Part 1

GULLIVERIN RETKET

Kirj.

Jonathan Swift

Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut

J. Hollo

Suomalaisen kirjallisuuden edistämisrahasto on avustanut tämän teoksen julkaisemista

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1926.

SISÄLLYS:

Swift ja Gulliver. Julkaisija lukijalle. Kapteeni Gulliverin serkulleen Sympsonille kirjoittama kirje.

GULLIVERIN RETKET.

Ensimmäinen osa.

MATKA LILLIPUTIIN.

Ensimmäinen luku. Tekijä antaa tietoa itsestään ja suvustaan. Ensimmäiset yllykkeet matkustamiseen. Hän joutuu haaksirikkoon, kokee pelastua uimalla ja saapuu onnellisesti Lilliputin maan rantaan, missä hänet otetaan vangiksi ja kuljetetaan maan sisäosaan.

Toinen luku. Lilliputin keisari tulee erinäisten korkeaan aateliin kuuluvien henkilöiden saattamana tapaamaan vangittua. Keisarin henkilön ja asun kuvailua. Oppineet miehet saavat tehtäväkseen perehdyttää tekijää kieleensä. Hän saavuttaa suosiota lauhkealla luonnonlaadullaan. Hänen taskujansa pengotaan ja hänen säilänsä ja pistoolinsa otetaan häneltä pois.

Kolmas luku. Tekijä huvittaa Keisaria ja hänen hoviväkeänsä, kumpaakin sukupuolta, sangen harvinaisella tavalla. Lilliputin hovin huvituksia kuvaillaan. Tekijälle taataan vapaus määrätyillä ehdoilla.

Neljäs luku. Lilliputin pääkaupunki Mildendo ja Keisarin palatsi kuvaillaan. Tekijä ja eräs valtiosihteeri keskustelevat valtion asioista. Tekijä tarjoutuu palvelemaan Keisaria hänen sodissaan.

Viides luku. Tekijä ehkäisee vihollisen maahanhyökkäyksen erinomaisen sotajuonen avulla. Hänelle annetaan korkea arvonimi. Blefuscun keisari toimittaa lähettiläitä pyytämään rauhaa. Keisarinnan huoneistossa pääsee tuli valloilleen. Tekijä auttaa osaltaan muun palatsin pelastamista.

Kuudes luku. Lilliputin asukkaista, heidän tieteistään, laeistaan ja tavoistaan; heidän lastenkasvatuksessa käyttämistään menetelmistä. Tekijän elämäntapa tässä maassa. Hän puolustaa erään ylhäisen naisen mainetta.

Seitsemäs luku. Tekijä, jolle ilmoitetaan häntä aiottavan syyttää maankavalluksesta, pakenee Blefuscuun. Kuinka hänet otetaan siellä vastaan.

Kahdeksas luku. Tekijä pääsee onnellisen sattuman nojalla lähtemään Blefuscusta ja palaa erinäisiä vaikeuksia koettuaan onnellisesti syntymämaahansa.

Toinen osa.

MATKA BROBDINGNAGIIN.

Ensimmäinen luku. Ankaran myrskyn kuvaus. Isovenhe lähetetään noutamaan vettä, ja tekijä lähtee mukana tutustuakseen maahan. Hän jää rannalle, eräs maan asujain sieppaa hänet ja vie maanviljelijän taloon. Hänen vastaanottonsa ja erinäisiä siellä sattuneita seikkailuja. Maan asukkaita kuvaillaan.

Toinen luku. Maamiehen tytärtä kuvaillaan. Tekijä kuljetetaan markkinapaikalle ja sieltä pääkaupunkiin. Hänen matkansa yksityisseikkoja.

Kolmas luku. Tekijä haetaan hoviin. Kuningatar ostaa hänet hänen isännältään maanviljelijältä ja lahjoittaa hänet Kuninkaalle. Hän väittelee Hänen Majesteettinsa hovissa olevien suurten oppineiden kanssa. Tekijälle järjestetään hoviin huoneisto. Hän on Kuningattaren suuressa suosiossa. Hän esiintyy kotimaansa kunnian puolustajana. Hänen ja Kuningattaren kääpiön välillä vallitsee eripuraisuus.

Neljäs luku. Maata kuvaillaan. Ehdotus uudempien karttateosten korjaamiseksi. Kuninkaan palatsi ja muutamia pääkaupunkia koskevia tietoja. Tekijän matkustamistapa. Huomattavimman temppelin kuvaus.

Viides luku. Erinäisiä tekijälle sattuneita seikkailuja. Erään pahantekijän mestaus. Tekijä osoittaa purjehdustaitoansa.

Kuudes luku. Tekijän keksintöjä Kuninkaan ja kuningattaren huvittamiseksi. Hän osoittaa soitannollista taitoansa. Kuningas tiedustelee Euroopan valtiollisia oloja, ja tekijä selittää niitä hänelle. Siitä johtuvia Kuninkaan huomautuksia.

Seitsemäs luku. Tekijän isänmaanrakkaus. Hän esittää Kuninkaalle sangen edullisen ehdotuksen, joka kumminkin tulee hylätyksi. Kuninkaan suuri tietämättömyys valtiollisissa asioissa. Sivistys on tässä maassa erittäin puutteellista ja rajoitettua. Heidän lakinsa, sotilaslaitoksensa ja valtiolliset puolueensa.

Kahdeksas luku. Kuningas ja kuningatar tekevät kiertomatkan rajoille. Tekijä on heidän seurassaan. Yksityiskohtainen kertomus siitä, kuinka hän poistuu tästä maasta. Hän palaa Englantiin.

Kolmas osa.

MATKA LAPUTAAN, BALBINARBIIN, GLUBBDUBDRIBIIN, LUGGNAGGIIN JA JAPANIIN.

Ensimmäinen luku. Tekijä lähtee kolmannelle matkalleen. Joutuu merirosvojen käsiin. Ilkeä hollantilainen. Tekijä saapuu erääseen saareen. Hänet otetaan vastaan Laputassa.

Toinen luku. Laputalaisten mielenlaatua ja taipumuksia kuvaillaan. Selontekoa heidän sivistyksestään. Kuninkaasta ja hänen hovistaan. Kuinka tekijä otetaan siellä vastaan. Asukkaat ovat alinomaisen pelon ja levottomuuden vallassa. Selontekoa naisista.

Kolmas luku. Eräs uudenaikaisen filosofian ja astronomian ratkaisema ongelma. Laputalaisten etevyys viimeksimainitussa tieteessä. Kuinka Kuningas menettelee kukistaessaan kapinaa.

Neljäs luku. Tekijä lähtee Laputasta; hänet kuljetetaan Balbinarbiin, ja hän saapuu pääkaupunkiin. Pääkaupungin ja lähiseudun kuvaus. Ylhäinen herra ottaa tekijän vieraanvaraisesti vastaan. Hänen keskustelunsa tämän herran kanssa.

Viides luku. Tekijän sallitaan tutustua Lagadon Suureen Akademiaan. Yksityiskohtainen Akademian kuvaus. Tieteet, joiden palveluksessa professorit toimivat.

Kuudes luku. Lisää Akademiasta. Tekijä ehdottaa eräitä parannuksia, jotka kunnioittaen hyväksytään.

Seitsemäs luku. Tekijä lähtee Lagadosta, saapuu Maldonadaan. Ei ole yhtäkään lähtövalmista laivaa. Hän poikkeaa pikimmältään Glubbdubdribissä. Kuvernööri ottaa hänet vastaan.

Kahdeksas luku. Enemmän Glubbdubdribistä. Korjauksia vanhan ja uudemman ajan historiaan.

Yhdeksäs luku. Tekijä palaa Maldonadaan. Purjehtii Luggnaggin kuningaskuntaan. Hänet vangitaan. Lähetetään hoviin. Kuinka hänet siellä otetaan vastaan. Kuningas kohtelee alamaisiaan erittäin lempeästi.

Kymmenes luku. Luggnaggilaisia ylistetään. Kuvaillaan yksityiskohtaisesti struldbrugeja ja selostetaan erinäisiä tekijän ja muutamien etevien henkilöiden keskusteluja tästä aiheesta.

Yhdestoista luku. Tekijä lähtee Luggnaggista ja purjehtii Japaniin, pieltä hän palaa hollantilaisessa aluksessa Amsterdamiin ja Amsterdamista Englantiin.

Neljäs osa.

MATKA HOUYHNHNMEIN MAAHAN.

Ensimmäinen luku. Tekijä lähtee merille laivan kapteenina. Miehistö nostaa kapinan, sulkee hänet pitkäksi ajaksi hyttiin ja laskee hänet maihin tuntemattomalle rannikolle. Hän lähtee kulkemaan maan sisäosaan. Yahooita, erästä merkillistä eläinlajia, kuvaillaan. Tekijä kohtaa kaksi hoyhnhnmiä.

Toinen luku. Houyhnhnm vie tekijän taloonsa. Taloa kuvaillaan. Kuinka tekijä otetaan vastaan. Houyhnhnmein ravinto. Tekijä on pahassa pulassa, kun puuttuu ruokaa; vihdoin asia autetaan. Hänen ateriansa tässä maassa.

Kolmas luku. Tekijä harrastaa kielenoppimista; hänen isäntänsä, houyhnhnm, avustaa häntä opetettaessa. Kielen kuvailua. Useat ylhäiset houyhnhnmit tulevat uteliaisuudesta tekijää näkemään. Hän kertoo isännälleen lyhyesti matkastaan.

Neljäs luku. Houyhnhnmien käsitys todesta ja valheesta. Isäntä ei hyväksy tekijän esitystä. Tekijä kertoo seikkaperäisemmin itsestään ja matkaseikkailuistaan.

Viides luku. Tekijä kuvailee isäntänsä käskystä Englannin oloja. Euroopan hallitsijoiden keskinäisten sotien syyt. Tekijä alkaa selostaa Englannin valtiojärjestystä.

Kuudes luku. Enemmän Englannin oloista. Eurooppalaisen hovin pääministerin luonnekuva.

Seitsemäs luku. Tekijän harras isänmaanrakkaus. Mitä isännällä oli huomautettavaa tekijän kuvaillessa Englannin valtiomuotoa ja hallintoa, rinnakkaistapauksia ja vertailuja esittäen. Isännän käsitys ihmisluonnosta.

Kahdeksas luku. Tekijä kertoo yhtä ja toista yahooista. Houyhnhnmien suuret hyveet. Nuorison kasvatus ja harjoitus. Heidän valtiopäivänsä.

Yhdeksäs luku. Suuri kiista houyhnhnmien kansalliskokouksessa ja miten se päättyi. Houyhnhnmien opillinen sivistys. Heidän rakennuksensa. Kuinka he hautaavat vainajansa. Heidän kielensä vaillinaisuus.

Kymmenes luku. Tekijän talous ja onnellinen elämä houyhnhnmien luona. Kuinka hänen hyveensä lisääntyvät heidän seurassaan. Heidän keskustelunsa. Isäntä ilmoittaa, että hänen täytyy poistua maasta. Hän pyörtyy mielipahasta, mutta alistuu. Hän valmistaa palvelijakumppaninsa avustamana kanootin ja uskaltautuu ulapalle.

Yhdestoista luku. Tekijän vaarallinen matka. Hän saapuu Uuteen Hollantiin toivoen voivansa asettua sinne. Eräs maan alkuasukas haavoittaa häntä nuolella. Hänet vangitaan ja viedään väkisin portugalilaiseen alukseen. Kapteeni on erittäin kohtelias. Tekijä saapuu Englantiin.

Kahdestoista luku. Tekijän totuudenrakkaus. Mitä hän on tarkoittanut julkaistessaan teoksensa. Hän moittii niitä matkailijoita, jotka poikkeavat totuudesta. Tekijä osoittaa, ettei hänen kirjailemisensa ole tapahtunut missään ilkeässä tarkoituksessa. Eräs vastaväite kumotaan. Siirtomaiden hankkimisessa käytetty menetelmä. Tekijä puhuu kotimaansa puolesta. Hän todistaa, että kruunulla on oikeus hänen kuvailemiinsa maihin. Niiden valloittamisesta koituvat vaikeudet. Tekijä lausuu viimeisen kerran jäähyväiset lukijalleen, selittää, kuinka aikoo elää edelleen, antaa hyvää neuvoa ja päättää teoksensa.

Selitykset.

SWIFT JA GULLIVER

Niin nuo kaksi nimeä liittyvät toisiinsa mitä kiinteimmin. Eikä ainoastaan senvuoksi, että Gulliverin ihmeellisistä retkistä kertova teos on nyt jo 200 vuotta säilyttänyt tekijänsä muistoa tehokkaammin kuin mikään toinen hänen laajassa tuotannossaan, vaan myös täysin asiallisesti. Swift on juuri tässä kirjassaan ilmaissut omaa erikoista laatuansa ja oman elämänsä kokemuksia kaikkein ratkaisevimmalla tavalla. Gulliveria, Swiftin elämän- ja maailmankatsomuksen parasta tulkitsijaa, voi siis parhaimmin selittää Swiftin oman olemuksen ja hänen vaiheittensa yksityiskohtainen tunteminen.

Kun en kumminkaan tahdo paisuttaa tätä johdantoa sellaiseksi laajaksi selvittelyksi, mainitsen puolustuksekseni seuraavaa. Vaikka voitaneen sanoa, että jokainen suuri taideteos on tekijänsä todelliseen elämään sidottu, »tunnustaa» sen ilmeistä tai salaista olemusta, on toisaalta yhtä varmaa, että se on myös irroitettu tuosta luonnollisesta syntypohjastansa elämään omaa elämäänsä ja lausumaan lausuttavaansa välittömästi sieluille, jotka sitä ymmärtävät. Onpa sellainen välitön vaikutus kieltämättä taideteoksen varsinainen tehtäväkin, mikäli tehtävästä voimme tässä yhteydessä puhua. Taideteoksen osaksi tuleva ymmärtämys on tietenkin aina suhteellista, kunakin aikana vain määrätylle kehitystasolle kohonneet ihmiset siihen kykenevät ja koska teos, etenkin kirjallinen, ajan mittaan voi muuttua vaikeammin tajuttavaksi. Selityksillä saattaa siis tältäkin näkökannalta olla merkityksensä.

Mitä »Gulliverin retkiin» tulee, täytynee myöntää, että tämä teos suurin piirtein katsoen voidaan nyt ja aina ymmärtää ilman laajoja selityksiä. On siis varsin luvallista ja mahdollista jättää lukematta tämä johdanto ja kirjan loppuun liitetyt vähäiset selitykset ja kuunnella vain Swift-Gulliverin kertomusta. Nämä lisät ovat niitä varten, joissa teoksen luonnollinen syntyhistoria ja erittäinkin sen tekijä herättävät mielenkiintoa, siis niitä varten, jotka haluavat lähemmin perehtyä kaikkeen siihen persoonalliseen ja inhimilliseen, mitä tutkimus havaitsee kirjan rivien lomitse pilkottavan.

Kirjoittaja ei kumminkaan luulottele voivansa tässä sellaista uteliaisuutta täysin tyydyttää. Se ei ole millään muotoa välttämätöntäkään. Suomalainen lukija, joka haluaa laajemmin perehtyä Gulliverin retkien kirjallis-historialliseen puoleen, Swiftin monessa suhteessa arvoitukselliseen olemukseen, hänen tuotantonsa toisiinkin osiin ja niihin ajanoloihin, joiden vallitessa teos syntyi, saa hienovaistoista opastusta prof. Yrjö Hirnin kirjoittamasta Swiftin elämäkerrasta (»Jonathan Swift», ilm. sarjassa »Merkkimiehiä»). Seuraavassakin on, tekijän suosiollisella luvalla, käytetty lähteenä tätä asiallista ja viehättävää tutkimusta.

Jonathan Swift syntyi marraskuun 30:nä 1667 Dublinissa. Hänen isänsä, englantilainen virkamies, oli kuollut jo seitsemän kuukautta aikaisemmin. Oman äitinsäkään hoivissa ei poika saanut paljoa olla. Lapsenhoitajatar näet oli mielistynyt hoidettavaansa niin, että vei Englantiin muuttaessaan hänet mukanaan. Kun Jonathan sitten nelivuotiaana saatettiin takaisin syntymäsaarelleen, muutti äiti pian omaistensa luo Englantiin, ja poika jäi äveriään lankomiehen kasvatettavaksi. Nämä seikat ovat Swiftin oman todistuksen mukaan jo varhaisella iällä laskeneet pohjan sille synkeälle katkeruudelle ja ihmisvihalle, joka ilmenee täydessä voimassaan Gulliverin tärinäin jälkiosissa. Vaikka ei tiedetä Swiftin joutuneen mitään suoranaista puutetta kärsimään, voidaan kumminkin helposti kuvitella, millaisia nöyryytyksiä vieraitten hoivissa kasvavalle on varattu ja kuinka ne lähtemättömästi painuvat ylen herkkään ja orpouttaan potevaan mieleen.

Suoriuduttuaan alkeiskoulusta Swift tuli 15-vuotiaana Dublinin kuuluisaan Trinity Collegeen. Hän ei ollut mikään mallikelpoinen ylioppilas. Opinnot sujuivat huonosti, ja kurinpitoviranomaisillakin oli tekemistä hänen tähtensä. Rikkomukset tosin eivät näytä olleen varsin arveluttavia: uppiniskaisuutta ja kirkossakäynnin laiminlyömistä, mainitaksemme vain pari erilaista ylitsekäymistä.

Vuoden 1688 suuret valtiolliset tapahtumat vaikuttivat Swiftinkin elämään. Irlannissa syntyi kansanliike paenneen Jaakko-kuninkaan hyväksi, ja Swift katsoi parhaaksi siirtyä muiden pakolaisten mukana Englantiin. Siellä hänet otti kirjurikseen Sir William Temple, jonka puoliso oli Swiftin äidin sukulainen. Sir William oli aikaisemmin huomattavassa asemassa toimien ottanut tehokkaalla tavalla osaa julkiseen poliittiseen elämään, mutta vietti nyt aikojaan viisaan levossa maalaislinnassaan Surreyssä, aikansa kuluksi sepitellen kirjoitelmia erilaisista aiheista. Vaikka kirjurinasema kieltämättä tarjosi tuuliajolla olevalle nuorelle miehelle aineellista turvaa ja myös tilaisuutta tutustua mielenkiintoisiin henkilöihin — niistä tuli, kuten tuonnempana näemme, Sir Williamin sisaren seuranaisen Mrs Johnsonin silloin 8-vuotias tytär Esther myöhemmin Swiftille merkittävimmäksi — oli riippuvaisuuden ja nöyryytysten tunto taaskin niin voimakas, että Swift sanoutui v. 1694 irti toimestaan ja palasi Irlantiin tarjoutuakseen evankelisen kirkon palvelukseen.

Seuraavana vuonna löytyikin häntä varten pieni palkkapitäjä kaukaa maaseudulta, Kilrootista. Swiftin siellä viettämä puolen vuoden aika on merkittävä sikäli, että hän silloin alkoi kirjoittaa ensimmäistä huomattavaa teostaan, »Tynnyritarinaa» (A Tale of a Tub), jossa paavilaisten, eutherilaisten ja kalvinistien riidat ja hulluudet esitetään vertauskuvallisesti aito satiirikon silmin nähtyinä.

Elämä syrjäisessä maankolkassa ei kumminkaan tuottanut Swiftille tyydytystä, ja kun Sir William Templekin kaipasi kirjuriansa, palasi tämä entiseen toimeensa. Sir William oli kirjallisten harrastelujensa vuoksi joutunut pahanlaiseen pinteeseen. Ranskassa 1600-luvulla aloitetun n.s. antiikkitaistelun (kiista koski muinaisaikaisten ja uudenaikaisten kirjailijain etuja) hyökylaineet olivat ehtineet Englantiin, ja Sir William oli terhakasti aloittanut kynäsodan antiikkisten kirjailijain vannoutuneena kannattajana. Pahaksi onneksi hän tuli todisteluissaan vedonneeksi m.m. »Phalaris-kirjeisiin», jotka hän, kuten moni muukin, otaksui 6. vuosisadalla e.Kr. eläneen sisilialaisen Phalaris-tyrannin kirjoittamiksi. Kun sitten eräs Templen aseenkantaja samoja väitteitä esittäessään tuli uhitellen loukanneeksi kuninkaallisen kirjaston hoitajaa ja suurta filologia Richard Bentleyä, otti viimeksimainittu täysin sitovasti todistaakseen, että mainitut kirjeet olivat karkea väärennys paljoa myöhäisemmältä ajalta ja että niistä tyylillisessäkin suhteessa täydellisesti puuttui se verraton antiikkisuus, jota Sir William Temple ja muut olivat ylistäneet.

Nyt oli Swiftin vuoro astua areenalle. Hän käsitti tehtävänään olevan tehdä naurettavaksi Bentleyn edustamaa filologista saivartelua, ja tämän tarkoituksen hänen toinen suuri satiirinsa, »Kirjojen sodasta» (The Battle of the Books), kieltämättä saavuttikin. Sir William saattoi olla tyytyväinen siihen, että ainakin naurajat olivat nyt hänen puolellaan, ja hänen kirjurinsa voi toivoa jotakin vastaavaa korvausta, esim. parempaa virkapaikkaa. Valitettavasti Sir William kumminkin kuoli jo v. 1699, ja Swiftillä ei taaskaan ollut muuta neuvoa kuin palata Irlantiin papinvirkaan.

Seuraavan vuosikymmenen aikana Swift oli linnansaarnaajana Dublinissa ja Laracorin pienen seurakunnan kaitsijana, käyden kuitenkin vähän vähä Englannissa.

Tänä kautena alkaa Swiftin suhde toiseen sukupuoleen, joka muodostui hänen elämässään varsin kohtalokkaaksi, hahmoutua jonkinlaisiin, tosin hauraisiin muotoihin. Varhaisemmilta ajoilta on tässä suhteessa tuskin mitään muuta mainittavaa kuin ne lemmenhehkuiset kirjeet, joita hän oli Kilrootista lähettänyt eräälle Mrs Waringille. Kun tämä »Värinä» nyt Dublinin-Laracorin aikana esiintyy aktiivisemmin, katkaisee Swift sangen töykeästi koko suhteen.

On otaksuttu Swiftin tunteitten jäähtymisen johtuneen uudesta kiintymyksestä. Toisen oleskelunsa aikana Templen luona Swift oli havainnut, että entinen pieni Esther Johnson oli kukoistava nuori neito, »tukka mustempi kuin korpin sulka ja kaikki kasvojen piirteet virheettömät». Swift sai tytön kaikinpuolisen kasvattamisen tehtäväkseen, ja siitä sukeutui varsin mielenkiintoinen askarrus. Opetuskielenä ei käytetty tavanomaista englanninkieltä, vaan eräänlaista leperrystä, jota he olivat viljelleet jo aikaisemmin ja joka säilyi tämän suhteen virallisena kielenä loppuun asti. Tyttö oli sitten saanut Sir Williamilta perinnöksi pienen irlantilaisen talon tuoton, ja varsin luonnollista oli, että Swift itse Irlannissa asuessaan kutsui 20-vuotiaan tuttavansa Dubliniin. Miss Johnsonilla oli alinomaisena seuranaisena eräs miss Dingley, mutta kun Swift salli poissaollessaan ystävätärten asua huoneistossaan, oli sittenkin luonnollista, että juorukellot pian pauhasivat.

Näinä vuosina Swift, jonka nimi oli alkanut tulla yleisemmin tunnetuksi, varsinkin kun hän oli julkaissut Templen teokset, toimii myös poliittisena kirjailijana ja pääsee mahtavien whig-puolueen jäsenten suosioon. Hänen poliittiset vakaumuksensa tosin eivät alun pitäenkään olleet samat kuin whigien: hän vihasi Hollantia, jonka kanssa whigit tahtoivat solmia sotaliiton Ranskaa vastaan, vastusti Skotlannin ja Englannin unionia ja eriuskolaisten kansalaisoikeusvaatimuksia ollen näissä kysymyksissä samalla kannalla kuin tory-puolue. Kun tuttavat whigit sitäpaitsi eivät voineet tai tahtoneet häntä auttaa hänen ajaessaan Irlannin kirkon asioita, oli luonnollista, että Swiftin mieli myrtyi ja että hän whigien kukistuttua v. 1710 siirtyi vastapuolueen leiriin.

Tory-puolueen miehet osoittautuivat kaikin puolin avuliaammiksi, ja Swift pääsi kaikkein vaikutusvaltaisimpien henkilöitten, ennen kaikkea ulkoasiainministerin lordi Bolingbroken suosioon. Syrjäytetyssä asemassa ollut pappismies liikkui kuin kotonaan näissä ylhäisissä piireissä, joissa häntä mainittiin tutunomaisesti Jonathanin nimellä. Swift käytti saavuttamaansa vaikutusvaltaa sekä puolueen politiikan että yleisempien harrastusten palveluksessa toimien m.m. innokkaasti kirjailijain vaikean aseman parantamiseksi pyytämättä tällöin suosia omaan puolueeseen kuuluvia enemmän kuin toisia.

Kaiken tämän julkisen toiminnan ohella on syntynyt eräs Swiftin elämäkerran ja persoonallisuuden tutkijalle verrattoman mielenkiintoinen teos, »Journal to Stella», joka tosin on vasta myöhemmin saanut tämän nimen. Sen muodostavat Swiftin Miss Johnsonille (ja Miss Dingleylle) kirjoittamat tutunomaiset kirjeet, joiden selvittelemisessä myöhempi aika on saanut nähdä suurta vaivaa, koska Swift niissäkin käyttää runsaasti ylempänämainittua lapsenkieltä. Kirjeitten erikoinen arvo johtuu siitä, että ne on kirjoitettu yksin ystävättärelle ilmeisesti edellyttäen, etteivät ne joutuisi kenenkään vieraan käsiin. Niissä Swift esiintyy tavallaan _en pantoufles_, kertoelee jokapäiväisistä pikku askarruksistaan, havainnoistaan ja haaveistaan.

Tähän aikaan Swift näyttää olleen ahkera vieras Dublinista kotoisin olevan Mrs Vanhomrighin, rikkaan hollantilaisen kauppiaan lesken luona, joka oli kahden poikansa ja kahden tyttärensä kanssa asettunut Lontooseen asumaan. Kirjeissään »Stellalle» Swift tosin mainitsee vierailuistaan, mutta sivuuttaa vaikenemalla sen seikan, että oli alkanut antaa tunteja vanhemmalle tyttärelle Hester Vanhomrighille. Tämän myöhemmin kohtalokkaaksi muodostuneen suhteen muistomerkkeinä on säilynyt asianomaisten välistä kirjeenvaihtoa, joka on vielä vaikeammin selvitettävissä kuin kirjeet Stellalle, koska näissä on tärkeimmät kohdat kirjoitettu salakielellä, sekä runoelma »Cadenus ja Vanessa» (Cadenus = Decanus = tuomiorovasti; Vanessa = Vanhomrigh). Viimeksimainitun teoksen Swift on sepittänyt vasta tuomiorovastiksi tultuaan, mutta siinä mainitut tapaukset viittaavat näihin varhaisempiin aikoihin.

Tuomiorovastiksi pääseminen ei ollut varsin vaivatonta, sillä sellaisten virkojen täyttämisestä piti huolta itse Anna-kuningatar, jonka kaikkein korkeimmassa epäsuosiossa Swift oli ollut aina jumalattoman »Tynnyritarinan» ajoilta. Vihdoin, v. 1713, Swift sentään nimitettiin P. Patrickin kirkon tuomiorovastiksi Dubliniin. Virka oli vaatimaton, mutta tarjoutuihan siinä ylenemisentoiveita. Paha onni käänsi kuitenkin jälleen asiat huonolle tolalle: kuningattaren äkillisen kuoleman jälkeen kukistuu tory-hallitus, ja whigit pääsevät uudestaan valtaan. Bolingbroke pakeni Ranskaan, ja Swift, joka yhä oli yhteydessä hänen kanssaan, tosin mitenkään toimimatta mukana hänen poliittisissa puuhissaan, ei voinut ainakaan toivoa mitään olojensa kohentumista. Viimeisinä Lontoossa viettäminään vuosina Swift liittyi jäseneksi »Scriblerus Club»-nimiseen kirjalliseen kerhoon, jonka kokouksissa hän ehkä saattoi hupaisissa keskusteluissa hetkittäin unohtaa vastoinkäymisiään. Tämä seurustelu tuli merkittäväksi varsinkin senvuoksi, että siinä nähtävästi alkoivat itää ne satiiriset ajatukset, joista Swift myöhemmin kehitteli Gulliverinsa.

Swift muutti kumminkin jo v. 1714 takaisin Irlantiin, missä sitten pääasiallisesti vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet, kahta vv. 1726 ja 1727 Englantiin tehtyä matkaa lukuunottamatta. Tuomiorovasti, jonka mielessä varmaan oli kangastellut aivan toisenlainen elämänura, joutui nyt viettämään aikojansa varsin vaatimattomissa provinssioloissa. Tosin hän oli nyt jälleen omassa kodissaan, missä Miss Johnson ja Miss Dingley toimivat emäntinä, kun sattui kutsuja, mutta ei näytä ainakaan varmalta, että Stellan ystävyys olisi kyennyt korvaamaan kaikkea, mitä oli menetetty. Ne Stellalle osoitetut kirjeet, joita on näiltä vuosilta säilynyt, sisältävät kyllä paljon kiitosta kaikesta hyvästä, sairauden aikana saadusta hoidosta, teosten puhtaaksikirjoittamisesta y.m.s., mutta tunteen hehkua niissä ei ole nimeksikään.