Part 7

Kohta sen perästä tuli hän itse hänen pöytäänsä tuoden tarjottimen, jolla oli leivoksia ja pullo portteria: -- "Elkää ostako vaatteitanne täältä, teitä vaan petettäisiin täällä ... ainoastaan Simpson et Comp:sta vastapäätä ... vaan elkää maksako! -- antaa hänen lähettää lasku minulle!"

Hän katosi taas; vaan Rejer ei lähtiessään ravintolasta laiminlyönyt tervehtiä häntä nyökkäyksellä, joka merkitsi samaa kuin: lämmin kiitos neiti!

Simpson et Comp:illa varustautui hän kaikilla mitä tarvitsi.

Kysyessään seuraavana päivänä miss Lizzyltä laskua, sanoi tämä sen olleen hyvin kohtuullisen, niin että hän oli maksanut sen ja kirjoittanut hänen nimelleen kirjaan; vaan hänellä ei nyt juuri tällä hetkellä ollut aikaa kirjoittaa sitä siitä -- "joll'ei hän nimenomaan sitä vaatisi" -- hymyili hän.

Ei, Rejer ei vaatinut! -- Hän oli merkillisen sievä ja hieno, tuntui Rejer'istä. Sitten meni Rejer hänen tykönsä, kiitti ja pahoitteli ett'ei voinut tehdä mitään vastapalvelusta hänelle.

"Elkää sanoko niin," -- vastasi hän hiljaisesti hymyillen -- "minulla ja sisarellani on semmoinen halu päästä teaatteriin katsomaan 'Merirosvo Jekinsiä' ja 'Luisianan mustaa seuraa;' vaan meillä ei ole ketään seurakumppalia ... mutta semmoisen kanssa ... kuin te -- olisi se ihan toista!..."

Rejer oli kuin pilvistä pudonnut siitä, että oli saanut tekemistä niin hienon miss'in kanssa tavallisessa merimiesmajassa! -- vaan elämähän tarjoaa niin suurta vaihtelevaisuutta, sitä saa ulkomailla kokea ... niin uskomattoman erilaisia suhteita!

Iltasella tuli hauskaa, ensin teaatterissa ja sitten ravintolassa, jossa söivät illallista. Olihan luonnollista, ett'ei Rejer päästänyt käsistään kunniaa saada maksaa kaikki -- jossa hänellä oli kova vastus, kun sisarukset pitivät mahdottomana ottaa vastaan semmoista uhrausta niin "ihan vennon vieraalta."

Miss Lizzy ehdoitteli kuitenkin, että saisi maksaa toistaiseksi laskun; hän ei tahtonut, että Rejer'iä petettäisiin... Muukalaiset olivat aina vaarassa siinä suhteen ... ja "hänhän oli tilienhoitajatar viraltaan!" -- lepersi miss katsoen lempeästi häntä silmiin, maksaessaan ja kirjoittaessaan maksunsa pieneen sievään muistikirjaan.

Kieltämättä hänen itsetuntoaan kutkutti saada niin pitkällisen alennuksen perästä istua vertaisena niin hienojen naisten rinnalla!

Muutamia iltoja sen perästä, kun he kävelivät värilyhtyjen valossa huvipaikalla "Great Hudson," huomasi hän äkkiä göteporilaisen, joka myöskin kuljeskeli Alert'ilta eronneena ilman paikkaa ja joka nyt rupesi omituisesti hullunkurisen näköiseksi sekä antoi merkkiä hänelle:

"Tuhattulimmaista" -- kuiskasi hän pikaisesti ohikulkiessaan ruotsiksi -- "Lizzy Pump! ... kääri purjeesi ... poika!"

Rejer loi häneen vihasta säkenöitsevän katseen ja meni eteen naisten kanssa.

"Nosta ankkuriköysi ja päästä liikkeelle! -- Hai-kalan kidasta ei kukaan pääse elävänä! Häpeää ... häpeää ... sinä."

Enempää ei Rejer kiireessään kuullut... Vaan nukuttuaan yönsä pyysi hän seuraavana aamuna laskunsa.

"Heti, mr Juhl!" -- vastasi miss Lizzy ystävällisesti ja katsoi häneen raukeasti -- "olin juuri eilen kirjoittamassa sitä."

Hän kääntyi pulpettiinsa ja alkoi selailla kirjoja ja tehdä muistiinpanoja.

Tiskillä tuli yhä kiireempi... Majamestari tahtoi koko joukon laskuja, ja parvi likaisia miehiä tuli sisälle.

Hänen täytyi myöntää itsekseen, että miss Lizzyn hyväntahtoisuus oli kokonaan karkoittanut hänen epäilyksensä.

"Kuulkaas, mr Juhl," -- hymyili hän ja silmäili arvokkaasti työtään -- "ettekö voisi odottaa vähän, niin tekisitte minulle suuren hyväntyön.... Tänne on tullut niin monta Paddya (irlantilaista) Corkista, jotka pitää toimittaa selville."

Huone vilisi todellakin irlantilaisista. "Jos saan laskuni valmiiksi kello kolmeen, olen tyytyväinen, miss!"

Kiitokseksi sai Rejer lempeän, hiljaista tuttavuutta osoittavan hymyilyn... "Ja sitten tulee teidän pitää vaari kapineistanne, ne eivät ole varmassa säilössä täällä tänään!" kuiskasi hän pikaisesti; oli mahdoton huomata hänen liikuttavan huuliaan, ja hän seisoi taas heti pulpettinsa ääressä ja kirjoitti.

Rejer tunsi omantunnon nuhteita; hän ei ollenkaan toivonut neiden saavan sitä käsitystä, että hän olisi vastannut hänen ystävällisyyteensä ja luottamukseensa halpamaisella epäluulolla.

Puolenpäivän aikaan julistettiin suurella melulla se tieto, että "Pearl of Ocean," lähtevä Bahiaan, on satamassa valmiina nostamaan ankkuria ja tarjosi tavattomia hyyryjä ... ja merimiesolento tuli ja löi Rejeriä olkapäähän, selittäin ett'ei semmoista tilaisuutta enää olisi tarjona! Laivalla oli kaikki niin hienosti kuin tanssisalissa... Jos Rejer tahtoisi, tekisi hän heti sopimuksen hänen puolestaan! Kapteeni oli jo ollut siellä tiedustelemassa luotettavaa väkeä...

Rejer kiitti puolestansa; -- jos hän tahtoisi ottaa hyyryä, olisi hän mies tekemään sen itse! "No, niinkuin hyväksi näette!" -- sai hän hieman äreästi vastaukseksi.

Merimiesmajan isäntä oli syystä tai toisesta taas herättänyt hänen epäluulonsa, ja kello kolmen lyönnillä oli Rejer taas tiskin ääressä; hänellä oli tavaramyttynsä valmiina kädessään:

"Ja nyt minun laskuni, miss!"

"Oo, sen olin ihan unhottanut ... huomenna..."

"Nyt heti, saanko pyytää, -- jos mieli saada siitä maksua!"

Hän tuijotti raukeasti häneen ja soitti kellonnuorasta... "Sano mr Pumpille, että mr Juhl tahtoo suorittaa laskunsa!" Hän jatkoi kirjoittamistaan.

Tultuaan otti mr Pump häneltä muistiinpanot ja laskut pulpetilta ja alkoi kirjoittaa ja laskea mitä tarkimmalla huolellisuudella; hän ei pitänyt kiirettä ja tarkasti varmuuden vuoksi useampia kertoja jokaista eri menoa... Vihdoin kohosi hänen muhkea vartalonsa tiskin äärestä:

"Olkaa hyvä, mr Juhl!... Kolmekahdeksatta dollaria viisiseitsemättä centtiä!..."

"Mitä? ... mitä tämä tietää! -- Viidestä päivästä?"

"Olette varustautuneet uusilla vaatteilla, mr Juhl, -- hattu neljä dollaria, liivit viisi, kaulaliina ja liinansolmu neljä ... Saappaat kuusi ja tässä hiukkanen kunniavelkoja huvituksista Montrealissa... Maksuja naisten puolesta... Tehkää hyvin ja lukekaa!... Meno menolta... Rohkenen vakuuttaa niiden olevan oikein. Itsekin myönnätte sen."

Rejer seisoi lasku kädessä... Kolmekahdeksatta dollaria! -- Viisitoista dollaria enemmän kuin hänellä oli rahaa! -- kuukauden hyyry kuin tuulen puhallettu jokaisesta päivästä, -- ja vielä pari kolme kaupan päälliseksi! -- Tässä täytyy olla peijausta, hävytöntä peijausta! -- Hän loi vihaisen katseen miss Lizzyyn, vaan tämä seisoi niin rauhallisena ja kylmänä, ett'ei Rejer voinut torjua epäluuloaan... Eihän hän tuntenut hintoja täällä!

Hän oli siinä kiusallisessa asemassa, jolloin ei tiedetä, pitäiskö olla kohtelias vai raivoisa... Joll'ei muuta niin täytyy hänen saada lasku vähennetyksi viidellätoista dollarilla...

"Se on ihan tavaton lasku, mr Pump! ... vaan olkoon menneeksi! vähentäkää viisitoista dollaria, niin tulee paraiksi kahdeksankuudetta, kaikki mitä minulla on!"

"Mahdotonta, mr Juhl! -- siinä ei ole centtiäkään liikaa!"

"Mr Juhl on ollut niin kohtelias ja ruvennut maksamaan minun ja sisareni edestä ... tahtoisin kernaasti maksaa osani!" -- sekaantui Lizzy puheesen lauhkeasti.

Viimeinen muistutus saattoi Rejerin kunniantunnon kuohumaan.

"Kiitos miss! -- vaan mihin olen sokeasti hyökännyt, niin saanen myöskin itse kavuta siitä ylös... Mr Pump!" -- hän kääntyi äkkiä tämän puoleen... "Minulla on ainoastaan kahdeksankuudetta dollaria taskussani; ettekö tahtoisi auttaa minua myömään uusia vaatteitani, niin..."

Mr Pump käänsi ainoastaan raskassoutuista ruumistaan ja nyökäytti päätään parille henkilölle, joiden lakin ympärillä oli kultapunonaiset ja jotka istuivat nauttimassa tilauksiaan ihan viereisen huoneen oven poskessa.

"Mr Fearwather 'The Pearlin' ensimmäinen perämies: istuu juuri tuolla sisällä tarjoamassa hyyryä; hän tarjoo mitä tahansa tuommoisesta miehestä kuin te, mr Juhl ... tavattomia hyyryjä..."

Mr Fearwather astui sisään, tanakan kolmannen perämiehensä seuraamana.

Rejer oli pulassa sekä kunniavelasta että muusta! Tässä ei enää ollut kysymyksessä tahtoiko hän tai ei. -- Elämä "The Pearlilla" oli kuin hienossa ravintolassa, sanoi hän, ja rahaa korvia myöten!

"Pretty fellow, the norseman! meidän täytyy laivalle tällä hetkellä, my boy!"

Kadulla tapasivat he göteporilaisen.

"Viisikymmentä dollaria kuussa 'The Pearlilla!'" -- huusi Rejer; -- "Bahiaan ensin ... en ota kauemmaksi hyyryä!"

"Tuhannen pirua! -- minä tulen mukaan!"

Asia päätettiin heidän kulkiessaan laivalle.

Tämä oli täynnä äsken hyyrättyä väkeä, -- kummallisia naamoja kaikkialta! Venheen pohjalla näkyi seljät kahdesta täydellisesti juopuneesta, mustasta jätkästä punaset paidat yllä...

"Liikkeelle!" -- kaikui komento.

He olivat iloisia ja lauloivat toistensa suuhun, kunnes pääsivät laivan luokse, johon kului hyvä aika, sillä "The Pearl" oli laskettu kauas pitkin virtaa.

Päästyään laivalle kohtasi heitä kuitenkin hyvin odottamaton vastaanotto, kun heidät tuotapikaa ilman mitään selityksiä komennettiin lastaustyöhön. Raskaita säkkiä ja laatikoita oli pinottain ja koko joukko lastia oli vielä laskematta alas; näytti siltä kuin työstä yht'äkkiä olisi heretty kesken.

Tämä oli hävytön kolttonen! -- täydessä ristiriidassa kaiken amerikalaisen menetyksen kanssa, jonka mukaan kaikki pitää oleman valmiina purjehdukseen, kun hyyrynottaneet saapuvat laivalle, niin että he pääsevät kaikesta lastauksesta. Vaan täällä ei näkynyt olevan mitään tehtynä purjehduskuntoon pääsemiseksi; eikä miehistökään ollut juuri muuta kuin puolilukuinen!

Tyytymättömyys ja suuttumus oli ääretön. He olivat tulleet sinne houkuteltuina mitä loistavimmilla lupauksilla, ja nyt, silmänräpäys sen perästä, seisoivat he silmä silmää vastaan koko joukon kanssa röyhkeitä upseereja -- melkein yhtä monta kuin heitä itseään, -- jotka uhaten revolvereilla ja raskailla käsnäsauvoilla pakoittivat heitä raskaasen työhön.

Silmänräpäykseksi syntyi hämmästyksestä äänettömyys. Seuraavassa riensivät kaikki niinkuin yksi mies matruusinruhviin ja varustautuivat siihen niinkuin linnoitukseen.

Taistelussa, joka nyt syntyi, onnistui upseerien murtautua lävitse ja vetää pari etumaisinta kannelle. Kaksi muuta, joita ajettiin takaa, pakeni jäähdyttimeen. Vastarinta kävi kuitenkin niin voimakkaaksi, että hyökkäys ruhvia vastaan keskeytettiin toistaiseksi; -- vaan ainoastaan siksi, että kannella tulisi tilaa niiden kahden polosen kiinnisaadun ruoskimiseksi niin julmasti ja surkeasti, että sen olisi pitänyt liikuttaa kiveäkin.

Tämä antoi semmoisen tuloksen, kuin sillä tarkoitettiinkin -- että matruusit tulivat esille miesmieheltä allapäin ja suostuivat pitemmittä mutkitta rupeamaan työhön.

Yöksi suljettiin heidät taas ruhviin, jossa saisivat varmuuden siitä, ett'eivät pääsisi karkaamaan, ennenkuin ankkuri nostettaisiin.

Oli pimeä siellä auringon paahtamassa raskasilmaisessa huoneessa.

Kaikki -- paitse niitä kahta sikahumalassa -- olivat yksimielisiä siitä, että heidän piti päästä laivalta, maksoi mitä maksoi!

Tuumittiin äänettöminä; tutkittiin ja koetettiin lankut ja luukut sekä ajateltiin jokaista mahdollisuutta ulospääsemiseen; pikainen toiminta oli tarpeen!

Seinään kaivettiin aukko; ja kello puoli kaksi yöllä hiivittiin yksi kerrallaan kirvesmiehen asehuoneesen ja sieltä pilkkopimeälle kannelle.

Yksi meni sukkajalassa peränpuolelle, jossa he olivat nähneet suuren vihaisen koiran. Se sai päänsä halki ääntä päästämättä.

Kolme asetettiin vahdiksi pursimiehelle, joka nukkui ja jota tällä epätoivon hetkellä olisi kohdannut onneton kohtalo, jos hän olisi herännyt.

Kaikki venheet huomasivat he kuitenkin kauhukseen laivalle vedetyiksi ja kiinniköytetyiksi. Upseerit olivat tehneet paon mahdottomaksi. Yht'äkkiä juohtui jonkun mieleen, että oli nähnyt ison venheen nuorassa laivan perässä -- vaan kuinka päästä sinne perälle kantta myöten? mahdotonta!

Silloin äjähti göteporilaisen päähän mennä pitkin touvinreikää ja alas ankkurivitjoja sekä antaa pimeässä väkevän virran viedä itseään pitkin laivankuvetta, kunnes saisi venheen käsiinsä. Suurella vaivalla onnistuikin se.

Mutta näkyi taas, että köytenä, jolla se oli kiinni laivassa, oli rautavitjat; tie oli jokapuolelta suljettu!

Taas ui kolme miestä pimeässä pitkin laivan sivua auttamaan vitjain murtamisessa.

Vihdoinkin saivat he sanomattomalla varovaisuudella venheen ääneti kuljetetuksi touvinreiän alle.

Heidän laskeutuessaan miesmieheltä alas taittui tullo rasahtaen, niin että pursimies heräsi.

Ne, jotka vielä olivat laivalla, heittäytyivät nyt suinpäin venheesen. Pari kolme putosi veteen ja pelastautui pitämällä venheen laidasta kiinni. Toiset seisoivat sullottuina kuin sillit venheessä!

He olivat tuskin lykänneet venheen laivan sivusta, kun jo kuulivat upseerien hyökkäävän etukannelle ja napsuttavan revolveria vireesen.

Tulenleimaus seurasi toisensa perästä ja he kuulivat luotien suhinan korvissaan; vaan, kiitos pimeydelle, kovalle virralle ja kiinniköytetyille venheille -- he pääsivät maalle! --

-- Noin kello viisi aamusella asettui Rejer ja göteporilainen taas vanhoihin, tuttuihin majoihinsa Alert'illa; vaan ei kumpikaan heistä nukkunut sinä yönä!

Rejer'istä tuntui kuin hän olisi kokenut jotakin, ja sitä paitse oli hän parantunut Amerikahoureestaan.

Kun hän kuvitellen mielessään edellisen päivän vaihtelevia kuvia makasi majanseinään päin kääntyneenä, kohosivat vaaleat, värittömät, säännölliset kasvot häntä vastaan, vaalea tukka ja raukeat, pyöreät maidonsiniset silmät, joihin voi katsella melkein kuin muodottomaan savuun!... Kimeltelevän valkoset, pienet hampaat ja leuka, joka näkyi ikäänkuin vetäytyvän suun alle...

"Niin, kyllä hän oli haikala!" -- huudahti hän.

"Lizzy Pumpko!" -- vastasi göteporilainen majastaan... "Niin paljon olen minä kuullut Montrealissa, ett'ei Pumpista pääse kukaan, ennenkuin hän on kaupannut hänet kolmeksi vuodeksi Kap Hornin seuduille tai olemaan orjana Guinea-reitillä!" --

Nostokone oli käynnissä! he nostivat ankkurin ja varppasivat itsensä liikkeelle lähteäkseen Quebeciin. Nostolaulu kaikui sammuvasti:

Het' ankkurimme nielas hai, Ho-ii-oi, näin se käy! Kun Portlannissa pohjaan sai, Ho-ii-oi, näin se käy!

Ja sitten varpit kiskottiin, Ho-ii-oi, näin se käy! Ja viinaa päälle ryypättiin, Ho-ii-oi, näin se käy!

Kun kortit viimein etsittiin, Ho-ii-oi, näin se käy! Niin vaatteet panttiin saatettiin, Ho-ii-oi, näin se käy!

Voi-lastit sitten purjettiin, Ho-ii-oi, näin se käy! Ja neekereitä kaupittiin, Ho-ii-oi, näin se käy!

Siit' nuora kaulaan käärittiin, Ho-ii-oi, näin se käy! Niin loppu-polska tanssittiin, Ho-ii-oi, näin se käy!

* * * * *

Alert'in mennessä eräänä syksynä kotiseudulleen, Fredriksvärniin, seisoi Rejer surullisissa mietteissään. Kaupunki oli kolean, aution saariston sisäpuolella, joka muodosti kulkuväylät, ja hänen taskussaan oli melkein yhtä kolkkoa ja tyhjää hyyrystä!

Hän ei tällä hetkellä ollut miellyttävällä tuulella nähdessään entuudestaan tuntijan tajunnalla kotimaansa harmaat, paljaat ja koleat saaristot. Kolme viikkoa sitten oli hän antanut Bremenissä perämiehen lainata itseltään melkein viimeiseen kolikkoon hyyrynsä.

Perämies oli "valitettavasti sittenkin typötyhjä!"

Tästä lainauksesta oli Rejer mies mielestään; sillä siitä näkyi, ett'ei perämies, huolimatta heidän nykyisestä suhteestaan päällikön ja käskyläisen, ollut unhottanut, millä kannalla he ennestään olivat seisseet toisiinsa, vaan myönsi hiljaisuudessa hänen olevan samanarvoisen itsensä kanssa.

Toinen puoli asiaa oli kuitenkin se, että ne varat, joilla hänen nyt olisi pitänyt ottaa perämiehen tutkintonsa, olivat tiessään. Hän oli juuri säästänyt tämän jäännöksen, voidakseen olla likipitäen työstä vapaana ne talvikuukaudet, jotka Alert seisoi korjattavana; -- ja nyt sattui perämiehen pula niin sikamaisen sopimattomasti juuri hänen hyyryonnettomuutensa perästä!

... Ilman rahoitta ei mitään perämiehen tutkintoa, se nyt oli enemmän kuin päivän selvä asia. -- -- -- Se on, joll'ei sitä kuitenkin ottanut!... Hm! saamalla jostakin työtä ja lukemalla öisin?...

Niinpä kyllä, lukea öisin!

Ikäänkuin hän ei olisi kylliksi nukkunut ja kuorsannut majassaan niinä kolmena vuonna Alert'illa!...

Ja sitten myömällä niin paljon kuin mahdollista omaisuudestaan ... myömällä kellonsa, rintaneulansa ... pyhävaatteensa.

Kasvot kävivät päättäväisiksi ja ankaroiksi, leuka ulospistäväksi, ja hän vihelsi hampaittensa välitse.

VIII.

Rejer on sekä herättäjä että puunhakkaajana.

... Vaan miksi kulki tuo reipas velikulta alinomaa niin unisena ja kalpeana? Tuolla haukotteli se hirtehinen taas, juuri kuin meni koulunovesta!...

"Kuuleppas!" -- huusi purjehdusopettaja äkkiä hänelle takaapäin -- "sinä Juhl -- sanos minulle tässä kahden kesken ... miksi sinä käyt niin ohuissa vaatteissa?"

"Minäkö? -- minulla ei ole koskaan vilu!"

Rejer tunsi kopeutensa kovasti loukkautuneen meriupseerin edessä:

"Ei hätää! -- sukuni on varakasta -- jos vaan tahtoisin vaivata sitä."

"Niin, niin, ystäväni! tämä oli vaan hyvää tarkoittava kysymys!" -- Hän päästi Rejer'in menemään pienellä päännyökkäyksellä.

Purjehdusopettaja oli saanut oppilaan, josta hän oli hiukan ihmeissään. Hän saattoi välistä istua ja haukotella niin kauheasti tai ääneti tukahuttaa haukotuksen toisensa perästä, niin että olisi voinut luulla hänen olevan sekä laiskan että haluttoman. Vaan jos oli jotakin, jota hän ei ymmärtänyt, nousi hän kysymään ja pitkitti hiljaa, vaan ikäänkuin tyytymätön juonne nenän ympärillä, ja väsymättömästi kysymistään ja syyn tiedustelemistaan, kunnes se lopulta selvisikin hänelle. Hänessä oli jotakin järkähtämättömästi eteenpäin persoonassaan! Vaan yhä enemmän ja enemmän selveni opettajalle, että mitä hän kerran oli näin saanut pääkoppaansa ajetuksi, pysyi se siellä paremmin ja varmemmin kuin kenenkään muun. Hänestä näytti tulevan tämän vuoden paras oppilas.

Ensi päivinä, kun Rejer vielä neuvottomana samoili ympäri, oli hän useita kertoja seisottanut leivosvasun kohdalle pääkadun kulmassa, ja mitä enemmän hän kyseli ämmältä, joka siinä istui myömässä, sitä selvemmäksi hänelle kävi, ett'ei hän kuitenkaan ollut joutunut ihan huonoihin käsiin. Ämmä tiesi, kuinka saisi päällystakin ja kellon myödyksi ja antoi hänelle monta muutakin hyvää neuvoa. Sillä matami Wahl eli "Wallan," niinkuin häntä yleisesti nimitettiin, oli laajoissa asioissa. Hänellä oli hyvin toisistaan erilaisia asioita, johtuvia leivoskaupasta viranhakijain ja kadettien kanssa, hän osteli heidän vanhat vaatteensa, palveli heitä, herätti toisia aamusella sekä toimitti sitä paitse koko joukon muita tehtäviä, jotka tuottivat hänelle jonkun pienen raha-ansion.

Häneltä oli Rejer saanut vuokralle pienen huonekölsän, kyökin uunin takana, ja siellä tehtiin nyt yötyötä viikko viikolta.

Hänen edessään talikynttelin valossa oli korkealla siipipöydällä laskutaulu, jolle hän teki muistiinpanonsa ja laskunsa.

Hän istuu vanha, rikkonainen ja tervanen mekko yllä, hattu päässä ja kaulaliina kaulassa, sillä uunissa ei ollut puita. Silloin tällöin nousee hän pieksämään itseään lämpöiseksi tai puhaltamaan punaisiin kohmettuneihin käsiinsä, joissa piirustin ei enää tahdo pysyä.

Herättäjäkello seinällä lyö nyt rämisten ja meluten neljää.

Nyt oli hänen lähteminen ulos herättämään -- ensin leiripaikan sairashuoneen porttivahtia, sitten kanunanlaukasijaa, sitten neljännestä vaille viisi kolkuttamaan ovelle puolella tusinaa merikadettia, joilla on kiireitä lukuja joulun edellä ja pitää nousta niin varhain ylös; -- hän oli ruvennut Wallanin sijaiseksi vaivaloisessa herättäjätoimessa talviaamuina. Sitten taas kello puoli kahdeksan hakkaamaan puita kanunamiehelle, jossa hän joka aamu sai kahvia ja kaksi voileipää. Miten hän kaipasi kahvia, tuota lämmintä kahvia ja voileipää!... Hänen teki mielensä sadatella vatsaansa, joka alkoi kurista ja porata aamiaista jo kello neljä aamusella!

Ja huolimatta siitä, että hänellä aamupuhteella oli niin paljon toimittamista, tuli se kuitenkin hirveän pitkäksi hänelle! -- hän hakkasi puita, niin että lastut lentelivät, saadakseen vaan sisällistä ääntä kuulumattomaksi -- ei rinnassaan; silla siellä tiesi Rejer ... huu! -- Jansen haa! -- Juhl ... rätsis -- nyt katkesi puu! -- mitä hän tahtoi, vaan vatsassa... Se saattoi huutaa järkileipää, pyhäleipää, vehnäpullia, rinkeliä, sanalla sanoen kokonaisia pinoja kaikellaisia ruokia, joita hänen mielensä vaan kuvitteli.

Ja kun hän sitten vihdoinkin oli lopettanut, niin täytyi hänen kuitenkin välistä vieläkin odottaa! ... he eivät pitäneet mitään kiirettä hänen kanssaan niinä päivinä, kun kanunamiehelle kannettiin aamiaisensa laivanveistämölle.

Hän tahtoi kahvinsa paikalla, se mies, olipa hän sitten kotona tai ulkosalla, ja niin pitäisi kaikkien olla! -- hän oli vanha sotalaivan jätkä, joka tiesi pitää talonsa komennossa! ... ja jos Rejer joskus saisi oman kodin, niin -- niin, silloin tahtoisi hän nähdä sen, joka uskaltaisi viivyttää häneltä kahvia minuutinkaan!... Hän paiskasi kirveen mäelle, otti sen taas ylös ja iski kovalla lyönnillä hakkauskantoon. Hän oli päättänyt työnsä.

Kas niin, nyt tulivat ne neljä koululaista vihdoinkin väliin; -- hän kuuli niiden jankkaavan sisarelleen sekä ovia avattavan ja suljettavan siellä sisällä.

Oikein tukeva taloudenpitäjätär! ... harmaa puolivillainen hame ja siniset silmät ja kodikas, -- sakeata vesivelliä, tuo!

Rejer tuli hiljaa ja ujosti... Kah, kanunamies oli kotona tänään; -- sitähän hän arvelikin! Niin, silloin oli neiti täsmällinen; muutoin ei tahtonut loppua tullakaan tuosta kahvin ja aamiaisen käärimisestä esiliinaan isää varten! Hänhän oli kerran yrittänyt jotakin semmoista kuin pyytää häntä ensin viemään sitä isälle laivanveistämölle; vaan silloin oli hän antanut hänelle niin röyhkeän -- "ei ole aikaa!" -- ett'ei hän enää koskaan uudistanut pyyntöänsä!

"Hyvää huomenta!" tervehti Rejer tullessaan lämpöseen kyökkiin, jossa kahvinhaju tuli hänelle vastaan; -- "syli on hakattu!"

"Hyvää huomenta, ystäväni!" -- kanunamies puhui tanskalaiseen tapaan ja sanoi aina "ystäväni," "harvinainen ystäväni" -- hän istui laakea, punonaisilla varustettu meriunivormulakki päässä kyökin penkillä ja hämmensi kahvia... "Hyvää huomenta, ystäväni!... Istu... Vai niin!"

Paksu ja lyhyt sekä puujalkainen oli tämä "haubitsari," niinkuin ainakin Wallan kutsui häntä.

Saara tuli kahvi ja molemmat voileivät lautasella.

"Hm, hm!" -- ryvästeli kanunamies vähänväliä, kahvia hämmentäessään, jolla aikaa Rejer, niin kauniisti kuin taisi, iski hampain paksuihin ruisleipäviipaleihin ja laski niiden riittäväisyyttä hammasrivin voihin muodostamista renkaista... Minkä eläimen näköinen kanunamies oli, istuessaan siinä puujalka suorana eteenpäin, pyöreä lakki päässään ja harmaatukkaisena, suippuiset korvat pörröllään molemmilla puolilla lakin alta, ei Rejer voinut saada selville ... oliko se vanha susi, leveänenäinen ja isosuinen, joka aina näyttää ikäänkuin katsovan siihen, mitä ajattelee, tai viekas kettu, tahi viatoin jänis, joka istui takajaloillaan? -- Hän sieppasi pari kertaa itselleen tilaisuuden vilaista hätäisesti häneen, sillä aikaa kuin äänettömyyttä kyökissä ainoastaan häiritsi kanunamiehen ryvästeleminen, tuo hm ... -- hm! -- Ukko oli varmaankin maannut pitkään tänään eikä ollut vielä ehtinyt oikein virkistyä. -- Ei, jotakin muuta se näkyi olevan...

"Hm! ... hm!" -- sai hän viimeinkin sanotuksi -- "lukea perämiehen tutkintoa ja hakata puita ... hm ... hm, ei tahdo oikein sopia yhteen!"

"Eipä erittäin!" myönsi Rejer.

"Tyhjentänyt hyyrynsä kuiviin ja niin edespäin? ... hm ... hm!" -- kysyi kanunamies varovasti pälyen häneen.

Rejer kekisti vaan niskaansa hiukan. Ei liikuta sinua! ajatteli hän.

"Ja sitten tullaan kotiin ja pitäisi suorittaa luvattu perämiehen tutkinto?" -- pitkittyi puhe.

Rejer oli vaiti.

"-- Ja sitten ... niin, sitten hakataan puita ja tehdään yö päiväksi?"

Rejer tunsi, kuinka tytär, joka näköjään innokkaasti kirkasti vohvelipannua, tutkivasti pälyi häneen, isän pitäessä tutkintoaan.

"Eikö totta, ystäväni?"