähiseutujen yläpuolella, niin että paikkakunnan asukkaat joutuvat vaille, auringonpaistetta ja sadetta, ja saavat kokea puutetta ja tauteja. Jos rikos vaatii, pommitetaan heitä samalla ylhäältä käsin suurilla kivenmuhkuroilla, joilta he voivat suojata itseään ainoastaan ryömimällä kellareihin ja onkaloihin heidän asumustansa kattojen murskautuessa. Mutta jos he yhä niskoittelevat tai yrittävät kapinoida, niin Kuningas käyttää äärimmäistä keinoa: antaa saaren painua suoraan heidän päähänsä siten tuhoten kaikki, rakennukset ja ihmiset. Sellaiseen äärimmäiseen keinoon ruhtinaan on kuitenkin vain harvoin pakko turvautua; hän itse ei halua sitä käyttää, eivätkä hänen ministerinsäkään uskalla häntä kehoittaa menettelyyn, joka tekisi heidät vihatuiksi kansan keskuudessa ja tuottaisi suurta vauriota heidän omille tiluksilleen, jotka kaikki sijaitsevat alhaalla; saari näet on Kuninkaan omaisuutta.

On olemassa vieläkin painavampi seikka, jonka tähden tämän maan hallitsijat ovat aina olleet haluttomat sellaiseen kamalaan toimenpiteeseen, ellei äärimmäinen pakko ole sitä vaatinut. Jos näet hävitettävässä kaupungissa sattuisi olemaan korkeita kallioita, kuten yleensä onkin laita suurissa kaupungeissa, joiden paikka todennäköisesti on alun alkaen valittu pitäen silmällä tuhon välttämistä, tai jos siinä olisi korkeita torneja tai kivipylväitä, voisi äkkinäinen laskeutuminen saattaa vaaraan saaren pohjan eli alapinnan, joka tosin, kuten mainitsin, on kahdensadan kyynärän vahvuisen timanttikappaleen muodostama, mutta voisi kuitenkin haljeta liian ankarasta iskusta tai murtua joutuessaan liian likelle alapuolella olevien talojen tulta, kuten usein murtuu liesiemme rauta- tai kivilaaka. Kaiken tämän kansa varsin hyvin tietää ja osaa hyvin arvostella, kuinka pitkälle sopii mennä niskoittelussaan, kun on kysymyksessä vapaus tai omaisuus. Joutuessaan ankarimman ärsytyksen esineeksi ja päätettyään mitä lujimmin murskata kaupungin murusiksi Kuningas käskee laskea saarta erittäin hitaasti sanoen muka tahtovansa säästää kansaansa, mutta todellisuudessa siitä syystä, että pelkää timanttipohjan vioittuvan. Sellaisen onnettomuuden sattuessa näet ei oppineiden mielipiteen mukaan magneetti enää kykenisi kannattamaan saarta, vaan koko ainemäärä mäiskähtäisi maahan.

Suunnilleen kolme vuotta ennen saapumistani oli Kuninkaan alueitaan tarkastaessa sattunut erinomainen tapaus, joka oli vähällä tehdä lopun koko kuningaskunnasta ainakin sen nykyisessä muodossa. Lindalino, valtakunnan toinen kaupunki, oli ensimmäinen niistä kaupungeista, joissa Kuningas matkallaan vieraili. Kolme päivää hänen lähtönsä jälkeen sulkivat asujaimet, jotka olivat jo usein valittaneet kärsimäänsä sortoa, kaupungin portit, vangitsivat kuvernöörin ja rakensivat uskomattoman nopeasti ja arvaamatonta vaivaa nähden neljä suurta tornia, tornin jokaiseen kaupungin kulmaan (se näet oli rakennettu täsmälleen neliöön). Tornit olivat yhtä korkeat kuin kaupungin keskustassa sijaitseva, iso suippo kallio. Jokaisen tornin huippuun ja samoin kallion kärkeen he sijoittivat väkevän magneetin ja varustivat suunnitelman tyhjiinraukeamisen varalta valtavan määrän erittäin tulenarkaa polttoainetta toivoen voivansa siten särkeä timanttipohjan, jos magneettisuunnitelma epäonnistuisi.

Kului kahdeksan kuukautta, ennenkuin Kuningas sai täyden selvyyden siitä, että lindalinolaiset olivat nousseet kapinaan. Hän käski siirtämään saaren kaupungin yläpuolelle. Väestö oli yksimielinen ja oli kerännyt suuren määrän muonavaroja kaupunkiin, jonka halki virtasi joki. Kuningas leijui heidän yläpuolellaan useita päiviä riistäen heiltä päivänpaisteen ja sateen. Hän käski laskea alas useita nuoria, mutta kukaan ei ajatellutkaan lähettää ylös anomusta, vaan sensijaan erittäin uskaliaita vaatimuksia: kaikki epäkohdat oli poistettava, kaupungille myönnettävä suuria erivapauksia, oikeus itse valita kuvernöörinsä ja muita samanlaisia liiallisuuksia. Hänen Majesteettinsa käski silloin kaikkia saaren asukkaita heittämään alaparvekkeelta suuria kiviä kaupunkiin, mutta kaupungin asukkaat olivat varautuneet vetäytymällä kaikkine hyvyyksineen torneihin ja muihin lujiin rakennuksiin sekä kellariholveihin.

Kuningas päätti nyt pakottaa tämän uppiniskaisen kansan tottelemaan ja käski laskea saaren hitaasti neljänkymmenen kyynärän päähän torneista ja kukkulasta. Niin tehtiin, mutta tehtävää suorittavat virkamiehet havaitsivat painumisen tapahtuvan paljoa nopeammin kuin yleensä ja voivat magneettia kääntämällä vain vaivoin pidättää kohdallansa saarta, joka ilmeisesti pyrki putoamaan. He lähettivät heti Kuninkaalle tiedon tästä hämmästyttävästä tapahtumasta ja pyysivät Hänen Majesteetiltaan lupaa saada kohottaa saari korkeammalle. Kuningas suostui, valtioneuvosto kutsuttiin kokoon, ja magneettia hoitavat virkamiehet saivat käskyn olla läsnä. Eräs vanhimmista ja kokeneimmista sai luvan tehdä kokeen. Hän otti sadan kyynärän pituisen lujan nuoran, saari kohotettiin tuntuneen vetovoiman vaikutuskentän yläpuolelle, hän kiinnitti nuoran päähän timanttikappaleen, johon sisältyi rautapitoista mineraalia, samanlaatuista kuin se, joka muodostaa saaren pohjan eli alapinnan, ja laski sen sitten hitaasti kohti tornirihuippua. Timanttikappale oli laskeutunut tuskin neljä kyynärää, kun virkamies tunsi sitä vetävän alaspäin niin voimakkaasti, että hän tuskin jaksoi vetää sitä takaisin. Sitten hän heitti alas pieniä timantinkappaleita ja havaitsi torninhuipun kiivaasti vetävän niitä puoleensa. Sama koe tehtiin kolmen muunkin tornin ja kukkulan kohdalla, ja tulos oli sama.

Tämä seikka kerrassaan kumosi Kuninkaan suunnitelmat ja hänen (en huoli tässä kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin) täytyi hyväksyä kaupungin esittämät vaatimukset.

Muudan korkea ministeri vakuutti minulle, että jos saari olisi painunut liian likelle kaupunkia eikä olisi enää päässyt nousemaan, niin kaupungin asukkaat olisivat epäilemättä kiinnittäneet sen ikiajoiksi, surmanneet Kuninkaan ja kaikki hänen palvelijansa ja kerrassaan muuttaneet hallitusmuodon.

Eräs valtakunnan perustuslaeista säätää, etteivät kuningas ja hänen molemmat vanhemmat poikansa saa poistua saaresta. Sama määräys koskee kuningatartakin, kunnes hänen hedelmällisyysikänsä on ohi.

NELJÄS LUKU

Tekijä lähtee Laputasta; hänet kuljetetaan Balbinarbiin, ja hän saapuu pääkaupunkiin. Pääkaupungin ja lähiseudun kuvaus. Ylhäinen herra ottaa tekijän vieraanvaraisesti vastaan. Hänen keskustelunsa tämän herran kanssa.

Vaikka en voi sanoa, että minua kohdeltiin pahoin tässä saaressa, täytyy kuitenkin tunnustaa, että katsoin joutuvani laiminlyödyksi ja jossakin määrin ylenkatsotuksikin. Hallitsija enempää kuin hänen väkensäkään ei näyttänyt ollenkaan välittävän mistään muusta tiedosta kuin matematiikkaa tai musiikkia koskevasta, ja koska olin niillä aloilla heitä tietämättömämpi, sain vain vähän huomiota osakseni.

Kun sitäpaitsi olin nähnyt kaikki saaren nähtävyydet, teki kovin mieleni sieltä poistua sydämestäni tuskastuttuani sen asukkaisiin. He tosin olivat erittäin eteviä kahdessa tieteessä, joita erinomaisesti kunnioitan ja joihin olen hiukan perehtynytkin, mutta samalla niin hajamielisiä ja omiin mietteisiinsä uppoutuneita, etten muista milloinkaan tavanneeni niin ikäviä kumppaneita. Minä seurustelin ainoastaan naisten, käsityöläisten, läpsähdyttäjien ja hovipoikien kanssa saaden senvuoksi kokea syvää ylenkatsetta; mutta ainoastaan heiltä onnistuin saamaan järjellisiä vastauksia.

Uutterain opintojen avulla olin melkoisesti perehtynyt heidän kieleensä, ja kun ei enää tehnyt mieli jäädä saareen, missä sain niin vähän arvonantoa, päätin poistua sieltä ensimmäisen tilaisuuden tarjoutuessa.

Hovissa oli eräs ylhäinen mies, kuninkaan läheinen sukulainen, jota siitä syystä kohdeltiin kunnioittavasti. Häntä pidettiin yleisesti kaikkein tietämättömimpänä ja typerimpänä. Hän oli tehnyt kruunulle useita merkittäviä palveluksia, oli luonnostaan lahjakas ja hyvin sivistynyt sekä vilpitön ja kunniallinen mies, mutta niin epäsoitannollinen, että hänen moittijansa kertoivat hänen usein joutuneen pois tahdista. Hänen opettajansa olivat myös pahassa pulassa kokiessaan opettaa hänelle kaikkein yksinkertaisimman matemaattisen väittämän todistusta. Hän suvaitsi osoittaa minulle suosiotaan monella muotoa, kunnioitti minua usein tulemalla luokseni, halusi kuulla Euroopan oloista ja käymieni maiden laeista, tavoista, pitämyksistä ja opillisesta sivistyksestä. Hän kuunteli kertomustani erittäin tarkkaavasti ja lausui varsin älykkäitä huomautuksia kaikesta, mitä sanoin. Hänellä oli hyvän tavan vuoksi kaksi läpsähdyttäjää palveluksessaan, mutta hän ei niitä käyttänyt muulloin kuin hovissa ja virallisten vierailujen aikana; kahden kesken ollessamme hän aina käski heidän poistua.

Minä pyysin tätä ylhäistä miestä anomaan Hänen Majesteetiltaan minulle lupaa lähteä saaresta, ja hän teki sen, tosin pahoitellen, kuten suvaitsi sanoa; hän näet oli tosiaankin esittänyt minulle useita sangen edullisia tarjouksia, jotka kuitenkin olin torjunut samalla ilmaisten kaikkein syvintä kiitollisuuttani.

Helmikuun 16:na sanoin jäähyväiset Hänen Majesteetilleen ja hoville. Kuningas antoi minulle suunnilleen kahdensadan englanninpunnan arvoisen lahjan, suosijani, hänen sukulaisensa, saman verran ja suosituskirjeen, joka oli osoitettu eräälle hänen pääkaupungissa asuvalle ystävälleen. Saari leijaili silloin erään vuoren yläpuolella suunnilleen kahden peninkulman korkeudessa, ja minut laskettiin alas alimmalta parvekkeelta samoinkuin minut oli saareen otettu.

Koko mannermaata, mikäli se on Lentävän saaren hallitsijan valta-aluetta, mainitaan _Balbinarbin_ nimellä, ja pääkaupungin nimi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, on _Lagado_. Minä tunsin eräänlaista tyydytystä päästyäni takaisin maan kamaralle. Lähdin heti kaupunkiin kohtaamatta minkäänlaista hankaluutta; olin näet puettu niinkuin maan asukkaat ja osasin kieltä riittävästi voidakseni keskustella heidän kanssaan. Löysin aivan kohta sen henkilön asunnon, jolle suosituskirjeeni oli osoitettu, esitin sen lausuen terveiset saaressa asuvalta grandilta, ja minut otettiin erittäin ystävällisesti vastaan. Tämä korkea lordi, jonka nimi oli Munodi, antoi järjestää minua varten asunnon taloonsa, ja minä viivyin siinä koko oleskeluni ajan nauttien mitä suurinta vieraanvaraisuutta.

Jo seuraavana aamuna hän vei minut vaunuissaan näkemään kaupunkia, joka on suunnilleen puolen Lontoon kokoinen. Talot olivat varsin merkillisesti rakennettuja ja useimmat niistä näyttivät rappeutuneilta. Kaduilla liikkuva väki kulki nopeasti, tuijotteli jäykin silmin ja oli yleensä riepuihin puettua. Me ajoimme ulos eräästä kaupungin portista suunnilleen kolmen peninkulman päähän maaseudulle. Siellä näin lukuisain työläisten muokkaavan maata erilaisilla kojeilla, mutta en voinut arvata, mitä he oikeastaan tekivät; en myöskään havainnut viljan tai heinän jälkeäkään, vaikka maaperä näytti olevan mainiota. En voinut olla ihmettelemättä kaupungissa ja maaseudulla näkemiäni merkillisiä seikkoja ja rohkenin tiedustella oppaaltani, mitä nuo monet kaduilla ja pelloilla havaitsemani uutterat päät, kädet ja kasvot oikeastaan merkitsivät, sillä en voinut havaita niiden saavan aikaan mitään hyödyllistä. Päinvastoin: en ole milloinkaan nähnyt niin huonosti viljeltyä maata, niin kehnosti rakennettuja ja niin rappeutuneita taloja enkä väkeä, jonka ulkomuoto ja vaatetus ilmaisi sellaista köyhyyttä ja puutetta.

Tämä lordi Munodi oli kaikkein ylhäisimpiä henkilöitä ja oli ollut joitakin vuosia Lagadon kuvernöörinä, mutta juonittelevat ministerit olivat toimittaneet hänet kyvyttömyyden vuoksi virasta erotetuksi. Kuningas kohteli häntä kuitenkin suopeasti, niinkuin ainakin hyväätarkoittavaa, mutta erittäin kehnolla älyllä varustettua henkilöä.

Kun olin lausunut tuon maata ja sen asukkaita koskevan suorasukaisen arvosteluni, vastasi hän minulle vain, että olin viettänyt heidän keskuudessaan liian lyhyen ajan voidakseni mitään mielipidettä itselleni muodostaa, että eri kansoilla on omat erilaiset tapansa ja muita samanlaisia yleisiä lauseparsia. Mutta kun sitten olimme palanneet hänen palatsiinsa, kysyi hän minulta, mitä arvelin rakennuksesta, mitä vikoja siinä huomasin ja mitä muistuttamista oli mielestäni hänen palvelijoittensa puvuissa ja ulkomuodossa.

Hän voikin huoletta kysyä, sillä kaikki oli upeata, moitteetonta ja hienoa. Minä vastasin, että Hänen Ylhäisyytensä viisaus, korkea asema ja varallisuus oli varjellut hänet niistä epäkohdista, joita typeryys ja köyhyys oli tuottanut toisten keskuuteen. Hän sanoi, että jos lähtisin hänen maatilalleen, joka sijaitsi suunnilleen kahdenkymmenen peninkulman päässä kaupungista, saisimme parempaa tilaisuutta tällaisiin keskusteluihin. Minä sanoin Hänen Ylhäisyydelleen olevani täysin hänen käytettävänään, ja niin lähdimme matkaan seuraavana aamuna.

Matkan varrella hän kiinnitti huomiotani maanviljelijöiden käyttämiin erilaisiin menetelmiin, jotka olivat mielestäni kerrassaan käsittämättömät, sillä vain parissa paikassa näin jonkin tähkän tai heinänkorren. Kolme tuntia matkattuamme maisema kuitenkin täydellisesti muuttui. Me saavuimme mitä kauneimpaan seutuun, jossa oli vähän väliä sievästi rakennettuja talonpoikaistaloja ja aidatuilla alueilla viinitarhoja, viljapeltoja ja niittyjä. En tosiaankaan muista missään nähneeni mieluisampaa maisemaa. Hänen Ylhäisyytensä havaitsi kasvojeni kirkastuvan ja selitti huoaten, että tästä alkoivat hänen tiluksensa, jotka ulottuivat hänen kartanoonsa saakka, ja että hänen maanmiehensä ivailivat ja ylenkatsoivat häntä, koska hän ei osannut paremmin hoitaa asioitaan, vaan antoi koko maalle huonon esimerkin, jota tosin noudattivat vain harvat, muutamat hänenlaisensa iälliset, itsepintaiset ja heikkojärkiset.

Vihdoin saavuimme kartanoon, joka oli tosiaankin jalo rakennus, klassillisen rakennustaiteen sääntöjen mukainen. Suihkulähteet, puutarhat, puistokäytävät ja lehtokujat oli kaikki järjestetty erittäin älykkäästi ja aistikkaasti. Minä kiittelin kaikkea näkemääni niinkuin pitikin, mutta Hänen Ylhäisyytensä ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota ennenkuin illallisen jälkeen, jäätyämme kahden kesken. Silloin hän sangen murheellisena selitti minulle, että hänen luultavasti täytyi hajoittaa kaupungissa sijaitseva talonsa ja tämä kartanonsa ja rakentaa ne uudestaan nykyisen muodin mukaan, hävittää kaikki istutuksensa, korvata ne nykyisen käytännön vaatimilla ja antaa sama määräys kaikille alustalaisilleen, ellei mielinyt kuulla itseään soimattavan kopeaksi, eriskummalliseksi, teeskenteleväksi, tietämättömäksi ja oikukkaaksi ja saada osakseen vielä suurempaa epäsuosiota Hänen Majesteettinsa taholta.

Hän sanoi, että ilmaisemani ihmettely haihtuisi tai vähenisi, kunhan saisin tietää eräitä seikkoja, joista luultavasti en ollut hovissa mitään kuullut, koska sikäläinen väki oli syventynyt omiin mietiskelyihinsä siinä määrin, ettei tullut tarkanneeksi, mitä alhaalla tapahtui.

Hänen kertomuksensa pääsisällys oli seuraava. Suunnilleen neljäkymmentä vuotta sitten lähti muutamia henkilöitä ylös Laputaan, joko liikeasioiden vuoksi tai huvittelemaan, ja kun he sitten viiden kuukauden kuluttua palasivat, oli heillä jonkinlaista vaillinaista vihiä matematiikasta, mutta pää täynnä tuulesta temmattuja aatteita, joita he olivat omaksuneet tuossa ilmavassa olopiirissä. Matkaltaan palattuaan alkoivat mainitut henkilöt moittia kaikkien asioiden järjestystä täällä alhaalla ja sommitella suunnitelmia kaikkien taiteiden, tieteiden, kielten ja keksintöjen uudistamiseksi. Siinä tarkoituksessa he hankkivat Kuninkaalta luvan perustaa Lagadoon Suunnittelijain Akademian, ja tämä mieliala saavutti kansassa niin suurta kannatusta, ettei nykyisin ole valtakunnassa yhtäkään merkittävää kaupunkia, jossa ei ole sellaista akademiaa. Näissä korkeakouluissa professorit keksivät uusia sääntöjä ja menetelmiä maanviljelystä ja rakennustoimintaa varten sekä uusia kojeita ja työkaluja kaikkien käsityö- ja tehdasammattien käytettäviksi, vieläpä niin, että heidän väitteensä mukaan yksi mies kykenee suorittamaan kymmenen miehen työn; kokonainen palatsi voidaan rakentaa viikossa ja niin kestävistä aineksista, ettei sitä tarvitse milloinkaan korjata. Kaikkien maan hedelmien tulee voida kypsyä minä vuodenaikana haluamme ja antaa sata kertaa suurempi sato kuin nykyisin, lukemattomia muita loistavia ehdotuksia mainitsematta. Ainoa haitta on siinä, ettei yhtäkään noista ehdotuksista ole vielä toteutettu ja että koko maa sillävälin joutuu surkeaan rappiotilaan, rakennukset raunioituvat ja kansa jää vaille ruokaa ja vaatteita. Kaikki tämä ei kumminkaan lannista heidän uskallustaan, vaan toivo ja epätoivo kiihtävät heitä sitäkin kiihkeämmin noudattamaan suunnitelmaansa. Hän puolestaan ei ollut mikään uudistuksiaharrastava henkilö, vaan tyytyi pysymään vanhoissa raiteissa, asumaan esi-isiensä rakentamassa talossa ja toimimaan elämän kaikissa oloissa niinkuin he olivat toimineet, mitään uudistusta kaipaamatta. Muutamat ylhäiset ja aateliset olivat menetelleet samoin, mutta heitä kohdeltiin nyt ylenkatseellisesti ja pahansuovasta koska he muka olivat tietämättömiä valistuksen vastustajia, kehnoja yhteiskunnan jäseniä ja pitivät omaa mukavuuttaan ja lepoaan maan yleistä menestystä tärkeämpänä.

Hänen Ylhäisyytensä lisäsi, ettei halunnut enempiä yksityiskohtia mainitsemalla riistää minulta sitä nautintoa, jota epäilemättä saisin kokea, jos kävisin tutustumassa Suureen Akademiaan, kuten hän puolestaan kehoitti minua tekemään. Hän osoitti minulle suunnilleen kolmen peninkulman päässä olevan vuoren rinteellä sijaitsevaa raunioitunutta rakennusta kertoen siitä seuraavaa. Hänellä oli ollut puolen peninkulman päässä kartanostaan kelvollinen mylly, jota käytti eräs ison virran haarautuma ja joka riitti hänen oman taloutensa ja useiden hänen alustalaistensa tarpeisiin. Noin seitsemän vuotta sitten tuli joukko noita suunnittelijoita hänen luokseen ehdottamaan, että hän hävittäisi vanhan myllynsä ja rakentaisi uuden vuorenrinteeseen. Vuorenharjanteelle oli rakennettava pitkä kanava, johon putkien ja koneiden avulla nostettaisiin vettä myllyn käyttämistä varten. Korkeamman paikan ilma ja tuulet saisivat veden liikkeeseen ja tekisivät sen siten tehokkaammaksi käyttövoimaksi, ja rinnettä alaspäin virtaava vesi pyörittäisi myllyä puolella siitä määrästä, jonka vaatii tasaisemmalla maalla virtaavan joen äyräälle sijoitettu mylly. Hän kertoi suostuneensa ehdotukseen, koska ei ollut siihen aikaan hovin erinomaisessa suosiossa ja koska monet ystävät häntä siihen kehoittivat. Kun hän sitten oli pitänyt työssä sata miestä kahden vuoden ajan, epäonnistui koko yritys ja suunnittelijat lähtivät tiehensä syyttäen yksin häntä, ivaillen häntä siitä lähtien ja houkutellen toisia samanlaiseen kokeeseen, samoin menestystä lupaillen ja johtaen asiat samaan lohduttomaan tulokseen.

Muutaman päivän kuluttua palasimme kaupunkiin, ja Hänen Ylhäisyytensä, joka ei halunnut lähteä mukaan, koska ei ollut hyvässä maineessa Akademian jäsenten keskuudessa, suositteli matkaseurakseni erästä tuttavaansa. Tämä herra suvaitsi minut esitellessään sanoa, että olin suuri suunnitelmien harrastaja ja erittäin utelias ja herkkäuskoinen henkilö, mikä ei ollutkaan aivan väärin, koska olin itse ollut eräänlainen suunnittelija nuoremmalla iälläni.

VIIDES LUKU

Tekijän sallitaan tutustua Lagadon Suureen Akademiaan. Yksityiskohtainen Akademian kuvaus. Tieteet, joiden palveluksessa professorit toimivat.

Tämä Akademia ei ole mikään yksityinen rakennus, vaan siihen kuuluu kadun kummaltakin puolen kokonainen sarja rappeutuneita taloja, jotka on ostettu ja järjestetty tarkoitusta varten.

Rehtori otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja minä kävin Akademiassa useina päivinä. Jokaisessa huoneessa on joku tai joitakin suunnittelijoita, ja minä luulen käyneeni vähintään viidessäsadassa eri huoneessa.