Part 16

Tässä kirjoituksessa esiintuo tekijä epäilyksensä kirkon oppia vastaan ijankaikkisesta kadotuksesta. Hän antaa siinä "uneksijansa", nähdessään lukemattoman joukon sieluja, synnin ja kärsimyksien piirteet kasvoissaan odottavan ijankaikkista tuomiotaan, sanovan: "Jollei taivaassa löydy täydellistä armoa, niin tahdon minä puolestani ennen olla kadotettu kuin kadottaja." Ikäänkuin vastaukseksi kuulee hän sitten äänen taivaasta: "Älkäät peljätkö, minä se olen", ja näkee kuinka kaikki nämä sielut rientävät onnellisina tuota ääntä kohti. Fredrika otaksuu autuuttoman sijan löytyvän, mutta kieltää että sielut voisivat sinne ijankaikkisesti jäädä. Kirjoitus herätti, niinkuin odotettava oli, vastustusta ja ankaraa moitetta orthodoksian puolelta, ja muutamassa lehdessä varoitettiin tekijää jouduttamasta omaa kadotustansa semmoisilla kirjoituksilla kuin puheena oleva. Toisessa kirjoituksessa, jonka Fredrika nyt tekee vastaukseksi näille tarkastuksille ja jonka hän, saatuansa kirjoituksensa takaisin sen lehden toimitukselta, jossa tarkastus oli ollut luettavana, julkaisee "Tidskrift för Hemmet'ssä" selittää hän suoraan kantansa, päätyen siihen mielipiteesen, että henki Jesuksen sanoissa on semmoinen, ettei se salli ijankaikkisen kadotuksen mahdollisuutta.

Fredrika teki vielä uusia matkustus-ohjelmia. Hänen aikomuksensa oli mennä Wenäjälle, tutustuakseen sen maan oloihin ja ihmisiin, ja kenrali Furuhjelm Suomesta oli hyväntahtoisesti luvannut seurata häntä tälle matkalle. Jo pari vuotta ennen, kesällä 1863, oli kirjailijaa odotettu Suomeen, jonka kehitystä ja kasvantoa hän uutterasti seurasi sekä sanomalehdissä että meidän kirjallisuudessamme. Kun Castrén'in tekemä Kalevalan-käännös ilmestyi, oli Fredrika Bremer ensimäisiä Ruotsissa, joka tutustui sen sisältöön. Lukiessaan jotain Suomesta ja suomalaista, tuli hän usein ulos kammaristaan, painoi kätensä rintaansa vastaan ja sanoi: "Te minun kelpo suomalaiseni." — Joku väärin käsitetty lause kirjeessä eräälle sukulaiselle Helsingissä lienee ollut syynä siihen, että hänen luultiin nyt saapuvan sinne. Lähetettiin hänelle jo vartoessa täältä sähkösanomakin: "Turhaan odottaa Aura tyttärensä tuloa", mutta saatiin sitten tietää, että vasta jonkun vuoden perästä piti kirjailijan tulla ja viipyä jonkun aikaa syntymämaassaan, matkallansa Venäjälle.

Mutta Fredrika Bremerin elämän määrä oli nyt päättynyt. Suomi jäi häneltä käymättä.

Joulu-illaksi 1865 oli Fredrika kutsunut kaikki Årstan alustalaisten lapset isoon saliinsa toisella puolen etehistä, iloitsemaan hänen kanssansa joulukuusen ympärillä. Hän jakoi heille pieniä, omia valmistamiansa joululahjoja, kertoi heille satuja, soitti heille ja leikki heidän kanssaan. Toisen puolen illasta vietti Fredrika perheen parissa alikerrassa, iloisena ja terveenä.

Seuraavana aamuna oli hän kirkossa, vilustui tällä matkalla ja sairastui heti sen jälkeen keuhkokuumeesen. Lyhyen taudin perästä sammui hänen henkensä rauhallisesti vuoden viimeisenä päivänä.