Part 6

»Asettuen siis tälle kannalle katsokaamme miltä muutamat niistä kysymyksistä näyttävät, joihin tänä iltana on kajottu. Nämä kysymykset ovat parhaasta päästä koskeneet hallitusta ja omistusoikeutta. Ja nämä kaksi tekijää näyttävät edellisten puhujain mielestä olevan ne saranat, joiden varassa kaikki yhteiskunnan edut ja pyyteet liikkuvat. Mutta siltä tasolta, jolla nyt seisomme, näemme selvästi, että on olemassa kolmas tekijä, johon verraten nuo toiset ovat kerrassaan alempiarvoiset, tarkoitan perhettä. Sillä perhe se on välittömästi toimivana voimana, kun on kyseessä lasten syntyminen ja kasvattaminen; ja tämä, kuten olemme nähneet, on yhteiskunnan tarkoitus. Perheestä siis tulee yhteiskunnan uudesti rakentamisen alkaa. Ja voimme eetilliseksi ja yhteiskunnalliseksi perus-selviöksi merkitä sen, että jokainen, joka ei ole fyysillisesti kelpaamaton, on velvollinen menemään naimisiin ja tuottamaan maailmaan vähintään neljä lasta. Ainoa kysymys on tässä kohden se, tuleeko valtion sekaantua asiain menoon ja koettaa järjestää avioliitot niin, että saatetaan yhteen ne henkilöt, joiden liiton voidaan todennäköisimmin otaksua tuottavan kelvollisia jälkeläisiä. Tähän kohtaan huomaan vanhan ajan kansojen huolettomassa tieturinylpeydessään panneen paljon painoa. Mutta, kuvaavaa kyllä, he eivät ottaneet lukuun sitä peruskohtaista vaikeutta, ettei tiedetä mitään — nykyäänkään ei tiedetä mitään, ja kuinka paljon vähemmän silloin! — niistä ehdoista, jotka ovat toivotun tuloksen saavuttamiseksi välttämättömät. Jos niitä joskus maailmassa opitaan ymmärtämään — ja tämä probleemi on, jos mikään, luonnontieteen käsiteltävä — ja jos joskus, mikä on vielä vaikeampaa, opimme tietämään, mitä seikkoja meidän on silmällä pidettävä lapsia siittäessämme ja kasvattaessamme, niin silloin epäilemättä saattaa olla toivottava, että hallitus ottaa täydellisesti järjestääkseen avioliittoa. Sillä välin meidän täytyy rajoittaa ponnistuksemme yksinkertaisempaan ja helpompaan tehtävään, parhaimman mahdollisen fyysillisen, älyllisen ja siveellisen ympäristön hankkimiseen jo syntyneille lapsille. Mutta tähän ei välttämättömästi tarvita mitään jyrkkää omistusoikeuden uudesti järjestämistä; voimme sen tehdä yksinkertaisesti kulkemalla eteenpäin sitä uraa, jolle jo olemme astuneet, sitkeästi kannattamalla asuntojen, terveydellisten olojen, ravinnon y.m.s. saattamista määrätylle korkealle tasolle. Siten voisimme alusta alkaen taata jokaiselle lapselle ainakin terveen ruumillisen kehityksen, ja tämän voisimme tehdä hävittämättä vanhempien vastuuntuntoa. Minkä valtio sen lisäksi voi tehdä, se on tehtävä kasvatuksen avulla — asian, jota tätä nykyä, en epäile sitä väittää, ei ole meidän maassa olemassakaan. Meillä on alkeellinen päähänpänttäämis- ja dressyyrijärjestelmä, niiden hengettömien ihmiskoneitten johtama, joita se itse on valmistanut; väliaste, jolla pääasiana ovat urheiluharjoitukset ja vanhat kielet, ja jota johtavat säätyläis-harrastelijat; ja yliopistojärjestelmä, joka — no niin, josta en voi tyynesti puhuakaan. Tahdon vain viitata siihen, että uuden sukupolven silmissä lasten hankkiminen ja kasvatus ovat yhteiskunnan kaksi peruspylvästä. Kaikki muut kysymykset, omaisuutta ja hallitusta koskevatkin, ovat toisarvoisia; ja ainoastaan toisarvoisina niitä voidaan käsitellä menestyksellisesti. Ottakaamme esim. omaisuus. Siihen nähden meillä ei ole mitään ennakkouskoa, ei sosialistista eikä sosialisminvastaista. Meidän kannaltamme katsoen omaisuus on vain työase ihmisten tuottamista ja täydellisentämistä varten. Palveleeko se tätä tarkoitusperää paremmin yksityisten vai valtion vai osaksi toisten osaksi toisen hallitsemana, se on meistä avoin kysymys, joka on ratkaistava kokeilun avulla. Emme näe mitään periaatetta toisella emmekä toisellakaan puolella. Omaisuus ei ole mikään oikeus eikä velvollisuus eikä erikoisetuus, ei yksilöjen eikä yhteisön. Se on pelkästään ja yksinomaisesti, samoin kuin kaikki muu, syntyjen sarjan toimintamuotoja. Oli se kenen hallussa tahansa, hoidettiin sitä kuinka tahansa, sillä on ainoastaan yksi tarkoitus: turvata jokaiselle syntyneelle lapselle riittävä määrä fyysillisiä hyödykkeitä, ja parempilahjaisille kaikki, mitä he kasvatukseen nähden tarvitsevat kyetäksensä suorittamaan tehokkaasti korkeammat yhteiskunnalliset velvollisuudet.

»Ja samoin kuin omaisuus on pelkkä keino, samoin myös hallitus. Meitä uuden sukupolven ihmisiä ei mikään niin hämmästytä ja tympäise, kuin se suuri arvo, minkä poliitikot antavat kaavasanoille, jotka aikoja sitten ovat menettäneet kaiken sen merkityksen, mikä niillä mahdollisesti joskus on ollut. Kansanvaltaisuus, edustuslaitos, luottamus kansaan y.m.s. — kaikki se on meistä joutavinta suunpieksämistä. Onhan tunnettu asia — niillekin tunnettu, jotka enimmin näillä lauseparsilla toimielevat — ettei kansa hallitse itseään, ettei se voi hallita itseään ja että, jos se voisi, siitä tulisi suuri sekasotku. Totuus on, että elämme poliittista elämäämme perintäkäsityksen nojassa, mikä syntyi aikoina, jolloin hallituksella tarkoitettiin luokkahallitusta, jolloin yksi henkilö tai muutamat harvat valtion nimessä käyttivät kaikkia muita omaksi hyödykseen ja jolloin sentähden oli ehdottomasti välttämätöntä panna vallanpitäjiin vaikuttamaan joukkojen raaka ja älytön paino. Koko kansanvaltainen liike oli, vaikka se pukeutuikin positiiviseen älylliseen muotoon, itse asiassa tarkoitusperältään kielteinen. Se merkitsi pelkästään: emme tahdo että meitä käytetään muiden hyödyksi. Mutta se päämäärä on tätä nykyä saavutettu. Ei ole pelkoa siitä, että hallitus ketään sortaa; [Englannissa!] ja tulevaisuuden ainoana probleemina on, kuinka saada hallitus tehokkaaksi. Mutta tehokkaisuus, se on varmaa, ei ole koskaan saavutettavissa kansanvaltaisuuden koneistolla. Meillä täytyy, kuten Allison aivan oikein vaatii, olla asianomaisesti harjaantuneita ja asianymmärtäviä henkilöitä. Kuinka nämä on hankittava, se kysymys koskee yksityisseikkaa, tosin epäilemättä tärkeätä yksityisseikkaa; ja se on niitä, jotka uuden sukupolven on ratkaistava. Hallitusta, sitä ihmiset joka tapauksessa kaipaavat. MacCarthyn kuvittelema anarkia on — niin, jos hän suo anteeksi että sen sanon — se on tuskin hänen älykkyytensä arvoinen. Ette voi järjestää yhteiskuntaa, yhtä vähän kuin voitte kehrätä puuvillaa, pelkästään luonnon valon ja hyvän sydämen avulla. MacCarthy erehtyy kokonaan hallituksen luonteen suhteen, jos hän luulee sen ytimen olevan pakon. Sen ytimenä on johto. Ja, oli hallituksen muoto mikä tahansa, johto pidätetään viisaille tai on heille pidätettävä. Viisasta johtoa tulevaisuuden sukupolvet vaativat, ja meidän asiana on pitää huolta siitä, että ne sen saavat.

»Näin olen lyhyesti esittänyt sen sosiaalisen ja valtiollisen näkökannan, jonka luulen olevan tulevaisuuden. Ja syy, minkä tähden niin ajattelen, on, että se näkökanta perustuu tieteeseen. Se se erottaa uuden sukupolven kaikista muista. Tähän asti ovat maailman asioita johtaneet intohimo, itsekkyys, tunne, uskonto, mikä muu tahansa, mutta ei harkittu tieto. Se järjestys on hallinnut ihmiskunnan koko historian; mutta nyt sen loppu on käsissä. On kyllä totta, että vanhat vaikutteet ovat yhä elossa, vieläpä näyttävät olevan ylinnä. Meillä on tänä iltana ollut runsaita todisteita niiden näennäisestä elinvoimasta. Mutta niiden alla kasvaa tieteen rehevä taimi. Se on jo höllentänyt niiden juuret, ja vaikka ne vielä näyttävät kantavan kukkasia, nämä lakastuvat silmiemme edessä. Niiden sijalla tulee pian näkyviin se uusi ja loistava kukka, jonka ilmestyminen päättää ja alottaa kehityskauden. Tuota katomaista ei mikään saa lykkääntymään. Meidän ei tarvitse huolehtia eikä kiirehtiä. Meidän on vain hiljaa tehtävä perustamistyötä. Kaupunki, se on totta, näkyy kohoavan meidän vaivannäöstämme erillään. Siellä, matkan päässä, ovat upeat rakennukset, siellä muuraajain, kirvesmiesten, koneenkäyttäjäin hälinä. Mutta katsokaa! Koko rakenne järkkyy ja värisee kasvaessaan. Taloja sortuu yhtä nopeasti kuin ne rakennetaan, perustuksia vajoaa, torneja laskeutuu, kupoleja ja huippuja romahtaa maahan. Koko historia on unikaupungin rakentamista, kaupungin, joka on yhtä haaveellinen kuin tuo muinainen lintujen kaupunki, [Aristophaneen »Nephelai» komediassaan kuvaama »Pilvikäkelän» kaupunki.] häälyväinen kuin auringonlaskun pilvet. Eikä kummaakaan. Sillä se on hiekalle rakentamista. On ainoastaan yksi kallioperustus, ja sen laskee tiede. Odottakaamme! Meidän luoksemme tulevat ennemmin tai myöhemmin kansa ja rakennusmestarit. Meille ne alistavat ne suuret pohjapiirustukset, joita niin turhaan ovat koettaneet toteuttaa. Me lausumme ratkaisevan sanan niiden mahdollisuudesta, niiden tarkoituksenmukaisuudesta, vieläpä niiden kauneudestakin. Caesarin ja Napoleonin sijalle astuvat Comte ja Herbert Spencer; ja Newton ja Darwin ovat Platonin ja Thomas Aqvinolaisen tuomareina.»

ARTHUR ELLIS, Sanomalehtimies.

Tähän hänen puheensa päättyi. Hänen istuutuessaan pistettiin käteeni Ellis'in lähettämä kirjelippu, jossa hän pyysi lähimmän puheenvuoron. Suostuin mielelläni, sillä vaikka muutamat meistä pitivät häntä köyhkäisenä, hän ei ainakaan ollut koskaan ikävä. Hänen päivettynyt ihonsa, hänen vaalea kihara tukkansa ja hänen sinisten silmiensä säteily tekivät miellyttävän vaikutuksen, kun hän nousi ja kuuden jalan pituudestaan katsoi meihin alas.

»Sepä totta tosiaan merkillinen havainto», näin hän alotti, »että isillä on lapsia ja lapsilla isät! Minua ihmetyttää vain, mitenkä maailma on tullut toimeen kaikki nämä vuosisadat sitä tietämättä. Se näyttää niin ilmeiseltä, nyt kun se on todettu. Mutta sellaisia suuret totuudet tietenkin ovat; niinpian kuin ne on julistettu, ne näyttävät olleen aina tuttuja. On mahdollista, juuri siitä syystä, että monikin on antamatta Wilsonin julistamalle totuudelle täyttä arvoa, unohtaen, että on neron etuoikeus lausua ensin selvästi ilmi, mitä jokainen on hämärästi tuntenut. Emme saisi olla kiittämättömiä; mutta kenties meidän on silti velvollisuus olla varovaisia. Sillä suuret aatteet luonnollisesti johtavat käytännöllisiin toimenpiteihin; ja siinä kohden näen vaikeuksien nousevan. Tosiasiallisesti Wilsonin esitys, jos ymmärrän häntä oikein, tietää sen, että meidän tulisi avata elämän portit niin avaroiksi kuin mahdollista, ja hankkia niille, jotka niistä astuvat luoksemme, niin viihtyisä olo kuin suinkin. Minä kuitenkin arvelen, että meidän tulee olla sangen varuillamme tehdessämme jotakin sen suuntaista. Tosin tiedämme kovin vähän syntymättömien oloista. Mutta pidän hyvin todennäköisenä että he, samoin kuin kansantaloustieteilijäin selityksen mukaan työväki, muodostavat maailmankaikkeudessa yhtenäisen, liikkuvaisen joukon, joka pyrkii painumaan sinne, mihin pääsö on vapain ja missä ehdot ovat edullisimmat. Ja pelkäisin kovasti vetää tähän kiertotähteen suhteettoman runsaasti niitä, jotka kenties voisimme sanoa maailmankaikkeuden työttömiksi, tarjoamalla heille keinotekoisesti parempia ehtoja, kuin muualla on saatavissa. Sillä sehän, kuten tiedätte, tekisi tyhjäksi tarkoitusperämme. Aiheuttaisimme vain kansanvaelluksen, niin sanoaksemme, syrjäisiltä ja maaseutu-paikkakunnilta, Marsista tai kuusta, tai mikä se paikka onkaan; ja hätää ja hankaluutta olisi maan päällä enemmän kuin koskaan. Ainakin vaatisin, ja uskon Wilsonin olevan siinä kohden samaa mieltä minun kanssani, jotakin asianmukaista kelvollisuudentodistusta. Enkä ilmoittaisi liian laajalle, mitä meillä on tekeillä. Oli miten oli, muiden kiertotähtien täytyy vastata omista syntymättömistään. Enkä käsitä, miksi meistä pitäisi tulla jonkunmoinen maailman kaatopaikka jokaista varten joka saattaa luulla pääsevänsä paremmille päiville siirtymällä maapallolle. Tästä syystä, ynnä muistakin, en avaisi porttia liian avaralta. Ja kenties voisimme, tätä seikkaa silmällä pitäen, vielä sallia muutamien jäädä naimatta. Ainakaan en tahtoisi, luulen ma, mennä sen kauemmas kuin sakon säätämiseen niskoittelevien vanhainpoikain maksettavaksi. Wilson luultavasti mieluummin säätäisi toistetusta rikkomuksesta vankeutta, vieläpä uppiniskaisuudesta kuolemanrangaistuksenkin. Tunnustan, etten siinä kohden ole oikein jäävitön tuomari, koska itse varmaan joutuisin ankaramman rankaisun alaiseksi. Kuitenkin, kuten sanottu, tahtoisin, yhteiskunnan yleisiä etuja silmällä pitäen, terottaa mieliin varovaisuutta ja tarkkaa harkintaa. Ja tämä on kaikki, mikä minulla tällä hetkellä on sanottavana tästä erittäin mielenkiintoisesta asiasta.

»Toinen kohta, mikä Wilsonin huomautuksissa tehosi mieleeni, ei tosin ollut niin uuden uutukainen kuin havainto että isillä on lapsia; mutta se oli laatuaan yhtä tärkeä. Tarkoitan sitä tieteellisen pätevyyden nojalla julistettua tietoa, että ihmiskunta todella, niinkuin niin usein on arveltu, edistyy. Nyt voimme otaksuttavasti pitää asian todistettuna; sillä eihän Wilson muuten olisi sitä julistanut. Ja olemme siis siinä asemassa, että voimme osapuille määritellä mitä edistys on. Tähän olen kenties pätevämpi kuin itse Wilsonkin, koska minulla on ollut tavattoman runsaasti tilaisuutta matkustaa ja olen koettanut käyttää sitä tilaisuutta vapautuakseni ennakkoluuloista. Uskon voivani täysin puolueettomasti arvostella eri maiden ihanteita ja varsinkin Uuden maailman ihanteita, joiden otaksun hallitsevan tulevaisuutta. Koettaessamme arvioida mitä edistys merkitsee, emme voi luullakseni tehdä mitään parempaa kuin kuvaella Yhdysvaltain sivistyksen. Sillä sitä kuvattaessa kuvataan koko tulevaisuuden sivistys. Mitä näet Amerikka on, sitä meidän siirtomaamme ovat tai siksi tulevat; ja mitä siirtomaamme ovat, sen mekin voimme toivoa saavuttavamme, jos teemme asianomaiset uhraukset valtakunnan yhteyden säilyttämiseksi. Tarkastakaamme siis, mimmoinen objektiiviselta kannalta katsoen tämän meidän edistyvän maailmamme tulevaisuus oikeastaan on.

»Kenties on kuitenkin parasta että, ennenkuin ryhdyn erittelemään amerikkalaisten henkisiä ihanteita, teen vähän selkoa heidän maastaan. Sillä vaikuttaahan, kuten kaikki tätä nykyä tiedämme, ympäristö arvaamattomassa määrässä luonteeseen. Katselkaa siis Amerikan mannerta. Kuinka yksinkertainen se on! Kuinka leveä! Kuinka laaja! Kuinka suuripiirteinen! Rantakaistale, vuorijono, tasanko, toinen vuorijono, toinen rantakaistale! Siinä kaikki! Asettakaa sen rinnalle Europan monimutkaisuus, sen symmetrian puute, sen vaihtelevaisuus, epäsäännöllisyys, epäjärjestys ja oikullisuus! Jo molempien maanosien maantieteellinen laatu viittaa niiden sivistysten erilaisuuksiin. Toisella puolen yksinkertaisuus ja laajuus, toisella soppien ja loukkojen vaihtelua; siellä suunnattomat joet, äärettömät metsät, loppumattomat tasangot, muutamien harvojen laajojen muotojen määrätön toistanta; täällä ällistyttävät vivahdukset, uutuudet, yllätykset, järkytykset, sanalla sanoen eroavaisuudet, jotka jo johtavat mieleen erikoisuuden. Fyysillisiltäkin piirteiltään Amerikka on ko'on eli paljouden (kvantiteetin) maa, Europpa taas laadun (kvaliteetin) maa. Ja niinkuin maa, niin sen tuotteetkin. Kuinka suuret Amerikan hedelmät ovat! Kuinka pitkät sen puut! Kuinka suunnattomat sen osterit! Mitä Europalla on siihen verraten? Pelkkää muotoa ja tuoksua, pelkkää kauneutta, hienoutta, suloa! Tekisi mieli sanoa, että Amerikka on suuren taiteilijan viimeinen teos — tietäväthän geologit toden totta kertoa, että se on nuorin maanosista —, syntynyt ikäkautena, jolloin hän oli alkanut toistaa itseänsä, laaja, summittainen, impressionistinen, rohkea tyhjässä avaruudessa, kun sitä vastoin Europpa näyttää edustavan hänen praerafaelilaista aikakauttaan yksityiskohtain runsaudessa, henkilöiden, pukujen, arkkitehtuurin, maiseman moninaisuudessa, jyrkästi vastakohtaisissa väreissä ja yksilöllisen muodon pienois-tarkkuudessa.

»Ja niinkuin maat, niin niiden sivistyksetkin. Europpa on luokkien koti, Amerikka kansanvaltaisuuden. Kansanvaltaisuudella en tarkoita pelkkää hallitusmuotoa — siihen nähden tietenkin Amerikka on vähemmän kansanvaltainen kuin Englanti; tarkoitan sitä hengen kantaa, joka vaatii ja synnyttää erotuksettomuutta. Erotuksettomuutta sanon, mieluummin kuin tasavertaisuutta, sillä tämä sana on harhaan viepä, se kun voi näyttää tietävän, esimerkiksi, yhteiskunnallista ja taloudellista oloehtojen yhtäläisyyttä, jota ei ole Amerikassa enempää kuin Europassakaan. Valtiollisesti yhtä hyvin kuin yhteiskunnallisesti Amerikassa vallitsee plutokratia (rikkauden valta); sen kansanvaltaisuus on henkistä ja älyllistä laatua, ja sen ytimenä on kaikkien ylemmyyksien kieltäminen, paitsi rikkauden. Sellaisia ylemmyyksiä (tai etevämmyyksiä) tuskin onkaan olemassa Atlantin takana. Siellä joka mies on älykäs, jokainen on toimikykyinen, jokainen tarmokas; ja koska nämät ovat heidän ainoat ominaisuutensa, niin ne ovat ainoat joita mielivät ihaella. Kuinka toisin Europassa! Kuinka lukemattomat ja mieltä hämmentävät ovatkaan siellä eroavaisuusasteet! Mitä tosin kieli- ja rotuerotuksiin tulee, emme liene niistä kokonaan vastuunalaisia; mutta olemme niihin lisänneet esiintymistapojen, tuntemisen, tajuamisen, älyllisen käsityksen ja henkisen ymmärtämyksen eroavaisuuksia, jotka lännen yksinkertaiselle ja avaralle tietoisuudelle ovat tuntemattomat. Sanalla sanoen: sen kouraantuntuvan ja peräti luonnollisen mittapuun lisäksi, jona rikkaus on, olemme keksineet toisia, kouraantuntumattomia ja luonteeltaan keinotekoisia; ja niin nopeasti kuin niiden saattaakin olla määrä kadota ihmiskunnan edistyessä ja lännen vaikutuksen levittäessä valtaansa itään, ne kuitenkin vielä ovat olemassa ja antavat meidän elähtäneelle sivistyksellemme ylimysvaltaisuuden, s.o. kastijärjestelmän, leiman. Kaikessa tässä näemme, kuten olen huomauttanut, ympäristön vaikutuksen. Vanhan maailman ihmislaji omaksuu, valtameren toiselle puolelle istutettuna, uuden kotimaansa tunnusmerkit. Riisuen yltään keinotekoiset erotukset se ilmaisekse ylpeässä yksinkertaisuudessa, leveänä kuin tuon uuden kotimaan tasangot, ryöppyisenä kuin sen virrat, muodottomana kuin sen vuoret, epäkypsänä kuin sen hedelmät.

»Muodostaessaan siten itsensä uuden maailman kuvaksi amerikkalaiset ovat kuitenkin katsoneet voivansa käyttää edukseen sellaisia menneisyyden saavutuksia, jotka saattavat olla heille hyödyksi heidän uudessa tehtävässään. He ovat hyljänneet meidän ihanteemme ja mittakaavamme; mutta he ovat lainanneet meidän pääomamme ja meidän keksintömme. He ovat siten voineet — ja se on jotakin maailmanhistoriassa ennen tuntematonta — heti alusta ryhtyä taisteluunsa luontoa vastaan valmiiksi taotuilla aseilla. Niistä aineellisista tuloksista, joita he siten ovat kyenneet saavuttamaan, minun on sitä tarpeettomampi puhua laajalti, koska he itse pitävät huolta siitä että saamme niistä niin täydelliset tiedot. Mutta saattaa olla mielenkiintoista panna merkille eräs tärkeä heidän henkisessä elämässään ilmenevä seuraus, joka yleensä on jäänyt tarkastajilta huomaamatta. Amerikka saa kiittää Europpaa siitä, ettei se ole koskaan seisonut voimatonna luonnon edessä; siksi se ei koskaan ole tuntenut pelkoa; siksi se ei ole koskaan tuntenut kunnioitusta; ja siksi se ei ole koskaan kokenut uskontoa. Saattaa näyttää eriskummaiselta kun lausutaan sellainen väite puritaanisien jälkeläisistä; enkä ole unohtanut että Amerikka on lahkojen maa, Joseph Smith'in seuraajista rouva Eddyn kannattajiin asti. [Joseph Smith'in seuraajat = mormonit; rouva Eddyn kannattajat = n.s. Christian Science'n tunnustajat.] Mutta juuri sellaiset ilmiöt valaisevat väitteeni. Kansa, joka tuntisi mitä uskonto on, europpalaisessa merkityksessä, kansa, jonka juuret olisivat kasvaneet maaperässä, minkä ovat muodostaneet henkiset taistelut, peikkoja vilisevien metsien tai Niilin-viereisten hieta-aavikkojen kiusaukset ja ihmenäyt, keskiyöstä alkavat valvonnat, lihan ruoskinnat, aavain katedraalien valitusveisuut ja juhlallisesti värilliseen valoon kiedotun ehtoollisleivän ihme — sellainen kansa ei olisi koskaan omaksunut 'Kristillistä tiedettä' uskontona. Ei! Uskonto on Amerikassa juureton loiskasvi. Ne kysymykset, jotka ovat pitäneet Europan mielet vireillä hamasta sen historian aamusarastuksesta asti, joista se on taistellut rajummin kuin vallasta ja vapaudesta, joiden vuoksi se on paastonnut erämaissa, tuntenut kuoleman tuskia kammioissa, kärsinyt ristinpuussa ja roviolla, joiden vuoksi se on uhrannut rikkautta, terveyttä, elämän mukavuutta, älyä, elämää, kysymykset, jotka koskevat maailman tarkoitusta, sielun alkuperää ja päämäärää, kuolemantakaista elämää, jumalan olemassaoloa ja hänen suhdettaan maailmankaikkeuteen — ne ovat Amerikan kansalle yksinkertaisesti olemattomia. Ne ovat heille yhtä käsittämättömät kuin pallo on 'Pintamaan' asukkaille. [»Pintamaa» (»Flatland»), oletettu maa, jossa kolmesta ulottuvaisuussuunnasta muka tunnetaan vain ne kaksi, jotka muodostavat tasapinnan.] Koko se ulottuvaisuussuunta on heille tuntematon. Heidän terve ja roteva älynsä rajoittuu tämän maan olioihin. Heidän uskontonsa, jos heillä sitä on, — on, sen nimen mukaan jonka he, luullakseni, sille antavat, 'raitismielisyyttä'. Tämä raitismielisyys on siinä, että ollaan välittämättä mistään, mikä voisi herättää epäilyksiä olemisen arvosta ja siten ymmärrettävästi lamauttaa toimeliaisuuden. 'Syökäämme ja juokaamme' he sanovat reippaan ja vankan uskon vilpittömyydessä, jättäen joutavana ja epäraittiina sikseen tuon mieltä masentavan jatkon: 'sillä huomenna meidän on kuoltava'. Tosiaankin! Mitä kuoleman on tekemistä 24:kerroksisten rakennusten, maailman nopeimpien junien, meluisampien kaupunkien, hääriväisimpien ihmisjoukkojen kanssa, ylipäätään suurimman, erinomaisimman ja kiihtyneimmän kanssa kaikesta mikä on olemassa? Amerikka on heittänyt uskonnon; ja koska Europan historiassa uskonto on ollut kaiken muun pohjana, Amerikka on sen mukana heittänyt koko Europassa kehittyneen henkisen elämän järjestelmän. Kirjallisuutta, esimerkiksi, ja taidetta ei ole olemassa Atlantin tuolla puolen. Tiedän kyllä, että Amerikassa kirjoitetaan kirjoja ja maalataan tauluja. Mutta amerikkalaisten kirjat eivät ole kirjallisuutta eivätkä heidän maalauksensa taidetta, paitsi mikäli ne edustavat himmeätä europpalaisen perintäkehityksen varjoa. Tosiamerikkalainen henki ei tiedä mihin niitä käyttää. Ja joskin siellä — niinkuin täytyy silloin tällöin tapahtua 80 miljoonan väestön keskuudessa — joskus syntyy henkilö, jolla on taiteilijan vaistot, niin hän työntyy auttamattomasti Europpaan. Sieltä hän saapi kasvatuksensa ja innoituksensa, ja siellä yksin hän voi elää, havaita ja luoda. Että asian luonnosta täytyy olla niin, on ilmeistä, kun muistamme että taiteen henki on omaa etua pyytämätön havaitseminen, kun sitä vastoin Amerikan henkenä on himokas voiton haenta. Olen kyllä huomannut, että amerikkalaiset luulevat voivansa tuottaa kirjallisuutta ja taidetta niinkuin tuottavat kivihiiliä ja terästä ja polttoöljyä, käyttämällä tarkoituksenmukaisesti älyä ja pääomaa; mutta siinä he tekevät itselleen vääryyttä. Ne ominaisuudet, jotka ovat tekemäisillään heitä maailman herroiksi, vaikuttavat sen, että he eivät kelpaa vähäpätöisempiin ja vähemmän vakaviin pyrkimyksiin. Tulevaisuus on heille hissien, puhelimien, voimavaunujen, lentokoneiden valtakunta. Älkööt turhaan, kuluneiden perintäoppien eksyttäminä, kääntäkö huomiotansa taaksepäin, europpalaisten vanhaan taivaan valtakunnan unelmaan. 'Excudent alii' sanokoot; 'Europalle jääköön kirjallisuus ja taide; tu regere argento populos, Morgane, memento, Amerikka hallitkoon maailman trusteilla ja renkailla'.

[Excudent alii = muut tulevat muovailemaan; tu regere argento populos, Morgane memento = sinä Morgan, muistaos hallita kansat rahalla. Viittaus Vergiliuksen tunnettuihin sakeisiin (Aeneidi VI, 847 seur.):

Excudent alii spirantia mollius aera, credo equidem, vivos ducent de marmore voltus, orabunt caussas melius caelique meatus describent radio et surgentia sidera dicent: tu regere imperio populos, Romane, memento — hae tibi erunt artes — pacisque imponere morem, parcere subjectis et debellare superbos.]